Lue keskustelun säännöt.
Mitä introvertit oikein salailee?
18.04.2016 |
Mitä salaisuuksia niillä on, että pitää olla niin sulkeutunut?
Kommentit (114)
No. Introvertithan on tutkimusten mukaan älykkäämpiä kuin ekstrovertit. Jos olisit Ap fiksu ekstrovertti, ymmärtäisit sen, ettei fiksulla ja tyhmällä juuri yhteistä jaettavaa keskustelun tasolla ole. Työasiat korkeintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos introvertti ei puhu koskaan muista ihmisistä, kuinka joku oli kiinnostava, kiva, rasittava tai hassu niin kuulostaa, ettei sitä kiinnosta muut. Niin että olenko ihan turhan toiveikas kuvitellessa, että introvertti kiinnostuisi tästä kaikesta huolimatta minusta? Vai olisiko suosiolla parempi jättää väliin kaikki introvertit ihmiset ja etsiä seuraa, jotka todennäköisemmin kiinnostuvat muista ihmisistä (ja myös minusta)?
Minä olen introvertti, samoin puolisoni, ihan ollaan kykeneviä rakastumaan ja rakastamaan siinä, missä muutkin. Ihastuksen ja rakkauden kohde on toki mielenkiintoinen, mutta muut...en vaivautuisi ylläpitämään sosiaalisia suhteita tai teeskentelemään kiinnostusta, voit kuvitella miten suhtaudun kepeään deittikulttuuriin. Lähelle ehkä harva pääsee, mutta ne harvat tulevat jäädäkseen. Ihmissuhteita on, ne ovat hyviä (huonoistahan ei saa mitään), mutta vähälukuisia. Tarvitsen paljon tilaa parisuhteessa. Yleensäkin ihmiset ovat parhaimmillaan pieninä annoksina.
En ole ujo tai hiljainen.Saanko kysyä miten tapasit kumppanisi? Tuntuu että nimenomaan nykyajan tinderöintiin ja kevyeen deittailuun menee hermot! Haluaisin mielellään tapailla yhtä ihmistä kerrallaan, sen lisäksi toivoisin että mieskään ei tapailisi viittä naista samaan aikaan. Tätähän ei saa sanoa, koska on omistushaluinen ja outo. Haluaisin oikean aikuisen ihmissuhteen, mutta ikäisistäni sen löytäminen on lähes mahdotonta. Olen 25-vuotias. En halua heti perustaa perhettä, mutta haluaisin kumppanin jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Pelkkä seksi ei riitä, enkä halua viettää enempää aikaa ihmisen kanssa johon ei voi luottaa. Missä niitä kunnollisia miehiä on? En tarvitse mitään alfaurosta tai jännämiestä, joku ihminen joka kuuntelee minua ja käyttäytyy hyvin.
Toki saa. Tapasimme töissä, jossa tutustuttiin kuten tykkään: selvin päin, kirkkaassa päivänvalossa ja ennen kaikkea riittävän hitaasti. Tuosta on aikaa yli 10 v, joten tinderiä ja kumppaneita ei oltu vielä keksittykään.
Olin alkuun todella varautunut ja epäluuloinen, suojelin itseäni pettymyksiltä. Vihaan ihmissuhdepelejä ja pintaliitoa, mikä ei tee vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisesta yhtään helpompaa. Takanani oli tuolloin yksi epäonnistunut liitto, mikä vaikuttanee asiaan.
Kuten arvata saattaa, suhteeni ovat olleet pitkiä, yhden yön juttuihin minusta ei ole juuri tuon luottamuksen takia. Puolisoni on samankaltainen. Olemme molemmat perhekeskeisiä ja arvomaailmalta ja elämäntavalta jotenkin vanhanaikaisia. Viimeiset mammutit tai jotain. Olisi kärsimystä olla nyt treffimarkkinoilla. Mutta kyllä meitä vielä on, jossakin kirjaston ja harrastusten kätköissä, uskoisin.Lisään vielä, että olimme tavatessamme 26 ja 27. Luulen, ettei kumpikaan olisi lähtenyt mukaan esim. Tinderiin, mikäli se olisi keksitty, sillä kumpikaan ei vieläkään käytä somea (mitä nyt minä välillä roikun AV:lla). Ajatus jonkin henkilökohtaisen ja tunnistettavan, kuten naamakuvan jakamisesta verkossa....ei. Ehdoton ei. Ehkä ne muutkin mörököllit ajattelevat näin eivätkä ole tavattavissa sovellusten kautta?
Kiitos vastauksesta. Vähän tämän suuntaisia ajatuksia on ollut itsellänikin, ehkäpä se mies sieltä joku päivä vielä kävelee vastaan :)
Introvertti pysyy tasapainossa ja vireessä tarkastelemalla sisäistä näkemystään ja järjestelemällä ajatuksiaan ja tunteitaan hiljaa itsekseen. Ekstrovertti taas kaipaa kommunikointia toisten ihmisten kanssa saavuttaakseen saman.
Salaan sitä, että olen oikeasti omalla tavallani ihan yhtä tyhmä kuin se huoneen äänekkäin ja ärsyttävin ekstrovertti. Olisit tyytyväinen. :)
Vierailija kirjoitti:
Salaan sitä, että pidän suurinta osaa ihmisistä tyhminä
Tämä korostuu monissa tilanteissa. Kun kuuntelen muutaman extrovertin pälätystä siitä, mitä naapuri teki eilen illalla ja kuinka hänen sukulaisen tyttö on mennyt opiskelemaan Helsinkiin ja entisen työkaverin mies on vaihtanut ammattia jne..
Siihen yhtyy lauma kiekuvia extroverttejä kauhistelemaan ja siunailemaan ja kälätys on korvia särkeää.
Vetäydyn mielelläni hieman syrjään ja otan eteeni vaikka päivän sanomalehden ja luen sitä. Kunnes joku extrovertti tulee kiekumaan korvaan, että miksi sinä olet niin hiljaa aina.
Mieluummin töissä keskityn työntekoon, kun siihen tyhjänpäiväiseen kälätykseen. Onneksi olen löytänyt muitkin introvertteja, joita ei kiinnosta kaivella muiden asioita, vaan joiden kanssa voi olla jopa hiljaa ja on hyvä olo. Tai sitten jutella rauhassaan, korostamatta itseä tai kilpailematta, kuka saa äänensä parhaiten kuuluviin.
Ja kyllä, pidän suurinta osaa ihmisistä tyhminä, joita on helppo johdattaa, kuin aivotonta lammaslaumaa ja jotka ei ajattele omilla aivoillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salailemme mm. näitä asioita
- mitä Roswellissa tapahtui
- kuka ampui Kennedyn
- tekikö Marilyn itsarin vai oliko se vahinko vaiko murha
- mitä Kuun pimeällä puolella näkyi
- kuka murhasi Ulvilassa
- kuka murhasi Kyllikin
- kenen syytä valtion kriisi on
- keitä on Tiitisen listalla
- keitä on veroparatiisilistalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäistä maailmaani, joka on valtavan rikas ja kaunis. Se on yksityinen puutarhani, jonne muilla ei ole mitään asiaa. Hoidettuani pakolliset asiat ihmisten maailmassa, minä vetäydyn nauttimaan sisäisyyteni harmoniasta ja rauhasta ja loputtomasta luovuudesta.
Tätä paremmin en olisi itsekään voinut sanoa! Oman pääni ja mieleni sisällä minulla on hyvä ja turvallinen olla. Käyn loputonta vuorovaikutuksellista keskustelua itseni kanssa, opin itsestäni jatkuvasti ja en edes muista milloin olisin kaivannut ulkopuolista seuraa.
Työ minulla on (hoitoalalla), mies ja lapset ja vaikka perhe on minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä, ei heistäkään kukaan kokonaan ole päässyt tutustumaan "minuun".
Viihdyn yksikseni paremmin kuin hyvin. Unelmani on, että joskus voisin asua vaikkapa vuoden yksin jossain erämaamökillä.
Oma maailmani on minullekin se pakopaikka, jonne todellakin pääsen vetäytymään tämän pakollisen, sosiaalisen ihmismaailman vilinästä.
Uskaltaisitko suostua hypnotisoitavaksi, psykoanalyysiin ja syvähaastareltavaksi?
Jos et, niin osaatko kertoa mikä niistä arveluttaisi eniten ja miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kaikkia ei vaan kiinnosta mölistä jokaista ajatustaan ääneen. Introverttiys/ekstroverttiys on pitkälti kiinni geeneistä. Siinä se. Onko vielä jotain, mikä sinua ihmisten persoonallisuuspiirteissä ihmetyttää?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ekstrovertti ei kykene pitämään mitään itsellään?
Jakamisen ilo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en edes tajua tätä keskustelua. Olen introvertti, ja se näkyy siinä että kaipaan paljon yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, sitä omaa aikaa. Olen kuitenkin sosiaalinen, pystyn keskustelemaan töissä työkavereiden kanssa niin kotiasioista, tv-ohjelmista ja harrastuksista. Tämä kuitenkin vie energiaa, ja työpäivän jälkeen mielelläni "sulkeudun" tv:n, kirjan, tietokoneen tai harrastuksen ääreen, nostaen näkymättömän muurin ympärilleni. Sillä tavalla kerään taas energiaa viettääkseni aikaa muiden ihmisten seurassa. Mikä tämä juttu on että introvertit vain istuvat jurottamassa yksin jossain nurkassa 24/7?
Itse olen introvertti, eli tarvitsen välillä aikaa jolloin voin olla aivan hiljaa ja rauhassa. Liiallinen sosiaalinen elämä ei minulle sovi, koska väsyn nopeasti jos on paljon hulinaa. Tästä syystä vältän joukkotapahtumia, mutta nautin ajasta hyvien tuttavien kanssa. Tästäkin huolimatta on aikoja jolloin tuntuu, etten aina heitäkään jaksa tavata. Tällöin saatan ottaa vähän aika lisää, koska en ole parasta seuraa heillekään jos minulla on jo valmiiksi sellainen olo etten nyt jaksa. Yritän venyä toisten takia, mutta välillä huomaan että väsyn liikaa.
Tästäkin huolimatta en pidä itseäni sulkeutuneena. Totta on kyllä se, että saatan puhua vähän ns. henkilökohtaisista asioista, koska tunnen ettei kaikesta tarvi puhua, jos asia ei ole minusta kiinnostava tai tärkeä. Mutta puhun herkästi monista syvällisistäkin aiheista, jos toinen kuuntelee. Minulle on myös sanottu, että osaan puhua hyvin tunteistani ja pukea itseäni sanoiksi, eli en ns. vetäydy kuoreeni vaikka olen introvertti. Riippuu todella paljon seurasta kiinni paljonko minusta irti saa. Jos haluaa ja osaa tutustua niin minut oppii kyllä tuntemaan, kunhan on vilpitön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisäistä maailmaani, joka on valtavan rikas ja kaunis. Se on yksityinen puutarhani, jonne muilla ei ole mitään asiaa. Hoidettuani pakolliset asiat ihmisten maailmassa, minä vetäydyn nauttimaan sisäisyyteni harmoniasta ja rauhasta ja loputtomasta luovuudesta.
Juurikin tämä. Allekirjoitan.
Lisäksi olemme perillä universumin synnystä ja siitä miten se toimii. Emme vain jaksa jakaa sitä muille, koska paikalle tulee aina uskovaishäirikköjä joille täytyy asiat selittää ja todisteet esittää miljoona kertaa ja silti he eivät tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi piilottelee kun ei kestä sitä että aina joku ääliö ymmärtää väärin. Ei jaksa selvittää rautalangasta asioita. Ei halua että ymmärretään väärin ja laitetaan juoruja liikkeelle vain siksi kun on niin kiva hurvitella toisten kustannuksella.
Opettele kommunikoimaan. Se kuuluu aikuisten ihan perustaitoihin.
Olen hyvä kommunikoimaan, mutta valitettavasti toiset vain ovat hieman yksinkertaisia, ja saattavat ymmärtää yksinkertaisetkin asiat oman värittyneen maailmankuvansa mukaan, tulkitsevat ihan kaiken oman päänsä mukaan. Siinä on hieman liikaa työsarkaa minulle ryhtyä muuttamaan heitä, joten olen mieluummin tietyistä jutuista ihan hiljaa vaan tiettyjen seurassa.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On outoa, jos ekstrovertit kuvittelevat ettei introvertit muka koskaan kerro asioitaan. Minä puhun ja avaudun paljonkin, yleensä toisen intron kanssa. Kaikki tämä edellyttää tosiaan sitä toisen aitoa kuuntelemista ja sitä että toiseen voi luottaa. Jos toinen pettää luottamukseni tai jatkuvasti käyttää jotain sanomaani minua loukatakseni, en kerro tälläiselle ihmiselle enää mitään.
Usein he ovat juuri ns. ekstroverttejä. Se ettei sinulle avauduta voi johtua tosiaan siitä, että kerrot asiat kuitenkin eteenpäin tai siitä että käytät sitä aseena kun et voi hyväksyä ja kunnioittaa esimerkiksi toisen erilaista tapaa elää/ tehdä/ nähdä asioita. Nyt en siis puhu esim. toisten vahingoittamisesta ja muusta laittomasta ja moraalittomasta tavasta elää.
Harvoin tapaa toisia arvostavia, kunnioittavia ja kiinnostavia ekstroverttejä, mutta kyllä heitäkin on.
Eeeextrovertti! kirjoitti:
Sain viestistäni melko määrän alas peukkuja. Ehkäpä tarvetta hieman avata mitä tarkoitin. Elikäs puhuminen ON kivaa... Juoruilu: ON persiistä! Se että minä esimerkiksi puhun paljon, puhun nimenomaan melko syvällisistä asioista, analysoin maailman menoja, milenkiinnon kohteita on avaruus, maailmankaikkeus, luonto, musiikki, liikunta, urheilu kuten jääkiekko ym.
Se että puhun paljon, en todellakaan tarkoita että "juoruan" työkavereista tai heidän asioista. Yksityis asiat ovat yksityisasioita ja uskon että käytännössä tämän tajuaa jokainen kellä nyt on vähääkään järkeä päässä. Oli ekstro tai intro.
Sanoisin että on olemassa Extroja, Introja ja sitten ne... juoruilijat. Uskon että tuo juoruaminen on enemmän persoonallisesti yksilökohtainen seikka. Jotkut saavat siitä perkeleesti kiksejä kun juuri juoruaa muiden asioita.
Extrot puhuvat paljon mutta oikeastaan juuri ei niinkään small talkkia mutta ei myöskään läheskään aina mitään syvällisiä. Itse tykkään spekuloida jääkiekosta, formuloista, musiikista ja esimerkiksi live keikoista hehkutella ja koittaa hyvän keskustelun kautta saada uusiä näkemyksiä asioihin.
Mitä syvällisiin asioihin tulee kuten vaikka maailmankaikkeus, rakkaus, avaruus, tunteet ym. Puhun niistäkin mielelläni paljon. Mutta näitä juuri sellaisten henkilöiden kanssa kehen luotan ja keitä pidän "hyvinä kavereina/ystävinä".
Tämän vuoksi kun olet parivuotta käynyt (tai luullut käyneesi) syvällisiä keskusteluita hyvän ystävän kanssa ja luullut jakaneesi mielipiteitä monesta hyvinkin syvästä asiasta ja saat kaiken päälle kuulla kiusallisen "totuuden" ettei kaveria kiinnostanut pätkän vertaa ja on suurimmaksi osaksi vielä erimieltä asioista. Oli tämä tietenkin melko ikävä pettymys. Ja vielä ikävämpi oli se seikka että kyseinen kaveri oli nimenomaan näitä asioita ja kertomuksiani "juorunut" muutamille henkilöille.
Miksi haluan puhua asioista ?
Oikeastaan puhun koska sisäisesti mikään tunne ei nouse pintaan joka estäisi puhumisen. Tarkoitan siis että melko vapautuneesti voin puhua ja uskallan sanoa mielipiteeni ilman pelon tunnetta, pettymyksen tunnetta tai ennakkoluuloja. Olen avoin ja melko sujut "itseni" ja "sanomisieni" kanssa.
Toiseksi koen keskustelemisen loistavana keinona kasvattaa omaa ymmärrystä ja laajentaa omia näkemyksiä maailman, maan, kaupungin, kotipihan, ja vaikka oman pesukoneen suhteen. Jokaisella on omat näkemyksensä kaikesta. Itse tiedostan että lähes joka asiaa voi ajatella "paremmin". Tai pikemminkin jokaisen asian voi aina nähdä pykälää paremmin. Tämän kehityksen mahdollistaa keskustelu muiden kanssa. Vaikka olen ekstrovertti niin puhumistakin enemmän pidän kivana kuuntelemista. Sitä "vaihtokauppaa" / "vuorovaikutusta" joka syntyy toisen ihmisen välille. Kerron oman mielipiteeni, uskallan antaa toisen ihmisen "prosessoida" oman näkemykseni ja antaa siitä arvio/ palaute. Samaa mieltä, erimieltä, miten, miksi... jos kaverilla on selvästi hyvä näkemysero hyvällä perustelulla niin ilomielin annan oman mielipiteeni asian suhteen jalostua keskustelujen pohjalta. Niitä ahaa elämyksien fiiliksiä kun hiffaa että ei ollutkaan oikeassa, olen siis nyt astetta fiksumpi. Vain taivas on rajana.
Olen extrovertti. Onko sisälläni taika maailma? Mielestäni on.... Haluatko kuulla siitä? =D ...kerron ilomielin koska en pelkää sinun mielipidettäsi siitä. =D
Summaus siis. Puhun paljon mutta vihaan muiden asioiden jakamista ilman lupaa tai suostumusta, eli juoruamista.
Tuo olisi voinut olla minun tarinani. Vaihda vaan ystävän tilalle aviomies. Oli kova kolaus aikanaan.
Mutta mielestäni tuo sanomasi ei välttämättä liity introverttiyteen vaan kyseisen ihmisen persoonaan ja juuri tuossa elämänvaiheessa. Voi olla, että sillä hetkellä mielen täyttivät muut tärkeämmäksi koetut asiat. Tai ne juttusi eivät tosiaan kiinnostaneet, mutta sinä henkilönä ja ystävänä kyllä, ja siksi hän myötäili. Tai hän oli epävarma miten reagoi, jos hän olisi pysäyttänyt sinut joitain aiheita jutellaan. Ehkä olet voimakas ensireaktioiltasi, kuten monet ekstrovertit ovat? Hän siis halusi olla ystäväsi, mutta sinä poikkaisit välit nopeasti ja asiaa syvällisemmin selvittämättä? Älä siis leimaa introverttejä petollisiksi kiusaajiksi tai mielipiteettömiksi yhden ihmisen perusteella.
Koska lähisukulaisissani on paljon introverttejä, olen tottunut siihen, että meitä on moneksi. Tosin olen pikemminkin ajatellut, että olen itse se poikkeva hölöttäjä ja introverttiys (toki en lapsena asiaa näillä termein ajatellut ) se normaali toimintatapa.
Olen aina kadehtinut introverteiltä tapaa muodostaa ajatus valmiiksi oman pään sisällä, ennen kuin se suolletaan ulos. Itse en siihen pysty. Saan koottua ajatukseni vai puhumalla (ja kirjoittamalla). Ymmärrän, että se voi tuntua introverteistä ärsyttävän monisanaiselta, sekavalta ja rönsyilevältä keskustelulta, mutta parempaan en pysty. :) Olisin säästynyt monelta harmilta etenkin parisuhteessa, jos olisin tuohon pystynyt.
Yhtä kaikki en lähtisi arvottamaan ketään "verttiyden" perusteella. Mutta olisi parempi oppia enemmän ja tietää , miten erot ilmenevät. Ja olen huomannut, että erityisesti meidän ekstroverttien tulisi oppia introverteistä. Toisinpäinhän ei paljon ole, kun me ekstrovertit kyllä kerromme itsestämme kaiken. ;)
Eeeextrovertti! kirjoitti:
Sain viestistäni melko määrän alas peukkuja. Ehkäpä tarvetta hieman avata mitä tarkoitin. Elikäs puhuminen ON kivaa... Juoruilu: ON persiistä! Se että minä esimerkiksi puhun paljon, puhun nimenomaan melko syvällisistä asioista, analysoin maailman menoja, milenkiinnon kohteita on avaruus, maailmankaikkeus, luonto, musiikki, liikunta, urheilu kuten jääkiekko ym.
Se että puhun paljon, en todellakaan tarkoita että "juoruan" työkavereista tai heidän asioista. Yksityis asiat ovat yksityisasioita ja uskon että käytännössä tämän tajuaa jokainen kellä nyt on vähääkään järkeä päässä. Oli ekstro tai intro.
Sanoisin että on olemassa Extroja, Introja ja sitten ne... juoruilijat. Uskon että tuo juoruaminen on enemmän persoonallisesti yksilökohtainen seikka. Jotkut saavat siitä perkeleesti kiksejä kun juuri juoruaa muiden asioita.
Extrot puhuvat paljon mutta oikeastaan juuri ei niinkään small talkkia mutta ei myöskään läheskään aina mitään syvällisiä. Itse tykkään spekuloida jääkiekosta, formuloista, musiikista ja esimerkiksi live keikoista hehkutella ja koittaa hyvän keskustelun kautta saada uusiä näkemyksiä asioihin.
Mitä syvällisiin asioihin tulee kuten vaikka maailmankaikkeus, rakkaus, avaruus, tunteet ym. Puhun niistäkin mielelläni paljon. Mutta näitä juuri sellaisten henkilöiden kanssa kehen luotan ja keitä pidän "hyvinä kavereina/ystävinä".
Tämän vuoksi kun olet parivuotta käynyt (tai luullut käyneesi) syvällisiä keskusteluita hyvän ystävän kanssa ja luullut jakaneesi mielipiteitä monesta hyvinkin syvästä asiasta ja saat kaiken päälle kuulla kiusallisen "totuuden" ettei kaveria kiinnostanut pätkän vertaa ja on suurimmaksi osaksi vielä erimieltä asioista. Oli tämä tietenkin melko ikävä pettymys. Ja vielä ikävämpi oli se seikka että kyseinen kaveri oli nimenomaan näitä asioita ja kertomuksiani "juorunut" muutamille henkilöille.
Miksi haluan puhua asioista ?
Oikeastaan puhun koska sisäisesti mikään tunne ei nouse pintaan joka estäisi puhumisen. Tarkoitan siis että melko vapautuneesti voin puhua ja uskallan sanoa mielipiteeni ilman pelon tunnetta, pettymyksen tunnetta tai ennakkoluuloja. Olen avoin ja melko sujut "itseni" ja "sanomisieni" kanssa.
Toiseksi koen keskustelemisen loistavana keinona kasvattaa omaa ymmärrystä ja laajentaa omia näkemyksiä maailman, maan, kaupungin, kotipihan, ja vaikka oman pesukoneen suhteen. Jokaisella on omat näkemyksensä kaikesta. Itse tiedostan että lähes joka asiaa voi ajatella "paremmin". Tai pikemminkin jokaisen asian voi aina nähdä pykälää paremmin. Tämän kehityksen mahdollistaa keskustelu muiden kanssa. Vaikka olen ekstrovertti niin puhumistakin enemmän pidän kivana kuuntelemista. Sitä "vaihtokauppaa" / "vuorovaikutusta" joka syntyy toisen ihmisen välille. Kerron oman mielipiteeni, uskallan antaa toisen ihmisen "prosessoida" oman näkemykseni ja antaa siitä arvio/ palaute. Samaa mieltä, erimieltä, miten, miksi... jos kaverilla on selvästi hyvä näkemysero hyvällä perustelulla niin ilomielin annan oman mielipiteeni asian suhteen jalostua keskustelujen pohjalta. Niitä ahaa elämyksien fiiliksiä kun hiffaa että ei ollutkaan oikeassa, olen siis nyt astetta fiksumpi. Vain taivas on rajana.
Olen extrovertti. Onko sisälläni taika maailma? Mielestäni on.... Haluatko kuulla siitä? =D ...kerron ilomielin koska en pelkää sinun mielipidettäsi siitä. =D
Summaus siis. Puhun paljon mutta vihaan muiden asioiden jakamista ilman lupaa tai suostumusta, eli juoruamista.
Jos pitäisi veikata, sait varmaan alapeukkuja siksi, ettei tekstistäsi välity kovin älykäs ihminen. Vaikutat tämän perusteella kyllä varsin mukavalta ja hyvällä itsetunnolla varustetulta henkilöltä, mutta samalla myös sellaiselta, joka nostaisi itselläni välittömästi karvat pystyyn. Ei siksi, että kerrot olevasi puhelias, vaan analyysisi "syvällisestä" on melko huvittava. Myöskään tässä sinun "taika maailmassa" ei ilmeisesti tunneta yhdyssanoja? Sinä, samoin kuin tässä keskustelussa moni muukin, kertoo minkälaisia introvertit ja extrovertit ovat aivan kuin ihmiset yksiselitteisesti jakautuisivat jompaan kumpaan ryhmään, joita implisiittisesti on vain kaksi.
"Extrot puhuvat paljon mutta oikeastaan juuri ei niinkään small talkkia mutta ei myöskään läheskään aina mitään syvällisiä. Itse tykkään spekuloida jääkiekosta, formuloista, musiikista ja esimerkiksi live keikoista hehkutella ja koittaa hyvän keskustelun kautta saada uusiä näkemyksiä asioihin.
Mitä syvällisiin asioihin tulee kuten vaikka maailmankaikkeus, rakkaus, avaruus, tunteet ym. Puhun niistäkin mielelläni paljon."
Yksi piirre, jonka perusteella itse arvioin toisen älykkyyttä pelkän keskustelun / kirjoitusten pohjalla on se, kuinka spesifisti ja monipuolisesti hän pystyy kuvailemaan asioita, joihin viittaa. Yksinkertaisemmat ihmiset nostavatkin aina esiin "syvälliset asiat" ja sitten siihen viitaten ympäripyöreitä teemoja kuten "maailmankaikkeus, rakkaus, tunteet"... :D Tästä listasta puuttuu vain "elämä".
Myöskään yksinomaan se, että puhut jostakin aiheesta ei kerro vielä mitään siitä, kuinka "syvällinen" (omia sanojasi käyttäen) oikeastaan olet. Kyllä minäkin voin puhua psykoterapiasta, nanoteknologiasta, ydinfysiikasta, juutalaisesta filosofiasta tai toisesta maailmansodasta tietämättä asiasta oikeasti mitään. Suurin osa ihmisistä onkin kokemukseni mukaan vain turhanpäiväisiä höpöttelijöitä, joilla ei ole käsittelemäänsä aiheeseen mitään annettavaa, enkä minäkään siksi näiltä ihmisiltä saa mitään. On mukava tietysti esittää sivistynyttä älykköä, mutta kyllähän tämän päälleliimatun mielen herkkyyden ja kauneuden tunnistaa jo kaukaa naiivin tai itserakkaan tyhjäpään yrityksesi tehdä muihin vaikutus.
Implikoidaanko tässä keskustelussa myös, että ihmiset voidaan jakaa mustavalkoisesti extro- ja introvertteihin? Tänä päivänä oletus jatkuvasta sosiaalisuudesta otetaan annettuna samalla kun eristäydymme yhä enemmän toisistamme omaan subjektiiviseen totuuteemme ja oikeuteemme. Ehkä introvertti - jollaisena minuakin pidetään - ei ole mitenkään "erityinen", vaan se oletettu henkilö jonka hallitseva luonteenpiirre tämä "extroverttiys" on, toteuttaa lammasmaisesti yhteiskuntamme ja kulttuurimme patologista vaatimusta olla jatkuvasti tavoitettavissa, tulla kaikkien kanssa toimeen ja jakaa itsestään kaikki; verkostoitua, verkostoitua ja verkostoitua. En pidä itseäni erityisen sulkeutuneena; tulen hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa ja minulla on paljon ystäviä. Nautin myös yksinolosta, hiljaisuudesta, rauhasta, ajatuksistani - niin kuin jotkut muutkin sanoivat, omasta sisäisestä maailmastani. Minulla epäluuloja herättää enemmänkin sellainen ihminen, joka hetkeäkään ei voi olla yksin tai ei nauti yksinolosta. Miksi hän ei voi olla kahden itsensä kanssa, miksi hän ei nauti omasta seurastaan..?
Eeeextrovertti! kirjoitti:
"Mitä introvertti salailee?"
Sanoo alkuperäinen kirjoittaja. Kysymyksen läpi kuultaa turhautuminen ja hämmennys. Veikkaisin alkuperäisen kirjoittajan kohdanneen ns. "introvertin" henkilön ja törmännyt siihen "rajaan" jonka introvertti-ihminen luo omalle persoonallisuudelleen ja mielipiteilleen.
Itselläni on muutama introvertti ystävä lähipiirissä. Molemmat kuuluvat omassa listassani siihen "älykkäimpien" kavereiden kärkipäähän. Useamman vuoden pidin näitä kahta ihmistä, ja toista näistä kyllä edelleen hyvin älykkäänä, mutta tämän toisen kanssa kun otimme yhteen, koin todella mieltä järkyttävän tuntemuksen: petollisuus.
Tuossa eräs kirjoitti tämän kohdan hyvin. "..olen mieluummin hiljaa kuin sanon ääneen ettei minua kiinnosta keskustella Roope Salmisesta"
Tämä kommentti kuvastaa hyvin tätä "petollisuutta" jota tarkoitan. Tämä petollisuus ei nyt suoranaisesti ole yhteiskunnallisesssa mittakaavassa kuin hyttysen shaisse, mutta ystävyystasolla voin sanoa että kun vuosia itse luulee, introvertin oman tietoisen valinnan johdosta, kaverin olevan henkilö jonka kanssa voi keskustella mistä vaan, milloin vaan, tullaan hyvin juttuun ja voi kuinka hienoa kun on olemassa ihminen jonka kanssa jakaa niin paljon yhteisiä mielipiteitä.
Itse olen siis: Extrovertti.
Kun lopulta kaveri ehkä tahallaan ehkä vahingossa tuli maininneeksi viitteen josta heräsi epäilys asioiden taustoista, menikin välit poikki hyvin nopeasti. Häntä ei ole koskaan kiinnsotanut todella minun juttuni, minun mielipiteeni tai minun keskustelunaiheeni. Hän ei vain ole viitsinyt sanoa sitä ääneen. Toisin sanoen antoi minun muutamia vuosia kuvitella, että minulla on ystävä jonka kanssa jakaa mielipiteitä hyvin monessa asioissa.
Kun pitkään kävin läpi tätä kaverisuhdetta, tulin tajunneeksi etten todella. Siis todella voi sanoa yhdestäkään keskustelusta mikä lopulta oli hänen mielipiteensä. Fiksun pedantisti hän kuunteli, nyökytteli päätään, käytti elekieltä fiksusti ja luovasti esittääkseen olevansa keskustelussa mukana. Mutta melko usein nämä keskustelut menivät niin että minä puhuin ja kaveri kuunteli ja nyökytteli.
Jälkeenpäin kun sain vielä kuulla kaverin pitävän itseään introverttina ja juuri tämä sama että kun kysyin että miksi pitää salata asioita ja miksi pitää tehdä kaverille tällä tavalla. Niin samaa kiusallista vihjailua että "niinpä, otappa selvää... se on mysteeri... enpä kerro". Yllättävän moni introvertti tuntuu käyttävän tätä tilannetta enemmän toisen "harmittomaan" kiusaamiseen kuin todella siihen että pyrkii salamaan "taikamaailmansa".
Lopulta päätin luovuttaa. Ymmärsin etten voi itse kyseisessä tiedonvalossa vetää rajaa siihen että tekeekö toinen asiat tahallaan vai onko kyse aidosta viattomasta "opitusta" käytöstavasta jonka sivuvaikutuksena on tällaiset kiusalliset pikku "yllärit". Ja kun kaverikaan ei tätä sen kummemmin halunnut selventää, koin ainoaksi vaihtoehdoksi vetää välejä etäisemmäksi. Ei poikki mutta en enää tälle enkä muillekaan introverteille sen enempää "lankea" selittelemään asioita.
Mikäli kaveri, puolituttu tai tuntematon ei 10 minuutin keskustelun aikana tee elettäkään ilmaistakseen "tämä on minun mielipiteeni" tavalla tai toisella niin ilman sen suurempaa häslinkiä jätän keskustelun siihen.
Loppujen lopuksi oma näkemykseni on että on monenlaisia introvertteja. On oikeasti herkkiä ihmisiä jotka suojelevat sisintään. On oikeasti "ei jaksa kiinnostaa" tyyppejä. On oikeasti vain "rauhallisia" kuuntelija tyyppejä ja sitten on joukossa niitä ikäviä tyyppejä jotka käyttävät toisten sinisilmäisyyttä ja "idiotismia" hyväkseen. Kuka sitä tietää saako tällainen henkilö siitä oikeasti kiksejä vai mistä on kyse.
Vaikea sitä ottaa selvää kun introvertit sen salaavat niin hyvin kuin on ollut puhetta.
En tuomitse ketään intro enkä extroverttiä. Koen kuitenkin extroverttina, että saatan saada enemmän siipeeni introvertilta, kuin introvertti extrovertilta.
Extroverttien miinus todellakin on tämä "suulaisuus". Joskus voisi hillitä sitä puhetulvaa ;)
Nykyään parhaimpia kavereitani on eräs Suomalaistunut Espanjalainen jonka kanssa menee tunteja keskustellessa sellaisella intensiivillä että alta pois =D Puhuminen on kivaa!
Niinpä; minusta tuli introvertti, kun en koskaan saanut suunvuoroa ns. ystäviltäni. Vaikemenminen on kultaa.
Tallennan kohta puhelimeen sanat. joo, eikä, ihanko totta, ja annan suuaplttien keskutella puhelimeni kanssa ja voin tehdä jotain järkevää sinä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Eeeextrovertti! kirjoitti:
Sain viestistäni melko määrän alas peukkuja. Ehkäpä tarvetta hieman avata mitä tarkoitin. Elikäs puhuminen ON kivaa... Juoruilu: ON persiistä! Se että minä esimerkiksi puhun paljon, puhun nimenomaan melko syvällisistä asioista, analysoin maailman menoja, milenkiinnon kohteita on avaruus, maailmankaikkeus, luonto, musiikki, liikunta, urheilu kuten jääkiekko ym.
Se että puhun paljon, en todellakaan tarkoita että "juoruan" työkavereista tai heidän asioista. Yksityis asiat ovat yksityisasioita ja uskon että käytännössä tämän tajuaa jokainen kellä nyt on vähääkään järkeä päässä. Oli ekstro tai intro.
Sanoisin että on olemassa Extroja, Introja ja sitten ne... juoruilijat. Uskon että tuo juoruaminen on enemmän persoonallisesti yksilökohtainen seikka. Jotkut saavat siitä perkeleesti kiksejä kun juuri juoruaa muiden asioita.
Extrot puhuvat paljon mutta oikeastaan juuri ei niinkään small talkkia mutta ei myöskään läheskään aina mitään syvällisiä. Itse tykkään spekuloida jääkiekosta, formuloista, musiikista ja esimerkiksi live keikoista hehkutella ja koittaa hyvän keskustelun kautta saada uusiä näkemyksiä asioihin.
Mitä syvällisiin asioihin tulee kuten vaikka maailmankaikkeus, rakkaus, avaruus, tunteet ym. Puhun niistäkin mielelläni paljon. Mutta näitä juuri sellaisten henkilöiden kanssa kehen luotan ja keitä pidän "hyvinä kavereina/ystävinä".
Tämän vuoksi kun olet parivuotta käynyt (tai luullut käyneesi) syvällisiä keskusteluita hyvän ystävän kanssa ja luullut jakaneesi mielipiteitä monesta hyvinkin syvästä asiasta ja saat kaiken päälle kuulla kiusallisen "totuuden" ettei kaveria kiinnostanut pätkän vertaa ja on suurimmaksi osaksi vielä erimieltä asioista. Oli tämä tietenkin melko ikävä pettymys. Ja vielä ikävämpi oli se seikka että kyseinen kaveri oli nimenomaan näitä asioita ja kertomuksiani "juorunut" muutamille henkilöille.
Miksi haluan puhua asioista ?
Oikeastaan puhun koska sisäisesti mikään tunne ei nouse pintaan joka estäisi puhumisen. Tarkoitan siis että melko vapautuneesti voin puhua ja uskallan sanoa mielipiteeni ilman pelon tunnetta, pettymyksen tunnetta tai ennakkoluuloja. Olen avoin ja melko sujut "itseni" ja "sanomisieni" kanssa.
Toiseksi koen keskustelemisen loistavana keinona kasvattaa omaa ymmärrystä ja laajentaa omia näkemyksiä maailman, maan, kaupungin, kotipihan, ja vaikka oman pesukoneen suhteen. Jokaisella on omat näkemyksensä kaikesta. Itse tiedostan että lähes joka asiaa voi ajatella "paremmin". Tai pikemminkin jokaisen asian voi aina nähdä pykälää paremmin. Tämän kehityksen mahdollistaa keskustelu muiden kanssa. Vaikka olen ekstrovertti niin puhumistakin enemmän pidän kivana kuuntelemista. Sitä "vaihtokauppaa" / "vuorovaikutusta" joka syntyy toisen ihmisen välille. Kerron oman mielipiteeni, uskallan antaa toisen ihmisen "prosessoida" oman näkemykseni ja antaa siitä arvio/ palaute. Samaa mieltä, erimieltä, miten, miksi... jos kaverilla on selvästi hyvä näkemysero hyvällä perustelulla niin ilomielin annan oman mielipiteeni asian suhteen jalostua keskustelujen pohjalta. Niitä ahaa elämyksien fiiliksiä kun hiffaa että ei ollutkaan oikeassa, olen siis nyt astetta fiksumpi. Vain taivas on rajana.
Olen extrovertti. Onko sisälläni taika maailma? Mielestäni on.... Haluatko kuulla siitä? =D ...kerron ilomielin koska en pelkää sinun mielipidettäsi siitä. =D
Summaus siis. Puhun paljon mutta vihaan muiden asioiden jakamista ilman lupaa tai suostumusta, eli juoruamista.
Yksi hyvä muistisääntö keskusteluun. Puhutko toisen kanssa vai itseksesi? Jos joudut miettimään tätä kysymystä niin todennäköisesti puhut yksinäsi ja sinulle on oikeastaan yksi ja sama kuunteleeko kukaan. Puhumisessa ei ole mitään vikaa, mutta siinä vaiheessa kun höpöttäminen on keskustelun päätavoite ts. paljon puhetta vähän asiaa, mennään metsään. Se ei ole keskustelua vaan puhumista. Keskustelussa kumpikin osapuoli osallistuu aiheeseen ja toivon mukaan kumpaakin kiinnostaa. Jos ei enää kiinnosta aihetta vaihdetaan. Toista keskustelijaa kannattaa huomioida. Oletko kiinnostunut aidosti heistä vai vain omasta jutustasi. Jos sua ei nimittäin kiinnosta niin ei ole ihme jos toistakaan ei kiinnosta.
Olet varmaan ihan kiva tyyppi, mutta näin introverttinä olen joutunut aika usein huomaamaan että ektrovertin kanssa jutteleminen voi olla aika uuvuttavaa. Toinen höpöttää jostain aiheesta ilman että saa puheenvuoroa ja jos saakin niin se menee kuuroille korville. Loppujen lopuksi on monesti hempompi vaan olla hiljaa ja olla omissa maailmoissaan, koska toinen ei edes tajua kuuntelenko vai en.
Tämä!!
Puhumisella ja höpöttämisellä ilman sisältöä tuntuvat monet myös täyttävän itse keskustelun tyhjyyttä ja ko. suhteen keinotekoisuutta. Minäkin pidän keskustelusta - en erityisesti pelkästä puhumisesta (hyvä että toit tämän eron esiin) - mutta hyvän ystävän kanssa voi myös hiljentyä, ellei mitään puhuttavaa juuri sillä hetkellä ole. Arvostan enemmän keskustelua ihmisen kanssa, joka harkitsee niin ajatuksiaan kuin sanojaan eikä vain suolla mitä tahansa ulos pelkän puhumisen ilosta. Kyllä sellainen sekava ja täytesanoja vilisevä, epäjohdonmukainen tai lämpimikseen höpöttely sattuu korviin. Toisinaan töissäkin on vaikea uskoa, miten heikkoja jotkut ovat retorisesti. Saattavat jopa kääntää sinulle selän ja puhua aivan toiseen suuntaan sekaviaan..?? :D Ja sellaisen epäselvän puhetulvan jälkeen (jossa poiketaan jatkuvasti aiheesta) on raskas olo kun täytyy erikseen poimia se sisältö - jos sitä on - sieltä puheesta. Huoh..
t. 100
Lisään vielä, että olimme tavatessamme 26 ja 27. Luulen, ettei kumpikaan olisi lähtenyt mukaan esim. Tinderiin, mikäli se olisi keksitty, sillä kumpikaan ei vieläkään käytä somea (mitä nyt minä välillä roikun AV:lla). Ajatus jonkin henkilökohtaisen ja tunnistettavan, kuten naamakuvan jakamisesta verkossa....ei. Ehdoton ei. Ehkä ne muutkin mörököllit ajattelevat näin eivätkä ole tavattavissa sovellusten kautta?