Miksi miehestäni tulee törkeä kun mä sairastun?

Vierailija kirjoitti:

Olin tosi pahassa paska-oksennuttaudissa joskus muinoin 6 päivää. Olin todella heikkona,kävin vessassa kontaten ja mies kävi huutamassa sairasvuoteeni vieressä samalla kun toi pitkin hampain vettä. Mies huuti siitä, että joutui tuomaan vettä ja hoitamaan lapset sekä huushollin (ei jälkimmäistä kyllä  hoitanut). Siis huusi niin lujaa kun vain ihmisen kurkusta lähtee. Unohtamatta, että kävi valittamassa että haisen. 

Joka tapauksessa kosto on suloinen. Seuraavan kerran mies oli sitten ihan perkeleellisen kipeä, niin annoin samanlaista "apua", tosin en huutanut. Lisäksi muistutin joka vesilasin yhteydessä, että sinä et tätä kyllä tuonut ilman huutoa. Miltä se sinusta nyt tuntuisi?

Tästä on nyt kaksi vuotta aikaa ja viime viikolla olin kipeä. Menin aikaisin sänkyyn ja mies herätti yöllä varovasti vesilasi ja burana kädessään, että kannattaisi ottaa ettei kuume nouse. :) 

Yhteenveto: joillakin miehillä on kotona ollut niin kertaallisen PASKA miehen malli, että empatiakykyä joutuu tuolla tavalla silmä silmästä -tekniikalla opettamaan. 

Minä olen myös antanut samalla tavalla takaisin samalla mitalla. Sillä erotuksella, että meillä mies ei ole tajunnut ottaa opikseen, vaan toistaa joka kerta samaa kuviota.

Sairastan syöpää. Todella monen naispuolisen sairastuneen mies on hylännyt heidät heidän sairastuttuaan. Pidän kyseisiä miehiä ala-arvoisina ja halpamaisina, koska valtaosa naisista jää hoitamaan sairastunutta miestään. 

Harmillisen monella miehellä on heikko luonne eikä lainkaan kykyä empatiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Lakkaat passaamasta sitä kun se on kipeä, tuhahtelet samalla tavalla. Ehkä silmät avautuu.

Minä en ainakaan pystyisi käyttäytymään ketään kohtaan noin tylysti, vaikka tietoisesti päättäisinkin. En vain kertakaikkiaan pysty olemaan niin epäempaattinen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ihan sama tilanne, mutta tuntuu, että mun sairastuminen on henkilökohtainen loukkaus miehelle. Tuo kyllä lääkettä, juotavaa yms., mutta tosi tylysti. Oksennustaudissa ollessani pyysin häntä tuomaan kaupasta mustikkakeittoa. Sokerillista, koska siitä piti nyt vähän niinku energiaa yrittää saada. Toi makeutettua kaloritonta. Vitutti. Tavallaan piti kiittää, kun toinen toi, tavallaan teki mieli itkeä, että miksi toi ollenkaan sitten.

Minulla oli myös keskenmeno, lääkkeellinen tyhjennys kotona. Olin aika kipeä fyysisesti, hajalla tietty henkisestikin. Lääkkeet saa kotiin sillä edellytyksellä, että on toinen täysi-ikäinen paikalla. Mies päätti sitten lähteä kauppaan, voisin kuulemma soittaa, jos jotain kamalaa sillä välin tulisi. No, ajattelin itsekin, että turha vikistä, ei kai se hengenlähtö tunnissa tule. Pyysin tuomaan juustonaksuja koettelemusten keskelle. Toi sipsejä, koska "ne on halvempia". Jotenkin isku vasten kasvoja.

Että I feel you, mutta en osaa kyllä sanoa mistä tuo johtuu. Mullakin ihan fiksu, mukava, rakastava mies muuten.

Kuulostaa ihan minun mieheltäni...

Vierailija kirjoitti:

Mä pelkään niin paljon tauteja että musta tulee sen takia kärttyinen sairastuneen lähellä, en vaan millään haluais niitä tautibakteereja kimppuuni joten pyrin välttelemään sairaita ihmisiä, ja se saa ne sit luulemaan etten välitä niistä ollenkaan :/

Minä tiedostan itsessäni samaa. Pyrin tekemään kaikkeni, jotta kärttyisyyteni ei näkyisi.

Narsistit eivät kestä katsoa toisen heikkoutta. Esim. toisen itkeminen saattaa raivostuttaa narsistin.

esmeraldaisagirl kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitäisi olla terve ja iloinen ja valmiina palvelemaan häntä etenkin silloin, kun hän sairastaa kuuluisaa miesflunssaa. 

Olin joskus surullinen töissä ja miespuolinen työkaveri kysyi, mikä minulla on, kun en hymyile. Kerroin, että äiti on sairastunut syöpään ja hänellä on lyhyt elinaikaennuste. On se ikävää, kun et hymyile!, hän totesi ja jatkoi matkaa. Oletan aina, että typeryydellä on rajansa. Eipä tunnu aina olevan...

Jotenkin hiffaan tämän sellaisesta vähän törpöstä ja ajattelemattomasta näkökulmasta. Tarkoitti varmaan hyvällä, että on ikävää kun et hymyile. Tarkoitti kai, että hän haluaisi nähdä sinut onnellisena ja hyvällä tuulella, ei surullisena, äidin onnettomuutta surevana. Tämän ihmisen sisällä on varmaan empaattinen ihminen, mutta ei osaa tuoda sitä esiin ja meni lukkoon, töksäytti hölmöjä ja poistui paikalta.

Tuskin kukaan täysjärkinen haluaisi oikeasti pahoittaa toisen mieltä tuossa tilanteessa. Itse muistan menneeni joskus 13-vuotiaana lukkoon kun luokkatoveri itki jotain asiaa. En osannut suhtautua muuten kuin hakemalla hänelle nenäliinaa. En nykyäänkään osaa oikein kuin kuunnella. Toisen suruun voi olla aika haasteellista ottaa osaa, älä huoli, ei hän varmaan mitään pahaa tarkoittanut :)

se nenäliinan hakeminenhan on varmaan parasta tuossa tilanteessa. Usein on viisaampaa olla hiljaa ja kuunnella vain.

Minä taidan olla niin ehdoton tuon asian suhteen, että jos saisin huonoa kohtelua kun tarvitsisin apua niin se olisi sitten siinä se ihmissuhde. Tyyliin "sinusta ei ollut minulle mitään hyötyä kun sinua sairaana olisin tarvinnut niin mihin minä sinua nyt terveenä tarvitsisin, adios.".

Äiti sanoi, että "älä ota paskaa miestä, jos vain on mahdollista niin ota mukava mies. Mukavan miehen kanssa pärjää aina". Ja eihän kukaan halua ottaa luonnevikaista koiraakaan, se saattaa purra kättä, joka sitä ruokkii. Aika tarkkaan kannattaa valita se puoliso jos aikoo pysyä parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Narsistit eivät kestä katsoa toisen heikkoutta. Esim. toisen itkeminen saattaa raivostuttaa narsistin.

En osaa sanoa tuosta, mutta sairaiden yrmiminen on ns. "eläimellinen" piirre ihmisessä. Sairaat eli heikot ovat vaarantaneet lauman pärjäämisen. Olen itse jo lapsena ollut sellainen että sairaat ärsyttävät suunnattomasti. Oli myös raivostuttavaa olla itse avuttomana ja voimattomana ja muiden säälin kohteena.

Nykyään kyllä osaan käyttäytyä empaattisesti vaikka kokisinkin ärsytystä ja ottaa myös vastaan hoivaa. Suurta syyllisyyttä olen aina kokenut "epäinhimillisistä" fiiliksistäni. Ihan en ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka kohtelevat tylysti puolisoitaan jotka sairastavat. Pitäisi jotain käytöstapojen tajua olla.

Vierailija kirjoitti:

Sairastan syöpää. Todella monen naispuolisen sairastuneen mies on hylännyt heidät heidän sairastuttuaan. Pidän kyseisiä miehiä ala-arvoisina ja halpamaisina, koska valtaosa naisista jää hoitamaan sairastunutta miestään. 

Harmillisen monella miehellä on heikko luonne eikä lainkaan kykyä empatiaan. 

Valittavan usein tämä on totta. Rakas ystäväni sairastui parantumattomaan syöpään 3-kymppisenä ja mies otti jalat alleen samantien vaikka toiselle annettiin elinaikaa vain muutamia kuukausia. Ei voinut edes sitä aikaa olla tukena. Kyllä se hautajaisissa aika huonona oli kun tajusi mitä oli toiselle tehnyt.

Ompa moukkamainen käytös , ei kyllä oo normaalia, mistä lie opittu tapa, kotoa varmaan.

Kyllä minulle mies toi vettä kun kipeenä olin ja kaupasta ruokaa.

Tossahan menisi kyllä kuppi nurin jos mies alkais ärjymään , tietäsin kyl sit mikä ei ainakaa ole etusijal jatkos, ei ruokaa miehelle tai muutakaan jos ei vaivaudu edes vettä sairaalle antamaan.

Ja jos mies olisi joskus kipeä niin et ei töihin pääsisi niin en kyllä hakisi ruokaa enkä etenkään valmistaisi vaan muistaisin visusti tuon, jos mies vaikka huikkaisi tuomaan jaffaa , niin en kyllä toisi.

Ei tuolla lailla kohdella ihmistä parisuhteessa. Vaikka äiti olisi kohdellut miestä noin, niin ääni kellossa saisi kyllä muuttua.

Tai sitten se kertoo, että mikä on tärkeintä miehelle elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen kokemus. Mies on ottanu varmaan kotoaan mallia kuten oma mieheni. Heillä kotona mies ei tehnyt  mitään avustavia tehtäviä. 

Heräsi sitten kello 10 ja kysyinkin heti että jos viitsisi sen lasillisen tuoda niin ei, sanoi että eka pakko käydä suihkussa ja lenkillä. Siis en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä. Kyllä sitten suihkun ja lenkin jälkeen toi veden ja burnanan pienten ärsyyntyneiden tuhahteltun kera.

ap

Siis hänen piti ensin käydä suihkussa ja lenkillä?  Ennen kuin pystyi tuomaan sinulle keittiöstä lasin vettä ja yhden buranan?

Tuo on jo hyvin erikoista. Uskoisin, että syy on juuri se, että toisen ihmisen heikkouden näkeminen synnyttää hänessä epämiellyttäviä tunteita. Se taitaa johtua vaikeudesta kestää omaa heikkouttaan. Tällainen ihminen pitää parhaimpana, että heikkouden ilmaukset jätetään vain äärimmäisiin hätätilanteisiin. Muulloin ihmisen tulisi karaista itsensä ja huolehtia itsestään, vaikka vähän ottaisi koville. Vaikuttaa siltä, että yleensä tällainen ihminen ei itse tiedosta ajattelunsa kovuutta, vaan kokee vain epämääräistä ärsyyntyneisyyttä tilanteissa, joissa joku kehtaa näyttää heikkoutensa.

Minusta on kuitenkin liioiteltua sanoa ykskantaan, että tällainen ihminen on "narsisti". Ap:n mieskin saattaa muutoin olla ihan hyvä mies, mutta hän ei teoriani mukaan vain ole oppinut tiedostamaan ja käsittelemään epämukavia tunteitaan liittyen heikkouteen ja joustamaan niitä tunteita synnyttävissä tilanteissa.

Surullista. Mun mies kyllä hoitaa mua jos vaan on kotona, ja mä puolestani hoidan sitä. Mä olen itse sairaana sellainen, että en oikein siedä ketään lähelläni, ja ihan oikeasti olen joskus jopa sanonut miehelleni, että anna mun sairastaa rauhassa, älä tule siliitelemään. Kyllä hän sen ymmärtää, eikä loukkaannu, itse sairaana kyllä tykkää että mä hoivaan ja silittelen, joten hän myös sitä saa :) Mulle tulee kanssa mieleen, että miehesi ei siedä heikkoutta. Mutta mietin myös sitä, että entäs jos sä sairastut pitempiaikaisesti ja vakavasti?

Kehittymätön mies, ei oikein hyvää puoliso- tai isämateriaalia. Kenenkään ei pitäis ryhtyä parisuhteeseen ennen kuin tuntee itsensä hyvin. Olen niin huojentunut, kaksi pitkää suhdetta takana, miehet olivat aika raskaita kiviriippoja. Turhan hankalaa parisuhteessa olla se tilanteiden ratkoja. Ihan kuin opaskoirana näille miehille heidän omaan elämään, meidän parisuhteeseen ja heidän suhteissaan muiden ihmisten kanssa. Raskasta.

Nyt, vanhempana, mies joka tuntee itsensä ja ymmärtää asioita. Huolehtii ihan itse ihmissuhteensa. Ei pura asioita minuun. Ymmärtää syyt ja seuraukset. Voi taivas kuinka helppoa vaan olla ja rakastaa, asiat vaan soljuvat. Ihana mies. Tänään kaikki meni päivällä päin persettä, tulin kotiin huonolla tuulella ja yhtäkkiä mieleni vaan tyyntyi. Miksi? Mies kyseli, että mikäs se nyt vaimolla on kun suu on mutrussa, otatko kalaleivän ja keitetään kahvit. Mitä minä sanoin, ihana mies. Osaan kyllä arvostaa.

Aloin miettiä että onko toi joku yleinen toimintamalli miehillä? Muistan lukeneeni jonkun jutun jonka mukaan miehet kestää huonosti esimerkiksi puolison syöpään sairastumista ja jättävät. Voiko se olla joku biologinen juttu niin kuin naisilla on hoivavietti? Mielenkintoista.

53, samaa mieltä. Mun mieheni on myös aina ollut minulle kiukkuinen ja auttamishaluton, kun olen ollut flunssassa. Olen sitä ihmetellyt, ettei häntä kiinnosta jeesata minua edes juuri sitä teetä keittämällä. Itse kyllä kyselen, miten hän jakselee ja tuon Buranaa, ostan kaupasta (miehen niitä tilaamatta) jotain herkkuja, että hällä olisi jotain kivaa kotona potiessa. Mies onkin yleensä flunsassaan  Tosi Kipeä ja lastenkin tulee olla silloin hiljaa kotona. 

Myös lasten sairastuessa mies aina epäilee, että nämä vain teeskentelevät, että saavat olla pois koulusta. En usko, että ekaluokkalainen tai tarhalainen vielä osaa sellaista. Varsinkin, kun lapsista huomaa, että ovat vaisuja ja kalpeita.

Pimahdin viimeksi miehelleni, kun olin 39 asteen kuumeessa influensassa ja tämä hoki koko ajan, että: "Et sä voi olla noin vetämätön, asenteesta se vaan on kiinni." Mies ei tehnyt mitään kotihommia, ei käynyt kaupassa, lämmitti vain purkkihernekeittoa ja sotki keittiössä. Jouduin tekemään ensi töikseni suursiivon, kun toivuin. Ja käydä kaupassa kunnolla. Sai kylläkin mies potut pottuina, kun sairastui itse samaan tautiin ja huusin, että asenteestahan se vaan on kiinni, piristy!

Pohdin juurikin tätä lapsuudenkodin esimerkkiä, että miehen kotona on isänsä ollut todella vaativa, suorituskeskeinen ja tiukka. Jopa narsistinen persoona. Hän on todennäköisesti epäillyt lastensa sairastamisia ja ollut palveluhaluton, kun joku on ollut heikkona. Minunkin mieheni on samanlainen. Hän vaatii itseltään ja muilta paljon. Pitää olla ahkera, tehdä enemmän kuin perushommat. Vaatii tuloksia ja hyötyä. Elämä on pelkkää työtä ja suorittamista, ei koskaan sitä lomaa, koska se on velttoilua.

Kai sitten se sairastelukin on laiskottelua tuollaisen mielestä.

Älä vaan lisäänny sen kanssa! Mä lähtisin hyvän sään aikana..

Johtunee siitä että mies pelkää että palveluksen tekeminen sairaalle on slippery slope. Jos teet jonkun kotityön kerran, voit joutua tekemään se toisenkin kerran.

Mä muistan kun astuin lautaan epähuomiossani rakennustyömaalla, naula läpi jalan. Irvistin mutta en viitsinyt sanoa mitään miehelle, se huuteli jotain, että oijoi tuliko pikku pipi. Menin terassille, irroitin laudan, perhanan naula oli ruosteessa, menin kylppäriin, huuhtelin jalan ja tsekkasin kuinka pahasti meni. Vedin jalan pakettiin ja hyppäsin autoon, ajoin terkkaan ja tsekkaus, röntgen, tetanus. Ei kovin paha, siististi läpi.

Tulin takaisin ja jatkoin maalaushommia istualtani. Mies kysyi et mihin helvettiin sä lähdit ja minä sanoin et vittuako se sulle kuuluu. Arvaa ollaanko enää yhdessä? Ei ole hyvä ihmisen kovettaa luontoaan että pärjää puolisonsa kanssa.

Ainiin ja omasta isästä vielä että kun sairastin influenssaa ja söin tamiflunia.sain pahoja vatsaoireita ja isäni sanoi että tuo ei ole sopivaa...miehet vaan on niin sairaita ei mitään myötätuntoa.