Asia, mitä et haluaisi kenenkään saavan selville sinusta

Vihaan miehiä.

Kyllä tän muutama ihminen tietää, mutta uusille tuttavuuksille ja ystäville en ikinä kerro, että olen joutunut seksuaaliväkivallan uhriksi. Asiaa puitiin aikoinaan mediassakin jonkin verran. Asia on nyt käsitelty ja elämä jatkunut, en koe uhri-identiteettiä omakseni enkä halua, että se on minua määrittävä attribuutti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen koukussa rauhoittaviin.

Olisinpa minäkin. Mutta ei ole reseptiä. Satunnaisia kertoja olen saanut kokeilla. Niinämpäivonä on ollut hyvä olotila. Parempi kuin normaalisti.

Sain erään leikkauksen jälkeen sairaalassa koviin kipuihin oxynormia, oli hetken maailman ihanin tunne, ennen kuin vaivuin uneen. Tuon kokemuksen jälkeen olen miettinyt, että melko helppo jäädä koukkuun noihin koviin kipulääkkeisiin, varsinkin jos niitä määrätään pidemmäksi aikaa. Minulle siis määrättiin vielä kotiin vahvoja kipulääkkeitä, mutta sinnittelin reseptivapailla lääkkeillä.[/quote

Tämän takia monet lääkkeet ovat tarkoitettu vain sairaalakäyttöön. Itsekin sain sairaalassa suonensisäisesti hyviä kipulääkkeitä, jotka todellakin veivät kivun pois, ettei sairaalassaoloaikana tarvinnut kivuista kärsiä.  Ja hyvin nukutti. 

Kirjoittelen eroottista homofanifiktiota nimimerkillä.  

Haaveilen antavani lihavalle naiselle suuseksiä

Nenässäni sisällä on rupi mitä olen vuosikausia repinyt irti ja nautin kun siitä tulee verta joskus aika paljonkin.. oon yrittäny etsiä onko tälle ruven nykkimiselle ja veren valumiselle nenästä jokin addiktionimitys.. varmaan kohta joku nenäsyöpä tulee

Olen catfishin uhri. Ulkomaalainen mies, jonka kohtasin deittisovelluksessa, sai minulta huijatuksi n. 2000€ ennen kuin tajusin mistä on kyse. Tästä on jo 5v aikaa, mutta edelleen häpeän tätä järjettömästi ja pelkään että joku saa tietää.

Pelaan lasten lapsellisia Playstation - pelejä salaa, kun olen yksin kotona - tuntikausia, tunnista toiseen. Pakenen kaiketi todellisuutta ja sitä, että elämä ei mennyt niin, kuin olisi pitänyt.

Noissa peleissä saan olla hetken aika lapsi, ja unohtaa aikuisten maailman tosiasiat ja kulman takana odottavat ikävät asiat.

Miten paljon häpeän itseäni oikeasti. Nuorempana itseinho oli niin valtava, että pidin itseäni tosi epäviehättävänä, ällöttävänä. Nykyään olen suht ok sinut ullönäköni kanssa, mutta en täysin. Vie hirveästi voimia, kun ei voi hyväksyä itseään.

Ajattelen helposti sosiaalisissa tilanteissa, että minusta ei pidetä, olen outo ja erilainen. Vetäydyn helposti ja minusta saa ylpeän kuvan. Yritän olla uskomatta ajatuksiani, mutta se vaatii kovaa työtä. Monet asiat, joita muut eivät edes mieto, vaatii itseltäni ponnisteluja. Surettaa, että en saa koko potentiaaliani käyttööni ja jossain mielessä olen alisuoriutuja. Sekin hävettää ja suren sitä, että minusta olisi voinut olla enempäänkin, jos itseinho ei veisi niin paljon voimia. Vaikka suunta onkin jo oikea. Näitä sisäisiä ajatuksia en halua paljastaa muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksiani. En tiedä, onko yleistäkin, mutta kärsin kiltin tytön syndroomasta, en osaa koskaan sanoa kellekään mitään vastaan, paitsi miehelleni ja lapsilleni. Siksi varmaankin mun pään sisälle käy rumien sanojen kuhina. Olen asiakaspalvelutyössä ja todella hyvä työssäni, olenhan kova miellyttämään. Mutta mielessäni haukun asiakkaita huo*iksi ym, jos vähänkin ärsyttävät. Haukun myös työkavereitani päässäni sekä omia ystäviäni, ihmiset kun joskus ärsyttävät, mutta en ikinä halua kertoa sitä heille, että käyvät hermoilleni. Joten heidän haukkuminen todella rumasti ajatuksissani tuo lohtua ja jaksamista. Lapsiani ja miestäni taidan rakastaa niin paljon ja osaan olla heidän kanssa täysin oma itseni, joten ikinä heistä en ajattele mitään pahaa, onneksi.

Oletko ajatellut hankkia apua? Ei kuulosta ihan terveeltä.

Samaa ajattelin. Terapiaan.

Tämä kiinnostaa itseäni ihan tosissaan, ettekö te muut ajattele muista rumasti? Onko kaikilla ihan ruusuiset ajatukset muista ihmisistä?

-Se joka haukkuu muut ajatuksissaan

Mulla ainakin on sellasia ajatuksia, että inhoan ihmisiä ihan lajina. Lähtökohtaisesti suhtaudun positiivisesti muihin yksilöihin, mutta mielipide saattaa muuttua helposti. Eli alan pitää tätä henkilöä tyhmänä ja tuo tyhmyys liittyy siihen, että henkilö on esittänyt jonkun mielipiteen tai sanonut jotain, mistä minun arvostuksensa häntä kohtaan on menetetty.

Tuo tyhmyys on sitten suhteellista, itse pidän kyllä esimerkiksi kehitysvammaisista ja en heitä ajattele tyhminä. Mutta suurinta osaa ihmisistä, jotka suunsa ovat avanneet, pidän tyhminä.

Ja ei, en sano mitään, saatan haukkua mielessäni, useimmiten alan pitää etäisyyttä ja vältellä.

Olen koukussa hentaihin. Etenkin sellaiseen missä on väkivaltaa ja nöyryytystä. En pääse sängyssäkään melkein koskaan fiiliksiin muuten kuin salaa kuvittelemalla kuvioon mukaan esim. lonkeroita. Kuvittelen itseni aina uhrin rooliin. Välittömästi kliimaksin jälkeen ajatuskin katsomastani kuvottaa ja minuun iskee syvä itseinho. Lupailen itselleni, että tämä oli viimeinen kerta. Mutta seuraavalla kerralla laitan taas samat pätkät tulille, koska mikään muu ei tunnu missään.

Vuosien varrella olen alkanut vihaamaan ihmisiä yhä enemmän ja enemmän. Olen kuitenkin ollut vuosikymmeniä hoitotyössä.

PerusDI kirjoitti:

Varallisuuttani,

Työkaverit luulevat minun olevan alipalkattu insinööri ilman varallisuutta. Omaisuuteni arvo on kuitenkin huomattava mutta en halua kertoa siitä kenellekkään. Sijoitustuottoni ylittävät nettopalkkani joten pelkään että se huomataan jossain vaiheessa ja saan sen takia potkut...

Sama täällä. Myin yritykseni ennenkuin siirryin palkkatöihin isoon firmaan. Sain yritykseni myynnistä senverran rahaa ettei oikeastaan tarvitsisi koskaan käydä töissä saati murehtia eläkkeistä.

En ole kertonut työkavereilleni mitään tästä vaan teen työni hissukseen. En ole tuhlaajatyyppiä joten varallisuuteni ei näy kenellekkään. Asun rivitalo-osakkeessa sen helppouden vuoksi ja äänestän yhtiökokouksissa kaikkien parannusehdotusten puolesta parantaakseni asuinympäristöni viihtyisyyttä. Saa maksaakin. Uusia autoja tms. ei kiinnosta ostella. Pari matkaa olen tehnyt mutta muuten en mitään tuhlailevaa.

Vierailija kirjoitti:

Sulkahattu kirjoitti:

En seurustele, en halua seurustella vaikeiden ja mahdottomien naisten kansa. Siksi käyn erimaalaisissa huorissa säännöllisesti ja hoidan seksihuoltoni näin.

Jotenkin inhottaa, etten tämän suhteen voi olla täysin avoin ehkä yleisen - mielestäni kaksinaismoralistisen  ja kapeakatseisen - suhtautumisen vuoksi. Ammattini vuoksi joudun ehdottomasti vaikenemaan.

Rahaa kyllä menee, mutta kyllä kannattaa!

Ehdottomasti samaa mieltä. En halua parisuhteeseen, itsenäisyyden ja minuuteni menettäneenä nykynaisten kanssa. Tiedossa olisi jatkuvaa nillittämistä tasa-arvosta, meetoosta, seksuaalisesta häirinnästä, homeongelmista, ilmastonmuutoksesta, narsistimiehistä ja kaikesta muodikkaasta naisia kiihottavasta tunnehömpästä.

Vapaus! On suuri vankila rakkaus!

Nuo mainitsemasi puheenaiheet kuulostaa melko erikoisilta, hiukan epäilen, että ne olisivat oikeasti pöydällä jatkuvasti. Mutta, aika huono tuuri käynyt jos suhteissa noista "jatkuvasti nillitetty".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pakkomielle symmetriaan ja numeroon 3.

3433333 333 3 373 3333333

Sama juttu, mulla oli 20 - vuotta sitten puhelinnumerokin XXX-3333 433 (kun uusi operaattori aloitti ja oli mahdollista päästä valkkaamaan numeroita)

Harmitti vietävästi, kun XXX-3333 333 oli mennyt.....

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon häpeän itseäni oikeasti. Nuorempana itseinho oli niin valtava, että pidin itseäni tosi epäviehättävänä, ällöttävänä. Nykyään olen suht ok sinut ullönäköni kanssa, mutta en täysin. Vie hirveästi voimia, kun ei voi hyväksyä itseään.

Ajattelen helposti sosiaalisissa tilanteissa, että minusta ei pidetä, olen outo ja erilainen. Vetäydyn helposti ja minusta saa ylpeän kuvan. Yritän olla uskomatta ajatuksiani, mutta se vaatii kovaa työtä. Monet asiat, joita muut eivät edes mieto, vaatii itseltäni ponnisteluja. Surettaa, että en saa koko potentiaaliani käyttööni ja jossain mielessä olen alisuoriutuja. Sekin hävettää ja suren sitä, että minusta olisi voinut olla enempäänkin, jos itseinho ei veisi niin paljon voimia. Vaikka suunta onkin jo oikea. Näitä sisäisiä ajatuksia en halua paljastaa muille.

Vähän eri sanoin olin tulossa kirjoittamaan jotain samaa. Koen olevani ruma, vaikka ystävät väittävät vastaan silloin, kun sivulauseessa rumuuteni mainitsen.

Lihavoituun kohtaan samaistun täysin.

Vaikka välillä sanonkin ääneen esim., että minusta ei saa ottaa valokuvia rumuuteni takia, en halua paljastaa, miten täydellisen olematon itsetuntoni on. Olen naimisissa miehen kanssa, joka ei ole halunnut minua koskaan. En halua, että kukaan saa tietää, että olen ollut vailla miehen kosketusta parikymmentä vuotta ja että kaipaisin sitä nyt vaihdevuosien alettua (kun elämä on ohi) enemmän kuin mitään. En toki oman mieheni. Kukaan ei saa tietää, miten paljon suren menetettyjä vuosiani ja miten haaveilen parikymmentä vuotta nuoremmasta miehestä. Ja miten tiedän, ettei haaveeni koskaan toteudu, eihän kukaan mies kiinnostuisi naisesta, joka itsekään ei pidä itseään missään arvossa.

Pidän kyllä itseäni arvossa työelämässä ja ystävänä: olen hyvä työssäni, kokenut ja osaava ammattilainen, ja ystävänä olen lojaali ja luotettava, hyvä kuuntelija. Mutta naisena tunnen olevani mitätön, ja sitä ei kukaan saa tietää.

Olen ollut lapsesta saakka liian kiltti ja mukautuvainen, pelännyt konflikteja ja pelännyt riitatilanteita ja tappeluita (ehkä siksi, että kotona vanhemmat tappelivat paljon ja sitä joutui viikonloppuisin kuuntelemaan öisin ja pelkäämään, että jotain pahaa tapahtuu.

Nyt aikuisena kärsin edelleen samoista asioista, en uskalla ottaa asioita puheeksi oikealla tavalla, pelkään kielteisiä reaktioita - tästä aiheutuu liike-elämässä ongelmia.

Kun on kiltti, niin ON kiltti. Olen yrittänyt teeskennellä kovanaamaa, mutta huonolla menestyksellä. Monet tuntemani tyypit porskuttavat, tekevät kovaa tulosta ja käyttävät surutta kyynärpäitään ja etenevät elämässään ja takovat rahaa.

Itse olen lukuisten epäonnistumisien jälkeen lyöty mies. Itsetunto nollissa, vaimo vielä rinnalla, mutta kohta varmaan hakeutuu jonkin alfauroksen syliin, kun ei kunnolla edes seiso enää, mikä on kauheaa.

Esitän leppoisaa, rentoa ja itsevarmaa, vaikka oikeasti olen kaikista epävarmin, neuroottisin stressaaja ihan kaikista asioista. Kuolisin häpeästä jos tuttavani tämän minusta saisivat tietää. He huomaisivat että kaikki mitä olen on pelkkää silmänlumetta.

Olen sosiaalisesti kömpelö kolmekymppinen nainen ja tunnen oloni epämukavaksi ihmisten seurassa, kuten työkavereiden kanssa. Opettelen yli 90%:a puhumistani lauseista ulkoa, lähinnä telkkarisarjoista tai leffoista, myös niihin sisälletyt näyttelijöiden ilmeet. Monet pitää minua fiksuna ja sanavalmiina.

Mulla ainakin on sellasia ajatuksia, että inhoan ihmisiä ihan lajina. Lähtökohtaisesti suhtaudun positiivisesti muihin yksilöihin, mutta mielipide saattaa muuttua helposti. Eli alan pitää tätä henkilöä tyhmänä ja tuo tyhmyys liittyy siihen, että henkilö on esittänyt jonkun mielipiteen tai sanonut jotain, mistä minun arvostuksensa häntä kohtaan on menetetty.

Tuo tyhmyys on sitten suhteellista, itse pidän kyllä esimerkiksi kehitysvammaisista ja en heitä ajattele tyhminä. Mutta suurinta osaa ihmisistä, jotka suunsa ovat avanneet, pidän tyhminä.

Ja ei, en sano mitään, saatan haukkua mielessäni, useimmiten alan pitää etäisyyttä ja vältellä.[/quote]Juuri näin, ihminen on jo lajina epäonnistunut maailman tuhoaja, ei olisi pitänyt ollenkaan kehittyä maapallolle. Ilman ihmistä tämä planeetta olisi paratiisi muille elollisille.