Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!
Itse voisin kirjoittaa näistä kirjan, jo kahden edellisen suhteen perusteella, mutta arkipäivää oli:
- Kaupasta kuitti miehelle, että näki kellonajan ja pääsi laskemaan paljonko aikaa kului matkaan ja jos edellisenä päivänä olin suoriutunut kaupasta 10 minuuttia nopeammin, niin olin käynyt toisen miehen luona.
- Tekstiviestinä piti lähettää sijainti tai valokuva paikasta missä olin, jos mies joutui lähtemään töiden takia toiseen kaupunkiin.
Kestin tätä kaikkea, koska olin hölmö ja luulin, että todistelemalla mies muuttuu ja alkaa luottamaan. Nyt tiedän, että mustasukkaisuus on sairaus, joka ei parane.
Kertokaa mihin olette nöyrtyneet?
Kommentit (3810)
Ex haisteli aina sormeni kun oli varma että olin sormettanut vierasta. Pahimmillaan (parhaimmillaan) imi aina munaani ettei siinä vain maistu vieras pillu.
2.maanantai yhtyeen biisit aiheutti 90-luvulla eksälle epäilyjä, että mulla on toinen mielessä. Pahimmat tunnepuuskat/huudot aiheutti biisit emmä oikein tiijä ja Mona-Lisa.
Mun olisi pitänyt lähettää vähän väliä exälle kuva kännykällä, jos kuljin yksinäni että missä olen, näin halusi olla varma etten ole jonkun miehen kainalossa. Samaa kategoriaan kuului jatkuva viestittely/soittelu exän kanssa jos olin kaverin luona tai vaikka perheeni luonakin, niin olisi pitänyt muka noi toimia exän mielestä. (halusi olla varma ettei kanssani ole toista miestä tms) Suuttui pahasti kun en noudattanut hänen typeriä pyyntöjään ja en ottanut tosissani hänen vinksahtaneita luulojaan, että muka pettäisin häntä. Jätti minut, ei tullut ikävä. 🙂
Entinen kumppani epäili ties missä yhteyksissä et mulla olisi toinen. Epäilyjä oli niin paljon suhteemme ajan etten edes enää muista kaikkia tapauksia. Pahimmat/oudoimmat jäi mieleen, esim. Monet tuntemattomat ohikulkijat saattoi olla mun rakkaita, jos edes vilkaisivat muhun päin puhumattakaan jos hymyilyvät, kaupassa kulkeva vartija oli monet kerrat epäilyksen alaisena, olin varsin pannut sen kaa!, kun puhelimeni soi- se aiheutti huudot että joku salarakas siellä soittelee varmasti, ja joskus itse halusi vastata puheluun ollakseen niin varma että nyt jään rysän päältä kiinni pettämisestä- ilme oli melkoinen (pettynyt) puhelun jälkeen kun soittaja olikin esim isäni. Myös yritti tentata ystäviäni, jotta saisi selville petänkö häntä. Pian selvisi, että petti minkä kerkesi suhteemme ajan. Emme onneksi kauaa olleet yhdessä.
Tapailin yhtä henkilöä hetken, jo sinä aikana hän osoitti pahoja mustasukkaisuus kohtauksia, mm. Suuttui kun tervehdin kaupan kassaa, ajatteli et se oli minun exä, ruokaravintolassa tulistui minulle kun tarjoilija oli niin ystävällinen meille- olen varsin ollut sen kaa sängyssä joskus, ihmetteli äkäisenä miksi minulla on oma kaveriporukka- minun pitäisi nyt unohtaa heidät ja olla hänen kanssaan jatkuvasti ja kainalossa olla...järkipuheeni meni kuuroille korville, ja koin paremmaksi lopettaa tapailu.
Minun olisi pitänyt olla koko ajan exän tavoitettavissa. Jos olin töissä, niin kävi työpaikalla varmistamassa olinko paikalla. Muutama vuosi sitten lähdin vanhemmille jouluksi toiselle paikkakunnalle, niin eiköhän se helvet pyörinyt sielläkin kylillä, pieni paikkakunta missä vain yksi päätie(välimatkaa 400km). Onneksi ei sentään tiennyt vanhempien osoitetta. Joulun jälkeen laitoin viestiä, että tämä suhde on loppu.
Exäni seurasi minua monet kerrat kun kävelin töihin/töistä kotiin (luuli etten huomaa mitään). Kerran sitten kun menin kauppaan ja eksä seuraili mua, niin menin vartijan luo ja kerroin että tuo tietty pelottavan oloinen mies seuraa mua kaupassa, kun vartija meni jututtamaan exää niin hän juoksi karkuun niin lujaa kuin kykeni, laitoin hetken päästä viestiä, että tiedän sun seurailut mua kohtaan, jos et lopeta sitä niin seuraavaksi teen rikosilmoituksen, ja tämä suhde on tässä ja taisit pelästyä vartijaa ihan syystäkin kaupassa. Exä ei vastannut mitään eikä hänestä kuulunut mitään, luojan kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Exäni seurasi minua monet kerrat kun kävelin töihin/töistä kotiin (luuli etten huomaa mitään). Kerran sitten kun menin kauppaan ja eksä seuraili mua, niin menin vartijan luo ja kerroin että tuo tietty pelottavan oloinen mies seuraa mua kaupassa, kun vartija meni jututtamaan exää niin hän juoksi karkuun niin lujaa kuin kykeni, laitoin hetken päästä viestiä, että tiedän sun seurailut mua kohtaan, jos et lopeta sitä niin seuraavaksi teen rikosilmoituksen, ja tämä suhde on tässä ja taisit pelästyä vartijaa ihan syystäkin kaupassa. Exä ei vastannut mitään eikä hänestä kuulunut mitään, luojan kiitos.
Miulla oli samanoloinen tyyppi tapailu asteella (kerettiin tapailla vain kuukausi) , joka seuraamalla yritti selvittää missä asun, onneksi huomasin asian ja harhauttamalla ei saanut selville kotiani. Laittoi asiansa puhelinvastaajaan myöhemmin, että missä helkutissa asun, on yrittänyt etsiä kotiani, anna se osoite!! Ovelana soitin takaisin ja annoin mielenterveystoimiston osoitteen (joka oli toisella puolella kaupunkia), herra kiitti osoitteesta ja sanoi olevansa pian luonani. Elettiin siis lankapuhelinten aikaan kun tämä tapahtui, eli osoitetta ei voinut selvittää googlettamalla noin vaan. Herrasta ei kuulunut mitään tuon jälkeen, eli ilmeisesti oli käynyt siellä väärässä osoitteessa ja tajunnut pelin nimen eli jättää minut rauhaan ja katsomalla itseään peiliin. En osannut pelätä, tiesin jotenkin miten hoidan homman kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ex haisteli aina sormeni kun oli varma että olin sormettanut vierasta. Pahimmillaan (parhaimmillaan) imi aina munaani ettei siinä vain maistu vieras pillu.
Tuo nyt on taas tylsä provo. OIkeasti sairaalloisesti mustasukkaisen kanssa on kamalaa olla.
"Hän kuikki kahvilan ikkunasta sisään valepuvussa. Pilailukaupan viikset, trenssi ja hattu. Kyllä, oikeasti."
Ei Ssdana.😂
Mies uhkasi heittää kaikki vaatteeni roskiin, jos käyn punttisalilla. Aina piti istua kotona syömässä ja juomassa iltakaudet. Lihoin 20kg. Epäili myös että olen treffeillä ja panemassa, jos kävin parin minuutin kauppareissulla tai vein roskapussin ulos. Lueskeli joka päivä kaikki viestit koneiltani ja huusi h****ksi. Kun kävin hammaslääkärillä, väitti että kuuli naimisen ääntä vastaanottohuoneesta. Minut odotussalista hakenut naishammaslääkäri oli kuulemma juonessa mukana: hänellä on huoneessaan salaovi panohuoneeseen, jossa himokas mieshammaslääkäri odotti. Hän oli tosissaan, kiukutteli, syytteli ja käytti paljo h****-sanaa. Olimme olleet 2v yhdessä. Kyllästyin ja kerroin hänen käytöksestään kavereilleni, ja myös miehen kavereille. Hänelle itselleen sanoin että tuollainen on paranoidia. Hän oli yllättäen samaa mieltä, on käynyt harvakseltaan terapiassa + käymme pariterapiassa. Ei lue enää viestejäni, ei sano h-alkuista sanaa, mutta välillä mustasukkaisuus nostaa vieläkin päätään. Olemme styylanneet 3v, molemmilla oma asunto.
...jatkoa edelliseen:
vietimme paljon enemmän aikaa hänen luonaan, joten laahasin sinne melkein kaikki kausivaatteeni ja -kenkäni, vaikka asuimme erillään.
Kiinnostaisi ikäjakauma. Minkäikäisiä olitte tilanteessa itse? Minkäikäinen oli sairaalloisen mustasukkainen mies (tai nainen)?
Minä N42- 50, mustasukkainen mies 25- 33v
"mimmejä, joilla pitää olla mustasukkainen, narsistinen mies, että pääsee nautiskelemaan ja esittämään"
Oikeesti? Joku luuseri-jannu on kateellinen siitä että naiset kärsii, kun niistä ollaan sairaalla tavalla mustasukkaisia, ja heitä jopa hakataan mustasukkaisuuspäissään! Hanki joku työpaikka, tai kiva harrastus niin mielialasi vähän nousee.
Vierailija kirjoitti:
Ex haisteli aina sormeni kun oli varma että olin sormettanut vierasta. Pahimmillaan (parhaimmillaan) imi aina munaani ettei siinä vain maistu vieras pillu.
Höpö höpö
Up