Mikä lapsuudessasi opetettu "hyvä" tapa osoittautuikin huonoksi?

Lapsia ei pidä kehua turhasta. En muista, että minua olisi kehuttu koskaan. Edelleenkään en usko osaavani mitään.

Auktoriteetteja palvottiin. Jos joku lääkäri / hoitaja / opettaja tms. sanoi jotakin - sitä uskottiin sokeasti. Nyt olen itse opettaja, mutta enhän minä mitään osaa tai tiedä. Omaa lasta ei siis varsinkaan uskota, vaikka minkä ammatin olisi opiskellut, koska vanhempi tietää paremmin.

Sokeri on pahasta. Karkkipäivänä sain vain 50g karkkia. Päädyin syömään karkkia salaa. Nyt kun itselläni on lapsia, äitini päivittelee kun karkkipäivänä saavat 150g ja voi herranen jestas, jos näkee, miten syntymäpäivillä nämä grammamäärät ylittyvät- sehän on aivan kertakaikkisen kamalaa ja siitä pitää vuolaasti voivotella. Tosin kyllä meillä muuten aina lapsuudessa syötiin sokerisia herkkuja jälkiruoiksi: mehua (myös janoon milloin vain), pullaa, muita leivonnaisia... sillähän ei ollut mitään väliä, mutta se sokeri!!

Että perheväkivaltaa ja muuta pitää sietää ihan viimeiseen asti. Ollaan hiljaa vain ja esitetään, että kaikki on hyvin. Peitellään jälkiä ja keksitään hienoja tarinoita siitä, miten ne tulivat (kirjahylly kaatui päälle, kaaduin itse jne).  Silloinkaan ei soiteta poliisia, kun naapuri tulee haulikon kanssa ovelle (meille lapsille ja naapurin lapsille tuli riitaa, jonka naapuri päätti ratkaista näin uhkailemalla). 

Meilläkin oli tuo että syödään lautanen aina loppuun. Mahanpurujahan siitä seurasi kun joka aterialla rouskutteli posliinilautasen napaansa. Koulussa ja töissäkin on tullut aika paljon pitkiä katseita kun tyyppi aterian päätteeksi pistää poskeensa lautasenkin, tosin nyt kun olen valtiolla hommissa niin on täällä muitakin joilla on tapana syödä lautasia ja muita ruokailuvälineitä, meillä on mm. eräs naispuolinen virkamies joka syö puolikkaan hevosen joka aterialla, mistähän sekin tapa on tullut.

Rasvaton maito ja muut kevyttuotteet ovat hyvästä. Leipää syötiin jatkuvasti ja välipalalla oli ok syödä sämpylöitä ja muita pullahöttöleipiä. Kaikki piti löytää aina mahdollisimman halvalla. Laatuun ei panostettu ollenkaan ja nyt olen oppinut että kaikessa ei kannata säästää.

Entisen poikaystävän ukki oli neuvonut "älä sinä poika pallejas pese, siitä taudit vaan leviää", voin kuvitella miten mukavaa tämän mummolla on ollut :D

Itselle opetettiin, että itseään vanhempia pitää aina kunnioittaa, ja varsinkin omia vanhempia. Ihan uskomatonta scheissea. Itse uskon että kunnioitus pitää ansaita, eikä se ole mikään iän perusteella tuleva itsestäänselvyys.

Sokea auktoriteettiusko ja totteleminen. Tottelevaisuus on hyve ylitse muiden, ja auktoriteettejä ei pidä missään nimessä kyseenalaistaa. Jos vanhemmat, opettaja tai vaikka naapurin setä sanoo, että sinä olet väärässä, niin silloin sinä olet väärässä ja turpa kiinni. Kasvatuksen lopputulos oli onneksi päinvastainen: en pysty toimimaan luontevasti minkäänlaisen auktoriteetin alaisena. Samalla olen todella herkkä itseeni kohdistuvan vallankäytön suhteen.

Toisena kummallisena kasvatusprinsiippinä oli se, että jos itsellä menee hyvin, sitä ei saa kertoa kellekään. Jos toisella ei mene yhtä hyvin, niin toiselle voi tulla paha mieli. Jos esimerkiksi kokeesta sai kympin, siitä piti olla ehdottomasti hiljaa. Vanhempani noudattavat samaa periaatetta edelleen, minkä johdosta monet etäisemmät sukulaiset kuvittelevat minun olevan suunnilleen katuojassa.

Mun lapsuudessani lapset olivat automaattisesti alempiarvoisia kuin aikuiset. Lapset tulivat aina viimeisenä. Lasten mielipiteillä ei ollut väliä, niitä ei saanut edes lausua ääneen. Lasten piti vain mukisematta sopeutua, totella, olla hiljaa, vaieta. Käskyjä, kieltoja ja ohjeita ei saanut kyseenalaistaa.

Mitä tästä autoritaarisesta tyranniasta kohdallani seurasi? Se, että arvostan lapsia vähintään yhtä paljon kuin aikuisiakin, itse asiassa monesti jopa enemmän. Lapset ovat ihan yhtä arvokkaita ihmisinä kuin aikuisetkin. Kuuntelen, keskustelen, kysyn lasten mielipidettä, aloitan keskusteluja ja kysyn perusteluja. Opetan lapset argumentoimaan, pitämään puoliaan ja arvostamaan itseään ja omia mielipiteitään. En tahdo lytätä ketään.

Elä kiipee puuhun tai veistä kaarnaveneitä, satutat itses vielä.

Myöskään kirvestä tai ruohonleikkuria ei nuorena annettu operoida, kun pappakin silloin peukalonsa teloi.

Suojellahan vanhemmat tahtoi lastaan kieltämällä kaiken lievänkään vaaran omaavan.

Kun teini-ikään pääsi pidettiin huoli, että aina tultiin viereen nauramaan, kun vähänkään jotain koitti ja kun ei tietenkään asiat heti luonannut kiellettiin tekemästä.

Tuloksena 30v mies joka ei vieläkää osaa/uskalla tehdä juuri mitään ja ihmetellään miksei nuorena mitään tehnyt. Istui ja pelasi vain.

"Laita lapsi asialle, tee itse perässä" - Olisi ollut ollut liian vaivalloista opettaa lapsia tekemään kotitöitä, pyykkiä opin pesemään vasta omilleni muuttaessa ja ruokaa opettelin laittamaan vasta muuttaessa yhteen mieheni kanssa. Äidilleni olisi ollut lopulta PALJON helpompaa jos oltaisiin veljeni kanssa tehty kotona muutakin kuin lorvailtu kaiket päivät. Nykyäänkin olen melko aikaansaamaton, täytyy oikeasti pitää mielessä että ne astiat pitää viedä syönnin jälkeen ITSE tiskiin, miestäkin on välillä ärsyttänyt kun vain jätän kaiken niille sijoilleen, testasi joskus kunka kauan imuri lojuu keskellä laittaa jos en korjaa sitä pois, viikon kerkesi olla ja silloinkin kompastuin itse imuriin ja ihmettelin miehelle ääneen miksi imuri on vieläkin lattialla :D

Isäni korosti jatkuvasti miten pitää olla "järkevä" ja tehdä "järkeviä" asioita, kaikki muu on turhuutta ja rahanhaaskausta, eriävät mielipiteet lytättiin, "eihän se nyt niin ole!" ja päälle naurua ja selitys miksi olen väärässä.

Etenkään ulkonäköön ei olisi saanut tuhlata aikaa tai rahaa koska "ulkonäöllä ei ole mitään väliä", vaatteiden pitää olla pelkästään käytännöllisiä ja meikkaus vain pilaa ihon. Olen vieläkin katkera kun olin vielä 20 vuotta täyttäessäni täysin tyylitajuton ja homssuinen, olen aina tuntenut itseni rumaksi mutta en tajunnut miten sitäkin olisi helpottanut kun oikeasti katsoo mitä laittaa päälleen. Olen tajunnut miten omalla ulkonäölläni ON suuri vaikutus itsetuntooni ja nautin siitä miten voin tuntea itseni kauniiksi meikkaamalla ja käyttämällä mekkoja ja korkokenkiä.

Nykyään 23-vuotiaana opettelen asioita jotka olisi pitänyt oppia jo teininä, mies kyllä arvostaa kun näytän nykyään naisellisemmalta kuin ennen ja olen nykyään melkoinen kokki :D

Että pitää tehdä niinkuin pomo/esimies käskee.  Ja vielä vähän ekstraa päälle.

Tästä on tullut sellainen ongelma, että pomo on mulle korkealla jalustalla oleva auktoriteetti, jota ei saa normaalisti puhutella, vaan sitä pitää pelätä ja nöyränä esittää vienostikainosti asia. Tai ehkä jopa "nuoleskella".

Siskolle piti aina antaa periksi. Eli klassinen tilanne, jossa sisarukset kinastelevat ja heti tulee käskyä että "älkää aina tapelko, olet vanhempi, voisit antaa periksi".  Päästään siihen, että en osaa tänäkään päivänä pitää puoliani.

Hmmh. Oma mummini ei anna haaveilla mistään. Ei lukiosta, ei lomamatkasta Englantiin, ei asioiden paranemisesta (esim. migreenin), ei edes suklaasta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Se että jättää ruokaan lautaselleen jonka on itse siihen kahminut on osoitus wt:stä.

Osoittaa oman ajatusmaailman tason. Roskaväkeä.

Kaikilla vaikuttaa olevan tuo "lautanen tyhjäksi", minä taas en saanut syödä, koska olen kuulemma tällainen läski löllykkä... Kyllähän siinä sitten tulee syötyä kyseiseltä henkilöltä salaa, kun veli saa syödä minunkin annokseni vain, koska olen tyttö.

"Hyvien tapojen mukaista on puhua vain, jos jotain kysytään." - Tuskin on elämässä auttanut ainoana ohjeena tai ilman täsmentämistä. Tuskinpa tämä ohje on auttanut absoluuttisesti edes ohjeen antajaa, vaikka hän antaakin tämän ohjeen ideaaliksi ja esimerkiksi siitä, että hänellä on etiketti hallussa.

"Aina piti syödä lautanen tyhjäksi" oli mitä äiti sano...nyt oon ylipainoinen. Thanks mom! :D

Mistähän tuo perunahulluus Suomessa oikein johtuu?

Juurikin tämä, että kylässä olet vain riesa. Kaverit monesti ihmetteli, kun en syönyt heidän luonaan (vaikka tarjottiin), koska äiti hoki aina, että toisten ruokia ei sitten mennä syömään. Että siinähän menee toisten rahat vaan.

Halvimmalla vaan aina ja kaikkialla. Äitini jaksaa marista minulle luomuostoksistani, että eihän sillä väliä ole, kunhan on halpaa. Joo no itse en näe järkeä ostaa valkaistuja wc-papereita, suodatinpusseja tms. vain koska se on parikymmentä senttiä halvempaa.

Noh, mulla on huonot välit veljeeni, koska hän piinasi minua koko teini-ikäni. Olin ruma, säälittävä, en minkään arvoinen ja mun olis parasta vaan tappaa itseni, koska kukaan ei koskaan kumminkaan rakastaisi mua. Tietysti pahoitin mieleni niistä puheista aina, mutta vanhempani hyssyttelivät asiaa, että älä nyt ainakaan kerro kenellekään ja ota ne puheet vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Koska eihän perheessä saa olla mitään tuollaista kärhämää, ei ainakaan niin että kukaan siitä tietäisi.

Tuloksena olen sitten todella huonolla itsetunnolla varustettu tunnesyöjä, joka ei halua veljeensä pitää yhteyttä. Kannan kaunaa kaikesta siitä, en ikinä saanut anteeksipyyntöjä, eikä kukaan suhtautunut asiaan vakavasti. Näin aikuisiällä puhun avoimemmin asiasta ja esim. ystäväni ovat hämmästelleet asiaa, koska heille veljeni on vaikuttanut niiiin mukavalta ja ystävälliseltä. Oikein ärsyttää, etten ole itse saanut ikinä tavata sitä mukavaa veljeäni, joka on muille ollut niin hauska ja mukava. Muutenkin jäänyt semmoinen paha tapa, etten halua puhua mulle vaikeista asioista, koska koen ettei se mitään hyödytä ja siinä vaan nolaa itsensä, kun myöntää että nyt sattuu/pelottaa/surettaa.

Vierailija kirjoitti:

Juurikin tämä, että kylässä olet vain riesa. Kaverit monesti ihmetteli, kun en syönyt heidän luonaan (vaikka tarjottiin), koska äiti hoki aina, että toisten ruokia ei sitten mennä syömään. Että siinähän menee toisten rahat vaan.

Tämä. Ja jos on kutsuttu syömään, niin saa ottaa vaan tosi vähän. Eikä kahvipöydässäkään kaikkia sortteja, vaan vain paria.

Äiti ja mummo opettivat että nai rikas mies.

Nyt avioeron jälkeen olen kouluttamaton ja työtön yli kolmekymppinen. Kaappi täynnä kalliita merkkivaatteita ja -laukkuja jotka muistuttaa exästä ja joita en sen vuoksi halua enää käyttää.