Miksi miehestäni tulee törkeä kun mä sairastun?

Samanlainen kokemus. Mies on ottanu varmaan kotoaan mallia kuten oma mieheni. Heillä kotona mies ei tehnyt  mitään avustavia tehtäviä. 

Mieti omaa käytöstäsi isommassa mittakaavassa? Ai niin, av-mammalla ei ole sitä peiliä, mihin katsoa?

Mies haluaa, että olet aina hyvällä tuulella ja häntä ei voisi vähempää kiinnostaa sinun kipeytesi.

tiedän samanlaisen tapauksen omasta lähipiiristäni.isäni on joskus ollut sairaalle äidilleni vihainen..mikä pohjanoteeraus,ikinä niin ei saisi tehdä!ja kyse oli influenssasta mikä olisi voinut viedä hengen.en ole vieläkään toipunut siitä

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen kokemus. Mies on ottanu varmaan kotoaan mallia kuten oma mieheni. Heillä kotona mies ei tehnyt  mitään avustavia tehtäviä. 

Olen tätäkin vuosien varrella miettinyt. En tosin ole koskaan ollut anoppilassa, kun anoppi olisi kipeä mutta näin yleensä on todella auttavainen ja kultainen mies myös appiukkoni ja en millään voisi kuvitella häntä noin kylmänä kuin omaa miestäni kun anoppi olisi sairaana.

Viime yönä kuume nousi ja tunsin, että juoda pitäisi mutta en omin voimin päässyt sängystä ylös ja olin jo aika kuumehouruissani. Kyselin kello viideltä aamuyöstä, jos mieheni voisi tuoda lasillisen vettä ja buranan ja sanoi, että hän nukkuu nyt että voi tuoda kun herää. Heräsi sitten kello 10 ja kysyinkin heti että jos viitsisi sen lasillisen tuoda niin ei, sanoi että eka pakko käydä suihkussa ja lenkillä. Siis en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä. Kyllä sitten suihkun ja lenkin jälkeen toi veden ja burnanan pienten ärsyyntyneiden tuhahteltun kera.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mies haluaa, että olet aina hyvällä tuulella ja häntä ei voisi vähempää kiinnostaa sinun kipeytesi.

Raskaana ollessa kärsin alussa todella pahasta pahoinvoinnista, jonka tähden jouduin tiputukseenkin pari kertaa ja silloin mieheni kyllä huomioi kovasti ja aina haki kaupasta sitä mitä mietin että olisi joten kuten voinut mennä alas oksentamatta ja muutenkin helli ja hoivasi kovasti. Kaipa siksi, kun kyseessä oli myös hänen oma lapsensa minun vatsassani. Mutta jos itse olen kipeä niin kauhea syyttely ja ärsyyntyneisyys. Siis kyllä myönnän, että en osaa oma iloinen itseni olla silloin jos on oikeasti tosi rankka tauti päällä ja saatan valitellakin kipuja tai olla juurikin kuumehouruissani hiljaa. Mutta ei hän itsekään mikään Naanantalin aurinko sairaana ole, kukapa meistä olisi.

Sairaana en edes jaksa sanoa hänelle mitään vastaan kun olen niin väsynyt ja sitten myöhemmin kun tervehdyn niin unohtuu mieheni typerä käytös.

ap

Lakkaat passaamasta sitä kun se on kipeä, tuhahtelet samalla tavalla. Ehkä silmät avautuu.

Meillä ei ihan sama tilanne, mutta tuntuu, että mun sairastuminen on henkilökohtainen loukkaus miehelle. Tuo kyllä lääkettä, juotavaa yms., mutta tosi tylysti. Oksennustaudissa ollessani pyysin häntä tuomaan kaupasta mustikkakeittoa. Sokerillista, koska siitä piti nyt vähän niinku energiaa yrittää saada. Toi makeutettua kaloritonta. Vitutti. Tavallaan piti kiittää, kun toinen toi, tavallaan teki mieli itkeä, että miksi toi ollenkaan sitten.

Minulla oli myös keskenmeno, lääkkeellinen tyhjennys kotona. Olin aika kipeä fyysisesti, hajalla tietty henkisestikin. Lääkkeet saa kotiin sillä edellytyksellä, että on toinen täysi-ikäinen paikalla. Mies päätti sitten lähteä kauppaan, voisin kuulemma soittaa, jos jotain kamalaa sillä välin tulisi. No, ajattelin itsekin, että turha vikistä, ei kai se hengenlähtö tunnissa tule. Pyysin tuomaan juustonaksuja koettelemusten keskelle. Toi sipsejä, koska "ne on halvempia". Jotenkin isku vasten kasvoja.

Että I feel you, mutta en osaa kyllä sanoa mistä tuo johtuu. Mullakin ihan fiksu, mukava, rakastava mies muuten.

Täällä samanlainen raivopää kuin miehesi, sillä erotuksella, että olen nainen. En itsekään ymmärrä mikä siinä niin pännii kun toinen on kipeä. Olen tullut siihen tulokseen, että se on lapsuudesta periytyvää. Meillä äiti oli myös tuollainen raivoaja, jos tuli kipeäksi. Aina sai kuulla kuinka "teeskentelin sairasta", vaikka kuumetta olisi ollut 39 tai päälle. Oksennustaudinkin "teeskentelin". Oikeastaan kaikki sairaudet/taudit mitä minulla on koskaan ollutkaa lääkärinkin mukaan, ovat äitini mielestä teeskentelyä. Ja itse toimin tämän virheellisen käyttäytymismallin mukaan myös, raivostuin aina jos ex sairastui. :(

Kysypä mieheltäsi, miten hänen vanhempansa ovat suhtautuneet mieheesi, kun hän on sairastunut lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen kokemus. Mies on ottanu varmaan kotoaan mallia kuten oma mieheni. Heillä kotona mies ei tehnyt  mitään avustavia tehtäviä. 

Olen tätäkin vuosien varrella miettinyt. En tosin ole koskaan ollut anoppilassa, kun anoppi olisi kipeä mutta näin yleensä on todella auttavainen ja kultainen mies myös appiukkoni ja en millään voisi kuvitella häntä noin kylmänä kuin omaa miestäni kun anoppi olisi sairaana.

Viime yönä kuume nousi ja tunsin, että juoda pitäisi mutta en omin voimin päässyt sängystä ylös ja olin jo aika kuumehouruissani. Kyselin kello viideltä aamuyöstä, jos mieheni voisi tuoda lasillisen vettä ja buranan ja sanoi, että hän nukkuu nyt että voi tuoda kun herää. Heräsi sitten kello 10 ja kysyinkin heti että jos viitsisi sen lasillisen tuoda niin ei, sanoi että eka pakko käydä suihkussa ja lenkillä. Siis en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä. Kyllä sitten suihkun ja lenkin jälkeen toi veden ja burnanan pienten ärsyyntyneiden tuhahteltun kera.

ap

Mietihän jos asuisit yksin. Ihanko oikeasti se vesilasi ja särkylääke jäisi hakematta? Kyllä toista voi toki auttaa, mutta miksi pitää herättää toinen tuollaisen takia?

Vierailija kirjoitti:

Mieti omaa käytöstäsi isommassa mittakaavassa? Ai niin, av-mammalla ei ole sitä peiliä, mihin katsoa?

Ahaa, on siis sairastuneen vika että hän on sairas ja häntä on oikeus kohdella kuinka ala-arvoisesti tahansa. Tämä selvä. Turha sitten miehenkään odotella mitään apteekkikäyntejä tai hoivaa myöhemmin, eiks niin?

Kertomasi perusteella ei ole normaalia käyttäytymistä ja miltei varmuudella miehelläsi on jotain muitakin omituisia piirteitä, jotka eivät tule vain ilmi ketjun perusteella. Mahdotonta kuvitella, että mies olisi muuten "todella sympaattinen" ja "auttavainen" jos suhtautuminen on tuota.

Kauheaa

Miehen logiikkaa.. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen kokemus. Mies on ottanu varmaan kotoaan mallia kuten oma mieheni. Heillä kotona mies ei tehnyt  mitään avustavia tehtäviä. 

Olen tätäkin vuosien varrella miettinyt. En tosin ole koskaan ollut anoppilassa, kun anoppi olisi kipeä mutta näin yleensä on todella auttavainen ja kultainen mies myös appiukkoni ja en millään voisi kuvitella häntä noin kylmänä kuin omaa miestäni kun anoppi olisi sairaana.

Viime yönä kuume nousi ja tunsin, että juoda pitäisi mutta en omin voimin päässyt sängystä ylös ja olin jo aika kuumehouruissani. Kyselin kello viideltä aamuyöstä, jos mieheni voisi tuoda lasillisen vettä ja buranan ja sanoi, että hän nukkuu nyt että voi tuoda kun herää. Heräsi sitten kello 10 ja kysyinkin heti että jos viitsisi sen lasillisen tuoda niin ei, sanoi että eka pakko käydä suihkussa ja lenkillä. Siis en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä. Kyllä sitten suihkun ja lenkin jälkeen toi veden ja burnanan pienten ärsyyntyneiden tuhahteltun kera.

ap

Mietihän jos asuisit yksin. Ihanko oikeasti se vesilasi ja särkylääke jäisi hakematta? Kyllä toista voi toki auttaa, mutta miksi pitää herättää toinen tuollaisen takia?

Jos yksin asuisin niin pakko olisi pyytää apuja esimerkiksi kauppajutuissa ja apteekkikeikoissa ystäviltä/naapureilta ja kammeta itseni urhollisesti hakemaan vettä. Mutta nyt kun kuitenkin asutaan yhdessä niin jotenkin luotan siihen, että uskallan pyytää mieheltäni apuja kun voimat ovat aika finaalissa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen kokemus. Mies on ottanu varmaan kotoaan mallia kuten oma mieheni. Heillä kotona mies ei tehnyt  mitään avustavia tehtäviä. 

Olen tätäkin vuosien varrella miettinyt. En tosin ole koskaan ollut anoppilassa, kun anoppi olisi kipeä mutta näin yleensä on todella auttavainen ja kultainen mies myös appiukkoni ja en millään voisi kuvitella häntä noin kylmänä kuin omaa miestäni kun anoppi olisi sairaana.

Viime yönä kuume nousi ja tunsin, että juoda pitäisi mutta en omin voimin päässyt sängystä ylös ja olin jo aika kuumehouruissani. Kyselin kello viideltä aamuyöstä, jos mieheni voisi tuoda lasillisen vettä ja buranan ja sanoi, että hän nukkuu nyt että voi tuoda kun herää. Heräsi sitten kello 10 ja kysyinkin heti että jos viitsisi sen lasillisen tuoda niin ei, sanoi että eka pakko käydä suihkussa ja lenkillä. Siis en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä. Kyllä sitten suihkun ja lenkin jälkeen toi veden ja burnanan pienten ärsyyntyneiden tuhahteltun kera.

ap

Mietihän jos asuisit yksin. Ihanko oikeasti se vesilasi ja särkylääke jäisi hakematta? Kyllä toista voi toki auttaa, mutta miksi pitää herättää toinen tuollaisen takia?

Mutta ap asuu miehensä kanssa, ei yksin.

Yleensäkin on varmaan itsestään selvää, että toinen kysyy alkujaankin ensin itse, että onko jotain tehtävissä millä oloa voisi helpottaa. 

Tuossa pariskunta on yhdessä mutta ei kumppaneita, en pystyisi luottamaan tuollaiseen mieheen. Menet kun vastaat miehen mielikuvaa partnerista, siis hyvänä päivänä. Huonona päivänä olet rasite. Auttaminen ja tukeminen puuttuu suhteesta, ja hoivaaminen vaikken nyt siitä niin itsekään perusta. Yhdessä olette kuin yhtiö, esim. Me Mäkelät, tositeevee pariskunta. Mutta jos toinen sakkaa niin image menee vituiksi, ei mies tätä tilannut. Mites se mies itse sairastaa?

Oletko usein kipeänä? Pyytääkö miehesi apua sinulta, kun on itse sairaana, vai autatko oma-aloitteisesti? Onko miehesi sellainen, että hänen mielestään jokainen on vastuussa omasta pärjäämisestään? Kuulostaa siltä, että miehesi ei kestä nähdä heikkoutta sinussa. Tai sitten oma käyttäytymisesi marttyyrimaista. Teetkö aina numeron sairaudestasi? Tuo keskellä yötä herättäminen vesilasin takia tuntuu kyllä aika oudolta.

Sinun pitäisi olla terve ja iloinen ja valmiina palvelemaan häntä etenkin silloin, kun hän sairastaa kuuluisaa miesflunssaa. 

Olin joskus surullinen töissä ja miespuolinen työkaveri kysyi, mikä minulla on, kun en hymyile. Kerroin, että äiti on sairastunut syöpään ja hänellä on lyhyt elinaikaennuste. On se ikävää, kun et hymyile!, hän totesi ja jatkoi matkaa. Oletan aina, että typeryydellä on rajansa. Eipä tunnu aina olevan...

Vierailija kirjoitti:

Täällä samanlainen raivopää kuin miehesi, sillä erotuksella, että olen nainen. En itsekään ymmärrä mikä siinä niin pännii kun toinen on kipeä. Olen tullut siihen tulokseen, että se on lapsuudesta periytyvää. Meillä äiti oli myös tuollainen raivoaja, jos tuli kipeäksi. Aina sai kuulla kuinka "teeskentelin sairasta", vaikka kuumetta olisi ollut 39 tai päälle. Oksennustaudinkin "teeskentelin". Oikeastaan kaikki sairaudet/taudit mitä minulla on koskaan ollutkaa lääkärinkin mukaan, ovat äitini mielestä teeskentelyä. Ja itse toimin tämän virheellisen käyttäytymismallin mukaan myös, raivostuin aina jos ex sairastui. :(

Kysypä mieheltäsi, miten hänen vanhempansa ovat suhtautuneet mieheesi, kun hän on sairastunut lapsena.

Tätä pitää ihan oikeasti kysellä mieheltä, kun tästä taas toivun ja mieheni ärsyyntymiskynnys laskee.

Omat vanhempani kohtelivat kuitenkin ihan ihmisinä meitä lapsia ja myös toisiaan kun joku sattui sairastamaan. Haettiin lääkettä ja ruokaa ja juomaa kaupasta ja oma isäni usein myös kävi vuokraamassa leffan meille lapsille jos joku meistä jäi kotiin sairastamaan päiväksi. Ehkä just tonkin takia tuo mieheni käytös shokeraa niin paljon, kun omasta lapsuudesta mulla on ihan erilainen malli.

Se on kyllä jännä miten paljon lapsuuden mallit vaikuttavat aikuisiällä. Miehelläni oli ennen todella outo tapa riidellä joka raastoi meidän välejä todella pahasti ja sen tähden menimme parisuhdeterapeutillekin. Siellä sitten työstimme asiaa ja kävi selville, että mieheni äiti riiteli juurikin samalla tavalla oman miehensä kanssa. Mieheni kuulemma inhosi tuota lapsuudessaankin ja olikin aika järkyttynyt, kun huomasi, että itse nyt toistaa samaa tapaa. No onneksi opimme molemmat riitelemään rakentavemmin.

ap