Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

En nyt tiedä onko tämä muista härskiä vai ei, mutta: Olin n. parikymppinen naisenalku kun seurustelin hetken itseäni vanhemman n. 36-vuotiaan miehen kanssa. Olimme "hengailleet" joitain pari viikkoa, kun satuin mainitsemaan keskustellessamme että minun pitäisi varmaan harkita metsänhoidon opiskelua, sillä isäni on aikanaan jättämässä minulle ja sisaruksilleni hehtaareittain metsää. Mies ihan pokkana ehdotti että hän voi (ilman kokemusta tai koulutusta) hoitaa metsät jos saa puolet niistä itselleen. Jotenkin särähti korvaan ottaen huomioon että kyseessä on suvulla pitkään omistuksessa ollut alue jota on vaalittu hartaasti vuosisatoja. Ei tullut suhteesta mitään ja vieläkin muistan äijän lausahduksen välillä ja käy ärsyttämään ihmisten ainainen opportunismi. P.s. jos tunnistat itsesi, mene itseesi. 

Meillä on neljän mimmin porukka ja tiiviisti ollaan oltu joku 15 vuotta. Kun ensimmäinen meistä täytti 30 järkättiin porukalla lahja ja kakku ja juhlittiin oikein kunnolla. Myös kaksi muuta juhlittiin vuotta myöhemmin ja mietittiin porukalla kivat lahjat ja juhlat. Mutta sepä se ongelma olikin. :D minä olin vissiin sitten ainoa ketä kiinnosti, minulle hommasivat 50€ lahjakortin ja pullon halpaa kuoharia. Ei sitä ystävyyttä rahassa mitata, mutta jotain *pientä* vaivannäköä olisin ehkä kaivannut.

Juuri nyt on aika härski tilanne päällä. Ostimme talvella talon jonka pihaa ei ole vuosiin hoidettu. Nyt olemme kaataneet pihaa matalaksi ja meille tuli oksia ja risuja varten lava. Naapureille olemme infonneet että lavalle ei saa viedä mitään muuta! Kuitenkin tuosta parin talon päästä tuotiin lavalle sohva ja nyt me olemme kusipäitä kun käskimme viemään sohvan pois.

Jesse kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jesse kirjoitti:

Isovanhempani kokeilevat aina saada työnnettyä minulle tavaroita, joita eivät tarvitse. Osa tavaroista on sinäänsä ihan käyttökelpoista, osa ei. Osaa en vain yksinkertaisesti tarvitse. Heillä on älytön hamstraamisen tarve, esim. kaikki valmisruokien muovikupit on säilöttynä kaappiin. Tämä yhdistettynä jonkinlaiseen omaisuuden ja materian suvussa säilyttämisen ajatukseen, on jälkipolville hieman raskas yhdistelmä. Ovat esimerkiksi kokeilleet työntää minulle jotain valtavaa putki-TV:tä, jota en tarvinnut, koska en katso käytännössä lainkaan TV:tä, ja kyseinen TV olisi vienyt suunnattomasti tilaa. Voivottelivat sitten, että pitää viedä kierrätykseen hyvä TV. Sain heiltä kerran muutettuani uuteen asuntoon vuodesohvan. Se oli kunnostettu pahveilla, ja vieterit pitivät aina kovaa ääntä, kun sille istui. Luovuin siitä sitten jonkin kierrätyskeskusostoksen yhteydessä, ja olin oikein tyytyväinen, että suostuivat siellä ottamaan sen ilmaiseksi. Ennen minulle dumppaamista isovanhemmat olivat yrittäneet myydä sitä lehti-ilmoituksella, ja pyysivät siitä muistaakseni 700 euroa, joka heidän laskelmiensa mukaan vastasi sohvan alkuperäistä hintaa joskus 90-luvulla. Joku oli tullut katsomaan, mutta ei ihme kyllä ostanut. Paremmassa kunnossa olevia saa kierrätyskeskuksista parilla kympillä. Muistavat sitten toki aina vierailujen yhteydessä mitä kaikkea minulle ovat antaneet, ja olettavat kai, että pitäisi olla kiitollinen. Joskus kokeilivat työntää minulle jotain kylpylähotellista mukaan otettuja mainostohveleita, ja kun sanoin, etten tarvitse, niin alkoi syyllistäminen, että enhän minä nyt sentään sukat jalassa ystävieni luona kävele ja likaa heidän lattioitaan. Tohvelit olivat kaiken lisäksi minulle liian pienet. Ei nyt siis sinällään kauhean härskiä, mutta varsin hankalaa.

voi voi miten pahat isovanhemmat. Kyllä minäkin surisin jos yksikään oisi mulle tarjonnu mitään....nyyh...

tää on tää Prinsessa sukupolvi joille ei edes ilmaislahja kelpaa, vaan se on pahuudenosoitus heitä kohtaan kun ei ole priimaa. Eikä he edes käsitä miksi sodanaikainen sukupolvi säilyttää kaiken,kun ovat joutuneet sota-aikana nälkäänäkemään ja olemaan kiertolaisena tai huutolaisena kerjuulla koko lapsuuden. No murheet ne on muurahaisellakin...

p.s. kierrätyskeskus ottaa ne "romut" ilmaisena jotka on ehjä ja jotka kelpaa myyntiin vielä eli on käyttökelposia. Risojen vienti sinne maksaa.

Niin siis en ole pahoittanut mieltäni. Olen saanut heiltä myös käyttökelpoista tavara. En vain tahdo kotiini tavaroita, jota en tarvitse. He eivät vain tahtoisi luopua mistään, ja toivoisivat siksi, että joku sukulainen ottaisi mitä eivät itse tarvitse, niin säilyisi suvussa eikä joutuisi pois heittämään.

Tuo on vanhanaikaista ajattelua ja tuo sukupolvi on nähnyt niukkuutta. Siitä ajatusmallista ei aina tahdo päästä eroon.

Onhan se rasittavaa mutta onko se härskiä?

Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").

Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").

Vierailija kirjoitti:

Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").

Onpa harmi kun juuri teidän tyttärelle on sattunut noin huonot kasvattajat! Otan osaa.

Taannoin oli syksyisenä aamuna satanut lunta sen verran, että tiet olivat saaneet juuri havaittavan valkoisen peitteen ja pieni pakkanen oli antanut kuurakerroksen sinne sun tänne. Kaveri tiesi, että juuri sillä hetkellä en tarvinnut autoani mihinkään ja sen takia soitti minulle. Puhelu meni pääpiirteissään lyhyesti näin:

Kaveri: "Vaimon autossa ei ole vielä talvirenkaita, niin lainaisitko autoasi, kun sen pitää käydä tuolla kaupungissa A, joka on yli sadan kilometrin päässä? Se ei uskalla ajaa kesärenkailla sinne, kun tuli yllättäen pakkasta näin aamuksi."

Minä: "No ei mullakaan ole vielä talvirenkaita vaihdettuna."

K: ”Ei se haittaa, lainaat vaan autoasi.”

M: ”Siis mulla on vielä kesärenkaat alla. En ole ehtinyt vaihtaa itekkään niitä.”

K: ”No kun sen pitäisi käydä siellä kaupungissa A tänään. Lainaat autoasi ja tuodaan vaimon auto sulle sinne, jos sun pitää käydä vaikkapa kaupassa tai jotain.”

M: ”Kyllä sen kannattaa mennä omalla tutulla autollansa. Mun auto on sille vieras eikä se ole ikinä sitä ajanut, niin sen kannattaa käyttää ihan omaa autoansa. Sitä paitsi mikset sinä lainaa omaa autoasi, jota se on ajanut ja aja itse vaimosi autoa?”

K: ”Minä tarvitsen itse sitä omaa autoani, enkä minä viitsi vaimon autoa ajaa, kun penkit on säädetty sille.”

M: ”Niin, me kaikki ollaan eri kokoisia. Penkkejä pitäisi joka tapauksessa säätää. Eli kyllä sen kannattaa mennä ihan omalla autollansa minkä se tuntee parhaiten.”

K: ”Se tarttis sitä vain tänään, tuodaan tuo vaimon auto sulle lainaan.”

M: ”Mulla on yhä kesärenkaat alla. Oma auto on yhä parempi vaihtoehto kuin vieras auto.”

K: ”Ehditkö kuinka nopeasti vaihtamaan kesärenkaat alle?”

M: ”Saman se kestää kuin jos sä vaihdat talvirenkaat vaimosi autosi alle. Sitä paitsi siellä sataa nyt vettä, että en mene nyt tuonne sateeseen vaihtamaan yhtään mitään. Päätiet ovat kuitenkin sulia, kun ei tuota lunta ole tullut paljoakaan ja liikennettä riittää. Näen ikkunasta, että piha-asfaltit ovat jo vain märkiä. Ei ole jäätä tai lunta enää.”

K: ”No se olisi vain tämän päivän.”

M: ”No ei se nyt kannata. Mieti nyt vähän.”

Myöhemmin sain kuulla, että kaverin vaimo oli mennyt junalla ja olivat erittäin pahastuneet minulle, kun en lainannut autoani. Vihjailivat vielä, että minun olisi pitänyt osallistua junalipun kustannuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Jesse kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jesse kirjoitti:

Isovanhempani kokeilevat aina saada työnnettyä minulle tavaroita, joita eivät tarvitse. Osa tavaroista on sinäänsä ihan käyttökelpoista, osa ei. Osaa en vain yksinkertaisesti tarvitse. Heillä on älytön hamstraamisen tarve, esim. kaikki valmisruokien muovikupit on säilöttynä kaappiin. Tämä yhdistettynä jonkinlaiseen omaisuuden ja materian suvussa säilyttämisen ajatukseen, on jälkipolville hieman raskas yhdistelmä. Ovat esimerkiksi kokeilleet työntää minulle jotain valtavaa putki-TV:tä, jota en tarvinnut, koska en katso käytännössä lainkaan TV:tä, ja kyseinen TV olisi vienyt suunnattomasti tilaa. Voivottelivat sitten, että pitää viedä kierrätykseen hyvä TV. Sain heiltä kerran muutettuani uuteen asuntoon vuodesohvan. Se oli kunnostettu pahveilla, ja vieterit pitivät aina kovaa ääntä, kun sille istui. Luovuin siitä sitten jonkin kierrätyskeskusostoksen yhteydessä, ja olin oikein tyytyväinen, että suostuivat siellä ottamaan sen ilmaiseksi. Ennen minulle dumppaamista isovanhemmat olivat yrittäneet myydä sitä lehti-ilmoituksella, ja pyysivät siitä muistaakseni 700 euroa, joka heidän laskelmiensa mukaan vastasi sohvan alkuperäistä hintaa joskus 90-luvulla. Joku oli tullut katsomaan, mutta ei ihme kyllä ostanut. Paremmassa kunnossa olevia saa kierrätyskeskuksista parilla kympillä. Muistavat sitten toki aina vierailujen yhteydessä mitä kaikkea minulle ovat antaneet, ja olettavat kai, että pitäisi olla kiitollinen. Joskus kokeilivat työntää minulle jotain kylpylähotellista mukaan otettuja mainostohveleita, ja kun sanoin, etten tarvitse, niin alkoi syyllistäminen, että enhän minä nyt sentään sukat jalassa ystävieni luona kävele ja likaa heidän lattioitaan. Tohvelit olivat kaiken lisäksi minulle liian pienet. Ei nyt siis sinällään kauhean härskiä, mutta varsin hankalaa.

voi voi miten pahat isovanhemmat. Kyllä minäkin surisin jos yksikään oisi mulle tarjonnu mitään....nyyh...

tää on tää Prinsessa sukupolvi joille ei edes ilmaislahja kelpaa, vaan se on pahuudenosoitus heitä kohtaan kun ei ole priimaa. Eikä he edes käsitä miksi sodanaikainen sukupolvi säilyttää kaiken,kun ovat joutuneet sota-aikana nälkäänäkemään ja olemaan kiertolaisena tai huutolaisena kerjuulla koko lapsuuden. No murheet ne on muurahaisellakin...

p.s. kierrätyskeskus ottaa ne "romut" ilmaisena jotka on ehjä ja jotka kelpaa myyntiin vielä eli on käyttökelposia. Risojen vienti sinne maksaa.

Niin siis en ole pahoittanut mieltäni. Olen saanut heiltä myös käyttökelpoista tavara. En vain tahdo kotiini tavaroita, jota en tarvitse. He eivät vain tahtoisi luopua mistään, ja toivoisivat siksi, että joku sukulainen ottaisi mitä eivät itse tarvitse, niin säilyisi suvussa eikä joutuisi pois heittämään.

Tuo on vanhanaikaista ajattelua ja tuo sukupolvi on nähnyt niukkuutta. Siitä ajatusmallista ei aina tahdo päästä eroon.

Onhan se rasittavaa mutta onko se härskiä?

Kuten ensimmäisessä viestissä kirjoitin, ei kovin härskiä, mutta hankalaa. Ja ymmärrän toki, että tilanne on ollut ihan erilainen heidän nuoruudessaan. Isoisä on mm. ihmetellyt, kun pitää työnantajien näitä työvakuutuksia jne. maksaa, kun hänen nuoruudessaan ei rakennuksilla ollut edes turvavaljaita. Mutta ajat muuttuvat, eikä kaikkea tarvitse hyväksyä, vaikka ymmärtää koitankin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").

Oi hitto mikä tarina! Yleensä se mulkvisti näissä kertomuksissa on ollut se toinen osapuoli, josta kerrotaan, mutta käy se myös näin päin 😀

Koirapuistossa henkilö sanoi koiransa olevan äkäinen. Tein lähtöä, ja hänen koiransa aloitti rähinän koirani kanssa. Monen silminnäkijän paikallaollessa tutkittiin, että hänen koirassaan ei ole vammoja, vaalea koira ei mitään näkynyt vaikka kuinka syynättiin. Seuraavan kerran koirapuistosta löytyi yhteydenottopyyntö, paperille kirjoitettuna. Soitin, kyseinen koira oli kotiin mentyä pitänyt kiidättää eläinlääkäriin ja 7 tikkiä ommella verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Lisäksi omistaja oli suunnitellut työmatkaa, joka nyt oli peruuntunut koiran hoidon vuoksi. Olin siis velkaa eläinlääkärikäynnin, lääkkeet ja rahaa peruuntuneesta työmatkasta kolmelta päivältä. Eläinlääkärilaskukin kuulosti melko suurelta. Sanoin, että haluan nähdä koiran ja sen vammat, ennenkun mitään maksan. Koska hän ei sairasta koiraa halunnut rasittaa ylimääräisellä liikkumisella, sanoin, että kertokoon osoitteensa tai paikan, mihin koiraa voisi tulla katsomaan.Ei onnistunut. Maksettavaa olisi kertynyt yli 500€ + korvaus työmatkan siirtämisestä tai ainakin "minulle kuuluva puolet" siitä. Koirapuistoissa lukee, että jokainen vastatkoon omasta koirastaan ja vaatteistaan, jos sinne tulee. Siis jos vaatteet likaantuvat/repeytyvät tai koira satuttaa itsensä. Pyysin uudellen nähdä eläinlääkärilaskun tai koiran, ei onnistunut. Lähetti tilinumeron ja pyysi maksamaan omantunnon mukaan. Arvatkaa maksoinko, kun mitään "todisteita" en saanut, ja koira oli ok puistosta lähtiessä. (7 tikkiä vaativa haava ei ala minun käsityksen mukaan vuotaa vasta puoli tuntia myöhemmin, ja kyseessä siis vaalea koira, eikä siitä tarkkaan tutkiessa löytynyt yhtään mitään)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Care kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole autoa, sillä hänellähän on keskustassa "kaikki lähellä ja helposti pääsee kävelemällä". Noh. Nyt on ongelma kun 1,5 kk päästä on keskussairaalaan aika ja sinne matkaa sellainen 200 km. Oletus oli, että minä kuskaan. Voisin kuskatakin, jos minulla ei olisi työpäivä silloin. Painostusta on, että peruisin tuon työpäiväni ja lähtisin kuljettamaan. Olen sanonut, että jos työkeikkani peruuntuu asiakkaan toimesta niin toki lähden, mutta itse en ala perumaan, koska tarvitsen tienestit tuolta päivältä. Sekään ei riitä, että kuskaisin sairaalaan, vaan minun pitäisi myös käyttää tuolla isossa kaupungissa kaupoilla ja kiertää hänen kanssaan kirpputoreja. Eikä siinä vielä kaikki. Minulla on kolme alle kouluikäistä lasta, jotka eivät tietenkään jaksa roikkua kaupoilla koko päivää, joten olisi suotavaa, että hankin lapsilleni hoitajan tuon päivän ajaksi. Niin tai näin niin tuo kaupunkipäivä tiettyisi minun lompakolla aika paljon (bensat, lastenhoitaja TAI lasten mukana kulkiessa syömiset ulkona jne)... joten ei oikein innosta.

Sama ihminen alkaa kitisemään joka kerta kun kuulee minun käyneen kaupungissa.. Miksi en koskaan ota häntä mukaan? OTA MUKAAN? Hänen mukaan ottaminen edellyttäisi, että kävisin ihan toisesta suunnasta hänet noutamassa kyytiin, yli 100 km mutkan. Sitten saisin kuunnella marttyrointia kun lapseni pilaavat hänen ostosreissun, kun eivät jaksa aamusta iltaan istua autossa tai rattaissa.

"Eihän sitä missään pääse käymäänkään, jos ei itse järjestä" .. Niinhän se on meillä kaikilla aikuisilla, eikö? Äitini haluaisi myös kauemmas sukuloimaan ja loukkaantuu kun häntä ei haeta ja tuoda esim. 400 km matkan päästä, jonne kyllä pääsisi linja-autollakin.

Olet ainakin tehnyt äidillesi selväksi ettet rakasta häntä. Toivottavasti hän ei ottanut sinua mukaan minnekään kun olit lapsi tai kuskannut sairaalaan tai hammaslääkäriin, kai aina menit itse. Joskus iskee katkeruus kun unohdetaan oma äiti keskelle ei mitään ja keskitytään vain omaan napaan.

Pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Muistan erään iäkkään naisen vanhainkodista, hänellä oli jalat halvaantuneet erään sairauden vuoksi, mutta mieleen mikään näistä asioista ei vaikuttanut. Mitä ihmettelin suuresti, oli se, että hän kertoi osan lapsistansa asuvan hänen omistamissaan asunnoissa 200km päässä, ja hän huonon kuntonsa vuoksi oli hoitokodissa. Rouva oli täysin mieleltänsä terävä, ja oli saanut huonoa kohtelua hänen mukaansa hoitajilta, ja tästä olen myös varma itsekkin, koska sattumalta todistin erään tilanteen. Ja tämä rouva oli parasta seuraa mielelle ajatuksiensa puolesta, ja odotin aina tapaamistamme. Mikä jäi mieltä kaihertamaan kovasti, että hän oli hyvin surullinen siitä että hänen lapsensa eivät häntä käyneet katsomassa usein ja hän huonon kuntonsa vuoksi ei päässyt tapaamaan sisareansa edes. Mutta mikä silti pistää edelleen järkyttämään, on joidenkin lasten ylpeys/käytös ja vihakin vanhempiaan kohtaan ja itsekkyys. Eikö ihmiset osaa enää rivien välistä lukea toisia, onko sen iäkkäämmän äidin tai isän käytös nyt oltava nin koreaa koko ajan. No jokainen hoitaa oman vanhempitonttinsa niinkuin haluaa, mutta oma äidin tai isän ei tarvitse samaa ikinä pelätä,että jää tai jätettäisiin yksin. Ja jännä huomata, vaikka selasin pitkältä ajalta nyt taaksepäin näitä tekstejä täältä (näkyyköhön koko teksti minkä siis kopioin) niin kuinka pitkään ihmiset ovat vihassa näitä läheisiä kohtaan, ja joistain ihan pienistä asioista osa. Siis tämä vuodatus tuosta tekstistä missä äitiä pidetään rasitteena, kun hän haluaa päästä kaupunkireissulle, eikä oleskella yksin koko ajan ja todennäköisesti viettää aikaa lähimmäisten parissa. Ylläolevaa tekstiä vain komppaan mukana, vähän oli tullut laikkeja sille, mutta ei se mitään, tiedän että on samoin ajattelevia kuin minäkin.

JUURI NÄIN! nämä nyky keski-ikäiset on niin olevinaan täydellisiä vanhempia , mutta ovat aivan SURKEITA ITSE, mutta joka käänteessä jaksetaan kirota sitä vanhaa isää joka kerran kuritti ja äitiä joka kerran sanoi ei, ja jaksetaan maailman tappiin muistella "kun minä niin mieleni pahoitin" vuonna 1970 kun sain piiskaa riehuttuani. Kuitenkin heidän omat lapset ovat täysin heitteillä , hunningolla, ilman kasvatusta hoidettu nippa nappa pärjääviksi.

Millainen ihminen kirjoittaa näin? Ainakin tietämätön, yleistyksiä laukova.

Yleistetään vähän lisää. Nykyajan teinit on fiksumpia kuin koskaan. Tätä ikäluokkaa ei ole kuritettu. Mutta kasvatettu on. Samoin ymmärretty.

Vapaa kasvatus oli 70-luvun ilmiö. Tosin itsekin olin silloin lapsi eikä vapaata kasvatusta ollut kellään lähipiirissä.

Suurin osa meistä kyllä kantaa vastuuta myös vanhemmistaan eikä ole jumittunut lapsuuden vääryyksiin. Vaikka niitä kyllä oli. Paljon enemmän kuin omillamme on ollut

Ehkä aikaisemoi kirjoittaja yritti kuvata sitä tilannetta omalla kirjoitustyylillään mikä se voi olla eli vanhus eli jonkun äiti/isä sitä ei kunnioiteta, ei arvosteta, mutta asetelma on, että lapsi oikeasti ei arvosta vanhempaa, ja ei itsekkään huoli omasta jälkikasvusta tai kasvata oikein. Noin aikaisemman kirjoittajan ymmärsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Ja kyllä siellä osastoilla ne hoitajat näkevät viimeistään tilanteen, kuka käy ja millä mielin sitä vanhusta tullaan katsomaan aina, että onko se kiireen ja äksyilyn merkeissä, pika pikana...Joo-o!

Totta, hoitajat näkevät tilanteen osastolla. Hoitajat eivät ole nähneet sitä edeltävää 10, 20, 30, 40 tai jopa 50 vuotta...

t. hoitaja itsekin

Vuosikausia tai kymmeniä toisia veemäisesti ihminen saa tasan, mitä ansaitseekin. Sen yksinäisen vanhuuden. Jos olisi kohdellut toisia hyvin, ei tarvisi kitistä vuoteenpohjalla, vaan olisi kotihoidossa perheen parissa. Kuten meillä tehtiin. Kotona loppuun asti ja lapset ympärillä.

Höpö höpö, on niitä kieroonkasvaneita lapsiakin, joita on hyvin kohdeltu, ja silti vanhus jää yksin. Kyllä normaalielämässäkin ihminen saattaa helposti yksin, vaikka kohtelisi hyvin muita ja auttaisi, onhan täälläkin ollut nuita esimerkkejä missä ihmiset hyötyy kiltistä tai hyväksikäyttää muuten vaan! Koko ketju täynnä!

Kesärenkaillako kirjoitti:

Taannoin oli syksyisenä aamuna satanut lunta sen verran, että tiet olivat saaneet juuri havaittavan valkoisen peitteen ja pieni pakkanen oli antanut kuurakerroksen sinne sun tänne. Kaveri tiesi, että juuri sillä hetkellä en tarvinnut autoani mihinkään ja sen takia soitti minulle. Puhelu meni pääpiirteissään lyhyesti näin:

Kaveri: "Vaimon autossa ei ole vielä talvirenkaita, niin lainaisitko autoasi, kun sen pitää käydä tuolla kaupungissa A, joka on yli sadan kilometrin päässä? Se ei uskalla ajaa kesärenkailla sinne, kun tuli yllättäen pakkasta näin aamuksi."

Minä: "No ei mullakaan ole vielä talvirenkaita vaihdettuna."

K: ”Ei se haittaa, lainaat vaan autoasi.”

M: ”Siis mulla on vielä kesärenkaat alla. En ole ehtinyt vaihtaa itekkään niitä.”

K: ”No kun sen pitäisi käydä siellä kaupungissa A tänään. Lainaat autoasi ja tuodaan vaimon auto sulle sinne, jos sun pitää käydä vaikkapa kaupassa tai jotain.”

M: ”Kyllä sen kannattaa mennä omalla tutulla autollansa. Mun auto on sille vieras eikä se ole ikinä sitä ajanut, niin sen kannattaa käyttää ihan omaa autoansa. Sitä paitsi mikset sinä lainaa omaa autoasi, jota se on ajanut ja aja itse vaimosi autoa?”

K: ”Minä tarvitsen itse sitä omaa autoani, enkä minä viitsi vaimon autoa ajaa, kun penkit on säädetty sille.”

M: ”Niin, me kaikki ollaan eri kokoisia. Penkkejä pitäisi joka tapauksessa säätää. Eli kyllä sen kannattaa mennä ihan omalla autollansa minkä se tuntee parhaiten.”

K: ”Se tarttis sitä vain tänään, tuodaan tuo vaimon auto sulle lainaan.”

M: ”Mulla on yhä kesärenkaat alla. Oma auto on yhä parempi vaihtoehto kuin vieras auto.”

K: ”Ehditkö kuinka nopeasti vaihtamaan kesärenkaat alle?”

M: ”Saman se kestää kuin jos sä vaihdat talvirenkaat vaimosi autosi alle. Sitä paitsi siellä sataa nyt vettä, että en mene nyt tuonne sateeseen vaihtamaan yhtään mitään. Päätiet ovat kuitenkin sulia, kun ei tuota lunta ole tullut paljoakaan ja liikennettä riittää. Näen ikkunasta, että piha-asfaltit ovat jo vain märkiä. Ei ole jäätä tai lunta enää.”

K: ”No se olisi vain tämän päivän.”

M: ”No ei se nyt kannata. Mieti nyt vähän.”

Myöhemmin sain kuulla, että kaverin vaimo oli mennyt junalla ja olivat erittäin pahastuneet minulle, kun en lainannut autoani. Vihjailivat vielä, että minun olisi pitänyt osallistua junalipun kustannuksiin.

En yhtään ymmärrä kaverisi ja hänen vaimonsa logiikkaa. Mikä järki olisi ollut päästä lainaamaan juuri sinun autoasi, joka oli sekä kesärenkailla varustettu että vieras ajettava vs. että vaimo olisi ajanut omilla kesärenkaillaan, mutta sentään tutulla autolla? Jos olisi ajanut liukkaalla tiellä ulos niin heitä ei olisi niin harmittanut, kun se romuttunut auto ei olis ollut oma vain sinun, vai...?

Ero tuli ja olin hakemassa tavaroitani yhteisestä asunnosta, kun mies alkaa hätäilemään, että miten meinasin menetellä sen kierukan kanssa. Olin hieman, että anteeksi mitähän se sinulle enää tässä vaiheessa kuuluu. Hänen mukaansa reiluuden nimissä minun pitäisi poistattaa se, koska vakituinen suhde oli molempien osalta ohi. Epäreilua, kun hän joutui siirtymään takaisin kortsujen kanssa pelleilyyn ja minä voisin tilaisuuden tullen painella paljaalla. Täsmennettäköön, että kierukka laitettiin minulle aikoinaan helpottamaan runsaita ja epäsäännöllisiä kuukautisia, eikä hän edes osallistunut laiton kustannuksiin. Hällä myös tämä asia tiedossa. Noh kyllähän sen harmituksen jollain tapaa käsitän, kun kyseisellä raasulla ei muna tahtonut pysyä kovana edes ilman kumia :)

Vierailija kirjoitti:

Kesärenkaillako kirjoitti:

Taannoin oli syksyisenä aamuna satanut lunta sen verran, että tiet olivat saaneet juuri havaittavan valkoisen peitteen ja pieni pakkanen oli antanut kuurakerroksen sinne sun tänne. Kaveri tiesi, että juuri sillä hetkellä en tarvinnut autoani mihinkään ja sen takia soitti minulle. Puhelu meni pääpiirteissään lyhyesti näin:

Kaveri: "Vaimon autossa ei ole vielä talvirenkaita, niin lainaisitko autoasi, kun sen pitää käydä tuolla kaupungissa A, joka on yli sadan kilometrin päässä? Se ei uskalla ajaa kesärenkailla sinne, kun tuli yllättäen pakkasta näin aamuksi."

Minä: "No ei mullakaan ole vielä talvirenkaita vaihdettuna."

K: ”Ei se haittaa, lainaat vaan autoasi.”

M: ”Siis mulla on vielä kesärenkaat alla. En ole ehtinyt vaihtaa itekkään niitä.”

K: ”No kun sen pitäisi käydä siellä kaupungissa A tänään. Lainaat autoasi ja tuodaan vaimon auto sulle sinne, jos sun pitää käydä vaikkapa kaupassa tai jotain.”

M: ”Kyllä sen kannattaa mennä omalla tutulla autollansa. Mun auto on sille vieras eikä se ole ikinä sitä ajanut, niin sen kannattaa käyttää ihan omaa autoansa. Sitä paitsi mikset sinä lainaa omaa autoasi, jota se on ajanut ja aja itse vaimosi autoa?”

K: ”Minä tarvitsen itse sitä omaa autoani, enkä minä viitsi vaimon autoa ajaa, kun penkit on säädetty sille.”

M: ”Niin, me kaikki ollaan eri kokoisia. Penkkejä pitäisi joka tapauksessa säätää. Eli kyllä sen kannattaa mennä ihan omalla autollansa minkä se tuntee parhaiten.”

K: ”Se tarttis sitä vain tänään, tuodaan tuo vaimon auto sulle lainaan.”

M: ”Mulla on yhä kesärenkaat alla. Oma auto on yhä parempi vaihtoehto kuin vieras auto.”

K: ”Ehditkö kuinka nopeasti vaihtamaan kesärenkaat alle?”

M: ”Saman se kestää kuin jos sä vaihdat talvirenkaat vaimosi autosi alle. Sitä paitsi siellä sataa nyt vettä, että en mene nyt tuonne sateeseen vaihtamaan yhtään mitään. Päätiet ovat kuitenkin sulia, kun ei tuota lunta ole tullut paljoakaan ja liikennettä riittää. Näen ikkunasta, että piha-asfaltit ovat jo vain märkiä. Ei ole jäätä tai lunta enää.”

K: ”No se olisi vain tämän päivän.”

M: ”No ei se nyt kannata. Mieti nyt vähän.”

Myöhemmin sain kuulla, että kaverin vaimo oli mennyt junalla ja olivat erittäin pahastuneet minulle, kun en lainannut autoani. Vihjailivat vielä, että minun olisi pitänyt osallistua junalipun kustannuksiin.

En yhtään ymmärrä kaverisi ja hänen vaimonsa logiikkaa. Mikä järki olisi ollut päästä lainaamaan juuri sinun autoasi, joka oli sekä kesärenkailla varustettu että vieras ajettava vs. että vaimo olisi ajanut omilla kesärenkaillaan, mutta sentään tutulla autolla? Jos olisi ajanut liukkaalla tiellä ulos niin heitä ei olisi niin harmittanut, kun se romuttunut auto ei olis ollut oma vain sinun, vai...?

Kaverin tuntien halusi säästää autojansa eli kolarin tms. sattuessa oma auto ei olisi mennyt romuksi vaan jonkun muun auto ja lisäksi ei sen vaimon ollut niin väliä, kunhan autot säilyvät ehjänä. Osa syy saattoi myös olla se, että minun auto oli tilava farmari, jolla olisi ilmeisesti pystynyt kuljettamaan tavaroita, joita ei maininnut. Heillä kun oli vain porrasperä ja kauppakassi.

Miehellä oli tavatessamme 1 vuoden ikäinen lapsi joka asui äidillään ja olivat eronneet. Lapsi kävi meidän luona sopimuksen mukaan joka toinen viikonloppu. Olin aivan innoissani kun meillä pyöri sellainen pieni söpöläinen jolle sai ostella ihania vaatteita ja leluja. Lapsen äiti vaan aina halusi että lelut ja vaatteet tulee lapsen mukana hänelle kun me ei niitä tarvita koska lapsi ei meillä asu, ei tippunut mitään mukaan äidin myytäväksi. Meni noin vuosi niin lapsi muutti vakituisesti meille koska äiti käytti rahansa mielummin omaan viihde käyttöön kun lapsen ruokiin ja vaatteisiin. Nyt lapsi saa kaiken tarvitsemansa vaikka äiti ei halua olla lapsen elämässä mukana. Surullista mutta psrempi lapselle loppujen lopuksi.

Tästä on vuosia aikaa mutta tuli mieleen. Anoppi tuli kylään miesystävänsä kanssa ja olisivat meille hyvää hyvyyttänsä meille antaneet ylijääneet grilliruuat. Pussissa oli avattu broilerin koipipaketti, avattu joku sekalainen liha valikoima ym.. Kuulostaa hyvältä mutta matkaa oli n. 100km, kesä +20'c ja uskon että kylmäketju katkennut jo sillä reissulla kun itse näitä tuotteita olivat syöneet. Olin raskaana puolessa välissä niin ei oikein mahdollinen salmonella ym.. Kiinnostanut. Kieltäydyin jyrkästi ottamaan vastaan. Suuttuivat ja lähtivät. Eipä ole anoppi enään sellasia yrittäny tuoda :)

Pin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva saada joku uusi kaveriksi luulemansa kotiin, joka heti katsastaa astiaston ja kysyy asunnon omistussuhteet, parkkipaikat ja muun mahdollisen.

Nuorempana hämilläni vastailin, nykyisin en. Ei kuulu sinulle.

Tämä.

Kaiken huippu on se kun kahvipöydässä tsekataan mitä kahvikupin perseessä lukee. Hakevat sieltä varmaan Iittalaa mutta kyllä menee huuli pyöreäksi kun siellä lukeekin Villeroy Boch. Enkä ole mikään leuhkija, en koskaan esittele mitään enkä leuhki, eikä meillä mitään hienoa ole muuten mutta nuo kahviastiastot hommasin puoliksi v**uuksissanikin, meilläpäs ei ole mitään perusTeemaa vaan oikein Villeroy Boch :) Tiedän olevani lapsellinen tuossa asiassa mutta on ne ilmeet sen arvoisia. Luulevat ettei meillä ole edes Arabiaa ja onkin vallan muuta.

suurimmat leuhkijat ovat muuten niitä joilla on tasan kaikki mahdollinen pankin omistamaa.

Miksi siis niillä menisi huuli pyöreäksi? Meillä jotkut katsoo, yleensä ne joilla on sama sisustusmaku ja haluavat tietää, mistä niin nätit kupit on ostettu.

Juu, sieltä kupin pohjastahan se ostopaikka selviää. Ja jos on sama sisustusmaku, niin kyllä ne kupit tunnistaa ihan muutenkin, tai eikös sitä voisi kysyä jos oikeasti kiinnostaa? On kumman desing tietoista väkeä, jos pitää kupin pohjasta luntata... kylläpä yllättävän moni älähti, kun joku "erehtyi" perusTeemaksi arabian astioita kutsumaan. Mullakin on kuulemma helvetin rumia ruokailuvälineitä (olenko koskaan ajatellut ostaa muuta kun halpis kamaa), siis siihen asti kun selviää, että ne on n puolet kalliimpia kun muitten keräämät... on ite aatelleet kans uusia ruokailuvälineitä... joskus aloin niitä keräämään, kun ne oli minusta hyvän näköisiä, enkä halunnut samoja kun kaikilla muilla. On mulla myös mukeja ym jotka ei tod oo ees sitä teemaa, jotain halpoja, mut mun mielestä ihan kivoja. Minun mukejahan ne on ja minä niistä juon. Jos ei ne vieraille passaa, niin juokoot iittalan lasista tai menkööt kotiinsa juomaan omista kupeistaan....

Vierailija kirjoitti:

Nyt 21 vuotias tyttäremme on teini-iästä asti pummannut rahaa ties mihin hankintoihin. Parhaimmillaan olisi pitänyt myös hänen huonoista perheistä oleville kavereilleenkin kustantaa ties mitä vaatteita tms. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan taidealaa toiselle paikkakunnalle (vaikka olisimme puolisoni kanssa olleet valmiita maksamaan lääkiksen tai oikeustieteellisen pääsykoevalmennuksen, kun olen itse lääkäri ja puolisoni lakimies). Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä hän ei "löytänyt oman alan kesätöitä", jota katsoimme läpi sormien, kun tytär lupasi seuraavana kesänä hakea myös muita kesätöitä, ja päästimme hänet kotiimme tyhjentämään jääkaappia. Noh viime kesänä hän ei taaskaan vaivautunut etsimään kesätöitä, ja soitti toukokuussa, että oli irtisanonut kämppänsä, tulee taas kesäksi, ja kehtasi vielä pyytää rahaa jonnekkin festivaaleille. Meni tyttö hiljaiseksi, kun totesin, että hän ei muuten tule kesäksi tänne. Neiti on 20, eikä täältä tipu enää yhtään rahaa. Neiti hakee nyt niitä kesätöitä, ja elättä itsensä. Ei olla nyt kohta vuoteen oltu yhteydessä. On saanut lapsesta asti kaiken, ja jos sen palkka on lisää ruinausta ja valitusta, niin tulkoon toimeen ilman meitä. Poikiemme kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia, toinen on jo hyvässä ammatissa, ja toisella hyvä opiskelupaikka (eikä kesätöiden hakemisessa ole ollut "vaikeuksia").

Ihan uteliaisuuttaan kysyn, onko teidän pojat lääkiksessä/oikiksessa? Mikä lienee tässä motiivina, että tytön valittava tietty ala, muuten avustuksia ei tipu?