Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

819 jatkaa:

Ja niin vielä, kaikki mitä teen on jotenkin tyhmää tai naurettavaa (katsomani ohjelmat, kuuntelemani musiikki, selaamani nettisivut, lukemani kirjat...) Nuorempana kontrolloi jopa sitä, milloin minun pitää mennä nukkumaan (olen iltavirkku, hän ei; minun oli mentävä nukkumaan samaan aikaan hänen kansaan tai syttyi sota. Tästä sentään päästy.) Ystäväni ovat kaikki jotenkin viallisia myös.

Miehesi on siis mustasukkainen narsisti!

Ota jalat alle, ennen kuin liian myöhäistä!

Jos olisin lukenut tällaisen ketjun kymmenen vuotta sitten, olisin varmaan tehnyt samat johtopäätökset ja lähtenyt. Nyt on tapahtunut paljon sellaista kehitystä, että uskon mieheni olevan enemmänkin tuon yllä kirjoittaneen mustasukkaisen henkilön kaltainen - erittäin heikolla itsetunnolla varustettu, rikkinäinen ihminen.

Miksi uskon näin? Siksi, että kun nyt itse olen jollain lailla tervehtynyt, alkanut kyseenalaistaa miehen "totuuksia" ja laittaa vastaan, hän on kuin onkin kyennyt muuttumaan.

Viimeisimmästä isosta selkkauksesta on nyt pari vuotta aikaa. Tuolloin kaikki alkoi kuten lukemattomia kertoja ennenkin: mies alkoi jurottaa, piti mykkäkoulua. En ensin tajunnut mitään (mikä on osoitus siitä, etten itsekään reagoinut terveesti, sillä johan minun yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella olisi pitänyt tunnistaa merkit).

Sitten mätäpaise purskahti silmilleni: mies alkoi syyttää minua pettämisestä, joka oli kuulemma tapahtunut kaksikymmentä vuotta sitten ja paljastunut iltana, jolloin olimme olleet ravintolassa ja istuneet yhteisen tutun kanssa samassa pöydässä. Muistin tuon tapahtuman vain etäisesti, koska se oli ollut minulle täysin yhdentekevä, mutta mies oli toista mieltä. Minä olin jutellut ja hymyillyt tuolle miehelle, mikä oli (ja on edelleen) mielestäni normaalia käytöstä. Tätä tapahtumaa hän siis oli kaksikymmentä vuotta myöhemmin hautonut mielessään viikkoja ja tullut siihen tulokseen, että olimme tuon miehen kanssa naureskelleet hänelle, antaneet toisillemme salaisia merkkejä ja niin edelleen. Oli tuosta aivan varma ja kertoi, että ero tulee, koska olen pettävä p*ska.

Selvittyäni tyrmistyksestäni en ensimmäistä kertaa syyllistynytkään (koska tilanne oli niin täysin absurdi) vaan sanoin, että toki, sopii. Erotaan. Mies hätääntyi, ja mikä yllättävintä, ei alkanutkaan tällä kertaa syytellä minua vaan tunnusti, ettei tajua itsekään mistä nuo ajatukset tulevat ja että tarvitsee ammattiapua. Eri kiemuroiden jälkeen tuosta avun hakemisesta ei sitten tullutkaan totta, mutta mies on ollut tuon jälkeen ihmisiksi. Tietää, että seuraava kerta on viimeinen, että enää en kuuntele hulluja syytöksiä ja perusteettomia epäilyjä enkä varsinkaan syyllisty niistä ja yritä keksiä, miten olen voinut aiheuttaa tämänkin kriisin.

Onhan tämä sillä lailla kelju tilanne, että en pysty olemaan vapautunut mieheni seurassa vaan koko ajan tarkkailen merkkejä seuraavasta "hulluuskohtauksesta" ja petaan mielessäni eroa, sillä nyt en enää jää katsomaan, josko olisi viimeinen kerta, vaan se todellakin on. Sellaista odottelua, kärkkymistä ja tarkkailua siis minun puoleltani.

Omaa osuuttani mietin: tilanne ei varmaan olisi päässyt tähän, jos olisin noussut vastarintaan jo heti alussa enkä syyllistynyt ja nöyristellyt silloin alussa, ja vielä kymmenet vuodet sen jälkeenkin. Heikko itsetunto, voimakas syyllistymistaipumus ja miellyttämisen halu minulla, heikko itsetunto, epäluuloisuus ja kontrollointitarve miehellä, ja näin ruokimme toistemme sairautta. Surullista, sillä tuolle retkelle kuolivat kaikki tunteeni miestä kohtaan.

Tapahtuiko tuon episodin aikaan jotain muuta, mikä horjutti miehen perusturvallisuutta. Läheisen kuolema tms.

Ei mitään sellaista ikinä, mistä olisin saanut kiinni. Ei mies itsekään ole osannut kertoa, mihin nuo puuskat liittyvä ja mistä mielen mustista syövereistä epäluuloisuuskohtaukset kumpuavat. Olemme siis tuon viimeisimmän tapauksen jälkeen asiasta keskustelleet ja pohtineet syitä, aiemmin emme koskaan.

Jotenkin minusta tuntui täysin mahdottomalta puhua asiasta, se oli jostain syystä niin hävettävä, ja tunsin suurta syyllisyyttä, jonka alkuperää en vieläkään ole saanut selville. Koskaan siis en ole miestäni pettänyt, mutta varmaankin käyttäydyin kuin olisin, sillä tuo syyllisyys sai minut mm. salailemaan (täysin viattomia) tekemisiäni ja menemisiäni. Pohdin aina, olinko syyllistynyt "ajatusrikokseen", jonka mies sitten oli jotenkin saanut selville... Tiedän, en kuulosta kovin terveeltä itsekään. Mutta pikku hiljaa tässä parannutaan, toivottavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli siis tuon fyysisen pahoinpitelyn lisäksi henkistä pahoinpitelyä, h**rittelua, haukkumista, mollaamista, alistamista, tein väärin asioita, haukkui perhettäni, kavereitani, varasti multa rahaa lompakosta salaa, jotta pääsi ryyppäämään. Sai itsetuntoni muserrettua, enkä enää tienny mikä on oikein ja väärin. Kaikki johtui vain siitä, että mä kuitenkin häntä petin ja olin siis h**ra. Sillä hän perusteli kaiken käyttäytymisensä.

Sitten kun sain jätettyä hänet (asuin lapsuudenkodissani, joten se oli helppoa se eron teko), alkoi armoton takaisin kinuaminen, kuinka vain hän rakastaa mua eikä kukaan mua ikinä vois niin paljon rakastaa, kirjoitteli pitkiä paperikirjeitä, soitti satoja puheluja ja loppuvaiheessa, ku kännykät tuli kuvioon, niin satoja viestejä ja puheluja siihen, tuli ikkunan alle yöllä itkemään jne.

Huh, kuulostaa todella tutulta. Mun ex saattoi alkaa ihan huutamaan mulle kaupan kassalla, jos ihan ystävällisesti kysyin voisiko hän maksaa ostokset tällä kertaa - hän siis aina käytti mieluummin omat rahansa ryyppäämiseen. Alkoi huutaa myös, jos pakkasin kauppakassit hänen mielestään liian hitaasti. Jättäessäni hänet käyttäytyi juuri mainitsemallasi tavalla, ja kun sitten tajusi etten ota häntä enää takaisin, sekosi ja alkoi uhkailla vaikka mitä. 

Juuri näin. Exä dokas todella paljon, joka perjantai ja lauantai ja kunnon kännit. Hän kulutti rahansa ensisijaisesti ryyppäämiseen ja uhkapelaamiseen ja ravintoloissa pyörimiseen. Kun rahat loppui, nyhti multa (lainasi, ei ikinä maksanu) ja myös varasti lompakostani. Ihan ykkösprioriteetti oli päästä kaveriporukalla ryyppäämään. Hän eli velaksi. Kauhea kierre. Kun palkka tuli, hän maksoi velkansa kaikille muille paitsi tietysti mulle. Sitten se palkka pian loppui ja loppukuun eli taas velaksi. Mä toimin sitten autokuskina ja lompakkona. Mulla oli auto, hänellä ei. Hain häntä satoja kertoja klo 4 aamulla ravintoloista, jotta hän sai ilmaisen autokyydin kämpilleen. Olin siis jo sängyssä nukkumassa, kun soitto tuli. Ja siihen päälle ei tullu kiitosta, vaan tietty sitä h**rittelua.

t. se, jonka exä puukotti pään viereen patjaan

Mun exä kans käytti kaikko rahansa alkoholiin. Monesti, kun hänellä oli rahat loppu, hän kehitti jonkun riidan, josta sitten syytti mua, "sä oot pilannut mun elämän" "viikon ainut vapaailta ja sä pilaat sen käytökselläs", koskaan hän ei ollut tietenkään syyllinen. Huudosta ei tullut loppua ja sairasta kyllä, aloin itsekin usko että riita oli mun vika.

Ja arvatkaas miten sen sai leppymään?

Kävi Alkossa ja antoi rahaa taksiin, jotta pääsee baariin.

Jälkeenpäin vasta tajusin, että tarkoituksella kehitti noita riitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kerrot itse olevasi mustasukkainen: kiitos ensinnäkin tuosta kirjoituksesta, jostakin syystä se rupesi itkettämään melkein. Tuli surullinen olo puolestasi, kun et voi uskoa olevasi arvokas ihminen. Onneksi saat nyt apua siihen kaikkeen.

Etkä kuulosta yhtään narsistiselta, vaan surullisen rikkinäiseltä ihmiseltä, joka ymmärtää toimineensa hirveän vahingollisesti ja katuu sitä. Ymmärrät myös mekanismit, joilla olet rakentunut noin. Suuri osa sairaan mustasukkaisista lienee samasta puusta rakennettu. Osa sitten persoonallisuushäiriöisiä pysyvästi.

Kiitos sinulle vastauksesta. Kyllä minä olen narsistinen. Ehkä en pahimmasta päästä, mutta exät todennäköisesti diagnoisivat minut narsistiksi. Minä manipuloin, kontrolloin ja kyttäsin omissa suhteissani, sekä käytin henkistä väkivaltaa. Toimin hyvin tunnekylmällä tavalla. Aiemmin en nähnyt enkä katunut tätä, mutta eron jälkeinen kriisi ja aika on riisunut minulta naamion. Se mitä olen muille tehnyt, on ollut rankkaa kohdata. Olen toiveikas sen suhteen, että ehkä minun kaltaisenikin voivat parantua, kun lakkaavat muiden syyttelyn ja näkevät myös itsensä. Narsisti on aina kipeä sisältä. Suojakuori on vaan sitä vahvempi, mitä suuremmat vauriot. Joillakin se on jo niin vahva, ettei murtuminen ole edes mahdollista. 

Ihan mahtavaa itsensä löytämistä ja tosiasioiden tunnustamista. Olet varmaan päässyt jo alkuun niiden alkusyiden kanssa, jotka sinut muovasivat käyttäytymään noin. Kaikkea hyvää sinulle, uskon että saat selätettyä demonisi ja elettyä tasapainoista elämää sinkkuna tai joskus myöhemmin suhteessa.

Täällä toinen joka toivoo sinulle vilpittömästi hyvää! Et voi tietää koska ne palikat loksahtaa paikalleen. Toipuminen voi olla lähempänä mitä uskotkaan <3

Kiitos. On hämmentävää, että kun tästä häiriöstä ja sairaudesta alkaa puhua suoraan ja ilman puolustelua, minulle toivotaankin vaan hyvää. Aika harva narsisti kokee tätä; oman käytöksen puolustelu ja sokeus sen suhteen jatkuu, koska häpeä naamion takana on niin kova. Häpeä oli ehkä kaikkein järkyttävin asia kohdata tähän mennessä.  

Sepä se! Häpeä on vaikea asia käsitellä kenelle tahansa. Kaikissa meissä on sitä. Ns. "tavalliset" ihmiset harvemmin kohtaavat sitä itsessään koskaan, koska se ei ole niin korostunutta. Se ilmenee kuitenkin toisten piikittelynä, vähättelynä, arvosteluna... Kaikenlaisena "pienenä".

Osa 1:

Mustasukkainen käytös alkoi vuoden tuttavuuden jälkeen yllättäen. En niinkään uskonut selittelyjä tai anteeksipyyntöjä mutta annoin asioiden olla koska olin koko elämäni siihen asti ollut yksinäinen ja ajatus siihen palaamisesta pelotti liikaa. Mies on (omien sanojensa mukaan - kaiken tapahtuneen jälkeen epäilen näitäkin kertomuksia) tullut lapsena hyväksikäytetyksi, menettänyt vanhempansa ja adoptoitu toiseen perheeseen. En välitä jos hän tai joku muu tunnistaa. Osa näistä siltä ajalta kun vielä annoin anteeksi ja mahdollisuuden toisensa perään, osa tapahtunut sitten kun olen yrittänyt päästä miehestä eroon, hän jatkoi piinaamistani vielä ihan viime aikoihin asti.

-Ensimmäinen kerta: mies oli meillä yötä mutta ei saanut nukuttua eikä antanut minunkaan nukkua. Pyysin häntä lähtemään kotiin koska minulla oli aikainen herätys, ei suostunut joten käänsin kylkeä. Kuulin miten hän yritti avata puhelintani, nousin ja nappasin puhelimen tyynyni alle. Alkoi riehumaan ja kysyi miksi otin puhelimen, yritti kaikin keinoin pakottaa näyttämään koska "jos sulla ei olis mitään salattavaa voisit näyttää". Laitoin puhelimen kiinni ja sanoin etten IKINÄ tule näyttämään kumppanille puhelinta, sähköpostia tai mitään muutakaan ja että en pidä mustasukkaisuudesta.Mies lähti mutta ilmestyi oveni taakse pitkin yötä, kerran jouduin päästämään hänet sisälle kun uhkasi heittää kiven sisään ikkunasta mikäli en 10 sekunnin sisään avaa ovea. Lähti taas mutta tuli aamulla autollaan oveni taakse ja soitti, sanoi ettei halua enää ikinä olla kanssani tekemisissä mutta aikoo ystävällisesti antaa minulle kyydin menooni, ei suostunut lähtemään ja välillä kävi potkimassa ovea. Kaverini sattui soittamaan minulle ja soitti poliisit hakemaan miehen pois, itse en uskaltanut tehdä mitään. Tästä eteenpäin olin harva se päivä hu-ra, lut-a, hu-ranpenikka, ämmä ja mitä milloinkin.

Osa 2:

-Itsemurhauhkailut. Ensimmäisellä kerralla menin huolesta sekaisin ja päivystin hänen asuntonsa luona, yritin soittaa hänelle jatkuvasti ja puhuin puhelimessa vuoroin poliisin ja vuoroin hänen ystäviensä kanssa. Jossakin välissä aikaisemman kerran kaveri soitti ja kysyi kuulumisia ja kerroin hätäisenä tilanteen. Kaverini on myös tuon miehen tuttu eikä uskonut miehen tekevän itselleen mitään vaan tekevän sen manipuloidakseen minua. Miehellä oli tosiaan kaikki hyvin mutta oli hän kerennyt keksiä tarinan siitä miten roikkui yhdellä kädellä radiomastossa ja tajusi viime hetkellä haluavansa sittenkin elää...  Itsemurhauhkailut jatkuivat ja kerran viilsi ranteensa auki niin että lähti muutamaksi päiväksi hoitoon. Itse otin ensimmäisen kerran jälkeen linjan että jos haluaa kuolla niin kuolkoon ja minuun ei tämä keino enää toimi.

-Jos en suostunut puhumaan hänelle, saattoi soittaa perheelleni. Sanoin jo ensimmäisellä kerralla heille että ei kannata kuunnella ja jossain vaiheessa kun mies tajusi ettei toimi, lopetti.

-Suuttuminen IHAN MISTÄ TAHANSA. Kerran en halunnut lähteä pyörälenkille hänen kanssaan -> haukkumis- ja uhkailuviestit, oven taakse ilmestyminen.

-Potki ulko-oveni rikki. Oli vielä itse töissä huoltofirmassa joka vastasi meidän talostamme joten soitin työpaikalleen ja kerroin - yritin muutenkin olla rehellinen ja kertoa hänen tempuistaan jos olisi sitten tajunnut etten tule alistumaan ihan täysin.

Osa 3:

-Useamman kerran alkoi riehumaan kun olimme kahdestaan autossa. Kerran uhkasi jättää keskellä yötä metsään minulle tuntemattomalla alueella jos en kerro miten olen harrastanut seksiä eksäni kanssa ja mihin kaikkialle olen häntä suudellut. Toisen kerran otti väkisin taskuistani lompakkoni ja puhelimeni, yritti ottaa avaimeni ja siinä vaiheessa pinkaisin pakoon lähikauppaan. Pyysin apua henkilökunnalta - mies sanoi minun olevan sekaisin ja henkilökunta käski minut ulos. Meni monta tuntia ennen kuin mies rauhoittui ja päästi minut lähtemään.

-Pelkään tulipaloja ja mies sanoi useasti että hänen pitäisi polttaa asuntoni jotta saisin opetuksen.

-Erittäin onnistunut ulkopuolisten manipulointi oli tietysti arkipäivää. Kerran kun aidosti uskoin jättäväni rentun sillä kertaa, hän pudotti postiluukustani kirjoittamansa päiväkirjan, pyysi minua lukemaan sen ja sanoi lähtevänsä tappamaan itsensä. En välittänyt enkä lukenut kirjaa. Seuraavana päivänä mies ilmestyy jälleen asunnolleni ja vaatii avamaan, aina välillä poistui mutta tuli hetken päästä takaisin. Tarpeeksi pitkän ajan jälkeen soitin jälleen kerran poliisit paikalle ja he sitten käydessään ottivat miehen numeron ja soittivat tälle. Hetkeä myöhemmin poliisit tulivat takaisin ja pitivät minulle puhuttelun siitä miten en voi pitää toisen omaisuutta itselläni - vaikka mies siis itse pudotti kirjan postiluukustani ja ihan oikeasti uskon hänen tehneen sen siksi että voisi tulla toisena päivänä hakemaan sen takaisin ja saisi minut näin avaamaan oveni.

Osa 4:

-Tietysti perus pettämisestä syyttämiset vaikka itsellään oli useampikin nainen kierrossa selkäni takana. Kaikista naurettavin syytös tuli viestillä ja suurpiirteisesti meni näin: "mua itkettää ja oksettaa ajatus siitä että huomenna mun syntymäpäivänä sä imet jonkun toisen munaa".

-Heräsin eräs aamu kahdeksalta viestien tulvaan, mies oli töissä mutta oli ennenkin työaikana tullut ovelleni ja en jaksanut sitä sillä hetkellä joten lähdin kävelylle. Yritin kävellä pikkuteitä ja sellaiseen suuntaan mihin miehellä ei olisi työautolla asiaa, mutta tokihan hän yllätti minut. Hän hyppäsi ulos autosta ja oli vieläpä työkaverinsa kanssa sillä hetkellä, lumputteli minkä kerkesi ja työkaveri, ehkä nelikymppinen mies ei tehnyt asialle yhtään mitään. Juoksin läheiseen Siwaan ja mies seurasi, huusi ympäri kauppaa millainen hu-ra olen ja miten minun pitäisi tappaa itseni. Lähti pois mutta näin että jäi vielä kaupan ulkopuolelle, myyjä onneksi antoi minun jäädä sisälle. Mies tuli vielä pari kertaa sisälle riehumaan ja myyjä hälytti vartijat jonka jälkeen mies häipyi kokonaan.

-Myöhemmin syytti minua autonsa ikkunan rikkomisesta, etsi minut kadulla käsiinsä ja juoksi kiinni, riehui, sylki naamaan eikä päästänyt liikkumaan mihinkään suuntaan. Antoi soittaa poliisille koska uskoi heidän laittavan minut aisoihin ja mies ihan oikeasti ITKI poliisin edessä miten mustasukkainen ja sairas minä olen. Ei mennyt sillä kertaa läpi. Olin muuttanut uuteen asuntoon enkä halunnut miehen tietävän missä asun joten poliisit lupasivat pitää häntä kiinni siihen asti että pääsisin kotiini ilman että mies taas näkisi minut jossain tai seuraisi kotiini. Myöhemmin uhkasi yhteisille tutuillemme tulla kirveen kanssa läpi kotiini kunhan löytää asuinpaikkani.

-Viimeinen niitti minkä jälkeen lähdin (joo, kesti pitkään ja vaati paljon). Tarkoitukseni oli olla miehen luona yötä mutta en ollut vielä väsynyt. Mies oli menossa nukkumaan ennen minua ja huomautti minulle mennessään että "älä sitten mee mun Facebookiin". Muistaen sen miten mies tonki puhelimeni ja tietokoneeni läpi useammin kuin kerran, suutuin ihan todella. Sanoin että ihanko tosissasi puhut minulle noin ja minäkö se muka olen joka mustasukkaisuuksissaan on tonkinut sinun yksityiset tavarasi läpi. Vedin kengät jalkaan ja mies yritti paniikissa puhumalla saada minut jäämään. Siinä vaiheessa kun sain ulko-oven auki hän hyökkäsi kimppuuni ja yritti vyötäröstä repimällä saada minut takaisin asuntoon. Lämäisin ulko-oven kiinni ja miehen huomio siirtyi retuuttamisestani itkuun kun tajusi olevansa shortseissa pihalla ilman avaimia.

Osa 5:

-Käytin pitkään kahta eri puhelinta. Puheluita ja viestejä tuli jatkuvalla syötöllä ja koin oloni turvallisemmaksi silloin kun tiesin että mies on raivoissaan koska silloin osasin varoa ja odottaa pahinta. Jos olisin vaihtanut numeroa en olisi osannut odottaa milloin mies ilmestyy oveni taakse riehumaan.

-Pari kuukautta sen jälkeen kun olin muuttanut alkoi miehellä jälleen kerran joku yhtäkkinen riehumiskohtaus, en siis ollut nähnyt häntä tässä vaiheessa useaan viikkoon. Aamu alkoi hu-ritteluviestiin heräämisellä. Siitä klo 15 asti jatkuvia puheluita joista yhteenkään en vastannut, siis ihan oikeasti puheluita tuli taukoamatta. Hänen työaikansa loppui klo 15 ja sitten tuli hiljaista, kunnes klo 18:20 se alkoi taas. Yhteinen tuttumme soitti ja sanoi nähneensä miehen kaupungilla, mies oli kertonut hakeneensa minulle lähestymiskieltoa - siis siksi kun en ollut päiväkausiin vastannut hänelle. Vastasin sitten yhteen miehen puheluun, nauroin ja kiitin häntä lähestymiskiellon hakemisesta kun en itse sitä uskaltanut tehdä. Mies ei siis tiennyt että mikäli hän saa minulle lähestymiskiellon, ei hänkään ole silloin oikeutettu soittelemaan, viestittelemään tai jahtaamaan minua kadulla. Seuraavana päivänä mies näki minut jälleen kadulla ja jahtasi kiinni, ei päästänyt liikkumaan ja käski minua jättämään hänet rauhaan :D Lopulta sylkäisi naamalleni ja lähti menemään. Olin tosiaan täysin irti miehestä tässä vaiheessa ja ilmoitin hänen työpaikalleen että mies tuli työaikana ja firman vaatteissa järjestämään kohtauksen kauppakeskuksen pihalle.

Vielä lähes vuosi meni niin että rakkaudenosoituksia ja anteeksipyyntöjä tuli. Kirjoitin blogia ja näin laskureista hänen käyneen siellä parhaimmillaan kymmeniä kertoja päivässä joten suljin koko blogin. Viime syksynä olimme oikeudessa murrosta ja mies käskettiin maksamaan korvauksia. Kyseessä on nyt 27-vuotias mies joka selitti ettei voi maksaa korvauksia tililtä koska hänen vanhempansa näkevät sen tilin ja hän ei ole kertonut heille koko jutusta mitään, koska "mitä vittua se niille kuuluu", suostui maksamaan jos tulen näkemään häntä kasvotusten mutta pari kertaa noihin lankoihin kaatuneena en suostunut. Muutama viikko sitten maanitteli edelleen minua puolelleen ja oli mielin kielin ja ari päivää sitten ilmoitin viestillä että siirrän korvaukset nyt ulosottoon ja vastaus oli "tee mitä haluut. Älä laita mulle enää viestiä kun tyttöystävä ihmettelee et mitä helvettiä. Jatkan nyt töitä.". Vastasin että vai tyttöystäväsi kyttää sinua töissä ja ihmettelee yhtä tekstiviestiä, taidatte olla samasta puusta veistettyjä. Sitten leikkasin sim-kortin ja viimeinkin kahden vuoden jälkeen jatkan elämää yhden puhelimen kanssa ilman että huolehdin päivästä toiseen sitä milloin taas räjähtää.

Sanottakoon sen verran että näin kun kirjoitin kaikki nämä pahimmat tapahtumat kerralla niin tajusin miten paha tilanne oli. Sillä hetkellä se ei tuntunut niin kamalalta kuin näin jälkeenpäin, silloin meni sen yhden riidan kerrallaan ja kun uusi tuli päälle niin edellinen unohtui. Huomasin kyllä itsestäni miten mies ahdistaa enkä halua nähdä häntä ja viimeiset pari kuukautta näinkin häntä vain hämätäkseni, tiesin muuttavani joten päätin siihen asti olla miehelle mieliksi jotta selviäisin mahdollisimman vähillä riidoilla ja pelkäämisellä. Yhteensä neljä vuotta elämästä meni hukkaan tässä, joista ensimmäinen ihastuneena, toinen kärsiessä, ja kaksi vikaa yrittäessä päästä kokonaan eroon.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo kirjoittanut tänne useammankin viestin, mutta laitetaan lisää:

* Mies yritti hirttää koirani, koska kuulemma rakastin sitä enemmän kuin häntä.

* On/Off-suhteen Off-vaiheessa päädyin baarista hakemaan tukea eräästä yhteisestä tuttavastamme. Kun tämä selvisi miehelle (edelleen Off-vaiheessa), sain turpaani, minua heiteltiin kirjoilla ja mies komensi minut viiltämään puukolla itseäni. Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt, koska olin "koko kylän patja", niin mies vielä raiskasikin. "Itke vaan h***a, ei sua kukaan kuule. Sä ansaitset tämän vaan. Tykkäät kuitenkin".

* Ollessani vaihdossa ulkomailla mies soitti minulle erään riidan jälkeen, että on hukannut koirani. Kun hysteerisenä pyysin häntä soittamaan kaikille kavereille ja vaikka poliisille ja ties minne, niin ei käynyt. Kun sanoin soittavani itse, niin en saanut, koska silloin en luota häneen. Lopulta löi luurin korvaan eikä vastannut enää soittoihin. Parin tunnin päästä paljasti tekstiviestillä, ettei se koira minnekään ole karannut. Hän vain testasi miten luotan häneen.

* Päädyin yrittämään itsaria lääkkeillä, koska en enää kestänyt sitä kaikkea. Mies istui vieressä ja totesi kylmän viileästi, että "tapa vaan ittes, ei sua kukaan kaipaa".

* Yhden vapun jälkeen sylkiessäni verta viemäriin mietin, että onkohan tämä nyt sen arvoista. Naama oli kaksi viikkoa turvoksissa ja mies ei kuulemma pystynyt katsomaan minua koko sinä aikana. Minun ei olisi pitänyt ärsyttää häntä. Minun vikani siis.

Tässä pähkinänkuoressa pintaraapaisu siitä h********ä missä elin.

Miten pystyit jättämään koirasi tuollaiselle jätekasalle ja lähtemään itse ulkomaille? Pahoinpitelikö mies myös koiraa useinkin?

Vierailija kirjoitti:

 Olin muuttanut uuteen asuntoon enkä halunnut miehen tietävän missä asun joten poliisit lupasivat pitää häntä kiinni siihen asti että pääsisin kotiini ilman että mies taas näkisi minut jossain tai seuraisi kotiini. Myöhemmin uhkasi yhteisille tutuillemme tulla kirveen kanssa läpi kotiini kunhan löytää asuinpaikkani.

Muutit siis jo seurustellessa uuteen kämppään? Eikö hän koskaan saanu selville uutta osoitettasi? Eikö hän esim. seurannu sua, kun lähdit hänen luotaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo kirjoittanut tänne useammankin viestin, mutta laitetaan lisää:

* Mies yritti hirttää koirani, koska kuulemma rakastin sitä enemmän kuin häntä.

* On/Off-suhteen Off-vaiheessa päädyin baarista hakemaan tukea eräästä yhteisestä tuttavastamme. Kun tämä selvisi miehelle (edelleen Off-vaiheessa), sain turpaani, minua heiteltiin kirjoilla ja mies komensi minut viiltämään puukolla itseäni. Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt, koska olin "koko kylän patja", niin mies vielä raiskasikin. "Itke vaan h***a, ei sua kukaan kuule. Sä ansaitset tämän vaan. Tykkäät kuitenkin".

* Ollessani vaihdossa ulkomailla mies soitti minulle erään riidan jälkeen, että on hukannut koirani. Kun hysteerisenä pyysin häntä soittamaan kaikille kavereille ja vaikka poliisille ja ties minne, niin ei käynyt. Kun sanoin soittavani itse, niin en saanut, koska silloin en luota häneen. Lopulta löi luurin korvaan eikä vastannut enää soittoihin. Parin tunnin päästä paljasti tekstiviestillä, ettei se koira minnekään ole karannut. Hän vain testasi miten luotan häneen.

* Päädyin yrittämään itsaria lääkkeillä, koska en enää kestänyt sitä kaikkea. Mies istui vieressä ja totesi kylmän viileästi, että "tapa vaan ittes, ei sua kukaan kaipaa".

* Yhden vapun jälkeen sylkiessäni verta viemäriin mietin, että onkohan tämä nyt sen arvoista. Naama oli kaksi viikkoa turvoksissa ja mies ei kuulemma pystynyt katsomaan minua koko sinä aikana. Minun ei olisi pitänyt ärsyttää häntä. Minun vikani siis.

Tässä pähkinänkuoressa pintaraapaisu siitä h********ä missä elin.

Miten pystyit jättämään koirasi tuollaiselle jätekasalle ja lähtemään itse ulkomaille? Pahoinpitelikö mies myös koiraa useinkin?

Koira oli alunperin äidilläni, koska en luottanut mieheen. Hän kuitenkin vannoi ja vakuutti, että hoitaa koiraa hyvin ja parempi sen hänen luonaan on, kun hänellä on lyhyemmät työpäivät ja viileämpi asunto. Luotin sitten siihen ja koira päätyi puolessa välissä vaihtoa miehelle. Luotin. Yhtä lailla luotin, ettei tee minulle mitään, mutta ei olisi kannattanut. Kiitos kysymästä, syyllistän itseäni ihan riittävästi tuosta elämänvaiheesta muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää biisi soi paljon radiossa, silloin kun elin parisuhdehelvetissäni. Tuntui, että se kertoo elämästäni. 

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Suzanne Vega

"Luka"

My name is Luka

I live on the second floor

I live upstairs from you

Yes I think you've seen me before

If you hear something late at night

Some kind of trouble. some kind of fight

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

I think it's because I'm clumsy

I try not to talk too loud

Maybe it's because I'm crazy

I try not to act too proud

They only hit until you cry

After that you don't ask why

You just don't argue anymore

You just don't argue anymore

You just don't argue anymore

Yes I think I'm okay

I walked into the door again

Well, if you ask that's what I'll say

And it's not your business anyway

I guess I'd like to be alone

With nothing broken, nothing thrown

Just don't ask me how I am 

My name is Luka

I live on the second floor

I live upstairs from you

Yes I think you've seen me before

If you hear something late at night

Some kind of trouble, some kind of fight

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

Just don't ask me what it was

And they only hit until you cry

After that, you don't ask why

You just don't argue anymore

 

Toi kertoo Luka nimisestä pikkupojasta. Ja on todella ärsyttävä biisi!

"This song deals with the issue of domestic violence."

https://en.wikipedia.org/wiki/Luka_(song)'

 Kun luen näitä juttuja tulee tosi haikea olo, olen itse kokenut tuon kaiken ja tyhmä ollut,että en heittänyt tuota miestä!

Yksi tuttava avautui kerran, että hän joutui käyttämään tamppoonia kauppareissuillaan. Poikaystävä sitoi sen naruun erivärisiä lankoja, jotka solmi alushousuihin.

Olin itsekin tuolloin kovin nuori enkä tajunnut muuta kuin taivastella tilannetta.

Sittemmin sain oman osani kontrollinhaluista kumppania. Mutta aina selitin ' ei se nyt niin paha ole...'

 5o vuotta tässsä helvetissä mennyt, olkaa rohkeampia kuin minä. Ei se vittuilu ja syylistäminen lopu,pahenee vain.

Olen lukenut näitä viestejä järkyttyneenä. Tunnen ahdistusta ja pahaa oloa teidän kaikkien puolesta. Millaista helvettiä elämä kodin seinien sisällä voikaan olla.

Itselläni on ihan tavallinen, "kunnon" mies, joka puutteineenkin tuntuu tämän ketjun jälkeen tavallistakin rakkaammalta.

Toivoisin niin, että te kaikki saisitte vielä kokea elämässänne onnea ja rakkautta ja

ettei tarvitsisi aina pelätä ja jännittää.

Kunpa uskaltaisitte irtaantua näistä puolisoistanne, jolleivat he pysty kunnioittamaan ja aidosti rakastamaan teitä sellaisena kuin itse kukin on.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin vuonna 2008 ihanan miehen. Hän oli kohtelias, romanttinen, kuunteleva, aina hyväntuulinen ja hymyileväinen. Aloimme seurustella. 

Noin puolen vuoden ihanan alun jälkeen alkoi mustasukkaisuus. Ensin piti alkaa näyttää, kenen kanssa viestittelen, ja pian en saanut kadullakaan vilkaista ketään ihmistä. Pahimmat raivarit exä veti, kun sai päähänsä, että olen ihastunut hänen kaveriinsa. Tietysti omat miespuoliset kaverini olin joutunut heivaamaan jo tässä vaiheessa. Reilun vuoden jälkeen havahduin ensimmäistä kertaa, että olen alistettu, kun aloin itkeä ystävälleni pahaa oloani ja hän puhui minulle järkeä.

Ihme kyllä heräsin ja sain jätettyä miehen. Hän oli järkyttynyt, koska EIHÄN HÄNTÄ VOI JÄTTÄÄ! Alkoi viikkoja kestänyt huorittelu, syytökset ja itsemurhauhkailut. Olin exän mielestä narsisti, joka pilasi hänen elämänsä. Hän oli myös varma, että minulla oli toinen mies ja olin pettänyt koko suhteen ajan. Sitten ex katosi pariksi kuukaudeksi... Ja ilmestyi yhtenä päivänä ovelleni kukkapuskan kera. Hän pyyteli anteeksi ja kutsui minua elämänsä rakkaudeksi. Hän oli kuulemma ymmärtänyt käyttäytyneensä väärin ja oli nyt muuttunut mies. Löin oven kiinni. Alkoi tekstareilla, kirjeillä ja sähköposteilla pommittelu. Niissä vakuutettiin rakkautta ja kehuttiin minut maasta taivaisiin. Meni vain muutama viikko, kunnes annoin periksi ja suostuin tapaamiseen. Ex oli järkännyt romanttisen illan, jonka aikana kävimme syömässä, lentämässä pienkoneella ja maistelemassa viinejä. 

Hölmönä lankesin. Otin exän takaisin, ja taas meni hyvin jonkin aikaa, kunnes sama vanha p*ska alkoi entistä rajumpana. Esimerkkejä:

- Ex yöpyi luonani, lähdin aamulla töihin ja päivän aikana hän oli kääntänyt koko asuntoni ympäri löytääkseen todisteita muista miehistä. Tämä tapahtui monia kertoja.

- Minun olisi pitänyt vaihtaa työpaikkaa, koska siellä oli töissä myös miehiä.

- En saanut käydä mieslääkärillä, jos lääkäriin oli jotain asiaa.

- Minun piti mennä exän mukana hänen illanviettoihin, jotta hän voi vahtia minua, mutta en saanut jutella hänen miespuolisten kavereiden kanssa.

- Kun haaveilin koiran hankinnasta, en olisi saanut hankkia uroskoiraa, koska ex halusi olla ainoa mies talossa (hän ei siis asunut virallisesti luonani, mutta vietti kaiken aikansa siellä).

- En saanut liikkua kävellen tai pyöräillen, vaan aina exän kyydillä ja hänen valvovan silmän alla.

- Salilla käymiseni teki exän hulluksi, koska varmasti iskin siellä miehiä. Minun piti treenata mahdollisimman isoissa, löysissä ja peittävissä vaatteissa. Ex odotti autossa salin pihalla koko treenin ajan ja vahti, kauanko minulla kestää. Jossakin vaiheessa ex keksi itse liittyä salin jäseneksi ja tuli "treenaamaan" kanssani - eli istui laitteessa/penkillä ja vahti minua.

Näitä juttuja riittäisi. Meidän toinen seurusteluyritys kesti kaksi vuotta, kunnes sain toistamiseen jätettyä miehen ja heitin hänet pihalle kämpästäni. Sopuisasta erosta ei (tietenkään) tullut mitään, joten pakkasin exän kamat kämpästäni ja ilmoitin ajan, milloin ne voi hakea talon pihalta. Vainoamisen ja uhkailun takia lukot ja puhelinnumero meni vaihtoon. Silti ex piinasi mm. pudottelemalla kirjeitä postiluukusta ja viemällä lahjoja työpaikalleni. Tänä vuonna muutin ja ex on saanut nykyisen osoitteeni selville, vaikka tietoni ovat salaiset. On varmaan seurannut minua. Muutaman kerran hänen autonsa on seilannut pitkin talon edustaa ja kirjeitä on tullut. Olen varautunut soittamaan poliisit, jos hän joskus häiritsee oven takana, mutta silti kylmää ja pelottaa.

Vainoaminen on nykyään rikos, joten kirjeet talteen ja kun näet autonsa seilailevan ees taas kuva ja ajankohdan merkkaus ylös, sitten ei kun rikosilmoituksen tekoon. Ei siis tarvitse enää odottaa että kauheita tapahtuu jotta asiaan voidaan puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttava avautui kerran, että hän joutui käyttämään tamppoonia kauppareissuillaan. Poikaystävä sitoi sen naruun erivärisiä lankoja, jotka solmi alushousuihin.

Olin itsekin tuolloin kovin nuori enkä tajunnut muuta kuin taivastella tilannetta.

Sittemmin sain oman osani kontrollinhaluista kumppania. Mutta aina selitin ' ei se nyt niin paha ole...'

Minun exäni taas yritti kieltää tamponien käytön, koska hänen mukaansa naiset saavat tamponeista seksuaalista mielihyvää :)

Juu, en suostunut. Kaikesta alistuksesta huolimatta päätin sentään itse, mitä suojia käytän..

Mä olen itse ollut mustasukkaisen exän uhri, mutta kai myös muuttunut itse sellaiseksi.

Viimeisin exä oli alussa aika mustasukkainen. Käski poistamaan epäilyttäviä miespuolisia ystäviä facebookista, sekä katkaisemaan yhteydet heihin. Viikonloppuna jos menin ajoissa nukkumaan niin olin baarissa iskemässä toisia miehiä (meillä etäsuhde).

No, en jäänyt pekkaa pahemmaksi ja pyysin itsekin poistamaan esim eksät ja entiset panot. Tekikin niin. Sitten kun suhdetta oli kulunut jonkun aikaa, lisäsi yhtäkkiä heidät takaisin facebookissa. Samoihin aikoihin sitten hänen paras ystävänsä tuli kyselemään, että voinko hyvin. Selvisi, että tyyppi oli selittänyt kaikille, että oltiin erottu :D Ja hänen paras kaverinsa väitti, että he olivat olleet yhdessä baarissa ja silloinen miesystäväni oli lähtenyt jonkun naisen kanssa pilkun aikaan kotiin.

Mä tietenkin tutkin sitten väitteitä, kun seuraavan kerran menin vierailulle hänen luokseen. Netin sivuhistoriasta paljastui, että oli etsinyt maksullisia naisia sihteeriopistosta, pornoa oli katsottu ihan ihmeellisiin aikoihin ja lähes koko ajan, nettitreffisivu mikä piti olla poistettu olikin ollut ahkerassa käytössä. Nainen, joka oli ollut kaverin kaveri, olikin tavattu nettitreffipalstalla ja jatkettu juttelua vielä kun olimme yhdessä. Suhteen jatkuttua jonkun aikaa, emme olleet enää käyttäneet kondomeja. Vaatekaapista löytyi kuitenkin piilotettuna tyhjä kondomipakkaus ja vielä 2 käyttämätöntä, eri merkkistä kondomia. Kun tivasin vastauksia, mies hermostui ja huusi että olen sairaalloisen mustasukkainen ja hänen konettaan on jolu kaveri näplännyt (joopa joo, en ikinä nähnyt sen kavereiden käyttävän konetta ja aika epäuskottavaa, että joku yökylässä ollut kaveri olisi keskellä yötä kehdannut katsoa pornoa toisen koneesta ja jatkaa sitä vielä aamulla ja päivällä). Ja kondomit oli meidän jäljiltä, vaikka en ollut ikinä eläissäni kyseistä merkkiä käyttänyt. Riitä äityi väkivaltaiseksikin hänen puoleltaan ja lopullinen ero tuli sinä iltana.

Vierailija kirjoitti:

Tiirailen sivuhistoriaa, tarkistin kaikki kaverit, luin läpi kalenterit ja päiväkirjat, tutkisin kännykän kokonaisuudessaan ja jumaliste että hävettää oma toiminta. On sen verran huono itseluottamus että pelkään olevani riittämätön rakkaalleni. En uskalla kertoa asiasta koska hänen ex-mies oli väkivaltaista, gps tarkkuudella seuraavaa mustasukkaista sorttia ja pelkään että tulee äkkilähtö. Olen kovin pahoillani asiasta mutta en osaa asiasta kysyä ja kuka muutenkaan myöntää pettävänsä jos toinen vain yks kaks ilman suurempaa syytä asiasta kysyy. Minua on petetty, olen pettänyt ja tiedän tarkalleen kuinka paljon se sattuu ja kuinka nopeasti siihen voi päätyä vaikka luulee olevansa 100% uskollinen

Sinun pitää oppia luottamaan, jos haluat tasapainoisen onnellisen suhteen. Katselet maailmaa omista kokemuksistasi käsin. Totuus on kuitenkin se, että suuri osa ihmisistä ei pettäisi missään olosuhteissa.