Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11850)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
No kyllä minua on aina uskottu kun olen tehnyt selväksi mitä haluan / en halua.
En vihjaile enkä ole yhtään epävarma siinä kohtaa.
Niskoja on kyllä joskus nakeltu, mutta se vaan täytyy kestää.Eli sä oot se ihminen (tai ihmistyyppi) joka saa AINA hirveet kilarit, kun asia ei suju niin kun olit suunnitellut. Normaalisti ihmiset neuvottelee asioista, ja puhuu keskenään, koska ihmiset ei ole aina samaa mieltä kaikista asioista. Kun tuttavapiiriin ilmestyy tyyppi, joka haluaa aina saada oman tahtonsa läpi, ei ikinä satu löytymään aikaa hänelle, kun ei jaksa kuunnella, ja saa vaan turhaan tapella ihan merkityksettömistä asioista, kun tämä pässi tahtoo aina ja kaikessa tehdä oman mielensä mukaan.
Höpöhöpö. Olen ihan normaali ihminen hyvillä käytöstavoilla enkä ole kaveripiirissä hankala, en edes mikään " johtajatyyppi".
Mutta sen verran ytyä löytyy ettei kukaan ulkopuolinen tule sisustamaan kotiani.
Eli sun ratkaisu tähän asiaan olis ollut...oisit ennen kauppaan lähtöä älynnyt kysyä että kai mä saan itse valita. Minusta se oli aika itsestäänselvä olettama, kun mukaan pyydetään valitsemaan. Melkoisen paljon tuhlasi rahaa ja aikaa ihan turhaan. Kun olisi voinut samalla rahalla ja vaivalla antaa lahjan, josta tykkää. Luitko kohdan, jossa kirjoitin epämieluisten lahjojen säilyttämisestä kaapin pohjalla? Ja ei, et ole hankala tyyppi, minun näkemykseni vain tässä asiassa oli väärä ja kirjoitin epäselvästi, koska jouduit kysymään. Oletin typerästi, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen tähän kirjoittaa. Hieman olen kyllä itsekäskin, kun olisin mielelläni ottanut ilmaiset lahjaverhot, mutta kun olin niin ronkeli, niin jouduin omilla rahoillani verhot ostamaan omaan kotiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
No kyllä minua on aina uskottu kun olen tehnyt selväksi mitä haluan / en halua.
En vihjaile enkä ole yhtään epävarma siinä kohtaa.
Niskoja on kyllä joskus nakeltu, mutta se vaan täytyy kestää.Eli sä oot se ihminen (tai ihmistyyppi) joka saa AINA hirveet kilarit, kun asia ei suju niin kun olit suunnitellut. Normaalisti ihmiset neuvottelee asioista, ja puhuu keskenään, koska ihmiset ei ole aina samaa mieltä kaikista asioista. Kun tuttavapiiriin ilmestyy tyyppi, joka haluaa aina saada oman tahtonsa läpi, ei ikinä satu löytymään aikaa hänelle, kun ei jaksa kuunnella, ja saa vaan turhaan tapella ihan merkityksettömistä asioista, kun tämä pässi tahtoo aina ja kaikessa tehdä oman mielensä mukaan.
Höpöhöpö. Olen ihan normaali ihminen hyvillä käytöstavoilla enkä ole kaveripiirissä hankala, en edes mikään " johtajatyyppi".
Mutta sen verran ytyä löytyy ettei kukaan ulkopuolinen tule sisustamaan kotiani.Eli sun ratkaisu tähän asiaan olis ollut...oisit ennen kauppaan lähtöä älynnyt kysyä että kai mä saan itse valita. Minusta se oli aika itsestäänselvä olettama, kun mukaan pyydetään valitsemaan. Melkoisen paljon tuhlasi rahaa ja aikaa ihan turhaan. Kun olisi voinut samalla rahalla ja vaivalla antaa lahjan, josta tykkää. Luitko kohdan, jossa kirjoitin epämieluisten lahjojen säilyttämisestä kaapin pohjalla? Ja ei, et ole hankala tyyppi, minun näkemykseni vain tässä asiassa oli väärä ja kirjoitin epäselvästi, koska jouduit kysymään. Oletin typerästi, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen tähän kirjoittaa. Hieman olen kyllä itsekäskin, kun olisin mielelläni ottanut ilmaiset lahjaverhot, mutta kun olin niin ronkeli, niin jouduin omilla rahoillani verhot ostamaan omaan kotiini.
No kuule, minulle kävi vähän samoin kuin sinulle. Anoppi ( ompelija) halusi tehdä tyttärelleni mekon. Mentiin kangaskauppaan ja kun yritin valita , kaikki valintani olivat hänen mielestään liian kalliita.
Yritti ehdottaa halpoja vaikka sanoin että minä maksan kankaan.
Hän vaan vänkäsi. Sanoin lopuksi että haluaako hän että sitä mekkoa myös käytetään .Lähdettiin kaupasta pois tyhjin toimin, ei kangasta, ei mekkoa.
Hän ei kertakaikkiaan suostunut siihen että ostan mieleisen, hänen mielestään liian kalliin, minä en halunnut mielestäni rumaa kangasta, niinpä oltiin ilman.
Suunniteltiin toisessa kaupungissa asuvan ystävän kanssa kauan sitten ns. inter rail reissua (junalla pitkin poikin eurooppaa, ennen oli kova juttu nuorille). Mietittiin missä maissa käytäis jne.
Sitten kuulin että tämä kaveri olikin mennyt sinä kesänä reilaamaan toisen kaverinsa kanssa. Oli jokseenkin nolo fiilis, kun ei edes ilmoittanut asiasta minulle. Mielellään kyllä sitten kertoili juttuja reissustaan ja kuinka kivaa oli ollut. Ilmeisesti niitä juttuja mun kanssa ei oltu edes otettu tosissaan, ne oli vain jotain höpöttelyä.
Jälkikäteen ajatellen parempi ettei menty yhdessä. Ollaan todella erilaisia ihmisiä.
Tämä nyt on pientä, mutta jäänyt kaivelemaan, kun en saanut suuta auki oikeaan aikaan.
Asuin opiskelija-asuntolassa, jossa oli erikokoisia asuntoja. Käytäntönä oli, että aina kun joku muutti pois, pisimpään asuntolassa asuneet saivat valita, haluavatko muuttaa vapautuneisiin asuntoihin. Uusia asukkaita otettiin sitten niihin huoneisiin, jotka tämän valintakierroksen jälkeen vapautui, usein siis pienimpiin huoneisiin. Itse kun muutin tuonne, jouduin kaikista pienimpään, varmaan n. neljän neliön huoneeseen. Kanssani samaan aikaan muutti tyttö, joka sai kuuden neliön huoneen. Molemmilla oli kahden hengen solussamme pidempään talossa asunut kämppis.
Asuttuani asuntolassa yhden syksyn ja ollessani joululomanvietossa lapsuudenkodissani, kämppikseni soitti minulle. Hän kertoi, että tämän toisen uuden tytön, siis sen kuuden neliön huoneen tytön, kämppis haluaisi muuttaa alakerrasta minun huoneeseeni, koska kämppikseni oli hänen kaverinsa. Kuuden neliön tyttö muuttaisi saman soluasunnon sisällä, siltä kämppikseltään vapautuvaan isompaan huoneeseen. Ja minä muuttaisin sitten siihen kuuden neliön huoneeseen! Joka oli typerän muotoinen, vanhaa huonettani kalliimpi ja siinä soluasunnossakin oli typerämpi pohjaratkaisu kuin aiemmassa asunnossa. Mielestäni kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu olisi ollut sellainen, että minä, joka jouduin muuttamaan vastoin tahtoani toisen tytön tieltä, olisin saanut sen häneltä vapautuvan ison huoneen. Kuuden neliön huoneessa asuva tyttö ei olisi joutunut muuttamaan ollenkaan. Olimme hänen kanssaan siis kuitenkin samassa kohtaa hierarkiaa ja meillä olisi ollut yhtäläinen oikeus vapautuvaan isompaan huoneeseen. Eikä minulla olisi ollut mitään velvollisuutta luovuttaa pikkuhuonettani. Kaikki vain luottivat siihen, etten kehtaisi sanoa vastaan. Enkä kehdannutkaan. Tein siis mukisematta, kuten käskettiin. Toivottavasti joku asianosaisista tunnistaisi tämän ja häpeäisi.
Tässä kyllä saat vaan itseäsi syyttää, jos annoit toisten kävellä mukisematta yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin menossa tuttavani 40v synttäreille, nyyttikesteihin, joissa olin luvannut auttaa.Ystäväni, jotka asuivat toisessa kaunpungissa majoittuivat meille ja ilmoittivat etteivät ota lapsiaan mukaan häihin joihin olivat menossa samana iltana, toinen lapsista oli taapero, toinen teini-ikäinen, joten tarvitsivat minut lapsenvahdiksi, koska teini-ikäinen halusi mennä lapseni kanssa lapseni koulukaverin synttäreille.Jota hän ei tietenkään tuntenut, eikä häntä oltu kutsuttu.Ja oli pilannut synttärit täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
No kyllä minua on aina uskottu kun olen tehnyt selväksi mitä haluan / en halua.
En vihjaile enkä ole yhtään epävarma siinä kohtaa.
Niskoja on kyllä joskus nakeltu, mutta se vaan täytyy kestää.Eli sä oot se ihminen (tai ihmistyyppi) joka saa AINA hirveet kilarit, kun asia ei suju niin kun olit suunnitellut. Normaalisti ihmiset neuvottelee asioista, ja puhuu keskenään, koska ihmiset ei ole aina samaa mieltä kaikista asioista. Kun tuttavapiiriin ilmestyy tyyppi, joka haluaa aina saada oman tahtonsa läpi, ei ikinä satu löytymään aikaa hänelle, kun ei jaksa kuunnella, ja saa vaan turhaan tapella ihan merkityksettömistä asioista, kun tämä pässi tahtoo aina ja kaikessa tehdä oman mielensä mukaan.
Höpöhöpö. Olen ihan normaali ihminen hyvillä käytöstavoilla enkä ole kaveripiirissä hankala, en edes mikään " johtajatyyppi".
Mutta sen verran ytyä löytyy ettei kukaan ulkopuolinen tule sisustamaan kotiani.Eli sun ratkaisu tähän asiaan olis ollut...oisit ennen kauppaan lähtöä älynnyt kysyä että kai mä saan itse valita. Minusta se oli aika itsestäänselvä olettama, kun mukaan pyydetään valitsemaan. Melkoisen paljon tuhlasi rahaa ja aikaa ihan turhaan. Kun olisi voinut samalla rahalla ja vaivalla antaa lahjan, josta tykkää. Luitko kohdan, jossa kirjoitin epämieluisten lahjojen säilyttämisestä kaapin pohjalla? Ja ei, et ole hankala tyyppi, minun näkemykseni vain tässä asiassa oli väärä ja kirjoitin epäselvästi, koska jouduit kysymään. Oletin typerästi, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen tähän kirjoittaa. Hieman olen kyllä itsekäskin, kun olisin mielelläni ottanut ilmaiset lahjaverhot, mutta kun olin niin ronkeli, niin jouduin omilla rahoillani verhot ostamaan omaan kotiini.
No kuule, minulle kävi vähän samoin kuin sinulle. Anoppi ( ompelija) halusi tehdä tyttärelleni mekon. Mentiin kangaskauppaan ja kun yritin valita , kaikki valintani olivat hänen mielestään liian kalliita.
Yritti ehdottaa halpoja vaikka sanoin että minä maksan kankaan.
Hän vaan vänkäsi. Sanoin lopuksi että haluaako hän että sitä mekkoa myös käytetään .Lähdettiin kaupasta pois tyhjin toimin, ei kangasta, ei mekkoa.
Hän ei kertakaikkiaan suostunut siihen että ostan mieleisen, hänen mielestään liian kalliin, minä en halunnut mielestäni rumaa kangasta, niinpä oltiin ilman.
No, kuule mun anoppi kun oli päättänyt antaa verhot, niin antoi. Ei auttanut, mikään ei. Sen takia ajattelin, että jos hän VÄLTTÄMÄTTÄ jotain haluaa ostaa, niin ostaisi jotakin hyödyllistä. Luuletko, ettei olis ostanut sitä kangasta, vaikka olisin lähtenyt pois. Ja jättänyt sitä sinne kauppaan. Olis taatusti ostanu kun oli päätänyt. Ilmeisesti sä oot nyt päättänyt että mä en osannut suutani aukasta ja sanoa ei, ja pidät mielipiteestäsi kiinni yhtä sitkeästi kun tää yks siitä verhojen ostosta. Eli et luovuta, ennenkun keksit, miten mä toimin tuossa ns väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
No kyllä minua on aina uskottu kun olen tehnyt selväksi mitä haluan / en halua.
En vihjaile enkä ole yhtään epävarma siinä kohtaa.
Niskoja on kyllä joskus nakeltu, mutta se vaan täytyy kestää.Eli sä oot se ihminen (tai ihmistyyppi) joka saa AINA hirveet kilarit, kun asia ei suju niin kun olit suunnitellut. Normaalisti ihmiset neuvottelee asioista, ja puhuu keskenään, koska ihmiset ei ole aina samaa mieltä kaikista asioista. Kun tuttavapiiriin ilmestyy tyyppi, joka haluaa aina saada oman tahtonsa läpi, ei ikinä satu löytymään aikaa hänelle, kun ei jaksa kuunnella, ja saa vaan turhaan tapella ihan merkityksettömistä asioista, kun tämä pässi tahtoo aina ja kaikessa tehdä oman mielensä mukaan.
Höpöhöpö. Olen ihan normaali ihminen hyvillä käytöstavoilla enkä ole kaveripiirissä hankala, en edes mikään " johtajatyyppi".
Mutta sen verran ytyä löytyy ettei kukaan ulkopuolinen tule sisustamaan kotiani.Eli sun ratkaisu tähän asiaan olis ollut...oisit ennen kauppaan lähtöä älynnyt kysyä että kai mä saan itse valita. Minusta se oli aika itsestäänselvä olettama, kun mukaan pyydetään valitsemaan. Melkoisen paljon tuhlasi rahaa ja aikaa ihan turhaan. Kun olisi voinut samalla rahalla ja vaivalla antaa lahjan, josta tykkää. Luitko kohdan, jossa kirjoitin epämieluisten lahjojen säilyttämisestä kaapin pohjalla? Ja ei, et ole hankala tyyppi, minun näkemykseni vain tässä asiassa oli väärä ja kirjoitin epäselvästi, koska jouduit kysymään. Oletin typerästi, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen tähän kirjoittaa. Hieman olen kyllä itsekäskin, kun olisin mielelläni ottanut ilmaiset lahjaverhot, mutta kun olin niin ronkeli, niin jouduin omilla rahoillani verhot ostamaan omaan kotiini.
No kuule, minulle kävi vähän samoin kuin sinulle. Anoppi ( ompelija) halusi tehdä tyttärelleni mekon. Mentiin kangaskauppaan ja kun yritin valita , kaikki valintani olivat hänen mielestään liian kalliita.
Yritti ehdottaa halpoja vaikka sanoin että minä maksan kankaan.
Hän vaan vänkäsi. Sanoin lopuksi että haluaako hän että sitä mekkoa myös käytetään .Lähdettiin kaupasta pois tyhjin toimin, ei kangasta, ei mekkoa.
Hän ei kertakaikkiaan suostunut siihen että ostan mieleisen, hänen mielestään liian kalliin, minä en halunnut mielestäni rumaa kangasta, niinpä oltiin ilman.No, kuule mun anoppi kun oli päättänyt antaa verhot, niin antoi. Ei auttanut, mikään ei. Sen takia ajattelin, että jos hän VÄLTTÄMÄTTÄ jotain haluaa ostaa, niin ostaisi jotakin hyödyllistä. Luuletko, ettei olis ostanut sitä kangasta, vaikka olisin lähtenyt pois. Ja jättänyt sitä sinne kauppaan. Olis taatusti ostanu kun oli päätänyt. Ilmeisesti sä oot nyt päättänyt että mä en osannut suutani aukasta ja sanoa ei, ja pidät mielipiteestäsi kiinni yhtä sitkeästi kun tää yks siitä verhojen ostosta. Eli et luovuta, ennenkun keksit, miten mä toimin tuossa ns väärin.
Siten että laitoit ne verhot ikkunaan, vaikka et halunnut.
T:eri, meitä on täällä monta muutakin
Olin noin 20v muuttanut helsinkiin ja kaverini soitti, että minun pitäisi majoittaa hänen isänsä ja tämän kaveri, kun olivat matkaamassa viroon. Heillä oli majapaikka Järvenpäässä, mutta sieltä on niin "hirveä ajomatka" satamaan. Asuin varsin hyvällä paikalla Helsingissä ja vielä kaksiossa, joten tilaa olisi ollut. Tunsin kummatkin miehet, mutta ajatus tuntui äärimmäisen epämukavalta. Valehtelin sujuvasti, että olen kyseisenä aikana itse pois kaupungista. Selitys ei meinannut kelvata ja kaveri intti ja intti, vaikka varmaan ihan uskottavaa oli, etten voi jättää heille mihinkään avainta yms. En tiedä olinko törkeä mutta ei tullut vastaavia pyyntöjä enää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex anoppi tykkäsi "auttaa" kodin sisustamisessa. Lupasi ostaa ja ommella verhot tupari lahjaksi. No, lähdetään kangaskauppaan. Mut en tiedä mitä varten mun sinne piti lähteä, koska anoppi päätti, että jos hän verhot maksaa, hän valitsee myös kankaan. Yritin ehdottaa, että saisin itse kankaan tai edes värin tai kuosin valita. Ei. Ehdotin, että valitsen muutamia, joista hän maksajana yhden valitsee. Ei. Ehdotin, että jos pelkää minun kalliin kankaan valitsevan, niin sovitaan joku summa, mä maksan ylimenevän hinnan. Ei. Jos hän lahjan ostaa, hän sen myös maksaa ja myös valitsee... Ja niitä verhoja sitten käytetään, kun aikaa ja rahaa hän niihin sijoittaa. Saan itse valita verhotankojen värin, hän ostaa ne samalla. Lahjaksi. Käykö ruskea? Ei, mikä muu vaan, mutta ei ruskeaa, kun en tykkää. Selvä, hän ostaa ruskeat. Saatiin siis verhot, jotka oli ikävän väriset ja verhotangot, joista en tykännyt. Olin siis innoissani, kun aluksi kuulin tästä verho lahjasta, mutta kun ne tuli asuntoon jossa minä asuin, olisi luullut että saan valita kankaan itse, exä ei koko kangaskauppaan edes lähtenyt. Ehkä olen prinsessa sukupolvea, mutta olen tottunut siihen, että jos toisen asuntoon ostetaan joku päiväpeitto,verhot tms, niin ostokseen saa lahjan saaja vaikuttaa. Tulee mieleinen lahja, eikä lahjan antaja hukkaa rahojaan ostokseen, jota säilytetään kaapin pimeimmässä nurkassa.
Ostaisen kieltäminen ei sitten ollut mikään vaihtoehto? Ihan selkokielisesti ilmoitettuna, että ei kiitos me emme näitä verhoja ota vastaan / aio ripustaa?
Pakko myöntää, että ripustin kun toi ja vänkäsi, että katotaan miltä ne näyttää. samana päivänä kävin ostamassa "kesäverhot" ja ripustin ne tilalle. Verhotangon sai palautettua kauppaan ja vaihdettua tavaraksi
Eipä tuota koko juttua olisi tarvinnut kirjoittaa, jos kyseinen rouvashenkilö olisi uskonut, että ei, ei haluta verhoja, joita ei saa itse valita. Sehän ei siis tullut kysymykseenkään, että hän olisi jättänyt vaikka tämän lahjan ostamatta, koska oli päähänsä saanut verhot ommella. Hänelle ei kelvannut EI vastauksesksi, jos jotakin oli päättänyt. Ja ihan suoraan ja selvästi mielipiteeni ilmaisin, en mitenkään sivulauseessa tai kierrellen.Mutta niin vaan kiltisti verhot ripustit paikoilleen? Miksi?
Sinä olisit voinut lähteä sieltä kangaskaupasta pois ilmoittaen, että ei käy ja nuo ei meille tule. Mutta niin vaan annoit asioiden tapahtua ja alistuit. Tyhmyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
No kyllä minua on aina uskottu kun olen tehnyt selväksi mitä haluan / en halua.
En vihjaile enkä ole yhtään epävarma siinä kohtaa.
Niskoja on kyllä joskus nakeltu, mutta se vaan täytyy kestää.Eli sä oot se ihminen (tai ihmistyyppi) joka saa AINA hirveet kilarit, kun asia ei suju niin kun olit suunnitellut. Normaalisti ihmiset neuvottelee asioista, ja puhuu keskenään, koska ihmiset ei ole aina samaa mieltä kaikista asioista. Kun tuttavapiiriin ilmestyy tyyppi, joka haluaa aina saada oman tahtonsa läpi, ei ikinä satu löytymään aikaa hänelle, kun ei jaksa kuunnella, ja saa vaan turhaan tapella ihan merkityksettömistä asioista, kun tämä pässi tahtoo aina ja kaikessa tehdä oman mielensä mukaan.
Höpöhöpö. Olen ihan normaali ihminen hyvillä käytöstavoilla enkä ole kaveripiirissä hankala, en edes mikään " johtajatyyppi".
Mutta sen verran ytyä löytyy ettei kukaan ulkopuolinen tule sisustamaan kotiani.Eli sun ratkaisu tähän asiaan olis ollut...oisit ennen kauppaan lähtöä älynnyt kysyä että kai mä saan itse valita. Minusta se oli aika itsestäänselvä olettama, kun mukaan pyydetään valitsemaan. Melkoisen paljon tuhlasi rahaa ja aikaa ihan turhaan. Kun olisi voinut samalla rahalla ja vaivalla antaa lahjan, josta tykkää. Luitko kohdan, jossa kirjoitin epämieluisten lahjojen säilyttämisestä kaapin pohjalla? Ja ei, et ole hankala tyyppi, minun näkemykseni vain tässä asiassa oli väärä ja kirjoitin epäselvästi, koska jouduit kysymään. Oletin typerästi, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen tähän kirjoittaa. Hieman olen kyllä itsekäskin, kun olisin mielelläni ottanut ilmaiset lahjaverhot, mutta kun olin niin ronkeli, niin jouduin omilla rahoillani verhot ostamaan omaan kotiini.
No kuule, minulle kävi vähän samoin kuin sinulle. Anoppi ( ompelija) halusi tehdä tyttärelleni mekon. Mentiin kangaskauppaan ja kun yritin valita , kaikki valintani olivat hänen mielestään liian kalliita.
Yritti ehdottaa halpoja vaikka sanoin että minä maksan kankaan.
Hän vaan vänkäsi. Sanoin lopuksi että haluaako hän että sitä mekkoa myös käytetään .Lähdettiin kaupasta pois tyhjin toimin, ei kangasta, ei mekkoa.
Hän ei kertakaikkiaan suostunut siihen että ostan mieleisen, hänen mielestään liian kalliin, minä en halunnut mielestäni rumaa kangasta, niinpä oltiin ilman.No, kuule mun anoppi kun oli päättänyt antaa verhot, niin antoi. Ei auttanut, mikään ei. Sen takia ajattelin, että jos hän VÄLTTÄMÄTTÄ jotain haluaa ostaa, niin ostaisi jotakin hyödyllistä. Luuletko, ettei olis ostanut sitä kangasta, vaikka olisin lähtenyt pois. Ja jättänyt sitä sinne kauppaan. Olis taatusti ostanu kun oli päätänyt. Ilmeisesti sä oot nyt päättänyt että mä en osannut suutani aukasta ja sanoa ei, ja pidät mielipiteestäsi kiinni yhtä sitkeästi kun tää yks siitä verhojen ostosta. Eli et luovuta, ennenkun keksit, miten mä toimin tuossa ns väärin.
Siten että laitoit ne verhot ikkunaan, vaikka et halunnut.
T:eri, meitä on täällä monta muutakin
Pakko myöntää, että kun ne oli valmiit, anoppi ja poika on sitä mieltä, että kyllä niitä nyt pitää kokeilla. Eli kyllä ne ripustettiin ikkunaan, illalla jopa exä lähti mun kanssa palauttamaan verhotanko, jonka sai vaihtaa tavaraksi ja löytyi myös kivat kesä(tai mitkälie)verhot ikkunaan samalla reissulla. Jos vielä joltakin jäi jutun pointti arvoitukseksi, niin sille en voi mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkä te kuvittelette, että se mun kangaskaupasta pois lähtö olis auttanut asiaa? Eikö se olis päässyt sinne uudestaan vaikka olisin väkivalloin raahannut sen ulos ja olis molemmat lähdetty? En ole toista niin itsepäistä ihmistä tavannut.
Käyttäjä5454 kirjoitti:
Mitenkä te kuvittelette, että se mun kangaskaupasta pois lähtö olis auttanut asiaa? Eikö se olis päässyt sinne uudestaan vaikka olisin väkivalloin raahannut sen ulos ja olis molemmat lähdetty? En ole toista niin itsepäistä ihmistä tavannut.
Exä sanoi mulle, että äitinsä on tosi suorasanainen ja itsepäinen ihminen ja kun päättää jotakin,sen myös tekee. En oikein uskonut tätä ennen tuota verhokeissiä. Sen jälkeen uskoin. Hänen päätöksiään eivät häirinneet vastaväitteet tai paikaltapoistumiset tai asiasta inttäminen, noista moni muu olisi jo varmaan katkaissut puhevälit. Yleensä kerron mielipiteeni vähän liiankin suoraan. Ja moni siitä loukkaantuukin vähän joskus. Yllättävää oli että siitä anoppi ei sanomisistani ja vastaväitteistäni koskaan loukkaantunut, vaan suorasanaisena ihmisenä väitteli kanssani oikein sujuvasti.
Meillä ei tuolloin ollut kun sälekaihtimet, oltiin just muutettu ja ajattelin josko on mahdollista että verhot näyttäisivät hyvältä paikallaan. Mutta ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että tuli yks kunnon pummi-tuttu mieleen ja aattelin että pakko kirjoittaa siitä tänne vaikka ihan kerran vaan yritti. Mutta sitten kävin etsimässä vanhat face-keskustelut ja että rasahti rusinat kun olin näköjään unohtanut melkein koko jutun. 😄
Olin siis tämän tyypin tavannut kerran baarissa, yhteisen kaverin takia istuttiin samassa pöydässä, ja ehkä vähän flirttailtiin. No, tämän jälkeen lisäsi siis facebookissa kaveriksi, ja viestejä alkoi sataa. Jostain syystä säännöllisin väliajoin aina perjantaisin tarvitsi 20 euroa ruokaan, kun on ollut jo (joka kerta) keskiviikosta asti syömättä. Kerran pyysi tuomaan hänelle kotiin tupakkaa, kun ei ole syönyt keskiviikon jälkeen ja tarvitsee edes röökiä pysyäkseen järjissään. Pyysi myös tilaamaan omaan puhelinlaskuuni hänelle pitsan, maksaa sitten sossutukipäivänä takaisin. Ikinä en kyllä hänelle mitään lainannut tai maksanut.
MUTTA tarinan kruunaa se, että noin viikko viimeisimmän rahanruinausyrityksen olin kavereiden kanssa grillaamassa laavulla, kun tämä tyyppi pölähti paikalle. Tervehti siinä sitten oikein nimeltä kaikkia yhteisiä kavereitamme vuorotellen, mutta kun tuli minuun, kysyi vaan että "mikäs se sinun nimi on?". Oooi että teki mieli sanoa vaikka ja mitä. Tyydyin sitten vaan vastaamaan että se likka jolta ihan viime viikolla koitit pummata rahaa. Loppui onneksi pyytelyt siihen 😄
Onkin vaikea löytää tasapaino, tarkoitan, että jos ei koskaan luota kehenkään, ei itseenkään helposti luota kukaan. Toisaalta jos haluaa nähdä, onko ystävä luottamuksen arvoinen, voi joutua kusetetuksi.
Olen eronnut ja sinkku. Ystävät ovat alkaneet pyytämään koiran vahdiksi. Aina joskus se on ok, mutta ei sitä viitsi viikko kaupalla asua koiran kanssa vieraassa kodissa. Itse luovuin koirastani, koska matkustan paljon ja nautin vapaudesta.
Laittomuuksista pitäisi kieltäytyä, ilmaisesta palvelusta VOI kieltäytyä tai ilmoittaa toimivansa palkkiota vastaan.
Lapsena totuin siihen että suvun talot tehtiin talkoilla ja aina löytyi auttajia ja sillä periaatteella menin pitkään aikuisenakin. Itse olen remonttitaitoinen ja suku on sitä hyödyntänyt ahkerasti maksaen tosin matkakuluja ja jotain (tosi) pientä vaivan palkkaa. Aina olen lähtenyt vaikka toiselle puolelle maata kun on pyydetty. Nyt vaan olen huomannut ettei sama toimi toisinpäin, jotkut pitää itseään niin hienoina ettei voi käsiään liata. Ja heillä olisi ammattitaitoa jolla voisi minua auttaa mutta eipä tunnu kiinnostavan minun ongelmat joten tehköön remppansa itse jatkossa.
Kavereilta olen joutunut joskus pyytämään apua mutta aina olen halunnut maksaa bensoista tai luvannut auttaa vastavuoroisesti. Kummasti vaan he eivät ikinä olen apuani pyytäneet itselleen vaan pitäisi tehdä remppaa jollekin heidän tutulleen jota en ole koskaan tavannut. Niistä kieltäydyn ja siitä moni suuttuu mutta en ole kauppatavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").
Olisko se tytär saanut edelleen kaiken jos olis mennyt opiskelemaan toivomaanne alaa, eli lääkikseen tai oikikseen? Pojat ilmeisesti teki näin ja taloudellinen tuki ja sen kautta menestys oli taattu. Tytär valitsi itse ja joutui epäsuosioon. Kun hänet oli ensin kasvatettu siihen, että saa mitä haluaa. Opiskelupaikkaa se ei kuitenkaan koskenut, sen te halusitte valita hänelle itse.
Surullista, itse mokaatte kasvatuksen ja sitten kostatte sen lapsellenne. Joka vaan toimi kuten hänet oli kasvatettu toimimaan :(
Tyttö ei siis ole saanut aina mitä haluaa, vaan minkä olemme puolisoni kanssa nähneet tarpeelliseksi. Toki joskus jotain, mutta ilmeisesti yläasteiässä ajautui vaan väärään seuraan. Silloin alkoi jatkuva ruinaus, kun hänen uudet "ystävänsä" kai ajattelivat, että meillä raha kasvaa puussa. Viime keväänä hän siis väitti hakevansa kesätöitä, muttei ilmeisesti mitään oikeasti hakenut. Maksoimme pojille pääsykoevalmennuksen, mutta eivät sen jälkeen ole mitään ikinä pyytäneet, eivätkä muuten kumpikaan ole lääke- tai oikeustieteellisellä alalla, vaikka näin moni tuntuu olettavan.
Itse kyllä kirjoitit "On saanut lapsesta asti kaiken". Nyt sitten ei olekaan saanut, kun tajusit että itsellännenkin voi olla osuutta tyttären käytökseen. Olette opettaneet tämän siihen, että saa kaiken mitä haluaa. Sitten oletatte että tämä osaakin kohtuuden. No eihän se osaa jos sitä ei ole koskaan opetettu. Katso peiliin. Ja katso tarkasti.
Alue: Aihe vapaa
Niin, mut kaikilla ei ole. Siksipä en ymmärrä, että mitenkä se on joltakin pesukoneen omistajalta pois, jos mä pesen pyykkini pyykkituvassa? Pesukonetta en osta, koska joutuisin pyykit kuitenkin viemään pyykkärille kuivamaan ja sama ne on siinä samalla siellä mankeloida, kun sellainen sinne on hommattu, käytettäväksi.Jos näin toimiminen on jotenkin erityisen härskiä, niin olkoot. Alkuperäinen viesti koski siis sitä, että joku varaa pyykkituvan koko päiväksi ja päättää olla sitten sinne menemättä, ja valittaa sitten että joku hävytön hänen vuorollaan pesee pyykkiä. Vastasin vaan, että juu jos ei vuoron varaajaa näy, niin vuoron saa ottaa. Sitten alkaa huutelu, että mullapa on oma kone, ja pesen ku huvittaa. No, hieno homma, mutta mitä sitten? Kävisin kyllä pyykkituvalla matot pesemässä kuitenkin, vaik ois oma kone, kun siellä on siihen tilat ja välineet...