Lue keskustelun säännöt.
Miten pahoja traumoja tukistamisesta jää lapselle?
13.06.2016 |
Tänä aamuna paloi taas hermot lapsen kanssa. Vähän vajaa 4.v temppuili ja huusi taas heti aamusta alkaen ja alkoi tapella ja heilua kaukosäätimen kanssa kun ei saanut heti päälle netflixiä. Kun isänsä meni auttamaan, menetti lapsi hermonsa ja kirkui ja huusi niin että pikkuvelikin (vauva) heräsi uniltaan. Itseltäni paloi tuossa kohtaa hermot, menin komentamaan lasta olemaan nätimmin jos haluaa piirrettyjään katsoa, mutta pyöri, potki ja raivosi jossain ihme tilassa niin että otin tukasta kiinni ja sanoin että nyt loppuu tuo pelleily. Kannoin rimpuilevan lapsen omaan huoneeseen, jossa sanoin että kunhan rauhoitutaan niin voidaan edes harkita piirrettyjen katsomista, tuollainen käytös ei tuota palkintoa. Lapsi yritti lyödä minua jolloin taas otin tukasta kiinni ja pidin paikallaan, olin itsekin ihan raivoissani kun heti aamusta saa tapella. Kun vähän aikaa kului ja rauhoituttiin molemmat, pyysi lapsi päästä äidin syliin, otin, silittelin ja selitin että äskeinen toiminta oli kaikilta väärin, mutta ei saa kaikesta kiukuta koko ajan niin paljoa. Äiti teki väärin, lapsi teki väärin. Pyysin myös anteeksi ja sanoin etten haluaisi häntä satuttaa.
Miksi minusta tuntuu, ettei oikeasti kaduta? Oma rehellinen mielipiteeni on, että tuon luontoinen lapsi oikeasti ansaitsee välillä pienen pöläytyksen, että se uskoo. Puhe ei tuohon tyttöön tehoa, pahentaa vaan tilannetta. Ei auta kasvatusopit hienoine teorioineen, ei lapsi ymmärrä että nätisti puhuva aikuinen tässä lässyttää sinulle rajoja. Meillä on niin kovapäinen uhmakas, että tuntuu todella oikealta että välillä tilanne päätyykin sinne äärirajoille, että lapsi huomaa aikuisen olevan ihan oikeasti tosissaan. Toisen kerran tänä aamuna kun alkoi taas pelleillä kaukosäätimen kanssa nostin vain sormeni pystyyn ja sanoin tytölle kovemmalla äänellä :"muistatko mitä äsken sanottiin?" Ja pelleily loppui siihen paikkaan. Eli jotain sinne upposi kerrasta.
Pahan äidin kruunu. Painakaa se päähäni siis nyt. Ja kertokaa nyt vielä päälle kaikki sinkkos-cacciatore-fraasit ja se kuinka psyykkisiä vaurioita tässä nyt aiheutan. Vähän kalvaa omaakin mieltäni tämänaamuinen tapaus, mutta enemmän tunnen lapsen myös sen ansainneen ja siitä oppineen, ettei noita tilanteita tulisi noin pahoina kuin pari kertaa vuodessa.
Kommentit (212)
Mutta miksi tukistaa ollenkaan. Eikö voisi vaan heittää johonkin huoneeseen jos käyttäytyy huonosti. Ite heitän kissan huoneeseen rauhoittumaan jos puree kättä.En siis tiedä ei ole omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle ainakaan jäänyt mitään traumoja.
Kunpa se olisikin jäänyt tukkapöllyyn.
Ap on selkeästi vähä-älyinen ihminen, kun hänen mielestään on ihan ok käyttää väkivaltaa lastaansa kohtaan eikä osaa muulla tavalla tilannetta selvittää, kuin väkivallalla.
Tuossa ei ole mitään eroa sen kanssa, kuin esim mies hakkaisi vaimoaansa kun kokee, että vaimo käyttäytyy huonosti.
Kyllähän tuosta trauma jää. Ei lapsi kykene täysin luomaan turvallista suhdetta vanhempiinsa, jotka käyttävät väkivaltaa. Siitä tulee se sellainen epävakaa kiintymyssuhde, eikä kykene sellaseen syvälliseen kiintymykseen enää.
Hienoa AP, että olet jo aikaisessa vaiheessa pilannut lapsesi tulevat parisuhteetkin.
Onko rais##us oikein, jos uhri ei traumatisoidu?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, AP. Olet paha äiti. Jos et olisi, osaisit ratkoa tilanteita muutenkin kuin väkivallalla. Ja kyllä, jo se yksi tukistus opettaa lapselle, että ongelmia voi ratkoa väkivalloin. Haluatko tosiaan opettaa sen lapselle?
Eikä 80-luvulla tukistettu niin paljon kuin te väkivaltaa kannattavat väitätte, itse synnyin 80-luvun alussa, eikä ole koskaan tukistettu. Eikä veljeä tai koulukavereita (eikä veljen koulukavereita) eikä sukulaisia tai muita nyt aikuisena tavattuja kavereita.
Sinä et ollut meidän perheessämme katsomassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti: Ap on selkeästi vähä-älyinen ihminen, kun hänen mielestään on ihan ok käyttää väkivaltaa lastaansa kohtaan eikä osaa muulla tavalla tilannetta selvittää, kuin väkivallalla. Tuossa ei ole mitään eroa sen kanssa, kuin esim mies hakkaisi vaimoaansa kun kokee, että vaimo käyttäytyy huonosti. Kyllähän tuosta trauma jää. Ei lapsi kykene täysin luomaan turvallista suhdetta vanhempiinsa, jotka käyttävät väkivaltaa. Siitä tulee se sellainen epävakaa kiintymyssuhde, eikä kykene sellaseen syvälliseen kiintymykseen enää. Hienoa AP, että olet jo aikaisessa vaiheessa pilannut lapsesi tulevat parisuhteetkin.
Onhan ap:n omakin elämä ihan sekavaa. Vanha aloitus, joten tuskin itse enää lukee.
Kotona härdelli, menettää hermot nelivuotiaaseen niin, että käy kiinni jne. Lapsi on luonnollisesti villi, koska hermosto käy kierroksilla. Jotain elämänhallintaongelmaa tai ADHD tms.
Varmaan riippuu ihan lapsesta jääkö traumoja ja jos jää, niin millaisia.
Mulla on luonteeltaan hyvin herkkä kaveri, joka ei nyt aikuisenakaan uskalla pitää kunnolla puoliaan kun lapsena sai aina tukkapöllyn jos yritti.
Mä taas aloin laittamaan takaisin kun kasvoin kokoa ja opin, että väkivalta lopettaa *ittuilun. Olin nuorena todella väkivaltainen.
Molemmat olemme joutuneet käymään terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli satunnaisia tukkapöllyjä ja en ole varma annettiinko välillä selkäsaunaakin. Ainakin yhden kerran muistan kun isä lateli perseelle ja mä itkin ja huusin siinä niin että kylä raikui, ja pelkäsin häntä pitkän aikaa sen jälkeen. Muistan kyllä, että hän myös katui ja itki ja meni pitkään ennenkuin jotenkin luotin taas. Sisko oli myös väkivaltainen mua kohtaan, se loppui kerrasta kun kasvoin niin isoksi että pystyin antamaan takaisin.
Aina olen ajatellut,että ei siitä mitään traumoja ole jäänyt ja jotkut pikkutukistukset on ihan ok kun ei ne kakarat tosiaan puhetta kuuntele.
Mutta. Mulla on nyt aikuisiällä ollut useampikin väkivaltainen mies, pakostakin miettii onko silloin muksuna turtunut siihen, että se on jollain tapaa oikeutettua ja kaikki pitää antaa aina anteeksi. Lapsenahan sitä ei ole vaihtoehtoja vaan on riippuvainen vanhemmistaan.
Oon nyt 37 enkä ole ikinä kasvattanut normaalia itsetuntoa ja mulla on mm paniikkihäiriöstä ja paha ahdistuneisuus ja masennus, ja olisin kyllä ollut jo ihan lapsena terapian tarpeessa, ajatusmaailma oli silloinkin erittäin synkkä ja surumielinen.
Vierailija kirjoitti:
Onko rais##us oikein, jos uhri ei traumatisoidu?
Ei se oikein ole, mutta turha kai sitä silloin suurennellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On muitakin keinoja kuin väkivalta. Entä jos miehesi tukistaisi sinua; olisko oikein
Ap tuskin käyttäytyy miestään kohtaan niin kuin lapsi teki. Puoliso ei myöskään ole kasvatusvastuussa puolisostaan.
Traumoja voi tulla siitäkin, jos ei laiteta rajoja.
Tulostamista?