Voiko vaativainen ja hankala tyttöystävä muuttua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvo: JÄTÄ! Jätä, jos vähänkin siltä tuntuu ja älä kuuntele mitään tolkuttomia itkuja. Jättäminen tehdään asiallisesti, annetaan toiselle mahdollisuus ilmaista siitä kantansa, vastataan kysymyksiin, mutta ei tuollaista vuoden suhteen loppua tarvi ikuisesti vatvoa. Tai selitellä. Eikö selitykseksi kelpaa, ettei enää kiinnosta?

Niin paljon katselen ympärilleni, kun ihmiset on jämpänneet puolihuonoon suhteeseen 20+ -iässä ja sitten kärvistelevät onnettomina lapsiperheiden vanhempina. Tai erovat ja rikkovat pienten lasten kodin myöntäen, että oli virhe ylipäätään velvollisuudentunnosta jäädä roikkumaan ensimmäisen potentiaalisen kanssa, kun ei silloinkaan tuntunut hyvältä. Eli neuvoni kaikille: Nuori ja perheetön, älä tyydy huonoon suhteeseen! Sanoin tämän yhdelle nuorelle opiskelukaverillenikin, kun mietti, että jatkaako poikaystävänsä kanssa vai ei. Sanoin, etten osaa neuvoa tai tiedä mitään muuta kuin yleisellä tasolla, anna miehen mennä, jos siltä tuntuu. Älä tee virhettä ja tuhlaa elämääsi sellaiseen, mihin et ole tyytyväinen ja nyt kun et ole kenellekään mitään vielä velkaa. (velkaa=lapset jne.)

Minä väitän, että harva meistä tyytyy nuorena huonoon suhteeseen, ongelma on vain se, ettei paremmasta tiedä.

Itse olin 20 vuotta aviossa, nuoresta tietenkin, ja koko ajan luulin olevani hyvässä suhteessa. Vasta tämä 45-vuotiaana solmittu suhde on näyttänyt minulle, ettei se sellainen ollutkaan. Luulin vain, kun en muusta tiennyt.

Tuon aiemman kommentin kirjoittanut:

Tuokin on varmaan totta. Mutta jos nuorena jo tuntuu, ettei homma toimi, niin mitään kärvistelyä ei kannata harrastaa. Ap:n tarina kuulostaa niin kamalalta, että ihmettelen hänen kestäneen tuota näinkään kauaa. Tai sitten liioittelee tyttöystävänsä toimintaa. Eihän tuollaista kukaan kestä. Tulee mieleen, että tytöllä ei ole kaikki kotona ja joku häiriö pään sisällä. Tottakai naiskavereiden kanssa länkytetään kaikenlaisia juttuja, mutta ei nekään päättömiä monologeja ole, joissa toiselle suututaan, jos on eri mieltä. En jaksaisi edes naisystävältä tuollaista kuunnella kuvauksen perusteella, vaikka mielellään analysoinkin asioita.

Ethän sä oikeasti ole turvallinen vaan kumiukon lailla venyvä ja joustava nössö. Ala sanoa omia mielipiteitä ja vaatia tilaa omille puheenvuoroille ja hiljaisuudelle. Ja ehdota jotain konkreettista tekemistä. Pelatkaa, menkää ulos kävelylle, ajelulle, kauppoihin, syömään, urheilemaan jne. Kerro myös omista haaveistasi ja raameista, joissa sinun elämäsi kulkee. Tuon mökkijutun on pakko olla provo.

Tytön loputon puhe voi olla yritystä imeä puhetta ap:sta. Jos ap puhuu 5 %, joutuu tyttö pälättämään itsensäkin uuvuksiin saadakseen ulos tyydyttävän määrän. Jos ap puhuisi 40 % tai edes 30, saatettaisiin selvitä pienemmällä kokonaismäärällä.

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla tällaista/oletteko muut naiset tällaisia? Mitä minun pitäisi tehdä? M28

Melkein kaikilla.  Nyökkäilet vaan ja otat popkornit esiin.  Naisilla on sellanen puheripuli, ne jotenki jäsentää päiväänsä ku selittävät solkenaan.  Jos se urputtaa kovasti, niin tarkottaa vaan että sitä pitää vähän hellästi piiskata.

Vierailija kirjoitti:

Kun kerran et viihdy parisuhteessa, lähde pois parisuhteesta. Ei se sen vaikeampaa ole, vaikka sen toki voi tehdä tosi hankalaksi. Tyttöystäväsi takuulle tekee eron hankalaksi, mutta kyllä se saattaa olla parempi vaihtoehto kuin elää tuolla tavalla seuraavat kuusikymmentä vuotta, vai mitä?

Joo, ja me naiset ollaan kaikki juuri tuollaisia. Huokaus.

No ei kyllä olla. En ole viiteen vuoteen puhunut miehelleni kuin aivan sen pakollisen, mikä liittyy lapsiin tai kodinhoitoon. Itsestäni tai omista asioistani en pukahdakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ollan oltu yhdessä kohta vuosi ja suoraan sanoen tekisi mieli jättää leikki sikseen! Onko tällainen käytös teistä normaalia? Kaikki illat täytyy istua hänen kansaan ja "puhua asioista". Siis hänen asioistaan. Mitä hän haluaa parisuhteelta, mitä avioliitolta, kuinka monta lasta ja mitkä nimet niille. Minne hän haluaa asumaan, töihin, lomalle tänä vuonna, ensi vuonna, nelikymppisenä. Mikä on tärkeää elämässä, maailmassa, töissä, harrastuksissa, ruuanlaitossa ja mikä ei ole niin tärkeää. Kuka sanoi hänelle kauniisti, rumasti, monimerkityksellisesti, saman asian monta kertaa ja mitä ne oikeesti tarkoittivat. Mikä sohva, tapetti, koira, kissa, käsilaukku, takki, elokuva on kiva ja miksi paras kaveri sanoi ettei se "yhtään sovi sulle".

Istun joka ilta tunteja siinä keittiön pöydän ääressä tai sohvalla tai sängyssä ja kuuntelen tätä loputonta monologia. Kuuntelen lähinnä, sillä harvoin uskallan vastata tai sanoa omaa mielipidettäni, ettei hän purskahda itkuun, suutu, loukkaannu, pety minuun. Ja sitten vetäydy, murjota, pihtaa päiväkausia. Jokainen asia on hänelle "supertärkeä" ja on "ihan epistä" jos en halua kuunnella niitä. Mitään muuta hän ei oikeastaan halua tehdä kuin puhua, puhua, puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Olen aivan kyllästynyt tähän, vaikka jollain tasolla hänestä pidänkin ja haluaisin yrittää vielä yhdessä.

Onko muilla tällaista/oletteko muut naiset tällaisia? Mitä minun pitäisi tehdä? M28

Ei ole rakentava keskustelukumppani. Jos naiset haluavat keskustella, niin kuinka moni kuuntelee toisenkin mielipiteitä. Tämä nainen on huono keskustelija ja omat ajatukset tärkeimpiä.

Ottaa, muttei anna. Muista, että luonteenpiirteet vahvistuvat iän karttuessa. Mitä siis on odotettavissa?

Vierailija kirjoitti:

Tytön loputon puhe voi olla yritystä imeä puhetta ap:sta. Jos ap puhuu 5 %, joutuu tyttö pälättämään itsensäkin uuvuksiin saadakseen ulos tyydyttävän määrän. Jos ap puhuisi 40 % tai edes 30, saatettaisiin selvitä pienemmällä kokonaismäärällä.

Yrittäähän AP jotain väliin sanoa, mutta tytteli hermostuu oitis!

Kuka nyt jatkuvaa hermostumista jaksaisi kuunnella ja katsella? Parempi olla hiljaa vaan(?).

En minä kyllä mitenkään voi.

Mitä 30 kommentti meinaa?

Ap.n tyttöystävällä ei nyt vaan ole kaikki muumit laaksossa. Jäänyt jollekin 14 v tasolle. Tai sitten tässä ei kerrota kaikkea, tai liioitellaan kovasti. Toi mäkki jutska oli ihan käsittämätön.

Eihän nyt normi parisuhteessa tarvii hirveen ihmeellisesti kysyä lähdetäänkö mökille vai ei, ja jos toista ei kinnosta niin se voi sanoa että ei jaksa. Mutta että tapa joll asinne kysyttiin oli väärä ja sit on hern enenässä? Ei ole normaalia aikuisen ihmisen toimintaa. Akka hoitoon tai vaihtoon.

Ja jos ap haluaa olla se turvallinen ja suojeleva mies, niin silloin täytyy osoittaa tiettyä jämäkkyyttäkin että se turvallisuuden tuntu säilyy, aina joustaminen ja mukautuminen ei tuo turvaa.

No ei oo ihan normaalia ettei ole kiinnostunut toisen asioista ollenkaan. Oon kanssa hirveä hölösuu, suunnittelen kaikkea kauheasti ja pölisen milloin mitäkin, mutta ensinnäkin kaikki syvällisemmät paskanjauhannat hoidan kavereiden kanssa, en todellakaan oleta että miestä kiinnostaa ne jutut. Toisekseen tulevaisuutta ja haaveita pohdittaessa on vähän hedelmällisempää puhua MOLEMPIEN haaveista ja toiveista, ei vaan toisen. Kyllä parisuhteeseen kuuluu, että kysytään toisen kuulumisia ja kuunnellaan, ihan vastavuoroisesti. Ei kukaan nainen eikä mies voi olettaa että puoliso jaksaa kuunnella vuodesta toiseen jotain itsekeskeistä monologia. Eikä niille kavereillekaan kaikkea hölistä ja kyllä niiltäkin kuulumiset kysellään, se on kanssakäymistä ja välittämistä että kiinnostaa toisen asiat ja mielellään enemmän kuin omat. Suosittelen ap:lle että lähtee lätkimään, ei kolmikymppinen nainen joka on todennäköisesti koko aikuisikänsä jauhanut vaan omia juttujaan mitään enää opi.

En jaksa lukea muiden vastauksia. Vaikuttaa olevan minäminä-ihminen. Kaikki pyörii vain hänen napansa ympärillä. Minä lähtisin suhteesta hyvin nopeasti pois. Taitaa olla myös läheisriippuvainen.

Mä en muutu. Mä oon sika.

Vierailija kirjoitti:

Ollan oltu yhdessä kohta vuosi ja suoraan sanoen tekisi mieli jättää leikki sikseen! Onko tällainen käytös teistä normaalia? Kaikki illat täytyy istua hänen kansaan ja "puhua asioista". Siis hänen asioistaan. Mitä hän haluaa parisuhteelta, mitä avioliitolta, kuinka monta lasta ja mitkä nimet niille. Minne hän haluaa asumaan, töihin, lomalle tänä vuonna, ensi vuonna, nelikymppisenä. Mikä on tärkeää elämässä, maailmassa, töissä, harrastuksissa, ruuanlaitossa ja mikä ei ole niin tärkeää. Kuka sanoi hänelle kauniisti, rumasti, monimerkityksellisesti, saman asian monta kertaa ja mitä ne oikeesti tarkoittivat. Mikä sohva, tapetti, koira, kissa, käsilaukku, takki, elokuva on kiva ja miksi paras kaveri sanoi ettei se "yhtään sovi sulle".

Istun joka ilta tunteja siinä keittiön pöydän ääressä tai sohvalla tai sängyssä ja kuuntelen tätä loputonta monologia. Kuuntelen lähinnä, sillä harvoin uskallan vastata tai sanoa omaa mielipidettäni, ettei hän purskahda itkuun, suutu, loukkaannu, pety minuun. Ja sitten vetäydy, murjota, pihtaa päiväkausia. Jokainen asia on hänelle "supertärkeä" ja on "ihan epistä" jos en halua kuunnella niitä. Mitään muuta hän ei oikeastaan halua tehdä kuin puhua, puhua, puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Olen aivan kyllästynyt tähän, vaikka jollain tasolla hänestä pidänkin ja haluaisin yrittää vielä yhdessä.

Onko muilla tällaista/oletteko muut naiset tällaisia? Mitä minun pitäisi tehdä? M28

Joko alat elämään normaalia elämää ja teet akalle selväksi ettei kiinnosta vittuakaan sen jaaritukset tai JÄTÄ SE EMAKKO ja juokse lujaa ja kaus, unohdat koko akan ja etsit uuden.

Ei varmasti muutu ikinä paremmaksi, huonompaan suuntaan, pihtaus ja kiukuttelu tulee lisääntymään.

Naisesi vaikuttaa lapselliselta ja itsekkäältä. Hänellä on joku sisäinen kuva, millainen parisuhteen pitäisi olla, eikä hän ole valmis sitä muuttamaan esim. kuuntelemalla sinua. Toi mökillelähtöjuttu oli tosi karmiva -pyysit väärällä tavalla häntä mökille, ei hellanlettas.

Tiedän tuontyyppisiä ihmisiä. Kun et täytä hänen ihannekuvaansa, niin pian alkaa tyytymättömyys ja sinun syyllistäminen. Päätä suhde.

Kuulostaa ihan yhdeltä pariskunnalta, jonka tunnen. Nainen saattaa herättää miehen keskellä yötä "puhumaan tunteista". Nainen on sairaalloisen mustasukkainen ja jos mies lähtee johonkin kavereiden kanssa, soittaa tälle vähintään vartin välein. Toisen naisen katsominen ja ajatteleminen (!!!), että tuo on kaunis, on jo pettämistä.

Nää on olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mieti haluatko itselles tällaisen tulevaisuuden. Tuo ei meinaan lopu ikinä....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nainen, mutta kuvaamasi tyttöystävä kuulostaa hyvin rasittavilta minustakin niin kuin sinä sen kerrot. Mutta mikähän olisi tyttöystäväsi näkemys tilanteesta? Se, että hän kertoo henkilökohtaisia asioita ja ylläpitää keskustelua hartiavoimin, mutta sinä vaan istut tuppisuuna?

Mieti siis omaa osuuttasi tilanteeseen: parisuhdehan toimii niin että kumpikin osallistuu, joten jos sinä olet tuppisuuna, aiheutat kenties ikäviä hiljaisuuksia ja läheisyyden puutetta, joita tyttöystävä pälätyksellään yrittää täyttää.

Kenties teitä todella vaivaa eräänlainen läheisyyden puute, ette lopultakaan ole kovin intiimissä suhteessa (tarkoitan henkisesti). Ehkä tyttöystäväsi heittääkin ideoita tyyliin "haluaisin asua siellä ja saada lapsia tuolla", että saisi sinut reagoimaan ja vastaamaan, kertomaan oman näkemyksesi yhteisestä tulevaisuudestanne. Nyt vaikuttaa, että teillä ei ole mitään yhteistä elämässä saati edes yhteisiä kiinnostavia keskustelunaiheita ajankuluksi.

Avaa vakavasti keskustelu siitä miltä sinusta tuntuu, mitä sinä haluat elämältä tai suhteelta tai vaan sen hetken illanvietolta. Katsot mihin aloitteesi vie. Tilanne joko paranee, tai sitten ei. Jos tilanne ei parane, vaan näyttää siltä, että ongelmana onkin tyttöystäväsi itseriittoisuus ja pinnallisuus, tai se, ettette sovi yhteen, niin päädyt eroamaan naisesta, jonka kanssa elämäsi oli ollut yhtä tuskaa. Menetys on siten pieni.

Hän ei halua kuulla varsinaisesti minun mielipiteitä, paitsi ehkä siinä mielessä, että voi sitten syyllistää jälkeenpäin etten halua samaa kuin hän tai olla yhdessä. Minun aloittamiini keskusteluihin hän ei koskaan tartu, vaan jatkaa omaa monologiaan "voi sä oot niin hassu kun sä sanot jotain noin vakavasti! Höh niin missä mä olin? Niin siis sitten mä ajattelin että..." tai kääntää puheen johonkin itselleen tärkeään, mieluiseen aiheeseen.

Yksi esimerkki: Mulla on peritty kesämökki saaressa ja ajattelin viime kesänä, että mentäisiin sinne pitkäksi viikonlopuksi. Sanoin jotain tähän tyyliin: "Voitaisiin mennä kahden viikon kuluttua viikonlopuksi sinne mökille, nyt kun ilmatkin on vähän lämmenneet, soudeltaisiin, saunottaisiin, grillattaisiin. Mitäs sanot?" "Voi mä niin olisin halunnut lähteä sinne, jos vaan olisit pyytänyt pikkuisen romanttisemmin!" Ja sitten alkoi pitkä monologi siitä, miten jollain serkun kummin kaimalla on kelohonkahuvila Lapissa ja siellä on joku ulkoilmapalju, jota lämmitetään sellaisilla tervaskannoilla jota tämä mies käy keräämässä metsästä päivällä ja lämmittää sen illalla ja tähtiä on taivas täynnä kun tämä serkun kummin kaima ja sen mies on illalla siellä paljussa. Ja sitten kun kysyin uudestaan mökille menosta parin viikon kuluttua, hän ei sanonut mitään mutta pitä päivän pari mykkäkoulua. Mä tavallaan ymmärrän mistä on kysymys, vuoden yhdessäolon jälkeen, mutta eihän siinä ole mitään järkeä! Ap

No apua, tämä on jo ihan kamalan kuuloista. Me menimme mun miehen kanssa yhteen kun olin 21 ja olin alkuvaiheessa epävarmuuteni ja huonon itsetuntoni takia ajoittain hankala. Esimerkiksi suutuin joskus aika pienestä ja myös joskus toivoin miehen "vakuuttavan" etten ollut toiminut väärin jossain tilanteessa...voin kuitenkin vannoa, etten koskaan ollut lähelläkään tuollaista sekoilua, kuin tässä kuvaat. Lisäksi ns. kasvettuani aikuiseksi olen kokonaan lopettanut tuollaisen ja käsittelen omat hankaluuteni oman pääni sisällä (normaalia, vastavuoroista ikävien asioiden purkamista lukuunottamatta). Ja tämä tapahtui kyllä reilusti ennen kuin täytin 29! Eli oikeasti, juokse.

Aloittaja hei, tämä jos mikä on tilanne jossa on kuunneltava enemmän järkeä kuin tunteita (= alkukantainen suojelunhalu). Satavarmasti tulet kaipaamaan, ennemmin tai myöhemmin, aitoa ja tasavertaista kahden aikuisen ihmisen kumppanuutta; sellaista tiimihenkeä jota ei nykyinen (lapsi)nainen pysty sinulle koskaan tarjoamaan.

Naiset keskustelevat. Siis ihan kaikki naiset ouhuvat ja keskustelevat, se on tapa jolla ollaan yhteydessä muijin ihmisiin! Et löydä koko maailmasta naista, joka ei puhuisi ja keskustelisi.

Eri asia on, että normaalisti ihmiset harrastavatkin jotain ja tekevät vaikka kotitöitä edes yhdessä, eivätkä vaan istu sohvalla kaiket illat.

Hyvin moni ihminen tyttöystäväsi menneisyydessä on jo reagoinut häneen "suojelemalla" ja samalla he ovat mahdollistaneet tyttöystävällesi täysin itsekkään maailmankuvan ja sen, että hänen ei ole tarvinnut kasvaa aikuiseksi. Onko "suojelu" oikeasti tyttöystäväsi kannalta ajeteltuna paras vaihtoehto, vai pitäisikö häntä haastaa omassa itsekkyydessään ja kannustaa kasvamaan aikuiseksi? Kaveritkin pääasiassa pitävät häntä söpönä pikkutyttönä eivätkä aikuisena naisena. Eniten tuo on karhunpalvelus tytölle kuin mitään muuta.