Lue keskustelun säännöt.
Olen 30v. Molemmat vanhemmat alkoholisteja, joista toinen teki itsarin. Olen jäänyt elämässä pahasti jälkeen.
17.04.2026 |
En voi syyttää vain vanhempiani tietenkään. Toinen teki hitaan itsemurhan ja toinenkin varmaan menehtyy päihteisiin, en ole tekemisissä. Itse olemme vastuussa lopulta elämästämme. Käyn osa-aikaisesti töissä, muuten olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Ihmissuhteita ei elämässäni ole, sillä ne kuormittavat valtavan paljon. En vain kykene läheiseen suhteeseen ihmisten kanssa, sillä en koe, että olisin oikeanlainen/riittävä. Tunnen oloni yksinäisemmäksi ihmisten kanssa kuin yksin. Terapian olen käynyt. Olen jäänyt tilaan missä tuntuu ettei ole suuntaa. En tahdo perhettä, ihmissuhteisiin en ole ilmeisesti ainakaan toistaiseksi ollut kykeneväinen, en tahdo itse käyttää päihteitä eikä uran luominenkaan oikein onnistu, sillä olen taipuvainen masentumaan valitettavasti ja se voi mennä todella pahaksi.
Minä en tiedä mitä elämälläni teen, ei tietenkään kukaan muukaan. Olen jäänyt paitsi jotenkin tästä elämästä, tuntuu, että jäin ns. kyydistä, jonnekin aukiolle vain ihmettelemään. Henkisistä asioista saan jonkin verran lohtua ja sen verran toivoa, että jaksan elää mutta enpä tiedä sitten mihin se riittää. Tai onko tässä elämässä mitään tarkoitusta loppuen lopuksi.
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Googlaa ACA
Olen joskus käynyt niissä ryhmissä. Olihan se ihan silmiä avaavaa ja tärkeää huomata, että ihan samanlaisia haasteita muillakin alkoholistien aikuisilla lapsilla on. Kuitenkin siitä on jo vuosia enkä nykyään jaksa oikein niitä juttuja jakaa syvällisemmin tai kuunnella. Tai en ainakaan tällä hetkellä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Aina voi tappaa itsensä.
Kieltämättä ollut mielessä usein ja suunnitelmakin selvä jos päädyn siihen ratkaisuun. Kuitenkin vielä tässä yritän jatkaa ja rakentaa elämästäni parempaa. Ap
Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin.
Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin.
Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)
Kiitos, että jaoit tarinasi. Onneksi olkoon kovasti sinulle ja että olet tehnyt töitä elämäsi eteen. Minä myös teen mutta on tämä joskus aika ankeaa, jatkan kuitenkin yrittämistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isä oli väkivaltainen alkoholisti joka kuoli juomiseen. Minua kiusattiin myös koulussa paljon. Olen saanut opiskeltua mutta mitään töitä en löydä, en osaa olla sosiaalinen ja minulla on hirveän huono itsetunto.
Alkoholismi on tabu, josta Suomessa ei saa "syyllistää". Omassa perheessäni oli "vain" yksi alkoholisti, isämme. Yksi lapsista sairastui skitsofreniaan, yksi alkoholismiin ja kaksi muuta selviytyivät suht normaaliin elämään hyvän koulumenestyksen ansiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää luettavaa. Suomeen pitäisi saada laki vanhemmuudesta. Jos hommaa ei pysty hoitamaan tai ennen kaikkea ei halua, raastupaan vain. Riskoshan tuo on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin.
Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)
Kiitos, että jaoit tarinasi. Onneksi olkoon kovasti sinulle ja että olet tehnyt töitä elämäsi eteen. Minä myös teen mutta on tämä joskus aika ankeaa, jatkan kuitenkin yrittämistä. Ap
Ymmärrän hyvin, ettei se aina tunnu hyvältä ja traumat ottaa valtaansa. Sekin on yksi asia, ettei kannata siitä itseään moittia, vaan ajatella sen kuuluvan siihen kasvuun. Välillä onnellisuus pelottaa ihan sikana ja sekin on ok. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei itse sabotoi omaa onneaan tai jos tekee niin, korjaa käytöstään, mutta ei jää asiaa harmittelemaan. Edelleenkin minä huomaan välillä, että tekisi mieli vain lyödä hanskat tiskiin kun asiat on "vieraita".
Muistatko itse millaisesta aikuisuudesta haaveilit lapsena? Mitä halusit tehdä tai missä asua? Mikä on elämässäsi hyvin tai niin nyt? Mitä voisit tehdä, että saavuttaisit ne muut haaveet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin.
Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)
Kiva, että sulla on hyvin asiat. Mulla alkoholistin lapsena ei ikinä ole ollut kykyä haaveilla. Lapsena pääasia oli selviytyä seuraavasta viikonlopusta, lomasta tai mistä hyvänsä vanhempien vapaista. En ole ikinä haaveillut mistään, enkä osaa sitä vieläkään. Tietysti, jos asiat ovat huonosti, kuten usein elämässä ovat (mulla on lapsia=murheita, joskin ilojakin) niin haaveilee seesteisemmistä ajoista, mutta en toivo elämältäni mitään. Ei kiinnosta raha, matkat, elämykset tai mikään muukaan. En ole intohimoinen minkään asian harrastaja, eikä mikään oikein liikuta.
Tunnistatko ap itsessäsi, mitä haluaisit? Miten haluaisit elämäsi olevan erilaista kuin nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vain tee elämällesi kuten minä.
Hoitamaton masennus nuoresta asti. Silti pyristelin lukion, yliopiston, jatkokoulutuksen ja uran.
Väkivaltainen pitkä suhde. Intohimoinen rakkaussuhde. Korjaava ystävyyssuhde. Äitipuolisuhde.
Kaikki suuret elämän kohokohdat jäivät masennukseen…
Ei kihloja, ei avioliittoa, ei yhteistä asuntoa, ei raskautta, ei lapsia, ei lasten synttäreitä ja koulun päättäjäisiä…
Sen sijaan yksinäisiä viikkoja, viikonloppuja, vuosia. Yksinäisiä juhlapäiviä, lomia, sairauslomia. Seurana television kanavat Ylestä eteenpäin. Älypuhelinko korvaa ihmisen?
Suvusta ainoana serkun perhe.
Älä pelkää… Koeta elää elämää.
Minä jo luovutin.418
Pakko korjata vielä, että onhan minulla tietenkin ihmissuhteita ollut elämässäni paljonkin. Paljon ollut ystäviä, joitakin seurustelusuhteita ja sellaista. Töissäkin sulaudun hyvin porukkaan, osaan olla sosiaalinen eikä kukaan uskoisi esimerkiksi töissä, että millaista elämäni todellisuudessa on eikä tarvitsekaan. Nuo ihmissuhteet joita minulle on ollut niin ovat suurin osa olleet manipuloivia, väkivaltaisia tms. En ole osannut valita ihmisiä elämääni, jotka olisivat minulle sopivia. Olen ollut miellyttäjä. Lisäksi join joskus paljon joten kaikki ihmissuhteet pyörivät niissä piireissä. Lopulta irrottauduin ja lopetin juomisen. Omaisuutta tai ylimääräistä rahaa ei ole koskaan kertynyt koska olen ollut ollut niin addiktoitunut monesta asiasta. En omista mitään eikä minulla ole siihen suurta haluakaan. Kunhan ehkä joskus olisi kuitenkin ihan hyvä tilanne taloudellisesti niin olisi mukava juttu. Nyt kuitenkin on ollut hienoa se, että olen ainakin turvassa ja jotenkin jaloillani. Tästä suunta toivottavasti vain parempaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin.
Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)
Kiva, että sulla on hyvin asiat. Mulla alkoholistin lapsena ei ikinä ole ollut kykyä haaveilla. Lapsena pääasia oli selviytyä seuraavasta viikonlopusta, lomasta tai mistä hyvänsä vanhempien vapaista. En ole ikinä haaveillut mistään, enkä osaa sitä vieläkään. Tietysti, jos asiat ovat huonosti, kuten usein elämässä ovat (mulla on lapsia=murheita, joskin ilojakin) niin haaveilee seesteisemmistä ajoista, mutta en toivo elämältäni mitään. Ei kiinnosta raha, matkat, elämykset tai mikään muukaan. En ole intohimoinen minkään asian harrastaja, eikä mikään oikein liikuta.
Seesteinen elämä se oli minunkin haave. Se, ettei meillä koskaan ollut rahaa tai ruokaa, teki sen, että haaveilin sellaisesta työstä, että voin ruokkia itseni. Asioita olen tehnyt juuri siksi, että minulla olisi rauha ja rauhallisuutta. En halua pestä, joten kaikki siirtoni olen tehnyt sen vuoksi. Se, että tykkäsin terveydenhuollosta ja ihmisen biologiasta oli vain lisäbonus. Samoin kuin se, että halusin auttaa ihmisiä, jotka on kokenut samoja. Eli en kummoisista minäkään haaveillut. Siihen seesteisyyteen ja rauhallisuuteen täytyy vain tehdä itsekin asioita ja pohtia sitä, mitkä kaikki asiat sitä tarjoaa. Minulle esim. luonnon läheisyys.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistatko ap itsessäsi, mitä haluaisit? Miten haluaisit elämäsi olevan erilaista kuin nyt?
No olen ajatellut, että tahtoisin asua luonnon keskellä, mökissä. Sellaisessa mukavassa paikassa. Ajokortin ja auton hankkisin sitä varten kun raha-asiat selkenevät. Muutama vuosi menee ainakin vielä. Nyt asun kerrostalossa eikä minulla täälläkään paljon mitään ole. Kuitenkin sellaista, että pärjään. Luonto on onneksi sellainen paikka, jossa saan paljon hyvää oloa, suorastaan rakkaudellista oloa. Luonto hoitaa ihmistä todella. Oli joskus aika kun en saanut yhteyttä edes luontoon mutta nykyään rakastan olla metsässä, istua kivellä ja itkeä siellä jos itkettää tai olla vain. Tuntuu, että olen siellä turvassa ja suojassa. Ap
Kaikki kirjoittajat vaikuttavat 70-kymppisiltä.
Samankaltaisia minunkin taustalla, käyn nyt traumaterapiassa. Sen sanon, rakas ihminen, että olet tärkeä ja merkityksellinen. Halaus täältä Pirkanmaalta <3 Itse saan iloa kaikenlaisesta taiteilusta, kädentaidoista ja näpertelystä, opettelen itsekseni aina kolmen vuoden välein uuden taidon. Nyt korjailen pikkulaitteita ja koneita, en olisi koskaan uskonut. Kuuntelen samalla youtubesta englanniksi äänikirjoja ilmaiseksi. Nyt mene Journey to the center of the earth. Pitävät ikävän sisäisen puheen poissa.
Vierailija kirjoitti:
Pakko korjata vielä, että onhan minulla tietenkin ihmissuhteita ollut elämässäni paljonkin. Paljon ollut ystäviä, joitakin seurustelusuhteita ja sellaista. Töissäkin sulaudun hyvin porukkaan, osaan olla sosiaalinen eikä kukaan uskoisi esimerkiksi töissä, että millaista elämäni todellisuudessa on eikä tarvitsekaan. Nuo ihmissuhteet joita minulle on ollut niin ovat suurin osa olleet manipuloivia, väkivaltaisia tms. En ole osannut valita ihmisiä elämääni, jotka olisivat minulle sopivia. Olen ollut miellyttäjä. Lisäksi join joskus paljon joten kaikki ihmissuhteet pyörivät niissä piireissä. Lopulta irrottauduin ja lopetin juomisen. Omaisuutta tai ylimääräistä rahaa ei ole koskaan kertynyt koska olen ollut ollut niin addiktoitunut monesta asiasta. En omista mitään eikä minulla ole siihen suurta haluakaan. Kunhan ehkä joskus olisi kuitenkin ihan hyvä tilanne taloudellisesti niin olisi mukava juttu. Nyt kuitenkin on ollut hienoa se, että olen ainakin turvassa ja jotenkin jaloillani. Tästä suunta toivottavasti vain parempaan. Ap
Sehän olet tehnyt jo todella paljon ja isoja askelia paremman elämän eteen. Muista olla itsestäsi ylpeä!!! Juuri pienin askelin kaikki tapahtuu, hiljalleen tutkien, ikään kuin "voisko elämä mennä toisin?" En minäkään rahasta haaveile, vain siitä, että pärjään taloudellisesti. En koe tarvitsevani isoa omaisuutta, mutta yritän turvata eläkkeeni. (Joka on pieni, koska tosiaan vasta yli 30 siirryin kokoaika töihin).
Minäkin olin 34.v asti väkivaltaisessa suhteessa. Ja voi kuinka vaikeaa on ollut nyt tässä uudessa jossa ei tarvitse pelätä. Senkin suhteen olen ollut usein "kujalla". Olen meinannut jättää hänet monesti, sillä tämä suhde olisi ensimmäinen joka sattuisi kunnolla jos se loppuisi. Meidän suhde alkoi ystävyydestä, aikaisemmin olin edennyt suhteissa vaan "kemian" kautta. Sain siis vain traumakemiaa. Yksinkin on ihan hyvä ja kiva olla. Sen olen onneksi aina tiennyt, vaikka tässä suhteessa olen vasta ekaa kertaa ymmärtänyt mitä on rakkaus. Tuttu on turvallista, vaikka se olisi kamalaa. Tuosta ajatuksesta kannattaa päästää irti ja etsiä ennemmin sitä rauhaa ja rauhallisuutta. Muuta emme tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Minun isä oli väkivaltainen alkoholisti joka kuoli juomiseen. Minua kiusattiin myös koulussa paljon. Olen saanut opiskeltua mutta mitään töitä en löydä, en osaa olla sosiaalinen ja minulla on hirveän huono itsetunto.
Jatkan vielä, että koen ihan samalla lailla kuin aloittaja. Tunnen, että jäin jostain kyydistä myös pois ja olen jonkilainen hukkapala... Ei ole yhtään ystävää, rasitun ihmisistä jotenkin ihan kauheasti, kommunikointi on vaikeaa. Itselläkin itsemurha todella usein mielessä.
Googlaa ACA