Pidän ensimmäisestä seurustelusuhteestaan nuorena elämänkumppanin löytäneitä aika reppanoina

Minä ja mies olemme molemmat edelleen molemmat tässä ensimmäisessä vakavassa seurustelusuhteessamme. Olin suhteen alkaessa 17, mutta ehdin kyllä sekoilla siihenkin mennessä ihan tarpeeksi todetakseni, ettei irrallisuus tuo onnea. Ihme se minustakin on, että suhde on kestänyt ja olemme kasvaneet yhteen, emmekä erilleen! :) Maailman upein tunne jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka vuodesta ja kriisistä toiseen pysyy vierellä. Tietenkään (varsinkaan kaltaisenani skeptikkona) ei koskaan voi sanoa "ei koskaan", mutta nautin joka hetkestä. Olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät ole tavanneet sitä heille yhtä tärkeää tyyppiä. Olen myös pahoillani, että joku av-mamma jaksaa jälleen vaivata päätään toisten asioilla. Keskittyisit asioihin, joita voit saada aikaan tai vaan nauttisit tästä hetkestä, olisit onnellisempi. :D

~ Rauhallista pääsiäistä kaikille! ~

Okei. Mulla on tohtorin tutkinto, työ josta nautin ja jossa olen menestynyt, kolme lasta jotka iloisia ja terveitä, paljon ystäviä ja olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Taloudellisestikin on hyvä tilanne. Ai niin, ja jo 19 vuotta sen saman miehen (ainoani) kanssa ja edelleen olemme onnellisia yhdessä. Mutta ehkä olen sitten reppana.

Hassuja mammoja: naimisiin ensirakkauden kanssa tai sitten lapsia kymmenen miehen kanssa. Muita vaihtoehtoja ei ole. Onko mammat kaikki jotain fundamentalistikristittyjä?

Minulle mieheni on ensimmäinen "oikea" seurustelusuhde. Urheilin aktiivisesti nuorena, ei siinä paljon ehtinyt seurustelemaan. Sitten ylioppilaskesänä tapasin teekkaripojan, joka harrasti samaa lajia. Se oli menoa se! Yhdessä sitten kierrettiin kisoja, opiskeltiin ulkomailla. Lapset syntyivät, kun molemmilla oli jo vakituiset työpaikat. Perheenä on asuttu kolmessa eri maassa - jokaisen lapsen jälkeen olen ollut kaksi vuotta Äitiyslomalla/virkavapaalla miehen komennuksen vuoksi.

Avioliitossa on oltu nyt 40 vuotta. Molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus on ollut kantavana voimana. En usko, että olisin ollut yhtään onnellisempi, jos minulla olisi ollut muita seurustelusuhteita aikaisemmin. Eipähän ole tarvinnut ainakaan koskaan katua menneisyyttä tai peitellä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mies olemme molemmat edelleen molemmat tässä ensimmäisessä vakavassa seurustelusuhteessamme. Olin suhteen alkaessa 17, mutta ehdin kyllä sekoilla siihenkin mennessä ihan tarpeeksi todetakseni, ettei irrallisuus tuo onnea. Ihme se minustakin on, että suhde on kestänyt ja olemme kasvaneet yhteen, emmekä erilleen! :) Maailman upein tunne jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka vuodesta ja kriisistä toiseen pysyy vierellä. Tietenkään (varsinkaan kaltaisenani skeptikkona) ei koskaan voi sanoa "ei koskaan", mutta nautin joka hetkestä. Olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät ole tavanneet sitä heille yhtä tärkeää tyyppiä. Olen myös pahoillani, että joku av-mamma jaksaa jälleen vaivata päätään toisten asioilla. Keskittyisit asioihin, joita voit saada aikaan tai vaan nauttisit tästä hetkestä, olisit onnellisempi. :D

~ Rauhallista pääsiäistä kaikille! ~

Ohis: Mikä luulo on, että ap olisi katkera tai ei nauttisi hetkestä? Kyseessä taitaa olla jokin av-mammojen defenssi, missä kaikki mahdollinen kritiikki selitetään jonkun pahan olon aikaan saamaksi. Eikö teitä yhtään nolota oma umpilaiska ajattelunne?

p.s. Sinäkin olit seurustellut ennen nykyistä kumppaniasi, niin miksi kommentoit avaukseen, joka ei edes koske sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus sattuikin monella teini-iän suhteeseen jumittuneella mammalla arkaan paikkaan.

En oo mamma enkä oo seurustellu koskaan. 

Kiitos kuitenkin, kun vaivauduit vastaamaan kommenttiin joka ei sinua millään tavalla koske. Tosin hiukan jäin ihmettelemään miksi.

Ap on oikeassa, ei ole mitään coolimpaa kuin pariutua, erota, pariutua, erota, pariutua, erota, pariutua ja taaas erota... Aina parempaa etsimällä ja jatkuvasti vaihtamalla sitä pysyy virkeänä kuin kärppä ja epäluuloisena kuin Stasin agentti. Ja onhan se nyt todella noloa jos lapsia ei ole kuin yhden ihmisen kanssa, avioliittoja on vähemmän kuin Elizabeth Taylorilla ja varallisuuttakin pääsee kertymään stabiilien olosuhteiden pakosta.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sitten erota, koska suhde on ensimmäinen, vaikka molemmat rakastaa toisiaan paljon ja kaikki on hyvin ? En usko, että sitä oikeaa on olemassa, on vain paremmin ja huonommin yhteen sopivia ihmisiä. t 30 v liitossa teini-iästä alkaen onnellisena elänyt

Kyllä, ehdottomasti pitää erota. Niinhän AP käski.

Pitää ihmetellä mammojen luetun ymmärtämisen tasoa, varsinkin kun ottaa huomioon, että heistä useimmilla tuntuu olevan ainakin yksi tohtorin tutkinto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mies olemme molemmat edelleen molemmat tässä ensimmäisessä vakavassa seurustelusuhteessamme. Olin suhteen alkaessa 17, mutta ehdin kyllä sekoilla siihenkin mennessä ihan tarpeeksi todetakseni, ettei irrallisuus tuo onnea. Ihme se minustakin on, että suhde on kestänyt ja olemme kasvaneet yhteen, emmekä erilleen! :) Maailman upein tunne jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka vuodesta ja kriisistä toiseen pysyy vierellä. Tietenkään (varsinkaan kaltaisenani skeptikkona) ei koskaan voi sanoa "ei koskaan", mutta nautin joka hetkestä. Olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät ole tavanneet sitä heille yhtä tärkeää tyyppiä. Olen myös pahoillani, että joku av-mamma jaksaa jälleen vaivata päätään toisten asioilla. Keskittyisit asioihin, joita voit saada aikaan tai vaan nauttisit tästä hetkestä, olisit onnellisempi. :D

~ Rauhallista pääsiäistä kaikille! ~

Ohis: Mikä luulo on, että ap olisi katkera tai ei nauttisi hetkestä? Kyseessä taitaa olla jokin av-mammojen defenssi, missä kaikki mahdollinen kritiikki selitetään jonkun pahan olon aikaan saamaksi. Eikö teitä yhtään nolota oma umpilaiska ajattelunne?

p.s. Sinäkin olit seurustellut ennen nykyistä kumppaniasi, niin miksi kommentoit avaukseen, joka ei edes koske sinua?

Voit toki kertoa, mikä on onnellisen ihmisen motiivi väheksyä toisten valintoja. Odotan mielenkiinnolla. :)

Hänen tapansa nauttia hetkestä voi tietysti olla erilainen kuin minun, tiedä sitä. Mehän olemme kaikki yksilöitä.

Täytynee korostaa, että en ollut seurustellut ennen nykyistä suhdetta. Miehelläkin oli aiemmin vain joku kuukauden mittainen "harjoitussuhde" teini-iässä. Neitsyyskin vietiin toisiltamme, vaikka muuten joitain seksiin liittyviä kokemuksia molemmilla oli. Sekoilu tai irrallisuuden kokeminen ei vaadi seurustelusuhteita. Minä tutustuin itseeni tuossa iässä seurustelusuhteiden sijasta muiden ihmissuhteiden ja "yhden illan" kokeilujen kautta.

Ihan vapaasti vaan. Se ei ole multa pois.

Se, että lähtee näin vihamielisesti omaa kantaansa puolustelemaan kertoo kyllä siitä, että ei olla täysin sinut asian kanssa. Ymmärtäähän tuon, koska elämä on valintoja ja siten muitakin vaihtoehtoja tulee mietittyä toisinaan. Tekeepä asiat tavalla tai toisella, niin elämä jatkuu kuitenkin ja pitäisi pyrkiä nauttimaan siitä niin hyvin kuin pystyy. Se, että kestääkö ensimmäinen parisuhde vai ei riippuu pitkälti siitä, että millaisessa elämäntilanteessa molemmat osapuolet ovat ja kuinka hyvän ihmisen onnistuu tuohon valitsemaan. Tietenkin myös oma aatemaailma parisuhdetta ajatellen merkitsee paljon.

Joka tapauksessa en kadu sitä lainkaan, että parisuhteeni on ohi ja tulevaisuudessa varmaankin ajaudun parisuhteeseen toisen ihmisen kanssa. Tykkään tehdä monia juttuja ja vaihtaa maisemaa toisinaan, joten miksi ei sitten naistakin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on varmaankin jossain pikku kämpässään yksinään kihisevä hikinen, katkera ja pahalta haiskahtava trollipeikko, suoltaa tyhjää kolinaa tännekin, jotta saa edes jostain nyhdettyä irti toisten ihmisten tunnereaktioita. Voi surkimusta. Sääli että olet mitä olet, mutta kunpa sulla ei olisi nettiyhteyksiä. Kukaan ei oikeasti halua sinua.

Pidän kaikenlaisia trollaajia, kuten tämänkin ketjun aloittajaa, lähinnä tyhjää täynnä olevina potentiaalisesti vaarallisina sekopäinä. Eikä se ole vain mutua, vaan siitä on olemassa tutkimustulostakin, nimittäin kukaan lähinnä nk. normaali ihminen ei nauti tuollaisesta.

Mutta Tämä toimii, se on pakko myöntää. Kansa on herätetty sanansa sanomaan. Aihe on valittu tarpeeksi provosoivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on varmaankin jossain pikku kämpässään yksinään kihisevä hikinen, katkera ja pahalta haiskahtava trollipeikko, suoltaa tyhjää kolinaa tännekin, jotta saa edes jostain nyhdettyä irti toisten ihmisten tunnereaktioita. Voi surkimusta. Sääli että olet mitä olet, mutta kunpa sulla ei olisi nettiyhteyksiä. Kukaan ei oikeasti halua sinua.

Pidän kaikenlaisia trollaajia, kuten tämänkin ketjun aloittajaa, lähinnä tyhjää täynnä olevina potentiaalisesti vaarallisina sekopäinä. Eikä se ole vain mutua, vaan siitä on olemassa tutkimustulostakin, nimittäin kukaan lähinnä nk. normaali ihminen ei nauti tuollaisesta.

Mutta Tämä toimii, se on pakko myöntää. Kansa on herätetty sanansa sanomaan. Aihe on valittu tarpeeksi provosoivaksi.

Höpö höpö, luuserin yksi purkaus monista. Bygone.

Vierailija kirjoitti:

Okei. Mulla on tohtorin tutkinto, työ josta nautin ja jossa olen menestynyt, kolme lasta jotka iloisia ja terveitä, paljon ystäviä ja olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Taloudellisestikin on hyvä tilanne. Ai niin, ja jo 19 vuotta sen saman miehen (ainoani) kanssa ja edelleen olemme onnellisia yhdessä. Mutta ehkä olen sitten reppana.

Mielenkiintoista muuten, miten sattuu hyvin usein niin, että ensimmäisissä suhteissa elävät ovat myös elämässään hyvin menestyneitä, koulutettuja ja varakkaita ja myös ulkonäkö on kyseisillä henkilöillä miellyttävä. Ovat kauniita/komeita ja hoikkia. Vaatiiko pitkässä parisuhteessa eläminen samanlaisia luonteenpiirteitä kuin muutenkin päämäärätietoinen elämässä menestyminen? Seuratkaapa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on varmaankin jossain pikku kämpässään yksinään kihisevä hikinen, katkera ja pahalta haiskahtava trollipeikko, suoltaa tyhjää kolinaa tännekin, jotta saa edes jostain nyhdettyä irti toisten ihmisten tunnereaktioita. Voi surkimusta. Sääli että olet mitä olet, mutta kunpa sulla ei olisi nettiyhteyksiä. Kukaan ei oikeasti halua sinua.

Pidän kaikenlaisia trollaajia, kuten tämänkin ketjun aloittajaa, lähinnä tyhjää täynnä olevina potentiaalisesti vaarallisina sekopäinä. Eikä se ole vain mutua, vaan siitä on olemassa tutkimustulostakin, nimittäin kukaan lähinnä nk. normaali ihminen ei nauti tuollaisesta.

Mutta Tämä toimii, se on pakko myöntää. Kansa on herätetty sanansa sanomaan. Aihe on valittu tarpeeksi provosoivaksi.

Höpö höpö, luuserin yksi purkaus monista. Bygone.

Oletko se checkmate-tyyppi? Suomi ei taida oikein taittua. :D

Mulla itselläni on takana useampia suhteita, ennen tätä nykyistä olen asunut avoliitossakin. Silti en pidä mitenkään ihmeellisenä tai mahdottomana että sen ensimmäisen kanssa voisi tulla onnellinen ja hyvä loppuelämän suhde. Parisuhteessa on paljon kyse myös tahtomisesta. Ihmiset kasvavat vielä parisuhteessaan, aina. Myrskyisän kauden jälkeen voi tulla taas tyyntä ja hyvää elämää. Joissakin kulttuureissa mennään naimisiin vanhempien valitseman puolison kanssa. Jossain dokkarissa kerrottiin tutkimuksesta jonka mukaan pitkän avioliiton jälkeen näissä liitoissa ollaan ihan yhtä onnelisia kuin niissä joissa puoliso on valittu rakkauden perusteella ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Ensin pitäisi määritellä mikä on oikea kumppani? Korreloit tässä kokemuksiisi ja väität, että kyse olisi peloista ja tyytymisestä. Pitäisi määritellä minkä peloista? Tarkoitatko esimerkiksi sitä, ettei uskalla lähteä etsimään parempaa? Eikä se ole ihan validi pelko, koska ne jotka parempaa etsivät, eivät sitä välttämättä koskaan löydä? Tyytymistä taas tapahtuu kaikissa suhteissa, koska suhde tarkoittaa kahden ihmisen yhteen hiileen puhaltamista, jolloin molempien on tasattava niitä individualistisia särmiään jotka suhdetta hajoittaisi. Vain idiootti kuvittelee, että suhde olisi aina yhtä orgasmia, tai että suhde ei vaadi molemmilta töitä. Mikäli ei ole itse valmis tekemään suhteen eteen töitä, kannattaa pitäytyä kierrätettävien markkinoilla. Käyttäjiä löytyy kunnes rupsahtaa, rahat loppuu tai sairastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei. Mulla on tohtorin tutkinto, työ josta nautin ja jossa olen menestynyt, kolme lasta jotka iloisia ja terveitä, paljon ystäviä ja olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Taloudellisestikin on hyvä tilanne. Ai niin, ja jo 19 vuotta sen saman miehen (ainoani) kanssa ja edelleen olemme onnellisia yhdessä. Mutta ehkä olen sitten reppana.

Mielenkiintoista muuten, miten sattuu hyvin usein niin, että ensimmäisissä suhteissa elävät ovat myös elämässään hyvin menestyneitä, koulutettuja ja varakkaita ja myös ulkonäkö on kyseisillä henkilöillä miellyttävä. Ovat kauniita/komeita ja hoikkia. Vaatiiko pitkässä parisuhteessa eläminen samanlaisia luonteenpiirteitä kuin muutenkin päämäärätietoinen elämässä menestyminen? Seuratkaapa vaan.

Itse en ole huomannut mitään yhtäläisyyttä näiden asioiden välillä. Lähinnä ystävälliset ja hyväntahtoiset ihmiset pysyvät pitkissä suhteissa omasta tuttavapiiristäni. Menestyvät tuntuvat olevan yleensä itsekeskeisiä kusipäitä ja kumppanit vaihtuvat tiheään. Tohtorin tutkinto ei kyllä ole minun mittapuullani mitään uralla menestymistä tai varsinkaan elämässä menestymistä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla itselläni on takana useampia suhteita, ennen tätä nykyistä olen asunut avoliitossakin. Silti en pidä mitenkään ihmeellisenä tai mahdottomana että sen ensimmäisen kanssa voisi tulla onnellinen ja hyvä loppuelämän suhde. Parisuhteessa on paljon kyse myös tahtomisesta. Ihmiset kasvavat vielä parisuhteessaan, aina. Myrskyisän kauden jälkeen voi tulla taas tyyntä ja hyvää elämää. Joissakin kulttuureissa mennään naimisiin vanhempien valitseman puolison kanssa. Jossain dokkarissa kerrottiin tutkimuksesta jonka mukaan pitkän avioliiton jälkeen näissä liitoissa ollaan ihan yhtä onnelisia kuin niissä joissa puoliso on valittu rakkauden perusteella ihan itse.

Näinhän se menee. Pääosin parisuhteessa on kyse yhteisten kokemusten muodostumisesta, joiden kautta toisesta ihmisestä tulee tärkeä osa elämää. Ihminen muovautuu suhteessa ja periaatteessa kenen kanssa tahansa voi olla onnellinen jos toinen osapuoli on hyväntahtoinen ja haluaa oikeasti panostaa suhteeseen. Asia tietenkin erikseen, että miten seksi luistaa jos toinen ei miellytä ulkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

Ensin pitäisi määritellä mikä on oikea kumppani? Korreloit tässä kokemuksiisi ja väität, että kyse olisi peloista ja tyytymisestä. Pitäisi määritellä minkä peloista? Tarkoitatko esimerkiksi sitä, ettei uskalla lähteä etsimään parempaa? Eikä se ole ihan validi pelko, koska ne jotka parempaa etsivät, eivät sitä välttämättä koskaan löydä? Tyytymistä taas tapahtuu kaikissa suhteissa, koska suhde tarkoittaa kahden ihmisen yhteen hiileen puhaltamista, jolloin molempien on tasattava niitä individualistisia särmiään jotka suhdetta hajoittaisi. Vain idiootti kuvittelee, että suhde olisi aina yhtä orgasmia, tai että suhde ei vaadi molemmilta töitä. Mikäli ei ole itse valmis tekemään suhteen eteen töitä, kannattaa pitäytyä kierrätettävien markkinoilla. Käyttäjiä löytyy kunnes rupsahtaa, rahat loppuu tai sairastuu.

Ei nykyään anneta särmien hioutua eikä tehdä töitä suhteen eteen niin kuin ennen. Noin 40% todennäköisyydellä ensimmäinen avioliitto päätyy eroon ja eronneiden liitto on kestänyt noin kymmenen vuotta. Mitä luku lienee naimattomien parissa?