Amerikkalaisten tietämys
Juttelimme erään amerikkalaisen tuttuni kanssa suomalaisten keskipalkoista, ja kerroin Suomessa bruttokeskipalkan olevan n. 3200€. (Ainakin erään tilaston mukaan.) Joka tapauksessa niin tämä henkilö kysyi sitten, että niin onko tämä 3200€ siis vuoden vai kuukauden keskipalkka. Ilmeisesti keskipalkka mitataan usassa enemmän vuositasolla mutta olin silti aivan äimistynyt. Tämä henkilö on vielä lukion busineksen & talouden opettaja USA:ssa. Ihmettelin sitten, että miten ihmeessä hän ajattelee, että Suomessa keskipalkka olisi sen 3200€ vuodessa, niin hän vastasi, että mistä ihmeestä hän voisi tietää, ainoa suomitietämys hänellä on minun kauttani. Olen kuitenkin aiemmin kertonut Suomen korkeasta elintasosta ja olemme mm. vertailleet elintarvikkeiden hintoja Suomen ja Usan välillä ja käynyt ilmi siis kuinka paljon kaliimpaa täällä on. Niin millä ihmeessä hän ajatteli, että elämme täällä.
Sallin tehdä hieman yleistyksiä mutta mitä järjettömyyksiä olette itse kuulleet juurikim amerikkalaisten suusta Suomesta tai Euroopasta?
Kommentit (154)
Amerikkalaiset on erittäin tyhmiä, esimerkiksi kolmasosa heistä luuli kyselytutkimuksessa, että Yhdysvalloissa on yli miljardi asukasta (sic!), mutta en ymmärrä mitä ihmeellistä jääkarhukysymyksessä on. Jos täällä on kuitenkin tundraa, revontulia, naaleja, susia etc. ei ole millään tavalla epäloogista että täällä olisi myös jääkarhuja.
Oma kokemukseni USAssa asuessa oli, että yllättävän paljon siellä tiedettiin Suomesta. Jollain oli tuttavia Espoossa, toisella sukulaisia - ja muistan sieltä myös yhden bangladeshilais-taustaisen, joka selitti minulle seikkaperäisesti Venäjän kulttuurisesta vaikutuksesta Suomeen :-). Riippuu ihan siitä, missä päin ja millaisilla areenoilla liikkuu. Oli siellä samaan aikaan toisaalta yksi suomalainen tuttu, jonka kokemus taas oli, että sivistyneetkin amerikkalaiset saattavat viljellä ihmeellisiä käsityksiä. Eli aika sattumanvaraista tuo on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en osaa sanoa minkään Euroopan maan keskipalkkaa googlettamatta. En osaa asettaa niitä järjestykseen brttokansantuotteen mukaan. Luulen, ettei suurin osa suomalaisista aikuisista osaisi laittaa USA:n osavaltioita oikeille paikoilleen, eikä osaisi kertoa osavaltioista oikein mitään, ei edes pääkaupunkia suurimmasta osasta.
MIKSI suomalaisen pitäisi tietää USA:n osavaltiot? Paljon tärkeämpää olisi tietää kaikki maailman maat, osata sijoittaa ne kartalle, tietää niiden asukasluku suunnilleen sekä puhutut kielet.
Koska USA:n osavaltiot ovat valtioita ihan samalla tavalla kuin EU:n jäsenmaat ovat valtioita. Osavaltioilla on omat perustuslakinsa ja historiansa ja omat poliittiset järjestelmänsä ja omat pääkaupunkinsa ja verotuksensa. Ne ovat jäseniä liittovaltiossa niin kuin Suomi on jäsen Euroopan unionissa. Ei Suomi lakannut olemasta Suomi vuonna 1995 eikä se varmaankaan lakkaa olemasta Suomi seuraavien vuosikymmenten aikanakaan, vaikka EU:n liittovaltiokehitys jatkuisi.
Huonot perustelut sinulla. USA:n osavaltiot EIVÄT OLE valtioita samalla tavalla kuin EU:n jäsenmaat.
Saksa ja Itävalta koostuvat osavaltioista. Sveitsi koostuu kantoneista. Espanja koostuu itsehallintoalueista.
Saksan osavaltioilla on omat toisistaan poikkeavat historiansa, Saksan osavaltioiden lait ja verotus poikkeavat toisistaan. Baijerilainen on baijerilainen siitä huolimatta, että Baijeri kuuluu nykyään Saksaan. Kukaan saksalainen ei sano olevansa saksalainen, vaan saksalaiset samastuvat enemmän osavaltioon kuin Saksan liittotasavaltaan.
Sveitsin lait ja verotus vaihtelevat suuresti eri kantonien välillä.
Espanjan lait poikkeavat toisistaan huomattavasti eri itsehallintoalueiden välillä. Myös espanjalaiset samastuvat enemmän maakuntaan ja itsehallintoalueeseen kuin Espanjan kuningaskuntaan.
Yhdysvallat on itsenäisten valtioiden muodostama liittovaltio. Saksan osavaltiot eivät ole koskaan olleet itsenäisiä valtioita, vaan erilaisia vasalleja tai feodaalijaon mukaisia hallintoalueita kuten nytkin. Yhdysvaltain osavaltiot eivät ole samanlaisia kuin EU:n jäsenvaltiot nykyään, mutta se johtuu ainoastaan ajan kulumisesta. Jos EU pysyy pystyssä 100 vuotta, Suomi ei ole sen kummempi pläntti kuin joku Michigankaan
En mä osaisi kertoa mitään Turkmenistanista tai Eritreasta. Kartallakin osaisin ne sijoittaa lähinnä mantereen tarkkuudella. Saman verran asukkaita kuin Suomessa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
En mä osaisi kertoa mitään Turkmenistanista tai Eritreasta. Kartallakin osaisin ne sijoittaa lähinnä mantereen tarkkuudella. Saman verran asukkaita kuin Suomessa kuitenkin.
Turkmenistan on aika helppo sijoittaa kartalle, kun se on siinä "-stan"-ryppäässä. Toki ymmärtää sen, jos menee vaikka Uzbekistanin kanssa sekaisin.
Mutta eipä tuo ollutkaan ketjun pointti. Ei varmaan löydy yhtään valtiota tältä pallolta, jossa suurin osa, tai edes joku viidennes ihmisistä osaisi kauheasti kertoa jostain kaukaisesta pikkuvaltiosta.
Vierailija kirjoitti:
En mä osaisi kertoa mitään Turkmenistanista tai Eritreasta. Kartallakin osaisin ne sijoittaa lähinnä mantereen tarkkuudella. Saman verran asukkaita kuin Suomessa kuitenkin.
Tässäpä ei nyt ollut pointtina mitä suomalaiset tietävät Turkmenistanista tai Ertireasta, vaan jenkkien älynväläyksiä Suomesta/Euroopasta. Tämä nyt ei pitänyt olla mikään kauhea tosikkomainen ketju, jossa täytyy vastaavasti analysoida suomalaisten heikkoa yleistietämystä. :)
No eihän jenkit edes tiedä mitään omasta maastaan. Muistan esim.yhden dokkarin, missä tavallisia jenkkejä haastateltiin kadulla 4th of july päivänä ja kysyttiin, miksi sitä päivää juhlistetaan ja mitä tietävät siitä. Suurin osa ei edes tiennyt, jopa turistit tiesivät paremmin!! Ja kyseessähän on siis USAn itsenäisyyspäivä/julistustuksen juhliminen.
Mut hei, kohtahan niillä on Trump pressana niin ei voi ihmetellä...
Jouduin kerran kiihkeään keskusteluun jenkin kanssa, joka väitti, että "Russia invaded Finland during WWII". Väitin kiven kovaan vastaan, että ei "invaded". Sitten kun oma käännösvirheeni selvisi (käänsin päässäni, että miehitti Suomen), jouduin pyytämään anteeksi ja myöntämään, että oikeassahan se jenkki oli. Samoin tappelin kerran toisen jenkin kanssa ja väitin, että USA ja Suomi olivat sodassa toisessa maailmansodassa. Tämä amerikkalainen sitten sivisti minua ja kävikin ilmi, ettei näin ollutkaan, vaikka eri puolilla rintamaa oltiin. Moni amerikkalainen on hämmästyttävän hyvin koulutettu. Jos vähänkään paremmasta yliopistosta on valmistunut, vaatimustaso on ollut valovuosia edellä meikäläisistä opinahjoista.
Jokunen vuosi sitten näin tv ohjelman jossa kyseltiin lähellä Kanadan rajaa asuvien jenkkien mielipidettä, saisiko Kanadan laivasto tuoda laivansa heidän satamiin koska Kanadalla ei ole rantaviivaa. Ohjelmasta ei tietenkään selvinnyt vastausten määrää mutta näytetyt ihmiset toivottivat laivat tervetulleksi. Ei vaikuta kauheen terävältä porukalta..
Vierailija kirjoitti:
Jouduin kerran kiihkeään keskusteluun jenkin kanssa, joka väitti, että "Russia invaded Finland during WWII". Väitin kiven kovaan vastaan, että ei "invaded". Sitten kun oma käännösvirheeni selvisi (käänsin päässäni, että miehitti Suomen), jouduin pyytämään anteeksi ja myöntämään, että oikeassahan se jenkki oli. Samoin tappelin kerran toisen jenkin kanssa ja väitin, että USA ja Suomi olivat sodassa toisessa maailmansodassa. Tämä amerikkalainen sitten sivisti minua ja kävikin ilmi, ettei näin ollutkaan, vaikka eri puolilla rintamaa oltiin. Moni amerikkalainen on hämmästyttävän hyvin koulutettu. Jos vähänkään paremmasta yliopistosta on valmistunut, vaatimustaso on ollut valovuosia edellä meikäläisistä opinahjoista.
Jenkkilässä ne kärkiyliopistot on toki omaa luokkaansa, mutta täytyy muistaa että prosentuaalisesti vain murto-osa sellaisiin pääsee ja käy läpi. Rahaa ja "ulkomaalaisvahvistuksia" on myös ihan eri tavalla, kun vaikka Suomessa tai oikeastaan missään muualla.
Veikkaisin, että Jenkkien "tyhmyys" johtuu siitä, ettei heidän opetus ns. peruskoulu/lukiotasolla ole mitään maailman laadukkainta ja valtaosan koulut loppuu siihen ja korkeakouluihin menee luonnollisesti vähemmän porukkaa, huippukouluista puhumattakaan.
No mitenkäs hyvin ap. esim. Slovenian tuntee, tai onko vaikka Irlannin saaren maantiedosta ja sen kansan historiasta perillä sen verran, että voisi vaikka tietokilpailuun siitä osallistua ?
Vai olisiko Latvian historia helpompi aihe,kun on kerran lähempänäkin ?
Islannin ja Baskimaan historianhan nyt jokainen eurooppalainen jo tarkkaan tunteekin,koska mehän,hitto soikoon, olemme eurooppalaisia...Älä siis kysy enää Tsekistä tai Albaniasta!
eu-tietämys puntarissa... kirjoitti:

Suomalaistenkin älykkyys on näköjään arvioitu yläkanttiin, taas yksi kaveri jolta meni pointti kokonaan ohi.
Vierailija kirjoitti:
Olin Budapestissä matkalla ja jaoin hostellihuoneen muiden (nais)matkailijoiden kanssa. Huoneeseen sattui myös yksi jenkkinainen, joka tuli kovasti selittämään heti saavuttuaan kuinka hänen oli pakko ottaa lentokentältä taksi hostellille koska hän ei tiedä kuinka raha ja bussit toimii Euroopassa. (Osasi kuitenkin käyttää sitä rahaa taksissa). Seuraavaksi hän kyseli meiltä muilta, että riittääkö hänen kolmen päivän Budapestin visiitilleen 500 euroa käyttörahaa kun hän on sen verran vaihtanut nimenomaan Budapestiä varten. (Nille jotka ei tiedä, niin Budapestin hintataso on alhainen, tuo 500 euroa riittäisi pitkäksi aikaa ainakin minulle). Ei siis edes tiennyt ettei Unkarissa ole eurot käytössä.
Jotenkin hämmentävää tuollainen tietämättömyys ja ennen kaikkea se ettei asioista vaivauduta edes ottamaan selvää, kuljetaan vaan kahta kättä heilutellen. Kun minä aloin parikymppisenä matkustella yksin, otin tarkalleen selvää about kaikesta ennen matkaa. Esim. heti alusta asti liikuin lentokentältä julkisilla majoitukseen eikä se tuottanut vaikeuksia. Myöskin kohdemaan hintataso oli selvillä.
Jenkkejä on tultu nähtyä useampikin matkoillani Euroopassa ja on jotenkin huvittavaa kun niillä kaikilla on aina mukana paksu "1000 things to see in Europe"-opas. Ihan kuin Eurooppa olisi yksi maa, jossa sitten on tuhat näkemisen arvoista asiaa.
Oletko 100% varma etta oli jenkki? Jos olikin vaikka Kaliforniasta. Suurella osaa amerikkalaisista ei ole mitaan kokemusta busseista tai junista kun julkista liikennetta ei ole niinkuin siella Euroopassa.
Sitapaitsi en minakaan tietaisi miten nykyaan junalippu ostetaan Suomessa, systeemit ovat muuttuneet.
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa se kuinka amerikkalaiset puhuu aina Euroopasta kuin yhtenä maana jossa on osavaltioita. Menen Eurooppaan, Euroopassa on sitä ja tätä, eurooppalaiset on sellaisia ja tällaisia.
Ihan saman suomalaiset tekevät Afrikan kohdalla. Afrikkalaiset on sitä ja tätä ja kyseessä on kuitenkin valtava manner, jonne mahtuu vähän kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin kerran kiihkeään keskusteluun jenkin kanssa, joka väitti, että "Russia invaded Finland during WWII". Väitin kiven kovaan vastaan, että ei "invaded". Sitten kun oma käännösvirheeni selvisi (käänsin päässäni, että miehitti Suomen), jouduin pyytämään anteeksi ja myöntämään, että oikeassahan se jenkki oli. Samoin tappelin kerran toisen jenkin kanssa ja väitin, että USA ja Suomi olivat sodassa toisessa maailmansodassa. Tämä amerikkalainen sitten sivisti minua ja kävikin ilmi, ettei näin ollutkaan, vaikka eri puolilla rintamaa oltiin. Moni amerikkalainen on hämmästyttävän hyvin koulutettu. Jos vähänkään paremmasta yliopistosta on valmistunut, vaatimustaso on ollut valovuosia edellä meikäläisistä opinahjoista.
Jenkkilässä ne kärkiyliopistot on toki omaa luokkaansa, mutta täytyy muistaa että prosentuaalisesti vain murto-osa sellaisiin pääsee ja käy läpi. Rahaa ja "ulkomaalaisvahvistuksia" on myös ihan eri tavalla, kun vaikka Suomessa tai oikeastaan missään muualla.
Veikkaisin, että Jenkkien "tyhmyys" johtuu siitä, ettei heidän opetus ns. peruskoulu/lukiotasolla ole mitään maailman laadukkainta ja valtaosan koulut loppuu siihen ja korkeakouluihin menee luonnollisesti vähemmän porukkaa, huippukouluista puhumattakaan.
Peruskoulu/lukiotasolla on yleensa erittain hyva taso ja suurin osa lukion kayneista jatkaa yliopistossa. USAssa ei ole samanlaista amiskulttuuria kuin Suomessa. Ota asioista selvaa ennenkuin kirjoitat. t.usalainen

Ja kaikki amerikkalaiset ovat jenkkeja.

Joo, mieluummin 20 vuotta vanhalla autolla ajelevat teinit kuin toisiaan ampuvat teinit. Ja voit etsiä Googlella keskusteluja siitä kuinka vähän geografiaa opetetaan USA:ssa.
Kun ottaa huomioon, että Suomen etelänaapurissa keskipalkka on murto-osa Suomen keskipalkasta niin en ihmettele jenkin tietämyksen tasoa tai puutetta. Ei Suomi ole yhtä "kartalla" ulkomaalaisille kuin vaikka Ruotsi tai Norja.
Suomi ei ollutkaan maailman napa :o kuinka nyt selviämme :o
Jännä miten niin monella meni se aloituksen pointti kokonaan ohi. Ei kukaan ole missään kohtaa ihmetellyt, että miksei Jenkit tunne kaukaista pikkumaata kun omia taskujaan.
Itse osaan perusjuttuja ja nippelitietoa kertoa lähestulkoon mistä maasta vaan, ilmastot, elintasot, kieli/kielet jnejne, mutta aika pitkälti vain koska nämä asiat on minua aina kiinnostaneet. Tosin kyllä näitä aika hyvin opetetaan meillä koulussakin, niin suomalaisen olettaisi olevan tämmöisistä jutuista jotakuinkin perillä.