Mitä introvertit oikein salailee?

Vierailija kirjoitti:

Ei meitä normaaleja ihmisiä häiritse ekstroverttien käytös, mutta introverttien katkera kyräily häiritsee. Miksette voi olla  niin kuin me muut?

Ihan vain ärsyttääksemme teitä normaaleja. Olette niin jumalattoman tylsiä sopuleita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisäistä maailmaani, joka on valtavan rikas ja kaunis. Se on yksityinen puutarhani, jonne muilla ei ole mitään asiaa. Hoidettuani pakolliset asiat ihmisten maailmassa, minä vetäydyn nauttimaan sisäisyyteni harmoniasta ja rauhasta ja loputtomasta luovuudesta.

Häpeätkö sitä, kun piilottelet?

Ei? Pikemminkin minua hävettäisi, jos ylijakaisin yksityisiä asioitani ja olisin jatkuvasti äänessä. En ole tavannut vielä yhtäkään ekstroverttiä ihmistä, jonka käytös ei olisi jollain tapaa häiritsevää. 

-ei 3

Ei meitä normaaleja ihmisiä häiritse ekstroverttien käytös, mutta introverttien katkera kyräily häiritsee. Miksette voi olla  niin kuin me muut?

Sä vaan pelkäät. Niin kuin te kaikki muut.

Vierailija kirjoitti:

Sisäistä maailmaani, joka on valtavan rikas ja kaunis. Se on yksityinen puutarhani, jonne muilla ei ole mitään asiaa. Hoidettuani pakolliset asiat ihmisten maailmassa, minä vetäydyn nauttimaan sisäisyyteni harmoniasta ja rauhasta ja loputtomasta luovuudesta.

Tätä paremmin en olisi itsekään voinut sanoa! Oman pääni ja mieleni sisällä minulla on hyvä ja turvallinen olla. Käyn loputonta vuorovaikutuksellista keskustelua itseni kanssa, opin itsestäni jatkuvasti ja en edes muista milloin olisin kaivannut ulkopuolista seuraa.

Työ minulla on (hoitoalalla), mies ja lapset ja vaikka perhe on minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä, ei heistäkään kukaan kokonaan ole päässyt tutustumaan "minuun".

Viihdyn yksikseni paremmin kuin hyvin. Unelmani on, että joskus voisin asua vaikkapa vuoden yksin jossain erämaamökillä.

Oma maailmani on minullekin se pakopaikka, jonne todellakin pääsen vetäytymään tämän pakollisen, sosiaalisen ihmismaailman vilinästä.

Vierailija kirjoitti:

Kel onni on, se onnen kätkeköön.

paskinta schaibaa koskaan. tuhon tie, sillähän suomi onkin. ylpeitä olemme typeristä sanonnoista jotka toimi 500 vuotta sitten jossain ojan pohjalla kun suurin uhka oli naapurin mäyrä.

mikä on introvertistin ja jihadistin ero? toinen räjähtää ulkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ekstrovertti ei kykene pitämään mitään itsellään? 

Niinpä. Meitä ei ihan oikeasti kiinnosta teidän peräpukamat ja anopin siskon tyttären lapset. EVVK.

Minulla näin introverttina kiinnostus toisiin ihmisiin on hyvin rajallista. Siispä hankala ymmärtää, että ketään kiinnostaisi minunkaan asiani. Ei ole jotenkin yhtään luontevaa jauhaa omista asioista, kun ei ole mitään pakottavaa tarvetta niistä puhua, eikä syytä uskoa, että kuulijaa muutenkaan kiinnostaisi. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempiakin aiheita kuin eilen kokkaamani makaronilaatikko tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella hankala kielellistää sisäistä maailmaani, siten en pysty sitä oikein jakamaankaan.

Sama. Olen introverttiyden lisäksi äärimmäisen intuitiivinen, siihen asti että en ajattele sanallisesti.

Vielä vajaat sata vuotta sitten ihmiset yrittivät löytää tukea teorialle, että ihmisen älykkyyden määrittelee hänen sanavarastonsa. Hyvä, ettei enää.

Minulla on kyllä ihan normaalin laaja sanavarasto, ja tiedän että minua pidetään jopa hyvänä kirjoittajana yleensä. Se kirjoittamisprosessi vaan on minulla vähän erikoisempi: käännyn sisäiseen hiljaisuuteen, lopetan ajattelun ja vain odotan, ja sitten kun tuntuu impulssi, alan kirjoittaa. Katselen itse kuin ulkopuolisena kun kirjoitan, kuin jumalallisen inspiraation valtaamaana (en tosin usko mihinkään jumaliin, vaan uskon että sisältö tulee alitajunnastani).

Samoin teen leipätyötäni eli tietokoneohjelmointia: kun saan ratkaistavakseni ongelman, menen meditatiiviseen sisäisesti hiljaiseen tilaan ja odotan inspiraatiota. Sitten vaan kirjoitan ratkaisun koodiksi kun inspiraatio tulee. Ajattelemalla en edes osaisi ratkaista työni ongelmia.

"Mitä introvertti salailee?"

Sanoo alkuperäinen kirjoittaja. Kysymyksen läpi kuultaa turhautuminen ja hämmennys. Veikkaisin alkuperäisen kirjoittajan kohdanneen ns. "introvertin" henkilön ja törmännyt siihen "rajaan" jonka introvertti-ihminen luo omalle persoonallisuudelleen ja mielipiteilleen. 

Itselläni on muutama introvertti ystävä lähipiirissä. Molemmat kuuluvat omassa listassani siihen "älykkäimpien" kavereiden kärkipäähän. Useamman vuoden pidin näitä kahta ihmistä, ja toista näistä kyllä edelleen hyvin älykkäänä, mutta tämän toisen kanssa kun otimme yhteen, koin todella mieltä järkyttävän tuntemuksen: petollisuus.

Tuossa eräs kirjoitti tämän kohdan hyvin. "..olen mieluummin hiljaa kuin sanon ääneen ettei minua kiinnosta keskustella Roope Salmisesta"

Tämä kommentti kuvastaa hyvin tätä "petollisuutta" jota tarkoitan. Tämä petollisuus ei nyt suoranaisesti ole yhteiskunnallisesssa mittakaavassa kuin hyttysen shaisse, mutta ystävyystasolla voin sanoa että kun vuosia itse luulee, introvertin oman tietoisen valinnan johdosta, kaverin olevan henkilö jonka kanssa voi keskustella mistä vaan, milloin vaan, tullaan hyvin juttuun ja voi kuinka hienoa kun on olemassa ihminen jonka kanssa jakaa niin paljon yhteisiä mielipiteitä.

Itse olen siis: Extrovertti.

Kun lopulta kaveri ehkä tahallaan ehkä vahingossa tuli maininneeksi viitteen josta heräsi epäilys asioiden taustoista, menikin välit poikki hyvin nopeasti. Häntä ei ole koskaan kiinnsotanut todella minun juttuni, minun mielipiteeni tai minun keskustelunaiheeni. Hän ei vain ole viitsinyt sanoa sitä ääneen. Toisin sanoen antoi minun muutamia vuosia kuvitella, että minulla on ystävä jonka kanssa jakaa mielipiteitä hyvin monessa asioissa.

Kun pitkään kävin läpi tätä kaverisuhdetta, tulin tajunneeksi etten todella. Siis todella voi sanoa yhdestäkään keskustelusta mikä lopulta oli hänen mielipiteensä. Fiksun pedantisti hän kuunteli, nyökytteli päätään, käytti elekieltä fiksusti ja luovasti esittääkseen olevansa keskustelussa mukana. Mutta melko usein nämä keskustelut menivät niin että minä puhuin ja kaveri kuunteli ja nyökytteli.

Jälkeenpäin kun sain vielä kuulla kaverin pitävän itseään introverttina ja juuri tämä sama että kun kysyin että miksi pitää salata asioita ja miksi pitää tehdä kaverille tällä tavalla. Niin samaa kiusallista vihjailua että "niinpä, otappa selvää... se on mysteeri... enpä kerro". Yllättävän moni introvertti tuntuu käyttävän tätä tilannetta enemmän toisen "harmittomaan" kiusaamiseen kuin todella siihen että pyrkii salamaan "taikamaailmansa".

Lopulta päätin luovuttaa. Ymmärsin etten voi itse kyseisessä tiedonvalossa vetää rajaa siihen että tekeekö toinen asiat tahallaan vai onko kyse aidosta viattomasta "opitusta" käytöstavasta jonka sivuvaikutuksena on tällaiset kiusalliset pikku "yllärit". Ja kun kaverikaan ei tätä sen kummemmin halunnut selventää, koin ainoaksi vaihtoehdoksi vetää välejä etäisemmäksi. Ei poikki mutta en enää tälle enkä muillekaan introverteille sen enempää "lankea" selittelemään asioita.

Mikäli kaveri, puolituttu tai tuntematon ei 10 minuutin keskustelun aikana tee elettäkään ilmaistakseen "tämä on minun mielipiteeni" tavalla tai toisella niin ilman sen suurempaa häslinkiä jätän keskustelun siihen.

Loppujen lopuksi oma näkemykseni on että on monenlaisia introvertteja. On oikeasti herkkiä ihmisiä jotka suojelevat sisintään. On oikeasti "ei jaksa kiinnostaa" tyyppejä. On oikeasti vain "rauhallisia" kuuntelija tyyppejä ja sitten on joukossa niitä ikäviä tyyppejä jotka käyttävät toisten sinisilmäisyyttä ja "idiotismia" hyväkseen. Kuka sitä tietää saako tällainen henkilö siitä oikeasti kiksejä vai mistä on kyse.

Vaikea sitä ottaa selvää kun introvertit sen salaavat niin hyvin kuin on ollut puhetta.

En tuomitse ketään intro enkä extroverttiä. Koen kuitenkin extroverttina, että saatan saada enemmän siipeeni introvertilta, kuin introvertti extrovertilta.

Extroverttien miinus todellakin on tämä "suulaisuus". Joskus voisi hillitä sitä puhetulvaa ;)

Nykyään parhaimpia kavereitani on eräs Suomalaistunut Espanjalainen jonka kanssa menee tunteja keskustellessa sellaisella intensiivillä että alta pois =D Puhuminen on kivaa!

Entinen työkaveri kertoi ääneen ihan kaiken. Tiesin heidän naapurit nimeltä, tiesin, mitä he tekevät ja missä ovat töissä, autonvaihdot ja sairastamiset tuli myös selville. Itse en tuntenut heitä, mutta tiesin ulkonäöltä. Joskus teki mieli käydä kysäisemässä siltä naapurilta, että joko sait apua gyneltä vuoto-ongelmiisi.

Samoin naisen miehen ruumiintoiminnot tuli selville. Tytär tuskin arvasi, että äiti kertoi hänen kuukautiskierrostaan ja poikaystävistään. Omia asioita en koskaan saanut sanottua sen yksinpuhelun lomaan eikä oikeastaan huvittanutkaan, kun minun asiat olisi kerrottu myös eteenpäin. Harvaa työkaveria oikeasti kiinnostaa tietää lapsuusmuistoni tai vastaava.

Olen kokenut että ekstrovertit itse eivät halua puhua syvällisistä aiheista. Itsehän puhuisin niistä ihan mielelläni.

Minulla introverttius ei näy syrjäänvetäytymisenä sosiaalisissa tilanteissa joten välttämättä ihmiset eivät edes tajua että olen introvertti jos eivät tunne minua paremmin. Vietän aikaa yksin siksi koska olen lukutoukka jota kiinnostaa asiat ehkä keskivertoa syvällisemmin. Sosiaalisessa kanssakäymisessä harvoin saa samanlaisia jännittäviä oivalluksia kuin kirjan ääressä tai netissä lukemalla.

Miksi näissä pitää aina olla vihamielinen vastakkainasettelu? Ensinnäkin ap on ihan selvä provo ja vaikkei olisikaan, pitääkö kaikki ekstrovertit haukkua "henkisiksi huoraajiksi" jotka eivät osaa pitää mitään sisällään ja joiden jutut ei voisi vähempää kiinnostaa. Itsekin introverttinä en useinkaan jaksaisi ihmisiä. Mutta molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Ihmisten kunnioitus ei liity kumpaankaan, siinä missä ekstrovertti papupata juoruaa koko kylälle, introvertti voi olla töykeä ja röyhkeä jollain muulla tapaa. Ärsyttää tällanen yleistäminen.

Mitä se sulle kuuluu. Pidä vaan huoli omista asioistasi. 

introa jännittää vähän kaikki, erityisesti elämä.

Itse pidän puhumisesta, ja se ei tarkoita olisin mikään juoruaja todellakaan. En viihdy ihmisten seurassa, jotka pitävät hiljaa olemista jopa jonain hyveenä, johon tulisi pyrkiä. Hieman jopa pelottavaa porukkaa mielestäni.

Joku itsensä nostaminen muiden yläpuolella tuollaisista hiljaisista silmienpyörittelijöistä välittyy. Tulee semmoinen olo että pidetään itseä jollakin tapaa parempana, ettei voi kommunikoida toisten kanssa. Varmasti siihen hiljaisuuteen saattaa olla oikeasti useita syitä.

Vierailija kirjoitti:

introa jännittää vähän kaikki, erityisesti elämä.

Ei muuten ole mitään yhteyttä introverttiyden ja jännittämisen välillä. Suuri osa meistä emme ole edes ujoja, vaikka monet niin vetäytyvyytemme tulkitsee, kun heille on niin käsittämätöntä että joku ei vaan HALUA kommunikoida, joten järkeilevät asian niin että kyllä se varmasti haluaisi mutta ujouttaan ei uskalla.

Ihmisillä kun on tapana kuvitella että muut ovat samanlaisia kuin he itse, vaikka eivät olekaan. Esim. introvertti kun kutsuilla seisoskelee yksikseen nurkassa, hän on todennäköisesti rauhallisen tyytyväinen, eikä ajattele mitään erityistä. Mutta valitettavan usein joku sosiaalisempi alkaa tulkita hänen käytöstään omista lähtökohdistaan, omasta halustaan "päästä mukaan porukkaan", ja alkaa puoliväkisin vetää "ujoa" mukaan seuraan. Tai ajatella että se on ujo ja sitä jännittää joten teenpä hyvän työn ja rohkaisen. Vaikka se introvertti vaan ihan oikeasti haluaisi olla omissa ajatuksissaan siellä sivummalla.

Syvällisiä ja pinnallisia on niin introissa kuin extroissa. Extrat eivät vain tuo sitä sisäistä maailmaansa esille vaan jauhavat small talkia, koska se on sosiaalinen liima.

Olin itse lapsena extro ja supersosiaalinen. Kiusaaminen muutti varovaiseksi. Muistutan introa, mutta en pärjää edes päivää ilman ihmiskontakteja. Menisin mieluummin bileisiin kuin lukisin kirjan, mutta siinäkin on se ehto, että bileseuran pitää olla henkevää.

Minulla ei ole mitään sisäistä maailmaa vaan valtava mielikuvitus, joka toimii parhaimmin vuorovaikutuksessa, sillä mieleni luo ideoita ympäristön syötteiden perusteella. En saa mitään aikaiseksi jos yritän pitkän yksinolon jälkeen lukea tai kirjoittaa. Luon stimuloituna kaikkea sanoituksista bisnesideoiden kautta blogiteksteihin. Voitan melkein kenet tahansa väittelyssä.

Yleensä pidän vain ajatukseni omana tietonani ja annan itsestäni tyhmemmän kuvan mitä olen. Se johtuu siitä, että olen nainen ja nainen teilataan etenkin somessa ajattelukyvyn vuoksi. Sitä paitsi miksi syöttää helmiä sioille.

Sain viestistäni melko määrän alas peukkuja. Ehkäpä tarvetta hieman avata mitä tarkoitin. Elikäs puhuminen ON kivaa... Juoruilu: ON persiistä! Se että minä esimerkiksi puhun paljon, puhun nimenomaan melko syvällisistä asioista, analysoin maailman menoja, milenkiinnon kohteita on avaruus, maailmankaikkeus, luonto, musiikki, liikunta, urheilu kuten jääkiekko ym. 

Se että puhun paljon, en todellakaan tarkoita että "juoruan" työkavereista tai heidän asioista. Yksityis asiat ovat yksityisasioita ja uskon että käytännössä tämän tajuaa jokainen kellä nyt on vähääkään järkeä päässä. Oli ekstro tai intro. 

Sanoisin että on olemassa Extroja, Introja ja sitten ne... juoruilijat. Uskon että tuo juoruaminen on enemmän persoonallisesti yksilökohtainen seikka. Jotkut saavat siitä perkeleesti kiksejä kun juuri juoruaa muiden asioita.

Extrot puhuvat paljon mutta oikeastaan juuri ei niinkään small talkkia mutta ei myöskään läheskään aina mitään syvällisiä. Itse tykkään spekuloida jääkiekosta, formuloista, musiikista ja esimerkiksi live keikoista hehkutella ja koittaa hyvän keskustelun kautta saada uusiä näkemyksiä asioihin. 

Mitä syvällisiin asioihin tulee kuten vaikka maailmankaikkeus, rakkaus, avaruus, tunteet ym. Puhun niistäkin mielelläni paljon. Mutta näitä juuri sellaisten henkilöiden kanssa kehen luotan ja keitä pidän "hyvinä kavereina/ystävinä".

Tämän vuoksi kun olet parivuotta käynyt (tai luullut käyneesi) syvällisiä keskusteluita hyvän ystävän kanssa ja luullut jakaneesi mielipiteitä monesta hyvinkin syvästä asiasta ja saat kaiken päälle kuulla kiusallisen "totuuden" ettei kaveria kiinnostanut pätkän vertaa ja on suurimmaksi osaksi vielä erimieltä asioista. Oli tämä tietenkin melko ikävä pettymys. Ja vielä ikävämpi oli se seikka että kyseinen kaveri oli nimenomaan näitä asioita ja kertomuksiani "juorunut" muutamille henkilöille.

Miksi haluan puhua asioista ? 

Oikeastaan puhun koska sisäisesti mikään tunne ei nouse pintaan joka estäisi puhumisen. Tarkoitan siis että melko vapautuneesti voin puhua ja uskallan sanoa mielipiteeni ilman pelon tunnetta, pettymyksen tunnetta tai ennakkoluuloja. Olen avoin ja melko sujut "itseni" ja "sanomisieni" kanssa.

Toiseksi koen keskustelemisen loistavana keinona kasvattaa omaa ymmärrystä ja laajentaa omia näkemyksiä maailman, maan, kaupungin, kotipihan, ja vaikka oman pesukoneen suhteen. Jokaisella on omat näkemyksensä kaikesta. Itse tiedostan että lähes joka asiaa voi ajatella "paremmin". Tai pikemminkin jokaisen asian voi aina nähdä pykälää paremmin. Tämän kehityksen mahdollistaa keskustelu muiden kanssa. Vaikka olen ekstrovertti niin puhumistakin enemmän pidän kivana kuuntelemista. Sitä "vaihtokauppaa" / "vuorovaikutusta" joka syntyy toisen ihmisen välille. Kerron oman mielipiteeni, uskallan antaa toisen ihmisen "prosessoida" oman näkemykseni ja antaa siitä arvio/ palaute. Samaa mieltä, erimieltä, miten, miksi... jos kaverilla on selvästi hyvä näkemysero hyvällä perustelulla niin ilomielin annan oman mielipiteeni asian suhteen jalostua keskustelujen pohjalta. Niitä ahaa elämyksien fiiliksiä kun hiffaa että ei ollutkaan oikeassa, olen siis nyt astetta fiksumpi. Vain taivas on rajana.

Olen extrovertti. Onko sisälläni taika maailma? Mielestäni on.... Haluatko kuulla siitä? =D ...kerron ilomielin koska en pelkää sinun mielipidettäsi siitä. =D

 

Summaus siis. Puhun paljon mutta vihaan muiden asioiden jakamista ilman lupaa tai suostumusta, eli juoruamista.

Tekisi mieli sanoa mitä tästä aloituksesta ajattelen, mutta  en voi, koska olen introvertti ja se on salaisuus. Shhhhs!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisäistä maailmaani, joka on valtavan rikas ja kaunis. Se on yksityinen puutarhani, jonne muilla ei ole mitään asiaa. Hoidettuani pakolliset asiat ihmisten maailmassa, minä vetäydyn nauttimaan sisäisyyteni harmoniasta ja rauhasta ja loputtomasta luovuudesta.

Häpeätkö sitä, kun piilottelet?

En. En vaan näe mitään syytä jakaa sitä kenenkään kanssa. Ei ole halua olla ihmisten kanssa tekemisissä sen enempää kuin on työn takia pakko.

Minua ihmetyttää kysymyksestä paistava näkemys, että olisi jotenkin velvollisuus sitten jakaa itsestään paljon. Ei sellaista mikään laki määrää, joten jokainen saa asian suhteen elää kuten itse haluaa.

Jotain siis häpeilet ja salailet, kun et uskalla muille näyttää. Kai pelkäät miten muut reagoi.

Ei, vaan ei helmiä sioille.