Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Joku kirjoitti:

"Yritin aikani joustaa miehen mustasukkaisuuden suhteen (mikä oli turhaa, hänen mustasukkaisuutensa vain paheni kaikesta huolimatta ja lopulta olivat järjettömääkin järjettömämpiä) , mutta kävi ilmi että hän itse petti minua. Eli kokemukseni mukaan erityisen mustasukkaiset ihmiset ovat itse niitä pettäjiä. Käy sääliksi nykyistä muikkelia, joka häntä jaksaa."

Haluan kommentoida vielä tähän. Myös itse olin pettäjä. Puolustelin tekoa itselleni niin, että kun toinen pettää minua kumminkin, niin sama kostaa se jo valmiiksi. Petin ikään kuin "varmuudeksi", vaikka en välttämättä edes halunnut tehdä niin. Oma petollisuus sai minut tietysti kyttäämään vielä lisää. 

Kyllä, hyvin sairas ja kummallinen logiikka. 

T. ketjun sairaalloisen mustasukkainen & narsistisesti vaurioitunut tapaus

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluan sanoa teille mustasukkaisten kumppaneille: kun kyttäys on kerran alkanut, yleensä se ei lopu, vaan saa vain sairaampia muotoja. Meille ei voi esittää sellaista todistetta, joka osoittaisi teidät syyttömiksi. Meidän arvottomuutemme on omassa sisimmämme.  

Älkää myöntykö kyttäyspeliimme, sillä sille tielle lähtiessänne olette jonakin päivänä te olette vielä sairaalassa meidän takiamme. Jos haluatte olla kanssamme, pakottakaa meidät hakemaan apua. Jos emme ole kypsiä siihen, lähtekää. 

Aamen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli siis tuon fyysisen pahoinpitelyn lisäksi henkistä pahoinpitelyä, h**rittelua, haukkumista, mollaamista, alistamista, tein väärin asioita, haukkui perhettäni, kavereitani, varasti multa rahaa lompakosta salaa, jotta pääsi ryyppäämään. Sai itsetuntoni muserrettua, enkä enää tienny mikä on oikein ja väärin. Kaikki johtui vain siitä, että mä kuitenkin häntä petin ja olin siis h**ra. Sillä hän perusteli kaiken käyttäytymisensä.

Sitten kun sain jätettyä hänet (asuin lapsuudenkodissani, joten se oli helppoa se eron teko), alkoi armoton takaisin kinuaminen, kuinka vain hän rakastaa mua eikä kukaan mua ikinä vois niin paljon rakastaa, kirjoitteli pitkiä paperikirjeitä, soitti satoja puheluja ja loppuvaiheessa, ku kännykät tuli kuvioon, niin satoja viestejä ja puheluja siihen, tuli ikkunan alle yöllä itkemään jne.

Huh, kuulostaa todella tutulta. Mun ex saattoi alkaa ihan huutamaan mulle kaupan kassalla, jos ihan ystävällisesti kysyin voisiko hän maksaa ostokset tällä kertaa - hän siis aina käytti mieluummin omat rahansa ryyppäämiseen. Alkoi huutaa myös, jos pakkasin kauppakassit hänen mielestään liian hitaasti. Jättäessäni hänet käyttäytyi juuri mainitsemallasi tavalla, ja kun sitten tajusi etten ota häntä enää takaisin, sekosi ja alkoi uhkailla vaikka mitä. 

Vierailija kirjoitti:

jatko 807:n:

 

Eräänä kertana olin taas paennut vanhempien luo ja idioottina olin jälleen palaamassa takaisin. En tiedä miten tämä tarina olisi päättynyt, ellei tuo kaveri olisi itse mokannut.

Olin siis jo pakannut taas tavarat ja lähdössä takaisin hänen luokseen. Olin katsonut bussin, jolla menisin ja ilmoitin siitä exälle. Ex laittoi viestiä, että v*ttu kun olen niin saatanan vajaa ja tyhmä kun niin myöhäisellä bussilla tulen, ei hänellä helvetti soikoon ole aikaa odotella että raahaan laiskan perseeni sinne.

Tuon viestin luettuani masennuin ja ahdistuin, kun joudun taas tuohon takaisin... Vaan yhtäkkiä mielessä välähti kirkkaasti:  minun ei ole enää mikään pakko palata takaisin, ei enää koskaan!

Tuon ajatuksen jälkeen tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Laitoin exälle viestin, ettei tarvitse minun laiskaa persettäni odotella, minä en tule enää takaisin.

Enkä palannutkaan enää kuin kerran, kun apujoukkojen kanssa hain tavarani.

Anteeksi romaani, tulipahan avauduttua ihan urakalla :'D

T. Se, jonka ex tarkisti puhelimen viestilaskureita myöten

Mahtavaa!!

Mä tein ihan samalla tavalla. Mäkin tein lopulta päätöksen. Kun selvisin hengissä siitä puukkoepisodista, menin seuraavan kerran apujoukkojen kanssa hakemaan vähäiset tavarani. Se oli siinä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisista kodeista nämä mustasukkaiset puolisonne ovat tulleet? Itsellä on ollut kaksi tällaista kumppania. Toisen koti oli todella boheemi taitelijakoti, jossa viini virtasi ja vieraita oli aina paljon. Äiti oli suuri diiva, joka ei kauheasti lapsiaan paimentanut. Nämä juoksivat omin päin pitkin kyliä ja saattoivat syödä koko kesän pelkkä perunaa (60-luvulla). Pärjäsivät keskenään. Aikuisiällä äiti sitten suhtautu tähän poikaansa hyvin omistautuvasti ja takertuvasti. En usko, että lapsena oli ollut sellaista, päinvastoin. Miehen isä oli juoppo taiteilija.

Toinen mies kertoi lapsuudestaan silloin tällöin, mutta vasta vuosien kuluessa. Kuvaili miten äiti oli häntä kohtaan täysin tunnekylmä. Rakasti vain miehen pikkuveljeä. Pikuveljeä palvottiin ja kaikista ilkeyksistä rankaistiin vain isompaa, vaikka ei olisi ollut edes syypää. Äiti myös löi häntä ihan irrationaalisista syistä. Isänsä löi sitten, kun oli teini-ikäinen. Mies arveli, että äiti inhosi häntä siksi, että oli saanut hänet ihan teini-ikäisenä ja nuoruus oli katkennut siihen Hänellä oli kauhean rikkinäinen itsetunto ja heiveröinen käsitys itsestään. Ja tosiaan tuota pelkoa, että oma pili ei riitä ja on pieni. Ei ollut pieni.

Tää vois olla kuin sen mun eksän tarina, kaksi veljeä joista oli vanhin.  Mutta vanhemmat vaan olivat menestyneitä yksityisyrittäjiä joilla ulospäin hyvät kulissit, oikeesti täysiä juoppoja kummatkin ja hyvin kylmiä ihmisiä.  Sairaita olivat koko perhe ja heidän perhesuhteet.

T. se komerossa istunut

Mulle muuten tuli mieleen, että varmaan sitä sun exääs oli pienenä lukittu pimeään komeroon. Mistä se muuten edes keksisi tehdä toiselle tolleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatko 807:n:

 

Eräänä kertana olin taas paennut vanhempien luo ja idioottina olin jälleen palaamassa takaisin. En tiedä miten tämä tarina olisi päättynyt, ellei tuo kaveri olisi itse mokannut.

Olin siis jo pakannut taas tavarat ja lähdössä takaisin hänen luokseen. Olin katsonut bussin, jolla menisin ja ilmoitin siitä exälle. Ex laittoi viestiä, että v*ttu kun olen niin saatanan vajaa ja tyhmä kun niin myöhäisellä bussilla tulen, ei hänellä helvetti soikoon ole aikaa odotella että raahaan laiskan perseeni sinne.

Tuon viestin luettuani masennuin ja ahdistuin, kun joudun taas tuohon takaisin... Vaan yhtäkkiä mielessä välähti kirkkaasti:  minun ei ole enää mikään pakko palata takaisin, ei enää koskaan!

Tuon ajatuksen jälkeen tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Laitoin exälle viestin, ettei tarvitse minun laiskaa persettäni odotella, minä en tule enää takaisin.

Enkä palannutkaan enää kuin kerran, kun apujoukkojen kanssa hain tavarani.

Anteeksi romaani, tulipahan avauduttua ihan urakalla :'D

T. Se, jonka ex tarkisti puhelimen viestilaskureita myöten

Mahtavaa!!

Mä tein ihan samalla tavalla. Mäkin tein lopulta päätöksen. Kun selvisin hengissä siitä puukkoepisodista, menin seuraavan kerran apujoukkojen kanssa hakemaan vähäiset tavarani. Se oli siinä. :D

Oliko mies paikalla ja jos oli, alkoiko uhitella? Monestihan nuo naisia hakkaavat epämiehet ovat ihan kusi sukassa, kun vastassa onkin MIES! :D

Voi kun tätä ketjua tulisi lukemaan iso joukko miehiä myös. Uskon, että monet miehet elävät yhtä sairaalloisen mustasukkaisen NAISEN kanssa, mutta miehillä lieneee vähemmän konsteja edes keskustella aiheesta. En tiedä onko näin, mutta luulisin, että miehillä ei edes ole vastaavaa "mammapalstaa" kuin tämä. SAaati että puhuisivat toisilleen miten nainen kotona ahdistaa, kyttää, syö itsetuntoa, jopa pahoinpitelee. Ei kai ole totuttu edes ajattelemaan, että mieskin voi olla uhrina. Asenneilmapiiri kun on muutenkin sellainen kuin sillä hälytyskeskuspäivystäjällä, joka oli laukaissut apua soittaneelle miehelle pilkallisesti "otaksä muijalta pataan?!"

Googlailin ja vastaan tuli tällainen artikkeli. Lohdullinenkin.

http://anna.fi/suhteet/parisuhteessa/mustasukkaisuudesta-voi-parantua

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti:

"Yritin aikani joustaa miehen mustasukkaisuuden suhteen (mikä oli turhaa, hänen mustasukkaisuutensa vain paheni kaikesta huolimatta ja lopulta olivat järjettömääkin järjettömämpiä) , mutta kävi ilmi että hän itse petti minua. Eli kokemukseni mukaan erityisen mustasukkaiset ihmiset ovat itse niitä pettäjiä. Käy sääliksi nykyistä muikkelia, joka häntä jaksaa."

Haluan kommentoida vielä tähän. Myös itse olin pettäjä. Puolustelin tekoa itselleni niin, että kun toinen pettää minua kumminkin, niin sama kostaa se jo valmiiksi. Petin ikään kuin "varmuudeksi", vaikka en välttämättä edes halunnut tehdä niin. Oma petollisuus sai minut tietysti kyttäämään vielä lisää. 

Kyllä, hyvin sairas ja kummallinen logiikka. 

T. ketjun sairaalloisen mustasukkainen & narsistisesti vaurioitunut tapaus

Kuulostaa tutulta. Itsekin päädyin loppujenlopuksi pettämään, sillä en ''osannut'' erota - mies oli saanut tällä manipuloinnilla ja mustasukkaisuudella kierrettyä pikkusormen ympärille. Tuntui, että on se ja sama petänkö häntä niinkuin hän minua, sillä sain joka tapauksessa syyttelyä, vaikken olisi tehnytkään mitään.  Tiesin silloin, että ero on ainut mahdollisuus, mutta pitkitin sitä. Muutuin myös itse silloin enemmän mustasukkaiseksi. Jollain tavalla nautin tästä takaisin pettämisestä, ja luulen että se vaikuttaa edelleenkin osaltaan suhteisiini, sillä ne eivät ole pitkäkestoisia ja minulla on vaikeuksia olla uskollinen tai yleisestikään ottaa suhteitani vakavasti. Kannattaa siis noteerata varoitusmerkit ajoissa ja etsiä mielummin tasapainoinen ihminen kumppaniksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli siis tuon fyysisen pahoinpitelyn lisäksi henkistä pahoinpitelyä, h**rittelua, haukkumista, mollaamista, alistamista, tein väärin asioita, haukkui perhettäni, kavereitani, varasti multa rahaa lompakosta salaa, jotta pääsi ryyppäämään. Sai itsetuntoni muserrettua, enkä enää tienny mikä on oikein ja väärin. Kaikki johtui vain siitä, että mä kuitenkin häntä petin ja olin siis h**ra. Sillä hän perusteli kaiken käyttäytymisensä.

Sitten kun sain jätettyä hänet (asuin lapsuudenkodissani, joten se oli helppoa se eron teko), alkoi armoton takaisin kinuaminen, kuinka vain hän rakastaa mua eikä kukaan mua ikinä vois niin paljon rakastaa, kirjoitteli pitkiä paperikirjeitä, soitti satoja puheluja ja loppuvaiheessa, ku kännykät tuli kuvioon, niin satoja viestejä ja puheluja siihen, tuli ikkunan alle yöllä itkemään jne.

Huh, kuulostaa todella tutulta. Mun ex saattoi alkaa ihan huutamaan mulle kaupan kassalla, jos ihan ystävällisesti kysyin voisiko hän maksaa ostokset tällä kertaa - hän siis aina käytti mieluummin omat rahansa ryyppäämiseen. Alkoi huutaa myös, jos pakkasin kauppakassit hänen mielestään liian hitaasti. Jättäessäni hänet käyttäytyi juuri mainitsemallasi tavalla, ja kun sitten tajusi etten ota häntä enää takaisin, sekosi ja alkoi uhkailla vaikka mitä. 

Juuri näin. Exä dokas todella paljon, joka perjantai ja lauantai ja kunnon kännit. Hän kulutti rahansa ensisijaisesti ryyppäämiseen ja uhkapelaamiseen ja ravintoloissa pyörimiseen. Kun rahat loppui, nyhti multa (lainasi, ei ikinä maksanu) ja myös varasti lompakostani. Ihan ykkösprioriteetti oli päästä kaveriporukalla ryyppäämään. Hän eli velaksi. Kauhea kierre. Kun palkka tuli, hän maksoi velkansa kaikille muille paitsi tietysti mulle. Sitten se palkka pian loppui ja loppukuun eli taas velaksi. Mä toimin sitten autokuskina ja lompakkona. Mulla oli auto, hänellä ei. Hain häntä satoja kertoja klo 4 aamulla ravintoloista, jotta hän sai ilmaisen autokyydin kämpilleen. Olin siis jo sängyssä nukkumassa, kun soitto tuli. Ja siihen päälle ei tullu kiitosta, vaan tietty sitä h**rittelua.

t. se, jonka exä puukotti pään viereen patjaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatko 807:n:

 

Eräänä kertana olin taas paennut vanhempien luo ja idioottina olin jälleen palaamassa takaisin. En tiedä miten tämä tarina olisi päättynyt, ellei tuo kaveri olisi itse mokannut.

Olin siis jo pakannut taas tavarat ja lähdössä takaisin hänen luokseen. Olin katsonut bussin, jolla menisin ja ilmoitin siitä exälle. Ex laittoi viestiä, että v*ttu kun olen niin saatanan vajaa ja tyhmä kun niin myöhäisellä bussilla tulen, ei hänellä helvetti soikoon ole aikaa odotella että raahaan laiskan perseeni sinne.

Tuon viestin luettuani masennuin ja ahdistuin, kun joudun taas tuohon takaisin... Vaan yhtäkkiä mielessä välähti kirkkaasti:  minun ei ole enää mikään pakko palata takaisin, ei enää koskaan!

Tuon ajatuksen jälkeen tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Laitoin exälle viestin, ettei tarvitse minun laiskaa persettäni odotella, minä en tule enää takaisin.

Enkä palannutkaan enää kuin kerran, kun apujoukkojen kanssa hain tavarani.

Anteeksi romaani, tulipahan avauduttua ihan urakalla :'D

T. Se, jonka ex tarkisti puhelimen viestilaskureita myöten

Mahtavaa!!

Mä tein ihan samalla tavalla. Mäkin tein lopulta päätöksen. Kun selvisin hengissä siitä puukkoepisodista, menin seuraavan kerran apujoukkojen kanssa hakemaan vähäiset tavarani. Se oli siinä. :D

Oliko mies paikalla ja jos oli, alkoiko uhitella? Monestihan nuo naisia hakkaavat epämiehet ovat ihan kusi sukassa, kun vastassa onkin MIES! :D

Ei ollu exä paikalla. Mulla oli avain hänen kämpilleen. Avaimen jätin kämppään lähdön hetkellä. Koko reissu tuntui epätodelliselta, sillä tiesin, että tällä kertaa lähdin todellakin lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Täällä toinen joka toivoo sinulle vilpittömästi hyvää! Et voi tietää koska ne palikat loksahtaa paikalleen. Toipuminen voi olla lähempänä mitä uskotkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

819 jatkaa:

Ja niin vielä, kaikki mitä teen on jotenkin tyhmää tai naurettavaa (katsomani ohjelmat, kuuntelemani musiikki, selaamani nettisivut, lukemani kirjat...) Nuorempana kontrolloi jopa sitä, milloin minun pitää mennä nukkumaan (olen iltavirkku, hän ei; minun oli mentävä nukkumaan samaan aikaan hänen kansaan tai syttyi sota. Tästä sentään päästy.) Ystäväni ovat kaikki jotenkin viallisia myös.

Miehesi on siis mustasukkainen narsisti!

Ota jalat alle, ennen kuin liian myöhäistä!

Jos olisin lukenut tällaisen ketjun kymmenen vuotta sitten, olisin varmaan tehnyt samat johtopäätökset ja lähtenyt. Nyt on tapahtunut paljon sellaista kehitystä, että uskon mieheni olevan enemmänkin tuon yllä kirjoittaneen mustasukkaisen henkilön kaltainen - erittäin heikolla itsetunnolla varustettu, rikkinäinen ihminen.

Miksi uskon näin? Siksi, että kun nyt itse olen jollain lailla tervehtynyt, alkanut kyseenalaistaa miehen "totuuksia" ja laittaa vastaan, hän on kuin onkin kyennyt muuttumaan.

Viimeisimmästä isosta selkkauksesta on nyt pari vuotta aikaa. Tuolloin kaikki alkoi kuten lukemattomia kertoja ennenkin: mies alkoi jurottaa, piti mykkäkoulua. En ensin tajunnut mitään (mikä on osoitus siitä, etten itsekään reagoinut terveesti, sillä johan minun yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella olisi pitänyt tunnistaa merkit).

Sitten mätäpaise purskahti silmilleni: mies alkoi syyttää minua pettämisestä, joka oli kuulemma tapahtunut kaksikymmentä vuotta sitten ja paljastunut iltana, jolloin olimme olleet ravintolassa ja istuneet yhteisen tutun kanssa samassa pöydässä. Muistin tuon tapahtuman vain etäisesti, koska se oli ollut minulle täysin yhdentekevä, mutta mies oli toista mieltä. Minä olin jutellut ja hymyillyt tuolle miehelle, mikä oli (ja on edelleen) mielestäni normaalia käytöstä. Tätä tapahtumaa hän siis oli kaksikymmentä vuotta myöhemmin hautonut mielessään viikkoja ja tullut siihen tulokseen, että olimme tuon miehen kanssa naureskelleet hänelle, antaneet toisillemme salaisia merkkejä ja niin edelleen. Oli tuosta aivan varma ja kertoi, että ero tulee, koska olen pettävä p*ska.

Selvittyäni tyrmistyksestäni en ensimmäistä kertaa syyllistynytkään (koska tilanne oli niin täysin absurdi) vaan sanoin, että toki, sopii. Erotaan. Mies hätääntyi, ja mikä yllättävintä, ei alkanutkaan tällä kertaa syytellä minua vaan tunnusti, ettei tajua itsekään mistä nuo ajatukset tulevat ja että tarvitsee ammattiapua. Eri kiemuroiden jälkeen tuosta avun hakemisesta ei sitten tullutkaan totta, mutta mies on ollut tuon jälkeen ihmisiksi. Tietää, että seuraava kerta on viimeinen, että enää en kuuntele hulluja syytöksiä ja perusteettomia epäilyjä enkä varsinkaan syyllisty niistä ja yritä keksiä, miten olen voinut aiheuttaa tämänkin kriisin.

Onhan tämä sillä lailla kelju tilanne, että en pysty olemaan vapautunut mieheni seurassa vaan koko ajan tarkkailen merkkejä seuraavasta "hulluuskohtauksesta" ja petaan mielessäni eroa, sillä nyt en enää jää katsomaan, josko olisi viimeinen kerta, vaan se todellakin on. Sellaista odottelua, kärkkymistä ja tarkkailua siis minun puoleltani.

Omaa osuuttani mietin: tilanne ei varmaan olisi päässyt tähän, jos olisin noussut vastarintaan jo heti alussa enkä syyllistynyt ja nöyristellyt silloin alussa, ja vielä kymmenet vuodet sen jälkeenkin. Heikko itsetunto, voimakas syyllistymistaipumus ja miellyttämisen halu minulla, heikko itsetunto, epäluuloisuus ja kontrollointitarve miehellä, ja näin ruokimme toistemme sairautta. Surullista, sillä tuolle retkelle kuolivat kaikki tunteeni miestä kohtaan.

Tapahtuiko tuon episodin aikaan jotain muuta, mikä horjutti miehen perusturvallisuutta. Läheisen kuolema tms.

Tää biisi soi paljon radiossa, silloin kun elin parisuhdehelvetissäni. Tuntui, että se kertoo elämästäni. 

Suzanne Vega

"Luka"

My name is Luka

I live on the second floor

I live upstairs from you

Yes I think you've seen me before

If you hear something late at night

Some kind of trouble. some kind of fight

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

I think it's because I'm clumsy

I try not to talk too loud

Maybe it's because I'm crazy

I try not to act too proud

They only hit until you cry

After that you don't ask why

You just don't argue anymore

You just don't argue anymore

You just don't argue anymore

Yes I think I'm okay

I walked into the door again

Well, if you ask that's what I'll say

And it's not your business anyway

I guess I'd like to be alone

With nothing broken, nothing thrown

Just don't ask me how I am 

My name is Luka

I live on the second floor

I live upstairs from you

Yes I think you've seen me before

If you hear something late at night

Some kind of trouble, some kind of fight

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

And they only hit until you cry

After that, you don't ask why

You just don't argue anymore

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Kiitos. Loin tämän naamioni jo pienenä ja katkaisin yhteyden tunteisiini kokonaan, koska lapsuuteni oli täynnä turvattomuutta ja väkivaltaa. En oikein vielä tiedä kuka täällä naamion takana on, mutta matkalla ollaan. :) 

Tiedätkö mitä? Minä rakastan ihan älyttömän paljon erästä miestä, joka on tuollainen. Hän on muilta osin aivan älyttömän ihana ja herttainen tapaus. Ihan ehdottomasti mun elämäni suurin rakkaus. Ihan tajuttoman kallisarvoinen ihminen, mutta ei usko omaan arvoonsa ja rakastettavuuteensa, mikä sitten ilmenee eri tavoin. Ei sinun tapaan näe itseään lähes ollenkaan. Sinäkin olet todennäköisesti jollekin rakas tai tulet vielä olemaan :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Täällä toinen joka toivoo sinulle vilpittömästi hyvää! Et voi tietää koska ne palikat loksahtaa paikalleen. Toipuminen voi olla lähempänä mitä uskotkaan <3

Kiitos. On hämmentävää, että kun tästä häiriöstä ja sairaudesta alkaa puhua suoraan ja ilman puolustelua, minulle toivotaankin vaan hyvää. Aika harva narsisti kokee tätä; oman käytöksen puolustelu ja sokeus sen suhteen jatkuu, koska häpeä naamion takana on niin kova. Häpeä oli ehkä kaikkein järkyttävin asia kohdata tähän mennessä.  

Joku tuolla kertoili, että porukoille teki pahaa nähdä oma tytär hakattuna. Lupaan ja vannon, että mikäli tyttäreni on joskus samassa tilanteessa, menen puhuttelemaan silmästä silmään tätä sankaria.

Ensisijaisesti toki toivon voivani kasvattaa lapseni siten, että hän/he tietävät, miten toisia kohdellaan ja mitä toisilta sopii odottaa noin niinkuin minimissään.

Vierailija kirjoitti:

Tää biisi soi paljon radiossa, silloin kun elin parisuhdehelvetissäni. Tuntui, että se kertoo elämästäni. 

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Suzanne Vega

"Luka"

My name is Luka

I live on the second floor

I live upstairs from you

Yes I think you've seen me before

If you hear something late at night

Some kind of trouble. some kind of fight

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

I think it's because I'm clumsy

I try not to talk too loud

Maybe it's because I'm crazy

I try not to act too proud

They only hit until you cry

After that you don't ask why

You just don't argue anymore

You just don't argue anymore

You just don't argue anymore

Yes I think I'm okay

I walked into the door again

Well, if you ask that's what I'll say

And it's not your business anyway

I guess I'd like to be alone

With nothing broken, nothing thrown

Just don't ask me how I am 

My name is Luka

I live on the second floor

I live upstairs from you

Yes I think you've seen me before

If you hear something late at night

Some kind of trouble, some kind of fight

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

And they only hit until you cry

After that, you don't ask why

You just don't argue anymore

 

Toi kertoo Luka nimisestä pikkupojasta. Ja on todella ärsyttävä biisi!

Olen jo kirjoittanut tänne useammankin viestin, mutta laitetaan lisää:

* Mies yritti hirttää koirani, koska kuulemma rakastin sitä enemmän kuin häntä.

* On/Off-suhteen Off-vaiheessa päädyin baarista hakemaan tukea eräästä yhteisestä tuttavastamme. Kun tämä selvisi miehelle (edelleen Off-vaiheessa), sain turpaani, minua heiteltiin kirjoilla ja mies komensi minut viiltämään puukolla itseäni. Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt, koska olin "koko kylän patja", niin mies vielä raiskasikin. "Itke vaan h***a, ei sua kukaan kuule. Sä ansaitset tämän vaan. Tykkäät kuitenkin".

* Ollessani vaihdossa ulkomailla mies soitti minulle erään riidan jälkeen, että on hukannut koirani. Kun hysteerisenä pyysin häntä soittamaan kaikille kavereille ja vaikka poliisille ja ties minne, niin ei käynyt. Kun sanoin soittavani itse, niin en saanut, koska silloin en luota häneen. Lopulta löi luurin korvaan eikä vastannut enää soittoihin. Parin tunnin päästä paljasti tekstiviestillä, ettei se koira minnekään ole karannut. Hän vain testasi miten luotan häneen.

* Päädyin yrittämään itsaria lääkkeillä, koska en enää kestänyt sitä kaikkea. Mies istui vieressä ja totesi kylmän viileästi, että "tapa vaan ittes, ei sua kukaan kaipaa".

* Yhden vapun jälkeen sylkiessäni verta viemäriin mietin, että onkohan tämä nyt sen arvoista. Naama oli kaksi viikkoa turvoksissa ja mies ei kuulemma pystynyt katsomaan minua koko sinä aikana. Minun ei olisi pitänyt ärsyttää häntä. Minun vikani siis.

Tässä pähkinänkuoressa pintaraapaisu siitä h********ä missä elin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Kiitos. Loin tämän naamioni jo pienenä ja katkaisin yhteyden tunteisiini kokonaan, koska lapsuuteni oli täynnä turvattomuutta ja väkivaltaa. En oikein vielä tiedä kuka täällä naamion takana on, mutta matkalla ollaan. :) 

Tiedätkö mitä? Minä rakastan ihan älyttömän paljon erästä miestä, joka on tuollainen. Hän on muilta osin aivan älyttömän ihana ja herttainen tapaus. Ihan ehdottomasti mun elämäni suurin rakkaus. Ihan tajuttoman kallisarvoinen ihminen, mutta ei usko omaan arvoonsa ja rakastettavuuteensa, mikä sitten ilmenee eri tavoin. Ei sinun tapaan näe itseään lähes ollenkaan. Sinäkin olet todennäköisesti jollekin rakas tai tulet vielä olemaan :-)

Teille kaikkea hyvää. Ehkä hänkin herää joku päivä huomaamaan ettei niitä kaavoja ole pakko toistaa loppuelämäänsä,  mitkä lapsena joutui omaksumaan. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Täällä toinen joka toivoo sinulle vilpittömästi hyvää! Et voi tietää koska ne palikat loksahtaa paikalleen. Toipuminen voi olla lähempänä mitä uskotkaan <3

Kiitos. On hämmentävää, että kun tästä häiriöstä ja sairaudesta alkaa puhua suoraan ja ilman puolustelua, minulle toivotaankin vaan hyvää. Aika harva narsisti kokee tätä; oman käytöksen puolustelu ja sokeus sen suhteen jatkuu, koska häpeä naamion takana on niin kova. Häpeä oli ehkä kaikkein järkyttävin asia kohdata tähän mennessä.  

Komppaan noita muita sinulle kommentoineita. Paljon tsemppiä sinulle! <3