Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omistamme mökin läheltä erästä suomalaista laskettelukeskusta. Lainaan kyselijöitä aina riitti ja monelle tuttavallemme ja lähisimmille sukulaisille lainasimmekin mökkiä silloin, kun emme itse tarvinneet. Sitten eräässä vaiheessa eräs serkkumme, jonka kanssa emme olleet juurikaan sukujuhlia enemmän tekemisissä, kysyi mökkiä lainaan. Aluksi suhtauduimme lainaamiseen negatiivisesti, mutta sitten hän esitti vetistelytarinan siitä, miten oli eronnut miehestään ja täyisi-ikäiset tai lähes täysi-ikäiset lapsetkin tarvitsisivat jotain piristystä ja hellyimme.

No, eipä mennyt kuin alle vuorokausi, kun eräs toinen sukulaisemme, joka asuu itse mökin lähellä, soitti ja kertoi, että mökillä on älytön meno ja mieninki ja poliisitkin on soitettu paikalle. Lähdimme silloin itse yli 600 kilometrin päästä mökille. Perillä oli oikea hävityksenkauhistus, paikkoja ei ollut onneksi ehditty rikkoa, mutta sotkettu oli siitäkin edestä ja jokainen perheenjäsen vähintään promillen kännissä (poliisi puhallutti, joten tiedämme tarkasti).

Tälle tarinalle on onneksi hyvä loppu: tämä episodi katkaisi koko muun suvun kamelin selän ja muutkin sukulaiset kertoilivat, kuinka heiltäkin oli pyydetty lainaan milloin mökkiä, milloin työkaluja ja ne aina palautuivat huonossa kunnossa. Tämän jälkeen päätimme koko suvun voimin esittää vaateet asioista, joita olivat hajoittaneet. Sukuumme kuuluva lakimies teki heille harvinaisen selväksi, että voimme tarvittaessa vaatia korvausta oikeuden kautta.

Tässä vaiheessa näille serkuille tuli hätä käteen ja kyselivät kovasti, eikö löytyisi mitään muuta tapaa. Ilmoitimme, että on eräs: he lähtevät saman tien mökille, siivoavat sen kuntoon ja sitten pidämme mökillä sukujuhlat, joissa he hoitavat kaikki työt; kokkaavat, tarjoilevat, siivoavat jne. Ottakaa tai jättäkää. Tarttuivat tarjoukseen ja me otimme tuosta kaiken ilon irti; emme antaneet heidän operaation aikana nukkua mökissä, vaan saivat majapaikakseen teltan mökin pihalla ja juhlissa laitoimme heidät teitittelemään muuta sukua.

Tuo opetus meni perille ja enää eivät ole kärttämässä mitään eli kyllä nuo hyväksikäyttäjätkin voivat muuttua.

Ja juhlien jälkeinen sakinhivutus koko suvun voimalla tuskin olisi ollut pahitteeksi sekään.

Emme usko väkivaltaan. Tuo juhla oli jo noille omaisuudentuhoaja-serkuille ihan riittävän nöyryyttävä kokemus, sillä muu suku pihi huolen, ettei heille jäänyt oikeastaan lainkaan vapaa-aikaa, vaan teetättivät aina jotain. Esimerkki: kun eräällä näistä tuholaisista oli hetki taukoa ja hän oli menossa nukkumaan, käski yksi sukulaisistamme hake tarjottimen ja tuoda siinä vesilasin täynnä vettä. Sitten hän käski tämän seisomaan eteensä ja pitelemään tarjotinta yhdellä kädellä kasvojensa edessä, kunnes antaisi luvan liikkua.

Henkiseen väkivaltaan silti uskotte näemmä täysin. 

Hitto mikä suku. Olette sekopäivä jokainen, niin rangaistu kuin rangaistavakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omistamme mökin läheltä erästä suomalaista laskettelukeskusta. Lainaan kyselijöitä aina riitti ja monelle tuttavallemme ja lähisimmille sukulaisille lainasimmekin mökkiä silloin, kun emme itse tarvinneet. Sitten eräässä vaiheessa eräs serkkumme, jonka kanssa emme olleet juurikaan sukujuhlia enemmän tekemisissä, kysyi mökkiä lainaan. Aluksi suhtauduimme lainaamiseen negatiivisesti, mutta sitten hän esitti vetistelytarinan siitä, miten oli eronnut miehestään ja täyisi-ikäiset tai lähes täysi-ikäiset lapsetkin tarvitsisivat jotain piristystä ja hellyimme.

No, eipä mennyt kuin alle vuorokausi, kun eräs toinen sukulaisemme, joka asuu itse mökin lähellä, soitti ja kertoi, että mökillä on älytön meno ja mieninki ja poliisitkin on soitettu paikalle. Lähdimme silloin itse yli 600 kilometrin päästä mökille. Perillä oli oikea hävityksenkauhistus, paikkoja ei ollut onneksi ehditty rikkoa, mutta sotkettu oli siitäkin edestä ja jokainen perheenjäsen vähintään promillen kännissä (poliisi puhallutti, joten tiedämme tarkasti).

Tälle tarinalle on onneksi hyvä loppu: tämä episodi katkaisi koko muun suvun kamelin selän ja muutkin sukulaiset kertoilivat, kuinka heiltäkin oli pyydetty lainaan milloin mökkiä, milloin työkaluja ja ne aina palautuivat huonossa kunnossa. Tämän jälkeen päätimme koko suvun voimin esittää vaateet asioista, joita olivat hajoittaneet. Sukuumme kuuluva lakimies teki heille harvinaisen selväksi, että voimme tarvittaessa vaatia korvausta oikeuden kautta.

Tässä vaiheessa näille serkuille tuli hätä käteen ja kyselivät kovasti, eikö löytyisi mitään muuta tapaa. Ilmoitimme, että on eräs: he lähtevät saman tien mökille, siivoavat sen kuntoon ja sitten pidämme mökillä sukujuhlat, joissa he hoitavat kaikki työt; kokkaavat, tarjoilevat, siivoavat jne. Ottakaa tai jättäkää. Tarttuivat tarjoukseen ja me otimme tuosta kaiken ilon irti; emme antaneet heidän operaation aikana nukkua mökissä, vaan saivat majapaikakseen teltan mökin pihalla ja juhlissa laitoimme heidät teitittelemään muuta sukua.

Tuo opetus meni perille ja enää eivät ole kärttämässä mitään eli kyllä nuo hyväksikäyttäjätkin voivat muuttua.

Ja juhlien jälkeinen sakinhivutus koko suvun voimalla tuskin olisi ollut pahitteeksi sekään.

Emme usko väkivaltaan. Tuo juhla oli jo noille omaisuudentuhoaja-serkuille ihan riittävän nöyryyttävä kokemus, sillä muu suku pihi huolen, ettei heille jäänyt oikeastaan lainkaan vapaa-aikaa, vaan teetättivät aina jotain. Esimerkki: kun eräällä näistä tuholaisista oli hetki taukoa ja hän oli menossa nukkumaan, käski yksi sukulaisistamme hake tarjottimen ja tuoda siinä vesilasin täynnä vettä. Sitten hän käski tämän seisomaan eteensä ja pitelemään tarjotinta yhdellä kädellä kasvojensa edessä, kunnes antaisi luvan liikkua.

Henkiseen väkivaltaan silti uskotte näemmä täysin. 

Hitto mikä suku. Olette sekopäitä jokainen, niin rangaistu kuin rankaisevakin.

Ei-mies kirjoitti:

Mä olen Ei-mies. Ihailen teitä muita Ei-miehiä ja Ei-naisia. Pitää olla pokkaa sanoa Ei. En lainaa autoani sillä verukkeella että autovuokraamoissa on kallista, sanon Ei. En lainaa mökkiäni sillä verukkeella että vuokramökeistä joutuu maksamaan vuokraa, sanon Ei. En lainaa venettäni sillä verukkeella että käytte ihan vaan vähän selällä, sanon Ei. En lainaa rahaa sillä verukkeella että lapset näkevät nälkää vaikka tupakkaan ja viinaan riittää rahaa, sanon Ei. Olen Ei-mies joka nauttii itse omista työllä ansaituista makeista hedelmistä. Kaiken maailman loisille sanon Ei. Sanon sinäkin.

ENKÄ sano.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omistamme mökin läheltä erästä suomalaista laskettelukeskusta. Lainaan kyselijöitä aina riitti ja monelle tuttavallemme ja lähisimmille sukulaisille lainasimmekin mökkiä silloin, kun emme itse tarvinneet. Sitten eräässä vaiheessa eräs serkkumme, jonka kanssa emme olleet juurikaan sukujuhlia enemmän tekemisissä, kysyi mökkiä lainaan. Aluksi suhtauduimme lainaamiseen negatiivisesti, mutta sitten hän esitti vetistelytarinan siitä, miten oli eronnut miehestään ja täyisi-ikäiset tai lähes täysi-ikäiset lapsetkin tarvitsisivat jotain piristystä ja hellyimme.

No, eipä mennyt kuin alle vuorokausi, kun eräs toinen sukulaisemme, joka asuu itse mökin lähellä, soitti ja kertoi, että mökillä on älytön meno ja mieninki ja poliisitkin on soitettu paikalle. Lähdimme silloin itse yli 600 kilometrin päästä mökille. Perillä oli oikea hävityksenkauhistus, paikkoja ei ollut onneksi ehditty rikkoa, mutta sotkettu oli siitäkin edestä ja jokainen perheenjäsen vähintään promillen kännissä (poliisi puhallutti, joten tiedämme tarkasti).

Tälle tarinalle on onneksi hyvä loppu: tämä episodi katkaisi koko muun suvun kamelin selän ja muutkin sukulaiset kertoilivat, kuinka heiltäkin oli pyydetty lainaan milloin mökkiä, milloin työkaluja ja ne aina palautuivat huonossa kunnossa. Tämän jälkeen päätimme koko suvun voimin esittää vaateet asioista, joita olivat hajoittaneet. Sukuumme kuuluva lakimies teki heille harvinaisen selväksi, että voimme tarvittaessa vaatia korvausta oikeuden kautta.

Tässä vaiheessa näille serkuille tuli hätä käteen ja kyselivät kovasti, eikö löytyisi mitään muuta tapaa. Ilmoitimme, että on eräs: he lähtevät saman tien mökille, siivoavat sen kuntoon ja sitten pidämme mökillä sukujuhlat, joissa he hoitavat kaikki työt; kokkaavat, tarjoilevat, siivoavat jne. Ottakaa tai jättäkää. Tarttuivat tarjoukseen ja me otimme tuosta kaiken ilon irti; emme antaneet heidän operaation aikana nukkua mökissä, vaan saivat majapaikakseen teltan mökin pihalla ja juhlissa laitoimme heidät teitittelemään muuta sukua.

Tuo opetus meni perille ja enää eivät ole kärttämässä mitään eli kyllä nuo hyväksikäyttäjätkin voivat muuttua.

Ja juhlien jälkeinen sakinhivutus koko suvun voimalla tuskin olisi ollut pahitteeksi sekään.

Emme usko väkivaltaan. Tuo juhla oli jo noille omaisuudentuhoaja-serkuille ihan riittävän nöyryyttävä kokemus, sillä muu suku pihi huolen, ettei heille jäänyt oikeastaan lainkaan vapaa-aikaa, vaan teetättivät aina jotain. Esimerkki: kun eräällä näistä tuholaisista oli hetki taukoa ja hän oli menossa nukkumaan, käski yksi sukulaisistamme hake tarjottimen ja tuoda siinä vesilasin täynnä vettä. Sitten hän käski tämän seisomaan eteensä ja pitelemään tarjotinta yhdellä kädellä kasvojensa edessä, kunnes antaisi luvan liikkua.

Olen kyllä sitä mieltä, että taidatte olla melkoisia paskaläjiä koko sakki!

Teillä olisi loistava tulevaisuus armeijassa - eiku hups! eihän nöyryyttävä simputtaminen olekaan enää laillista! 

Tää juttu oli niiiiiiin tarinaa, mutta tarinanakin kertoo melko kieroutuneesta ajattelusta!

Typerä kostofantasia tuo sukulaisten käyttäminen palvelijoina. Uskottavuus 0/5 ja hauskuus 0/5.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kyselijöitä tosiaan piisaa jos omistaa pakettiauton. Milloin pitäisi lähteä muuttohommiin, milloin hakemaan sohva huonekaluliikkeestä ja milloin mitäkin kuljettamista sinne, tänne ja tuonne.

---

Peräkärryn omistajana myös olet pulassa. Kätevästi sinullahan on silloin se peräkoukkukin joten voit kuskata tuttujen ja tuntemattomien kamoja ilmaiseksi kaikki illat. Hyvä jos 3 euron kahvipaketin joskus saat, niin melkein pyörtyy onnesta. 

Meille on sattunut kaikenlaista mutta nyt ollaan oltu viime vuodet jo nokkelampia. Enää meitä ei jymäytetä.

"Ystävä" pariskunta kutsui meidät kaupunkiin ravintolaan jonne heillä on jostain saatu ilmaisillalliskupongit. Lähdettiin oikein taksilla kun ajateltiin että otetaan viiniä ym kun nyt kerrankin näin käy. Asumme 34 km päässä kaupungista eikä bussi kulje illalla. Tilattiin kunnon safkat juomineen ja jälkkäreineen ja oli oikein mukavaa, tosin ihmeteltiin avokin kanssa välillä miksi nämä yhtäkkiä ottivat yhteyttä 5v hiljaiselon jälkeen ja ruokkivat ja juottavat meidät? No eihän se niin mennytkään. Herrasväellä oli ne lipukkeet VAIN ITSELLEEN. Me maksoimme h**moisen ravintolalaskun, sekä mennentullen taksit. Sanoimme kyllä suorat sanat heti kun kuulimme miten oli. Tuolla hinnalla olisi päästy pikku pyrähdykselle Eurooppaan viikonlopuksi. Ei olla oltu sen jälkeen missään tekemisissä. Muutenkin olivat aika itsekästä porukkaa, eli tämä oli vain ajan kysymys, että joku viimenen pisara tulee ja se oli tässä. Onneksi on hyviä kavereita olemassa,siitä kiitollisena. 

No, kyllä tässä oli ihan omaa ahneuttannekin. Ihmiset tuhlaavat ihan eri tavalla, kun kuvittelevat jonkun muun maksavan.

Yleensä jos jollekin tarjoan aterian ravintolassa kerron sen vasta kun on lasku tulossa. Aika äkkiä opin, että jos heti kerron tarjoavani niin menusta katsastetaan ne kalleimmat annokset ja pitäähän sen alkudrinkin olla aitoa shampanjaa ja loistokonjakit loppuun. Ruokaviineostä puhumattakaan.

Terveisin,

Elämässä kohtuullisesti pärjännyt joka mielellään tarjoaa muillekin

Itse olen törmännyt taas ihan päinvastaiseen. Tykkään syödä ulkona, ja tarjoan usein muillekin, mutta heti jos sanon tarjoavani, niin alkaa sellainen perisuomalainen "no en minä nyt mitään kallista, joku halpa salaatti riittää hyvin, en halua olla vaivaksi" -vaatimattomuus nostaa päätään.

Ystäväpariskunta pyysi että remontoisin heidän olohuoneen kun koira oli vähän syönyt seiniä. Tein tuohon aikaan pitkää päivää töissä ja illalla menin katsomaan minkälaista tuhoa karvakorva oli saanut aikaan.

Koiran pään korkeudelta oli 3 seinää syöty, levyt rikki ja villat vedetty seinien välistä.

Suostuin kuitenkin tekemään remontin, sovittiin että palkaksi saisin 50€.

Tiesin että kavereilla oli vähän huono taloudellinen tilanne.

Sanoin että pystyn vain myöhään illalla tekemään hommia, koska oli tosi kiirettä töissä. Kaverit sanoivat että ei remontilla ole kiire, ei haittaa vaikka kestäisi useampiakin päiviä ja jos vaan jaksan niin 12 asti voin tehdä hommia.

Ensimmäisenä iltana tein listan tarvikkeista jotka pitää hankkia.

Toisena iltana poistin vanhat levyt ja villat, laitoin uudet villat ja kipsilevyt paikoilleen ja lähdin 12 aikoihin nukkumaan.

Kolmantena iltana kittasin saumat ja sanoin että pitää pari päivää antaa kuivua ja että sunnuntaina voin tulla hiomaan ja pohjamaalaamaan seinät.

Sunnuntaina kävin hiomassa ja maalaamassa. Varoittelin että alkuviikko on niin kiireinen töissä etten ehdi ennen keskiviikkoa tapetoimaan seiniä. Se sopi kavereille oikein hyvin. Keskiviikkona tuli kuitenkin viesti että heidän toinen kaverinsa oli käynyt jo tapetoimassa ja että olin laskenut tapetin menekin ihan pieleen, 2 rullaa jäi ylimääräistä. Ja koska tämä toinen kaveri teki suurimman työn, he maksoivat minun palkkani hänelle.

Suurimman työn?? Ilmaisin melko kärkkäästi oman mielipiteeni asiasta. He ihan tosissaan olivat sitä mieltä että pohjatöillä ei ollut mitään merkitystä koska tapettihan on ainut mikä näkyy, sama se mitä siellä on alla.

Koska olen kuitenkin heidän lapsensa kummi, joudun myös vanhempien kanssa olemaan tekemisissä. Lapsen synttäreillä naureskelin kun huomasin olohuoneen tapetit. Kohdistettavat tapetit oli vaan leikelty ja lätkäisty seinille. Ei ihme että tapettia jäi yli :D

Myöhemmin samana kesänä oli meidän mökkitalkoot joihin oli tämä kyseinen pariskuntakin pyydetty.

Hirsikehikon pystytys.

Meille tuli siis 2 kaveripariskuntaa auttamaan.

Oltiin järjestetty kyydit, ruuat, juomat. Illalla lämmitettiin sauna ja meillä oli vielä pienet lahjat hankittu kiitokseksi.

Kun tämä kyseinen pariskunta saapui, kysyivät ensimmäiseksi että missä juomat oli. Vastasin että saunamökin jääkaapissa, sieltä saa hakea kun tulee jano. Kaverit menivät heti hakemaan juomat ja istuivat laiturille aurinkoa ottamaan. Siinä istuivat koko päivän juomassa meidän juomia ja syömässä ruokia kun me muut pystytimme mökkiä.

Illalla vielä kehtasivat ihmetellä mikseivät he saaneet lahjaa ja toiset talkoisiin kutsutut saivat.

Seuraavana talvena kysyivät josko voisin tulla taas remppa avuksi kun koira oli jyrsinyt makuuhuoneen seinän. Kieltäydyin kohteliaasti. Sen jälkeen minua on haukuttu pitkin kyliä kun en voi edes vähän kavereita jeesiä.

Ovat nykyään entisiä kavereita. Harmittaa vaan kun en saa enää edes kummilasta tavata.

Toinen asia mitä kaverit pyytelevät jatkuvasti, on että voisinko neuloa lapaset, villasukat, torkkupeiton tai ihan mitä vaan heidän mieleensä juolahtaa. He hankkivat materiaalit.

Neulon kyllä mielelläni ja kaveritkin saa silloin tällöin lahjaksi juurikin ne villasukat tai lapaset. Mutta en rupea tekemään kymmeniä erilaisia vaikeita ja suuritöisiä neuleita pelkillä materiaalikustannuksilla.

Koska se on harrastus niin kaikki olettavat että teen oikein mielelläni heille kaikkea mitä keksivät pyytää.

Etkö osaa sanoa Ei!

Vierailija kirjoitti:

Ystäväpariskunta pyysi että remontoisin heidän olohuoneen kun koira oli vähän syönyt seiniä. Tein tuohon aikaan pitkää päivää töissä ja illalla menin katsomaan minkälaista tuhoa karvakorva oli saanut aikaan.

Koiran pään korkeudelta oli 3 seinää syöty, levyt rikki ja villat vedetty seinien välistä.

Suostuin kuitenkin tekemään remontin, sovittiin että palkaksi saisin 50€.

Tiesin että kavereilla oli vähän huono taloudellinen tilanne.

Sanoin että pystyn vain myöhään illalla tekemään hommia, koska oli tosi kiirettä töissä. Kaverit sanoivat että ei remontilla ole kiire, ei haittaa vaikka kestäisi useampiakin päiviä ja jos vaan jaksan niin 12 asti voin tehdä hommia.

Ensimmäisenä iltana tein listan tarvikkeista jotka pitää hankkia.

Toisena iltana poistin vanhat levyt ja villat, laitoin uudet villat ja kipsilevyt paikoilleen ja lähdin 12 aikoihin nukkumaan.

Kolmantena iltana kittasin saumat ja sanoin että pitää pari päivää antaa kuivua ja että sunnuntaina voin tulla hiomaan ja pohjamaalaamaan seinät.

Sunnuntaina kävin hiomassa ja maalaamassa. Varoittelin että alkuviikko on niin kiireinen töissä etten ehdi ennen keskiviikkoa tapetoimaan seiniä. Se sopi kavereille oikein hyvin. Keskiviikkona tuli kuitenkin viesti että heidän toinen kaverinsa oli käynyt jo tapetoimassa ja että olin laskenut tapetin menekin ihan pieleen, 2 rullaa jäi ylimääräistä. Ja koska tämä toinen kaveri teki suurimman työn, he maksoivat minun palkkani hänelle.

Suurimman työn?? Ilmaisin melko kärkkäästi oman mielipiteeni asiasta. He ihan tosissaan olivat sitä mieltä että pohjatöillä ei ollut mitään merkitystä koska tapettihan on ainut mikä näkyy, sama se mitä siellä on alla.

Koska olen kuitenkin heidän lapsensa kummi, joudun myös vanhempien kanssa olemaan tekemisissä. Lapsen synttäreillä naureskelin kun huomasin olohuoneen tapetit. Kohdistettavat tapetit oli vaan leikelty ja lätkäisty seinille. Ei ihme että tapettia jäi yli :D

Myöhemmin samana kesänä oli meidän mökkitalkoot joihin oli tämä kyseinen pariskuntakin pyydetty.

Hirsikehikon pystytys.

Meille tuli siis 2 kaveripariskuntaa auttamaan.

Oltiin järjestetty kyydit, ruuat, juomat. Illalla lämmitettiin sauna ja meillä oli vielä pienet lahjat hankittu kiitokseksi.

Kun tämä kyseinen pariskunta saapui, kysyivät ensimmäiseksi että missä juomat oli. Vastasin että saunamökin jääkaapissa, sieltä saa hakea kun tulee jano. Kaverit menivät heti hakemaan juomat ja istuivat laiturille aurinkoa ottamaan. Siinä istuivat koko päivän juomassa meidän juomia ja syömässä ruokia kun me muut pystytimme mökkiä.

Illalla vielä kehtasivat ihmetellä mikseivät he saaneet lahjaa ja toiset talkoisiin kutsutut saivat.

Seuraavana talvena kysyivät josko voisin tulla taas remppa avuksi kun koira oli jyrsinyt makuuhuoneen seinän. Kieltäydyin kohteliaasti. Sen jälkeen minua on haukuttu pitkin kyliä kun en voi edes vähän kavereita jeesiä.

Ovat nykyään entisiä kavereita. Harmittaa vaan kun en saa enää edes kummilasta tavata.

Toinen asia mitä kaverit pyytelevät jatkuvasti, on että voisinko neuloa lapaset, villasukat, torkkupeiton tai ihan mitä vaan heidän mieleensä juolahtaa. He hankkivat materiaalit.

Neulon kyllä mielelläni ja kaveritkin saa silloin tällöin lahjaksi juurikin ne villasukat tai lapaset. Mutta en rupea tekemään kymmeniä erilaisia vaikeita ja suuritöisiä neuleita pelkillä materiaalikustannuksilla.

Koska se on harrastus niin kaikki olettavat että teen oikein mielelläni heille kaikkea mitä keksivät pyytää.

Olen yh, pätkätyöläinen ja minulla on (pieni) auto. Minulla on kaveri joka on myös pienipalkkainen yh (tienaa minua paremmin) mutta on autoton. Asumme 25 km:n päässä ja aina kun vierailemme (lapset ovat kavereita), se olen minä joka ajaa heille. Joskus kun kaveri on tullut meille päin (0,5 % kerroista) hän jaksaa valittaa miten rasittavaa on tulla monella bussilla ja miten se kestää niin kauan (yleensä vielä haen hänet edellisestä etapista autollani). Kun joskus olen varovasti esittänyt vähemmän epäsuhtaista tilannetta niin hän on puuskahtanut "no mutta kun sinulla on auto"! Ihan niin kuin joku olisi sen minulle ostanut ja sen huollattaisi ja maksaisi jne. Tämä on jäänyt kaivelemaan vuosien jälkeenkin.

Käyttäjä2362 kirjoitti:

Olen yh, pätkätyöläinen ja minulla on (pieni) auto. Minulla on kaveri joka on myös pienipalkkainen yh (tienaa minua paremmin) mutta on autoton. Asumme 25 km:n päässä ja aina kun vierailemme (lapset ovat kavereita), se olen minä joka ajaa heille. Joskus kun kaveri on tullut meille päin (0,5 % kerroista) hän jaksaa valittaa miten rasittavaa on tulla monella bussilla ja miten se kestää niin kauan (yleensä vielä haen hänet edellisestä etapista autollani). Kun joskus olen varovasti esittänyt vähemmän epäsuhtaista tilannetta niin hän on puuskahtanut "no mutta kun sinulla on auto"! Ihan niin kuin joku olisi sen minulle ostanut ja sen huollattaisi ja maksaisi jne. Tämä on jäänyt kaivelemaan vuosien jälkeenkin.

0.5% kerroista eli joka kahdessadas kerta. Koska "yleensä" haet ja joskus on tullut teille päin niin näitä visiittejä on kuitenkin teillekin päin ollut useampia eli te olette ilmeisesti käyneet autollasi toisessa päässä vierailemassa satoja, ehkä jopa toista tuhatta kertaa. Melko aktiivista kyläilyä. Ehkä kaverisi ei vain tohdi sanoa, että ihan joka päivä ei tarvitse käydä, vaikka autolla pääsisikin kätevästi ;)

ömegamies kirjoitti:

Käyttäjä2362 kirjoitti:

Olen yh, pätkätyöläinen ja minulla on (pieni) auto. Minulla on kaveri joka on myös pienipalkkainen yh (tienaa minua paremmin) mutta on autoton. Asumme 25 km:n päässä ja aina kun vierailemme (lapset ovat kavereita), se olen minä joka ajaa heille. Joskus kun kaveri on tullut meille päin (0,5 % kerroista) hän jaksaa valittaa miten rasittavaa on tulla monella bussilla ja miten se kestää niin kauan (yleensä vielä haen hänet edellisestä etapista autollani). Kun joskus olen varovasti esittänyt vähemmän epäsuhtaista tilannetta niin hän on puuskahtanut "no mutta kun sinulla on auto"! Ihan niin kuin joku olisi sen minulle ostanut ja sen huollattaisi ja maksaisi jne. Tämä on jäänyt kaivelemaan vuosien jälkeenkin.

0.5% kerroista eli joka kahdessadas kerta. Koska "yleensä" haet ja joskus on tullut teille päin niin näitä visiittejä on kuitenkin teillekin päin ollut useampia eli te olette ilmeisesti käyneet autollasi toisessa päässä vierailemassa satoja, ehkä jopa toista tuhatta kertaa. Melko aktiivista kyläilyä. Ehkä kaverisi ei vain tohdi sanoa, että ihan joka päivä ei tarvitse käydä, vaikka autolla pääsisikin kätevästi ;)

Kyse on monen vuoden ajasta, ehkä kerran tai kaksi kuussa ollaan tavattu parhaina aikoina (pääsyynä lasten kaveruus). Tuo puoli % on tosiaankin vain retorista liioittelua mutta kuvio on oikeasti juuri tällainen. En oikeastaan ajattele että kaverini olisi "härski" vaan ihan ajattelematon. En usko että itsekään aina osaan ajatella asioita toisen näkökulmasta, mutta jotenkin kyllä aika vähintäänkin höpöä että aikuinen ihminen vetoaa siihen että toisella "on auto" kuin vertailun kohteena olisi onko toinen liikuntavammainen ja toinen terve.

On vähän aiheen vierestä, mutta liittyy ihmisten hyväksikäyttöön ja hyväuskoisuuteen. Tämä tuli heti ensimmäisenä mieleen...

Nuorempana minulla oli eräs hyvä ystävä, joka käytti hyväuskoisuuttani räikeästi hyväksi. Eräänä päivänä hän päivitteli minulle kuinka kivoja alusvaatteita olinkaan ostanut, ja saisiko yhdet niistä itselleen. Kieltäydyin sillä en koe tarpeen jaella alushousujani muille, mutta kas kummaa kyseiset housut katosivat kuin tuhka tuuleen. Seuraavana päivänä ystäväni esitteli minulle uusia alushousujaan - tottakai samanlaiset mitä ostamani. Hämmennyin mutta en ymmärtänyt heti että hän todella otti ne minulta ilman lupaa.

Tätä varastelua jatkui kuukausia, ja viimeinen pisara tapahtui eräänä iltapäivänä. Olimme lähdössä keskustaan, kun hän huomasi lahjakortin pöydälläni. Ystäväni kysyi minulta, saisiko lahjakortin itselleen johon vastasin tietysti ettei se todellakaan käy päinsä. Keskustaan tultuaan hänelle tuli kiire käydä eräässä vaatekaupassa, kassalla hän maksoi ostoksensa arvatkaa vain millä - minun lahjakortillani!

Mietin koko illan että kaikki kadonneet tavarani olivatkin päätyneet hänen hyppysiinsä ja samanlaiset alushousut olivatkin minun LIKAISET vastaavat. Soitin ystävälleni heti ja selitin tilanteen ja kuinka väärin hän oli minua kohtaan käyttäytynyt ja vaadin omiani takaisin, johon hän nauroi päin naamaa ja sanoi ettei todellakaan ikinä ole varastanut minulta mitään.

No, monen vuoden ystävyys meni siinä ja sitä kautta moni muukin (yhteinen) ystävä. Näin jopa kun hän kauppasi fb-kirppiksillä tavaroitani ominaan. Mikä pahinta, kukaan ei meinannut uskoa minua, niin ihana ja empaattinen ihminen kuulemma kyseessä.

Eipä kyseisestä naisesta kuulunut vuosiin mitään kunnes lähivuosina on lähestynyt viestein joissa ihmettelee miksi niin hyvät ja lämpimät välimme jäätyivät yhtäkkiä. Edelleen mietin miten tyhmä saatoin olla etten heti tajunnut hänen varastelujaan, ja miten joku voi käyttäytyä hyvää ystävää kohtaan noin. Ja jos kyseinen henkilö tunnistaa itsensä tästä, ei todellakaan kiinnosta.

Olen perinyt mummulta lomapaikan ulkomailla ja en todellakaan ole mikään rikas muuten. Pärjään omillani kyllä. Vanha tuttu, kaipa häntä voi vanhaksi ystäväksikin sanoa, halusi mun kanssa sinne matkalle. No, ei mitään lähdetään sitten hänen aikataulunsa mukaan viikon reissuun. Kumpikin maksoi lentonsa ja tietysti minä tarjosin asunnon, kun ei nyt siitä mulle mitään tarvi maksaa. Tietysti keskikesän helteillä hurahtaa ilmastointiin viikossa äkkiä useampi kymppi, mutta sekin sai puolestani olla. Mielestäni kaverini pääsi edullisesti matkalle, koska asunto on tosi kivassa taloyhtiössä, erinomaisella paikalla jne. Lennotkin saatiin halvalla.

Mutta se loisiminen alkoi siellä heti. Jo matkalla asunnolle narisi, että olis kiva, kun tehtäis itse ruokia enimmäkseen, kun se ravintolasyöminen maksaa niin hirveästi. Kyllä se mulle kävi ja niinpä mentiin ruokakauppaan. Kaveri katosi yhtäkkiä ruokakaupassa ja ilmaantui vasta kassoilla näkyville. Hänellä oli kädessä kaksi (!) omenaa ja mulle hirveä kasa ruokaa. Minä maksoi ruuat ja kaveri ne kaksi omppua itselleen. Tätä jatkui ihan koko viikon. Kertaakaan ei tarjoutunut maksamaan ruokaa kaupassa ja teki tuon katoamistemppunsa joka kerta. Silti syö kuin hevonen, paljon enemmän kuin minä. Kertakaan viikon aikana ei auttanut keittiössä, ei tarjoutunut edes kantamaan vesitonkkia kaupasta kotiin. Siinä minä kipitin kummassakin kädessä 5 litran vesitonkat ja selkärepussa muut ruuat, niin tää harppoi pikkukassin kanssa. Hänellä ei oikeasti mennyt viikossa rahaa juuri mitään ja oli kuin täyshoidossa. Jopa loppusiivouksen tein aivan yksin, tämä makasi sängyllä, kun minä imuroin.

Vettä joi tajuttomia määriä ostamatta sitä kertaakaan. Koko ajan täytti pulloaan ja vasta viimeisenä päivänä sain suuni auki, että oon ostanut tän viikon aikana 9 vesitonkkaa ja se on taas loppu. "Ai, pitääkin ostaa sitä tänään lisää" oli vastaus. Ja taas kaupan kohdalla heitti, että "pitikö sun ostaa se vesi?". Että mun piti se Eurokin laittaa sinne + tietysti kantaa taas kerran raskasta vesipulloa.

No, reissu päättyi ja kiitteli kovin, että oli mukava matka. Ei ollut kyllä mun mielestä. Muutenkaan ei oikein enää seura iske kuin nuorena ja näen punaista tuosta loisimisesta ja laiskottelusta. Ja kun kyse ei ole rahasta. Hänellähän on työpaikka, omistusasunto jne. Myöhemmin kuulin, että perintöäkin on tullut vähän eri luokkaa kuin mun yksi loma-asunto. Ettei nyt ihan siitäkään ollut kiinni, ettei olisi varaa maksaa omaa osuuttaan ruuista.

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt mummulta lomapaikan ulkomailla ja en todellakaan ole mikään rikas muuten. Pärjään omillani kyllä. Vanha tuttu, kaipa häntä voi vanhaksi ystäväksikin sanoa, halusi mun kanssa sinne matkalle. No, ei mitään lähdetään sitten hänen aikataulunsa mukaan viikon reissuun. Kumpikin maksoi lentonsa ja tietysti minä tarjosin asunnon, kun ei nyt siitä mulle mitään tarvi maksaa. Tietysti keskikesän helteillä hurahtaa ilmastointiin viikossa äkkiä useampi kymppi, mutta sekin sai puolestani olla. Mielestäni kaverini pääsi edullisesti matkalle, koska asunto on tosi kivassa taloyhtiössä, erinomaisella paikalla jne. Lennotkin saatiin halvalla.

Mutta se loisiminen alkoi siellä heti. Jo matkalla asunnolle narisi, että olis kiva, kun tehtäis itse ruokia enimmäkseen, kun se ravintolasyöminen maksaa niin hirveästi. Kyllä se mulle kävi ja niinpä mentiin ruokakauppaan. Kaveri katosi yhtäkkiä ruokakaupassa ja ilmaantui vasta kassoilla näkyville. Hänellä oli kädessä kaksi (!) omenaa ja mulle hirveä kasa ruokaa. Minä maksoi ruuat ja kaveri ne kaksi omppua itselleen. Tätä jatkui ihan koko viikon. Kertaakaan ei tarjoutunut maksamaan ruokaa kaupassa ja teki tuon katoamistemppunsa joka kerta. Silti syö kuin hevonen, paljon enemmän kuin minä. Kertakaan viikon aikana ei auttanut keittiössä, ei tarjoutunut edes kantamaan vesitonkkia kaupasta kotiin. Siinä minä kipitin kummassakin kädessä 5 litran vesitonkat ja selkärepussa muut ruuat, niin tää harppoi pikkukassin kanssa. Hänellä ei oikeasti mennyt viikossa rahaa juuri mitään ja oli kuin täyshoidossa. Jopa loppusiivouksen tein aivan yksin, tämä makasi sängyllä, kun minä imuroin.

Vettä joi tajuttomia määriä ostamatta sitä kertaakaan. Koko ajan täytti pulloaan ja vasta viimeisenä päivänä sain suuni auki, että oon ostanut tän viikon aikana 9 vesitonkkaa ja se on taas loppu. "Ai, pitääkin ostaa sitä tänään lisää" oli vastaus. Ja taas kaupan kohdalla heitti, että "pitikö sun ostaa se vesi?". Että mun piti se Eurokin laittaa sinne + tietysti kantaa taas kerran raskasta vesipulloa.

No, reissu päättyi ja kiitteli kovin, että oli mukava matka. Ei ollut kyllä mun mielestä. Muutenkaan ei oikein enää seura iske kuin nuorena ja näen punaista tuosta loisimisesta ja laiskottelusta. Ja kun kyse ei ole rahasta. Hänellähän on työpaikka, omistusasunto jne. Myöhemmin kuulin, että perintöäkin on tullut vähän eri luokkaa kuin mun yksi loma-asunto. Ettei nyt ihan siitäkään ollut kiinni, ettei olisi varaa maksaa omaa osuuttaan ruuista.

Outoa sinultakin jatkaa tuota koko viikon. Miten et saanut sanotuksi että mitäs ruokaa tänään syödään, sun vuoro tehdä. Miten etätörkännyt vesitonkkaa välillä kaverin käteen? Opitko edes mitään?

Anteeksi, mutta vähän tyhmiä nämä osa tyypeistä, jotka ovat vaatimuksiin suostuneet. Äly hoitaa älä jätä. Ja todella törkeitä ne, jotka kehtaavat kohtuuttomia pyytää. Toisaalta pyytää voi mitä vakavasti, tyhmä se, joka suostuu tekemään... :)

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt mummulta lomapaikan ulkomailla ja en todellakaan ole mikään rikas muuten. Pärjään omillani kyllä. Vanha tuttu, kaipa häntä voi vanhaksi ystäväksikin sanoa, halusi mun kanssa sinne matkalle. No, ei mitään lähdetään sitten hänen aikataulunsa mukaan viikon reissuun. Kumpikin maksoi lentonsa ja tietysti minä tarjosin asunnon, kun ei nyt siitä mulle mitään tarvi maksaa. Tietysti keskikesän helteillä hurahtaa ilmastointiin viikossa äkkiä useampi kymppi, mutta sekin sai puolestani olla. Mielestäni kaverini pääsi edullisesti matkalle, koska asunto on tosi kivassa taloyhtiössä, erinomaisella paikalla jne. Lennotkin saatiin halvalla.

Mutta se loisiminen alkoi siellä heti. Jo matkalla asunnolle narisi, että olis kiva, kun tehtäis itse ruokia enimmäkseen, kun se ravintolasyöminen maksaa niin hirveästi. Kyllä se mulle kävi ja niinpä mentiin ruokakauppaan. Kaveri katosi yhtäkkiä ruokakaupassa ja ilmaantui vasta kassoilla näkyville. Hänellä oli kädessä kaksi (!) omenaa ja mulle hirveä kasa ruokaa. Minä maksoi ruuat ja kaveri ne kaksi omppua itselleen. Tätä jatkui ihan koko viikon. Kertaakaan ei tarjoutunut maksamaan ruokaa kaupassa ja teki tuon katoamistemppunsa joka kerta. Silti syö kuin hevonen, paljon enemmän kuin minä. Kertakaan viikon aikana ei auttanut keittiössä, ei tarjoutunut edes kantamaan vesitonkkia kaupasta kotiin. Siinä minä kipitin kummassakin kädessä 5 litran vesitonkat ja selkärepussa muut ruuat, niin tää harppoi pikkukassin kanssa. Hänellä ei oikeasti mennyt viikossa rahaa juuri mitään ja oli kuin täyshoidossa. Jopa loppusiivouksen tein aivan yksin, tämä makasi sängyllä, kun minä imuroin.

Vettä joi tajuttomia määriä ostamatta sitä kertaakaan. Koko ajan täytti pulloaan ja vasta viimeisenä päivänä sain suuni auki, että oon ostanut tän viikon aikana 9 vesitonkkaa ja se on taas loppu. "Ai, pitääkin ostaa sitä tänään lisää" oli vastaus. Ja taas kaupan kohdalla heitti, että "pitikö sun ostaa se vesi?". Että mun piti se Eurokin laittaa sinne + tietysti kantaa taas kerran raskasta vesipulloa.

No, reissu päättyi ja kiitteli kovin, että oli mukava matka. Ei ollut kyllä mun mielestä. Muutenkaan ei oikein enää seura iske kuin nuorena ja näen punaista tuosta loisimisesta ja laiskottelusta. Ja kun kyse ei ole rahasta. Hänellähän on työpaikka, omistusasunto jne. Myöhemmin kuulin, että perintöäkin on tullut vähän eri luokkaa kuin mun yksi loma-asunto. Ettei nyt ihan siitäkään ollut kiinni, ettei olisi varaa maksaa omaa osuuttaan ruuista.

Oletko trolli vai yksinkertainen?

Hauskoja juttuja, kertakaikkiaan tällaiset Joo-tyypit ovat ansainneet kohtalonsa.

Itse olen Ei-mies, mulla on munaa sanoa Ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Voiko tuolla perusteella muka jättää perinnöttömäksi?

Nämä menevät perintökaaren mukaan, eli äiti saa vähintään lakiosan, lapsenlapset eivät ole oikeutettuja mihinkään tällä hetkellä. He perivät aikanaan äitinsä. Isoäiti voi toki testamentata lakiosuuksien ulkopuolella olevan osan kenelle tahtoo, kuten esim. veljelle eli tyttärenpojalle. Perittävän kaikki lapset siis saavat lakiosan, jos joku lapsista on kuollut, silloin tämän lapset perivät. Lakiosatta jää vain poikkeustapauksissa, mutta ne eivät nyt kuulu tähän tapaukseen.

Milla kirjoitti:

Tuttava alkoi rakentamaan mökkiä, kysyi parilta sedältäni apua talkootyönä. Suostuivat, noin viikon päästä homma jatkui. Palkaksi ei saanut mitään, ei saanut ruokaakaan. Lopulta sedät tajusivat että he ovat tekemässä talkootyönä koko mökin, lopettivat samana päivänä. Tuttava suuttui todenteolla. Mökki vielä samassa pisteessä kuin sillon ko sedät lopettivat työnsä.

 

Törkeätä. Suht lähipiirissäni on tällainen tapaus: perheellä on kesämökki. Isäntä on peukalo keskellä kämmentä, ei osaa tehdä mökkitöitä eikä pihinä haluaisi niistä maksaa muille eli ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Ratkaisu asiaan: kutsuu mökilleen vieraita syömään halpaa makkaraa ja Pirkka oluttakin siinä on jokunen tötsä. Sen mahtavan tarjoilun siivittämänä sitten nakittaa vieraansa tekemään puuhommat, hyyskän tyhjennykset, pihan parannukset, kattotyöt, ym ym. Mieheni meni kerran tähän lankaan ja teki siellä 2 vuorokautta puuhommaa. Siitä palkaksi taisi saada 2 grillimakkaraa ja 4 pulloa halpaa keskiolutta. Nyt tilanne on ajautunut siihen että tämän asian on huomannut ilmeisesti moni muukin koska siellä mökillä ei enää juuri käy vieraita. Miksiköhän? Henkilöllä oli ainakin aiemmin laaja kaveripiiri.

Itsellemme kävi näin tässä alkutalvesta: olimme mieheni kanssa lähdössä 3vk lomamatkalle. Eräs moukka sukulainen ilmoittaa kahta viikkoa ennen matkaamme että "tulemme asumaan teille sitten siksi 3 viikoksi". Olimme, että jaa häh? Koska tällaisesta on sovittu? Ei koskaan. He olivat ihan itse päättäneet että voisivat asua meillä sen ajan kun he ovat juuri sille ajalle tilanneet huoneistoremontin. Emme tietenkään suostuneet, emme ole velkaa näille henkilöille. Suuttuivat. En tiedä kuka heidät lopulta otti sitten loisimaan. Sen vielä ymmärrän jos talo palaa tai jotain, mutta kun ihan omin neuvoin tuollaista suunnitellaan niin kiehahti.

Tarinan opetus: älkää olko kenellekään kiitollisuuden tai rahan velassa. Sen me olemme aina pitäneet visusti mielessä. Ei tarvitse sitten suostua kaiken maailman ideoihin.

Itsellämme ehkä enemmän on moukkamaisia tilanteita aiheuttaneet "kaverit" kuin sukulaiset, tosin ne kaverit ovat sitten olleet pian entisiä kavereita.

Anoppini odotti että olisin uhrannut terveyteni ja elämäni poikansa pelastamiseen. Miehelläni oli siis vaikea mielenterveys ja alkoholiongelma, meillä kaksi pientä lasta. Tätä oli jatkunut kolmisen vuotta ja olin aivan poikki, aivan kaikki minun vastuulla. Kun ilmoitin muuttavani lasten kanssa pois, anoppi ehdotti että annetaan lapset huostaan josko jaksaisin sitten keskittyä mieheni hoitamiseen. Itsellä ei siis mitään ongelmia ollut lastenhoidossa. Myöhemmin käydessäni miehen luona, yritti humalassa käydä käsiksi. Tästä kerroin anopille, oli sitä mieltä että olisi pitänyt antaa hakata, jospa mies olisi siitä havahtunut onhelmansa vakavuuteen! Muitakin "hyviä" neuvoja antanut.. Nyt onneksi asiat menossa parempaan suuntaan, mies päihdekuntoutuksessa ja mielenterveysongelmat helpottaneet, ja ihan ilman itseni uhraamista :)

Kaverini määräsi minut hoitamaan siskonsa lapsia, että pääsi itse bilettämään. Oli luvannut siskolleen hoitaa lapsia. Sisko sitten vielä laittoi viestin, että mitä tarvitsevat kaupasta kun ei itse ollut ehtinyt käydä.

Toisella kerralla kaikki tuttumme olivat ostaneet liput konserttiin. Mulle kukaan ei maininnut asiasta. Sitten samainen kaverin sisko tarvitsi lapsenvahtia konsertti-illalle. Minut soitettiin hätiin.

En tunne kyseistä siskoa oikeastaan lainkaan. Jos tarvitsee jotain, on yhteydessä.

Kaverini määräsi myös toisen kaverinsa kysymään minua lapsenvahdiksi erään yhteisen kaverimme synttäri-iltana.

Olen katkaissut välit tähän "kaveriin".

Eipä ole myöskään siskostaan tai kaveristaan enää kuulunut.