Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (5065)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi, nyt nuori opiskeleva aikuinen. Sitähän haluaa aina auttaa ja tukea. Niinpä hänellä on käytössään auto, joka on minun ja jonka vakuutukset ja verot maksan. Ei tarvitse sitä juurikaan, mutta hyvä olla olemassa. Julkinen kulkee asuntonsa vierestä ja kauppaan pääsee vaikka kävellen.

Oma autoni, jota tarvitsen työssäni, oli menossa korjaamolle ja kysyin lapsen autoa lainaksi muutamaksi päiväksi. Ei käy, hän ilmoitti, korjaamosta saa vara-autoja. Ei auttanut mikään anelu, ei muistutus että auto on käytännössä minun ja sen myös maksankin, miksi maksaa myös vara-autosta? Mihinkään ei autoa olisi juuri silloin tarvinnut, eli seisoi parkkipaikalla, mutta minulle sitä ei voinut lainata.

Mies sitten järjesti minulle toisen auton korjauksen ajaksi.  Olemme miehen kanssa kumpikin auttavaisia ja avuliaita ihmisiä, meillä on hyvät tulot ja voimme auttaa aikuisia lapsiamme myös rahallisesti, sekä myös muuten. Joskus olisi vain mukavaa saada vastavuoroisesti jotain apua meillekin päin!  Aina se hämmästyttää, kun vastavuoroisuus ei toimi.


Sinuna pistäisin auton myyntiin kylmästi. Kai sinulla auton vara-avaimet on? Sen kun käyt hakemassa pois sen. Sinun autohan se on.

Onko edes laillista hakea oma auto pois jos sen on jollekin toiselle antanut. Eihän omaan asuntoonkaan saa mennä vaikka vuokralainen ei ole maksanut vuokria.

Tämä varmaan on useimmille päivänselvää, mutta asunnon vuokrausta säätelee laki ja vuokrasopimus. Jos joku omistaa auton ja on sanonut, että saat käyttää, ilman että asiasta on tehty sopimusta, joka sitoisi omistajaa, niin kyllä sen saa hakea.

Vierailija

Mun ystävä asui Lontoossa, oli parin vuoden komennuksella.
Meillä homma meni toisinpäin.

Kysyi jatkuvasti voitko tulla ja kävinkin ehkä 3 krt vuodessa.

Hän kävi töissä ma-pe, oli yksin illat ja vkonloput.

Vein aina paljon toivottuja tuliaisua, esim ruisleipää.
Päivällä pyörin kaupungilla ja illalla olin aina imuroinut, siivonnut yleensäkin ja ruoka oli valmiina.

Aina sanoi tule uudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?

Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.

Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?

Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".

Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.

Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.

Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella

Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?


Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?

Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.

Minä tiedän vanhemman, joka vei romuttamolle aikuisen lapsensa seisonnassa olleen auton. Ei voinut kysyä edes, että tuleeko lapsi hakemaan autonsa (oli säilytyksessä heidän pihalla) vai vievätkö romuttamoon.


Vähän epäilen että onko tämä edes mahdollista. Kai se romuttamo tarkistaa kenen autosta on kyse. Siis kenen nimellä se on rekisteröity Trafiin. Enhän minäkään voi viedä vaikka naapurin autoa romutettamoon. Tuskin huolisivat.

Kyllä ennen oli mahdfollista. Itsellä omakohtainen kokemus. :(

Minun auto meni romuttamoon sisarukseni toimesta. Kertomatta minulle! Ei kyllä ollut liikenteessä oleva.

Nykyään ei taida onnistua, kun pitää olla romutustodistukset, sun muut. Ennen ei kyselty mitään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?

Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.

Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?

Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".

Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.

Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.

Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella

Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?


Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?

Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.

Minä tiedän vanhemman, joka vei romuttamolle aikuisen lapsensa seisonnassa olleen auton. Ei voinut kysyä edes, että tuleeko lapsi hakemaan autonsa (oli säilytyksessä heidän pihalla) vai vievätkö romuttamoon.


Vähän epäilen että onko tämä edes mahdollista. Kai se romuttamo tarkistaa kenen autosta on kyse. Siis kenen nimellä se on rekisteröity Trafiin. Enhän minäkään voi viedä vaikka naapurin autoa romutettamoon. Tuskin huolisivat.

Kyllä ennen oli mahdfollista. Itsellä omakohtainen kokemus. :(

Minun auto meni romuttamoon sisarukseni toimesta. Kertomatta minulle! Ei kyllä ollut liikenteessä oleva.

Nykyään ei taida onnistua, kun pitää olla romutustodistukset, sun muut. Ennen ei kyselty mitään.

Periaatteessa väärin, mutta ymmärrän kuitenkin. Jotkut ovat todella härskejä ja vievät omia tavaroitaan muille Ja muiden pihoille säilytettäväksi eivätkä hae pois pyynnöistä huolimatta vaan ilmoittavat jalomielisesti, että kyllä ne voivat olla,siellä.

Vierailija

Työ"kaveri" pummii yhtenään kyytiä milloin mihinkin ja milloin keneltäkin, minun kyydissä päässyt viimeisen kuukauden aikana varmaan 10 kertaa. Julistaa kovaan ääneen että ei kehtaa pummilla matkustaa vaan tarjoaa kyllä kyytiä vastaan lounaan. Kerran tarjosi tuossa keväällä, nyt ei ole kuulunut mitään. Ei edes usko jos sanoo että nyt en voi kyyditä vaan jänkkää niin kauan kunnes toinen antaa periksi.

Vierailija

Meillä töissä useita tällaisia kyytipummeja. Itkevät vielä kun ei ole varaa ostaa autoa itse. Jännä homma, minä maksan itseni kipeäksi siitä että pääsen liikkumaan helposti ja nopeasti paikasta toiseen, nämä kyytipummit sitten matkustelee, sisustaa ym. mihin itselläni ei ole varaa. Elämä on valintoja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä töissä useita tällaisia kyytipummeja. Itkevät vielä kun ei ole varaa ostaa autoa itse. Jännä homma, minä maksan itseni kipeäksi siitä että pääsen liikkumaan helposti ja nopeasti paikasta toiseen, nämä kyytipummit sitten matkustelee, sisustaa ym. mihin itselläni ei ole varaa. Elämä on valintoja.

Ei ole pakko kuskata.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä töissä useita tällaisia kyytipummeja. Itkevät vielä kun ei ole varaa ostaa autoa itse. Jännä homma, minä maksan itseni kipeäksi siitä että pääsen liikkumaan helposti ja nopeasti paikasta toiseen, nämä kyytipummit sitten matkustelee, sisustaa ym. mihin itselläni ei ole varaa. Elämä on valintoja.

Mun tuttu on vielä pahempi, kehuu kuinka ei tarvitse autoa ja yksityisautoilu on turhaa ja saastuttavaa ja hän on ekologinen ja ympäristö sitä tätä önnönnnööö.

Minun pitäisi sitten kyyditellä kun hänen pitäisi jonnekin päästä.

Taidan sanoa ens kerralla, että mene polkupyörällä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Työ"kaveri" pummii yhtenään kyytiä milloin mihinkin ja milloin keneltäkin, minun kyydissä päässyt viimeisen kuukauden aikana varmaan 10 kertaa. Julistaa kovaan ääneen että ei kehtaa pummilla matkustaa vaan tarjoaa kyllä kyytiä vastaan lounaan. Kerran tarjosi tuossa keväällä, nyt ei ole kuulunut mitään. Ei edes usko jos sanoo että nyt en voi kyyditä vaan jänkkää niin kauan kunnes toinen antaa periksi.

Eikö usko sittenkään, jos jää vaan ilman kyytiä? Luulisi sen siinä vaiheessa olevan selvää jankkaajallekin.

Vierailija

Nyt ison pojan/tytön housut jalkaan ja sanomaan että ei onnistu nyt kyydittäminen, lopeta jankkaaminen. Saa aika juntti olla jos tuosta vielä jatkaa jankkaamista, jos jatkaa niin ei enää vastaa mitään eikä asiasta keskustele. Silleenhän hän aina voittaa jos joku myöntyy jankkaamisen jälkeen. Eihän lapsillekkaan osteta joka kerta kaupasta karkkia jos sitä pyytävät. Sanotaan ei.

10min työstä

Olin luvannut naapurille kukkien kastelusta viinipullon.
Soitin hänelle tiedustellakseni, että ostanko tämän vai tuon pullon (hintaluokkaa n. 10-14e.)
Hän ihan pokkana sanoi, että kiitos kelpaa yksi tietynmerkkinen pullo, ja mukavaa kun haluat näin muistaa.
Puhelun päätyttyä tajusin, että se tietynmerkkinen pullo maksoi sitten n. 70e. 
En kehdannut olla ostamatta, mutta en kyllä toistamiseen pyydä (sisä)kukkiakaan kastelemaan. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?

Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.

Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?

Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".

Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.

Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.

Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella

Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?


Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?

Olenko ainoa jonka mielestä on ihan normaalia että muistotavaroita jää joksikin aikaa vanhempien (yleensä isoon) kotiin joka tyhjenee lasten lähtiessä omilleen, yleensä vielä pieniin yksiöihin tai opiskelijasoluihin? Sitten opiskelujen jälkeen kun muutetaan isompiin tiloihin haetaan ne tavarat omiin nurkkiin, tai aiemminkin jos vanhemmat muuttavat pienempään asuntoon tai muusta syystä tarvitsevat lisää tilaa. Hassua jos omien lasten lapsuuden muistot ovat "toisten roinia joihin ei ole mitään tunnesidettä". Itse en voisi kuvitellakaan että heittäisin omien vanhempieni muistotavaroita pois kysymättä ensin haluavatko ne hakea itselleen.

Minä tiedän vanhemman, joka vei romuttamolle aikuisen lapsensa seisonnassa olleen auton. Ei voinut kysyä edes, että tuleeko lapsi hakemaan autonsa (oli säilytyksessä heidän pihalla) vai vievätkö romuttamoon.


Vähän epäilen että onko tämä edes mahdollista. Kai se romuttamo tarkistaa kenen autosta on kyse. Siis kenen nimellä se on rekisteröity Trafiin. Enhän minäkään voi viedä vaikka naapurin autoa romutettamoon. Tuskin huolisivat.

Kyllä ennen oli mahdfollista. Itsellä omakohtainen kokemus. :(

Minun auto meni romuttamoon sisarukseni toimesta. Kertomatta minulle! Ei kyllä ollut liikenteessä oleva.

Nykyään ei taida onnistua, kun pitää olla romutustodistukset, sun muut. Ennen ei kyselty mitään.

Periaatteessa väärin, mutta ymmärrän kuitenkin. Jotkut ovat todella härskejä ja vievät omia tavaroitaan muille Ja muiden pihoille säilytettäväksi eivätkä hae pois pyynnöistä huolimatta vaan ilmoittavat jalomielisesti, että kyllä ne voivat olla,siellä.

Onhan tuollaisia ihmisiä, mutta kyllä tämä on sekä periaatteessa että ihan käytännössä väärin. Romuttamosta saa rahaa. Ei toisen autoa voi viedä romuttamoon ja ottaa rahoja itselle ennen kuin on ilmoittanut että auto pitää lähteä x päivään mennessä tai vien sen romuttamolle.

Vai ajatteletteko että toisen auton voisi myydä ja ottaa rahat itselle, kun se sovitusti on säilytyksessä omalla pihalla.

Jos ei halua säilyttää toisten tavaraa, niin a) ei ota sitä vastaan ja b) selvällä suomen kielellä ilmoittaa että jos tähän päivään mennessä tavara ei lähde niin se lähtee tästä eteenpäin.

Mitenkään tuollaista tekoa ei saa oikeaksi, että myy toisen omaisuutta (sitähän se romuttamolle vieminen on, myymistä) kysymättä omistajalta ensin.

Vierailija

10min työstä kirjoitti:
Olin luvannut naapurille kukkien kastelusta viinipullon.
Soitin hänelle tiedustellakseni, että ostanko tämän vai tuon pullon (hintaluokkaa n. 10-14e.)
Hän ihan pokkana sanoi, että kiitos kelpaa yksi tietynmerkkinen pullo, ja mukavaa kun haluat näin muistaa.
Puhelun päätyttyä tajusin, että se tietynmerkkinen pullo maksoi sitten n. 70e. 
En kehdannut olla ostamatta, mutta en kyllä toistamiseen pyydä (sisä)kukkiakaan kastelemaan. 

Sähän vaan olisit vienyt sen pullon mitä itse mietit. Melkeinpä sain sen käsityksen että kysymällä olisit halunnut että kastelija olisi sanonut että ei sun tartte mitään ostaa, vaan kastele sitten vuorostaan hänen kukat joskus.
Tietysti toivon olevani väärässä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Istuimme mieheni kanssa häissämme omassa pöydässämme, kun anoppi tuli kysymään miestäni ulos, jotta saisi ottaa hänestä ja hänen kanssaan valokuvia. Mies nousi pöydästä ja anoppi muisti kysyä minultakin haluaisinko tulla mukaan.. Useita pieniä juttuja tapahtunut, joiden johdosta en tunne olevani tervetullut sukuun. Esim anoppi pitää edelleen facessaan kuvia miehestäni yhdessä ex-vaimonsa kanssa, mutta uudesta avioliitosta ei ole mitään kuvia, esim hääkuvaamme ei saa kirjahyllyyn esille.

Ton kuvaamisen suhteen mulla on käynyt samalla lailla.
Oltiin anoppilassa, anoppi otti kuvia miehestäni, sekä mieheni veljen vaimosta. Aikana katselin hölmöilyä, lopuksi tokasin että eikö minua ja anopin toista poikaa ollenkaa kuvata? Tartteeko edes kirjottaa että anoppini ei kulje täysillä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä asui Lontoossa, oli parin vuoden komennuksella.
Meillä homma meni toisinpäin.

Kysyi jatkuvasti voitko tulla ja kävinkin ehkä 3 krt vuodessa.

Hän kävi töissä ma-pe, oli yksin illat ja vkonloput.

Vein aina paljon toivottuja tuliaisua, esim ruisleipää.
Päivällä pyörin kaupungilla ja illalla olin aina imuroinut, siivonnut yleensäkin ja ruoka oli valmiina.

Aina sanoi tule uudestaan.


Harmillista ystävällesi ettei osannut ottaa enempää irti Lontoosta kun olisi ollut tilaisuus eikä löytänyt paikallisia kavereita esimerkiksi.

Vierailija

10min työstä kirjoitti:
Olin luvannut naapurille kukkien kastelusta viinipullon.
Soitin hänelle tiedustellakseni, että ostanko tämän vai tuon pullon (hintaluokkaa n. 10-14e.)
Hän ihan pokkana sanoi, että kiitos kelpaa yksi tietynmerkkinen pullo, ja mukavaa kun haluat näin muistaa.
Puhelun päätyttyä tajusin, että se tietynmerkkinen pullo maksoi sitten n. 70e. 
En kehdannut olla ostamatta, mutta en kyllä toistamiseen pyydä (sisä)kukkiakaan kastelemaan. 

Sinuna olisin ostanut saman alueen tai maan viiniä, noin 10-15€ ja sanonut, sorry, ei ollut sitä toivomaasi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä töissä useita tällaisia kyytipummeja. Itkevät vielä kun ei ole varaa ostaa autoa itse. Jännä homma, minä maksan itseni kipeäksi siitä että pääsen liikkumaan helposti ja nopeasti paikasta toiseen, nämä kyytipummit sitten matkustelee, sisustaa ym. mihin itselläni ei ole varaa. Elämä on valintoja.

Mun tuttu on vielä pahempi, kehuu kuinka ei tarvitse autoa ja yksityisautoilu on turhaa ja saastuttavaa ja hän on ekologinen ja ympäristö sitä tätä önnönnnööö.

Minun pitäisi sitten kyyditellä kun hänen pitäisi jonnekin päästä.

Taidan sanoa ens kerralla, että mene polkupyörällä.

Kiitos vinkistä .

Aamulla tuli puhelu. Työkaveri soittaa vain kerran, jotta hänelle soitettaisiin takaisin.

Aamulla tuli 5 puhelua.
Menin töihin ja töissä kysyin oliko sinulla jotain asiaa.
Olisi kaivannut kyytiä.

Asun 5 km päässä hänen luotaan.
Kysyin olisit halunnut ajan hakemaan sinut kotoa, tullaan töihin yhdessä ja sitten haluat vien töiden jälkeen kotiin, koska sataa vettä ?

Kerroin tulin pyörällä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
10min työstä kirjoitti:
Olin luvannut naapurille kukkien kastelusta viinipullon.
Soitin hänelle tiedustellakseni, että ostanko tämän vai tuon pullon (hintaluokkaa n. 10-14e.)
Hän ihan pokkana sanoi, että kiitos kelpaa yksi tietynmerkkinen pullo, ja mukavaa kun haluat näin muistaa.
Puhelun päätyttyä tajusin, että se tietynmerkkinen pullo maksoi sitten n. 70e. 
En kehdannut olla ostamatta, mutta en kyllä toistamiseen pyydä (sisä)kukkiakaan kastelemaan. 

Sinuna olisin ostanut saman alueen tai maan viiniä, noin 10-15€ ja sanonut, sorry, ei ollut sitä toivomaasi.

Minä en olisi alunperin mitään kysynytkään. Olisin ostanut jonkun sopivaksi katsomani viinin ja kehunut, että tästä minä oon tykänny.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä asui Lontoossa, oli parin vuoden komennuksella.
Meillä homma meni toisinpäin.

Kysyi jatkuvasti voitko tulla ja kävinkin ehkä 3 krt vuodessa.

Hän kävi töissä ma-pe, oli yksin illat ja vkonloput.

Vein aina paljon toivottuja tuliaisua, esim ruisleipää.
Päivällä pyörin kaupungilla ja illalla olin aina imuroinut, siivonnut yleensäkin ja ruoka oli valmiina.

Aina sanoi tule uudestaan.


Harmillista ystävällesi ettei osannut ottaa enempää irti Lontoosta kun olisi ollut tilaisuus eikä löytänyt paikallisia kavereita esimerkiksi.

ÖÖ, onpa harvinaisen ikävä vastaus.
Kyllähän se on kivempi mennä esim illalla pubiin kaksisteen, kuin yksin.

Kaikki työkaverit olivat naimisissa ja oli lapsia.

Kävi kuntosalilla ja kävi merimieskirkolla jne. Viihtyi hyvin, mutta ei saanut yhtää ystävää. Teki myös pitkiä työpäiviä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla mies on ammatiltaan "nörtti", tehnyt ohjelmistoja mutta myös hardware-puolen töitä, kuten nytkin. Kaikki kaverit ja tutut totta kai haluavat ilmaiset näytönvaihdot ja puhelimenkorjaukset, ja mieluusti niin, että mies ostaa myös sen näytön (vaikka esim. aitoa iPhone-vaihtonäyttöä ei tilailla mistään Kiinasta). Monet puhelimet, etenkin ne iphonet, on vielä niin rakennettuja, että jos niitä koittaa sörkkiä, usein niihin saa usein jonkun toisen ongelman tilalle, kun niihin lisäilee omia Kiina-osia. Takuuhuoltoon lähetetyt Applet usein suosiolla vaan vaihdetaan, jos niissä on vähänkin monimutkaisempi ongelma. Mutkun on niin kallista korjauttaa liikkeessä... Nyt mies ilmoittaa vaan, että firman Y huoltopiste on paikassa X, sinne voi kiikuttaa, hänellä ei ole mitään tarvikkeita.

Paras oli kumminkin, kun tutuntutuntuttu erosi miehestään ja vei mukanaan miehen puhelimen, kuulemma hänen käytössään. Siinä oli kuulemma tärkeitä todisteita eroprosessia varten, mutta se oli myös lukossa, ja mieheni olisi se pitänyt hakkeroida auki, jotta nainen saa a) pränikän puhelimen ja b) puhelimessa olevat tiedot. Tämä tietty ilmaiseksi, kun ero vie niin paljon rahaa. Ja kuulemma ei ole edes laitonta, kun puhelin on käytännössä hänen!

Tuttuhan olisi voinut vastineeksi pölliä jonkun mummon rahat automaatilta. Se toisen puhelimen avaaminen luvatta todellakin on rikos, ja ihan varmasti joku nuori jannu sen avaa sopivaa summaa vastaan. Mutta että ammatti-ihminen, miten joku kehtaa edes ehdottaa!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla