Pidän ensimmäisestä seurustelusuhteestaan nuorena elämänkumppanin löytäneitä aika reppanoina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Ensin pitäisi määritellä mikä on oikea kumppani? Korreloit tässä kokemuksiisi ja väität, että kyse olisi peloista ja tyytymisestä. Pitäisi määritellä minkä peloista? Tarkoitatko esimerkiksi sitä, ettei uskalla lähteä etsimään parempaa? Eikä se ole ihan validi pelko, koska ne jotka parempaa etsivät, eivät sitä välttämättä koskaan löydä? Tyytymistä taas tapahtuu kaikissa suhteissa, koska suhde tarkoittaa kahden ihmisen yhteen hiileen puhaltamista, jolloin molempien on tasattava niitä individualistisia särmiään jotka suhdetta hajoittaisi. Vain idiootti kuvittelee, että suhde olisi aina yhtä orgasmia, tai että suhde ei vaadi molemmilta töitä. Mikäli ei ole itse valmis tekemään suhteen eteen töitä, kannattaa pitäytyä kierrätettävien markkinoilla. Käyttäjiä löytyy kunnes rupsahtaa, rahat loppuu tai sairastuu.

Ei nykyään anneta särmien hioutua eikä tehdä töitä suhteen eteen niin kuin ennen. Noin 40% todennäköisyydellä ensimmäinen avioliitto päätyy eroon ja eronneiden liitto on kestänyt noin kymmenen vuotta. Mitä luku lienee naimattomien parissa?

Tuo 40% on pakko olla avioerot yhteensä? Eli on ne, jotka eroaa aina vain uudelleen ja sekoittavat tilastot.

Se on todennäköisyys ensimmäisen avioliiton erolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Sukututkijana on pakko myöntää, että on niitä sukuja, jotka tekee äpäriä sinne tänne ja sitten on niitä sukuja, joissa eletään liitossa ja ollaan onnellisia. Vanhojen, siis yli 60-vuotta naimisissa olleiden kanssa kun juttelee, ovat he todella tyytyväisiä kumppanin valintaan, vaikka väliin mahtuu seksuaalisen vapauden vuodet, monia murheita, sotia ja ties mitä kauheaa verrattuna meidän nykymaailmaan. Väittäisin, että on olemassa "horon geenit" ja ne periytyvät. Tästä syystä sukupuun tarkastelu ennen sitoutumista voi olla hyvinkin fiksua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Kerrotko tuon kaikille eronneille ystävillesi?

En. Tuollainen käytös olisi huonoa. Minulla ei myöskään ole asperger-piirteitä tai muuta neurologista häiriötä, joten pystyn säätelemään käytöstäni erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa joustavasti.

Tällaisia näkökulmia otan esiin vain silloin, kun huomaan että keskustelukumppanini on perehtynyt syvällisesti psykologian ja neurologian kysymyksiin, kuten selvästi ap on aloituksensa perusteella tehnyt.

Mutta katsot, että ystävilläsi on huonot kognitiiviset kyvyt, kun he eroavat, vaikka et sano sitä ääneen. Miksi seurustelet hölmöjen kanssa? Monestiko olet itse eronnut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Ensin pitäisi määritellä mikä on oikea kumppani? Korreloit tässä kokemuksiisi ja väität, että kyse olisi peloista ja tyytymisestä. Pitäisi määritellä minkä peloista? Tarkoitatko esimerkiksi sitä, ettei uskalla lähteä etsimään parempaa? Eikä se ole ihan validi pelko, koska ne jotka parempaa etsivät, eivät sitä välttämättä koskaan löydä? Tyytymistä taas tapahtuu kaikissa suhteissa, koska suhde tarkoittaa kahden ihmisen yhteen hiileen puhaltamista, jolloin molempien on tasattava niitä individualistisia särmiään jotka suhdetta hajoittaisi. Vain idiootti kuvittelee, että suhde olisi aina yhtä orgasmia, tai että suhde ei vaadi molemmilta töitä. Mikäli ei ole itse valmis tekemään suhteen eteen töitä, kannattaa pitäytyä kierrätettävien markkinoilla. Käyttäjiä löytyy kunnes rupsahtaa, rahat loppuu tai sairastuu.

Ei nykyään anneta särmien hioutua eikä tehdä töitä suhteen eteen niin kuin ennen. Noin 40% todennäköisyydellä ensimmäinen avioliitto päätyy eroon ja eronneiden liitto on kestänyt noin kymmenen vuotta. Mitä luku lienee naimattomien parissa?

Tuo 40% on pakko olla avioerot yhteensä? Eli on ne, jotka eroaa aina vain uudelleen ja sekoittavat tilastot.

Se on todennäköisyys ensimmäisen avioliiton erolle.

No joo, niinpä onkin: Noin 39% kaikista ensimmäisistä avioliitoista päättyy avio- tai asumuseroon. Noin 65% päättyy puolison kuolemaan. Noin 55% kaikista solmituista avioliitoista päättyy avioeroon. Tässä kuitenkin pätee Pareton laki: 80% kaikista avioeroista koituu 20%:lle kaikista ihmisistä.

Lähteenä tämä http://takkirauta.blogspot.fi/2016/01/hyodyttomia-faktoja-avioerosta.ht…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Aivan, no ap:n kannattaisi miettiä tätä. Aika huvittavaa sääliä niitä, joiden parisuhde on heti ensilaakista onnellinen ja onnistunut :D Tässäkin ketjussa jo useita :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Kerrotko tuon kaikille eronneille ystävillesi?

En. Tuollainen käytös olisi huonoa. Minulla ei myöskään ole asperger-piirteitä tai muuta neurologista häiriötä, joten pystyn säätelemään käytöstäni erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa joustavasti.

Tällaisia näkökulmia otan esiin vain silloin, kun huomaan että keskustelukumppanini on perehtynyt syvällisesti psykologian ja neurologian kysymyksiin, kuten selvästi ap on aloituksensa perusteella tehnyt.

Mutta katsot, että ystävilläsi on huonot kognitiiviset kyvyt, kun he eroavat, vaikka et sano sitä ääneen. Miksi seurustelet hölmöjen kanssa? Monestiko olet itse eronnut?

Sinulla ei selkeästikään ole yhtään uutta ajatusta tähän keskusteluun vaan vääntelet toisen sanomisia pitääksesi väittelyn käynnissä. Kohta alat haukkumaan ja kiroilemaan? Vaikene kiitos. Terveisin sivusta seuraaja.

Kun nyt tätäkin palstaa lukee ja huomaa, millaista voisi jonkun toisenlaisen miehen kanssa olla (esim. pettämistä, huonoa seksiä tai sen puutetta, alkoholismia, väkivaltaa, kotitöiden ja lastenhoidon kaatamista puolison niskaan, haukkumista, aliarviointia, vähättelyä, laiskuutta, kouluttamattomuutta, pitkäaikaistyöttömyyttä, huonoa käytöstä jne), niin ei todellakaan tunnu yhtään reppanalta, että löysin puolisoni jo 17-vuotiaana. Parhaat viedään ensin.

Olin jonkun mielestä reppana tai en, mutta minusta olisi ihan tosi hassua erota miehestäni vain sen takia että ollaan menty yhteen nuorina (16 ja 22v). Mies on minulle paras ystävä, hyvä seksikumppani ja lapsille tunnollinen isä (jota ei voi kaikista lähipiirin isistä sanoa, vaikka on yhteen menty myöhemmin). Mä olen aina ollut onnellinen suhteessani ja mitä pidempään sitä on kestänyt sen kiitollisempi olen kunnollisesta miehestä. Nyt on yhteisiä vuosia takana 10.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Ensin pitäisi määritellä mikä on oikea kumppani? Korreloit tässä kokemuksiisi ja väität, että kyse olisi peloista ja tyytymisestä. Pitäisi määritellä minkä peloista? Tarkoitatko esimerkiksi sitä, ettei uskalla lähteä etsimään parempaa? Eikä se ole ihan validi pelko, koska ne jotka parempaa etsivät, eivät sitä välttämättä koskaan löydä? Tyytymistä taas tapahtuu kaikissa suhteissa, koska suhde tarkoittaa kahden ihmisen yhteen hiileen puhaltamista, jolloin molempien on tasattava niitä individualistisia särmiään jotka suhdetta hajoittaisi. Vain idiootti kuvittelee, että suhde olisi aina yhtä orgasmia, tai että suhde ei vaadi molemmilta töitä. Mikäli ei ole itse valmis tekemään suhteen eteen töitä, kannattaa pitäytyä kierrätettävien markkinoilla. Käyttäjiä löytyy kunnes rupsahtaa, rahat loppuu tai sairastuu.

Ei nykyään anneta särmien hioutua eikä tehdä töitä suhteen eteen niin kuin ennen. Noin 40% todennäköisyydellä ensimmäinen avioliitto päätyy eroon ja eronneiden liitto on kestänyt noin kymmenen vuotta. Mitä luku lienee naimattomien parissa?

Tuo 40% on pakko olla avioerot yhteensä? Eli on ne, jotka eroaa aina vain uudelleen ja sekoittavat tilastot.

Se on todennäköisyys ensimmäisen avioliiton erolle.

No joo, niinpä onkin: Noin 39% kaikista ensimmäisistä avioliitoista päättyy avio- tai asumuseroon. Noin 65% päättyy puolison kuolemaan. Noin 55% kaikista solmituista avioliitoista päättyy avioeroon. Tässä kuitenkin pätee Pareton laki: 80% kaikista avioeroista koituu 20%:lle kaikista ihmisistä.

Lähteenä tämä http://takkirauta.blogspot.fi/2016/01/hyodyttomia-faktoja-avioerosta.ht…

Kiitos vaan, mutta takkirauta on itsestään kolmannessa persoonasa puhuva mielipuoli eikä minulla ole aikomustakaan lukea enää koskaan yhtään mitään, mitä hän on kyhännyt kasaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Kerrotko tuon kaikille eronneille ystävillesi?

En. Tuollainen käytös olisi huonoa. Minulla ei myöskään ole asperger-piirteitä tai muuta neurologista häiriötä, joten pystyn säätelemään käytöstäni erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa joustavasti.

Tällaisia näkökulmia otan esiin vain silloin, kun huomaan että keskustelukumppanini on perehtynyt syvällisesti psykologian ja neurologian kysymyksiin, kuten selvästi ap on aloituksensa perusteella tehnyt.

Mutta katsot, että ystävilläsi on huonot kognitiiviset kyvyt, kun he eroavat, vaikka et sano sitä ääneen. Miksi seurustelet hölmöjen kanssa? Monestiko olet itse eronnut?

Kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien sekä pitkien pari-ja työsuhteiden kanssa. Se tarkoittaa, että näitä ilmiöitä tarkasteltaessa kognitiiviset kyvyt ovat vain yksi vaikuttava tekijä. Transaktiomallin mukaan kaikkia vaikuttavia tekijöitä on mahdotonta jäljittää, sillä kahden yksilön ja heidän ympäristönsä väliset transaktiot muuttavat tarkasteltavaa ilmiötä. Tämä tulee esiin etenkin pitkittäistutkimuksissa.

Kysymyksistäsi yksi on relevantti; "Miksi seurustelet hölmöjen kanssa?" Vastaus: Pieninä annoksina ja ainoastaan keskustelulupalstoilla se voi olla silloin tällöin viihdyttävää, ja avata todellisuudesta minulle jotain sellaisia näkymiä, joita oma työ- tai sosiaalinen elämäni ei minulle tarjoa. Tämä huvi kokee kyllä nopeasti inflaation ja sen viihdearvo laskee. Siksi siirrynkin nyt muihin puuhiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Sukututkijana on pakko myöntää, että on niitä sukuja, jotka tekee äpäriä sinne tänne ja sitten on niitä sukuja, joissa eletään liitossa ja ollaan onnellisia. Vanhojen, siis yli 60-vuotta naimisissa olleiden kanssa kun juttelee, ovat he todella tyytyväisiä kumppanin valintaan, vaikka väliin mahtuu seksuaalisen vapauden vuodet, monia murheita, sotia ja ties mitä kauheaa verrattuna meidän nykymaailmaan. Väittäisin, että on olemassa "horon geenit" ja ne periytyvät. Tästä syystä sukupuun tarkastelu ennen sitoutumista voi olla hyvinkin fiksua.

Mitäs sanot meidän suvusta? Isäni puolelta eronneita: isoisovanhempani saivat kolme lasta; kaikki kerran eronneita, isovanhempani sai kolme lasta: kaksi eronnut, joista toinen isäni. Äitini puolelta: isoisovanhempieni lapsilukumäärää en tiedä, mutta ainakin hän erosi, josta tuli äitini äiti, hän sai kaksi lasta, molemmat eronneet. Eli peräti yksi pari, joka on pysynyt yhdessä! Silti yhtään äpärää ei ole syntynyt, eikä kukaan hankkinut lapsia enää uudessa liitossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Kerrotko tuon kaikille eronneille ystävillesi?

En. Tuollainen käytös olisi huonoa. Minulla ei myöskään ole asperger-piirteitä tai muuta neurologista häiriötä, joten pystyn säätelemään käytöstäni erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa joustavasti.

Tällaisia näkökulmia otan esiin vain silloin, kun huomaan että keskustelukumppanini on perehtynyt syvällisesti psykologian ja neurologian kysymyksiin, kuten selvästi ap on aloituksensa perusteella tehnyt.

Mutta katsot, että ystävilläsi on huonot kognitiiviset kyvyt, kun he eroavat, vaikka et sano sitä ääneen. Miksi seurustelet hölmöjen kanssa? Monestiko olet itse eronnut?

Kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien sekä pitkien pari-ja työsuhteiden kanssa. Se tarkoittaa, että näitä ilmiöitä tarkasteltaessa kognitiiviset kyvyt ovat vain yksi vaikuttava tekijä. Transaktiomallin mukaan kaikkia vaikuttavia tekijöitä on mahdotonta jäljittää, sillä kahden yksilön ja heidän ympäristönsä väliset transaktiot muuttavat tarkasteltavaa ilmiötä. Tämä tulee esiin etenkin pitkittäistutkimuksissa.

Kysymyksistäsi yksi on relevantti; "Miksi seurustelet hölmöjen kanssa?" Vastaus: Pieninä annoksina ja ainoastaan keskustelulupalstoilla se voi olla silloin tällöin viihdyttävää, ja avata todellisuudesta minulle jotain sellaisia näkymiä, joita oma työ- tai sosiaalinen elämäni ei minulle tarjoa. Tämä huvi kokee kyllä nopeasti inflaation ja sen viihdearvo laskee. Siksi siirrynkin nyt muihin puuhiin.

Ja jätit muka huomaamatta vastaamatta kysymykseen, mikä olisi kertonut sinun kognitiivista kyvyistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Sukututkijana on pakko myöntää, että on niitä sukuja, jotka tekee äpäriä sinne tänne ja sitten on niitä sukuja, joissa eletään liitossa ja ollaan onnellisia. Vanhojen, siis yli 60-vuotta naimisissa olleiden kanssa kun juttelee, ovat he todella tyytyväisiä kumppanin valintaan, vaikka väliin mahtuu seksuaalisen vapauden vuodet, monia murheita, sotia ja ties mitä kauheaa verrattuna meidän nykymaailmaan. Väittäisin, että on olemassa "horon geenit" ja ne periytyvät. Tästä syystä sukupuun tarkastelu ennen sitoutumista voi olla hyvinkin fiksua.

Mitäs sanot meidän suvusta? Isäni puolelta eronneita: isoisovanhempani saivat kolme lasta; kaikki kerran eronneita, isovanhempani sai kolme lasta: kaksi eronnut, joista toinen isäni. Äitini puolelta: isoisovanhempieni lapsilukumäärää en tiedä, mutta ainakin hän erosi, josta tuli äitini äiti, hän sai kaksi lasta, molemmat eronneet. Eli peräti yksi pari, joka on pysynyt yhdessä! Silti yhtään äpärää ei ole syntynyt, eikä kukaan hankkinut lapsia enää uudessa liitossa?

Äpäriin (OÄkta) loppuu sukututkimuskin, jos ei ole tunnustettu lapsi. Tutki hieman taaksepäin ja katso, miltä näyttää, tuleeko stoppi vastaan vai pääsetkö taaksepäin. Erojen syitä kannattaisi lueskella myös, sillä ennen erolle haettiin aina syyllinen. Mikäli ovat sattuneet naimaan pettäjiä, jotka jääneet kiinni, niin silloin teoria on vahvistettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Sukututkijana on pakko myöntää, että on niitä sukuja, jotka tekee äpäriä sinne tänne ja sitten on niitä sukuja, joissa eletään liitossa ja ollaan onnellisia. Vanhojen, siis yli 60-vuotta naimisissa olleiden kanssa kun juttelee, ovat he todella tyytyväisiä kumppanin valintaan, vaikka väliin mahtuu seksuaalisen vapauden vuodet, monia murheita, sotia ja ties mitä kauheaa verrattuna meidän nykymaailmaan. Väittäisin, että on olemassa "horon geenit" ja ne periytyvät. Tästä syystä sukupuun tarkastelu ennen sitoutumista voi olla hyvinkin fiksua.

Mitäs sanot meidän suvusta? Isäni puolelta eronneita: isoisovanhempani saivat kolme lasta; kaikki kerran eronneita, isovanhempani sai kolme lasta: kaksi eronnut, joista toinen isäni. Äitini puolelta: isoisovanhempieni lapsilukumäärää en tiedä, mutta ainakin hän erosi, josta tuli äitini äiti, hän sai kaksi lasta, molemmat eronneet. Eli peräti yksi pari, joka on pysynyt yhdessä! Silti yhtään äpärää ei ole syntynyt, eikä kukaan hankkinut lapsia enää uudessa liitossa?

Äpäriin (OÄkta) loppuu sukututkimuskin, jos ei ole tunnustettu lapsi. Tutki hieman taaksepäin ja katso, miltä näyttää, tuleeko stoppi vastaan vai pääsetkö taaksepäin. Erojen syitä kannattaisi lueskella myös, sillä ennen erolle haettiin aina syyllinen. Mikäli ovat sattuneet naimaan pettäjiä, jotka jääneet kiinni, niin silloin teoria on vahvistettu.

En usko, että suvussamme lapsia ei olisi tunnustettu vai mitä ihmettä tarkoitat? Ja sanoin hieman väärin muuten, äitini äiti hankki lapsia uudessa liitossaan, samoin äitini isä. En vain ensin laskenut heitä omaan sukuuni, mutta sitten tajusin, että äitini äiti on "täysin" sukuani, joten sitä kautta lasketaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Kerrotko tuon kaikille eronneille ystävillesi?

En. Tuollainen käytös olisi huonoa. Minulla ei myöskään ole asperger-piirteitä tai muuta neurologista häiriötä, joten pystyn säätelemään käytöstäni erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa joustavasti.

Tällaisia näkökulmia otan esiin vain silloin, kun huomaan että keskustelukumppanini on perehtynyt syvällisesti psykologian ja neurologian kysymyksiin, kuten selvästi ap on aloituksensa perusteella tehnyt.

Mutta katsot, että ystävilläsi on huonot kognitiiviset kyvyt, kun he eroavat, vaikka et sano sitä ääneen. Miksi seurustelet hölmöjen kanssa? Monestiko olet itse eronnut?

Kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien sekä pitkien pari-ja työsuhteiden kanssa. Se tarkoittaa, että näitä ilmiöitä tarkasteltaessa kognitiiviset kyvyt ovat vain yksi vaikuttava tekijä. Transaktiomallin mukaan kaikkia vaikuttavia tekijöitä on mahdotonta jäljittää, sillä kahden yksilön ja heidän ympäristönsä väliset transaktiot muuttavat tarkasteltavaa ilmiötä. Tämä tulee esiin etenkin pitkittäistutkimuksissa.

Kysymyksistäsi yksi on relevantti; "Miksi seurustelet hölmöjen kanssa?" Vastaus: Pieninä annoksina ja ainoastaan keskustelulupalstoilla se voi olla silloin tällöin viihdyttävää, ja avata todellisuudesta minulle jotain sellaisia näkymiä, joita oma työ- tai sosiaalinen elämäni ei minulle tarjoa. Tämä huvi kokee kyllä nopeasti inflaation ja sen viihdearvo laskee. Siksi siirrynkin nyt muihin puuhiin.

Ja jätit muka huomaamatta vastaamatta kysymykseen, mikä olisi kertonut sinun kognitiivista kyvyistäsi.

Kysyit erojeni lukumäärästä ja siitä, miksi seurustelen hölmöjen kanssa. Kognitiivisesta tasostani et kysynyt. Vastasin kysymykseen hölmöjen kanssa seurustelusta, koska se oli mielestäni ajankohtainen ja tässä asiayhteydessä jokseenkin ymmärrettävä.

Jos taas halusit päätellä kognitiivisen tasoni erojeni lukumäärästä, (joka oon 0), on yhtälö mahdoton. Tätä yritin parhaan kykyni mukaan ed vastauksessani selittää; et pysty sulkemaan pois muita vaikuttavia tekijöitä. Voit ainoastaan todeta näiden eri ilmiöiden välisen yhteyden, korrelaation, joka eri tutkimuksissa vaihtelee tilastolliselta merkittävyydeltään.

Kognitiivista tasoani ei ole testattu. Tällaiset testit tehdään yleensä vain niissä tilanteissa, kun arkisen toiminnan kautta on havaittu viitteitä jonkin osa-alueen mahdollisesta puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Sukututkijana on pakko myöntää, että on niitä sukuja, jotka tekee äpäriä sinne tänne ja sitten on niitä sukuja, joissa eletään liitossa ja ollaan onnellisia. Vanhojen, siis yli 60-vuotta naimisissa olleiden kanssa kun juttelee, ovat he todella tyytyväisiä kumppanin valintaan, vaikka väliin mahtuu seksuaalisen vapauden vuodet, monia murheita, sotia ja ties mitä kauheaa verrattuna meidän nykymaailmaan. Väittäisin, että on olemassa "horon geenit" ja ne periytyvät. Tästä syystä sukupuun tarkastelu ennen sitoutumista voi olla hyvinkin fiksua.

Mitäs sanot meidän suvusta? Isäni puolelta eronneita: isoisovanhempani saivat kolme lasta; kaikki kerran eronneita, isovanhempani sai kolme lasta: kaksi eronnut, joista toinen isäni. Äitini puolelta: isoisovanhempieni lapsilukumäärää en tiedä, mutta ainakin hän erosi, josta tuli äitini äiti, hän sai kaksi lasta, molemmat eronneet. Eli peräti yksi pari, joka on pysynyt yhdessä! Silti yhtään äpärää ei ole syntynyt, eikä kukaan hankkinut lapsia enää uudessa liitossa?

Äpäriin (OÄkta) loppuu sukututkimuskin, jos ei ole tunnustettu lapsi. Tutki hieman taaksepäin ja katso, miltä näyttää, tuleeko stoppi vastaan vai pääsetkö taaksepäin. Erojen syitä kannattaisi lueskella myös, sillä ennen erolle haettiin aina syyllinen. Mikäli ovat sattuneet naimaan pettäjiä, jotka jääneet kiinni, niin silloin teoria on vahvistettu.

En usko, että suvussamme lapsia ei olisi tunnustettu vai mitä ihmettä tarkoitat? Ja sanoin hieman väärin muuten, äitini äiti hankki lapsia uudessa liitossaan, samoin äitini isä. En vain ensin laskenut heitä omaan sukuuni, mutta sitten tajusin, että äitini äiti on "täysin" sukuani, joten sitä kautta lasketaan.

Rautalangasta: mene hieman enemmän taaksepäin, eli mielellään vaikka 1700-luvulle saakka. Rippikirjoista löydät erojen syyt ja myöhemmin oikeuden pöytäkirjoista (avioeroissa syyllisyyden hakeminen lopetettiin 1990-luvulla, sitä ennen piti olla selkeät syyt). Avioerotaipumus on periytyvä, mutta ei tarkoita sitä, että kaikki jälkipolvet eroaisivat, jos vanhemmat ovat eronneet. Mikäli et pääse taaksepäin oätkan (äpärän) takia, niin silloin se vahvistaa sitä, että on sekä avioerotaipumusta että pettämistaipumusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Viestistäsi saa sellaisen käsityksen, että kognitiiviselle kapasiteetille on tehty jotain tasoja ja sen myötä myös määritelmiä. Mikä on siis ylimmän tason määritelmä?

Oloneuvostuuri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Nyt kun olet perehtynyt neuropsykologiaan ja tiedät aivojen kehityksestä, olet varmaankin myös selvillä siitä, että yllättävän suuri osa aikuisista ei koskaan, missään iässä saavuta sitä korkeinta kognitiivista kapasiteettia joka ihmiselle on mahdollinen. Varmaankin olet perehtynyt myös elämänkaaripsykologiaan, koska asiantuntemuksesi huokuu viestistäsi. Tässä tapauksessa olet varmaankin selvillä myös siitä, että hyvät kognitiiviset kyvyt korreloivat sujuvien elämänvaihesiirtymien kanssa sekä ennustavat eheyttä perhe-elämän kuin työelämänkin saralla.

Viestistäsi saa sellaisen käsityksen, että kognitiiviselle kapasiteetille on tehty jotain tasoja ja sen myötä myös määritelmiä. Mikä on siis ylimmän tason määritelmä?

Tunnetuin teoreetikko lienee Piaget. Ihan lukion kehityspsykasta tuttu. Jos haluat tietää enemmän, voit viettää loppuiltasi googletellen aiheesta. (varmasti paremmin käytettyä aikaa, kun av:lla surffailu) Eri teorioissa vaihtelee näkemys siitä, mikä osa kognitiivisesta kehityksestä on laadullista ja mikä määrällistä. Useimmat teoriat liittävät korkeimpiin kognitiivisiin tasoihin kyvyn ymmärtää monimutkaisia ja abstrakteja ajatusmalleja, eli kykyä suorittaa ulkoisia toimintoja mielensisäisesti, sekä tehokas tiedon säilyttäminen ja yhdistäminen, siis soveltamisen kyky.

Sika köyhä mieleltään, jos ei oo muuta rikkaitta elämässä kuin tehdä uusia valloituksia ja kartuttaa etilaisia naintitilejään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ap allekirjoita sitä, että ne parhaat viedään ensin?

Ohis: Jos paras on oikeasti paras, hän tietää sen ja että saa lähes kenet hyvänsä eikä todennäköisesti jää kiinni ensimmäiseen suhteeseen.

Miksi tämä paras jäisi odottamaan, että muut vastakkaisen sukupuolen edustajan parhaat sitoutuvat? Koska kuten sanoit, paras saa parasta. Enkä puhu keistä tahansa nuorena seurustelevista tietenkään, vaan niistä, jotka ovat edelleen yhdessä 15-70 vuoden jälkeen

En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat pitkään yhdessä olleista. Mutta esimerkiksi "paras" mies saa ja ottaa kenet haluaa aina sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Mitä lisäarvoa hän saisi yhdestä suhteesta? Miksi hän ei esimerkiksi harrastaisi seksiä kaikkien niiden kanssa, jotka haluaa ja saa, olivat ne muut suhteessa tai eivät? Miksi hän ei tekisi lapsia yhden kanssa ja eläisi tois(t)en kanssa?

Koska ei kukaan pidä tuollaista parhaana miehenä. Paska kumppani, paska isä, paska kaikkea. Parhaat auttavat vaimoaan ja tukevat lapsiaan ja ylläpitävät hyvää mieltä niiden elämässä, joista välittävät.

Ei paras ole sama asia eri ihmisille. Minä olen löytänyt parhaan miehen, samoin ystäväni, siskoni, serkkuni ja niin edelleen. Vaikka siskoni ajatteleekin oman miehensä olevan paras, ei me muut naiset ajatella niin. Joten onko sitä parasta olemassakaan muualla kuin omassa päässä?

Sukututkijana on pakko myöntää, että on niitä sukuja, jotka tekee äpäriä sinne tänne ja sitten on niitä sukuja, joissa eletään liitossa ja ollaan onnellisia. Vanhojen, siis yli 60-vuotta naimisissa olleiden kanssa kun juttelee, ovat he todella tyytyväisiä kumppanin valintaan, vaikka väliin mahtuu seksuaalisen vapauden vuodet, monia murheita, sotia ja ties mitä kauheaa verrattuna meidän nykymaailmaan. Väittäisin, että on olemassa "horon geenit" ja ne periytyvät. Tästä syystä sukupuun tarkastelu ennen sitoutumista voi olla hyvinkin fiksua.

Mitäs sanot meidän suvusta? Isäni puolelta eronneita: isoisovanhempani saivat kolme lasta; kaikki kerran eronneita, isovanhempani sai kolme lasta: kaksi eronnut, joista toinen isäni. Äitini puolelta: isoisovanhempieni lapsilukumäärää en tiedä, mutta ainakin hän erosi, josta tuli äitini äiti, hän sai kaksi lasta, molemmat eronneet. Eli peräti yksi pari, joka on pysynyt yhdessä! Silti yhtään äpärää ei ole syntynyt, eikä kukaan hankkinut lapsia enää uudessa liitossa?

Äpäriin (OÄkta) loppuu sukututkimuskin, jos ei ole tunnustettu lapsi. Tutki hieman taaksepäin ja katso, miltä näyttää, tuleeko stoppi vastaan vai pääsetkö taaksepäin. Erojen syitä kannattaisi lueskella myös, sillä ennen erolle haettiin aina syyllinen. Mikäli ovat sattuneet naimaan pettäjiä, jotka jääneet kiinni, niin silloin teoria on vahvistettu.

En usko, että suvussamme lapsia ei olisi tunnustettu vai mitä ihmettä tarkoitat? Ja sanoin hieman väärin muuten, äitini äiti hankki lapsia uudessa liitossaan, samoin äitini isä. En vain ensin laskenut heitä omaan sukuuni, mutta sitten tajusin, että äitini äiti on "täysin" sukuani, joten sitä kautta lasketaan.

Rautalangasta: mene hieman enemmän taaksepäin, eli mielellään vaikka 1700-luvulle saakka. Rippikirjoista löydät erojen syyt ja myöhemmin oikeuden pöytäkirjoista (avioeroissa syyllisyyden hakeminen lopetettiin 1990-luvulla, sitä ennen piti olla selkeät syyt). Avioerotaipumus on periytyvä, mutta ei tarkoita sitä, että kaikki jälkipolvet eroaisivat, jos vanhemmat ovat eronneet. Mikäli et pääse taaksepäin oätkan (äpärän) takia, niin silloin se vahvistaa sitä, että on sekä avioerotaipumusta että pettämistaipumusta.

Vaikka se vahvistaisi pettämistaipumusta, niin siitä ei ole ollut kyse yhdessäkään avioerossa, jonka suvustani tiedän. Syitä on ollut alkoholismi (isoäitini ja äitini sisaruksen liitoissa) ja ehkäpä erilaiset luonteet (äitini ja isäni liitossa, isäni sisaren liitossa), näin yleisimmin. Sinulle näyttäisi erojen syy olevan pettäminen, vaikka se varmaan on ollut helppo tuolloin salata, eikä tulla näin ollen avioeron syyksi.