Mitä asiaa kukaan ei näe sinusta päältäpäin?

Hymyilen ja olen ystävällinen kaikille, mutta todellisuudessa olen sisimmässäni täysin emotionaalisesti tuhottu, surullinen ja elämänilonsa suurimmaksi osaksi kadottanut nuori mies.

Ikää ja kivuliasta sairautta, paitsi niinä päivinä kun en pääse kävelemään mutta silloin jään yleensä kotiin. Näytän ikäistäni huomattavasti nuoremmalta.

Että olin kaksi vuotta parisuhteessa, joka sai harkitsemaan itsemurhaa. Mies haukkui minua päivittäin rumaksi ja läskiksi huoraksi (170cm/55kg), manipuloi, pahoinpiteli ja uhkasi tappaa toistuvasti. Kärsin yhä post-traumaattisen stressihäiriön oireista. En puhu asiasta juuri kellekkään, kun pelkään häpeää ja syyllistämistä.

Syömishäiriötä. En omista minkääntasoista itsehillintää, ja mätän päivässä aivan järjettömät määrät ruokaa. Eilen meni 3 berliininmunkkia, 500g karkkia, mikropizza, kermainen kanaruukku, paketti vaasan pikkudonitseja, kaksi jäätelöä ja ruisleipää. Makeanhimoni on täysin järjetön, enkä vain pysty hillitsemään sitä. Olen kuitenkin normaalipainon ylärajoilla, sillä en usein syö normaalia ruokaa, ainoastaan makeaa ja urheilen jonkun verran. En tiedä mistä saisin apua, tämä pilaa elämäni.

Että minulla on aina valmis loppuun asti mietitty ja helposti toteutettava itsemurhasuunnitelma.

Olen naisellinen lempeän oloinen ja vähän ituhippimäinen. Musta ei arvaisi, että olen lesbo ja maahanmuuttokriittinen.

-ne harvat joille olen - useimmiten keskustelun kääntyessä aiheeseen - paljastanut että koko suku- ja perhetaustani on yhtä narkomaniaa, alkoholismia, väkivaltaa ja työttömyyttä (nämä suhteet olen myöskin vuosien myötä kuolettanut täysin) ovat olleet valtavan yllättyneitä, niin ikään kuin tuollaisten olojen kasvatilla täytyisi itselläänkin olla vähintään päihdeongelma tai pari tai olla vähintään tyhmä valkoroskasaapas. 

-olen myöskin ollut nyt useamman vuoden vailla työ- ja opiskelupaikkaa. Olin vuosia masennuslimbossa enkä päässyt edes sängystä ylös, eikä ennen sitä ehtinyt karttumaan juuri minkäänlaista työkokemusta ja vain keskinkertaiset lukiopaperit. En ole päässyt mihinkään hakemaani opiskelupaikkaan (asun pk-seudulla) ja työkkäri auttaa asiaan pakottamalla lehmäntanssituskursseille ja kuntouttavaan työtoimintaan. Ikää on vasta 28 ja tuntuu taas, että valo tunnelin päässä himmenee. No, olen mä silmistä pois siivotut mielenterveysongelmat kuitenkin kehittänyt.

-minulla ei ole juuri mitään soiaalisia kontakteja poikaystäväni lisäksi. Ei ole koskaan ollutkaan. En enää tiedä, mistä ja miten ystäviä tehdään. Pahimpina päivinä tuntuu että osaan jonkin ihmeen kaupalla vain larpata sosiaalisia taitoja ja menen aivan täydestä bussipysäkkien mummoille, kassaneideille, kirjastontädeille ja poikaystävän vähille tuttaville joita tapaan ohimennen aniharvoin.   

-kärsin aivan käsittämättömistä ahdistuskohtauksista, jotka tulevat ja menevät täysin satunnaisesti. Joinain päivinä pelkkä liikenteen melu raastaa korvia ja ajatus ulos astumisesta saati jollekin puhumisesta  pyörryttää ja oksettaa. Näinä päivinä pysyn tiukasti peiton alla. 

Olen herkästi naurava, hyvätapainen, vähäsanainen lukutoukka. Pukeudun, meikkaan ja laitan tukkanikin lähes neuroottisen säntillisesti. Todellisuudessa minulla on vain pari nättiä puseroa ja mekkoa, kaikki laadukkaita ja istuvia jne. mutta onnekkaita kirpputorilöydöksiä joista pidän hyvää huolta. Haluan vain näyttää ulospäin siltä, että mulla on kaikki hyvin ettei tarvitsisi selitellä mitään, herättää sääliä tai inhoa. 

Ilmeisesti minusta ei päälle näe, että olen aseksuaali, koska minua yhä edelleen innokkaasti yritetään iskeä, vaikka ikääkin jo on.

Olen oikeasti todella herkkä, mutta olen niin sanotusti muurit rakentanut ympärilleni suojaamaan itseäni. Sen vuoksi saatan vaikuttaa välillä välinpitämättömältä.

Sitä, että olen todella notkea ja akrobaattinen. Ihmiset mieltävät notkeat ihmiset sellaisiksi ballerinojen näköisiksi, solakoiksi ja siroiksi. Itse olen ruumiinrakenteeltani aika harteikas sekä muutenkin kurvikas ja rintava, joten harva uskoo kovin akrobaattiseksi ennen kuin näkee tai kuulee asiasta :D

Vierailija kirjoitti:

Sairautta. Olen päällepäin iloinen ja reipas, kotona heikkous sitten iskee, jokaiseen aamuun herätessä kiitän luojaa että olen hengissä. Vain perhe tietää sairaudesta. Kaverit ei tiedä eikä edes aavista mitään, kerron sitten kun päivät käy vähiin. Pelkään että heidän suhtautuminen muuttuisi ja alkaisivat kohdella mua eri tavalla tiedon tultua ilmi. Parempi näin kaikille :)

Mulla on sama tilanne.

Olen huomannut, että introverttiä ihmistä saatetaan luulla tilanteesta riippuen a) onnettomaksi b) tyhmäksi c) köyhäksi. Se on silloin tällöin hiukan ärsyttävää. Koen itse olevani kaikissa kolmessa asiassa siellä asteikon paremmalla puolella, mutta totuus taitaa välittyä vain niille jotka minut paremmin tuntevat.

Että olen oikeasti kaikille mukava, hyväntahtoinen ja maailmanparannushenkinen, joka haluaa kaikkien olevan onnellisia ja voivan hyvin. Olen tosi ujo ja esimerkiksi tervehtiminen ja kiittäminen ei aina onnistu. Lisäksi minulla on resting bitch face, näytän siltä etten haluaisi kenenkään lähestyvän, vaikka asia on ihan päinvastoin. Sitten kun joku rohkea tulee minua jututtamaan, muuttuu mielipide minusta täysin. Olen parilta tyypiltä kuullut, että näytän tosi pelottavalta ja että ovat yllättyneet siitä kuinka mukava oikeasti olen.

KULLERVOJHFDAWK

Että olen hyvin tyytyväinen elämääni.

sitä että olen tehnyt kaksi aborttia, yhden keskenmenon kokenut ja yksi lapsi on, ja kohta kolmas keskeytys tulissa...  eihän sitä ulkopuolinen nää päältäpäin. eikä myöskään ulkopuolinen nää sitä millaista helvettiä tällä hetkellä elämme, mies tykkää juosta menoissaan (kavereiden kanssa juomassa) viikonloppuisin. Itse hoidan kodin, kissan, koiran, lapsen ja omat työt ja huolehdin siitä, että rahaa riittää ruokaan. 

Äänestin vihreitä ja opiskelen yliopistossa. Ulkonäön perusteella mua luullaan skiniksi/natsiksi/elämänkoululaiseksi/persuksi

Vierailija kirjoitti:

Että minulla on aina valmis loppuun asti mietitty ja helposti toteutettava itsemurhasuunnitelma.

Samoin, mullakin on vain itseäni vahingoittava itsemurhasuunnitelma valmiina. Tosin viime viikolla, kun jäin kiinni näpistyksesta ja sakot saatuani kävelin kotiin, harkitsin hyppääväni bussin alle. Näistä asioista voi jokainen päätellä, että olen masentunut. Olen myös yksinäinen, työtön ja mulla fyysisiäkin sairauksia. Kukaan ei aavista, että olen täysin hajalla, kun ulkoisesti olen hymyileväinen. Mun elämässä on tapahtunut tosi rankkoja juttuja, joiden vuoksi olisi varmaan pitänyt jutella ihan ammattiauttajan kanssa.

Näytän varmaan syrjäytyneemmältä kuin oikeasti olen. Olen masentunut, enkä jaksa peitellä sitä. Minulla on kuitenkin elämän perusjutut kunnossa ja opiskelupaikka odottamassa.

Vierailija kirjoitti:

Varmaankaan sitä, että poltin yli 10 vuotta päivittäin pajaria, testailin vähän muitakin päihteitä, kuljin reiveissä ja oltiin kavereiden kanssa ihan Kirsi Salo -tyyppisesti one love ja tosi tiedostavia.

Tai sitä että kuinka anarkisti ja punkkari oon sydämessäni.

Aloin sitten kunnon töihin ja yllättävien käänteinen kautta palkkakin nousi mukavaksi, tapasin ihanan miehen, joka on täysin erilaisen elämän elänyt mutta niin me vaan rakastuttiinja tehtiin lapsia.

En kadu mitään, ja lasten kans keskenään ollessamme kuunnellaan reggaeta ja Kumi-Kamelia <3

Haa, taidan tietää kuka olet :D