Mitä asiaa kukaan ei näe sinusta päältäpäin?

Sen, että olen himonussija.

Tai no oikeastaan, mulla on kyllä himonussijan viikset, eli kyllähän sen sittenkin näkee jo päällepäin, että himonussija olen. Perun siis puheeni heti kättelyssä tässä ja nyt.

Kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja minulla on myös lievä ahdistuneisuushäiriö. Lapsuuteni oli erittäin traumaattinen. Kaikki pitävät minua sosiaalisena ja huumorintajuisena ihmisenä, joka on hyvä ja ahkera työssään.

Olisi varmaan pitänyt hakea teatterikorkeakouluun.

Että joogaan joka aamu.

Sitä kuinka synkkä lapsuuteni ja nuoruuteni oli. Ja miten kannan sitä tuskaa sisälläni joka ikinen päivä, vaikkei sitä kukaan arvaisikaan, koska olen luonteeltani kuitenkin kiltti ja hymyileväinen.

Että palstailen ahkerasti. =)

Taidan olla lievästi masentunut. Että vihaan asumista tällä paikkakunnalla ja olen TODELLA yksinäinen miehestä ja lapsesta huolimatta. Töissä jaksan tsempata ja olla pirtsakka.

Että minulla on kondylooma.

Embody the Invisible kirjoitti:

Sitä kuinka synkkä lapsuuteni ja nuoruuteni oli. Ja miten kannan sitä tuskaa sisälläni joka ikinen päivä, vaikkei sitä kukaan arvaisikaan, koska olen luonteeltani kuitenkin kiltti ja hymyileväinen.

Olet niin pahasti traumatisoitunut, ettet pääse yli? Itse nautin aikuisrna siitä, että mennyt on mennyttä (surin ja käsittelin sitä joitakin vuosia) ja nyt nautin elämästäni.

Että melkein joka päivä työ aiheuttaa minussa inhoa ja raivoa ja avuttomuuden tunnetta. Työ, jota olen tehnyt yli 20 vuotta. Jaksan päivästä toiseen masennuslääkkeen voimalla. En ole uskaltanut lähteä etsimään toista työtä, koska olen mielestäni niin toivoton ja avuton luonne, ettei se kuitenkaan onnistuisi.

Näytän ulospäin jämptiltä ja pätevältä. Se on teatteria.

Olen edelleen se pikku Lolita, joka hakee isä hahmoa miehekseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja positiivinen hauskuuttaja, mutta todellisuudessa iltaisin kotona saan paniikkikohtauksia, koska olen niin uupunut, stressaantunut ja ahdistunut kaikesta. Välillä en uskalla nukahtaa kun pelkään kuolevani yön aikana. Kuulen monesti olevani "niin tasapainoinen" ja mietin, että kunpa vaan tietäisitte että olen juuri sen vastakohta. 

Oletko minä? Ymmärrä niin täysin, miltä tuo tuntuu. Eikä ole kivaa. :( Vielä sitä täällä silti potkitaan, vaikka monen monta kertaa olen ollut varma, että loppu tuli tällä sekunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja positiivinen hauskuuttaja, mutta todellisuudessa iltaisin kotona saan paniikkikohtauksia, koska olen niin uupunut, stressaantunut ja ahdistunut kaikesta. Välillä en uskalla nukahtaa kun pelkään kuolevani yön aikana. Kuulen monesti olevani "niin tasapainoinen" ja mietin, että kunpa vaan tietäisitte että olen juuri sen vastakohta. 

Oletko minä? Ymmärrä niin täysin, miltä tuo tuntuu. Eikä ole kivaa. :( Vielä sitä täällä silti potkitaan, vaikka monen monta kertaa olen ollut varma, että loppu tuli tällä sekunnilla.

Minun exäni oli vähän samanlainen, muiden hauskuuttaja ja ns. tunnelmanluoja. Pääasia että sai ihmiset viihtymään ympärillään, oli itsellä ollut minkälainen päivä tahansa. Mutta kotona hän ajoittain lähes romahti, oli täysin eri ihminen, sellainen joka olisi ansainnut hauskuutusta niiltä muilta. Varoitin surullisen klovnin kohtalosta ja muistutin, että yleisö tykkää kun narri nauraa, ei kun se itkee. Ei uskonut. Kun se romahdus sitten lopulta tuli, ennustus kävi toteen ja "yleisö" julmasti kaikkosi. Se oli tosi surullista, mutta exälleni opettavaa. Myöhemmin hän sai tasapainonsa takaisin, mutta en usko että hän enää koskaan on sosiaalisesti samanlainen kuin aiemmin.

Minusta ei ikinä arvaisi uökonäköni perusteella, että kuuntelen todella raskasta rockia (death- ja doom metallia ym.). Pukeudun puolihameisiin, korkkareihin ja kauluspaitoihin ja laitan korviin helmikorvakorut. Heh.

En voi sietää alkoholia. Pelkästään jo sen haju on vastenmielinen. Lisäksi inhoan sitä, miten se vaikuttaa ihmisiin. Toivon salaa, että kaikki ihmiset myöntäisivät, että se on oikeasti myrkkyä ja vihdoin lopettaisivat sen juomisen. En voi ääneen sanoa todellista mielipidettäni, koska kuningas alkoholilla on vankkumaton asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

 iin just että aattelen koko ajan seksiä ja sitä kuinka naisin ympärillä olevien ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oon hirveän pervo sängyssä, ulospäin ujo nuori nainen :D kun vaan tietäisivät

No täällä sama. Minä tosin olen jo hyvässä keski-iässä oleva hiukan ylipainoinen kiltin näköinen nainen.

Olen asiakaspalvelussa ja jos asiakkaana on v-mainen , ylimielinen ihminen niin usein mietin että etpä arvaa mitä tein viime yönä tai joskus aamulla ennen töihin lähtöä.

Meillä on miehen kanssa vieläkin hyvin aktiivinen ja vaihteleva seksielämä

Kestän nuo ikävät asiakkaat ajattelemalla että tuskin olet yhtä ihanaa yötä viettänyt tai ainakaan parempaa ja kun katsot minua niin et ikinä uskoisi!

Minulla on takkuinen shokkivärjätty tukka, rähjäinen maihari ja likaiset tennarit. Näytän ituhippi-kettutytöltä. Kierrätän, pesen kestovaippoja ja pyöräilen kaikkialle. Silti äänestän kokoomusta tai oikeistopersuja. En peittele mielipiteitäni ja ihmisten reaktiot niihin on usein hauskoja.

Arvet kertovat eletystä elämästä kirjoitti:

Muut eivät näe minun keskivartaloani ja siinä olevia raskausarpia, jotka jatkuvat kylkiin saakka. Näitä löytyy myös käsivarsista ja rinnoista. Ja ei puhuta vaaleista ja ohuista vaan leveistä ja suhteellisen syvistä. Painon kanssa jojoilu on myös saanut ihon menemään hyvin epätasaiseksi. Häpeän käydä esim. Uimahallissa tämän vuoksi.

Tämän lisäksi ei näy 7 vuotta kestänyt seksitön elämä. En tiedä onko vaikuttanut arvet itsetuntoon ja sitä kautta köyhään seksielämään.

Minulla tarinaasi lisätään vielä huono iho selässä niin tarinamme täsmäävät aikalailla :(

Juu ja en käy uimahalleissa!

Vierailija kirjoitti:

Että olin kaksi vuotta parisuhteessa, joka sai harkitsemaan itsemurhaa. Mies haukkui minua päivittäin rumaksi ja läskiksi huoraksi (170cm/55kg), manipuloi, pahoinpiteli ja uhkasi tappaa toistuvasti. Kärsin yhä post-traumaattisen stressihäiriön oireista. En puhu asiasta juuri kellekkään, kun pelkään häpeää ja syyllistämistä.

Oon pahoillani siitä mitä oot joutunut kokemaan :( Toivon, että löydät jonkun jolle puhua asiasta. Ja ennen kaikkea paljon tsemppiä sulle!!!

Ihmiset eivät näe perheväkivallan siivittämää lapsuuttani, alkoholistivanhempaani, 12 vuotta jatkunutta koulukiusaamista, kahta itsemurhayritystä vakavan masennuksen kourissa tai syömisihäiriötä. Tai no, syömishäiriön näkee ylipainona (BID).

Vaikeiden teinivuosien jälkeen olen vakityössä, kouluttauduin toiseen ammattiin, lyhennän asuntolainaa ja elän muutenkin kuin tavallinen ihminen.

Kuitenkaan kukaan ei näe, kuinka pienistä palasista olen itse koonnut itseni kasaan niin hyvin kuin taisin. Olen kuitenkin henkisesti irtaantunut omasta perheestäni ja käytännössä muistakin ihmisistä. Olen pakosta sosiaalinen, mutta olen oikeasti introvertti. Olen joutunut opettelemaan normaalit sosiaalisen kanssakäymisen tavat, sillä olen sosiaalisesti hivenen poikkeava.