Lue keskustelun säännöt.
Miten pahoja traumoja tukistamisesta jää lapselle?
13.06.2016 |
Tänä aamuna paloi taas hermot lapsen kanssa. Vähän vajaa 4.v temppuili ja huusi taas heti aamusta alkaen ja alkoi tapella ja heilua kaukosäätimen kanssa kun ei saanut heti päälle netflixiä. Kun isänsä meni auttamaan, menetti lapsi hermonsa ja kirkui ja huusi niin että pikkuvelikin (vauva) heräsi uniltaan. Itseltäni paloi tuossa kohtaa hermot, menin komentamaan lasta olemaan nätimmin jos haluaa piirrettyjään katsoa, mutta pyöri, potki ja raivosi jossain ihme tilassa niin että otin tukasta kiinni ja sanoin että nyt loppuu tuo pelleily. Kannoin rimpuilevan lapsen omaan huoneeseen, jossa sanoin että kunhan rauhoitutaan niin voidaan edes harkita piirrettyjen katsomista, tuollainen käytös ei tuota palkintoa. Lapsi yritti lyödä minua jolloin taas otin tukasta kiinni ja pidin paikallaan, olin itsekin ihan raivoissani kun heti aamusta saa tapella. Kun vähän aikaa kului ja rauhoituttiin molemmat, pyysi lapsi päästä äidin syliin, otin, silittelin ja selitin että äskeinen toiminta oli kaikilta väärin, mutta ei saa kaikesta kiukuta koko ajan niin paljoa. Äiti teki väärin, lapsi teki väärin. Pyysin myös anteeksi ja sanoin etten haluaisi häntä satuttaa.
Miksi minusta tuntuu, ettei oikeasti kaduta? Oma rehellinen mielipiteeni on, että tuon luontoinen lapsi oikeasti ansaitsee välillä pienen pöläytyksen, että se uskoo. Puhe ei tuohon tyttöön tehoa, pahentaa vaan tilannetta. Ei auta kasvatusopit hienoine teorioineen, ei lapsi ymmärrä että nätisti puhuva aikuinen tässä lässyttää sinulle rajoja. Meillä on niin kovapäinen uhmakas, että tuntuu todella oikealta että välillä tilanne päätyykin sinne äärirajoille, että lapsi huomaa aikuisen olevan ihan oikeasti tosissaan. Toisen kerran tänä aamuna kun alkoi taas pelleillä kaukosäätimen kanssa nostin vain sormeni pystyyn ja sanoin tytölle kovemmalla äänellä :"muistatko mitä äsken sanottiin?" Ja pelleily loppui siihen paikkaan. Eli jotain sinne upposi kerrasta.
Pahan äidin kruunu. Painakaa se päähäni siis nyt. Ja kertokaa nyt vielä päälle kaikki sinkkos-cacciatore-fraasit ja se kuinka psyykkisiä vaurioita tässä nyt aiheutan. Vähän kalvaa omaakin mieltäni tämänaamuinen tapaus, mutta enemmän tunnen lapsen myös sen ansainneen ja siitä oppineen, ettei noita tilanteita tulisi noin pahoina kuin pari kertaa vuodessa.
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Ja mitään kannatusta tuolle tukistamiselle en täältä haekaan, enemmänkin tietoa siitä aiheuttaako tuo jotain traumaa lapselle. Kyseessä todella rohkea ja vilkas, eloisa lapsi joka ymmärtää hyvin elämän eri vivahteita jo ikäisekseen. Ei ole perusluonteeltaan mikään säälittävä tai ujo, joka vetäytyisi helposti kuoreensa. Osaa haastaa jo aikuista ja väsynyttä aikuista varsinkin ärsyttää vetämällä juuri niistä naruista joita on kielletty. Hyvällä tuulella ollessaan todella fiksu ja tarkkaavainen, ei vaikuta traumatisoituvalta mutta mistäs sen koskaan tietää. -ap
😂😂😂😂 SINULLA on suorastaan ihmekakara. Ymmärtää jopa elämän vivahteita😂😂😂 ei jeesus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko sille perhetyöntekijälle kertoa rehellisesti, että minusta tuntuu ettei mikään muu kuin tukistaminen tai fyysinen kiinnipitäminen auta? Vai onko huolta että tilanne paisuu ihan raiteiltaan? Lapseni oikeasti on ihan äitin tyttö, tänäänkin aamulla tilanteen ratkettua kertoili minulle miten ihana äiti ja tärkeä olen hänelle. Käytös vain välillä lähtee hänellä temperamentin vuoksi aivan lapasesta. -Ap
Olen käynyt vastaavaa läpi ja hämmästelen itsekritiikkisi puutetta. Mietipä uudestaan miksi lapsi sinua kehui tilanteen ratkettua. Tuo on hyvittelykäytöstä. Lapsi pehmittelee sinua siinä toivossa, ettet kävisi häneen uudelleen käsiksi. Aito rakkaudentunnustus tulee aivan eri tilanteessa.
Katso itseäsi peiliin. Olet väkivaltaa lastasi kohtaan käyttävä äiti. Tämä on fakta. Älä uhriudu tai selittele vaan muutu. Pystyt siihen. Sinulla on vihanhallintaongelma ja luulet opettavasi lapsellesi kuinka hillitä itseään ja vihaansa - väkivallalla. Näetkö epäloogisuuden?
Muista myös, että lapsesi on loputtoman lojaali ja anteeksiantava vanhemmalleen. Älä sokeudu näkemään tätä ominaisuutta rakkaudeksi, koska se on myös biologinen selviytymiskeino. Ole lapsen lojaaliuden arvoinen, aidosti.
Tuo lojaaliuden ajatus on kyllä ihan sydäntäriipaiseva. Täällä on ollut tosi hyviä, alkuperäiseen kysymykseeni vastaavia tekstejä ja sitten ihan ihme juttuja. Uskon kyllä tuohon muutokseen ja jatkossa eri tavalla toimimiseen. Omasta lapsuudestani muistan, etten itse sina edes ymmärtänyt rangaistuksieni syytä ja se oli pelottavaa ja arvaamatonta. Ei todellakaan selitelty syitä rangaistuksille, toisin kun itse teen omien lasten kanssa. -Ap
Olen lainaamasi kirjoittaja ja haluan lisätä, että muista myös antaa itsellesi kehuja silloin kun niitä ansaitset. Tapahtuneesta kirjoittaminen ja aiheen pohtiminen kertoo sinusta vain hyvää. Usko muutokseen. Minäkin kykenin siihen. Voimia tulevaan.
Housut vaan alas ja toinen vanhempi pitää kiinni sillä aikaa kun toinen läimii erittäin raivokkaasti risulla tai vyöllä paljaille perskannikoille. Saa tyttö oikein kunnon koulutuksen ja oppii olemaan perseilemättä!
Vierailija kirjoitti:
Muista en tiedä mutta itselleni ei ole jäänyt minkään sortin traumoja tukistamisesta tai luunapeista (joita lapsena sain aika useastikin). Taisinpa kaksi kertaa saada oikein kunnolla selkäänikin.
Alapeukuista päätellen on vissiin huono asia kun ei ole jäänyt traumoja?
Itselle ei jäänyt pahoja muistoja niistä kerroista, kun ansaitsin tukistamisen. Niistä kerroista taas jäi ahdistus, joista en oikein ymmärtänyt mitä olin tehnyt väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt saan varmaan kaikkien vihat niskaan, mutta itse en enää keksinyt muuta keinoa kuin hiuksista näppäisy ja vieläpä erityisellemme. Isosiskonsa ihan normaali lapsi eikä ole koskaan käynyt edes mielessä tukistaa. Pikkukakkonen dysfaatikko, jolla puhe ja ymmärrys jäljessä. Jaksettiin kuukauden päivät kestää kun ikä lähestyi kolmea ja aloitti kunnolla puremaan. Taisi olla kolmas kerta kun onnistui puremaan isosiskolleen verta vuotavan haavan, jonka jälkeen mun hyväksytyt keinot loppui ja nappasin hiuksista kiinni (isosisko tuolloin vasta 4 hänkin). Kaikkemme tehtiin, mutta tuo oli se keino, jolla puhetta ymmärtämätön lapsemme lopetti puremisen muutaman kerran jälkeen. Enkä repinyt hiuksista vaan aina kun yritti purra, estin liikkeen pitämällä hiuksista kiinni. Saman olisin tehnyt normilapselle jos ei muut keinot olisi auttaneet. En kannata fyysistä kurinpitoa ikinä, mutta jos sillä estetään lapsen itsensä tekemä fyysinen väkivalta niin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja muut jotka itkette lapsienne hankaluudesta: Lapsella on tietty se oma luonne mutta ympäristöllä on myös iso vaikutus minkälaiseksi lapsi kasvaa. Sen sijaan että kadehdit niitä naapurin rauhallisia ja kilttejä lapsia sadatellen miksi itse sait nämä huonot, niin voisit miettiä MITÄ se rauhallisten äiti on tehnyt kasvatuksessa eri tavalla + minkälainen kotiympäristö on.
Minulla on kaksi lasta, yltiövilkas esikoinen, ihana mutta tulistuva lapsi. Ollut hankala ja vaativa jo vauvasta saakka. Toinen lapsi taas itse aurinko, ihan sairaalasta asti. Helppo ja hyväntuulinen, rakkaita molemmat. Mitään en ole tehnyt toisin, perusluonne on vaan aivan eri minusta riippumatta. -Ap
Paitsi jaotellut lapsesi noin mustavalkoisesti ja kasvattanut sen mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekaan viestiin: ei aiheuta sen kummempia traumoja (häpeää, vihaa, voimattomuuden tunnetta...) kuin mitä itsellesi aiheutuisi , jos vaikka pomosi tukistaisi sinua. Siis toki vain pari kertaa vuodessa ja vain, jos olisit hänen mielestään aivan erityisen ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkihan ovat kuin sinun täydellinen isäsi ja sinä. Koitin tuollaisia metodeja todella pitkään. Tuloksena HÄHÄHÄHÄHÄHÄH *LÄPS* ja tekemään sitä samaa mistä oli toruttu.
Siis missä vaiheessa tekstiä löysit tuollaisen väittämän?
Joo kuule, ilman muuta kaikki ovat ihan kuin minun täydellinen isäni ja minä.
Hähhhähhää.
Kerroit hyvin subjektiivisen asian ketjussa ja se varmaan ärsytti. Olihan siinä pieni saarnaava sävy. Tuo toimi sinulle jollekin toiselle ei.
Subjektiivinen asia ja pieni saarnaava sävy, ja kissanpaskat mitään tuollaista tekstissä ollut, ihan yksilöllinen persoonakohtainen tapauskuvaus aiheeseen liittyen, sellaisia tässä nyt varmaan vaan tuo kuvaus vitutti joilla itsellä ei ole ollut kunnon isää kuvioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt saan varmaan kaikkien vihat niskaan, mutta itse en enää keksinyt muuta keinoa kuin hiuksista näppäisy ja vieläpä erityisellemme. Isosiskonsa ihan normaali lapsi eikä ole koskaan käynyt edes mielessä tukistaa. Pikkukakkonen dysfaatikko, jolla puhe ja ymmärrys jäljessä. Jaksettiin kuukauden päivät kestää kun ikä lähestyi kolmea ja aloitti kunnolla puremaan. Taisi olla kolmas kerta kun onnistui puremaan isosiskolleen verta vuotavan haavan, jonka jälkeen mun hyväksytyt keinot loppui ja nappasin hiuksista kiinni (isosisko tuolloin vasta 4 hänkin). Kaikkemme tehtiin, mutta tuo oli se keino, jolla puhetta ymmärtämätön lapsemme lopetti puremisen muutaman kerran jälkeen. Enkä repinyt hiuksista vaan aina kun yritti purra, estin liikkeen pitämällä hiuksista kiinni. Saman olisin tehnyt normilapselle jos ei muut keinot olisi auttaneet. En kannata fyysistä kurinpitoa ikinä, mutta jos sillä estetään lapsen itsensä tekemä fyysinen väkivalta niin..
Ok,eli olet pahoinpidellyt erityislasta. Onko kovinkin ylpeä olo?
.
Miksette ole hakeneet apua tilanteeseen jo ekan tai tokan verille puremisen jälkeen?
Ai
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt saan varmaan kaikkien vihat niskaan, mutta itse en enää keksinyt muuta keinoa kuin hiuksista näppäisy ja vieläpä erityisellemme. Isosiskonsa ihan normaali lapsi eikä ole koskaan käynyt edes mielessä tukistaa. Pikkukakkonen dysfaatikko, jolla puhe ja ymmärrys jäljessä. Jaksettiin kuukauden päivät kestää kun ikä lähestyi kolmea ja aloitti kunnolla puremaan. Taisi olla kolmas kerta kun onnistui puremaan isosiskolleen verta vuotavan haavan, jonka jälkeen mun hyväksytyt keinot loppui ja nappasin hiuksista kiinni (isosisko tuolloin vasta 4 hänkin). Kaikkemme tehtiin, mutta tuo oli se keino, jolla puhetta ymmärtämätön lapsemme lopetti puremisen muutaman kerran jälkeen. Enkä repinyt hiuksista vaan aina kun yritti purra, estin liikkeen pitämällä hiuksista kiinni. Saman olisin tehnyt normilapselle jos ei muut keinot olisi auttaneet. En kannata fyysistä kurinpitoa ikinä, mutta jos sillä estetään lapsen itsensä tekemä fyysinen väkivalta niin..
Ok,eli olet pahoinpidellyt erityislasta. Onko kovinkin ylpeä olo?
.
Miksette ole hakeneet apua tilanteeseen jo ekan tai tokan verille puremisen jälkeen?
Ai mitä apua? Lapsi ei ymmärrä puhetta eikä tuolloin verbaalista kieltoakaan. Tilanteesta poistaminen ei johtanut mihinkään. Isosisko ei koskaan ole häntä vahingoittanut, pureminen oli kiva leikki kun eihän toinen ymmärtänyt. Meidän tehtävä on suojella lapsiamme. Jos puremista ei olisi saanut loppumaan, olisi lapsi pahimmassa tapauksessa erotettu tarhastakin (kuntoutusmielessä yksi tärkein, kaksi kertaa viikossa tapahtuvan puheterapian lisäksi). Kuten sanoin, kaikkemme tehtiin, eikä auttanut. Sen jälkeen kun estettiin pureminen hiuksista kiinni pitämällä, riitti kolme eri kertaa ja pureminen loppui kuin seinään. Tuo oli paras ratkaisu, jolla pyrittiin saamaan isosiskon ja muiden vahongoittuminen loppumaan. Eikä tuo mitään traumoja kyllä aiheuttanut, ihan turha sitä edes miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt saan varmaan kaikkien vihat niskaan, mutta itse en enää keksinyt muuta keinoa kuin hiuksista näppäisy ja vieläpä erityisellemme. Isosiskonsa ihan normaali lapsi eikä ole koskaan käynyt edes mielessä tukistaa. Pikkukakkonen dysfaatikko, jolla puhe ja ymmärrys jäljessä. Jaksettiin kuukauden päivät kestää kun ikä lähestyi kolmea ja aloitti kunnolla puremaan. Taisi olla kolmas kerta kun onnistui puremaan isosiskolleen verta vuotavan haavan, jonka jälkeen mun hyväksytyt keinot loppui ja nappasin hiuksista kiinni (isosisko tuolloin vasta 4 hänkin). Kaikkemme tehtiin, mutta tuo oli se keino, jolla puhetta ymmärtämätön lapsemme lopetti puremisen muutaman kerran jälkeen. Enkä repinyt hiuksista vaan aina kun yritti purra, estin liikkeen pitämällä hiuksista kiinni. Saman olisin tehnyt normilapselle jos ei muut keinot olisi auttaneet. En kannata fyysistä kurinpitoa ikinä, mutta jos sillä estetään lapsen itsensä tekemä fyysinen väkivalta niin..
Ok,eli olet pahoinpidellyt erityislasta. Onko kovinkin ylpeä olo?
.
Miksette ole hakeneet apua tilanteeseen jo ekan tai tokan verille puremisen jälkeen?Ai mitä apua? Lapsi ei ymmärrä puhetta eikä tuolloin verbaalista kieltoakaan. Tilanteesta poistaminen ei johtanut mihinkään. Isosisko ei koskaan ole häntä vahingoittanut, pureminen oli kiva leikki kun eihän toinen ymmärtänyt. Meidän tehtävä on suojella lapsiamme. Jos puremista ei olisi saanut loppumaan, olisi lapsi pahimmassa tapauksessa erotettu tarhastakin (kuntoutusmielessä yksi tärkein, kaksi kertaa viikossa tapahtuvan puheterapian lisäksi). Kuten sanoin, kaikkemme tehtiin, eikä auttanut. Sen jälkeen kun estettiin pureminen hiuksista kiinni pitämällä, riitti kolme eri kertaa ja pureminen loppui kuin seinään. Tuo oli paras ratkaisu, jolla pyrittiin saamaan isosiskon ja muiden vahongoittuminen loppumaan. Eikä tuo mitään traumoja kyllä aiheuttanut, ihan turha sitä edes miettiä.
Neuvolasta esimerkiksi. Ihan ääritapauksissa väkivaltaisesta lapsestaan voi tehdä itse lastensuojeluilmoituksen, jolloin perhe saa isommat tukitoimet käyttöönsä. Itse harkitsisin vakavasti tapauksessa, jossa lapsi alkaa olla vaaraksi perheen toiselle lapselle.
.
Väkivallalla muuten vaan lisäät aggressiivista käytöstä..
Isoin ongelma tukistamisessa on se, että opetat lapsellesi, että toisten epämieluisesta käytöksestä on ok rangaista satuttamalla. Kärjistettynä oppii siis, että ärsyttäviä tyyppejä voi sitten lyödä pataan, kun ovat itse sen ansainneet. Itse kasvattaisin lapseni niin, että keneenkään ei saa koskea vaikka miten ärsyttäisi, ainoastaan itsepuolustus on sallittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu lapsen luonteesta jääkö jotain erityisiä traumoja, jos on kovapäinen lapsi ei ehkä jää. Se mikä tässä on huolestuttavinta on että opetat lapsellesi että väkivalta on ratkaisu. Samoin kuin ilmeisesti omat vanhempasi ovat opettaneet sinulle ja nyt jatkat samalla linjalla. Huolestuttavaa on myös että sinua ei kaduta, vaikka muodin vuoksi pyydät anteeksi. Kyllähän lapsi sen aistii että anteeksipyyntö ei ole aito. Tämäkin oppi menee hänelle perille, eli rautalangasta: väkivalta on ok, kunhan sitten sanoo sorry siitä.
Kumma, etteivät minun vanhempani eivätkä heidän sisaruksensa kukaan ole ollenkaan väkivaltaisia, vaikka heidät kaikki kasvatettiin vitsailla.
Vierailija kirjoitti:
Voiko sille perhetyöntekijälle kertoa rehellisesti, että minusta tuntuu ettei mikään muu kuin tukistaminen tai fyysinen kiinnipitäminen auta? Vai onko huolta että tilanne paisuu ihan raiteiltaan? Lapseni oikeasti on ihan äitin tyttö, tänäänkin aamulla tilanteen ratkettua kertoili minulle miten ihana äiti ja tärkeä olen hänelle. Käytös vain välillä lähtee hänellä temperamentin vuoksi aivan lapasesta. -Ap
Mielestäni sinun ei tarvitse kertoa esim. perhetyöntekijälle, että tukistaminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Kerro, millainen tyttäresi on ja pyydä ohjeita tilanteeseen. Olet nyt kerran tukistanut ja se on saanut sinut pohtimaan, miten tilanteen hoitaisi muuten. Vaikuttaa oikealta etenemiseltä.
Mulle jäi traumoja tukistuksesta. Sitä tehtiin jo kun olin vielä todella pieni. Kaukaisin muisto on varmaan ajalta, kun olin alle 3v ja veljeni ei ollut vielä syntynyt. Muistan kun huoneeni lattialla keräsin hiuksiani duplo legojen seasta ja mietin saisiko niitä mitenkään enää takaisin päähäni. Isä oli tukistajana, äiti sitten aina lohdutti. Koskaan ei pyydetty anteeksi. Vanhempana minut aina laitettiin pyytämään anteeksi kiukuttelua ja huutoa, mutta minulta ei koskaan pyydetty anteeksi tukistelua ja haukkuja.
Minä sain kolmannella luokalla pikkusiskon, joka oli minulle silloin maailman rakkain aarre. Minua tukisteltiin edelleen. Taisin olla 5-6. luokkalainen, kun kirjoitin reissuvihkoon viestin opettajalle tukistelusta ja siitä, että pelkään pientä siskoanikin tukistettavan ja sitä en missään nimessä haluaisi. Kirjoitin viestin osittain "vitsillä", sillä en varmaankaan olisi sitä oikeasti uskaltanut opelle näyttää. Näin ei pitänyt käydä, mutta hyvä, että kävi, nimittäin äitini löysi tuon reissuvihkoon kirjoitetun viestin ja siihen loppu tukistelut meidän perheessä. Silloin mua peloteltiin tietty lastenkodilla yms. jos kertoisin tukistelusta jollekin, mutta siihen se loppui, eikä siskoani ole tietääkseni tukistettu. Nyt aikuisena mietin, miten hyvä näpäytys tuo oli vanhemmille. He oikeasti säikähtivät, että olen jo ehtinyt näyttää viestin opelle.
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään, tekipä hyvää kirjoittaa edes.
Vierailija kirjoitti:
Mulle jäi traumoja tukistuksesta. Sitä tehtiin jo kun olin vielä todella pieni. Kaukaisin muisto on varmaan ajalta, kun olin alle 3v ja veljeni ei ollut vielä syntynyt. Muistan kun huoneeni lattialla keräsin hiuksiani duplo legojen seasta ja mietin saisiko niitä mitenkään enää takaisin päähäni. Isä oli tukistajana, äiti sitten aina lohdutti. Koskaan ei pyydetty anteeksi. Vanhempana minut aina laitettiin pyytämään anteeksi kiukuttelua ja huutoa, mutta minulta ei koskaan pyydetty anteeksi tukistelua ja haukkuja.
Minä sain kolmannella luokalla pikkusiskon, joka oli minulle silloin maailman rakkain aarre. Minua tukisteltiin edelleen. Taisin olla 5-6. luokkalainen, kun kirjoitin reissuvihkoon viestin opettajalle tukistelusta ja siitä, että pelkään pientä siskoanikin tukistettavan ja sitä en missään nimessä haluaisi. Kirjoitin viestin osittain "vitsillä", sillä en varmaankaan olisi sitä oikeasti uskaltanut opelle näyttää. Näin ei pitänyt käydä, mutta hyvä, että kävi, nimittäin äitini löysi tuon reissuvihkoon kirjoitetun viestin ja siihen loppu tukistelut meidän perheessä. Silloin mua peloteltiin tietty lastenkodilla yms. jos kertoisin tukistelusta jollekin, mutta siihen se loppui, eikä siskoani ole tietääkseni tukistettu. Nyt aikuisena mietin, miten hyvä näpäytys tuo oli vanhemmille. He oikeasti säikähtivät, että olen jo ehtinyt näyttää viestin opelle.
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään, tekipä hyvää kirjoittaa edes.
Sinun tapauksessasi ei voida puhua ruumiillisesta rangaistuksesta vaan ihan pahoinpitelystä.
Vierailija kirjoitti:
On muitakin keinoja kuin väkivalta. Entä jos miehesi tukistaisi sinua; olisko oikein
Entä jos mies laittaisi sinut kotiarestiin tai määräisi nettikieltoa, olisiko oikein?
On kyllä aikoihin eletty, jos lapselle saa tehdä vaan niitä samoja asioita kuin omalle miehelle.
Sama kokemus minullakin. Kaikki nuoruuden poikaystäväni olivat väkivaltaisia minua kohtaan. Ajattelin, että se on normaalia ja vika oli minussa, ärsytän liikaa jne. Kerran minut hakattiin sitten kunnolla, tein poliisille ilmoituksen ja silloin päätin, että nyt saa riittää. Minua myös hyväksikäytettiin nuorena. Olen muutenkin totaalinen alisuoriutuja, vaikka potentiaalia olisi mihin tahansa.
Vanhempani tuhosivat itseluottamukseni vähättelyllä ja väkivaltaisuudellaan. Halveksin väkivaltaisia vanhempia, olette surkeita kasvattajia.