Voiko vaativainen ja hankala tyttöystävä muuttua?

Vierailija kirjoitti:

Vai 28-vuotias mies? ja puhuu tyttöystävästä, kuin olisitte 15-kesäsiä. Jos olet aito, niin olkaahan ainakin sen 10-vuotta yhdessä, kaikki muuttuu ja pahoja asioita voi käydä, mutta siitä sitten jatkatte. Muuten joudut sinäkin vaihtamaan monia kertoja elämässäsi ja sitten vanhuksena ei olekkaan ketään, joka välittäisi, vaikka niin nyt luulisit.

No miksi häntä pitäisi kutsua? Ollaan tunnettu 14 kk ja oltu kimpassa ehkä 9. Minusta tyttöystävä on ihan hyvä termi ja luulen, että sellaiseksi hän itsensä myös määrittelee suhteessa minuun.

Ei olla kumpikaan ensimmäisessä suhteessamme tietenkään. Jotenkin olen elänyt toivossa, että tästä tulisi jotain. Ap

Hiljennä se älyttömän hyvällä suuseksillä

Olen itse nainen, mutta kuvaamasi tyttöystävä kuulostaa hyvin rasittavilta minustakin niin kuin sinä sen kerrot. Mutta mikähän olisi tyttöystäväsi näkemys tilanteesta? Se, että hän kertoo henkilökohtaisia asioita ja ylläpitää keskustelua hartiavoimin, mutta sinä vaan istut tuppisuuna?

Mieti siis omaa osuuttasi tilanteeseen: parisuhdehan toimii niin että kumpikin osallistuu, joten jos sinä olet tuppisuuna, aiheutat kenties ikäviä hiljaisuuksia ja läheisyyden puutetta, joita tyttöystävä pälätyksellään yrittää täyttää.

Kenties teitä todella vaivaa eräänlainen läheisyyden puute, ette lopultakaan ole kovin intiimissä suhteessa (tarkoitan henkisesti). Ehkä tyttöystäväsi heittääkin ideoita tyyliin "haluaisin asua siellä ja saada lapsia tuolla", että saisi sinut reagoimaan ja vastaamaan, kertomaan oman näkemyksesi yhteisestä tulevaisuudestanne. Nyt vaikuttaa, että teillä ei ole mitään yhteistä elämässä saati edes yhteisiä kiinnostavia keskustelunaiheita ajankuluksi.

Avaa vakavasti keskustelu siitä miltä sinusta tuntuu, mitä sinä haluat elämältä tai suhteelta tai vaan sen hetken illanvietolta. Katsot mihin aloitteesi vie. Tilanne joko paranee, tai sitten ei. Jos tilanne ei parane, vaan näyttää siltä, että ongelmana onkin tyttöystäväsi itseriittoisuus ja pinnallisuus, tai se, ettette sovi yhteen, niin päädyt eroamaan naisesta, jonka kanssa elämäsi oli ollut yhtä tuskaa. Menetys on siten pieni.

Vierailija kirjoitti:

mistä tuollainen käytös johtuu? olen itse samanlainen. en tosin vuodata ajatuksiani poikaystävälleni. onko tämä käytös yhteistä kaikille naisille?

Tuskin. Mulla on kaverit harvassa enkä silti vuodata miehelleni kaikkea turhaa, "naistenjuttuja". Ei tulisi mieleenkään rasittaa häntä moisilla. Eniten puhun paskaa töissä, työkaverin kanssa.

Ei se tuosta paremmaksi muutu, pahenee vaan ajastaan. Muuta sinä elämäsi paremmaksi, mukaviakin naisia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mistä tuollainen käytös johtuu? olen itse samanlainen. en tosin vuodata ajatuksiani poikaystävälleni. onko tämä käytös yhteistä kaikille naisille?

Ap, eikö tyttöystäväsi harrasta mitään, halua katsoavtelkkaria tai mitään muuTa normaali toimintaa? Te vaan puhutte kaikki illat? Tai siis hän puhuu..

Kamalalta kuulostaa.

Hän käy kuntosalilla kaksi kertaa viikossa ja lenkillä kavereidensa kanssa ehkä kerran viikossa. Muuten ei mitään harrastuksia ole. Hän ei myöskään lue kirjoja, ei katsele TV:tä iltaisin. Haluaa vaan jutella koko ajan tai surffata netissä. Ja surffatessaan netissäkin hän puhuu mulle koko ajan siitä millä sivulla on: "hei kato tää on hauska", "ootsä nähnyt tän". En pysty tekemään juurikaan mitään omia juttuja iltaisin. Ollaan asuttu yhdessä puoli vuotta ja aika hajottavaahan tämä on.

Tyttöystävä on kamala alisuorittaja, aina mennyt yli siitä, mistä aita on matalin, niin koulutuksen kuin työelämänkin suhteen. Kamala sanoa, mutta totta. Jos jokin vaikeus tulee vastaan tai pitäisi antaa se 110%, niin hänellä menee sormi suuhun ja tulee ihan pieni itku. Niin että joku toinen tekee.

Nämä kaikki asiat toisaalta ärsyttää mutta toisaalta herättää, jonkun alkukantaisen suojeluvaiston. Ap

Teillä ei ole minkäänlaista henkistä yhteyttä pariskuntana. Lähinnä roolisi on olla ison pikkutytön varaiskä, joka pitää neidistä huolta omat tarpeensa sivuuttaen. Käsitätkö miten vahingolliseen kuvioon olet itsesi lykännyt? Nainen tuskin tuosta reipastuu ja aikuistuu ja alkaa ottaa vastuuta omasta elämästään.

Olin itse hankala monella tapaa nuorena, olen siis nainen. Miesystäväni tuki ja ymmärsi aina, kaikki pikku kiukkuilutkin. Jossain vaiheessa alkoi kertomaan kuinka mun käytös vaikuttaa häneen ja mitä hän toivoisi suhteelta yms. No hirveetä loukkaantumista tuli puolin ja toisin. Hänessäkin oli omat tosi hankalat piirteet. Meillä kävi niin, että kasvoimme yhdessä aikuisiksi. Toiselle voi sanoa että tänään en jaksa jutella ja se on ok ilman loukkaantumista jne. Jos rakkautta ja aineksia on, niin kannattaa yrittää keskustella (kirjoita vaikka kirje, osaat kirjoittaa hyvin). Mutta jos tuntuu, ettei jaksa panostaa tai siitä ei tule mitään, niin ei tuollaiseen suhteeseen kannata jäädä. Myös tyttöystävällä pitää olla halu kehittää suhdetta. Hyvässä suhteessa molemmat kuuntelee toista ja yrittää ainakin että toisella olisi hyvä olla.

Minulla itselläni oli samanlaisia juttuja, kun tapasin viimeisimmän miesystäväni. Halusin siis kartoittaa avoimesti onko meillä yhteisiä suunnitelmia ja näkemyksiä. No ei ollut, mutta mies sai suunsa auki, kun oli jo yhteen muutettu. Minä tyhmänä rakastuin taas kerran ilman oikeaa henkistä yhteyttä (liha on heikko). Nykyään ei sitten puhuta enää mitään enkä kerro omasta elämästäni miehelleni. Häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta kuten ei sinuakaan naisesi ajatukset. Eroa tai nainen jättää sinut rakastumisen haihduttua.

Teetä itsestäsi luonnollisen kokoinen pahvinukke ja laita se illaksi sohvalle pönöttämään, ja itse lähdet vaikka kavereita tapaamaan. Muija ei varmasti huomaisi yhtään mitään vaan hölöttäisi menemään tyytyväisenä :D Koska kaikessahan on aina kyse hänestä ja hänen tarpeistaan, ap on pelkkä statisti jota on pakko roikottaa mukana että tyttöystävän itselleen kaavailema "täydellinen elämä" toteutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nainen, mutta kuvaamasi tyttöystävä kuulostaa hyvin rasittavilta minustakin niin kuin sinä sen kerrot. Mutta mikähän olisi tyttöystäväsi näkemys tilanteesta? Se, että hän kertoo henkilökohtaisia asioita ja ylläpitää keskustelua hartiavoimin, mutta sinä vaan istut tuppisuuna?

Mieti siis omaa osuuttasi tilanteeseen: parisuhdehan toimii niin että kumpikin osallistuu, joten jos sinä olet tuppisuuna, aiheutat kenties ikäviä hiljaisuuksia ja läheisyyden puutetta, joita tyttöystävä pälätyksellään yrittää täyttää.

Kenties teitä todella vaivaa eräänlainen läheisyyden puute, ette lopultakaan ole kovin intiimissä suhteessa (tarkoitan henkisesti). Ehkä tyttöystäväsi heittääkin ideoita tyyliin "haluaisin asua siellä ja saada lapsia tuolla", että saisi sinut reagoimaan ja vastaamaan, kertomaan oman näkemyksesi yhteisestä tulevaisuudestanne. Nyt vaikuttaa, että teillä ei ole mitään yhteistä elämässä saati edes yhteisiä kiinnostavia keskustelunaiheita ajankuluksi.

Avaa vakavasti keskustelu siitä miltä sinusta tuntuu, mitä sinä haluat elämältä tai suhteelta tai vaan sen hetken illanvietolta. Katsot mihin aloitteesi vie. Tilanne joko paranee, tai sitten ei. Jos tilanne ei parane, vaan näyttää siltä, että ongelmana onkin tyttöystäväsi itseriittoisuus ja pinnallisuus, tai se, ettette sovi yhteen, niin päädyt eroamaan naisesta, jonka kanssa elämäsi oli ollut yhtä tuskaa. Menetys on siten pieni.

Hän ei halua kuulla varsinaisesti minun mielipiteitä, paitsi ehkä siinä mielessä, että voi sitten syyllistää jälkeenpäin etten halua samaa kuin hän tai olla yhdessä. Minun aloittamiini keskusteluihin hän ei koskaan tartu, vaan jatkaa omaa monologiaan "voi sä oot niin hassu kun sä sanot jotain noin vakavasti! Höh niin missä mä olin? Niin siis sitten mä ajattelin että..." tai kääntää puheen johonkin itselleen tärkeään, mieluiseen aiheeseen.

Yksi esimerkki: Mulla on peritty kesämökki saaressa ja ajattelin viime kesänä, että mentäisiin sinne pitkäksi viikonlopuksi. Sanoin jotain tähän tyyliin: "Voitaisiin mennä kahden viikon kuluttua viikonlopuksi sinne mökille, nyt kun ilmatkin on vähän lämmenneet, soudeltaisiin, saunottaisiin, grillattaisiin. Mitäs sanot?" "Voi mä niin olisin halunnut lähteä sinne, jos vaan olisit pyytänyt pikkuisen romanttisemmin!" Ja sitten alkoi pitkä monologi siitä, miten jollain serkun kummin kaimalla on kelohonkahuvila Lapissa ja siellä on joku ulkoilmapalju, jota lämmitetään sellaisilla tervaskannoilla jota tämä mies käy keräämässä metsästä päivällä ja lämmittää sen illalla ja tähtiä on taivas täynnä kun tämä serkun kummin kaima ja sen mies on illalla siellä paljussa. Ja sitten kun kysyin uudestaan mökille menosta parin viikon kuluttua, hän ei sanonut mitään mutta pitä päivän pari mykkäkoulua. Mä tavallaan ymmärrän mistä on kysymys, vuoden yhdessäolon jälkeen, mutta eihän siinä ole mitään järkeä! Ap

Sano suoraan "Mä en nyt jaksa kuunnella, haluan katsoa telkkaa/maata vain sohvalla hiljaisuudessa/syödä rauhassa/tehdä jotain muuta, jatketaan asiasta myöhemmin". Tämän jälkeen havainnot reaktion ja tarvittaessa keskustelette siitä myöhemmin. Jokaisen parisuhteessa olevan pitää pystyä kunnioittamaan toisen tarvetta rauhaan! Keskustella voi aina myöhemminkin. Jos tyttis ei tähän kykene, on sulle tiedossa monia raskaita vuosia ja lopulta todennäköisesti sisuunnut melusaasteeseen ja lähdet menemään.

Neuvo: JÄTÄ! Jätä, jos vähänkin siltä tuntuu ja älä kuuntele mitään tolkuttomia itkuja. Jättäminen tehdään asiallisesti, annetaan toiselle mahdollisuus ilmaista siitä kantansa, vastataan kysymyksiin, mutta ei tuollaista vuoden suhteen loppua tarvi ikuisesti vatvoa. Tai selitellä. Eikö selitykseksi kelpaa, ettei enää kiinnosta?

Niin paljon katselen ympärilleni, kun ihmiset on jämpänneet puolihuonoon suhteeseen 20+ -iässä ja sitten kärvistelevät onnettomina lapsiperheiden vanhempina. Tai erovat ja rikkovat pienten lasten kodin myöntäen, että oli virhe ylipäätään velvollisuudentunnosta jäädä roikkumaan ensimmäisen potentiaalisen kanssa, kun ei silloinkaan tuntunut hyvältä. Eli neuvoni kaikille: Nuori ja perheetön, älä tyydy huonoon suhteeseen! Sanoin tämän yhdelle nuorelle opiskelukaverillenikin, kun mietti, että jatkaako poikaystävänsä kanssa vai ei. Sanoin, etten osaa neuvoa tai tiedä mitään muuta kuin yleisellä tasolla, anna miehen mennä, jos siltä tuntuu. Älä tee virhettä ja tuhlaa elämääsi sellaiseen, mihin et ole tyytyväinen ja nyt kun et ole kenellekään mitään vielä velkaa. (velkaa=lapset jne.)

Olet naisellesi kuin lemmikkikoira. Söpö ja silleen mutta eihän sua vakavasti oteta. Tai edes kuunnella. Miten ja miksi te kaksi täysin erilaista ihmistä olette ylipäätään päätyneet yhteen?

Istun joka ilta tunteja siinä keittiön pöydän ääressä tai sohvalla tai sängyssä ja kuuntelen tätä loputonta monologia. Kuuntelen lähinnä, sillä harvoin uskallan vastata tai sanoa omaa mielipidettäni, ettei hän purskahda itkuun, suutu, loukkaannu, pety minuun. Ja sitten vetäydy, murjota, pihtaa päiväkausia. Jokainen asia on hänelle "supertärkeä" ja on "ihan epistä" jos en halua kuunnella niitä. Mitään muuta hän ei oikeastaan halua tehdä kuin puhua, puhua, puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Olen aivan kyllästynyt tähän, vaikka jollain tasolla hänestä pidänkin ja haluaisin yrittää vielä yhdessä.

Onko muilla tällaista/oletteko muut naiset tällaisia? Mitä minun pitäisi tehdä? M28[/quote]

Ei nuo ole hyvän suhteen merkkejä. Ei suhteessa pidä joutua pelkäämään tai ansaitsemaan toisen rakkautta. Jollei kelpaa sinä mitä on niin antaa olla.

puhukaa muista naisista, ja jos kiesi on niin vaikkapa ... jölkiruoasta.

Hyvään parisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus.

Kelohonkamökkitarina meni jo yli, muuten tavallista enemmän yritystä tässä provossa.

Ei tuolle aloitukselle voi kuin nauraa :-). Ei, me kaikki emme todellakaan ole tuollaisia!

Vierailija kirjoitti:

Neuvo: JÄTÄ! Jätä, jos vähänkin siltä tuntuu ja älä kuuntele mitään tolkuttomia itkuja. Jättäminen tehdään asiallisesti, annetaan toiselle mahdollisuus ilmaista siitä kantansa, vastataan kysymyksiin, mutta ei tuollaista vuoden suhteen loppua tarvi ikuisesti vatvoa. Tai selitellä. Eikö selitykseksi kelpaa, ettei enää kiinnosta?

Niin paljon katselen ympärilleni, kun ihmiset on jämpänneet puolihuonoon suhteeseen 20+ -iässä ja sitten kärvistelevät onnettomina lapsiperheiden vanhempina. Tai erovat ja rikkovat pienten lasten kodin myöntäen, että oli virhe ylipäätään velvollisuudentunnosta jäädä roikkumaan ensimmäisen potentiaalisen kanssa, kun ei silloinkaan tuntunut hyvältä. Eli neuvoni kaikille: Nuori ja perheetön, älä tyydy huonoon suhteeseen! Sanoin tämän yhdelle nuorelle opiskelukaverillenikin, kun mietti, että jatkaako poikaystävänsä kanssa vai ei. Sanoin, etten osaa neuvoa tai tiedä mitään muuta kuin yleisellä tasolla, anna miehen mennä, jos siltä tuntuu. Älä tee virhettä ja tuhlaa elämääsi sellaiseen, mihin et ole tyytyväinen ja nyt kun et ole kenellekään mitään vielä velkaa. (velkaa=lapset jne.)

Minä väitän, että harva meistä tyytyy nuorena huonoon suhteeseen, ongelma on vain se, ettei paremmasta tiedä.

Itse olin 20 vuotta aviossa, nuoresta tietenkin, ja koko ajan luulin olevani hyvässä suhteessa. Vasta tämä 45-vuotiaana solmittu suhde on näyttänyt minulle, ettei se sellainen ollutkaan. Luulin vain, kun en muusta tiennyt.