Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Vierailija kirjoitti:

Olimme yhden bändin keikalla yhdessä mieheni ja muutaman ystävän kanssa eturivissä. Bändin laulaja oli mies. Hän ojensi lavalta kätensä minulle ja koskin kättä. Eksäni veti käteni pois ja huusi kaikkien ystäviemme kuullen minulle "koske vielä kerran niin jätän sut". Hän luki tämän kosketuksen lääppimiseksi.

Meilläkin oli hirveä kohtaus tällaisen tapahtuman jälkeen, vaikka siinä julkisesti ei sanonutkaan mitään. Hermostuin ihan totaalisesti ja annoin takaisin. Hän paheksui teiniystäviäni ja sosiaalisesti vilkasta nuoruuttani (joka ei millään mittarilla ollut huoruutta) niin totesin sitten, etten ainakaan viettänyt iltapäiviä yksin kotona käteen vedellen, kuten eräät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

819 jatkaa:

Ja niin vielä, kaikki mitä teen on jotenkin tyhmää tai naurettavaa (katsomani ohjelmat, kuuntelemani musiikki, selaamani nettisivut, lukemani kirjat...) Nuorempana kontrolloi jopa sitä, milloin minun pitää mennä nukkumaan (olen iltavirkku, hän ei; minun oli mentävä nukkumaan samaan aikaan hänen kansaan tai syttyi sota. Tästä sentään päästy.) Ystäväni ovat kaikki jotenkin viallisia myös.

Hälyttävältä kuulostaa. Tuskin olet onnellinen hänen kanssaan? Oletko koskaan miettinyt lähteväsi tai kyseenalaistanut suhdettanne ennen kuin luit näitä juttuja? Ei suhteessa kuulu lytätä toisen persoonaa ja kiinnostuksen kohteita. 

En ole onnellinen, varmaan koskaan ollutkaan. Mies on saanut hallittua minua, koska olen tuntenut syyllisyyttä siitä, etten itsekään usko koskaan rakastaneeni häntä. Olen ajatellut, että hän vaistoaa tämän ja on siksi epäluuloinen ja katkera. Nyt vasta olen alkanut tajuta, että hänen harrastamansa kyttääminen, syyttely, epäilykset ja vähättely ovat tappaneet minun tunteeni eli vika ei ole (ainakaan kokonaan) minussa.

En ole suunnitellut lähteväni, vaikka mies aikoinaan silloin tällöin mustasukkaisuuskohtaustensa tiimellyksessä erolla uhkailikin. Loppui kuin seinään, kun sanoin että okei, erotaan sitten. Itsemurhallakin uhkaili, kunnes sanoin että kai sun sitten täytyy niin tehdä jos siltä tuntuu.

Meillä on aika paljon yhteistä omaisuutta, mikä on tärkein syy etten ole eroamassa. Mies on nykyään työttömänä taloudellisesti riippuvainen minusta, mikä on kummasti vähentänyt v*ttuilua, ja pakko tunnustaa, että tämä uusi vallan tunne ja vankistunut itsevarmuuteni hivelevät kummasti, kun on vuosikymmeniä elänyt kyykytettynä.

Ehkä mä kuitenkin joku päivä lähden, sillä onhan tämä elämä tällä lailla raskasta. Jotain kertonee se, että tunnen herääväni eloon aina, kun mies lähtee edes hetkeksi jonnekin (nyt työttömänä on entistäkin enemmän kotona, mikä ahdistaa mua aivan älyttömästi).

Tämä ketju on ollut silmiä avaava. Siltäkin osalta, että olen alkanut pohtia oman asennoitumiseni terveyttä...

Minä olen ääettömän mustasukkainen nainen.

Viimeisin kumppanini joutui kanssani alistumaan jatkuville epäilyille. Lisäksi tongin hänen puhelimensa ja sähköpostinsa säännöllisesti. Kaivelin yksityiskohtia hänen seksihistoriastaan ja käytin niitä hänen likaamiseensa ja tuomitsemiseensa. Pahimmillaan ajattelin asentaa seurannan hänen kännykkäänsä ja kuuntelulaitteen kotiimme. (En vaan ehtinyt tehdä sitä). Lopulta hän pettikin minua, ja suhde loppui siihen. Uskon, että käytökseni osaltaan ajoi häntä siihen, osaltaan taas hän oli ihminen jolla ei ollut kunnollisia rajoja tai käsitystä siitä mikä on oikein suhteessa. Meidän suhde oli kahden sairaan suhde, narsisti ja läheisriippuva, vuoroja vaihdellen. 

Olen toipumassa erosta, ja alan vasta nyt tajuta omaa sairauttani. Mustasukkaisuuteni johtuu valtavan syvästä turvattomuuden tunteesta ja lapsuuden haavoista. Huomasin, että toisen kyttääminen ei auta mitään, se on täydellisen loputonta jos sille tielle lähtee. Siitä tulee yhä sairaampaa ja sairaampaa; jos todisteita pettämisestä ei löydy, se tarkoittaa ainoastaan että minä en NÄE niitä. Siksi minun on keksittävä yhä uusia keinoja. Sellaista mahdollisuutta ei kerrassaan ole, ettei toinen pettäisi minua, sillä minä olen omasta mielestäni niin arvoton, ettei kukaan voi pitää minusta oikeasti. TODISTEIDEN HAKEMINEN ULKOPUOLELTA JATKUU NIIN KAUAN KUIN SISÄPUOLI ON PASKANA. Lisäksi kyttäys on aloitettava joka päivä alusta. Siitä tulee itseään kiihdyttävä mekanismi; se joka alkaa puhelimisen tonkimisena, voi johtaa toisen henkilön vapauden riistoon ja pahimmillaan jopa tappamiseen. Siinä on sellainen virta, joka vetää molempia yhä syvemmälle ja syvemmälle. Minäkin oikeasti fantasioin pahimmillaan hänen tappamisestaan.  

Nyt suhteen loputtua alan viimein tuntea helpotusta. Minun ei tarvitse enää kytätä eikä tuntea sitä järkyttävää kauhua ja pelkoa jota todisteiden etsiminen minulle aiheutti, sillä ainahan olin varma löytäväni niitä. Olin koko ajan valmistautunut siihen ja täydessä stressitilassa. Sitten pahin tapahtui: hän petti minua. Sain sen mitä kaipasinkin - hän oli valheellinen, hän ei rakastanut minua oikeasti, hän oli pettäjä, minä olin hänelle kasa paskaa. Olin täydellisen romahtanut puoli vuotta. Menetin kaiken: suuren rakkauteni ja meidän koko tulevaisuuden. Vihasin häntä ensin, mutta hitaasti toipumisprosessin edetessä olen alkanut kääntää katsetta itseäni kohti: minä olen näin rikkinäinen, minä olen narsistinen, minä tarvitsen apua. Minulla ei ole oikeutta enää lähteä suhteeseen, ennen kuin olen korjannut itseni siihen kuntoon, että uskon olevani rakkauden arvoinen. Minulla on hyvin turvaton, rikkinäinen lapsuus josta tämä käyttäytymiskaava on saanut alkunsa. Olen mennyt terapiaan ja opettelen pikkuhiljaa. 

Mitä haluan sanoa teille mustasukkaisten kumppaneille: kun kyttäys on kerran alkanut, yleensä se ei lopu, vaan saa vain sairaampia muotoja. Meille ei voi esittää sellaista todistetta, joka osoittaisi teidät syyttömiksi. Meidän arvottomuutemme on omassa sisimmämme.  Älkää myöntykö kyttäyspeliimme, sillä sille tielle lähtiessänne olette jonakin päivänä te olette vielä sairaalassa meidän takiamme. Jos haluatte olla kanssamme, pakottakaa meidät hakemaan apua. Jos emme ole kypsiä siihen, lähtekää. Te ette voi ottaa vastuuta parantumisestamme. 

Jos jollakin on kysyttävää, avaan mielelläni sairaalloisesti mustasukkaisen henkilön ajatusmaailmaa lisää. 

826 jatkaa vielä. Myös minä aloin alentaa hänen itsetuntoaan mm. piikittelemällä, haukkumalla ja vertailemalla exiini. Minä tavallaan vedin häntä oman arvottomuuteni tasolle, ettei hän näkisi miten surkea minä olen ja lähtisi. 

Vierailija kirjoitti:

819 jatkaa:

Ja niin vielä, kaikki mitä teen on jotenkin tyhmää tai naurettavaa (katsomani ohjelmat, kuuntelemani musiikki, selaamani nettisivut, lukemani kirjat...) Nuorempana kontrolloi jopa sitä, milloin minun pitää mennä nukkumaan (olen iltavirkku, hän ei; minun oli mentävä nukkumaan samaan aikaan hänen kansaan tai syttyi sota. Tästä sentään päästy.) Ystäväni ovat kaikki jotenkin viallisia myös.

Miehesi on siis mustasukkainen narsisti!

Ota jalat alle, ennen kuin liian myöhäistä!

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Ja sama täälläkin; kappale oli Matti Eskon 'Lämmin, hellä pehmoinen'. 

En saanut käydä edes kävelyllä, koska minulla olisi voinut kuulemma olla siellä joku toinen mies. Mies ei suostunut mukaani kävelylle, kielsi vaan minua lähtemästä. No en häntä kauaa katsellut. Ja tämä oli vain yksi hänen sairaan mielensä tuotoksista, ei pahin, mutta huvittavimmasta päästä.

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

826 jatkaa vielä. Myös minä aloin alentaa hänen itsetuntoaan mm. piikittelemällä, haukkumalla ja vertailemalla exiini. Minä tavallaan vedin häntä oman arvottomuuteni tasolle, ettei hän näkisi miten surkea minä olen ja lähtisi. 

Edellisessä tekstissäsi kirjoitit, että sinun on ensin saatava itsesi kuntoon, jotta voit olla suhteessa. Minä en usko henkilökohtaisesti, että se on mahdollista ilman rakkautta. Paradoksaalista kyllä, vain näyttämällä haavoittuvuutensa ihminen voi parantua. Pakonomaisesti suorittamalla näitä toimia ja rituaaleja vain peittää todellisen syyn eli huonon itsetunnon ja arvottomuuden, hylätyksitulemisenpelon ym. Jos sen näyttää ja se tulee nähdyksi, se voi parantua. Yksin elämisessä ei tätä vuorovaikutusta synny ja ainoastaan oireilu helpottaa. Toisaalta taas asiassa on sekin puoli, että kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista käyttäytymistä. Uudessa suhteessa oman haavoittuvuuden näyttäminen voisi siis olla hyvä juttu, kunhan et ala suhteeseen sadistisen henkilön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

826 jatkaa vielä. Myös minä aloin alentaa hänen itsetuntoaan mm. piikittelemällä, haukkumalla ja vertailemalla exiini. Minä tavallaan vedin häntä oman arvottomuuteni tasolle, ettei hän näkisi miten surkea minä olen ja lähtisi. 

Edellisessä tekstissäsi kirjoitit, että sinun on ensin saatava itsesi kuntoon, jotta voit olla suhteessa. Minä en usko henkilökohtaisesti, että se on mahdollista ilman rakkautta. Paradoksaalista kyllä, vain näyttämällä haavoittuvuutensa ihminen voi parantua. Pakonomaisesti suorittamalla näitä toimia ja rituaaleja vain peittää todellisen syyn eli huonon itsetunnon ja arvottomuuden, hylätyksitulemisenpelon ym. Jos sen näyttää ja se tulee nähdyksi, se voi parantua. Yksin elämisessä ei tätä vuorovaikutusta synny ja ainoastaan oireilu helpottaa. Toisaalta taas asiassa on sekin puoli, että kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista käyttäytymistä. Uudessa suhteessa oman haavoittuvuuden näyttäminen voisi siis olla hyvä juttu, kunhan et ala suhteeseen sadistisen henkilön kanssa.

Voit olla oikeassa tässä. Tuntuu vain, että tämä käyttäytymiskaava on minussa vielä niin pinnassa, että se käynnistyisi heti uudessa suhteessa. En hallitse sitä vielä ja pelkään vahingoittavani toisia ja vahingoittuvani itse lisää, valitsemalla taas jonkun samalla tavalla rajattoman.

Vierailija kirjoitti:

Millaisista kodeista nämä mustasukkaiset puolisonne ovat tulleet? Itsellä on ollut kaksi tällaista kumppania. Toisen koti oli todella boheemi taitelijakoti, jossa viini virtasi ja vieraita oli aina paljon. Äiti oli suuri diiva, joka ei kauheasti lapsiaan paimentanut. Nämä juoksivat omin päin pitkin kyliä ja saattoivat syödä koko kesän pelkkä perunaa (60-luvulla). Pärjäsivät keskenään. Aikuisiällä äiti sitten suhtautu tähän poikaansa hyvin omistautuvasti ja takertuvasti. En usko, että lapsena oli ollut sellaista, päinvastoin. Miehen isä oli juoppo taiteilija.

Toinen mies kertoi lapsuudestaan silloin tällöin, mutta vasta vuosien kuluessa. Kuvaili miten äiti oli häntä kohtaan täysin tunnekylmä. Rakasti vain miehen pikkuveljeä. Pikuveljeä palvottiin ja kaikista ilkeyksistä rankaistiin vain isompaa, vaikka ei olisi ollut edes syypää. Äiti myös löi häntä ihan irrationaalisista syistä. Isänsä löi sitten, kun oli teini-ikäinen. Mies arveli, että äiti inhosi häntä siksi, että oli saanut hänet ihan teini-ikäisenä ja nuoruus oli katkennut siihen Hänellä oli kauhean rikkinäinen itsetunto ja heiveröinen käsitys itsestään. Ja tosiaan tuota pelkoa, että oma pili ei riitä ja on pieni. Ei ollut pieni.

Tää vois olla kuin sen mun eksän tarina, kaksi veljeä joista oli vanhin.  Mutta vanhemmat vaan olivat menestyneitä yksityisyrittäjiä joilla ulospäin hyvät kulissit, oikeesti täysiä juoppoja kummatkin ja hyvin kylmiä ihmisiä.  Sairaita olivat koko perhe ja heidän perhesuhteet.

T. se komerossa istunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä stoori tuossa yllä :o

Hirveää se oli elääkin ja käsitellä tänäpäivänä. Niin hyvin veti ekat puolivuotta ihanan miehen roolia ja muuttui sekuntissa täysin sairaaksi ja kaiken oli suhteen alussakin laskelmoinnut niin hyvin että mahdoton melkein oli päästä pois tuosta suhteesta vaikka itsekin tiesi sen sairaaksi. Onnistui saamaan minut eristettyä niin hyvin muista että tiesi ettei minua kukaan auttaisi enää siinä vaiheessa kun totuus paljastuisi minulle todellisesta luonteestaan. Ja tämän kaiken minulle itse myönsi. Tottakai kasvotusten ettei todisteita tämmöisen sanomisista vaan jäisi. 

T. se joka komerossa istui

Minkä ikäinen olit, ku olit tuon kanssa? Melko nuori? Noin 20-vuotias?

Hei tuli mieleen, että miksi  et ottaisi uutta puhelinnumeroa ja laittaisi sitä salaiseksi?

Asutteko pikkupaikkakunnalla, kun äijä on änkeämässä samaan työpaikkaan nykyisesi kanssa?

Hyvä, että nykyinen uskoo sua.

Juu 21 vuotias olin tuohon aikoihin.  Olen tehnyt, soittelee tuntemattomista numeroista ja saa aina joltain ongittua numeroni, koska eihän kukaan tiedä miten paljon häntä pelkään ja millainen oikeasti on. On tosi ovela ihminen. Eikä tää nyt niin pieni kaupunki ole, se vaan haluaa pitää mua silmällä ja varmistaa ettei oma luonne paljastu. Onneksi ei sinne päässyt töihin ja antanut mun nyt muutoin olla rauhassa. Pelottavaa vaan tuommoinen kun ei koskaan tiedä mistä ilmaantuu paikalle ja mitä keksii. 

Just tää. Että vielä 10 vuoden jälkeenkin joku idiootti luulee, että haluaisin ex-mieheni takaisin. Meitä on oikeasti naisia, jotka olemme eronneet, että me itse ja meidän lapsemme pysyisimme hengissä. Nää uudelleennaittajat vois heittää kans kalliolta alas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

819 jatkaa:

Ja niin vielä, kaikki mitä teen on jotenkin tyhmää tai naurettavaa (katsomani ohjelmat, kuuntelemani musiikki, selaamani nettisivut, lukemani kirjat...) Nuorempana kontrolloi jopa sitä, milloin minun pitää mennä nukkumaan (olen iltavirkku, hän ei; minun oli mentävä nukkumaan samaan aikaan hänen kansaan tai syttyi sota. Tästä sentään päästy.) Ystäväni ovat kaikki jotenkin viallisia myös.

Miehesi on siis mustasukkainen narsisti!

Ota jalat alle, ennen kuin liian myöhäistä!

Jos olisin lukenut tällaisen ketjun kymmenen vuotta sitten, olisin varmaan tehnyt samat johtopäätökset ja lähtenyt. Nyt on tapahtunut paljon sellaista kehitystä, että uskon mieheni olevan enemmänkin tuon yllä kirjoittaneen mustasukkaisen henkilön kaltainen - erittäin heikolla itsetunnolla varustettu, rikkinäinen ihminen.

Miksi uskon näin? Siksi, että kun nyt itse olen jollain lailla tervehtynyt, alkanut kyseenalaistaa miehen "totuuksia" ja laittaa vastaan, hän on kuin onkin kyennyt muuttumaan.

Viimeisimmästä isosta selkkauksesta on nyt pari vuotta aikaa. Tuolloin kaikki alkoi kuten lukemattomia kertoja ennenkin: mies alkoi jurottaa, piti mykkäkoulua. En ensin tajunnut mitään (mikä on osoitus siitä, etten itsekään reagoinut terveesti, sillä johan minun yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella olisi pitänyt tunnistaa merkit).

Sitten mätäpaise purskahti silmilleni: mies alkoi syyttää minua pettämisestä, joka oli kuulemma tapahtunut kaksikymmentä vuotta sitten ja paljastunut iltana, jolloin olimme olleet ravintolassa ja istuneet yhteisen tutun kanssa samassa pöydässä. Muistin tuon tapahtuman vain etäisesti, koska se oli ollut minulle täysin yhdentekevä, mutta mies oli toista mieltä. Minä olin jutellut ja hymyillyt tuolle miehelle, mikä oli (ja on edelleen) mielestäni normaalia käytöstä. Tätä tapahtumaa hän siis oli kaksikymmentä vuotta myöhemmin hautonut mielessään viikkoja ja tullut siihen tulokseen, että olimme tuon miehen kanssa naureskelleet hänelle, antaneet toisillemme salaisia merkkejä ja niin edelleen. Oli tuosta aivan varma ja kertoi, että ero tulee, koska olen pettävä p*ska.

Selvittyäni tyrmistyksestäni en ensimmäistä kertaa syyllistynytkään (koska tilanne oli niin täysin absurdi) vaan sanoin, että toki, sopii. Erotaan. Mies hätääntyi, ja mikä yllättävintä, ei alkanutkaan tällä kertaa syytellä minua vaan tunnusti, ettei tajua itsekään mistä nuo ajatukset tulevat ja että tarvitsee ammattiapua. Eri kiemuroiden jälkeen tuosta avun hakemisesta ei sitten tullutkaan totta, mutta mies on ollut tuon jälkeen ihmisiksi. Tietää, että seuraava kerta on viimeinen, että enää en kuuntele hulluja syytöksiä ja perusteettomia epäilyjä enkä varsinkaan syyllisty niistä ja yritä keksiä, miten olen voinut aiheuttaa tämänkin kriisin.

Onhan tämä sillä lailla kelju tilanne, että en pysty olemaan vapautunut mieheni seurassa vaan koko ajan tarkkailen merkkejä seuraavasta "hulluuskohtauksesta" ja petaan mielessäni eroa, sillä nyt en enää jää katsomaan, josko olisi viimeinen kerta, vaan se todellakin on. Sellaista odottelua, kärkkymistä ja tarkkailua siis minun puoleltani.

Omaa osuuttani mietin: tilanne ei varmaan olisi päässyt tähän, jos olisin noussut vastarintaan jo heti alussa enkä syyllistynyt ja nöyristellyt silloin alussa, ja vielä kymmenet vuodet sen jälkeenkin. Heikko itsetunto, voimakas syyllistymistaipumus ja miellyttämisen halu minulla, heikko itsetunto, epäluuloisuus ja kontrollointitarve miehellä, ja näin ruokimme toistemme sairautta. Surullista, sillä tuolle retkelle kuolivat kaikki tunteeni miestä kohtaan.

Tuli lisää juttuja mieleen, jotka ei kaikki liity mustasukkaisuuteen, mutta kuitenkin aika häiriintyneitä piirteitä.

- Exä oli pakkomielteinen oman ulkonäkönsä suhteen. Mihinkään hän ei voinut mennä ilman puolen tunnin peilailua ja puunaamista. Tukka piti olla ojennuksessa ja kuteet vimpan päälle jopa lähikauppaan poiketessa. Hän myös meikkasi ja lainasi/varasteli minun meikkejä ja hiustuotteita.

- Hän oli minua vain 4 senttiä pidempi ja siitäkin muodostui ongelma, etten saa missään tapauksessa näyttää häntä pidemmältä. Korkkareiden käyttö oli minulta ehdottomasti kielletty.

- Minun ulkonäköön ja laittautumiseen exä suhtautui ristiriitaisesti. Toisaalta häntä "hävetti liikkua kaltaiseni seurassa", jos pukeuduin verkkareihin ja olin meikittä. Toisaalta jos vähän panostin, niin olin tietysti laittaututunut muita miehiä varten ja näytin halvalta tyrkyltä.

- Suhteen alussa ex antoi kuvan itsestään ahkerana töiden haalijana ja supliikkina menestyksekkäänä myyntimiehenä. Suhteen aikana valkeni, että nämä myyntihommat olivat satunnaisia tuote-esittelykeikkoja tai apupoikana hyörimistä tuttavansa urheiludivarissa. Hän siis oli töissä ehkä kerran tai pari kuukaudessa. Mies loisi minun asunnollani, söi ja eli rahoillani, ja minä kävin töissä. Usein makselin miehen muitakin menoja, kun hän sai jotenkin ihmeellisesti perusteltua, miksi minun pitää maksaa. Silti exällä oli varaa shoppailla mm. uusi auto, kalliita kelloja ja vaatteita itselleen. Todennäköisesti hän sai isojakin summia rahaa varakkailta vanhemmiltaan.

- Jos olin yön aikana mumissut tai kääntyillyt unissani, oli aamulla helvetti irti. Olin tietenkin nähnyt eroottisia unia muista miehistä. Joskus ex ravisteli minut hereille keskellä yötä ja raivosi, kun olin kääntyillyt jotenkin "epäilyttävästi".

- Äänestin vaaleissa miesehdokasta ja exä sai tämän selville tentattuaan minua jonkin aikaa. Helvetti oli taas irti. Mies etsi välittömästi kaikki tiedot tästä ehdokkaasta ja oli varma, että tämä on joku panoni ja salarakkaani. En saanut katsoa vaalien tulosiltaa telkkarista, koska olisin varmasti kuolannut tätä ehdokasta, jos hän olisi sattunut olemaan ruudussa. Mies uhkaili lähettää ehdokkaalle sähköpostia, että tietää salasuhteestamme - en tiedä lähettikö.

T: se jonka ex tuli kuntosalille vahtimaan

Vierailija kirjoitti:

Voiko nää olla totta. Huhhuh. Mun ex-mies syytti minua mustasukkaiseksi kun olin harmistunut viikonloppujen poissaoloista ja matkoista kavereiden kanssa kun minun kanssa ei matkustanut. Kerran soitin hänelle (en osannut käyttää tvn elokuvatoimintoa) niin ystävänsä pitivät kuulemma outona että edes soitin.

Mun exä oli muuten tuollainen.

Mä en olisi saanut oikein käydä missään, koska hänellä oli niin paljon omia menoja eli kun hän ei ollut menossa, ois mun pitänyt olla hänen kanssaan. Ja kun hän oli menossa, mun piti pysyä kotona, koska hän ei halunnut olla musta huolissaan, kun on reissussa.

Ja tosissaan, jos halusin viestin, kun on perillä, jos tuli ongelma (just joku tuollainen kaukosäädin- tyyppinen), niin se oli niiiiiin noloa, kun soitin/tekstasin, koska kaverit vaan aattelee, että mä kyttään ja veetuilevat hänen olevan tossun alla.

Outoa sinänsä, koska tunsin monta hänen kaveriporukkansa naisystävistä ja näille oli ihan normaalia soitella ja tekstailla, kun toinen oli reissussa..

Monet tarinat kuullostavat liiankin tutulta..

Yleisesti ottaen jokainen sosiaalinen tapahtuma johon osallistuin, oli miehen mielestä vain tekosyy päästä pettämään :D Aluksi harhaluuloisuus huvitti mutta itkuunhan se päättyi. Jatkuva syyllistäminen ja kysely vie kyllä kenet tahansa siihen pisteeseen, että lopulta räjähtää kun ei jaksa enää todistella.

Tässä joitakin esimerkkejä:

-Jos en vastannut viestiin 5 min sisällä, olin panemassa toista miestä. Tällöin uhkasi tulla ovellenikin.

-Soitteli kavereilleni kysellen, varmistaakseen missä olen, vaikka olin hänelle itse kertonut.

-En voinut viipyä  edes sukulaisjuhlissa iltamyöhään, sillä siitä seurasi kamala tappelu. 

-Oli mustasukkainen suhteen lopussa jopa naispuolisista kavereistani, vaikka en ole biseksuaali.

-Baarireissuista tuli myös aina tappelu, sillä hänen päähänsä ei mahtunut ajatus hauskanpidosta vaan olin aina ''metsästämässä'' muita.

Yritin aikani joustaa miehen mustasukkaisuuden suhteen (mikä oli turhaa, hänen mustasukkaisuutensa vain paheni kaikesta huolimatta ja lopulta olivat järjettömääkin järjettömämpiä) , mutta kävi ilmi että hän itse petti minua. Eli kokemukseni mukaan erityisen mustasukkaiset ihmiset ovat itse niitä pettäjiä. Käy sääliksi nykyistä muikkelia, joka häntä jaksaa.

Tuntuu todella ihmeelliseltä lukea näitä samoja juttuja, mitä itse on kokenut. Miten samaa kaavaa voikaan noudattaa miesten käytös!! Joiltakin puuttuu fyysinen pahoinpitely, mutta luulen, että olis voinu heilläki tulla se kuvoihin, jos olisivat jatkaneet pidempään.

Mulla oli siis tuon fyysisen pahoinpitelyn lisäksi henkistä pahoinpitelyä, h**rittelua, haukkumista, mollaamista, alistamista, tein väärin asioita, haukkui perhettäni, kavereitani, varasti multa rahaa lompakosta salaa, jotta pääsi ryyppäämään. Sai itsetuntoni muserrettua, enkä enää tienny mikä on oikein ja väärin. Kaikki johtui vain siitä, että mä kuitenkin häntä petin ja olin siis h**ra. Sillä hän perusteli kaiken käyttäytymisensä.

Sitten kun sain jätettyä hänet (asuin lapsuudenkodissani, joten se oli helppoa se eron teko), alkoi armoton takaisin kinuaminen, kuinka vain hän rakastaa mua eikä kukaan mua ikinä vois niin paljon rakastaa, kirjoitteli pitkiä paperikirjeitä, soitti satoja puheluja ja loppuvaiheessa, ku kännykät tuli kuvioon, niin satoja viestejä ja puheluja siihen, tuli ikkunan alle yöllä itkemään jne. Sitten aina menin takas muutaman kuukauden kinuamisen jälkeen, että nyt hän on muuttunu ja nyt kaikki on hyvin.

Hetken aikaa kaikki oli hyvin ja uskoin, että hän on muuttunut ja kuinka hän mua rakastaakaan ja ei varmaan kukaan rakastaiskaan mua näin paljon. Mutta ei, taas kaikki luisui siihen sairaalloiseen kyttäämiseen ja tenttaamiseen. Piti tarkkaan selostaa esim. kauppakäynnit jne. Mihinkään ei uskonu, ei luottanu. Olin yks v**n h**ra. Ja sit taas yhtäkkiä puskista tuli pahoinpitely. Syytti mua, oli mun vika, että hän käyttäytyi noin. Mulla oli siis ollu yksi seksikumppani ennen häntä enkä häntä pettäny. Olin 17 v, kun tapasimme. 

Hänen käytös tappoi täysin rakkauden, joka tunsin häntä kohtaan. Loppuaikana olin hänen kanssaan, koska en tiennyt, miten pääsen irti. Noi tuontyyppiset kundit eivät näköjään tajua, että tappavat tunteet toiselta noin käyttäytymällä. Loppuvaiheessa aloin haaveilla jostain tuntemattomasta ihanasta kundista, kenen kaa ei tarttis pelätä ja jonka kanssa voisi olla normaalisti ja ONNELLINEN. 

t. se, jonka exä löi puukolla patjaan pään viereen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Kiitos. Loin tämän naamioni jo pienenä ja katkaisin yhteyden tunteisiini kokonaan, koska lapsuuteni oli täynnä turvattomuutta ja väkivaltaa. En oikein vielä tiedä kuka täällä naamion takana on, mutta matkalla ollaan. :)