Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Taxfree kirjoitti:

Opiskelen kauppatieteitä ja spesiaalialaani on verotus ja tiedän yhden jos toisenkin seikan, kuinka saada verovähennyksiä sijoitustoiminnasta. Nyt sit pitäisi ennen veroilmoitusten jättödeadlinea "auttaa" (ilmaiseksi) eräitä henkilöitä. En auta, en edes rahasta, koska lain mukaan joutuisin itse maksamaan siitä verot.

Olen vain ilmaissut, että jokainen opiskelee verosuunnittelun salat itse, jos haluaa sitä harrastaa. Virtuaalisia itkupotkuraivaireita odottelen.

Ei kai niitä tarvitse itse opiskella kun voi maksaa jollekulle vinkeistä...

Opiskelet kauppatieteitä? Kai ne on kertoneet, että kun tekee työtä, siitä maksetaan veroa?

Lienee minunkin ilmoitettava työnantajalle, että tehköön ite työnsä, en tee sitä enää edes rahasta, koska joudun maksamaan siitä muuten verot???

Vierailija kirjoitti:

Lupasin uudelle tuttavuudelle (harrastuksen kautta) antaa seuloa kaikki vaatteet mitkä sopii hänelle kun seuraavan kerran siivoan komerot. Pyysin, että jos joku ei passaa niin laita kierrätykseen. Kaikki olivat sopivia. Sanoin, että hyvä, seuraavan kerran tehdään samoin. Tästä on nyt muutama viikko.

Nyt alkoikin tekstiviestirumba. Joka toinen päivä kysytään et milloin siivoat komerot. Sanoin et keväällä ja syksyllä, nyt menee siis syksyyn. Ja tekstiä pukkaa, voisko aikaistaa, käykö ensi viikolla, voiko tulla auttamaan, käyn mielelläni sun komerot läpi :-O ja oliskos sitä ja sitä kun kesäkin tulee. Mielellään nahkatakkia, laukkuja, nro 40 vaatteet, farkkuja sillä ja sillä lahkeella, sitä väriä, koruja jos on ja aurinkolaseja. Olen hieman pöyristynyt.

Vastaa sille, että kaupassa on.

Käyttäjä5454 kirjoitti:

Monilla ihmisillä tuntuu olevan ajatus, että voi pyytää ihan mitä vaan mieleen sattuu tulemaan, kunhan lauseeseen liittää yhden tai useamman seuraavista: voisitko, toisitko, hakisitko, veisitkö, olisitko niin kiva, pystysitkö oikeesti, tekisitkö palveluksen, oisit niin ihana, olis tosi hieno juttu, mä oikeesti muistan sit sua jos... ja kiitos. (Esim hakisitko mulle tuon tuolta, kysyjällä yhtä pitkä matka hakea kun minulla, ja kysyjä aikuinen ihminen, jolla ei mitään syytä/estettä tehdä asia itse, toki kyseessä voi olla "ystävä" joka soittaa yöllä klo3 hakemaan kotiin baarista, itsellä aikainen herätys... tulisitko hakemaan, mä varmasti muistan sit sua joskus...) Kun sit sanoo, että ei onnistu, niin voi luoja sitä loukkaantumisen ja ihmetyksen määrää, että "nätisti pyysin, mutta jos noin vaikeeta on niin eipä tarvii... tai onko sulla itellä jotain ongelmia kun oot noin ilkee" No, minäkö sinne baariin pakotin, tai miks sitä pyytämäänsä asiaa ei voi itse tehdä, jos se on niin pikkujuttu.. mun mielestä se ei velvoita auttamaan/palvelemaan ihan rajattomasti vaan siksi että joku älyää pyytää...

  Haluaisitko on teinien ja myöhäisteinien velvoittava kysymyssana: haluaisitko antaa vähän shoppailurahaa, h lainata autoa, h heittää mut kaverille, h ottaa lapset yökylään, h auttaa tässä, halusitko ... no niin taas nähtiin, et yhtään välitä, jos xxx olis kysynyt ...

Aina kun alkaa ensimmäinenkin rahanpyyntö, tulee täältä kyllä palautetta vähän tiukempaan malliin kuin farkkuni ovat. Joku puolituttu ruinaa ties mihin pariakymppiä. Ei ole minun ongelma hänen rahahuolensa. Siitä tulee loputon suo, jos lähtee tuohon kyytiin mukaan. Yksi paras selitys oli pyynnölle, kun "vanhempasi ovat niin rikkaita". En minä elä vanhempieni rahoilla ja ne eivät ole rikkaita. Kaikkea ihmiset kuvittelevatkin jostain velkarahalla ostetusta asunnosta toisten varallisuudesta.

Minkä ihmeen takia moni katsoo velvollisuudekseen suostua erilaisiin, mitä hullumpiin pyyntöihin, ettei pyytäjä vaan loukkaannu, ei ole tekosyytä kieltäytyä tai kun on varaa ja aikaa toteuttaa tämä toive? Sanontakin kuuluu: tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Ihmisille voi ihan hyvin sanoa EI ilman sen kummempia perusteluja tai syytä. Ja kokeilkaapas, kuinka kauan nämä ystävät ovat vielä teidän ystäviänne, kun sanotte ei kaikenlaiselle kyytipalveluille, ilmaisille töille ja pankkina toimimiselle. Onko kovin suuri menetys menettää tällainen ystävä, vai helpotus, kun saa omalla autolla ajaa silloin ja sinne kun huvittaa, voi viettää vapaa-aikansa omia hommiaan hoitaen, tai vaikka olla tekemättä yhtään mitään ja rahan kanssa ei tarvitse stressata, kun ei tarvitse sen palautumista lainasta odotella, ostaa vaikka itselleen jotakin kivaa. Tai laskeskelee ajan kuluksi, kuinka paljon nämä ihmisten ilmaiset autokyydit oikeasti maksaa teille vaikka kuussa.

Luuletteko muuten, että nämä erilaiset pyynnöt ja palvelusten pyytäminen loppuu, jos niitä ilmaiseksi toteuttaa? Ei varmasti lopu eikä vähene. Sitten loppuu, kun alkaa pyytää kunnollisen korvauksen tai oppii sanomaan ei.

Itsellä on tuttavapiirissä useampikin lapsiperhe, jotka asuvat niissä isoissa omakotitaloissa. Piha ja puutarha kunnossa kukkapenkkejä myöten. Samalla tiedän, kun on iltaa istuttu, mitä hintaa siitä maksavat. Ei tulisi ikinä mieleenkään pummia edes sitä kahtaa kymppiä.

Hyvän kaverin ja seuran merkki on, että se pyydetään aina uudestaan ja näkee oikeasti ilahtuneen naaman vastassa ilman feikkausta. Toki itse hoidetaan sitten oma osio askareista ja tarjoiluista. Tiskeissä autetaan jne.

Se Audi tai Mersu pihassa voi olla persreikää myöten muiden omistuksessa, vaikka miten varakasta yritetään näytellä.

Kiva saada joku uusi kaveriksi luulemansa kotiin, joka heti katsastaa astiaston ja kysyy asunnon omistussuhteet, parkkipaikat ja muun mahdollisen.

Nuorempana hämilläni vastailin, nykyisin en. Ei kuulu sinulle.

Nyt täytyy antaa pyyhkeitä exälle. Ollaan hyvissä väleissä edelleen. Käytti uutta kumppaniaan täysin hyväksi, että sai siltä seudulta majapaikan ja valmiiksi pöytään kannetun ruoan. Toinen kuvitteli vakavaa parisuhdetta, kun toinen etsi uutta kämppää ja työpaikkaa jo lähtökohtaisesti. Kusinen temppu. Sanoinkin, että lopeta tuo nyt hyvää päivää ajoissa ja heti.

Sattuipa kerran aamusta soimaan ovikello, ja naapuri siellä, että oonko eilen käyttänyt pyykkitupaa kun listassa lukee niin. No, kun on jäänyt hirvee sotku ja kuivausrummun nukkasihdissä koirankarvaa ja heidän lapsi tosi allerginen. Ihmeissäni puin päälleni, ja pyykkituvalle. Kuivausrummussa oli yksi (1kpl) koirankarva. Otin sen pois kun sinne asti kävelin. Muutama kuukausi myöhemmin...autoni oli normaalisti parkissa ja auton ikkunassa oli lappu, että naapuri oli kolhaissut autoani ja on siitä pahoillaan. Sama naapuri siis. Menin töistä päästyäni asiasta kysymään, niin syy oli se että olin muka jotenkin huonosti parkkeerannut, niin vahingossa pakitti päin. Kysyin, että olisi tullut sanomaan, jos niiiin huonosti olen parkkeerannut, kun muutenkin näkyy ovelle osaavan tulla, tiesi tasantarkkaan kenen auto.. no kun oli niin kiire ollut töihin, ettei ollut ehtinyt ja kun vahinko ei nyt niin suuri ole, kun hänen autoon ei tullut mitään, niin sattuuhan näitä. Sanoin, että sattuu juu, mutta tuon sitten laskun, tai korjauksesta hinta-arvion. Naapurilla ei kuulemma raha puissa kasva, eikä nyt hän mitään maksa, ei kai kiireessä töihin ehdi kaikkea... Pienen neuvottelun ja muutaman valitun sanan jälkeen, naapuri päätti lopulta maksaa korjauksen, ja ottipa tämä koira-allergikko perhe myöhemmin myös koiran.....

Tuttava soitti iltasella tarvitsevansa rahaa lainaan, jääkaapissa pelkkä valo ja niin edelleen. Tilille ei voinut laittaa, koska se oli miinuksella ja pankki veisi rahat suoraan, joten voisin laittaa rahat hänen kaverinsa tilille. Kun keksin sanoa, etten pääse sillä hetkellä nettipankkiin, sanoi hän tulevansa hakemaan käteistä kotoani mielellään. Ja ellei käteistä olisi, ei hänelle olisi mikään ongelma tulla kanssani automaatille nostamaan. Jos en jaksaisi lähteä automaatille, voisi hän hakea korttini ja käydä tunnusluvun kanssa nostamassa rahaa, palauttaisi kortin sitten minulle. Kertoi olevansa aivan lähistöllä, aikaa menisi enintään vartti. Niin, äänistä päätellen istui lähibaarissa seurueensa kanssa. Ruokarahaa, juu.

Oma äitini, joka tunkee nokkansa joka asiaan ja kuvittelee voivansa päättää aikuisten lasten asioista. Lapsuudesta asti muistan äitini mielipuolisena vallankäyttäjänä.

Odotin lastani (nyt 8v.), jolloin äitini ei missään nimessä ollut ensimmäisten joukossa, jotka raskaudesta kuulivat. Olin ehkä neljännellä kuulla, kun kerroin ja eka kommentti oli "kyllä sen sieltä vielä jollain verukkeella saa pois, varaa aika lääkäriin ja tee abortti". Koko loppuraskauden voivotteli minkä paskapäätöksen olin tehnyt ja "kyllä sä varmaan jotenki ton asian kanssa tuut pärjäämään".

Hän myöskin kutsuu itsensä kylään. Samalla kutsulla tulee puoli valtakuntaa ja saan tietää siitä, kun vaikkapa siskoni soittaa, että on kyllä tulossa silloin ja silloin. Eipä siskon vierailut haittaa, kutsun toki voisin esittää itse. Viimeisimpänä olivat lapsen synttärit, joiden ajankohdan kuulin siskoltani, koska "äiti ilmoitti että synttärit on silloin".

Kotonani upea äiti-ihminen kiertää kaikki paikat, kyselee mistä mitäkin on saatu ja ostettu, miksei se ja tämä ole esillä ja missä on hänen antamansa esineet ja jossen tykkää niin voisin antaa sitten vaikka takaisin. Tälläkin hetkellä vaatii antamiaan tavaroita takaisin, koska ne eivät ole meillä käytössä ja ne ovat siten hänen. En saa esim. myydä eteenpäin astioita, jotka hän on antanut. Kun palautan sitten äidille, on helvetti irti, kun en arvosta enkä pidä hänen antamistaan asioista. Eli siis säilytän häneltä saamaani skeidaa kaapeissa ettei tarvitse kuunnella länkytystä.

Myös kiusanteko kuuluu asiaan: "palauta se ja se ja anna takaisin kun ette käytä ja haluatko tuoda muutakin?" kun ilmoitan että voisin antaa samalla sitten takaisin muutakin kun tulee hakemaan "tavaroitaan" on vastaus "haen ne mitä pyysin, loput voit tuoda itse". Selvä äitikulta.

Kun menen kylään, pääsen siivoushommiin ja serkusten lapsenvahdiksi. Kun hän lähtee matkalle, saan tekstiviestin missä ilmoitetaan vara-avaimen sijainti ja koiran ulkoilutusajat. Mukavana lisänä nimittely, halveksunta ja alistaminen.

Olen alkanut vastaamaan vaan samalla tyylillä takaisin. Eiköhän se äidin naamakin joskus lopulta pysy kiinni. Tai vaikka alkaa omat asiat joskus kiinnostaa enemmän kuin muiden. Jossei, voi opetella elämään ilman yhden tyttären yhteysenpitoa.

Eräänä juhannuksena erääseen juhlapaikkaan etsittiin työntekijöitä, minua ja kaveriani pyydettiin, työtunnit maksettaisiin pyhäliksojen mukaan. Minä menin, kaveri ei halunnut homehtua koko juhannusta jossain hikisessä työssä. Työtä oli kolmena päivänä. Kun tilipäivä koitti, jo aamusta kaverini soitti ja kysyi rahaa lainaan, suhteellisen isoa summaa vielä, oli muka "tärkee" asia mihin ois tarvinnut. Kun sanoin, etten lainaa, niin alkoi huuto ja nimittely, että vittu sä oot saanu muutamasta hikisestä päivästä kahen viikon rahat, kun kerta oot aamusta iltaan siellä ollu, ja vielä saanu pyhäkorvauksen, vittu on sulla rahaa. Sanoin että niin on, ja olis sullakin, jos ois vaan työ kelvannut. Sen jälkeen kuulin olevani vaan kateellinen, kun hänellä oli hauska juhannus ja vielä muutamat haukut siihen päälle. Rahaa en lainannut, huonosti sai muutenkaan häneltä takaisin lainaamiaan tavaroita tai pieniäkään summia takas. Kerran kysyin lainaamaani 10€ takaisin, hän alkoi leikkiä, ettei puhelimesta kuule ääntäni. Pari päivää hiljaiseloa ja sit taas, oisko rahaa lainata... on ollut entinen kaveri jo aika kauan.

Näitä on ollut tosi terapeuttista lukea, siis että muillakin on samanlaisia kokemuksia, kun joskus on tullut mieleen tarkistaa, että lukeeko mun otsassa isoin kirjaimin TYHMÄ esim silloin, kun joku autokyydin halunnut selittää, että ei kai hänen tarvii antaa oikeesti bensarahaa kun olis bussikortilla matkan kuitenkin päässyt ilmaiseksi, tai jotakin muuta yhtä fiksua

Vierailija kirjoitti:

Olette väärässä, jos luulette, ettei teitä tunnista täällä. Tunnistin erään kirjoittajan, ja itseni hänen tekstistään. Ei kannata ihmetellä, jos ei vähään aikaan kuulu meidän perheen kuulumisia. kumma juttu, miten koulutus ja ammattitaito voivatkin tehdä ihmisen ylpeäksi ja kaikki pitää sitten hinnoitella. Voin sanoa, että jos olisit minulta alkanut oikeasti maksua penäämään palveluistasi niin olisin näyttänyt närhen munat!

Ihan villi arvaus, jos tänne kirjoittaa, niin ei taida enää niin olla väliä yhteydenpidolla. Ja olipa se ammatti mikä hyvänsä, niin eiköhän työpäivät ole sitä varten, ei kai sitä vapaa-ajalla tarvi, varsinkaan ilmaiseksi muille olla käytettävissä koko ajan? Itse siis autat epäitsekkäästi kaikkia kumminkaimojakin, vaikka keskiyöllä ja vähän maksatkin, että saat auttaa. Mulla itsellä riittää kokin työ töissä, mielelläni käyn ulkona syömässä, tai ainakaan mitään kovin monimutkaista en kotona ala tekemään. En keksi hyvää syytä miksi auttaisin muita kun lähimpiä ihmisiä, jotka vielä korvaa sen tavalla tai toisella. Ja tympii myös kysymykset, että miten oikeaoppisesti tehdään, mitä mausteita käytetään tai kauanko tarkalleen pidetään uunissa jotain ruokaa. No yritä selittää, että tapoja on monia tai minutilleen tarkkaa paistoaikaa ei osaa sanoa,tai että jos se on syömäkelpoista niin ihan ok, vaan kun ei, kun pitää saada tietää kumpiko, minä vai mun kaima tekee jonkun sopan oikein kumpi väärin, sitten seuraa yksityiskohtainen selostus kuinka se on ollut tapana tehdä ja joka kerta kauhistellaan kun kerron, että ei paljon tuu kotona kokkailua tai leivottua, että miks...

Ystäväkseni luulemani nainen oli vierailulla kotonani, kun menin vessaan alkoi kuulua kolinaa ja ovien pauketta kun hän kävi kaappejani läpi (ajattelin ensin että kuulen väärin enkä sanonut mitään mutta myöhemmin laskin 1+1). Keittiössä hän ihasteli jälkiruokakulhojani miten ne sopisivat hyvin yhteen hänen astiastonsa kanssa. Meni joitain kuukausia niin hän pyysi minua myymään suuressa kaupungissa sijaitsevan asuntoni ja muuttamaan kämppäkaverikseen omistamaansa taloon pienellä paikkakunnalla ( siis maksamaan hänen lainojaan ja toimimaan varmaan hoitajanaan kun hänellä on etenevä sairaus) !

Sama henkilö käänsi ja väänsi joka asian moneen kertaan saadakseen mahdollisimman suuren hyödyn itselleen. Onneksi moisesta loisesta pääsin eroon ja parista muustakin pas*anjauhajasta!

Myös eräs sukulainen ehdotti että myyn asuntoni ja muutan vuokralle hänen omistamaansa asuntoon. Mistä näitä sikiää?

Vierailija kirjoitti:

Kiva saada joku uusi kaveriksi luulemansa kotiin, joka heti katsastaa astiaston ja kysyy asunnon omistussuhteet, parkkipaikat ja muun mahdollisen.

Nuorempana hämilläni vastailin, nykyisin en. Ei kuulu sinulle.

Tämä.

Kaiken huippu on se kun kahvipöydässä tsekataan mitä kahvikupin perseessä lukee. Hakevat sieltä varmaan Iittalaa mutta kyllä menee huuli pyöreäksi kun siellä lukeekin Villeroy Boch. Enkä ole mikään leuhkija, en koskaan esittele mitään enkä leuhki, eikä meillä mitään hienoa ole muuten mutta nuo kahviastiastot hommasin puoliksi v**uuksissanikin, meilläpäs ei ole mitään perusTeemaa vaan oikein Villeroy Boch :) Tiedän olevani lapsellinen tuossa asiassa mutta on ne ilmeet sen arvoisia. Luulevat ettei meillä ole edes Arabiaa ja onkin vallan muuta.

suurimmat leuhkijat ovat muuten niitä joilla on tasan kaikki mahdollinen pankin omistamaa.

Vierailija kirjoitti:

Otin sen pois kun sinne asti kävelin. Muutama kuukausi myöhemmin...autoni oli normaalisti parkissa ja auton ikkunassa oli lappu, että naapuri oli kolhaissut autoani ja on siitä pahoillaan. Sama naapuri siis. Menin töistä päästyäni asiasta kysymään, niin syy oli se että olin muka jotenkin huonosti parkkeerannut, niin vahingossa pakitti päin. Kysyin, että olisi tullut sanomaan, jos niiiin huonosti olen parkkeerannut, kun muutenkin näkyy ovelle osaavan tulla, tiesi tasantarkkaan kenen auto.. no kun oli niin kiire ollut töihin, .....quote]

Entinen ystäväni oli sellainen että sai tosi tarkkaan varoa mihin parkkaa auton kun menee heille. Heillä oli postimerkin kokoinen tontti mille oli älväritalo pykätty pystyyn. Kadulle ei saanut pysäköidä. Kaveri sanoi kerran että hän lähtee samalla kuin minä (minä siis jo kotiini, pois heiltä) ja sanoi että varo nyt vähän sitten että ehdit alta pois ennen kuin minä peruutan kylkeesi. Otin sen tsoukkina mutta hän todella alkoi peruuttamaan koslaansa ennen kuin olin saanut autoni edes käynnistettyä. Viime sekunnilla sain autoni pois, hän todellakin olisi peruuttanut siihen. Kuulin myöhemmin että hän todellakin peruutti minne tykkäsi, ei yhtään välittänyt ja peltiä rytisi. Kaveri on nyt entinen mutta syy ei ole tämä. Ai niin, hän oli kotiäiti jonka mies kustansi kiroten aina kaikki viulut, nainen vaan valitti kuinka kaikki on paskaa. Ei ollut ihan kaikki muumit laaksossa hänellä mutta tuo parkkijuttu on sellainen mitä en olisi uskonut. Julkisilla sinne jumalan selän taa ei päässyt ja aina oli hirveä tressi mihin koslansa jättää ettei mamma tuu päälle!