Miksi lääkärien päivystyksiä ei muuteta tavanomaiseksi vuorotyöksi?
- Päivystyskorvaukset ovat tuhansia euroja muutamalta päivältä, ne ylittävät moninkertaisesti monien muiden alojen palkat julkisella sektorilla. Kuitenkin lääkäreiden normaaipalkkakin on jo suuri, raha menee sellaisille, jotka eivät sitä tarvitse.
- Ne maksetaan verovaroista, joita maksavat myös pienituloiset.
- Päivystys (valvominen) rasittaa elimistöä ja altistaa pidemmän ajan kuluessa sairauksille enemmän kuin vuorotyö
- Valvominen vastaa humalatilaa tarkkuudessa ja reaktiokyvyssä ja ajattelukyvyssä ja vaarantaa potilasterveyden
- He lääkärit, jotka eivät pysty valvomaan pitkiä päivystysaikoja eivät voi valita erikoistumistaan ammatillisen osaamisensa ja mielekiinnon mukaan, vaan sen mukaan, missä ei joudu päivystämään.
Miksi julkisen sektorin työnantajat eivät lopeta lääkärien palkkaamista päivystäjiksi ja sen sijaan teetä nätä töitä vuorotyönä tavanomaisin vuorotyölisin?
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajana sanoisin, että olisi melkoisen hankala saada lääkärit riittämään, jos vuoro vaihtuisi kahdeksan tunnin välein. Jos ajatellaan, että yksi lääkäri päivystää 24 tuntia, niin kolmivuorotyössä tuohon tarvittaisiin 3 lääkäriä. Se tarkoittaa, että virka-aikana (esim.leikkaussaleissa) leikkaustaitoisia lääkäreitä olisi kolmen sijaan yksi. Jonot pitenisivät tähtitieteellisiksi ja ihmisteen hoitoonpääsy viivästyisi. Ja en ihan purematta niele sitä väitettä, että lääkäreistä on ylitarjontaa, koskaan 30 vuoden työurani aikana en ole liikoihin lääkäreihin kompastullut.
Jos kolme lääkäriä leikkaa vain virka-aikana, syntyy saman verran leikkauksia kuin jos kolme lääkäriä leikkaa peräkkäisissä vuoroissa vuorotyönä. Jonot eivät pitenisi. Sen sijaan tarvitsisi rakentaa vain yksi kallis leikkuusali kolmen vajaakäytöllä olevan sijaan.
Jos joku lääkäri nyt päivystää päivätyönsä lisäksi, hän on pois työvahvuudesta päivystyksen jälkeen normaalina virka-aikana, koska hänellä on päivystyksen jälkeen palkallinen päivystysvapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit ovat pellanneet kortinsa oikein ja ovat kiistatatta röyhkeimmät omaan pussiin pelaajat julkisella sektorilla. Sen lisäksi repivät vielä hyvää tiliä ykistyisvastaanotoilla. Aika harva lääkäri tienaa alle 120.000€ vuodessa.
Totta muuten, mutta eipä nyt kuitenkaan liioitella ansiotasoa.
Niinpä. Kun vain minunkin lääkärimies tienaisi tuon 120000. Kyllä jää paljonkin alle, vaikka tekee lisänä yksityisvastaanottoja.
Miksi kenenkään tarvitsisi tienata 120 000 vuodessa? Ei sitä rahaa voi laittaa mihinkään järkevään enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain, miten vuorotyö onnistuisi. Sairaalaan pitäisi palkata joka vuoroon silmälääkäri, kirurgi, synnytyslääkäri ja anedtedialääkäri ja mitä kaikkea niitä on. Jokaisessa vuorossa olisi oltava täysvahvuus kaikkia lääkäreitä, jos heitä tarvittaisiin. Nyt työvuorossa on vain kai joku ja muut päivystää ja tulee paikalle, jos tarvitsee. Aika paljon sais palkata lääkäreitä lisää.
Vuorotyöhön siirryttäessä lopetettaisiin lääkärien osa-aikaiset työsuhteet/osa-aikavirkavapaudet ja palkattaisiin kokoaikaisia, samalla tehtäisiin kilpailukielto työsopimukseen. Toki terveysperusteella voitaisiin antaa tehdä osa-aikaistyötä. Siitä riittäisi varmaankin jo hyvin lääkäreitä eri vuoroihin korvaamaan päivystykset. Jos ei riittäisi, koulutettaisiin lisää.
Nyt sotessa suunnitellaan, että suuri määrä päivystäviä sairaaloja lopettaa päivystykset, ja potilaita ajetaan ambulansseilla satojakin kilometrejä. Ei sekään halpaa ole. Vuorotyö olisi turvallisempi, kaikkien terveydelle parempi ja yhteiskunnalle edullisempi ratkaisu.Mistä niitä lääkäreitä sitten löytyy tähän vuorotyömalliin? Pitää ottaa myös se huomioon, että lääkärikunta on naisistunut, osa naislääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa perhesyistä ( niinkuin muissakin ammateissa). Kallis systeemihän se olisi, ei myöskään nykyiset hoitajaresurssit riittäisi sairaaloiden toimimiseen kolmessa vuorossa.
Pikkulapsiaika ei kestä kovin monta vuotta, naislääkärin puoliso voisi jäädä hoitamaan lasta kotiin, tai lapsen voi viedä päivähoitoon.
Kaikilla erikoistumisaloilla ei tarvittaisi vuorotyötä, vain niillä aloilla joilla nykyisin päivystetään tai on kalliit salit ja koneet tarvittaisiin vuorotyötä. Osa lääkäreiden viroista voisi olla päivätyötä, kuten nykyisinkin.Kas kun ne lääkärit pariutuvat hyvin monesti keskenään niin se ei auta että sen lääkärinaisen lääkärimies jää kotiin...
Juuri selitettiin, että lääkäriala on naisistunut. "Mistä niitä lääkäreitä sitten löytyy tähän vuorotyömalliin? Pitää ottaa myös se huomioon, että lääkärikunta on naisistunut, osa naislääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa perhesyistä ( niinkuin muissakin ammateissa). "
Niin siis kun ennen vanhaan mieslääkäreitä on ollut enemmän joten on kai sekin naisistumista kun tilanne alkaa olla 50-50. Kun minä pääsin lääkikseen jokunen vuosi sitten meidän vuosikurssilla oli enemmän miehiä kuin naisia.
Vierailija kirjoitti:
Älä edes lähde vertaamaan sairaanhoitajan ja lääkärin työtä jos et halua itsesi naurunalaiseksi saattaa. Ja vastuu? Miten oli kun vauvat vaihtuivat Jyväskylässä, kätilöt ovat jatkuvasti äidin ja lapsen kanssa mutta syytteet sai erikoistuva lääkäri kuka teki ainostaan lähtötarkastuksen. Ja miksi? Koska lääkäri on virkasuhteessa ja hoitajat työsuhteessa jolloin vastuukysymykset ovat aivan erit.
Voi että raivostuttaa tää sairaanhoitajien ylemmyyskompleksi. Nyt tehdään jo samaa työtä!
Ei ole sairaanhoitajan ja lääkärin työ samaa. Mutta eipä niitä lääkäreitäkään tarvitse mihinkään jalustalle nostaa. Ihan tavallista työtä sekin on. Muutamia lääkäreitä Suomesta löytyy joiden työ on todella haastavaa ja vaikeaa, joita ei todellakaan moni osaisi. Suurin osa lääkäreistä on ihan tavallisia, osaavat hommansa hyvin, mutta ei se rakettitiedettä ole. Sitten löytyy niitä hoitajien ja potilaiden painajaisia, jotka tekee jatkuvasti virheitä. Pätevät hoitajat kattoo niiden perään ja korjaa virheitä. Huono hoitaja tälläsen seurassa on katastrofi.
Periaatteessa lääkäri voidaan viedä oikeuteen. Käytännössä tuomiota ei tule, ellei ole tappanut tai vahingoittanut tahallaan.
Tottakai lääkäri ansaitsee parempaa palkkaa, kun esim. hoitaja. Ei lääkäri silti ansaitse ihan mitä keksii pyytää. Ei todellakaan. Eikä se lääkärinkään työ niin ihmeellistä ole.
Joku lääkäri tuolla mainosti kuinka päivystäjä on vastuussa koko sairaalasta. No hehheh. Lähes joka erikoisalalle on oma päivystäjä. Lääkärit konsultoivat tarvittaessa toisiaan ja tietenkin hoitajilta saa apua. Kyllä ne hoitajatkin aika paljon vaan osaa, turha siitä on vängätä.
Jos täällä joku lääkäri pyörii, joka ei koskaan tee päätöksiä yhdessä hoitajien kanssa, niin mene takas kouluun ja ota oppia paremmiltas. (Paremmilta lääkäreiltä tarkoitan, ettei tarvi taas seinille hyppiä.) Parhaat lääkärit on niitä, jotka osaa hyödyntää kaikkien asiantuntemusta ja osaamista, eikä ylimielisesti kuvittele tietävänsä kaiken.
Kyllä ainakin meillä lääkärit ja hoitajat tekee aika tiivistä yhteistyötä. Kokeilkaa teki. ;)
Ai että ihan muutamia vaan Suomesta löytyy ketkä tekevät haastavaa työtä. Huvittavaa. Kai se avosydänkirurgia, elinsiirrot, neurokirurgia, lastenkirurgia ym. ovat hommaa mitä ketkä tahansa osaisivat. Samaten kun nyt kaikki muutkin kuten onkologia, synnytykset, neurologia ja muut ovat sellaista mitä kuka tahansa osaisi siis tehdä. Ei mitään rakettitiedettä. Olisko sunkin kannattanut mennä lääkikseen kun kykys ovat tuota luokkaa, ei tarttis katkerana av-palstalla avautua...
Ja sinä ehkä työskentelet yo-sairaalassa tai hyvin suuressa keskussairaalassa jos kuvittelet että päivystyksessä löytyy joka alan lääkärit. Yleensä keskussairaalassa päivystää kirurgian lääkäri ja sisätautilääkäri jotka siten ovat vastuussa kaikista. Toki erikoisalan lääkärit ovat puhelimella konsultoitavissa.
Tiivistä yhteistyötä haittaa varmaan aika paljon tuo hoitajien kateus ja katkeruus. Kyllä kuulee hoitajien suusta koko ajan jotain valitusta lääkäreistä, lääkäreillä ei ole samalla tavalla tarve mollata koko ajan hoitajia. Käykää vaikka kaikki katsomassa fb:stä syke-sarjan kommentteja tai hoitajat.net -sivua...

Muillakin aloilla työskentelee huippuja, ei vain lääketieteessä. Kuitenkin sen tavallisenkin lääkärin palkka julkisellakin sektorilla on huippua. Lääkärit eivät tarvitse rahallisesti päivystyskorvauksia, vaan voisivat päivystysaloilla siirtyä vuorotyöhön, kuten muutkin. Niille rahoille olisi hyödyllisempääkin käyttöä tässä yhteiskunnassa, jossa kaikesta säästetään.

Ja kyllä niille huipuille maksetaan muillakin aloilla ihan mukavia palkkoja. Suomen eniten ansiotuloa saavista ihmisistä ei kukaan ole lääkäri.
"Tavallisen lääkärin", niin, valitettavasti nämä tavallisetkin lääkärit ovat vastuussa ihmishengistä joten ihan oikeutettua on että hekin saavat hyvää palkkaa. Ihan tiedoksenne vaan kaikki erikoislääkärit eivät tee privaattia, kaikkien erikoisaloille ei ole privaatissa kysyntää ja kaikki eivät halua olla töissä 24/7. Kertoisitko nämä päivystysalat mitkä voisivat siirtyä tekemään vuorotyötä? Akuuttilääkärithän tekevät nytkin eräänlaista vuorotyötä ja pelkästään päivystyksessä, heidän vuorotyönsä on kuitenkin lähempänä palomiesten kuin sairaanhoitajien työrytmiä. Itseasiassa uusi tutkimus julkaistiin jossa todettiin että ihmiset jaksavat paremmin 12h vuoroja eli kaksivuorotyötä kuin 3-vuorotyötä 8h vuoroissa.
Sitten päästään siihen että erikoislääkärin palkka sairaalassa ei todellakaan päätä huimaa verrattuna siihen minkälainen vastuu painaa harteilla. Erikoistuvan lääkärin keskipalkka on 3990€/kk ja erikoislääkärin 5871€/kk. Onko tuo oikeasti ihan sikamainen palkka kun otetaan huomioon pitkä koulutus, jatkuva kouluttautuminen ja vastuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain, miten vuorotyö onnistuisi. Sairaalaan pitäisi palkata joka vuoroon silmälääkäri, kirurgi, synnytyslääkäri ja anedtedialääkäri ja mitä kaikkea niitä on. Jokaisessa vuorossa olisi oltava täysvahvuus kaikkia lääkäreitä, jos heitä tarvittaisiin. Nyt työvuorossa on vain kai joku ja muut päivystää ja tulee paikalle, jos tarvitsee. Aika paljon sais palkata lääkäreitä lisää.
Vuorotyöhön siirryttäessä lopetettaisiin lääkärien osa-aikaiset työsuhteet/osa-aikavirkavapaudet ja palkattaisiin kokoaikaisia, samalla tehtäisiin kilpailukielto työsopimukseen. Toki terveysperusteella voitaisiin antaa tehdä osa-aikaistyötä. Siitä riittäisi varmaankin jo hyvin lääkäreitä eri vuoroihin korvaamaan päivystykset. Jos ei riittäisi, koulutettaisiin lisää.
Nyt sotessa suunnitellaan, että suuri määrä päivystäviä sairaaloja lopettaa päivystykset, ja potilaita ajetaan ambulansseilla satojakin kilometrejä. Ei sekään halpaa ole. Vuorotyö olisi turvallisempi, kaikkien terveydelle parempi ja yhteiskunnalle edullisempi ratkaisu.Mistä niitä lääkäreitä sitten löytyy tähän vuorotyömalliin? Pitää ottaa myös se huomioon, että lääkärikunta on naisistunut, osa naislääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa perhesyistä ( niinkuin muissakin ammateissa). Kallis systeemihän se olisi, ei myöskään nykyiset hoitajaresurssit riittäisi sairaaloiden toimimiseen kolmessa vuorossa.
Pikkulapsiaika ei kestä kovin monta vuotta, naislääkärin puoliso voisi jäädä hoitamaan lasta kotiin, tai lapsen voi viedä päivähoitoon.
Kaikilla erikoistumisaloilla ei tarvittaisi vuorotyötä, vain niillä aloilla joilla nykyisin päivystetään tai on kalliit salit ja koneet tarvittaisiin vuorotyötä. Osa lääkäreiden viroista voisi olla päivätyötä, kuten nykyisinkin.Kas kun ne lääkärit pariutuvat hyvin monesti keskenään niin se ei auta että sen lääkärinaisen lääkärimies jää kotiin...
Juuri selitettiin, että lääkäriala on naisistunut. "Mistä niitä lääkäreitä sitten löytyy tähän vuorotyömalliin? Pitää ottaa myös se huomioon, että lääkärikunta on naisistunut, osa naislääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa perhesyistä ( niinkuin muissakin ammateissa). "
Niin siis kun ennen vanhaan mieslääkäreitä on ollut enemmän joten on kai sekin naisistumista kun tilanne alkaa olla 50-50. Kun minä pääsin lääkikseen jokunen vuosi sitten meidän vuosikurssilla oli enemmän miehiä kuin naisia.
Minä aloitin lääkiksen 1990 ja meidän kurssilla naisten / miesten suhde oli 60 / 40.
Lisäksi heitän keskusteluun sen ajatuksen, että lääkäreillä on sivutyölupa, eli voivat normaalikuukausityön lisäksi tehdä yksityisvastaanotolla töitä.
Aika moni perusinsinööri taas joutuu allekirjoittamaan työsopimuksen, jossa sivutyöt kielletään (ettei karttuneesta ammattitaidosta pääse kilpailijat hyötymään). Kaupungin lastenhoitajalta evätään sivutyölupa, ettei olisi liian väsynyt ollakseen seuraavana päivänä töissä.
Lääkärien hurjat säännöllisen työajan palkkaukset ovat sitkeä myytti. Minä saan säännöllisestä 38,5 h viikkotyöstäni (jota tosin teen 45+h / viikossa, koska työtehtäviä on aina liikaa tunteihin nähden) loppuvaiheen erikoistuvana lääkärinä HUS:ssa hieman alle 4000 e / kk nyt, kun työkokemusta on yli viisi vuotta. Loppu palkasta tulee näiden viikkotuntien päälle tehtävistä päivystystyötunneista. Sitä palkkaa kadehtivat voivat vapaasti itsekin lisätä työtuntinsa kuuteenkymmeneen viikossa, ottamalla esim 20 h/vko osa-aikatyön tavallisen työnsä oheen. Työn kuormittavuuden tunteen ja tulokompensaation saavuttaa parhaiten painottamalla lisävuorot öihin, viikonloppuihin ja juhlapyhiin.
Vuorotyöstä: kannattaisin itse päivystysvuorojen lyhentämistä max 12 h mittaisiksi, näin vanha pienten lasten äiti ei jaksaisi enää valvoa koko yötä. Nyt (onneksi?) koulutetaan akuuttilääkäreitä, jotka kenties tulevaisuudessa vastaavat kaikesta päivystyksestä nykyistä lyhemmin vuoroin, eli pitkät vuorot voivat olla jatkossa historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain, miten vuorotyö onnistuisi. Sairaalaan pitäisi palkata joka vuoroon silmälääkäri, kirurgi, synnytyslääkäri ja anedtedialääkäri ja mitä kaikkea niitä on. Jokaisessa vuorossa olisi oltava täysvahvuus kaikkia lääkäreitä, jos heitä tarvittaisiin. Nyt työvuorossa on vain kai joku ja muut päivystää ja tulee paikalle, jos tarvitsee. Aika paljon sais palkata lääkäreitä lisää.
Vuorotyöhön siirryttäessä lopetettaisiin lääkärien osa-aikaiset työsuhteet/osa-aikavirkavapaudet ja palkattaisiin kokoaikaisia, samalla tehtäisiin kilpailukielto työsopimukseen. Toki terveysperusteella voitaisiin antaa tehdä osa-aikaistyötä. Siitä riittäisi varmaankin jo hyvin lääkäreitä eri vuoroihin korvaamaan päivystykset. Jos ei riittäisi, koulutettaisiin lisää.
Nyt sotessa suunnitellaan, että suuri määrä päivystäviä sairaaloja lopettaa päivystykset, ja potilaita ajetaan ambulansseilla satojakin kilometrejä. Ei sekään halpaa ole. Vuorotyö olisi turvallisempi, kaikkien terveydelle parempi ja yhteiskunnalle edullisempi ratkaisu.Mistä niitä lääkäreitä sitten löytyy tähän vuorotyömalliin? Pitää ottaa myös se huomioon, että lääkärikunta on naisistunut, osa naislääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa perhesyistä ( niinkuin muissakin ammateissa). Kallis systeemihän se olisi, ei myöskään nykyiset hoitajaresurssit riittäisi sairaaloiden toimimiseen kolmessa vuorossa.
Pikkulapsiaika ei kestä kovin monta vuotta, naislääkärin puoliso voisi jäädä hoitamaan lasta kotiin, tai lapsen voi viedä päivähoitoon.
Kaikilla erikoistumisaloilla ei tarvittaisi vuorotyötä, vain niillä aloilla joilla nykyisin päivystetään tai on kalliit salit ja koneet tarvittaisiin vuorotyötä. Osa lääkäreiden viroista voisi olla päivätyötä, kuten nykyisinkin.Kas kun ne lääkärit pariutuvat hyvin monesti keskenään niin se ei auta että sen lääkärinaisen lääkärimies jää kotiin...
Juuri selitettiin, että lääkäriala on naisistunut. "Mistä niitä lääkäreitä sitten löytyy tähän vuorotyömalliin? Pitää ottaa myös se huomioon, että lääkärikunta on naisistunut, osa naislääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa perhesyistä ( niinkuin muissakin ammateissa). "
Niin siis kun ennen vanhaan mieslääkäreitä on ollut enemmän joten on kai sekin naisistumista kun tilanne alkaa olla 50-50. Kun minä pääsin lääkikseen jokunen vuosi sitten meidän vuosikurssilla oli enemmän miehiä kuin naisia.
Minä aloitin lääkiksen 1990 ja meidän kurssilla naisten / miesten suhde oli 60 / 40.
Niin, ennen vanhaan tarkoitti vähän kauemmaks kuin 90-luvulle....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit ovat pellanneet kortinsa oikein ja ovat kiistatatta röyhkeimmät omaan pussiin pelaajat julkisella sektorilla. Sen lisäksi repivät vielä hyvää tiliä ykistyisvastaanotoilla. Aika harva lääkäri tienaa alle 120.000€ vuodessa.
Höpö höpö. Minä taas en tunne ketään lääkäriä, joka tienaa 120 000 vuodessa. Tunnen vain julkisen sektorin kollegoja. Itse ansaitsen alle 80 000. Olen ylilääkäri, työmäärä on hirveä. Tällä viikolla (2 työpäivää takana) olen tehnyt 2,5 tuntia ylitöitä ja pitänyt yhteensä (!) 10 minuuttia lounastaukoa. Kahvit yms. tietokoneen ääressä. Kotona vielä näinä iltoina kirjoitustöitä (ei potilastyötä tietenkään) yhteensä pari tuntia. Siitä ei tietenkään makseta, vaikka liittyy työpaikan hankkeisiin.
Iltahommia lukuun ottamatta kuvaamani työtahti on minulle ikävä kyllä arkea. Terveys kärsii.
Tällä työtahdilla kieltämättä ottaa päähän nämä viisastelijat, jotka eivät tiedä lääkärin työstä mitään, mutta kuvittelevat kaiken.
Ja sinä suostut tuohon?? Ja vielä alle 80 000 euron vuosituloilla??
Ahhah, taas on niiiin kateellista porukkaa täällä. Ei lääkärit ole ainoita asiantuntijoita jotka saa hyvää palkkaa. Kyllä samantyylistä palkkaa saa aika monella muullakin alalla, esim. juristit.
Lisäksi itselle jää käteen päivätyöstä n. 2800€/kk ja työaikoja ei ole. Eli jos potilaita on paljon niin joudun jäämään töihin vaikka kuuteen ja joskus myöhempäänkin tekemään lausuntoja yms. Töissä on koko ajan ihan hirveä kiire ja stressi, ruokataukoa ehdin pitää yleensä n. vartin verran päivässä, kahvitaukoja en tietenkään. Hoitajat istuu kansliassa juttelemassa ja selaamassa facebookkia ja välillä lisäävät omin luvin jonkun potilaan tupla-ajalle toisen kanssa "kun tämä pitäisi nyt äkkiä katsoa", itse en meinaa ehtiä edes pissalla käydä.
Päivystää en jaksa lisäansioiden saamiseksi, onneksi ei ole velvollisuuttakaan.
Jossain periferiassa voi tk-lääkärin palkka ollakin parempi, itse saan tasan sen mitä virkaehtosopimus määrää.
Että siinä teille hurja lääkärin palkka, olkaa kateelliset. Välillä oikeasti kaduttaa että tälle alalle lähdin. Tämä olisi unelma-alani jos töissä kiire ei olisi niin kohtuuton palkkaan nähden tai omaan työhön saisi paremmin vaikuttaa. Nyt töitä vaan kaadetaan ulkoa päin koko ajan lisää ja koko ajan vaan pitäisi venyä enemmän ja enemmän. Ehkä olen liian tunnollinen, mutta kun kuitenkin haluan myös hoitaa potilaiden asiat niin kuin kuuluu, ei vain ohimennen hutaisten.
Joku insinööri myös valitti, että hänen työssään ei saa nukkua. Ei varmaan saakaan, mutta ei hän varmaan myöskään joudu työskentelemään ensin normipäivää klo 8-16 ja sen jälkeen jäämään työpaikalle suoraan koko yöksi päivystämään. Joillakin aloilla on myös kotipäivystys, eli lääkäri tulee kotoa tarvittaessa sairaalaan yöllä. Tällöin ei seuraavana päivänä ole päivystysvapaata, vaan pahimmassa tapauksessa lääkäri on ollut ensin töissä koko päivän, sitten valvonut yön päivystäessä ja aamusta klo 8 taas osastolle kiertoa aloittamaan... Eikä todellakaan ole lääkäreiden toiveiden mukaista tämä vaan työnantajan määräämää touhua.

Kuulostaa kamalalta. Kannattaisiko sun harkita sitä terveyskeskuslääkärin työtä. 30 tuntia viikossa, ei päivystyksiä (nuoremmat tekee mielellään), palkkaa käteen 3500 e kuukaudessa. On ruokatunti ja kaksi kahvituntia päivässä, ehtii hyvin pitämään. Ajanvarauskirjalla runsaasti aikaa myös paperitöille, ei joudu ylitöitä tekemään.

Tuota näkin ihmettelin. Veljeni työskentelee yliopistosairaalassa erikoislääkärinä, yksityispuolella ei tee sivubisnestä. Päivystää kyllä normaalin viikkotyönsä päälle melkein joka viikko (joskus ehtii nukkua yön aikana useita tunteja, joskus ei yhtään). Ansiotulot viime vuodelta vähän yli 100 000 euroa.
Päivävuoroissa käy kollegoiden kanssa lounaalla henkilöstöruokalassa ja kahvia juo meetingeissä, koulutuksissa, palavereissa ja lääke-esittelyissä. On kertonut, että kiirettä on pääsääntöisesti vain päivystysvuoron aikana. Jaksaa harrastaa ja viettää perhe-elämää työpäivän jälkeen.
Suosittelen ylilääkärille työpaikan vaihtoa. Ei työlle kannata koko elämää ja terveyttään uhrata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärin päivystys on vieläpä usein sellaista, että lääkäri saa nukkua hoitajien nätiksi laittamassa huoneessa. Lääkäri tullaan herättämään vain, kun on aivan pakko.
Ei lääkäriä kannatakaan pitää siivoamassa lattioita tai pesemässä pyykkiä vaan hyödyntää asiantuntemusta juuri silloin keskellä yötä kun on se "pakko".
Ihan saman palkan se saa nukkumisesta ja töiden tekemisestä. Joten jos ollaan töissä, niin silloin tehdään töitä eikä nukuta. Oikeissa töissä nukutaan vapaa-ajalla.
Ihan jokaisessa työssä nukutaan päivystyksen aikana jos siihen on tarve ja mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhah, taas on niiiin kateellista porukkaa täällä. Ei lääkärit ole ainoita asiantuntijoita jotka saa hyvää palkkaa. Kyllä samantyylistä palkkaa saa aika monella muullakin alalla, esim. juristit.
Lisäksi itselle jää käteen päivätyöstä n. 2800€/kk ja työaikoja ei ole. Eli jos potilaita on paljon niin joudun jäämään töihin vaikka kuuteen ja joskus myöhempäänkin tekemään lausuntoja yms. Töissä on koko ajan ihan hirveä kiire ja stressi, ruokataukoa ehdin pitää yleensä n. vartin verran päivässä, kahvitaukoja en tietenkään. Hoitajat istuu kansliassa juttelemassa ja selaamassa facebookkia ja välillä lisäävät omin luvin jonkun potilaan tupla-ajalle toisen kanssa "kun tämä pitäisi nyt äkkiä katsoa", itse en meinaa ehtiä edes pissalla käydä.
Päivystää en jaksa lisäansioiden saamiseksi, onneksi ei ole velvollisuuttakaan.
Jossain periferiassa voi tk-lääkärin palkka ollakin parempi, itse saan tasan sen mitä virkaehtosopimus määrää.
Että siinä teille hurja lääkärin palkka, olkaa kateelliset. Välillä oikeasti kaduttaa että tälle alalle lähdin. Tämä olisi unelma-alani jos töissä kiire ei olisi niin kohtuuton palkkaan nähden tai omaan työhön saisi paremmin vaikuttaa. Nyt töitä vaan kaadetaan ulkoa päin koko ajan lisää ja koko ajan vaan pitäisi venyä enemmän ja enemmän. Ehkä olen liian tunnollinen, mutta kun kuitenkin haluan myös hoitaa potilaiden asiat niin kuin kuuluu, ei vain ohimennen hutaisten.
Joku insinööri myös valitti, että hänen työssään ei saa nukkua. Ei varmaan saakaan, mutta ei hän varmaan myöskään joudu työskentelemään ensin normipäivää klo 8-16 ja sen jälkeen jäämään työpaikalle suoraan koko yöksi päivystämään. Joillakin aloilla on myös kotipäivystys, eli lääkäri tulee kotoa tarvittaessa sairaalaan yöllä. Tällöin ei seuraavana päivänä ole päivystysvapaata, vaan pahimmassa tapauksessa lääkäri on ollut ensin töissä koko päivän, sitten valvonut yön päivystäessä ja aamusta klo 8 taas osastolle kiertoa aloittamaan... Eikä todellakaan ole lääkäreiden toiveiden mukaista tämä vaan työnantajan määräämää touhua.
Kuulostaa kamalalta. Kannattaisiko sun harkita sitä terveyskeskuslääkärin työtä. 30 tuntia viikossa, ei päivystyksiä (nuoremmat tekee mielellään), palkkaa käteen 3500 e kuukaudessa. On ruokatunti ja kaksi kahvituntia päivässä, ehtii hyvin pitämään. Ajanvarauskirjalla runsaasti aikaa myös paperitöille, ei joudu ylitöitä tekemään.
Siis olen nyt nimenomaan tk-lääkärinä! Ja joo, ei joka paikassa tällaista suolakaivosta varmaan olekaan. Perheen vuoksi en kuitenkaan voi täältä minnekään työn perässä muuttaa enkä myöskään halua että työmatkoihin menisi päivässä montaa tuntia.

Oletko harkinnut mennä keikkafirman kautta töihin? Tai edes työpaikan vaihtoa?
Miten vuorotyö estäisi yksityisvastaanoton pitämisen?
Itsekin hoitajana teen koko ajan keikkaa vapailla. Ei se vuorotyö estä sitä, että ei jäisi aikaa yksityisvastaanottoon.
Jäin miettimään tuota esim kirurgien kolmivuorotyötä. En ole siis sairaalassa töissä, mutta mietin vain käytäntöä. Eli olisi koko ajan yksi kirurgi töissä ja leikkaukset tehtäisiin kolmessa vuorossa. No se merkitsisi, että myös leikkaussalihenkilökuntaa pitäisi lisätä täysvahvuus kolmeen vuoroon. Nythän leikkaussalihenkilökunta tekee päivätöitä ja heilläkin on sitten päivystys kiireellisiä tapauksia varten. Lisäksi olisi palkattava lisää nukkumatteja, koska jokaisessa vuorossa pitää olla oma. Lisäksi kolmivuorotyö ei onnistu kolmella lääkärillä. Käsittääkseni tarvitaan 5-7 työntekijää, että jokaisessa vuorossa on työntekijä seitsemän päivää viikossa. Eli pitäisi palkata 3-4 kirurgia lisää. Tämän lisäksi sitten jos tulee ongelmia ja ei ole takapäivystäjää, niin mistä hommataan se lisähenkilökunta. Koska kenelläkään ei ole velvollisuutta päivystää ilmaiseksi kotona ja olla puhelimen päässä, jos tuleekin pari onnettomuutta.
Nyt kai homma toimii niin, että on etupäivystäjä ja takapäivystäjä. Ei saa täyttä palkkaa, jos ei ole niitä leikattavia. Mutta jos kolmeen vuoroon ei liukuhihnalta riitä leikattavia, niin illat ja yöt on täydellä palkalla istumassa täys leikkaussalihenkilökunta ja kirurgi ja anestesialääkäri.
No jaa, en ole hallintopuolen töissä. Mutta mietin vain, että kuinka paljon henkilökuntaa pitäisi palkata lisää vuorotyöhön, kun ei olisi enää niitä, jotka kutsutaan paikalle, kun tarvitaan, vaan kolmessa vuorossa on koko ajan täysmiehitys päällä.
Helpompaa se varmaan olisi lääkärille, kun illalla klo 21 löisi hanskat tiskiin ja toinen lääkäri tulisi tilalle. Tai aamulla klo 7 jättäisi leikkauksen siihen, koska on ylityökielto ja toinen tulisi jatkamaan.

Ai niin. Sehän pitäisi myös palkata lisähenkilökuntaa kolmeen vuoroon röntgeniin ja labraan, jos olisi vain yksi leikkaussali käytössä kolmen sijaan ja leikkauksia tehtäisiin ympäri vuorokauden.
Sairaanhoitajat sairaalassa. Kertokaa lisää, miten tämä toimisi, jos koko homma menisi vuorotyöhön. En tosiaan itse tiedä, kun en työskentele sairaalassa.