Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Jatkoa 1868/1821

Kaverin sisko ei tietenkään maksanut kauppaostoksiaan. Se on näillä siskoilla ihan yleisesti tiedettynä tapana unohtaa...

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli aikanaan maalaistalon nuorin tytär. Hänellä teetettiin kaikki talon työt karjan hoidosta, siivoamisesta ja ruuan laitosta lähtien. Aikanaan kun hänen veljensä alkoivat seurustella, oletettiin ilman muuta, että äitini passaa miniätkin siinä missä muutkin. Kun äitini alkoi seurustella isäni kanssa, halusivat he tietenkin viettää aikaa yhdessä. Tämä ei kotiväelle sopinutkaan. Eräänkin kerran isäni ja äitini palattua ajelulta, odotti kotona nälkäinen sakki, joka alkoi heti vaatimaan äitiäni lähtemään pellolta perunoita nostamaan ja laittamaan väelle ruoka! Isäni ihmetteli ääneen, että onhan täällä tupa täynnä tyttöjä, miksi "Liisan" pitäisi se ruoka tehdä. Porukka tuijotti isääni kuin hullua, ja niinhän siinä kävi, että äitini kääri hihat ja rupesi ruuanlaittohommiin. Näitä esimerkkejä riittää. Ja ennen kuin joku ehtii haukkumaan äitiäni nyhveröksi, taustatietona sen verran, että hän oli sodassa mieleltään sairastuneen isän lapsi, joka oli väkivallalla alistettu jo pienestä lapsesta pitäen.

ensilukemalta ajattelin että ompa hirveää. Mutta täytyy todeta että menneinä vuosikymmeninä maataloissa juuri lapset oli työläisiä, ja hoitivat tilan työt.siis pojat raskaat peltotyöt ja tytöt keittiön. Että ehkä sulle on asiaa vähän  liioiteltu. Usein me näemme vain sen oman kohtalomme, mutta emme esim. velijen. Jps työnjako on maatalossa ollut tuo, että tytär hoitaa tuvan ja ruuat, pojat ulkotyöt, metsät, koneet, lannanluonnit, kalastaa jne.Miniät ei varmaan ole talonväkeä.Jos vanhemmat ovat olleet jo sairaita ja vanhoja, niin en nyt tuota suurena vääryytenä näkisi. Usienhan ne lapset jää jatkamaan tilaa ja vanhukset asu siinä kanssa, heidän hoidettavinaan. 

Jossain tarinassa mummo teki perinnöttömäksi kun ei suostunut omaishoitajaksi. Suomessa vaan lapsenlapset eivät muutenkaan peri isovanhempiaan vaan lapset vanhempansa. Lisäksi lakiosaan on lapsilla aina laillinen oikeus. Jos faktat ei oo hallussa niin epäilen et moniko näistä tarinoista on muutenkaan tosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt mummulta lomapaikan ulkomailla ja en todellakaan ole mikään rikas muuten. Pärjään omillani kyllä. Vanha tuttu, kaipa häntä voi vanhaksi ystäväksikin sanoa, halusi mun kanssa sinne matkalle. No, ei mitään lähdetään sitten hänen aikataulunsa mukaan viikon reissuun. Kumpikin maksoi lentonsa ja tietysti minä tarjosin asunnon, kun ei nyt siitä mulle mitään tarvi maksaa. Tietysti keskikesän helteillä hurahtaa ilmastointiin viikossa äkkiä useampi kymppi, mutta sekin sai puolestani olla. Mielestäni kaverini pääsi edullisesti matkalle, koska asunto on tosi kivassa taloyhtiössä, erinomaisella paikalla jne. Lennotkin saatiin halvalla.

Mutta se loisiminen alkoi siellä heti. Jo matkalla asunnolle narisi, että olis kiva, kun tehtäis itse ruokia enimmäkseen, kun se ravintolasyöminen maksaa niin hirveästi. Kyllä se mulle kävi ja niinpä mentiin ruokakauppaan. Kaveri katosi yhtäkkiä ruokakaupassa ja ilmaantui vasta kassoilla näkyville. Hänellä oli kädessä kaksi (!) omenaa ja mulle hirveä kasa ruokaa. Minä maksoi ruuat ja kaveri ne kaksi omppua itselleen. Tätä jatkui ihan koko viikon. Kertaakaan ei tarjoutunut maksamaan ruokaa kaupassa ja teki tuon katoamistemppunsa joka kerta. Silti syö kuin hevonen, paljon enemmän kuin minä. Kertakaan viikon aikana ei auttanut keittiössä, ei tarjoutunut edes kantamaan vesitonkkia kaupasta kotiin. Siinä minä kipitin kummassakin kädessä 5 litran vesitonkat ja selkärepussa muut ruuat, niin tää harppoi pikkukassin kanssa. Hänellä ei oikeasti mennyt viikossa rahaa juuri mitään ja oli kuin täyshoidossa. Jopa loppusiivouksen tein aivan yksin, tämä makasi sängyllä, kun minä imuroin.

Vettä joi tajuttomia määriä ostamatta sitä kertaakaan. Koko ajan täytti pulloaan ja vasta viimeisenä päivänä sain suuni auki, että oon ostanut tän viikon aikana 9 vesitonkkaa ja se on taas loppu. "Ai, pitääkin ostaa sitä tänään lisää" oli vastaus. Ja taas kaupan kohdalla heitti, että "pitikö sun ostaa se vesi?". Että mun piti se Eurokin laittaa sinne + tietysti kantaa taas kerran raskasta vesipulloa.

No, reissu päättyi ja kiitteli kovin, että oli mukava matka. Ei ollut kyllä mun mielestä. Muutenkaan ei oikein enää seura iske kuin nuorena ja näen punaista tuosta loisimisesta ja laiskottelusta. Ja kun kyse ei ole rahasta. Hänellähän on työpaikka, omistusasunto jne. Myöhemmin kuulin, että perintöäkin on tullut vähän eri luokkaa kuin mun yksi loma-asunto. Ettei nyt ihan siitäkään ollut kiinni, ettei olisi varaa maksaa omaa osuuttaan ruuista.

Haluaisitko mies seuraa etelään? (Jos olet nainen) maksan ainakin ruuat autankin jos tarvitsee ja jos haluat voin maksaa muutakin, ruokaa en osaa laittaa.

T.M40v

Opettele yhdyssanat ja kokkaamaan niin katsellaan. Nolo virhe, joka muuttaa jopa kysymyksen merkityksen täysin.

Täällä on kyllä pöyristyttäviä tarinoita ja mietin kertoisinko erään esimerkin omasta elämästäni. Pyyntö sikäli itsessään ei ollut härski mutta seuraamus siitä meinasi käydä hengen päälle.

 Toinen elossa oleva vanhempani on turvautunut minuun erittäin suuritöisessä huushollissaan, siis synnyinkodissani.

Olen opiskellut melko paljon  mutta aina  sen verran lähellä, että joka viikonloppu oli tultava kotiin töihin.  Työpanokseni oli /on  merkittävä, tiedän sen.  Olin myös usein työttömänä paljon  joten siksi minulla oli kyllä aikaa... mutta olisin silti halunnut järjestää itsenäistä olemistani, olinhan pitkälti kolmannella kymmenellä.  Näin jatkui, siihen asti kun olin 44-vuotias. Sairastuin stressiin ja masennukseen. Myöskin siksi etten jaksanut olla apuna ja valmis lähtemään heti kun kutsu tuli kotitaloon töihin. Suuren hämmästyksen ja paheksunnan jälkeen tein vallankumouksen ja muutin.   Nöyränä   kävin  kuitenkin silloin tällöin   kotitalossani töissä  sieltä pitkän matkan päästä.  Vanhempani oli lähdössä pienelle reissulle.  Olin TAAS lupautunut että kyllähän minä voin tulla...lapseton..joutilas, olinhan sairaseläkkeelle päässyt (sic!). 

Pari päivää ennen  reissuaan, katsoin kuvitteellisilla kiikareilla tulevaisuuteeni: Näin loputtoman suoran "pikku hommia" sekä isompia urakoita, siivoamisia, osallistumista, vastuuta, remontteja.

Itsenäisyyttä minulla ei tulisi olemaan.

Otin siis viinaa ja lääkkeitä.  Ennen simahtamistani havahduin,  että halusin silti elää ja soitin 112:een.

Seuraava aamu ison kaupungin sairaalassa.: Minulla oli tiputus-letku kämmenselässä sekä lukuisia johdintarroja rinnassa joista oli jo sydämen toimintaa mittaava vehje poistettu.  Iltäpäivällä pystyin puhumaan jo  jotain ja pyysin hoitajalta puhelimeni että voin soittaa vanhemmalleni mitä tapahtui. Keskustelu kävi näin:

-Minä täällä.

-Herrajjumala lapsi-kulta, mitenkä sinä nyt noin? ( Ystäväni, joka saatteli minua ambulanssiin, oli ilmoittanut, siksi vanhempi oli tiennyt jo hätäillä)

-En tiedä, en kai jaksa tulla aina avuksi.

- No mutta tulethan  sinä kumminkin, kun minulla on se reissu?

- En minä nyt jaksa enkä pysty.

- (ensin suuri hiljaisuus ja sitten erittäin pettynyt nyrpeä repliikki): AIJ JJAAAAAaaaa. Hmh. No kai minun pitää sitten perua se matka...hmph, no ei kai sille mitään voi sitten...

- Nii, ei voi kai. En jaksa puhua nyt. Tuo hoitaja tulee kyselemään jo vointia.

- Njaaa...hmyh...no moi....

Paikalla myöhemmin käynyt sairaan mielenterveys hoitaja ei käsittänyt noin vaikeasta tilanteesta hittojakaan.

Nyt kerron tätä mustalla huumorilla ja totean, että sieltä minun kotitalostani ei saa olla poissa edes omien hautajaistenkaan varjolla.  Näin arvokas on eräs huusholli.

..sairaalan mielenterveys-hoitaja, piti sanomani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha luokkakaveri, jonka kanssa ei olla enää kuin hyvänpäiväntuttuja pyytelee rahaa lainaksi. Kuulemma aina tukala tilanne jne. En lainaa, mutta silti näitä pyyntöjä vaan tulee ja tulee. Tyyppi on ihan asiallinen, työssäkäyvä. Sukua ja perhettäkin on, joten en ymmärrä miksi pyytelee tutuilta, varmaan ne läheisemmät vois paremmin lainailla. Voihan toki olla etteivät lainaa, mutta silti ihmetyttää miksi ruinaa puolitutuilta. Ja jatkaa vaikka vastaus on ei. Taas muutaman kuukauden kuluttua yrittää taas.

Varmasti jäänyt suvulle lainat maksamatta, niin pitää kysellä muiltakin. Millaisista summista on kyse?

Pyytelee 50-100 euroa. Pyynnöt tulee aina facen kautta, olen jo miettinyt kaveruuden päättämistä, kun ei noita pyyntöjä oikein jaksa. Ymmärtäisin jos olisimme oikeasti kavereita, mutta kun emme ole. Emme edes koulussa aikanaan olleet kuin hyvänpäiväntuttuja. On inhottavaa kieltäytyä, mutta en kyllä ala lainailla puolitutuille. Itse en ikinä kehtais pyydellä facekavereilta lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omistamme mökin läheltä erästä suomalaista laskettelukeskusta. Lainaan kyselijöitä aina riitti ja monelle tuttavallemme ja lähisimmille sukulaisille lainasimmekin mökkiä silloin, kun emme itse tarvinneet. Sitten eräässä vaiheessa eräs serkkumme, jonka kanssa emme olleet juurikaan sukujuhlia enemmän tekemisissä, kysyi mökkiä lainaan. Aluksi suhtauduimme lainaamiseen negatiivisesti, mutta sitten hän esitti vetistelytarinan siitä, miten oli eronnut miehestään ja täyisi-ikäiset tai lähes täysi-ikäiset lapsetkin tarvitsisivat jotain piristystä ja hellyimme.

No, eipä mennyt kuin alle vuorokausi, kun eräs toinen sukulaisemme, joka asuu itse mökin lähellä, soitti ja kertoi, että mökillä on älytön meno ja mieninki ja poliisitkin on soitettu paikalle. Lähdimme silloin itse yli 600 kilometrin päästä mökille. Perillä oli oikea hävityksenkauhistus, paikkoja ei ollut onneksi ehditty rikkoa, mutta sotkettu oli siitäkin edestä ja jokainen perheenjäsen vähintään promillen kännissä (poliisi puhallutti, joten tiedämme tarkasti).

Tälle tarinalle on onneksi hyvä loppu: tämä episodi katkaisi koko muun suvun kamelin selän ja muutkin sukulaiset kertoilivat, kuinka heiltäkin oli pyydetty lainaan milloin mökkiä, milloin työkaluja ja ne aina palautuivat huonossa kunnossa. Tämän jälkeen päätimme koko suvun voimin esittää vaateet asioista, joita olivat hajoittaneet. Sukuumme kuuluva lakimies teki heille harvinaisen selväksi, että voimme tarvittaessa vaatia korvausta oikeuden kautta.

Tässä vaiheessa näille serkuille tuli hätä käteen ja kyselivät kovasti, eikö löytyisi mitään muuta tapaa. Ilmoitimme, että on eräs: he lähtevät saman tien mökille, siivoavat sen kuntoon ja sitten pidämme mökillä sukujuhlat, joissa he hoitavat kaikki työt; kokkaavat, tarjoilevat, siivoavat jne. Ottakaa tai jättäkää. Tarttuivat tarjoukseen ja me otimme tuosta kaiken ilon irti; emme antaneet heidän operaation aikana nukkua mökissä, vaan saivat majapaikakseen teltan mökin pihalla ja juhlissa laitoimme heidät teitittelemään muuta sukua.

Tuo opetus meni perille ja enää eivät ole kärttämässä mitään eli kyllä nuo hyväksikäyttäjätkin voivat muuttua.

Ja juhlien jälkeinen sakinhivutus koko suvun voimalla tuskin olisi ollut pahitteeksi sekään.

Emme usko väkivaltaan. Tuo juhla oli jo noille omaisuudentuhoaja-serkuille ihan riittävän nöyryyttävä kokemus, sillä muu suku pihi huolen, ettei heille jäänyt oikeastaan lainkaan vapaa-aikaa, vaan teetättivät aina jotain. Esimerkki: kun eräällä näistä tuholaisista oli hetki taukoa ja hän oli menossa nukkumaan, käski yksi sukulaisistamme hake tarjottimen ja tuoda siinä vesilasin täynnä vettä. Sitten hän käski tämän seisomaan eteensä ja pitelemään tarjotinta yhdellä kädellä kasvojensa edessä, kunnes antaisi luvan liikkua.

Eikö tänne vois kirjoitella ihan oikeita tarinoita eikä näitä fantasioitaan. Menee hyvä ketju pilalle näistä älyttömyyksistä.

Meidänkin tuttavapiirissä tällainen kroonisesti käsi ojossa elämäänsä elävä kolmekymppinen pummi. Aina kun kuulen hänestä, tiedän että hän tarvitsee jotain. KOSKAAN hän ei ole ottanut yhteyttä vain kyselläkseen miten menee tms. Hänen kanssaan jutellessaankin on todella turhauttavaa kertoa miten itsellään menee koska toista ei selvästikkään kiinnosta asia pätkääkään, katse ja keskittyminen alkaa harhailemaan samantien kun aihe siirtyy hänestä pois ja hän keskeyttääkin lähes aina lauseeni jo selvästi turhautuneena siitä että joutui esittää kuuntelevaa ystävää ja noinkin monta sekuntia meni jo puhumatta ollenkaan hänen ongelmistaan ja siirtää jonkun naurettavan aasinsillan kautta aiheen takaisin häneen.

Hän vinkuu tänäkin päivänä jokaisessa facebookin "annetaan, vaihdetaan"-ryhmissä huonoa elämäntilannettaan ja sitä miten sairaalla ei ole rahaa mihinkään ja sossun rahat eivät riitä mihinkään, ja käyttää täysin häikäilemättä ihmisten hyväuskoisuutta hyväkseen kun he tuovat jopa hänen kotiovelleen asti vaate, ruoka ja raha-avustuksia itkuvirsien motivoimana.

Koirallaan on kuulemma joku keuhkosairaus tällä hetkellä ja hän ei ole voinut viedä koiraansa eläinlääkäriin koska ei kuulemma ole rahaa. Kuitenkin istuu viikot ja viikonloput baareissa, vetää huumeita ja laittaa kuvia kun on syömässä hienoissa ravintoloissa jne.. Todennäköisesti joku uusi tuttava on taas tarjoamassa kyseisetkin huvit, mutta kuitenkin tuntuu oudolta hehkuttaa jatkuvasti miten on saanut sitä ja tätä ja tota ja päässyt ilmaiseksi käymään siellä ja täällä. Pyytäisi tarjoamaan vaikka yhden eläinlääkärikäynnin baari-illan sijaan jos oikeasti on koirasta niin iso huoli mitä päivityksissään haluaa antaa ihmisille ymmärtää (oli ilmeisesti kerännyt rahaa ihmisiltä jossain ryhmässä että "koira" (eli hän) pääsisi käymään "eläinlääkärissä" (eli alkossa)...

Ja kun hän sieltäkin sai taas kritiikkiä joltakin tuntemattomalta siitä miten jatkuvasti on ruinaamassa rahaa tuntemattomilta että voisi elättää koiransa niin nosti hirveän paskamyrskyn siitäkin. Sitten vielä jaksaa ihmetellä kun kukaan ei koskaan halua kommentoida hänen asioihinsa mitään koska pelkää että miten sekopäisesti se saattaa siihenkin sitten reagoida.

Ystävyyssuhteet kyseisellä henkilöllä, sanotaan häntä nyt vaikka hitto Inkeriksi, ovat todella lyhytkestoisia sekä laadultaan täysin kertakäyttöisiä. Hän innoissaan kertoo aina uusista ystävistään, ja määrittelee ystävyyssuhteen paremmuuden täysin sen mukaan mitä materiaa tms hän kyseiseltä henkilöltä saa ja kuinka paljon, luonnollisesti kaiken henkisen tuen sekä kyydityksien lisäksi. Hän on todella hyvä puhumaan ja manipuloimaan ihmisiä jotka eivät häntä vielä tunne, ja aina hän löytää jostain sellaisen täysin tossun alla viihtyvän miehen jostain palvelijakseen, joka siis käyttää kaupassa, tarjoaa bisset ja röökit ja ruuat ja jopa tekee ruokaa hänen kämpillään ja siivoaa ja vie kaiken lisäksi vielä koirankin pihalle aina käydessään. Tästä "taidosta" en kyllä ole millään lailla edes vihainen, koska nämä kyseiset miehet ovat jotkut ainakin selvästi tykänneet Inkerin hoivaamisesta joten ketään ei oikeastaan ole edes huijattu jos homma on toiminut täysin symbioosissa, mutta kertoo vaan minkälainen ihminen on kyseessä kun ottaa vastaan kyllä kaiken avun mitä saa, muttei koskaan ole valmis itse auttamaan ketään. Oikeissa töissä ei ole ollut päivääkään eikä varmasti tule koskaan olemaankaan. Surkuttelee netissä miten hänkin haluaisi käydä töissä, ja on niin ikävää lukea muiden lomapäivityksiä jne kun itsellä ei ole koskaan lomaa, hän kun on 24/7 vapaalla :D

(jatkuu...)

(jatkoa)

Kuitenkin ainoa asia joka on oikeasti hänen ja työpaikan välissä on pelkästään hänen oma saamattomuutensa ja laiskuutensa, vaikka omasta mielestään on kuulemma fyysisesti ja psyykkisesti niin sairas ja masentunut ettei voi käydä töissä, kuitenkaan motivaatiota saada itseään kuntoon ei ole ollenkaan ja sulkee korvansa täysin neuvoilta joilla saisi parannettua elämänlaatuaan jos se vaatii HÄNEN panosta asiaan eikä olekaan täysin jollekkin toiselle nakitettavissa. Joka asiaan löytyy AINA joku syy jostain muualta kuin hänestä. Aina.

Hän on järjestänyt itselleen vinon pinon diagnooseja ja käy sairaalassa vähintään kerran viikossa milloin mistäkin syystä, yleensä ei mistään, mutta oli pakko soittaa ambulanssi kun ahdisti ja kukaan "ystävistä" (jotka haukuttiin maan rakoon tämän jälkeen) eivät kerenneet juuri sillä sekunnilla kuuntelemaan hänen avautumistaan jostain asiasta. Nauttii jatkuvasti muiden syyllistämisestä, sekä kaikesta huomiosta mitä saa jatkuvilla sairauspäivityksillään ja valokuvillaan sairaalasta missä dramaattisesti makaa letkuissa tai jossain kokovartalokipsissä, mutta illalla tuleekin jo viestiä että lähteekö joku baariin tms. Ja alkoholia ja huumeita käyttää myös, ja sitten ihmettelee kun välillä vähän ahdistaa ja pään kanssa on ongelmia. Ja aina kun vähänkin ahdistaa niin soittaa itselleen (tai pistää jonkun uusista ystävistään soittamaan) ambulanssin.

Monta kertaa uhannut tappaa itsensä ja hänen takiaan on ollut isoja etsintäpartioita (poliisin ja palokunnan lisäksi myös armeija ja rajavartiolaitos ollut kuulemma etsinnöissä mukana).

Vähän aikaa sitten sai fb-päivityksen mukaan lääkäriltään huudot siitä kun kulki taxilla hoitoonsa jossa käy vissiin pari kertaa viikossa, ja lääkäri oli sanonut ihan suoraan että kaikki paniikkihäiriöt ja julkisen paikan kammot ovat pelkkää keksintöä koska kyseinen henkilö on vain laiska, en raaskinut kommentoida mitään vaikka tiesin että lääkäri sanoi vain sen mitä kaikki muut jo ajattelivat.

Surullista ollut katsella miten hauskasta pienestä tytöstä kasvoi täysin empatiakyvytön ihmisten itsekäs manipuloija.

Pahoittelut pitkästä ja sekavasta selostuksesta, mutta oli pakko avautua, koska en ole koskaan tavannut ihmistä joka ottaa noin itsestäänselvänä kaiken avun mitä saa, eikä ole valmis kuitenkaan tekemään MITÄÄN sen eteen. Jos muilla on vastaavanlaisia kokemuksia kyseisenlaisista ihmisistä, ja miten heidän kanssa parhaiten tulee toimeen, tai jos joku on päässyt todistamaan vastaavanlaisen tapauksen "parantumista" niin kertokoot ihmeessä. Olisi kiva tietää onko kyseisellä tapauksella mitään toivoa elämänsä suhteen vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Tämä mun tarina ei ihan vastaa otsikkoa, mutta pakko nyt kuitenkin kertoa, kun tuli ensimmäisenä mieleen. Tässä tarinassa siis minä olen ilmeisesti se, joka on vaatinut liikaa.

Minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut melkein 20 vuotta ja olemme viime vuosina olleet todella läheisiä ystäviä. Aloin vuosi sitten odottamaan kaksosia, ja raskausaika oli tosi haastava. Jouduin mm. sairaalaan vuodelepoon moneksi viikoksi, kärsin raskausmyrkytyksestä ja vauvatkin syntyivät kuukauden etuajassa. Jouduin olemaan sairaalassa melko pitkään ennen kuin pääsin vauvojen kanssa kotiin. Tämä ystäväni oli raskausaikana minulle tukena ja lupaili koko ajan, että hän voi sitten vauvojen syntymän jälkeen auttaa, koska tietää, että raskasta tulee varmasti olemaan (mieheni tekee vuorotyötä ja reissaa paljon). Olin ollut jo muutaman viikon lasten kanssa kotona ja univelkaa alkoi olla todella paljon. Olimme sopineet ystäväni ja kahden muun yhteisen kaverimme kanssa, että menemme pitkästä aikaa käymään kaupungilla syömässä yhdessä, jotta minäkin pääsen tuulettumaan vauva-arjesta. Minulla oli vieläkin sektiohaava todella kipeä ja sen lisäksi muutenkin fyysinen kuntoni oli aika huono vaikean raskauden jäljiltä. Tämä ystäväni asuu melko lähellä meitä ja hänellä oli auto käytössä, joten pyysin luonnollisesti häneltä, että voisinko tulla samalla kyydillä kaupungille (olin näin tehnyt aiemminkin, koska tosiaan asumme niin lähekkäin). Yllätys olikin melkoinen, kun ystäväni vastasi minulle kipakalla viestillä, että hän ei aio alkaa tästä lähtien miksikään minun hovikuljettajakseni ja että häntä ärsyttää, kun hän AINA joutuu olemaan se, jonka kyydillä muut kulkevat. Olin ihan puulla päähän lyöty, koska ystäväni ei normaalisti ikinä sano mitenkään ilkeästi kenellekään ja varsinkin, kun emme tosiaan olleet nähneet vielä kertaakaan lasten syntymän jälkeen ja hän varmasti tiesi, miten kipeä olin ja miten väsynyt olin parin tunnin yöunien jäljiltä ja että meidän kotoa oli lähimmälle bussipysäkille kuitenkin melko pitkä matka. No menin kuitenkin sitten bussilla kaupungille ja ystäväni oli koko reissun niin kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan ole voinut jotenkin antaa tuota anteeksi ja se vieläkin vaivaa minua kovasti. Tuosta tapahtumasta on muutama kuukausi aikaa. Ystäväni on myös käynyt katsomassa lapsia pari kertaa ja ollut taas ihan oma itsensä, mutta en ole todellakaan enää uskaltanut pyytää minkäänlaisia palveluksia tai apua, vaikka olisin ehkä välillä tarvinnutkin. Vauva-arki pienten kaksosten kanssa on tosi raskasta ja olisi suuri pelastus, jos joku voisi vaikka välillä tulla avuksi, että saisin siivottua tai nukuttua edes hetken. Luulin ennen, että juuri tähän ystävääni voisin luottaa vaikealla hetkellä, mutta taisin olla väärässä. :(

Tuossa asiassa ei välttämättä ollut kyse sinusta ollenkaan. Ota ihmeessä puheeksi. 

Toisekseen et voi nojata ystävääsi, että hän olisi ainoa apusi kaksosten kanssa. Hakeudu tukitoimien piiriin, ihan varmasti on raskasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt mummulta lomapaikan ulkomailla ja en todellakaan ole mikään rikas muuten. Pärjään omillani kyllä. Vanha tuttu, kaipa häntä voi vanhaksi ystäväksikin sanoa, halusi mun kanssa sinne matkalle. No, ei mitään lähdetään sitten hänen aikataulunsa mukaan viikon reissuun. Kumpikin maksoi lentonsa ja tietysti minä tarjosin asunnon, kun ei nyt siitä mulle mitään tarvi maksaa. Tietysti keskikesän helteillä hurahtaa ilmastointiin viikossa äkkiä useampi kymppi, mutta sekin sai puolestani olla. Mielestäni kaverini pääsi edullisesti matkalle, koska asunto on tosi kivassa taloyhtiössä, erinomaisella paikalla jne. Lennotkin saatiin halvalla.

Mutta se loisiminen alkoi siellä heti. Jo matkalla asunnolle narisi, että olis kiva, kun tehtäis itse ruokia enimmäkseen, kun se ravintolasyöminen maksaa niin hirveästi. Kyllä se mulle kävi ja niinpä mentiin ruokakauppaan. Kaveri katosi yhtäkkiä ruokakaupassa ja ilmaantui vasta kassoilla näkyville. Hänellä oli kädessä kaksi (!) omenaa ja mulle hirveä kasa ruokaa. Minä maksoi ruuat ja kaveri ne kaksi omppua itselleen. Tätä jatkui ihan koko viikon. Kertaakaan ei tarjoutunut maksamaan ruokaa kaupassa ja teki tuon katoamistemppunsa joka kerta. Silti syö kuin hevonen, paljon enemmän kuin minä. Kertakaan viikon aikana ei auttanut keittiössä, ei tarjoutunut edes kantamaan vesitonkkia kaupasta kotiin. Siinä minä kipitin kummassakin kädessä 5 litran vesitonkat ja selkärepussa muut ruuat, niin tää harppoi pikkukassin kanssa. Hänellä ei oikeasti mennyt viikossa rahaa juuri mitään ja oli kuin täyshoidossa. Jopa loppusiivouksen tein aivan yksin, tämä makasi sängyllä, kun minä imuroin.

Vettä joi tajuttomia määriä ostamatta sitä kertaakaan. Koko ajan täytti pulloaan ja vasta viimeisenä päivänä sain suuni auki, että oon ostanut tän viikon aikana 9 vesitonkkaa ja se on taas loppu. "Ai, pitääkin ostaa sitä tänään lisää" oli vastaus. Ja taas kaupan kohdalla heitti, että "pitikö sun ostaa se vesi?". Että mun piti se Eurokin laittaa sinne + tietysti kantaa taas kerran raskasta vesipulloa.

No, reissu päättyi ja kiitteli kovin, että oli mukava matka. Ei ollut kyllä mun mielestä. Muutenkaan ei oikein enää seura iske kuin nuorena ja näen punaista tuosta loisimisesta ja laiskottelusta. Ja kun kyse ei ole rahasta. Hänellähän on työpaikka, omistusasunto jne. Myöhemmin kuulin, että perintöäkin on tullut vähän eri luokkaa kuin mun yksi loma-asunto. Ettei nyt ihan siitäkään ollut kiinni, ettei olisi varaa maksaa omaa osuuttaan ruuista.

Haluaisitko mies seuraa etelään? (Jos olet nainen) maksan ainakin ruuat autankin jos tarvitsee ja jos haluat voin maksaa muutakin, ruokaa en osaa laittaa.

T.M40v

Opettele yhdyssanat ja kokkaamaan niin katsellaan. Nolo virhe, joka muuttaa jopa kysymyksen merkityksen täysin.

taitaa olla peli menetetty jo noiden suhteen,kirjoittaminen ei ole ollut ikinä mun juttu eikä ruuanlaitto.

osaan kyllä tehdä paljon kaikkea muuta.

t.M40v

Oon

Ei-mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt mummulta lomapaikan ulkomailla ja en todellakaan ole mikään rikas muuten. Pärjään omillani kyllä. Vanha tuttu, kaipa häntä voi vanhaksi ystäväksikin sanoa, halusi mun kanssa sinne matkalle. No, ei mitään lähdetään sitten hänen aikataulunsa mukaan viikon reissuun. Kumpikin maksoi lentonsa ja tietysti minä tarjosin asunnon, kun ei nyt siitä mulle mitään tarvi maksaa. Tietysti keskikesän helteillä hurahtaa ilmastointiin viikossa äkkiä useampi kymppi, mutta sekin sai puolestani olla. Mielestäni kaverini pääsi edullisesti matkalle, koska asunto on tosi kivassa taloyhtiössä, erinomaisella paikalla jne. Lennotkin saatiin halvalla.

Mutta se loisiminen alkoi siellä heti. Jo matkalla asunnolle narisi, että olis kiva, kun tehtäis itse ruokia enimmäkseen, kun se ravintolasyöminen maksaa niin hirveästi. Kyllä se mulle kävi ja niinpä mentiin ruokakauppaan. Kaveri katosi yhtäkkiä ruokakaupassa ja ilmaantui vasta kassoilla näkyville. Hänellä oli kädessä kaksi (!) omenaa ja mulle hirveä kasa ruokaa. Minä maksoi ruuat ja kaveri ne kaksi omppua itselleen. Tätä jatkui ihan koko viikon. Kertaakaan ei tarjoutunut maksamaan ruokaa kaupassa ja teki tuon katoamistemppunsa joka kerta. Silti syö kuin hevonen, paljon enemmän kuin minä. Kertakaan viikon aikana ei auttanut keittiössä, ei tarjoutunut edes kantamaan vesitonkkia kaupasta kotiin. Siinä minä kipitin kummassakin kädessä 5 litran vesitonkat ja selkärepussa muut ruuat, niin tää harppoi pikkukassin kanssa. Hänellä ei oikeasti mennyt viikossa rahaa juuri mitään ja oli kuin täyshoidossa. Jopa loppusiivouksen tein aivan yksin, tämä makasi sängyllä, kun minä imuroin.

Vettä joi tajuttomia määriä ostamatta sitä kertaakaan. Koko ajan täytti pulloaan ja vasta viimeisenä päivänä sain suuni auki, että oon ostanut tän viikon aikana 9 vesitonkkaa ja se on taas loppu. "Ai, pitääkin ostaa sitä tänään lisää" oli vastaus. Ja taas kaupan kohdalla heitti, että "pitikö sun ostaa se vesi?". Että mun piti se Eurokin laittaa sinne + tietysti kantaa taas kerran raskasta vesipulloa.

No, reissu päättyi ja kiitteli kovin, että oli mukava matka. Ei ollut kyllä mun mielestä. Muutenkaan ei oikein enää seura iske kuin nuorena ja näen punaista tuosta loisimisesta ja laiskottelusta. Ja kun kyse ei ole rahasta. Hänellähän on työpaikka, omistusasunto jne. Myöhemmin kuulin, että perintöäkin on tullut vähän eri luokkaa kuin mun yksi loma-asunto. Ettei nyt ihan siitäkään ollut kiinni, ettei olisi varaa maksaa omaa osuuttaan ruuista.

Oletko trolli vai yksinkertainen?

Hauskoja juttuja, kertakaikkiaan tällaiset Joo-tyypit ovat ansainneet kohtalonsa.

Itse olen Ei-mies, mulla on munaa sanoa Ei.

Vaikka ihmisen on syytä opetella pitämään puolensa niin ei sitä niin voi sanoa että ujommat tai aremmat ovat kohtalonsa ansainneet.

Ei se hyväksikäyttäjän törkeyttä yhtään vähennnä, pikemminkin päinvastoin, jos haistaa heikomman ihmisen ja imeytyy kiinni kuin iilimato.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli aikanaan maalaistalon nuorin tytär. Hänellä teetettiin kaikki talon työt karjan hoidosta, siivoamisesta ja ruuan laitosta lähtien. Aikanaan kun hänen veljensä alkoivat seurustella, oletettiin ilman muuta, että äitini passaa miniätkin siinä missä muutkin. Kun äitini alkoi seurustella isäni kanssa, halusivat he tietenkin viettää aikaa yhdessä. Tämä ei kotiväelle sopinutkaan. Eräänkin kerran isäni ja äitini palattua ajelulta, odotti kotona nälkäinen sakki, joka alkoi heti vaatimaan äitiäni lähtemään pellolta perunoita nostamaan ja laittamaan väelle ruoka! Isäni ihmetteli ääneen, että onhan täällä tupa täynnä tyttöjä, miksi "Liisan" pitäisi se ruoka tehdä. Porukka tuijotti isääni kuin hullua, ja niinhän siinä kävi, että äitini kääri hihat ja rupesi ruuanlaittohommiin. Näitä esimerkkejä riittää. Ja ennen kuin joku ehtii haukkumaan äitiäni nyhveröksi, taustatietona sen verran, että hän oli sodassa mieleltään sairastuneen isän lapsi, joka oli väkivallalla alistettu jo pienestä lapsesta pitäen.

ensilukemalta ajattelin että ompa hirveää. Mutta täytyy todeta että menneinä vuosikymmeninä maataloissa juuri lapset oli työläisiä, ja hoitivat tilan työt.siis pojat raskaat peltotyöt ja tytöt keittiön. Että ehkä sulle on asiaa vähän  liioiteltu. Usein me näemme vain sen oman kohtalomme, mutta emme esim. velijen. Jps työnjako on maatalossa ollut tuo, että tytär hoitaa tuvan ja ruuat, pojat ulkotyöt, metsät, koneet, lannanluonnit, kalastaa jne.Miniät ei varmaan ole talonväkeä.Jos vanhemmat ovat olleet jo sairaita ja vanhoja, niin en nyt tuota suurena vääryytenä näkisi. Usienhan ne lapset jää jatkamaan tilaa ja vanhukset asu siinä kanssa, heidän hoidettavinaan. 

Ei ole liioiteltu. Kyllä, pojat hoitivat peltotyöt. Vanhemmat olivat suht nuoria, mutta perheen äidillä (mummollani) oli astma, jonka takia hän ei kyennyt karjanhoitoon. Vaarini kärsi mielenterveysongelmista. En maininnut kirjoituksessani, että äidilläni oli myös vanhempia siskoja. Jostain syystä he välttyivät raatamiselta. Ehkä äitini kärsi "kiltin tytön syndroomasta" ja koki velvollisuudekseen hoitaa vaaditut työt. Sen tiedän, että mummoni jaksoi aina hokea, että kun kerran muut tytöt ei tottele, "Liisa" tehkööt työt. Eli mummoni ei jaksanut pitää kuria muille, vaan pakotti hommiin sen, joka murtui paineen alla. Pojat saivat kuitenkin vapaa-aikaa ja nauttia aina valmiista ruuasta, puhtaista vaatteista ja siististä kodista. Aikanaan vanhin veli peri maat ja mannut. Sukupolvenvaihdos oli tehty jo vanhusten eläessä. Siitä minä jaksan olla äidilleni vihainen, tai ainakin kovasti asiaa kummastelen, kun hän ei pitänyt puoliaan perinnönjaossa. Sai toki lakiosan, mutta aiemmasta tilanjaosta ym, mitä vanhin veli sai, hän ei saanut lanttiakaan. Vääryys (ja ehkä myös laittomuus) tapahtui, mutta äitini ei jaksanut riitauttaa juttua. Paljon paljon kamalia asioita äidilleni on lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtunut minun isovanhempieni toimesta. Joskus olen maistellut ajatusta siitä, että kirjoittaisin aiheesta kirjan! Nähtäväksi jää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli aikanaan maalaistalon nuorin tytär. Hänellä teetettiin kaikki talon työt karjan hoidosta, siivoamisesta ja ruuan laitosta lähtien. Aikanaan kun hänen veljensä alkoivat seurustella, oletettiin ilman muuta, että äitini passaa miniätkin siinä missä muutkin. Kun äitini alkoi seurustella isäni kanssa, halusivat he tietenkin viettää aikaa yhdessä. Tämä ei kotiväelle sopinutkaan. Eräänkin kerran isäni ja äitini palattua ajelulta, odotti kotona nälkäinen sakki, joka alkoi heti vaatimaan äitiäni lähtemään pellolta perunoita nostamaan ja laittamaan väelle ruoka! Isäni ihmetteli ääneen, että onhan täällä tupa täynnä tyttöjä, miksi "Liisan" pitäisi se ruoka tehdä. Porukka tuijotti isääni kuin hullua, ja niinhän siinä kävi, että äitini kääri hihat ja rupesi ruuanlaittohommiin. Näitä esimerkkejä riittää. Ja ennen kuin joku ehtii haukkumaan äitiäni nyhveröksi, taustatietona sen verran, että hän oli sodassa mieleltään sairastuneen isän lapsi, joka oli väkivallalla alistettu jo pienestä lapsesta pitäen.

ensilukemalta ajattelin että ompa hirveää. Mutta täytyy todeta että menneinä vuosikymmeninä maataloissa juuri lapset oli työläisiä, ja hoitivat tilan työt.siis pojat raskaat peltotyöt ja tytöt keittiön. Että ehkä sulle on asiaa vähän  liioiteltu. Usein me näemme vain sen oman kohtalomme, mutta emme esim. velijen. Jps työnjako on maatalossa ollut tuo, että tytär hoitaa tuvan ja ruuat, pojat ulkotyöt, metsät, koneet, lannanluonnit, kalastaa jne.Miniät ei varmaan ole talonväkeä.Jos vanhemmat ovat olleet jo sairaita ja vanhoja, niin en nyt tuota suurena vääryytenä näkisi. Usienhan ne lapset jää jatkamaan tilaa ja vanhukset asu siinä kanssa, heidän hoidettavinaan. 

Ei ole liioiteltu. Kyllä, pojat hoitivat peltotyöt. Vanhemmat olivat suht nuoria, mutta perheen äidillä (mummollani) oli astma, jonka takia hän ei kyennyt karjanhoitoon. Vaarini kärsi mielenterveysongelmista. En maininnut kirjoituksessani, että äidilläni oli myös vanhempia siskoja. Jostain syystä he välttyivät raatamiselta. Ehkä äitini kärsi "kiltin tytön syndroomasta" ja koki velvollisuudekseen hoitaa vaaditut työt. Sen tiedän, että mummoni jaksoi aina hokea, että kun kerran muut tytöt ei tottele, "Liisa" tehkööt työt. Eli mummoni ei jaksanut pitää kuria muille, vaan pakotti hommiin sen, joka murtui paineen alla. Pojat saivat kuitenkin vapaa-aikaa ja nauttia aina valmiista ruuasta, puhtaista vaatteista ja siististä kodista. Aikanaan vanhin veli peri maat ja mannut. Sukupolvenvaihdos oli tehty jo vanhusten eläessä. Siitä minä jaksan olla äidilleni vihainen, tai ainakin kovasti asiaa kummastelen, kun hän ei pitänyt puoliaan perinnönjaossa. Sai toki lakiosan, mutta aiemmasta tilanjaosta ym, mitä vanhin veli sai, hän ei saanut lanttiakaan. Vääryys (ja ehkä myös laittomuus) tapahtui, mutta äitini ei jaksanut riitauttaa juttua. Paljon paljon kamalia asioita äidilleni on lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtunut minun isovanhempieni toimesta. Joskus olen maistellut ajatusta siitä, että kirjoittaisin aiheesta kirjan! Nähtäväksi jää.

Ei sukupolvenvaihdos ole mikään perinnönjako. Siinä tila myydään jatkajalle, joka ihan oikeasti myös maksaa tilasta. Siitä pitää verottaja huolen. Eli ei äidilläsi siihen ensimmäiseen "tilanjakoon" ole mitään osuutta mitä vaatia eikä hän voi tilan myyntiä mitenkään riitauttaa. Isovanhemmathan olivat elossa ja saivat myydä tilansa tasan sille kenelle halusivat. Ja jos äitisi sai osuutensa varsinaisessa perinnönjaossa isovanhempien kuoleman jälkeen, niin hommahan meni ihan oikein. Aika monet, sinä mukaanlukien, jotenkin kuvittelevat, että lapsilla on joku ihme osuus vanhempiensa omaisuuteen jo näiden elinaikana. Varsinkin jos kyseessä on maatila. Ei ole, tila oli yksin isovanhempien ja he saivat tehdä sillä mitä itse halusivat. Ei heidän tarvinnut jaotella perintöosuuksia kenellekään vielä elossa ollessaan. Perintö jaetaan vasta kuoleman jälkeen. Ja kuten sanoin, se sun enosi maksoi siitä tilasta niille isovanhemmille. Ei siinä mitään perintöä jaettu vaan myytiin tila. Sä tässä tunnut se härski olevan, kun olisit halunnut äitisi perivän elossa olevat vanhempansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha luokkakaveri, jonka kanssa ei olla enää kuin hyvänpäiväntuttuja pyytelee rahaa lainaksi. Kuulemma aina tukala tilanne jne. En lainaa, mutta silti näitä pyyntöjä vaan tulee ja tulee. Tyyppi on ihan asiallinen, työssäkäyvä. Sukua ja perhettäkin on, joten en ymmärrä miksi pyytelee tutuilta, varmaan ne läheisemmät vois paremmin lainailla. Voihan toki olla etteivät lainaa, mutta silti ihmetyttää miksi ruinaa puolitutuilta. Ja jatkaa vaikka vastaus on ei. Taas muutaman kuukauden kuluttua yrittää taas.

Varmasti jäänyt suvulle lainat maksamatta, niin pitää kysellä muiltakin. Millaisista summista on kyse?

Pyytelee 50-100 euroa. Pyynnöt tulee aina facen kautta, olen jo miettinyt kaveruuden päättämistä, kun ei noita pyyntöjä oikein jaksa. Ymmärtäisin jos olisimme oikeasti kavereita, mutta kun emme ole. Emme edes koulussa aikanaan olleet kuin hyvänpäiväntuttuja. On inhottavaa kieltäytyä, mutta en kyllä ala lainailla puolitutuille. Itse en ikinä kehtais pyydellä facekavereilta lainaa.

jos ei hänellä ole ihan hengenhätä kyseessä, niin laita julkisiksi ne hänen viestit, ja vastaa julkisesti siinä kaikkien nähden että olet niin usein jo pyytänyt että usko jo että en pysty rahoittamaan sinun elämääsi.

"Vähän aikaa sitten sai fb-päivityksen mukaan lääkäriltään huudot siitä kun kulki taxilla hoitoonsa jossa käy vissiin pari kertaa viikossa, ja lääkäri oli sanonut ihan suoraan että kaikki paniikkihäiriöt ja julkisen paikan kammot ovat pelkkää keksintöä koska kyseinen henkilö on vain laiska, en raaskinut kommentoida mitään vaikka tiesin että lääkäri sanoi vain sen mitä kaikki muut jo ajattelivat."

vai agorafobia (julkisten paikkojen pelko) on keksintöä? Ja omaa laiskuutta? kukan on se lääkäri joka muka on tuollaisen lauseen sanonut? Sillä on kuule ihan oma luokitusnumerokin, mikä on vain oikeilla sairauksilla.

https://en.wikipedia.org/wiki/Agoraphobia

"SpecialtyPsychiatry

ICD-10F40.0

ICD-9-CM300.22 Without panic disorder,

300.21 With panic disorder"

itse lukuisia vuosia tätä sairastanut, niin olisipa mukavaa kun paljastuisikin että olen itse keksinyt koko sairauden. Tuskin Kela mullekaan sairauslomaa oisi myöntänyt jos oisin "itse keksinyt tän" tai ollut "laiska".

Vierailija kirjoitti:

"Vähän aikaa sitten sai fb-päivityksen mukaan lääkäriltään huudot siitä kun kulki taxilla hoitoonsa jossa käy vissiin pari kertaa viikossa, ja lääkäri oli sanonut ihan suoraan että kaikki paniikkihäiriöt ja julkisen paikan kammot ovat pelkkää keksintöä koska kyseinen henkilö on vain laiska, en raaskinut kommentoida mitään vaikka tiesin että lääkäri sanoi vain sen mitä kaikki muut jo ajattelivat."

vai agorafobia (julkisten paikkojen pelko) on keksintöä? Ja omaa laiskuutta? kukan on se lääkäri joka muka on tuollaisen lauseen sanonut? Sillä on kuule ihan oma luokitusnumerokin, mikä on vain oikeilla sairauksilla.

https://en.wikipedia.org/wiki/Agoraphobia

"SpecialtyPsychiatry

ICD-10F40.0

ICD-9-CM300.22 Without panic disorder,

300.21 With panic disorder"

itse lukuisia vuosia tätä sairastanut, niin olisipa mukavaa kun paljastuisikin että olen itse keksinyt koko sairauden. Tuskin Kela mullekaan sairauslomaa oisi myöntänyt jos oisin "itse keksinyt tän" tai ollut "laiska".

Kyseinen lääkäri ei tarkoittanut, että kaikkien agorafobia olisi keksittyä, vaan että kyseisen henkilön agorafobia on keksittyä, koska hän haluaa vain asiallaan huomiota. Ainakin näin ymmärsin itse ko. tekstin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vähän aikaa sitten sai fb-päivityksen mukaan lääkäriltään huudot siitä kun kulki taxilla hoitoonsa jossa käy vissiin pari kertaa viikossa, ja lääkäri oli sanonut ihan suoraan että kaikki paniikkihäiriöt ja julkisen paikan kammot ovat pelkkää keksintöä koska kyseinen henkilö on vain laiska, en raaskinut kommentoida mitään vaikka tiesin että lääkäri sanoi vain sen mitä kaikki muut jo ajattelivat."

vai agorafobia (julkisten paikkojen pelko) on keksintöä? Ja omaa laiskuutta? kukan on se lääkäri joka muka on tuollaisen lauseen sanonut? Sillä on kuule ihan oma luokitusnumerokin, mikä on vain oikeilla sairauksilla.

https://en.wikipedia.org/wiki/Agoraphobia

"SpecialtyPsychiatry

ICD-10F40.0

ICD-9-CM300.22 Without panic disorder,

300.21 With panic disorder"

itse lukuisia vuosia tätä sairastanut, niin olisipa mukavaa kun paljastuisikin että olen itse keksinyt koko sairauden. Tuskin Kela mullekaan sairauslomaa oisi myöntänyt jos oisin "itse keksinyt tän" tai ollut "laiska".

Kyseinen lääkäri ei tarkoittanut, että kaikkien agorafobia olisi keksittyä, vaan että kyseisen henkilön agorafobia on keksittyä, koska hän haluaa vain asiallaan huomiota. Ainakin näin ymmärsin itse ko. tekstin?

"kaikki paniikkihäiriöt ja julkisen paikan kammot ovat pelkkää keksintöä "

^Todennäköisesti lääkäri sanonut että kaikki KYSEISEN POTILAAN paniikkihäiriöt ja julkisen paikan kammot ovat pelkkää keksintöä. Näin minä sen käsitin. Etenkin kun kyseinen potilas näyttää liioittelevan noissa muutenkin.