Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11850)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun sukulaisen lapsi pyrki yliopistoon ja oli pääsykokeet keväällä ja pojalla luku yo kirjoituksiin. Sia olisi tullut valmennuskurssille. Sanoin että ei voi nyt koska pojan täytyy lukea yo kirjoituksiin. Pääsi toi sen sukulaisen luo ja ei oo päässyt sinne minne halusi ja tästä on 2 v aikaa. Poika pääsi sinne minne halusi pääsykokeitten perusteella.
Siis mitä?? Selkokielellä vielä Kiitos.
Tulkintani
Kirjoittajan sukulaisen lapsi pyrki yliopistoon. Pääsykokeet olivat keväällä ja kirjoittajan poika luki ylioppilaskirjoituksiin. Sukulaisen lapsi olisi tullut valmennuskurssille ja oletukseni mukaan asunut kirjoittajalla. Kirjoittaja ei halunnut, koska hänen lapsensa luki ylioppilaskirjoituksiin.
Sukulaisen lapsi majoittui toisen sukulaisen luona, mutta ei päässyt kaksi vuotta sitten haluamaansa yliopistoon. Kirjoittajan poika pääsi minne halusi pääsykokeiden perusteella.
Selitys
Kirjoittaja ei majoittanut sukulaisen poikaa, joka ei päässyt yliopistoon kaksi vuotta sitten. Kirjoittaja ilkkuu, koska hänen oma poikansa pääsi opiskelemaan.
All hail the writer and her/his son!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en voisi ikinä aidosti rakastaa toisen lasta. Parempi jättää väliin heti suoraan. Ärsyttäisi vaan, kun nurkissa pyörisi.
Miksi alapeukutukset? Kaikki nyt vaan eivät välitä toisten ruokoista. Hyvä kun tiedostaa sen jo valmiiksi, eikä edes yritä. Eipähän tule ruokolle hylkäämiskokemusta. Jälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero tuli ja olin hakemassa tavaroitani yhteisestä asunnosta, kun mies alkaa hätäilemään, että miten meinasin menetellä sen kierukan kanssa. Olin hieman, että anteeksi mitähän se sinulle enää tässä vaiheessa kuuluu. Hänen mukaansa reiluuden nimissä minun pitäisi poistattaa se, koska vakituinen suhde oli molempien osalta ohi. Epäreilua, kun hän joutui siirtymään takaisin kortsujen kanssa pelleilyyn ja minä voisin tilaisuuden tullen painella paljaalla. Täsmennettäköön, että kierukka laitettiin minulle aikoinaan helpottamaan runsaita ja epäsäännöllisiä kuukautisia, eikä hän edes osallistunut laiton kustannuksiin. Hällä myös tämä asia tiedossa. Noh kyllähän sen harmituksen jollain tapaa käsitän, kun kyseisellä raasulla ei muna tahtonut pysyä kovana edes ilman kumia :)
Erotessa ei toisen kierukat ja kumit kuulu toiselle vähän vertaa.
Ei todellakaan kuulu! Ex on toista mieltä. Tinkaa edelleen, ketä panen ja keksii mulle mielikuvitussuhteita. Ei ole normaalin ihmisen toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesärenkaillako kirjoitti:
Taannoin oli syksyisenä aamuna satanut lunta sen verran, että tiet olivat saaneet juuri havaittavan valkoisen peitteen ja pieni pakkanen oli antanut kuurakerroksen sinne sun tänne. Kaveri tiesi, että juuri sillä hetkellä en tarvinnut autoani mihinkään ja sen takia soitti minulle. Puhelu meni pääpiirteissään lyhyesti näin:
Kaveri: "Vaimon autossa ei ole vielä talvirenkaita, niin lainaisitko autoasi, kun sen pitää käydä tuolla kaupungissa A, joka on yli sadan kilometrin päässä? Se ei uskalla ajaa kesärenkailla sinne, kun tuli yllättäen pakkasta näin aamuksi."
Minä: "No ei mullakaan ole vielä talvirenkaita vaihdettuna."
K: ”Ei se haittaa, lainaat vaan autoasi.”
M: ”Siis mulla on vielä kesärenkaat alla. En ole ehtinyt vaihtaa itekkään niitä.”
K: ”No kun sen pitäisi käydä siellä kaupungissa A tänään. Lainaat autoasi ja tuodaan vaimon auto sulle sinne, jos sun pitää käydä vaikkapa kaupassa tai jotain.”
M: ”Kyllä sen kannattaa mennä omalla tutulla autollansa. Mun auto on sille vieras eikä se ole ikinä sitä ajanut, niin sen kannattaa käyttää ihan omaa autoansa. Sitä paitsi mikset sinä lainaa omaa autoasi, jota se on ajanut ja aja itse vaimosi autoa?”
K: ”Minä tarvitsen itse sitä omaa autoani, enkä minä viitsi vaimon autoa ajaa, kun penkit on säädetty sille.”
M: ”Niin, me kaikki ollaan eri kokoisia. Penkkejä pitäisi joka tapauksessa säätää. Eli kyllä sen kannattaa mennä ihan omalla autollansa minkä se tuntee parhaiten.”
K: ”Se tarttis sitä vain tänään, tuodaan tuo vaimon auto sulle lainaan.”
M: ”Mulla on yhä kesärenkaat alla. Oma auto on yhä parempi vaihtoehto kuin vieras auto.”
K: ”Ehditkö kuinka nopeasti vaihtamaan kesärenkaat alle?”
M: ”Saman se kestää kuin jos sä vaihdat talvirenkaat vaimosi autosi alle. Sitä paitsi siellä sataa nyt vettä, että en mene nyt tuonne sateeseen vaihtamaan yhtään mitään. Päätiet ovat kuitenkin sulia, kun ei tuota lunta ole tullut paljoakaan ja liikennettä riittää. Näen ikkunasta, että piha-asfaltit ovat jo vain märkiä. Ei ole jäätä tai lunta enää.”
K: ”No se olisi vain tämän päivän.”
M: ”No ei se nyt kannata. Mieti nyt vähän.”
Myöhemmin sain kuulla, että kaverin vaimo oli mennyt junalla ja olivat erittäin pahastuneet minulle, kun en lainannut autoani. Vihjailivat vielä, että minun olisi pitänyt osallistua junalipun kustannuksiin.
En yhtään ymmärrä kaverisi ja hänen vaimonsa logiikkaa. Mikä järki olisi ollut päästä lainaamaan juuri sinun autoasi, joka oli sekä kesärenkailla varustettu että vieras ajettava vs. että vaimo olisi ajanut omilla kesärenkaillaan, mutta sentään tutulla autolla? Jos olisi ajanut liukkaalla tiellä ulos niin heitä ei olisi niin harmittanut, kun se romuttunut auto ei olis ollut oma vain sinun, vai...?
varmaan olisi kuluttanut bensat tai hienompi auto
Täällä tuli heti mieleen, että pa, eikä ole rahaa bensaan ja/tai kuljetustilaa tarvitaan. Et olisi hyötynyt tuosta mitään.
Tuo on kyllä härskiä, että ensin luvataan lahja tai työ, sitten pyydetään maksua. Palkka neuvotellaan aina etukäteen ja tehdään selväksi. Jälkikäteen nuolkoot näppejään. Etenkin jos lahjana ensin tarjoillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesärenkaillako kirjoitti:
Taannoin oli syksyisenä aamuna satanut lunta sen verran, että tiet olivat saaneet juuri havaittavan valkoisen peitteen ja pieni pakkanen oli antanut kuurakerroksen sinne sun tänne. Kaveri tiesi, että juuri sillä hetkellä en tarvinnut autoani mihinkään ja sen takia soitti minulle. Puhelu meni pääpiirteissään lyhyesti näin:
Kaveri: "Vaimon autossa ei ole vielä talvirenkaita, niin lainaisitko autoasi, kun sen pitää käydä tuolla kaupungissa A, joka on yli sadan kilometrin päässä? Se ei uskalla ajaa kesärenkailla sinne, kun tuli yllättäen pakkasta näin aamuksi."
Minä: "No ei mullakaan ole vielä talvirenkaita vaihdettuna."
K: ”Ei se haittaa, lainaat vaan autoasi.”
M: ”Siis mulla on vielä kesärenkaat alla. En ole ehtinyt vaihtaa itekkään niitä.”
K: ”No kun sen pitäisi käydä siellä kaupungissa A tänään. Lainaat autoasi ja tuodaan vaimon auto sulle sinne, jos sun pitää käydä vaikkapa kaupassa tai jotain.”
M: ”Kyllä sen kannattaa mennä omalla tutulla autollansa. Mun auto on sille vieras eikä se ole ikinä sitä ajanut, niin sen kannattaa käyttää ihan omaa autoansa. Sitä paitsi mikset sinä lainaa omaa autoasi, jota se on ajanut ja aja itse vaimosi autoa?”
K: ”Minä tarvitsen itse sitä omaa autoani, enkä minä viitsi vaimon autoa ajaa, kun penkit on säädetty sille.”
M: ”Niin, me kaikki ollaan eri kokoisia. Penkkejä pitäisi joka tapauksessa säätää. Eli kyllä sen kannattaa mennä ihan omalla autollansa minkä se tuntee parhaiten.”
K: ”Se tarttis sitä vain tänään, tuodaan tuo vaimon auto sulle lainaan.”
M: ”Mulla on yhä kesärenkaat alla. Oma auto on yhä parempi vaihtoehto kuin vieras auto.”
K: ”Ehditkö kuinka nopeasti vaihtamaan kesärenkaat alle?”
M: ”Saman se kestää kuin jos sä vaihdat talvirenkaat vaimosi autosi alle. Sitä paitsi siellä sataa nyt vettä, että en mene nyt tuonne sateeseen vaihtamaan yhtään mitään. Päätiet ovat kuitenkin sulia, kun ei tuota lunta ole tullut paljoakaan ja liikennettä riittää. Näen ikkunasta, että piha-asfaltit ovat jo vain märkiä. Ei ole jäätä tai lunta enää.”
K: ”No se olisi vain tämän päivän.”
M: ”No ei se nyt kannata. Mieti nyt vähän.”
Myöhemmin sain kuulla, että kaverin vaimo oli mennyt junalla ja olivat erittäin pahastuneet minulle, kun en lainannut autoani. Vihjailivat vielä, että minun olisi pitänyt osallistua junalipun kustannuksiin.
En yhtään ymmärrä kaverisi ja hänen vaimonsa logiikkaa. Mikä järki olisi ollut päästä lainaamaan juuri sinun autoasi, joka oli sekä kesärenkailla varustettu että vieras ajettava vs. että vaimo olisi ajanut omilla kesärenkaillaan, mutta sentään tutulla autolla? Jos olisi ajanut liukkaalla tiellä ulos niin heitä ei olisi niin harmittanut, kun se romuttunut auto ei olis ollut oma vain sinun, vai...?
varmaan olisi kuluttanut bensat tai hienompi auto
Täällä tuli heti mieleen, että pa, eikä ole rahaa bensaan ja/tai kuljetustilaa tarvitaan. Et olisi hyötynyt tuosta mitään.
Voi olla verotkin päälle pystyssä. Joka tapauksessa rahattomien touhua tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex anoppi tykkäsi "auttaa" kodin sisustamisessa. Lupasi ostaa ja ommella verhot tupari lahjaksi. No, lähdetään kangaskauppaan. Mut en tiedä mitä varten mun sinne piti lähteä, koska anoppi päätti, että jos hän verhot maksaa, hän valitsee myös kankaan. Yritin ehdottaa, että saisin itse kankaan tai edes värin tai kuosin valita. Ei. Ehdotin, että valitsen muutamia, joista hän maksajana yhden valitsee. Ei. Ehdotin, että jos pelkää minun kalliin kankaan valitsevan, niin sovitaan joku summa, mä maksan ylimenevän hinnan. Ei. Jos hän lahjan ostaa, hän sen myös maksaa ja myös valitsee... Ja niitä verhoja sitten käytetään, kun aikaa ja rahaa hän niihin sijoittaa. Saan itse valita verhotankojen värin, hän ostaa ne samalla. Lahjaksi. Käykö ruskea? Ei, mikä muu vaan, mutta ei ruskeaa, kun en tykkää. Selvä, hän ostaa ruskeat. Saatiin siis verhot, jotka oli ikävän väriset ja verhotangot, joista en tykännyt. Olin siis innoissani, kun aluksi kuulin tästä verho lahjasta, mutta kun ne tuli asuntoon jossa minä asuin, olisi luullut että saan valita kankaan itse, exä ei koko kangaskauppaan edes lähtenyt. Ehkä olen prinsessa sukupolvea, mutta olen tottunut siihen, että jos toisen asuntoon ostetaan joku päiväpeitto,verhot tms, niin ostokseen saa lahjan saaja vaikuttaa. Tulee mieleinen lahja, eikä lahjan antaja hukkaa rahojaan ostokseen, jota säilytetään kaapin pimeimmässä nurkassa.
Ostaisen kieltäminen ei sitten ollut mikään vaihtoehto? Ihan selkokielisesti ilmoitettuna, että ei kiitos me emme näitä verhoja ota vastaan / aio ripustaa?
Eipä tuota koko juttua olisi tarvinnut kirjoittaa, jos kyseinen rouvashenkilö olisi uskonut, että ei, ei haluta verhoja, joita ei saa itse valita. Sehän ei siis tullut kysymykseenkään, että hän olisi jättänyt vaikka tämän lahjan ostamatta, koska oli päähänsä saanut verhot ommella. Hänelle ei kelvannut EI vastauksesksi, jos jotakin oli päättänyt. Ja ihan suoraan ja selvästi mielipiteeni ilmaisin, en mitenkään sivulauseessa tai kierrellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä5454 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").
Ihan uteliaisuuttaan kysyn, onko teidän pojat lääkiksessä/oikiksessa? Mikä lienee tässä motiivina, että tytön valittava tietty ala, muuten avustuksia ei tipu?
En ole tuon tytön vanhempi mutta kyllä minusta tuossa oli tytöllä vähän sellaista ajattelua että vanhemmat itsestäänselvästi edelleen maksaa kaiken.
Jos todella on niin ettei parikymppinen tyttö toistuvasti viitsi etsiä kesätöitä, on olemassa ongelma ilman muuta.
Se on toinen asia onko tuollainen shokkihoito ainut ja oikea keino tilanteeseen.Onko se tytön vika kun äiti ja isä on lapsen siihen opettanut? Äitihän itse myöntää, että tyttö on saanut mitä on halunnut lapsesta saakka. Nyt se onkin sitten tytön vika, koska kyllähän se tytön pitäis 20v. yhtäkkiä ymmärtää, ettei saakaan mitä haluaa. Ja tämä vain siksi, ettei mennytkään opiskelemaan sinne minne isä ja äiti halusi vaan valitsi itse itseään kiinnostavan alan.
Kyllä tuo on ihan omaa päättelyäsi että tytön ala on väärä. Kommentissa ei sellaista lukenut.
Pikemminkin ymmärsin että taidealalta on vaikea löytää kesätöitä ja siksi pitäisi etsiä mitä tahansa muuta kesätyötä.
Tyttö on kommentin mukaan 21v ja kyllä sen ikäinen tajuaa että on alettava ottaa itsekin elannostaan vastuuta.
Ellei aidosti tajua, on alettava viimeistään nyt herättelemään häntä.
Silloin on oikeasti olemassa ongelma.
Me emme voi tietää miten vanhemmat ovat yrittäneet saada häntä ymmärtämään että hänenkin on lopulta tultava omillaan toimeen.
En ole sitä mieltä että heitetään kertalaakista pellolle mutta jotakin tuossa tilanteessa on tehtävä.
Jos on tullut tehtyä kasvatusvirhe, on sitä nyt alettava korjaamaan.Jos tyttö asui opiskelija asunnossa, usein on niin, että niissä asunnoissa ei voi kesällä asua, vaikka haluaisi. Opiskelija ei kesällä saa kovinkaan paljon mitään tukia tai rahoja, onko kenelläkään muistissa kuinka vanhaksi asti vanhempien tulot vaikuttavat opiskelijan saamiin etuuksiin, muistanko väärin että vaikuttaa täysi-ikäistymisen jälkeenkin muutaman vuoden, (21v?) Jos vaikuttaa, vanhempien tulot tässä tapauksessa pienentävät tytön tuloja, hyvä palkkaisia kun ovat. Opintotuesta ei paljon rahaa säästetä, joten jos kesätyöpaikkaa ei löytynyt, eikä vanhemmat auta, on vaihtoehdot aika vähissä. Olisiko ollut mahdollista majoittaa tyttö esim kotitöitä ym vastaan kesäksi, tehden selväksi että seuraavana kesänä kyseinen järjestely ei onnistu=tytön alettava ottaa vastuuta, aikaa suunnitelman tekemiseen ja toteuttamiseen.
Ala oli väärä, äiti itse kirjoitti, että oikikseen/lääkikseen menoa olisivat rahallisesti tukeneet. Miksi ei tätä?
Oikeasti on vaikea tietää miten asiat ovat menneet. Kun ei pitkää stooria voi tänne kirjoittaa niin tulee varmasti mutkia suoristettua.
Kyllä viestissä kuitenkin selvästi sanottiin että tyttö ei vaivautunut hakemaan kesätöitä , ei niin etteikö niitä olisi saattanut löytyä.
Ekana kesänä oli hakenut oman alan kesätöitä kyllä .
No taidealalta ei varmasti helposti niitä löydykään, ei itselleni tule mieleen mihin voisi päästä yhden vuoden opiskelun jälkeen taidealalle kesätöihin.
Eli kysymys on nyt asenteesta.
Onko niin että tyttö ei tosissaan yritä ( onko ollut ikinä kesätöissä? ) ottaa vastuuta omasta elannostaan ? Silloin tilanne on huolestuttava koska taidealalta valmistuvankin täytyy lopulta elättää itsensä ja kyllä 21v on sen ikäinen että on jo korkea aika harjoitella sitä vaikkei vielä kokonaan omillaan olisikaan.
En itse olisi millään kehdannut pyytää rahaa vanhemmiltani festareille rahaa enää 21 v.
Jos en olisi itse pystynyt rahoja hankkimaan niin sitten ei olisi menty.
Se tapa millä asia ratkaistiin oli kyllä aika kova ja kylmän tuntuinen.
Olisiko tosiaan riittänyt esim se että kotiin saa tulla asumaan ja syömään mutta festariliput yms täytyy hankkia itse tai sitten olla ilman.
Ehkä sekin olisi riittänyt opettamaan ettei vanhemmat maksa kaikkia maailman tappiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiallinen kirjoitti:
Hulluin juttu, jonka kuulin kaverini suusta muutamia vuosia sitten....
Hän oli ollut miehensä kanssa ulkomaamantkalla, ja lainannut äitinsä järjestelmäkameraa.
Kamera oli mennyt ulkomailla rikki, eikä hän ollut uskaltanut kertoa tätä äidilleen...
Niimpä hän sitten tuli minun luokseni ja koska siihen aikaan opiskelin valokuvasta hän syytti minua tapahtuneesta ja vaati, että annan oman kamerani hänelle, koska minulla sattui olemaan kaksi.
En tietenkään antanut kameraani ja siitä syntyi monien kuukauksien riita. Onneksi kaveri lopulta tajusi, että oli tehnyt väärin. Emme kyllä enää pidä minkäälaista yhteyttä, sillä meno meni aivan järjettömäksi tämän kameratapauksen jälkeen.
Siis mitä??? Syytti sinua? Miten ihmeessä hän sai sen väännettyä sinun syyksi?
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
Jep. Näitten täti-ihmisten kanssa kun saa tapella ihan riittävästi, niin joskus sit lopulta antaa periksi, kun muuten sitä asiaa jankataan vaikka viisi vuotta. Niitten kanssa on vaan pakko tulla toimeen jos ei halua katkaista väliä moniin muihinkin ihmisiin. Eivät he pahaa tarkoita, mutta... Niin no, mun anoppi antoi pojalleen, mitä itse halusi antaa ja tytölleen sen mitä tyttö halusi. En tiedä oliko tämä ajattelemattomuutta vai tarkoituksellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
No kyllä minua on aina uskottu kun olen tehnyt selväksi mitä haluan / en halua.
En vihjaile enkä ole yhtään epävarma siinä kohtaa.
Niskoja on kyllä joskus nakeltu, mutta se vaan täytyy kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex anoppi tykkäsi "auttaa" kodin sisustamisessa. Lupasi ostaa ja ommella verhot tupari lahjaksi. No, lähdetään kangaskauppaan. Mut en tiedä mitä varten mun sinne piti lähteä, koska anoppi päätti, että jos hän verhot maksaa, hän valitsee myös kankaan. Yritin ehdottaa, että saisin itse kankaan tai edes värin tai kuosin valita. Ei. Ehdotin, että valitsen muutamia, joista hän maksajana yhden valitsee. Ei. Ehdotin, että jos pelkää minun kalliin kankaan valitsevan, niin sovitaan joku summa, mä maksan ylimenevän hinnan. Ei. Jos hän lahjan ostaa, hän sen myös maksaa ja myös valitsee... Ja niitä verhoja sitten käytetään, kun aikaa ja rahaa hän niihin sijoittaa. Saan itse valita verhotankojen värin, hän ostaa ne samalla. Lahjaksi. Käykö ruskea? Ei, mikä muu vaan, mutta ei ruskeaa, kun en tykkää. Selvä, hän ostaa ruskeat. Saatiin siis verhot, jotka oli ikävän väriset ja verhotangot, joista en tykännyt. Olin siis innoissani, kun aluksi kuulin tästä verho lahjasta, mutta kun ne tuli asuntoon jossa minä asuin, olisi luullut että saan valita kankaan itse, exä ei koko kangaskauppaan edes lähtenyt. Ehkä olen prinsessa sukupolvea, mutta olen tottunut siihen, että jos toisen asuntoon ostetaan joku päiväpeitto,verhot tms, niin ostokseen saa lahjan saaja vaikuttaa. Tulee mieleinen lahja, eikä lahjan antaja hukkaa rahojaan ostokseen, jota säilytetään kaapin pimeimmässä nurkassa.
Ostaisen kieltäminen ei sitten ollut mikään vaihtoehto? Ihan selkokielisesti ilmoitettuna, että ei kiitos me emme näitä verhoja ota vastaan / aio ripustaa?
Eipä tuota koko juttua olisi tarvinnut kirjoittaa, jos kyseinen rouvashenkilö olisi uskonut, että ei, ei haluta verhoja, joita ei saa itse valita. Sehän ei siis tullut kysymykseenkään, että hän olisi jättänyt vaikka tämän lahjan ostamatta, koska oli päähänsä saanut verhot ommella. Hänelle ei kelvannut EI vastauksesksi, jos jotakin oli päättänyt. Ja ihan suoraan ja selvästi mielipiteeni ilmaisin, en mitenkään sivulauseessa tai kierrellen.
Mutta niin vaan kiltisti verhot ripustit paikoilleen? Miksi?
Sinä olisit voinut lähteä sieltä kangaskaupasta pois ilmoittaen, että ei käy ja nuo ei meille tule. Mutta niin vaan annoit asioiden tapahtua ja alistuit. Tyhmyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").
Olisko se tytär saanut edelleen kaiken jos olis mennyt opiskelemaan toivomaanne alaa, eli lääkikseen tai oikikseen? Pojat ilmeisesti teki näin ja taloudellinen tuki ja sen kautta menestys oli taattu. Tytär valitsi itse ja joutui epäsuosioon. Kun hänet oli ensin kasvatettu siihen, että saa mitä haluaa. Opiskelupaikkaa se ei kuitenkaan koskenut, sen te halusitte valita hänelle itse.
Surullista, itse mokaatte kasvatuksen ja sitten kostatte sen lapsellenne. Joka vaan toimi kuten hänet oli kasvatettu toimimaan :(
Tyttö ei siis ole saanut aina mitä haluaa, vaan minkä olemme puolisoni kanssa nähneet tarpeelliseksi. Toki joskus jotain, mutta ilmeisesti yläasteiässä ajautui vaan väärään seuraan. Silloin alkoi jatkuva ruinaus, kun hänen uudet "ystävänsä" kai ajattelivat, että meillä raha kasvaa puussa. Viime keväänä hän siis väitti hakevansa kesätöitä, muttei ilmeisesti mitään oikeasti hakenut. Maksoimme pojille pääsykoevalmennuksen, mutta eivät sen jälkeen ole mitään ikinä pyytäneet, eivätkä muuten kumpikaan ole lääke- tai oikeustieteellisellä alalla, vaikka näin moni tuntuu olettavan.
Vierailija kirjoitti:
Noita ihmisiä, varsinkin vanhempia tätihenkilöitä on, jotka oikeasti eivät edes sitä suoraan ja moneen otteeseen eitä eivät usko. Jotakin kun ovat päättäneet, niin se tehdään. Halusi toinen tai ei. Ihan surutta puuttuvat toisten elämään sitä sisustusta myöten. Sitten nakellaan niskoja, kun toinen ei olekaan kiitollinen.
Antaa nakella niskoja. Kotonaan voi jokainen kieltää epämieluisten verhojen ripustamisen. Jos sittenkin väkisin ripustaa, niin ne voi repiä alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä5454 kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva saada joku uusi kaveriksi luulemansa kotiin, joka heti katsastaa astiaston ja kysyy asunnon omistussuhteet, parkkipaikat ja muun mahdollisen.
Nuorempana hämilläni vastailin, nykyisin en. Ei kuulu sinulle.
Tämä.
Kaiken huippu on se kun kahvipöydässä tsekataan mitä kahvikupin perseessä lukee. Hakevat sieltä varmaan Iittalaa mutta kyllä menee huuli pyöreäksi kun siellä lukeekin Villeroy Boch. Enkä ole mikään leuhkija, en koskaan esittele mitään enkä leuhki, eikä meillä mitään hienoa ole muuten mutta nuo kahviastiastot hommasin puoliksi v**uuksissanikin, meilläpäs ei ole mitään perusTeemaa vaan oikein Villeroy Boch :) Tiedän olevani lapsellinen tuossa asiassa mutta on ne ilmeet sen arvoisia. Luulevat ettei meillä ole edes Arabiaa ja onkin vallan muuta.
suurimmat leuhkijat ovat muuten niitä joilla on tasan kaikki mahdollinen pankin omistamaa.
Miksi siis niillä menisi huuli pyöreäksi? Meillä jotkut katsoo, yleensä ne joilla on sama sisustusmaku ja haluavat tietää, mistä niin nätit kupit on ostettu.
Juu, sieltä kupin pohjastahan se ostopaikka selviää. Ja jos on sama sisustusmaku, niin kyllä ne kupit tunnistaa ihan muutenkin, tai eikös sitä voisi kysyä jos oikeasti kiinnostaa? On kumman desing tietoista väkeä, jos pitää kupin pohjasta luntata... kylläpä yllättävän moni älähti, kun joku "erehtyi" perusTeemaksi arabian astioita kutsumaan. Mullakin on kuulemma helvetin rumia ruokailuvälineitä (olenko koskaan ajatellut ostaa muuta kun halpis kamaa), siis siihen asti kun selviää, että ne on n puolet kalliimpia kun muitten keräämät... on ite aatelleet kans uusia ruokailuvälineitä... joskus aloin niitä keräämään, kun ne oli minusta hyvän näköisiä, enkä halunnut samoja kun kaikilla muilla. On mulla myös mukeja ym jotka ei tod oo ees sitä teemaa, jotain halpoja, mut mun mielestä ihan kivoja. Minun mukejahan ne on ja minä niistä juon. Jos ei ne vieraille passaa, niin juokoot iittalan lasista tai menkööt kotiinsa juomaan omista kupeistaan....
Minäkin olen joskus syyllistynyt tuohon kupin pohjaan katsomiseen saadakseni selville minkä valmistajan. Olisin voinut toki kysyä ja olen senkin tehnyt. Syy on ollut vain ja ainoastaan ihailu, astioiden keräilijä kun olen.
Täytyypä ottaa huomioon että tästäkin joku saattaa vetää herneet nenään.Mua lähinnä huvitti, kun porukka alkoi dissata VB:tä. En edelleenkään ymmärrä, jos astioista kovasti kiinnostunut ei niitä tunne jos ei ne ole jotain tosi "eksoottisia"... no ihan sama... Juurihan kirjoitin, että mulle ihan sama omien astioiden hinta halpis/kallis, kunhan itse tykkään,vieraita näyttää enemmän häiritsevän. Ja miten ne mun rumat lusikat onkin tosi hienoja, kun kuulee, ettei ne olekaan halpis juttuja? Mun mielestä ruma on ruma, olipa hinta mikä hyvänsä. Pointti= joillakin mielipiteeseen esineestä vaikuttaa eniten hinta.
Näistä vois kyllä avata vaikka ihan oman ketjun! Mulla on paljon sydämellä Arabian ja Villeroy Bochin astioista, samoin suomalaisten kauppojen lasi- ja aterinvalikoimista. Ihan hirveitä, ja joka kaupassa sama valikoima. Sitä saatanan Teemaa kaikki nurkat väärällään...
Olen joskus oman kokemukseni härskiydestä tänne kertonutkin. Tässä taas. Ystäväni kanssa suunniteltiin päivä Tukholmassa -risteilyä. Ystäväni sitten liput varasikin sovitulle viikonlopulle. Kysyin tilinumeroa, minne voin maksaa oman osuuteni. Sitä ei kuulunut, ja jonkin ajan kuluttua kysyin uudestaan. Siihen ystäväni vastasi, että onkin sopinut menevänsä toisen ystävän kanssa. Ja nyt, kun en pääsekään mukaan, niin voisinko lainata matkalaukkuani hänelle, kun en sitä itse tarvitse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex anoppi tykkäsi "auttaa" kodin sisustamisessa. Lupasi ostaa ja ommella verhot tupari lahjaksi. No, lähdetään kangaskauppaan. Mut en tiedä mitä varten mun sinne piti lähteä, koska anoppi päätti, että jos hän verhot maksaa, hän valitsee myös kankaan. Yritin ehdottaa, että saisin itse kankaan tai edes värin tai kuosin valita. Ei. Ehdotin, että valitsen muutamia, joista hän maksajana yhden valitsee. Ei. Ehdotin, että jos pelkää minun kalliin kankaan valitsevan, niin sovitaan joku summa, mä maksan ylimenevän hinnan. Ei. Jos hän lahjan ostaa, hän sen myös maksaa ja myös valitsee... Ja niitä verhoja sitten käytetään, kun aikaa ja rahaa hän niihin sijoittaa. Saan itse valita verhotankojen värin, hän ostaa ne samalla. Lahjaksi. Käykö ruskea? Ei, mikä muu vaan, mutta ei ruskeaa, kun en tykkää. Selvä, hän ostaa ruskeat. Saatiin siis verhot, jotka oli ikävän väriset ja verhotangot, joista en tykännyt. Olin siis innoissani, kun aluksi kuulin tästä verho lahjasta, mutta kun ne tuli asuntoon jossa minä asuin, olisi luullut että saan valita kankaan itse, exä ei koko kangaskauppaan edes lähtenyt. Ehkä olen prinsessa sukupolvea, mutta olen tottunut siihen, että jos toisen asuntoon ostetaan joku päiväpeitto,verhot tms, niin ostokseen saa lahjan saaja vaikuttaa. Tulee mieleinen lahja, eikä lahjan antaja hukkaa rahojaan ostokseen, jota säilytetään kaapin pimeimmässä nurkassa.
Ostaisen kieltäminen ei sitten ollut mikään vaihtoehto? Ihan selkokielisesti ilmoitettuna, että ei kiitos me emme näitä verhoja ota vastaan / aio ripustaa?
Eipä tuota koko juttua olisi tarvinnut kirjoittaa, jos kyseinen rouvashenkilö olisi uskonut, että ei, ei haluta verhoja, joita ei saa itse valita. Sehän ei siis tullut kysymykseenkään, että hän olisi jättänyt vaikka tämän lahjan ostamatta, koska oli päähänsä saanut verhot ommella. Hänelle ei kelvannut EI vastauksesksi, jos jotakin oli päättänyt. Ja ihan suoraan ja selvästi mielipiteeni ilmaisin, en mitenkään sivulauseessa tai kierrellen.
Lähdit kuitenkin kauppaan mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä5454 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").
Ihan uteliaisuuttaan kysyn, onko teidän pojat lääkiksessä/oikiksessa? Mikä lienee tässä motiivina, että tytön valittava tietty ala, muuten avustuksia ei tipu?
En ole tuon tytön vanhempi mutta kyllä minusta tuossa oli tytöllä vähän sellaista ajattelua että vanhemmat itsestäänselvästi edelleen maksaa kaiken.
Jos todella on niin ettei parikymppinen tyttö toistuvasti viitsi etsiä kesätöitä, on olemassa ongelma ilman muuta.
Se on toinen asia onko tuollainen shokkihoito ainut ja oikea keino tilanteeseen.Onko se tytön vika kun äiti ja isä on lapsen siihen opettanut? Äitihän itse myöntää, että tyttö on saanut mitä on halunnut lapsesta saakka. Nyt se onkin sitten tytön vika, koska kyllähän se tytön pitäis 20v. yhtäkkiä ymmärtää, ettei saakaan mitä haluaa. Ja tämä vain siksi, ettei mennytkään opiskelemaan sinne minne isä ja äiti halusi vaan valitsi itse itseään kiinnostavan alan.
Kyllä tuo on ihan omaa päättelyäsi että tytön ala on väärä. Kommentissa ei sellaista lukenut.
Pikemminkin ymmärsin että taidealalta on vaikea löytää kesätöitä ja siksi pitäisi etsiä mitä tahansa muuta kesätyötä.
Tyttö on kommentin mukaan 21v ja kyllä sen ikäinen tajuaa että on alettava ottaa itsekin elannostaan vastuuta.
Ellei aidosti tajua, on alettava viimeistään nyt herättelemään häntä.
Silloin on oikeasti olemassa ongelma.
Me emme voi tietää miten vanhemmat ovat yrittäneet saada häntä ymmärtämään että hänenkin on lopulta tultava omillaan toimeen.
En ole sitä mieltä että heitetään kertalaakista pellolle mutta jotakin tuossa tilanteessa on tehtävä.
Jos on tullut tehtyä kasvatusvirhe, on sitä nyt alettava korjaamaan.Jos tyttö asui opiskelija asunnossa, usein on niin, että niissä asunnoissa ei voi kesällä asua, vaikka haluaisi. Opiskelija ei kesällä saa kovinkaan paljon mitään tukia tai rahoja, onko kenelläkään muistissa kuinka vanhaksi asti vanhempien tulot vaikuttavat opiskelijan saamiin etuuksiin, muistanko väärin että vaikuttaa täysi-ikäistymisen jälkeenkin muutaman vuoden, (21v?) Jos vaikuttaa, vanhempien tulot tässä tapauksessa pienentävät tytön tuloja, hyvä palkkaisia kun ovat. Opintotuesta ei paljon rahaa säästetä, joten jos kesätyöpaikkaa ei löytynyt, eikä vanhemmat auta, on vaihtoehdot aika vähissä. Olisiko ollut mahdollista majoittaa tyttö esim kotitöitä ym vastaan kesäksi, tehden selväksi että seuraavana kesänä kyseinen järjestely ei onnistu=tytön alettava ottaa vastuuta, aikaa suunnitelman tekemiseen ja toteuttamiseen.
Ala oli väärä, äiti itse kirjoitti, että oikikseen/lääkikseen menoa olisivat rahallisesti tukeneet. Miksi ei tätä?Oikeasti on vaikea tietää miten asiat ovat menneet. Kun ei pitkää stooria voi tänne kirjoittaa niin tulee varmasti mutkia suoristettua.
Kyllä viestissä kuitenkin selvästi sanottiin että tyttö ei vaivautunut hakemaan kesätöitä , ei niin etteikö niitä olisi saattanut löytyä.
Ekana kesänä oli hakenut oman alan kesätöitä kyllä .
No taidealalta ei varmasti helposti niitä löydykään, ei itselleni tule mieleen mihin voisi päästä yhden vuoden opiskelun jälkeen taidealalle kesätöihin.
Eli kysymys on nyt asenteesta.
Onko niin että tyttö ei tosissaan yritä ( onko ollut ikinä kesätöissä? ) ottaa vastuuta omasta elannostaan ? Silloin tilanne on huolestuttava koska taidealalta valmistuvankin täytyy lopulta elättää itsensä ja kyllä 21v on sen ikäinen että on jo korkea aika harjoitella sitä vaikkei vielä kokonaan omillaan olisikaan.
En itse olisi millään kehdannut pyytää rahaa vanhemmiltani festareille rahaa enää 21 v.
Jos en olisi itse pystynyt rahoja hankkimaan niin sitten ei olisi menty.
Se tapa millä asia ratkaistiin oli kyllä aika kova ja kylmän tuntuinen.
Olisiko tosiaan riittänyt esim se että kotiin saa tulla asumaan ja syömään mutta festariliput yms täytyy hankkia itse tai sitten olla ilman.
Ehkä sekin olisi riittänyt opettamaan ettei vanhemmat maksa kaikkia maailman tappiin.
Samaa mieltä. Lienee muitakin tapoja opettaa itsenäistymään kun välien katkaisu. Mutta tarkoittiko kirjoittaja "saanut kaiken lapsesta asti" että on saanut kaiken haluamansa ja hemmoteltu tyttöä vai että maksettu vaatteet, harrastukset ym, niin ettei ole jäänyt puuttumaan mitään, mutta ei ole hemmoteltu. Kun ei lyhyessä kirjoituksessa voi todella kaikkia taustoja tarinaan tietää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex anoppi tykkäsi "auttaa" kodin sisustamisessa. Lupasi ostaa ja ommella verhot tupari lahjaksi. No, lähdetään kangaskauppaan. Mut en tiedä mitä varten mun sinne piti lähteä, koska anoppi päätti, että jos hän verhot maksaa, hän valitsee myös kankaan. Yritin ehdottaa, että saisin itse kankaan tai edes värin tai kuosin valita. Ei. Ehdotin, että valitsen muutamia, joista hän maksajana yhden valitsee. Ei. Ehdotin, että jos pelkää minun kalliin kankaan valitsevan, niin sovitaan joku summa, mä maksan ylimenevän hinnan. Ei. Jos hän lahjan ostaa, hän sen myös maksaa ja myös valitsee... Ja niitä verhoja sitten käytetään, kun aikaa ja rahaa hän niihin sijoittaa. Saan itse valita verhotankojen värin, hän ostaa ne samalla. Lahjaksi. Käykö ruskea? Ei, mikä muu vaan, mutta ei ruskeaa, kun en tykkää. Selvä, hän ostaa ruskeat. Saatiin siis verhot, jotka oli ikävän väriset ja verhotangot, joista en tykännyt. Olin siis innoissani, kun aluksi kuulin tästä verho lahjasta, mutta kun ne tuli asuntoon jossa minä asuin, olisi luullut että saan valita kankaan itse, exä ei koko kangaskauppaan edes lähtenyt. Ehkä olen prinsessa sukupolvea, mutta olen tottunut siihen, että jos toisen asuntoon ostetaan joku päiväpeitto,verhot tms, niin ostokseen saa lahjan saaja vaikuttaa. Tulee mieleinen lahja, eikä lahjan antaja hukkaa rahojaan ostokseen, jota säilytetään kaapin pimeimmässä nurkassa.
Ostaisen kieltäminen ei sitten ollut mikään vaihtoehto? Ihan selkokielisesti ilmoitettuna, että ei kiitos me emme näitä verhoja ota vastaan / aio ripustaa?
Eipä tuota koko juttua olisi tarvinnut kirjoittaa, jos kyseinen rouvashenkilö olisi uskonut, että ei, ei haluta verhoja, joita ei saa itse valita. Sehän ei siis tullut kysymykseenkään, että hän olisi jättänyt vaikka tämän lahjan ostamatta, koska oli päähänsä saanut verhot ommella. Hänelle ei kelvannut EI vastauksesksi, jos jotakin oli päättänyt. Ja ihan suoraan ja selvästi mielipiteeni ilmaisin, en mitenkään sivulauseessa tai kierrellen.
Lähdit kuitenkin kauppaan mukaan?
Ootko vähän tyhmä, vai mitä?
10e on kyllä jo aikalailla ilmainen...