Onko muut kyllästyneet teatteriin, jota työnhauksikin kutsutaan?

Kyllä. Tuntuu että itse työnhaku on paljon rankempaa ja vaativampaa kuin työssäolo, olipa ala lähes mikä tahansa.

En kyllä ymmärrä eivätkö työnanatjat/rekrytoijat itsekin pääsisi paljon helpommalla jos ihmiset saisivat lähettää ihan rehellisiä normaaleja hakemuksia sen sijaan että kaikki ovat keskenään samanlaisia kun jokainen yritää erottua joukosta kaikin mahdollisimmin tavoin -samoin tavoin kuin muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen erittäin kyllästynyt. Olen koodari, ja jos haluaisin hakea työtä (onneksi ei tarvi kun on työpaikka), niin minun tarvisi VALEHDELLA ja ESITTÄÄ olevani tosi menevä ja sosiaalinen ja tiimihenkinen, intoa täynnä oleva luova ihminen, vaikka itse työ on sitten sitä, että aivan yksinään nyperretään sitä koodia tietokoneella päivästä toiseen, ilman edes tilaa omalle luovuudelle. 

En ymmärrä tällaista, että täytyy työnhakuvaiheessa esittää olevansa sellainen, mitä ominaisuuksia itse työssä ei edes tarvita. En tiedä olisiko minusta enää edes moiseen epärehellisyyteen ja esittämiseen. TUntuu että ei, mutta jos joutuisin työttömäksi ja tulisi köyhyys, voi olla että köyhyys motivoisi...

Ei tarvitsisi meillä. Olen osakas it-alan yrityksessä ja siten myös päättämässä uusista rekrytoinneista. Käyn 3-5 kertaa vuodessa työpaikalla (tänä vuonna olen käynyt vasta kerran). Lähes kaikki duuni onnistuu kotona etätyönä. Meillä saa muutkin kuin minä olla omissa oloissaan viihtyviä mörrimöykkyjä. Toki pitää sen verran olla tiimityötaitoa, että pystyy yhdessä muiden kanssa pitämään tarvittaessa Lync-palavereja. 

Vierailija kirjoitti:

Hupaisaa tässä työnhakusirkuksessa on, että jotkut työnantajat eivät työhaastattelun jälkeen välttämättä vaivaudu edes kertomaan "valinta ei tällä kertaa osunut teihin".

Onko muille käynyt samoin, että Olette käyneet työhaastattelussa ja sen jälkeen on vain syvä hiljaisuus työnantajan taholta?

Pisteet sen sijaan niille haastattelijoille, jotka ilmoittavat haastattelun tuloksesta. Huomaavaisimmat ovat jopa soittaneet.

Joo on, ärsyttää. Viimeiseen uhrasin 2h testeihin ja haastattelussa oli haastattalevan pomon mukaan "kourallinen", ei luulisi suuri ongelma olevan hr;lle lähettää kiitos viesti. Ei ole kuulunut mitään, kuukausiin :D 

Olen ollut vakitöissä vuosia, mutta kyllä ihan oikeasti kauhistuttaa tämä nykymeno. Kaikki uudet ihmiset jotka meille palkataan, joutuvat käymään mittavan rekryprosessin ja sen päälle työsuhde on ensin vuosia määräaikainen. Totta puhuen, en ikinä pääsisi nykyiseen duuniini, jos hakisin sinne nyt. 6 vuotta sitten kun tulin taloon, tilanne oli aivan erilainen - yksi keskustelu ensin henkilöstöpäällikön kanssa, sen jälkeen toinen haastattelu (jossa mua haastatteli 6 talon eri esimiestä), muutama päivä tästä sain soiton että minut on valittu ja sitten sovimme työsopimuksen allekirjoituspäivän. Työsopimus oli heti vakituinen. Ei silloin ollut mitään turhia pelleilyjä. Nykyiset kollegat käyvät läpi ryhmähaastattelut, persoonallisuustestit, suositukset toki pitää olla kunnossa ym ym ym.

Meillä alkaa luultavasti taas pian yt:t enkä kyllä ymmärrä miten ikinä voin saada uutta työtä, jos tästä työstä minut irtisanotaan. Olen kova tekemään töitä, mutta olen suorittaja. Se ei riitä nykypäivänä, pakko olla yltiösosiaalinen, täytyy olla somessa ja twiitata ahkeraan, harrastaa, olla aktiivinen, luova, innovatiivinen yli-ihminen. Nykyaika on aivan hullua.

Tästä on jo 5 vuotta aikaa, olin juuri valmistunut merkonomiksi. Hain töitä monesta paikasta, myös erään rekryfirman kautta osaamistani vastaavaa paikkaa eräässä pörssiyhtiössä.

Pääsin rekryfirman haastattaluun, haastattelijoita oli siinä muistaakseni vain yksi. Kesti pienen ikuisuuden haastattelun jälkeen eikä mitään kuulunut. Olin jo haudannut haaveet ko työstä.

Sitten kuin puskasta tuli puhelu tuolta pörssifirmasta kutsu haastatteluun. Menin toivoa täynnä paikalle, haastattelijoita oli nyt kolme. Siinä sitten vastailin mitä osasin lonkalta kolmella valmistautuneelle pomolle. Ahdistus maximus.

Taas meni viikkoja, paikasta ei mitään kuulunut. Kolusin avoimia työpaikkoja koko ajan, sitten huomasin että em rekryfirma oli julkaissut täysin identtisen ilmoituksen avoimesta paikasta uudelleen. En hakenut, totesin vaan että ilmeisesti kukaan ei kelvannut mutta mitäpä sellaista edes haastatelluille ilmoittamaan.

Terveisiä perseestä toivoo suomalainen rekrytointikulttuuri, toivoi näköjään jo viisi vuotta sitten eikä touhu ole tuosta ainakaan järkevämmäksi muuttunut.

Suorittajatason tehtävään, jossa palkka pari tonnia, on kahden päivän psykologiset testit muutamille haastattelusta selvinneille. Mietin vain, että kuka rahastaa ja ketä.

Ja sit tämä:

http://2new4.fjcdn.com/pictures/Can+u+deliver_4beb4e_5860959.jpg

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen erittäin kyllästynyt. Olen koodari, ja jos haluaisin hakea työtä (onneksi ei tarvi kun on työpaikka), niin minun tarvisi VALEHDELLA ja ESITTÄÄ olevani tosi menevä ja sosiaalinen ja tiimihenkinen, intoa täynnä oleva luova ihminen, vaikka itse työ on sitten sitä, että aivan yksinään nyperretään sitä koodia tietokoneella päivästä toiseen, ilman edes tilaa omalle luovuudelle. 

En ymmärrä tällaista, että täytyy työnhakuvaiheessa esittää olevansa sellainen, mitä ominaisuuksia itse työssä ei edes tarvita. En tiedä olisiko minusta enää edes moiseen epärehellisyyteen ja esittämiseen. TUntuu että ei, mutta jos joutuisin työttömäksi ja tulisi köyhyys, voi olla että köyhyys motivoisi...

Ei tarvitsisi meillä. Olen osakas it-alan yrityksessä ja siten myös päättämässä uusista rekrytoinneista. Käyn 3-5 kertaa vuodessa työpaikalla (tänä vuonna olen käynyt vasta kerran). Lähes kaikki duuni onnistuu kotona etätyönä. Meillä saa muutkin kuin minä olla omissa oloissaan viihtyviä mörrimöykkyjä. Toki pitää sen verran olla tiimityötaitoa, että pystyy yhdessä muiden kanssa pitämään tarvittaessa Lync-palavereja. 

Ihanaa että tuollaisiakin paikkoja on olemassa :) Oma tämänhetkinen työpaikkani on myös siitä hyvä, että kun on jo työsuhteessa, saa ihan rauhassa olla sulkeutunut nörtti joka tekee mieluiten suurimman osan työstään etänä kotoa, ja joskus tuntuu että projektipäälliköiden silmissä on niin päin, että mitä omituisempi ja ihmisarempi tyyppi, sitä kovempi guru koodarina ;) Mutta HR-osasto sitten arvostaa ihan muuta porukkaa, ja näin taitaa isoissa firmoissa valitettavan usein olla. 

Olen. Tuloksena on sitten ns. vasemmalla kädellä tekaistuja hakemuksia, jotka taatusti erottuvat niistä, jotka on tehty tosissaan.

Vaan eihän sitä koskaan tiedä, milloin sattuu sellainen paikka, johon kukaan muu ei viitsi, välitä tai halua hakea. Viimeinen toivoni on nimittäin se, että olisin ainoa hakija ja saisin paikan.

Joo, tuntuu että rekrytoijilla on niin järjetön runsaudenpula kun ovista ja ikkunoista sinkoilee hakemuksia, että ne on unohtanu että niiden tarvis saada firmaan hyvä työntekijä eikä aina suinkaan sellaista kaveria, joka osaa olla "hyvä tyyppi" tai ainakin esittää sellaista. On duuneja, joissa oikeasti täytyy olla sosiaalinen, mutta itse olen ainakin nähnyt näistä sosiaalisista tyypeistä, että töissäkin keskittyvät sitten siihen sosiaalisuuteen, eivätkä niinkään työntekoon. Samaan aikaan huomaamaton harmaavarpunen painaa niska limassa duuninsa helvetin hyvin. Mut tuntuu että keskitytään vaan niihin, jotka pitää kovaa ääntä itestään, eikä sillä hommien tekemisellä sitten niin väliä olekaan.

Sama toistuu yt:ssä. Huomaamattomat harmaavarpuset irtisanotaan, kun "ei niitä kukaan huomaa, ei ne varmaan mitään sielä töissä edes tee" ja sitten kynsitään päätä kun sosiaaliset ekstrovertit ja suulaat kaverit jäävät taloon ja hommat jää tekemättä. Apuun kutsutaan konsultteja, eikä suinkaan keskitytä siihen, että jatkuvan lätinän ja kokoustamisen sijasta tarttis olla joku joka tekee ne työt :D

Tämä YLE Radio ykkösen lähetys puhuu tästä aiheesta, mielenkiintoinen lähetys.

Miettivät, että miten ujot pärjäävät työelämässä ja miksi tilastotieteiden harkkarin pitää olla sosiaalinen ja esiintymiskykyinen. 😄

http://areena.yle.fi/1-3234660

Niin osahan aivan valmentautuu konsultin johdolla näihin tilaisuuksiin. Mietitään mitä sanoa, miten pukeutua, käydään parturissa/kampaajalla, siis aivan feikkausta alusta loppuun.

Monet säveltävät mm. kielitaidoissaan törkeästi. Ja kaikki ovat ulospäinsuuntautuneita, oma-aloitteisia ja tiimihenkisiä.  

Ulkonäkö merkkaa paljon melkein duuniin kuin duuniin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä YLE Radio ykkösen lähetys puhuu tästä aiheesta, mielenkiintoinen lähetys.

Miettivät, että miten ujot pärjäävät työelämässä ja miksi tilastotieteiden harkkarin pitää olla sosiaalinen ja esiintymiskykyinen. 😄

http://areena.yle.fi/1-3234660

Ujot on nuijittu maanrakoon jo ultra tasapäistävässä peruskoulussa ! Ei heillä ole enää työelään siirtyessä mitään illuusioita. Samat vouhkaajat siellä vastassa mölyämässä "minä minä minä" 

8 syytä miksi et saa töitä:

http://elaparemmin.fi/blogi/8-syyta-miksi-et-saa-toita/

Mä komppaan tätä tyyppiä. Lopettakaa se nyhveröinti.

Paras oli ehkä se, kun haastattelija kysyi yllättäen huonolla rallienglannilla kysymyksen. Vastasin ja haastattelijan naamasta näki, että meni ohi korkeelta ja kovaa. Mun CV:stä näkee, että en olisi pärjännyt ilman kielitaitoa. Ihme pelleilyä.

Olen katsonut vierestä mieheni työnhakua, se oli surkuhupaisaa aikaa.

(Miehelläni on erittäin hyvä kokemus + hyvät työtodistukset ja useampi suosittelija. Sen lisäksi tarkistin itse hänen CV:nsä ja se oli ajantasalla ym. kunnossa. Palkkatoive kohtuullinen kokemukseen nähden.)

Esimerkiksi: paikka, jossa mieheni on nyt töissä, ei ollut alunperin kiinnostunut hänestä kun hän haki avoimeen työtehtävään sähköisesti. Eivät ottaneet yhteyttä, eivät kutsuneet haastatteluun, kunhan vaan siellä rekrypuolella joku päätteli että vaatimukset täyttävä hakija ei nyt kelpaakaan. Sitten kun selvisi, että mieheni tuntee erään johtoportaan henkilön, hakemus pyydettiin tekemään uudestaan ja toimittamaan suoraan eräälle esimiehelle. Tämä ei kuulemma ollut lukenut ollenkaan olennaisia asioita, vaan oli mm. keskittynyt ruotimaan mieheni valitseman sähköposti-palveluntarjoajan valintaa! Pitkin hampain kutsui sitten mieheni käymään luonaan ja otti tämän koeajalle.

Nykyään mies on työyhteisönsä arvostettu jäsen, mutta tänäkään päivänä en jaksa ymmärtää firman rekryä tai tuota esimiestä. Nytkään heillä ei meinaa riittää henkilökuntaa ja avoin haku on ollut päällä jo kuukausia, mutta sisään lappaa vain palkattomia harjottelijoita pariksi viikoksi kerrallaan.

8 syytä miksi et saa töitä:

http://elaparemmin.fi/blogi/8-syyta-miksi-et-saa-toita/

Mä komppaan tätä tyyppiä. Lopettakaa se nyhveröinti.

Pahin pelkoni on, että joskus joudun hakemaan töitä.

Olen vahvasti introvertti, itseasiassa asperger. Olen myös huippuälykäs, luova, huomaan paljon sellaista mikä muilta menee ohi ja keksin ratkaisuja ongelmiin jotka ovat muille vaikeita. Olen reilu ja mukava, mutta annan ihmisille joskus itsestäni oudon ensivaikutelman joten kestää hetken ennen kuin ihmiset huomaavat että olen ihan kiva tyyppi. Sitä hetkeä vaan ei nykyään työelämässä kellään ole, vaikutus pitää tehdä heti, vaikka ensivaikutelma olisi täyttä huijausta. Minulla on korkea moraali, mutta siitäkin tuntuu olevan vain haittaa kun en halua huijata sen paremmin työnantajia, esimiehiä kuin asiakkaitakaan vaan olisin vain oma itseni ja tekisin tosi hyvin sen minkä osaan. En osaa, pysty enkä edes halua markkinoida itseäni tyhjää puhumalla ja ajatus näyttelemisestä inhottaa minua. Testeissä näkee, että osaisin vastata työhaastattelukysymyksiin "oikein", mutta onhan se nyt ihan perseestä että niissäkin selviäisi hoksaamalla oikeat vastaukset eikä rehellisyydellä. Rehellisesti sanottuna, en tiedä miten tulen elämässä pärjäämään. Luulisi yhteiskunnallekin olevan jonkinmoinen menetys että lahjakkuuteni ja älyni valuvat hukkaan, mutta niin tässä on kovaa vauhtia käymässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllästynyt, olen jälleen 'kotiutunut' määräaikaisesta työsuhteesta. Koitan ajatella positiivisesti, tehdä osuuteni kotosalla enkä menetä toivoani vaan haen sinnikkäästi työpaikkoja niin kauan, että oman paikkani jälleen löydän. Mutta voin kertoa ettei ole helppoa herätä arkiaamuisin katsomaan, kun parempi puolisko lähtee töihin ja itse jää tuijottamaan mol.fin nettisivuja. 

Välillä alkaa vain olla usko koetuksella sillä työpaikkoja ei vain tunnu löytyvän vaikka kuinka panostaisi työnhakuun. 

Jos olettaa töitä löytyvän pelkkää mol.fiä tuijottamalla, niin saa tuijottaa aika kauan eikä löydy sittenkään. Alle 10 % työnhakijoista työllistyy julkisten palvelujen kautta (Sitran tutkimus 2015).

Vierailija kirjoitti:

Olen katsonut vierestä mieheni työnhakua, se oli surkuhupaisaa aikaa.

(Miehelläni on erittäin hyvä kokemus + hyvät työtodistukset ja useampi suosittelija. Sen lisäksi tarkistin itse hänen CV:nsä ja se oli ajantasalla ym. kunnossa. Palkkatoive kohtuullinen kokemukseen nähden.)

Esimerkiksi: paikka, jossa mieheni on nyt töissä, ei ollut alunperin kiinnostunut hänestä kun hän haki avoimeen työtehtävään sähköisesti. Eivät ottaneet yhteyttä, eivät kutsuneet haastatteluun, kunhan vaan siellä rekrypuolella joku päätteli että vaatimukset täyttävä hakija ei nyt kelpaakaan. Sitten kun selvisi, että mieheni tuntee erään johtoportaan henkilön, hakemus pyydettiin tekemään uudestaan ja toimittamaan suoraan eräälle esimiehelle. Tämä ei kuulemma ollut lukenut ollenkaan olennaisia asioita, vaan oli mm. keskittynyt ruotimaan mieheni valitseman sähköposti-palveluntarjoajan valintaa! Pitkin hampain kutsui sitten mieheni käymään luonaan ja otti tämän koeajalle.

Nykyään mies on työyhteisönsä arvostettu jäsen, mutta tänäkään päivänä en jaksa ymmärtää firman rekryä tai tuota esimiestä. Nytkään heillä ei meinaa riittää henkilökuntaa ja avoin haku on ollut päällä jo kuukausia, mutta sisään lappaa vain palkattomia harjottelijoita pariksi viikoksi kerrallaan.

Minulla lähes samanlainen kokemus. Sain työpaikkani vain siitä syystä, että tunsin erään entisen työntekijän, jota pyydettiin tähän yritykseen takaisin. Kun itse otin yhteyttä sanottiin, ettei tarvetta ole, mutta kun tämä tuttuni kehotti työnantajaa ottamaan minuun yhteyttä, tarvetta yhtäkkiä olikin. Olen tällä hetkellä ihan pidetty työntekijä ja minulle on annettu enemmän vastuuta kuin useimmille sellaisille työntekijöille, jotka ovat olleet työssä kymmeniä vuosia minua pidempään. Jälkeen päin on myös käynyt moneen kertaan ilmi, että esimies, joka silloin palkkaamisestani päätti ei ole edes katsonut koulutuksiani ja työkokemuksiani. Hänelle tuli ihan yllätyksenä esim kun jossain vaiheessa tuli puhetta amk-tutkinnostani.