Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Voi eiii😱Meillä kans paku ja pyyntöjä riittää vaikka ollaan rekistöröity paku työautoksi muuttoihin ja kuljetuksiin, nii ei muuta kuin ilmaispyyntöjä😱Lähinnä joiltain " kavereilta"

Kaneliässä kirjoitti:

Voi eiii😱Meillä kans paku ja pyyntöjä riittää vaikka ollaan rekistöröity paku työautoksi muuttoihin ja kuljetuksiin, nii ei muuta kuin ilmaispyyntöjä😱Lähinnä joiltain " kavereilta"

Me ihmiset kyllä ollaan erilaisia. Itse en kehtaa edes kysyä tutuilta . Onneksi on autossa koukku ja saa helposti vuokrattua peräkärryn, jos tarvetta suuremmalle kuljetukselle. Omalla rahalla ja omalla aikataululla. Parilla naapurilla peräkärry, mutta en ole koskaan edes kysynyt. Jos itse tarjoaisivat, niin sitten. 

Vanhemmilla paku ja isä/vanhemmat tulleet ihan vapaaehtoisesti muuttamaan. Eläkäläisiä ja isä tykkää päästä välillä "maailmalle". 

Oman jälkipolven "härskiys" auton lainauksessa on kyllä varmasti tuttua kaikille. Tankki on aina tyhjä vaikka tankkaa minkä ehtii ja niin pientä asiaa kavereiden kanssa ei ole, etteikö sitä autolla tehtäisi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole autoa, sillä hänellähän on keskustassa "kaikki lähellä ja helposti pääsee kävelemällä". Noh. Nyt on ongelma kun 1,5 kk päästä on keskussairaalaan aika ja sinne matkaa sellainen 200 km. Oletus oli, että minä kuskaan. Voisin kuskatakin, jos minulla ei olisi työpäivä silloin. Painostusta on, että peruisin tuon työpäiväni ja lähtisin kuljettamaan. Olen sanonut, että jos työkeikkani peruuntuu asiakkaan toimesta niin toki lähden, mutta itse en ala perumaan, koska tarvitsen tienestit tuolta päivältä. Sekään ei riitä, että kuskaisin sairaalaan, vaan minun pitäisi myös käyttää tuolla isossa kaupungissa kaupoilla ja kiertää hänen kanssaan kirpputoreja. Eikä siinä vielä kaikki. Minulla on kolme alle kouluikäistä lasta, jotka eivät tietenkään jaksa roikkua kaupoilla koko päivää, joten olisi suotavaa, että hankin lapsilleni hoitajan tuon päivän ajaksi. Niin tai näin niin tuo kaupunkipäivä tiettyisi minun lompakolla aika paljon (bensat, lastenhoitaja TAI lasten mukana kulkiessa syömiset ulkona jne)... joten ei oikein innosta.

Sama ihminen alkaa kitisemään joka kerta kun kuulee minun käyneen kaupungissa.. Miksi en koskaan ota häntä mukaan? OTA MUKAAN? Hänen mukaan ottaminen edellyttäisi, että kävisin ihan toisesta suunnasta hänet noutamassa kyytiin, yli 100 km mutkan. Sitten saisin kuunnella marttyrointia kun lapseni pilaavat hänen ostosreissun, kun eivät jaksa aamusta iltaan istua autossa tai rattaissa.

"Eihän sitä missään pääse käymäänkään, jos ei itse järjestä" .. Niinhän se on meillä kaikilla aikuisilla, eikö? Äitini haluaisi myös kauemmas sukuloimaan ja loukkaantuu kun häntä ei haeta ja tuoda esim. 400 km matkan päästä, jonne kyllä pääsisi linja-autollakin.

Olet ainakin tehnyt äidillesi selväksi ettet rakasta häntä. Toivottavasti hän ei ottanut sinua mukaan minnekään kun olit lapsi tai kuskannut sairaalaan tai hammaslääkäriin, kai aina menit itse. Joskus iskee katkeruus kun unohdetaan oma äiti keskelle ei mitään ja keskitytään vain omaan napaan.

Ei tässä ole rakkaudesta kyse ja tuo vertaus lapseen ontuu; lapsi ei voi itse tehdä kaikkia asioita ja tehdä valintoja esimerkiksi asuinpaikan suhteen, aikuinen ihminen voi. Jos valitsee asuvansa hevonperseenkorvessa, silloin voi kantaa itse valintansa seuraukset.

Vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsistaan 24/7 mutta lasten ei tarvitse huolehtia vanhemmistaan 24/7. Olisin äitini pompoteltavissa, jos siihen suostuisin. Autan häntä kun itselleni sopii ja jos ehdin. Käyn kuitenkin töissä ja on omatkin lapset huolehdittavana. En ole äitini piika.

Lapsuuden ystävän kanssa tiemme erosivat kun lähdimme omille tahoillemme opiskelemaan. Reilu kymmenen vuotta sen jälkeen törmäsimme uudestaan ja ilahduin kun jutustelu jatkui kuin olisimme viimeksi eilen nähneet. Näimme seuraavan puolen vuoden aikana aika usein. Hän oli joutunut uudelleen koulutukseen pahan allergian takia ja elo takelteli muutoinkin. Kun kävimme kaupassa esim illanistujaisia varten hänenkin ostokset livahti minun koriin, noh en tästä niin välittänyt kun summat oli pieniä ja mina olin kuitenkin reilusti parempituloinen kuin hän. Neitokainen lainaili minulta million mihinkin tarpeeseen, mutta raha-lainat maksoi aina jotenkin takaisin.

Sitten jouduin onnettomuuteen ja viikoiksi sairaalaan. Heti toisena päivänä kaverini laittoi viestiä, että voinko laittaa hänelle 50e tilille, että on joku paniikki juttu. Ilmoitin, että olen sairaalassa, joten en pysty, kerroin sairaalan missä olen, jos haluaisi tulla käymään, vastaus oli vain, että ai, et silti pystyis järkkää mulle 50, olisko mulla käteisenä se niin vois tulla hake. No ei ollut, eikä "kaverista" kuulunut mitään koko 6 viikon aikana jotka sairaalassa olin.

Viimein kotiuduttuani tulee viesti, että olet vissiin kotiutunut kun valot palaa? Vastasin myöntävästi niin tulee uusi viesti, että voitko nyt maksaa sen 50e? Tai oikeastaan voisit laittaa 70e kun jouduin niin kuseen viimeks niin vähän "kipurahaksi". Hetken mietin, että olenko muka jotain velkaa kunnes muistin hänen rahatarpeensa päivä onnettomuuteni jälkeen. Pihisin niin kiukusta, kun tajusin, et oli nähnyt minut vain lompakkona helpottamaan hänen elämäänsä! En vastannut enää, eikä hänestä muutaman rahakyselyn jälkeen ole kuulunut mitään. Eikä tarviikkaan!

Tämä voi olla ajattelemattomuuttakin, mutta...Olimme parin minulle vähän tuntemattomamman (toisesta työpisteestä) työkaverin kanssa muutaman päivän koulutuksessa toisella paikkakunnalla. Yhtenä päivänä oli tutustumisretki, joka kesti koko päivän. Saapuessamme hotellille päin matkanjohtaja kyseli, halutaanko hotellille vai kaupungille (matkaa näiden välillä oli pari-kolme km). Minä ilmoittauduin reissusta rähjääntyneenä jäämään hotellille, joka oli eka pysäkki. Jotain työhommeleitakin piti hoitaa ja oli todella huono tuulinen ja sateinen sää.

Kun työkaveri huomasi, että suuntaankin majoituspaikkaan, hän ehdotti, voisinko ottaa hänen retkikamoja huoneeseeni, niin ei tarvitsisi kantaa niitä kaupungista kotiin. Tämä sopi minulle erittäin hyvin, pieni homma. Sitten hän kuitenkin jatkoi, haluaisinko liittyä heidän seuraansa myöhemmin, olivat menossa suoraan jonnekin illalliselle.

Eli haluanko roudata hänen kamat hotellille ja kipittää sitten kiireesti säätä uhmaten heidän seuraansa paikkaan X (jota ei oltu vielä päätetty) syömään. Olisin varmaan saanut kännykkänumeron, johon olisin saanut halutessani soittaa ja kysyä missä ovat. No en.

Toisessa järjestyksessä esitettynä tämäkin ehdotus olisi tuntunut kivalta.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin teinityttö tarjoutui joskus vahtimaan meidän kissaa, jos meillä on vaikkapa yön yli kestävä reissu. Häntä kuulemma harmitti, kun ei ollut omaa lemmikkiä ja siksi mielellään hoiti muiden kissoja ja koiria. Sanoin että kyllä se sopii ja voin kysellä sitten, kun tarvetta tulee. Parin kuukauden päästä oltiinkin lähdössä hautajaisiin vähän kauemmaksi ja kysyin tytöltä, voisiko hän käydä reissun aikana kerran ruokkimassa kissaa ja katsomassa, että sillä on kaikki OK. Saisi tietysti pitää kissalle myös seuraa, jos haluaisi, mutta meidän katti oli jo vanha ja laiska tapaus, joten sitä ei välttämättä seura ja leikit niin kiinnostaneet. Tytölle sopi ja lupasin maksaa hänelle 20 euroa. Mielestäni aika reilu korvaus siitä, että käväisee naapuriasunnossa. Mielelläni kuitenkin maksoin teinille tuon taskurahan.

Hautajaisten aikana puhelin oli sitten soinut useamman kerran. Kun tilaisuus oli ohi, soitin takaisin ja puhelimen päässä oli naapurin tytön vihainen äiti. Kuulemma olin maksanut kohtuuttoman vähän tytölle ja olin pihi ämmä. Kysyin että paljonko sitten pitäisi maksaa visiitistä naapurikämppään, niin tytön äidin mielestä vähintään 50 euroa. Melkoinen tuntipalkka... Noilla liksoilla vaihtaisin kyllä itse ammattia täyspäiväiseksi kissanhoitajaksi.

Ja eläinhoitolassa kissan hoito maksaa 18 eur/vuorokausi ja koiran hoito 26 eur. Näihin hintoihin sisältyvät jo ruuat.

Minulla on ystävä, joka lähti aikuisiällä opiskelemaan ja tulonsa putosivat luonnollisesti aika paljon. Tämä tarkoittaa hänen kohdallaan sitä, että hän olettaa minun toimivan lompakkona hänelle, koska olen kokopäivätyössä ja näin ollen parempituloinen. 

Tämä tarkoittaa sitä esim. että ystäväni koittaa maksattaa ostoksensa kaupassa minulla ja tekee sen todella salakavalasti: Unohtaa lompakon kotiin (aina) ja kysyy voinko maksaa pari juttua, hän maksaa kyllä takaisin. Sitten ruokakärryyn ilmestyy ostoksia 20-30 eurolla eikä näitä makseta ikinä ilman että sanon asiasta pariin kertaan. Selkeästi ystäväni ajattelee minun olevan pihi kun en "suurista" varoistani kustanna hänen ostoksiaan. On kurjaa kerjätä jotain 10-30 euron rahoja, mutta jos en tekisi niin, näistä muotoutuisi pian isompi summa. Kaverini syö usein luonani joten koen että se on itsessään riittävä apu köyhälle opiskelijalle

Viimeisin hyväksykäyttö yritys oli 3 kk sitten kun olimme kaverini kanssa ostoksilla ja hän halusi välttämättä ostaa reilu 100 e maksavat kengät muttei hänellä ollut rahaa juuri silloin, kysyi voisinko kustantaa ne ja hän maksaisi takaisin. Lupasin tehdä sen ja heti kun olin pankkikorttia vinguttanut, kaveri alkoi vuolaasti kiitellä, olinpa tosi ihana kun ostin nuo kengät hänelle ja kiitos tosi paljon jne.. Ihmettelin että enhän mä niitä ostanut, vaan hän itse lupasi maksaa takaisin kengät.. Kk kului eikä rahoja näkynyt, pyysin niitä. Kaverini oli nyrpeänä: "luulin että ostit ne mulle lahjaksi" Kysyin että mistä se sellaista luuli ja sitten selitteli jotain.. Lupasi maksaa kun saa rahaa. No, eipä maksua kuulunut, mutta muuhun kaverilla oli rahaa: matkojen ostoon, uusiin vaatteisiin jne. Muistutin uudelleen velasta ja nuristen sanoi maksavansa. Meni 2 vkoa että maksoi. 

En lainaile hänelle rahaa enää, sillä tuosta kun koitan periä häneltä saataviani, tulee kurja olo itselle kun pyydän ja pyydän ja toinen on niin marttyyrina ja rahattomana.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, joka lähti aikuisiällä opiskelemaan ja tulonsa putosivat luonnollisesti aika paljon. Tämä tarkoittaa hänen kohdallaan sitä, että hän olettaa minun toimivan lompakkona hänelle, koska olen kokopäivätyössä ja näin ollen parempituloinen. 

Tämä tarkoittaa sitä esim. että ystäväni koittaa maksattaa ostoksensa kaupassa minulla ja tekee sen todella salakavalasti: Unohtaa lompakon kotiin (aina) ja kysyy voinko maksaa pari juttua, hän maksaa kyllä takaisin. Sitten ruokakärryyn ilmestyy ostoksia 20-30 eurolla eikä näitä makseta ikinä ilman että sanon asiasta pariin kertaan. Selkeästi ystäväni ajattelee minun olevan pihi kun en "suurista" varoistani kustanna hänen ostoksiaan. On kurjaa kerjätä jotain 10-30 euron rahoja, mutta jos en tekisi niin, näistä muotoutuisi pian isompi summa. Kaverini syö usein luonani joten koen että se on itsessään riittävä apu köyhälle opiskelijalle

Viimeisin hyväksykäyttö yritys oli 3 kk sitten kun olimme kaverini kanssa ostoksilla ja hän halusi välttämättä ostaa reilu 100 e maksavat kengät muttei hänellä ollut rahaa juuri silloin, kysyi voisinko kustantaa ne ja hän maksaisi takaisin. Lupasin tehdä sen ja heti kun olin pankkikorttia vinguttanut, kaveri alkoi vuolaasti kiitellä, olinpa tosi ihana kun ostin nuo kengät hänelle ja kiitos tosi paljon jne.. Ihmettelin että enhän mä niitä ostanut, vaan hän itse lupasi maksaa takaisin kengät.. Kk kului eikä rahoja näkynyt, pyysin niitä. Kaverini oli nyrpeänä: "luulin että ostit ne mulle lahjaksi" Kysyin että mistä se sellaista luuli ja sitten selitteli jotain.. Lupasi maksaa kun saa rahaa. No, eipä maksua kuulunut, mutta muuhun kaverilla oli rahaa: matkojen ostoon, uusiin vaatteisiin jne. Muistutin uudelleen velasta ja nuristen sanoi maksavansa. Meni 2 vkoa että maksoi. 

En lainaile hänelle rahaa enää, sillä tuosta kun koitan periä häneltä saataviani, tulee kurja olo itselle kun pyydän ja pyydän ja toinen on niin marttyyrina ja rahattomana.

Sorry, mut kukahan tässä tyhmä on, jos moneen kertaan onnistuu jallittamaan... 😞

Vierailija kirjoitti:

Ero tuli ja olin hakemassa tavaroitani yhteisestä asunnosta, kun mies alkaa hätäilemään, että miten meinasin menetellä sen kierukan kanssa. Olin hieman, että anteeksi mitähän se sinulle enää tässä vaiheessa kuuluu. Hänen mukaansa reiluuden nimissä minun pitäisi poistattaa se, koska vakituinen suhde oli molempien osalta ohi. Epäreilua, kun hän joutui siirtymään takaisin kortsujen kanssa pelleilyyn ja minä voisin tilaisuuden tullen painella paljaalla. Täsmennettäköön, että kierukka laitettiin minulle aikoinaan helpottamaan runsaita ja epäsäännöllisiä kuukautisia, eikä hän edes osallistunut laiton kustannuksiin. Hällä myös tämä asia tiedossa. Noh kyllähän sen harmituksen jollain tapaa käsitän, kun kyseisellä raasulla ei muna tahtonut pysyä kovana edes ilman kumia :)

Olisiko johtunut sinusta? TUo oli yhtä lapsellinen heitto, kuin jos pilkkaisia pienestä munasta tai kuivasta pimpistä, jolle ihminen ei voi itse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi olla ajattelemattomuuttakin, mutta...Olimme parin minulle vähän tuntemattomamman (toisesta työpisteestä) työkaverin kanssa muutaman päivän koulutuksessa toisella paikkakunnalla. Yhtenä päivänä oli tutustumisretki, joka kesti koko päivän. Saapuessamme hotellille päin matkanjohtaja kyseli, halutaanko hotellille vai kaupungille (matkaa näiden välillä oli pari-kolme km). Minä ilmoittauduin reissusta rähjääntyneenä jäämään hotellille, joka oli eka pysäkki. Jotain työhommeleitakin piti hoitaa ja oli todella huono tuulinen ja sateinen sää.

Kun työkaveri huomasi, että suuntaankin majoituspaikkaan, hän ehdotti, voisinko ottaa hänen retkikamoja huoneeseeni, niin ei tarvitsisi kantaa niitä kaupungista kotiin. Tämä sopi minulle erittäin hyvin, pieni homma. Sitten hän kuitenkin jatkoi, haluaisinko liittyä heidän seuraansa myöhemmin, olivat menossa suoraan jonnekin illalliselle.

Eli haluanko roudata hänen kamat hotellille ja kipittää sitten kiireesti säätä uhmaten heidän seuraansa paikkaan X (jota ei oltu vielä päätetty) syömään. Olisin varmaan saanut kännykkänumeron, johon olisin saanut halutessani soittaa ja kysyä missä ovat. No en.

Toisessa järjestyksessä esitettynä tämäkin ehdotus olisi tuntunut kivalta.

Nyt en ihan ymmärrä miksi pahoitit mielesi? Itsehän sanoi meneväsi hotelille ja sitten vasta työykaveri pyysi apua kamojen kanssa. Ja ystävällisesti kysyi josku kuitenkin myöhemmin haluat liittyä seuraan.

Tämä nyt on sinänsä pientä, mutta vähän ärsyttävää. Yksi kavereistani on yötöissä. Yrittää soittaa keskellä yötä, että pitäisin hänelle seuraa jopa yli tunnin puheluilla, jos on hiljainen hetki, eikä mitään tapahdu. Olen useimmiten luonnollisesti jo nukkumassa. Päivällä sitten ei voi soittaa tai ns. ihmisten aikaan. Eli seuraneitinä pitäisi olla. Tapaamisetkin onnistuvat harvoin, kun priorisoi omat menonsa edelle. Minun taas pitäisi kipittää heti, kun hänelle sopii. On sinkku, eli ei edes perhettä tai lemmikeitä vastuulla. Kun minulla on omia sovittuja menoja, eikä ex-tempore käy, valittaa sitten siitä.

Vierailija kirjoitti:

Koska olen lääkäri ammatiltani, tulee kaikenlaisia härskejä pyyntöjä vähän väliä. Ilmaisia reseptinuusimisia, jolloin joudun syyllistymään laittomuuksiin - mullahan pitäisi olla kirjanpito kaikista potilaistani, joille lääkkeitä määrään. Ynnä muita kysymyksiä.

Välillä mietin, että ajatteleeko nää ihmiset yleensä mitään.

Minulla on lääkäri-kaveri joka kirjoittelee mulle aina kaikki reseptit eikä ole ikinä maininnut mitään että siitä voisi mitään ongelmia tulla. Ostan sitten jouluksi tälle lekurille aina viinipullon ja jotain muuta pientä kiitokseksi avuista :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi olla ajattelemattomuuttakin, mutta...Olimme parin minulle vähän tuntemattomamman (toisesta työpisteestä) työkaverin kanssa muutaman päivän koulutuksessa toisella paikkakunnalla. Yhtenä päivänä oli tutustumisretki, joka kesti koko päivän. Saapuessamme hotellille päin matkanjohtaja kyseli, halutaanko hotellille vai kaupungille (matkaa näiden välillä oli pari-kolme km). Minä ilmoittauduin reissusta rähjääntyneenä jäämään hotellille, joka oli eka pysäkki. Jotain työhommeleitakin piti hoitaa ja oli todella huono tuulinen ja sateinen sää.

Kun työkaveri huomasi, että suuntaankin majoituspaikkaan, hän ehdotti, voisinko ottaa hänen retkikamoja huoneeseeni, niin ei tarvitsisi kantaa niitä kaupungista kotiin. Tämä sopi minulle erittäin hyvin, pieni homma. Sitten hän kuitenkin jatkoi, haluaisinko liittyä heidän seuraansa myöhemmin, olivat menossa suoraan jonnekin illalliselle.

Eli haluanko roudata hänen kamat hotellille ja kipittää sitten kiireesti säätä uhmaten heidän seuraansa paikkaan X (jota ei oltu vielä päätetty) syömään. Olisin varmaan saanut kännykkänumeron, johon olisin saanut halutessani soittaa ja kysyä missä ovat. No en.

Toisessa järjestyksessä esitettynä tämäkin ehdotus olisi tuntunut kivalta.

Nyt en ihan ymmärrä miksi pahoitit mielesi? Itsehän sanoi meneväsi hotelille ja sitten vasta työykaveri pyysi apua kamojen kanssa. Ja ystävällisesti kysyi josku kuitenkin myöhemmin haluat liittyä seuraan.

Samaa mietin minäkin. Olisi ollut röyhkeää ensin pyytää syömään ja, ai niin otatko nuo mun kamat mennessäs. Tai että eivät olisi ollenkaan pyytäneet sinua mukaan syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun sukulaisen lapsi pyrki yliopistoon ja oli pääsykokeet keväällä ja pojalla luku yo kirjoituksiin. Sia olisi tullut valmennuskurssille. Sanoin että ei voi nyt koska pojan täytyy lukea yo kirjoituksiin. Pääsi toi sen sukulaisen luo ja ei oo päässyt sinne minne halusi ja tästä on 2 v aikaa. Poika pääsi sinne minne halusi pääsykokeitten perusteella.

Siis mitä?? Selkokielellä vielä Kiitos.

"Oma lapsi paras lapsi, muut on roskasakkia."

Näitä lukiessa on tullut mieleen, että mitenkähän montaakymmentä ihmistä sitä on loukannut, eikä edes itse tajunnut sitä. Etenkin nämä "eikä tarvii mitään rahaa kyydistä tms antaa, muistat sit joskus vuorostas" tai on sitkeesti kutsuttu käymään, mut onko se ollut vaan sitä että on kohteliasta kutsua, ei ees oota oikeesti. Sitkeesti sitä jankututtu ja oon aatellut, että loukkaantuu jos en koskaan löydä aikaa kyläilyyn. Sen takia mennyt, kun ei muutakaan tekemistä ole ollut. Mutta kun en ole ajatustenlukija, niin jos joku on loukkaantunut, niin sitten on, ei sille enää mitään voi. Eikä ole sanottu mitään. Yritän kysyä aina,että sopiihan tämä varmasti, ihan oikeesti oikeesti.

Toiset käskee itse keittämään itselleen kahvit jos maistuu toinen ottaisi nokkiinsa jos menisin itse kaapille. Ne hienovaraiset vihjaukset, kun tuossa tuo tuli selitettyä, joku mikä on toiselle ihan ok ja normaalia on toiselle ehdoton nou-nou ja suoranainen kehotus poistua.

Jotku ei uskalla sanoa ei. Joillekki se on helvetin vaikeaa koska ne pelkää sitä että sota syttyy ja huudetaan päin naamaa. Joillekki sw huuto ei oo pikku juttu. Jotku ei jaksa tappelua. Ihmiset voi olla niin häijyjä ettet edes voi kuvitella mitä ne voi tehdä.. sen tähden että sanot ei. Kaikki ei siihen vielä pysty utta todella toivon että jokainen joskus siihen oppii. Sinun ja muiden syyllistäminen ei auta näitä ihmisiä.

Heräsimme siihen, kun naapuri (professori) soitti keskellä yötä: "Olkaa hiljaa!" Seuraavana päivänä tuli meille isännöitsijä, joka uhkasi meitä häädöllä, koska meillä vietetään meluisia bileitä. Olemme kuitenkin kaksi eläkeläistä, joiden hiljainen elämä ei varmasti häiritse muita, ei ainakaan öisin. Tarkemmin asia tutkittuamme selvisi, että alakerran poika oli lähdössä armeijaan. jota juhlittiin. Alakerta ei myöntänyt mitään, joten meille annettiin häätö. Talossa pitää kuulemma korkeasti koulutetun sanaa pitää kunnioittaa. Todistajia ei ole.

.

Vierailija kirjoitti:

Jesse kirjoitti:

Isovanhempani kokeilevat aina saada työnnettyä minulle tavaroita, joita eivät tarvitse. Osa tavaroista on sinäänsä ihan käyttökelpoista, osa ei. Osaa en vain yksinkertaisesti tarvitse. Heillä on älytön hamstraamisen tarve, esim. kaikki valmisruokien muovikupit on säilöttynä kaappiin. Tämä yhdistettynä jonkinlaiseen omaisuuden ja materian suvussa säilyttämisen ajatukseen, on jälkipolville hieman raskas yhdistelmä. Ovat esimerkiksi kokeilleet työntää minulle jotain valtavaa putki-TV:tä, jota en tarvinnut, koska en katso käytännössä lainkaan TV:tä, ja kyseinen TV olisi vienyt suunnattomasti tilaa. Voivottelivat sitten, että pitää viedä kierrätykseen hyvä TV. Sain heiltä kerran muutettuani uuteen asuntoon vuodesohvan. Se oli kunnostettu pahveilla, ja vieterit pitivät aina kovaa ääntä, kun sille istui. Luovuin siitä sitten jonkin kierrätyskeskusostoksen yhteydessä, ja olin oikein tyytyväinen, että suostuivat siellä ottamaan sen ilmaiseksi. Ennen minulle dumppaamista isovanhemmat olivat yrittäneet myydä sitä lehti-ilmoituksella, ja pyysivät siitä muistaakseni 700 euroa, joka heidän laskelmiensa mukaan vastasi sohvan alkuperäistä hintaa joskus 90-luvulla. Joku oli tullut katsomaan, mutta ei ihme kyllä ostanut. Paremmassa kunnossa olevia saa kierrätyskeskuksista parilla kympillä. Muistavat sitten toki aina vierailujen yhteydessä mitä kaikkea minulle ovat antaneet, ja olettavat kai, että pitäisi olla kiitollinen. Joskus kokeilivat työntää minulle jotain kylpylähotellista mukaan otettuja mainostohveleita, ja kun sanoin, etten tarvitse, niin alkoi syyllistäminen, että enhän minä nyt sentään sukat jalassa ystävieni luona kävele ja likaa heidän lattioitaan. Tohvelit olivat kaiken lisäksi minulle liian pienet. Ei nyt siis sinällään kauhean härskiä, mutta varsin hankalaa.

voi voi miten pahat isovanhemmat. Kyllä minäkin surisin jos yksikään oisi mulle tarjonnu mitään....nyyh...

tää on tää Prinsessa sukupolvi joille ei edes ilmaislahja kelpaa, vaan se on pahuudenosoitus heitä kohtaan kun ei ole priimaa. Eikä he edes käsitä miksi sodanaikainen sukupolvi säilyttää kaiken,kun ovat joutuneet sota-aikana nälkäänäkemään ja olemaan kiertolaisena tai huutolaisena kerjuulla koko lapsuuden. No murheet ne on muurahaisellakin...

p.s. kierrätyskeskus ottaa ne "romut" ilmaisena jotka on ehjä ja jotka kelpaa myyntiin vielä eli on käyttökelposia. Risojen vienti sinne maksaa.