Torjutuksi tuleminen aiheutti vuosisadan masennuksen enkä nouse tästä millään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se liittyy kyllä rakastetuksitulemisen tunteeseen. Vaikeaa rakastaa itseään yhtään kun sitä rakkautta ei yhtään ole, eikä kirjallisuus tai muu paska minua rakasta. En ymmärrä miksi teille on noin kamalan vastahankaista rakastaa rakkautta tuntematonta ihmistä, että opetatte, että hänet pitää torjua opettelemaan ensin rakastamaan itseään ja sitten vasta suhteista voi tulla jotain. Eikö aika moni ole sanonut, että ei sitten enää tarvitsekaan kumppania? Aika rajoittunutta minusta. Jos kerran osaa rakastaa itseä niin mikä siinä on, ettei voi rakastaa ehjäksi ihmistä, jota itse rakastaa.

ap

Tuo mitä kirjoitit, on aika pelottavaa. Mietipä hetki itse. Minä en missään nimessä haluaisi olla toisen ihmisen pelastaja. Ja sillä on iso ero, onko pelastaja vai rinnallakulkija. En todellakaan jaksaisi olla miehen kanssa, joka mitätöi itseään joka päivä, vaatisi rakkaustunnustuksia alituisesti, ei omaisi ystäviä, intohimon kohteita eikä mitään muutakaan kiinnostavaa omassa henkilökohtaisessa elämässään. tuntisin aika hiton suurta ahdistusta ollessani hänen elämänsä pelastaja, kaiken keskipiste, alku ja loppu, jonka varaan hän rakentaisi elämäänsä. Ei sellainen kestä. Sinun tulee löytää arvokkuus itsesi sisältä, ymmärtää että olet rakastettava persoona. Niin kauan kun et sitä ymmärrä, elämä opettaa meitä aika julmallakin tavalla; yleensä toistamalla samanlaisia asioita taphtuviksi elämäämme ennen kuin otamme niistä opiksi. 

Versus. Mies, joka iloitsee elämästään, tekee itselleen mielekkäitä asioita (työ ja/tai harrastukset), omaa yhden tai useampia ystäviä joiden kanssa tekee juttuja, ei JOKA KERTA laita minua ykköseksi kaikessa, on välillä kiireinen vaikka sen postimerkkikokoelmansa kanssa jne. SE on minun mielestä äärimmäisen viehättävää ja seksikästä, että mies on tutustunut itseensä, tietää mistä pitää ja mistä ei pidä. Minua viehättää ihmiset, jotka viihtyvät omissa nahoissaan. Tottakai suhteen poikki meneminen satuttaa AINA, ja se sattuu ja saakin sattua, mutta oma onnellisuus ei voi perustua siihen, että toinen sen onnen tuo. Siinä on jotain äärimmäisen kieroutunutta. Mun mielestä oma elämä tulee olla niissä kantimissa, että koko elämä ei voi edes romahtaa suhteen poikki menemisen takia. Ja kyllä, mullekkin on käynyt huonosti rakkaudessa.

Olen samaa mieltä, mutta oikeasti kaikki eivät ole rakastettavia ja tule saamaan osakseen rakkautta vaikka olisivat miten kuvailemasi kaltaisia. Silloin täytyy sopeutua ja miettiä, että elämä on ok vaikkei koskaan rakkauteen kelvannutkaan.

Tätä ajatusta juuri haluan vastustaa. Se on ihan niin kauhean rakkaudeton, että huhhuh...

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sai minut tajuamaan, että ainoastaan rakkaudella on merkitystä. Se on kaikkein tärkein asia elämässä. Miksi ihmeessä heittäisin sen pois? Mitä varten? Minua harmittaa, ettei hänestä ollut jakamaan sitä minun kanssani, enkä tiedä kenestä olisi, koska kaipaan häntä edelleen. Mutta vaikeaahan se on mennä kellekään rakkautta pakkosyöttämäänkään, varsinkin kun olen rakkaudessa täysi noviisi eli en edes tiedä, mitä on osata rakastaa. En voisi luvata hänelle yhtikäs mitään. Minusta se olisi seikkailu, mutta ehkä vain sellainen, jonka minä haluan seikkailla, ja hän ei.

ap

Sä et kuule näköjään tajua rakastamisesta ja rakkaudesta yhtikäs mitään. Se tunne mitä nyt hellit ja vaalit ja märehdit ei ole rakkautta vaan neuroottinen fiksaatio, joka ei maailmaa kaunista eikä sinua jalosta.

Tajuanpas. Kyllä se tunne mitä häntä kohtaan tunsin oli ja on rakkautta.

ap

Rakkaus on sitä että haluaa toiselle hyvää, arvostaa toisen näkemyksiä ja tapaa olla, tuntee yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä, nauraa samoille asioille, sietää toisen virheitä ja antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, kaikkine puolineen.

Sinä et halunnut tätä miestä. Haluat sellaisen miehen joka on erilainen ainakin sillä tavalla, että haluaisi olla sinun kanssasi; tämä ei ole se mies. Olet rakastunut johonkin kuvaan päässäsi, ja sijoittamalla tämän kuvan tähän miesparkaan tulet loukanneeksi (syvästi) tuon ihmisen oikeutta olla juuri oma ainutlaatuinen itsensä.

Miten niin olen millään tavalla loukannut hänä, kun hän ei edes tiedä, mitä ajattelen? Vastaa.

Ja hänen kohdallaan minä juuri ymmärsin, mitä on rakastaa toista, vaikka näkee hänen vikansa ja puuttensa. Rakastin niitä! Ymmärsin hänen sitoutumiskammoaan. En painostanut. Kerroin ihastumisestani siksi, että tilanne oli se, että emme ehkä olisi nähneet enää, ja halusin, ettei asia jää minua vaivaamaan eikä salaisuudeksi ja halusin avata sanattomana välissämme pyörineen asian.

ap

Eihän hän loukkaannu tuosta, jos ei siitä tiedä, että sillä tavalla et loukkaa häntä.. Mutta loukkaat ihmisen oikeutta olla oma itsensä toivomalla että hän olisi toisenlainen, rakastaisi sinua ja korjaisi ja parantaisi sinut. Kun hän ei ole sellainen. 

Minun "virheeni" ehkä oli se, että meninkin kritiikittömästi uskomaan tuon hänestä, kun hän halusi minulle sellaisena esiintyä niin kauan kuin se oli kivaa. Kun hän huomasi, että otinkin sen tosissani, niin sitten se ei ollut enää niin kivaa. Mun ois pitänyt jotenkin tajuta, etteihän kukaan nyt tosissaan halua toista korjata ja auttaa.

ap

Niinpä. Ei meistä ole korjaamaan toisiamme. Kuljetaan täällä elämässä pätkiä joskus jonkun toisen kanssa, mutta jokainen elää kyllä sen oman elämänsä ja on siitä itse vastuussa. Äidit kantaa toki lapsiaan alkumatkasta, kuka nyt mitenkin kykenee, mutta lapsetkin kasvavat äitiensä helmoista ja ovat sitten omassa varassaan, äidin avun ulottumattomissa... että edes siinä suhteessa ei ole loputonta valtaa eikä siten loputonta vastuutakaan.

Minusta tämä on lohdullista. Mutta jos persoonana on sillä tavalla epäkypsä, ettei halua ottaa itse vastuuta omasta kasvustaan ja onnellisuudestaan, vaan aina kaipaa vain kukkakeppiä jonka ympärille liaanina kietoutua, ei tämä ajatus olekaan lohduttava vaan pelottava.

Sinä olet epäkypsä, kun puhut noin ilkeästi muista ihmisistä. Tällä miehellä on ollut aivan hirveä äitisuhde, siellä ei ole äiti todellakaan kannatellut matkaan. Ja sinä ilkeä ihminen sälytät sen silti tämän aikuisen harteille? Aivan kuten joku ketjun alussa sanoi, jos sinua ei ole koskaan rakastettu tai kannateltu, niin et voi kannatella etkä rakastaa itsekään itseäsi. Silloin siihen tarvitaan muita, mutta älä sinä toki vaivaudu, ne ihmiset kutsutaan siihen tehtävään muutenkin, ei kenenkään kuulukaan uhrautua, koska sekään ei olisi rakkautta.

ap

up

Miten ap kuvittelet, että olisit rakastettava kun olet kerta tyhjä, persoonasi olematon ja kehittymätön?

Kuulostat ihan suoraan sanoen ajatuksinesi käänteiseltä narsistilta. Jos et tiedä millainen se on, googlaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten ap kuvittelet, että olisit rakastettava kun olet kerta tyhjä, persoonasi olematon ja kehittymätön?

Kuulostat ihan suoraan sanoen ajatuksinesi käänteiseltä narsistilta. Jos et tiedä millainen se on, googlaa.

Oikeanlaisesessa seurassa uskon, että uskallan tulla esiin, enkä usko olevani sisäisesti paha. Sisälläni asuu rakastettava ihminen, joka ei ole esillä, mutta joka haluaa tulla esiin. Se on eräänlaisessa vankilassa ja kaltereissa nyt. Rakkaus poistaisi kalterit.

Saatan olla käänteinen narsisti, mutta sekään ei ole omaa "ansiotani" ja on rakkaudella korjattavissa.

ap

Niin ja hullua ehkä, mutta kun puhuin niistä henkimaailmanhommista, niin ne merkitsivät minulle tavallaan sitä, että minua kutsuttiin olemaan tälle miehelle se joku joka kulkee rinnalla ja rakastamalla auttaa häntä. Noloa myöntääkin, että kuvittelin sellaista, mutta siksikin tästä on niin vaikeaa päästää irti.

Ehkä minua tavallaan kutsuttiinkin, mutta se kosahti omaan keskeneräisyyteeni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap kuvittelet, että olisit rakastettava kun olet kerta tyhjä, persoonasi olematon ja kehittymätön?

Kuulostat ihan suoraan sanoen ajatuksinesi käänteiseltä narsistilta. Jos et tiedä millainen se on, googlaa.

Oikeanlaisesessa seurassa uskon, että uskallan tulla esiin, enkä usko olevani sisäisesti paha. Sisälläni asuu rakastettava ihminen, joka ei ole esillä, mutta joka haluaa tulla esiin. Se on eräänlaisessa vankilassa ja kaltereissa nyt. Rakkaus poistaisi kalterit.

Saatan olla käänteinen narsisti, mutta sekään ei ole omaa "ansiotani" ja on rakkaudella korjattavissa.

ap

Ei sinua kukaan tule aidosti rakastamaan jos pysyt tuollaisena etkä ota vastuuta omasta persoonallisuudestasi ja onnellisuudestasi. Täällähän sitä on yritetty sinulle kertoa muttet kykene prosessoimaan asiaa.

Ainoastaan läheisriippuvaisen miehen voit saada, mutta se ei ole oikeaa rakkautta nähnytkään vaan epätervettä riippuvuutta. Suosittelen sinulle ihan terapiaa kun selkeästi vanhempasi eivät ole antaneet sinulle eväitä ihmissuhteisiin tarjoamalla terveen ja rakastavan lapsuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap kuvittelet, että olisit rakastettava kun olet kerta tyhjä, persoonasi olematon ja kehittymätön?

Kuulostat ihan suoraan sanoen ajatuksinesi käänteiseltä narsistilta. Jos et tiedä millainen se on, googlaa.

Oikeanlaisesessa seurassa uskon, että uskallan tulla esiin, enkä usko olevani sisäisesti paha. Sisälläni asuu rakastettava ihminen, joka ei ole esillä, mutta joka haluaa tulla esiin. Se on eräänlaisessa vankilassa ja kaltereissa nyt. Rakkaus poistaisi kalterit.

Saatan olla käänteinen narsisti, mutta sekään ei ole omaa "ansiotani" ja on rakkaudella korjattavissa.

ap

Ei sinua kukaan tule aidosti rakastamaan jos pysyt tuollaisena etkä ota vastuuta omasta persoonallisuudestasi ja onnellisuudestasi. Täällähän sitä on yritetty sinulle kertoa muttet kykene prosessoimaan asiaa.

Ainoastaan läheisriippuvaisen miehen voit saada, mutta se ei ole oikeaa rakkautta nähnytkään vaan epätervettä riippuvuutta. Suosittelen sinulle ihan terapiaa kun selkeästi vanhempasi eivät ole antaneet sinulle eväitä ihmissuhteisiin tarjoamalla terveen ja rakastavan lapsuuden.

Olet väärässä. Et ymmärrä rakkautta, kun väität tuollaista. Ihmiset parantaa toiset ihmiset. En minä itse. Tai itse teen sen työn, mutta toisten rakkauden avulla. Sanoihan joku tässä ketjussa löytäneensä vierelleen miehen, joka rakasti hänet ehjäksi ja kun nainen oli ehjä hän jätti miehen, koska suhde ei olisi alkanut ilman hänen rikkoutuneisuuttaan. Toki tylyä tavallaan, mutta näitähän nyt tapahtuu.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sai minut tajuamaan, että ainoastaan rakkaudella on merkitystä. Se on kaikkein tärkein asia elämässä. Miksi ihmeessä heittäisin sen pois? Mitä varten? Minua harmittaa, ettei hänestä ollut jakamaan sitä minun kanssani, enkä tiedä kenestä olisi, koska kaipaan häntä edelleen. Mutta vaikeaahan se on mennä kellekään rakkautta pakkosyöttämäänkään, varsinkin kun olen rakkaudessa täysi noviisi eli en edes tiedä, mitä on osata rakastaa. En voisi luvata hänelle yhtikäs mitään. Minusta se olisi seikkailu, mutta ehkä vain sellainen, jonka minä haluan seikkailla, ja hän ei.

ap

Sä et kuule näköjään tajua rakastamisesta ja rakkaudesta yhtikäs mitään. Se tunne mitä nyt hellit ja vaalit ja märehdit ei ole rakkautta vaan neuroottinen fiksaatio, joka ei maailmaa kaunista eikä sinua jalosta.

Tajuanpas. Kyllä se tunne mitä häntä kohtaan tunsin oli ja on rakkautta.

ap

Rakkaus on sitä että haluaa toiselle hyvää, arvostaa toisen näkemyksiä ja tapaa olla, tuntee yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä, nauraa samoille asioille, sietää toisen virheitä ja antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, kaikkine puolineen.

Sinä et halunnut tätä miestä. Haluat sellaisen miehen joka on erilainen ainakin sillä tavalla, että haluaisi olla sinun kanssasi; tämä ei ole se mies. Olet rakastunut johonkin kuvaan päässäsi, ja sijoittamalla tämän kuvan tähän miesparkaan tulet loukanneeksi (syvästi) tuon ihmisen oikeutta olla juuri oma ainutlaatuinen itsensä.

Miten niin olen millään tavalla loukannut hänä, kun hän ei edes tiedä, mitä ajattelen? Vastaa.

Ja hänen kohdallaan minä juuri ymmärsin, mitä on rakastaa toista, vaikka näkee hänen vikansa ja puuttensa. Rakastin niitä! Ymmärsin hänen sitoutumiskammoaan. En painostanut. Kerroin ihastumisestani siksi, että tilanne oli se, että emme ehkä olisi nähneet enää, ja halusin, ettei asia jää minua vaivaamaan eikä salaisuudeksi ja halusin avata sanattomana välissämme pyörineen asian.

ap

Eihän hän loukkaannu tuosta, jos ei siitä tiedä, että sillä tavalla et loukkaa häntä.. Mutta loukkaat ihmisen oikeutta olla oma itsensä toivomalla että hän olisi toisenlainen, rakastaisi sinua ja korjaisi ja parantaisi sinut. Kun hän ei ole sellainen. 

Minun "virheeni" ehkä oli se, että meninkin kritiikittömästi uskomaan tuon hänestä, kun hän halusi minulle sellaisena esiintyä niin kauan kuin se oli kivaa. Kun hän huomasi, että otinkin sen tosissani, niin sitten se ei ollut enää niin kivaa. Mun ois pitänyt jotenkin tajuta, etteihän kukaan nyt tosissaan halua toista korjata ja auttaa.

ap

Niinpä. Ei meistä ole korjaamaan toisiamme. Kuljetaan täällä elämässä pätkiä joskus jonkun toisen kanssa, mutta jokainen elää kyllä sen oman elämänsä ja on siitä itse vastuussa. Äidit kantaa toki lapsiaan alkumatkasta, kuka nyt mitenkin kykenee, mutta lapsetkin kasvavat äitiensä helmoista ja ovat sitten omassa varassaan, äidin avun ulottumattomissa... että edes siinä suhteessa ei ole loputonta valtaa eikä siten loputonta vastuutakaan.

Minusta tämä on lohdullista. Mutta jos persoonana on sillä tavalla epäkypsä, ettei halua ottaa itse vastuuta omasta kasvustaan ja onnellisuudestaan, vaan aina kaipaa vain kukkakeppiä jonka ympärille liaanina kietoutua, ei tämä ajatus olekaan lohduttava vaan pelottava.

Sinä olet epäkypsä, kun puhut noin ilkeästi muista ihmisistä. Tällä miehellä on ollut aivan hirveä äitisuhde, siellä ei ole äiti todellakaan kannatellut matkaan. Ja sinä ilkeä ihminen sälytät sen silti tämän aikuisen harteille? Aivan kuten joku ketjun alussa sanoi, jos sinua ei ole koskaan rakastettu tai kannateltu, niin et voi kannatella etkä rakastaa itsekään itseäsi. Silloin siihen tarvitaan muita, mutta älä sinä toki vaivaudu, ne ihmiset kutsutaan siihen tehtävään muutenkin, ei kenenkään kuulukaan uhrautua, koska sekään ei olisi rakkautta.

ap

Lainaamasi kommentti ei ollut ilkeä muita ihmisiä kohtaan. Omasi on; haikailemasi miehen hirveä äiti on tietysti hirveä omien kokemuksiensa vuoksi. Hän ei ole luultavasti sille asialle mitään voinut. Ehkä hänellä ei ole ollut kykyä eikä voimia eikä tilaisuutta ottaa vastuuta omasta kohtalostaan ja kehityksestään. Entä sillä miehellä? Entä sinulla itselläsi?

Miten muuten voisi olla. 

Ketä sinä rakastat muka oikeasti? Haluat hyvää vain ja ainoastaan itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sai minut tajuamaan, että ainoastaan rakkaudella on merkitystä. Se on kaikkein tärkein asia elämässä. Miksi ihmeessä heittäisin sen pois? Mitä varten? Minua harmittaa, ettei hänestä ollut jakamaan sitä minun kanssani, enkä tiedä kenestä olisi, koska kaipaan häntä edelleen. Mutta vaikeaahan se on mennä kellekään rakkautta pakkosyöttämäänkään, varsinkin kun olen rakkaudessa täysi noviisi eli en edes tiedä, mitä on osata rakastaa. En voisi luvata hänelle yhtikäs mitään. Minusta se olisi seikkailu, mutta ehkä vain sellainen, jonka minä haluan seikkailla, ja hän ei.

ap

Sä et kuule näköjään tajua rakastamisesta ja rakkaudesta yhtikäs mitään. Se tunne mitä nyt hellit ja vaalit ja märehdit ei ole rakkautta vaan neuroottinen fiksaatio, joka ei maailmaa kaunista eikä sinua jalosta.

Tajuanpas. Kyllä se tunne mitä häntä kohtaan tunsin oli ja on rakkautta.

ap

Rakkaus on sitä että haluaa toiselle hyvää, arvostaa toisen näkemyksiä ja tapaa olla, tuntee yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä, nauraa samoille asioille, sietää toisen virheitä ja antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, kaikkine puolineen.

Sinä et halunnut tätä miestä. Haluat sellaisen miehen joka on erilainen ainakin sillä tavalla, että haluaisi olla sinun kanssasi; tämä ei ole se mies. Olet rakastunut johonkin kuvaan päässäsi, ja sijoittamalla tämän kuvan tähän miesparkaan tulet loukanneeksi (syvästi) tuon ihmisen oikeutta olla juuri oma ainutlaatuinen itsensä.

Miten niin olen millään tavalla loukannut hänä, kun hän ei edes tiedä, mitä ajattelen? Vastaa.

Ja hänen kohdallaan minä juuri ymmärsin, mitä on rakastaa toista, vaikka näkee hänen vikansa ja puuttensa. Rakastin niitä! Ymmärsin hänen sitoutumiskammoaan. En painostanut. Kerroin ihastumisestani siksi, että tilanne oli se, että emme ehkä olisi nähneet enää, ja halusin, ettei asia jää minua vaivaamaan eikä salaisuudeksi ja halusin avata sanattomana välissämme pyörineen asian.

ap

Eihän hän loukkaannu tuosta, jos ei siitä tiedä, että sillä tavalla et loukkaa häntä.. Mutta loukkaat ihmisen oikeutta olla oma itsensä toivomalla että hän olisi toisenlainen, rakastaisi sinua ja korjaisi ja parantaisi sinut. Kun hän ei ole sellainen. 

Minun "virheeni" ehkä oli se, että meninkin kritiikittömästi uskomaan tuon hänestä, kun hän halusi minulle sellaisena esiintyä niin kauan kuin se oli kivaa. Kun hän huomasi, että otinkin sen tosissani, niin sitten se ei ollut enää niin kivaa. Mun ois pitänyt jotenkin tajuta, etteihän kukaan nyt tosissaan halua toista korjata ja auttaa.

ap

Niinpä. Ei meistä ole korjaamaan toisiamme. Kuljetaan täällä elämässä pätkiä joskus jonkun toisen kanssa, mutta jokainen elää kyllä sen oman elämänsä ja on siitä itse vastuussa. Äidit kantaa toki lapsiaan alkumatkasta, kuka nyt mitenkin kykenee, mutta lapsetkin kasvavat äitiensä helmoista ja ovat sitten omassa varassaan, äidin avun ulottumattomissa... että edes siinä suhteessa ei ole loputonta valtaa eikä siten loputonta vastuutakaan.

Minusta tämä on lohdullista. Mutta jos persoonana on sillä tavalla epäkypsä, ettei halua ottaa itse vastuuta omasta kasvustaan ja onnellisuudestaan, vaan aina kaipaa vain kukkakeppiä jonka ympärille liaanina kietoutua, ei tämä ajatus olekaan lohduttava vaan pelottava.

Sinä olet epäkypsä, kun puhut noin ilkeästi muista ihmisistä. Tällä miehellä on ollut aivan hirveä äitisuhde, siellä ei ole äiti todellakaan kannatellut matkaan. Ja sinä ilkeä ihminen sälytät sen silti tämän aikuisen harteille? Aivan kuten joku ketjun alussa sanoi, jos sinua ei ole koskaan rakastettu tai kannateltu, niin et voi kannatella etkä rakastaa itsekään itseäsi. Silloin siihen tarvitaan muita, mutta älä sinä toki vaivaudu, ne ihmiset kutsutaan siihen tehtävään muutenkin, ei kenenkään kuulukaan uhrautua, koska sekään ei olisi rakkautta.

ap

Lainaamasi kommentti ei ollut ilkeä muita ihmisiä kohtaan. Omasi on; haikailemasi miehen hirveä äiti on tietysti hirveä omien kokemuksiensa vuoksi. Hän ei ole luultavasti sille asialle mitään voinut. Ehkä hänellä ei ole ollut kykyä eikä voimia eikä tilaisuutta ottaa vastuuta omasta kohtalostaan ja kehityksestään. Entä sillä miehellä? Entä sinulla itselläsi?

Miten muuten voisi olla. 

Ketä sinä rakastat muka oikeasti? Haluat hyvää vain ja ainoastaan itsellesi.

Miksei se äiti sille mitään voinut jos hänen poikansa pitää nyt voida? Vastaa.

ap

Selkäpiitä karmivaa luettavaa 😑. Hakeudu hoitoon oman itsesi vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sai minut tajuamaan, että ainoastaan rakkaudella on merkitystä. Se on kaikkein tärkein asia elämässä. Miksi ihmeessä heittäisin sen pois? Mitä varten? Minua harmittaa, ettei hänestä ollut jakamaan sitä minun kanssani, enkä tiedä kenestä olisi, koska kaipaan häntä edelleen. Mutta vaikeaahan se on mennä kellekään rakkautta pakkosyöttämäänkään, varsinkin kun olen rakkaudessa täysi noviisi eli en edes tiedä, mitä on osata rakastaa. En voisi luvata hänelle yhtikäs mitään. Minusta se olisi seikkailu, mutta ehkä vain sellainen, jonka minä haluan seikkailla, ja hän ei.

ap

Sä et kuule näköjään tajua rakastamisesta ja rakkaudesta yhtikäs mitään. Se tunne mitä nyt hellit ja vaalit ja märehdit ei ole rakkautta vaan neuroottinen fiksaatio, joka ei maailmaa kaunista eikä sinua jalosta.

Tajuanpas. Kyllä se tunne mitä häntä kohtaan tunsin oli ja on rakkautta.

ap

Rakkaus on sitä että haluaa toiselle hyvää, arvostaa toisen näkemyksiä ja tapaa olla, tuntee yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä, nauraa samoille asioille, sietää toisen virheitä ja antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, kaikkine puolineen.

Sinä et halunnut tätä miestä. Haluat sellaisen miehen joka on erilainen ainakin sillä tavalla, että haluaisi olla sinun kanssasi; tämä ei ole se mies. Olet rakastunut johonkin kuvaan päässäsi, ja sijoittamalla tämän kuvan tähän miesparkaan tulet loukanneeksi (syvästi) tuon ihmisen oikeutta olla juuri oma ainutlaatuinen itsensä.

Miten niin olen millään tavalla loukannut hänä, kun hän ei edes tiedä, mitä ajattelen? Vastaa.

Ja hänen kohdallaan minä juuri ymmärsin, mitä on rakastaa toista, vaikka näkee hänen vikansa ja puuttensa. Rakastin niitä! Ymmärsin hänen sitoutumiskammoaan. En painostanut. Kerroin ihastumisestani siksi, että tilanne oli se, että emme ehkä olisi nähneet enää, ja halusin, ettei asia jää minua vaivaamaan eikä salaisuudeksi ja halusin avata sanattomana välissämme pyörineen asian.

ap

Eihän hän loukkaannu tuosta, jos ei siitä tiedä, että sillä tavalla et loukkaa häntä.. Mutta loukkaat ihmisen oikeutta olla oma itsensä toivomalla että hän olisi toisenlainen, rakastaisi sinua ja korjaisi ja parantaisi sinut. Kun hän ei ole sellainen. 

Minun "virheeni" ehkä oli se, että meninkin kritiikittömästi uskomaan tuon hänestä, kun hän halusi minulle sellaisena esiintyä niin kauan kuin se oli kivaa. Kun hän huomasi, että otinkin sen tosissani, niin sitten se ei ollut enää niin kivaa. Mun ois pitänyt jotenkin tajuta, etteihän kukaan nyt tosissaan halua toista korjata ja auttaa.

ap

Niinpä. Ei meistä ole korjaamaan toisiamme. Kuljetaan täällä elämässä pätkiä joskus jonkun toisen kanssa, mutta jokainen elää kyllä sen oman elämänsä ja on siitä itse vastuussa. Äidit kantaa toki lapsiaan alkumatkasta, kuka nyt mitenkin kykenee, mutta lapsetkin kasvavat äitiensä helmoista ja ovat sitten omassa varassaan, äidin avun ulottumattomissa... että edes siinä suhteessa ei ole loputonta valtaa eikä siten loputonta vastuutakaan.

Minusta tämä on lohdullista. Mutta jos persoonana on sillä tavalla epäkypsä, ettei halua ottaa itse vastuuta omasta kasvustaan ja onnellisuudestaan, vaan aina kaipaa vain kukkakeppiä jonka ympärille liaanina kietoutua, ei tämä ajatus olekaan lohduttava vaan pelottava.

Sinä olet epäkypsä, kun puhut noin ilkeästi muista ihmisistä. Tällä miehellä on ollut aivan hirveä äitisuhde, siellä ei ole äiti todellakaan kannatellut matkaan. Ja sinä ilkeä ihminen sälytät sen silti tämän aikuisen harteille? Aivan kuten joku ketjun alussa sanoi, jos sinua ei ole koskaan rakastettu tai kannateltu, niin et voi kannatella etkä rakastaa itsekään itseäsi. Silloin siihen tarvitaan muita, mutta älä sinä toki vaivaudu, ne ihmiset kutsutaan siihen tehtävään muutenkin, ei kenenkään kuulukaan uhrautua, koska sekään ei olisi rakkautta.

ap

Lainaamasi kommentti ei ollut ilkeä muita ihmisiä kohtaan. Omasi on; haikailemasi miehen hirveä äiti on tietysti hirveä omien kokemuksiensa vuoksi. Hän ei ole luultavasti sille asialle mitään voinut. Ehkä hänellä ei ole ollut kykyä eikä voimia eikä tilaisuutta ottaa vastuuta omasta kohtalostaan ja kehityksestään. Entä sillä miehellä? Entä sinulla itselläsi?

Miten muuten voisi olla. 

Ketä sinä rakastat muka oikeasti? Haluat hyvää vain ja ainoastaan itsellesi.

Miksei se äiti sille mitään voinut jos hänen poikansa pitää nyt voida? Vastaa.

ap

Ei tuo ole oleellinen kysymys. On tyhmää kysyä miksei äiti voinut, kun ei vaan voinut.

Ehkä ei poikakaan voi. Sitten se on vaan oi voi. Missään tapauksessa kukaan muu ei voi ottaa hänestä vastuutaan ja tehdä häntä onnelliseksi hänen puolestaan. Se vaan on niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sai minut tajuamaan, että ainoastaan rakkaudella on merkitystä. Se on kaikkein tärkein asia elämässä. Miksi ihmeessä heittäisin sen pois? Mitä varten? Minua harmittaa, ettei hänestä ollut jakamaan sitä minun kanssani, enkä tiedä kenestä olisi, koska kaipaan häntä edelleen. Mutta vaikeaahan se on mennä kellekään rakkautta pakkosyöttämäänkään, varsinkin kun olen rakkaudessa täysi noviisi eli en edes tiedä, mitä on osata rakastaa. En voisi luvata hänelle yhtikäs mitään. Minusta se olisi seikkailu, mutta ehkä vain sellainen, jonka minä haluan seikkailla, ja hän ei.

ap

Sä et kuule näköjään tajua rakastamisesta ja rakkaudesta yhtikäs mitään. Se tunne mitä nyt hellit ja vaalit ja märehdit ei ole rakkautta vaan neuroottinen fiksaatio, joka ei maailmaa kaunista eikä sinua jalosta.

Tajuanpas. Kyllä se tunne mitä häntä kohtaan tunsin oli ja on rakkautta.

ap

Rakkaus on sitä että haluaa toiselle hyvää, arvostaa toisen näkemyksiä ja tapaa olla, tuntee yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä, nauraa samoille asioille, sietää toisen virheitä ja antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, kaikkine puolineen.

Sinä et halunnut tätä miestä. Haluat sellaisen miehen joka on erilainen ainakin sillä tavalla, että haluaisi olla sinun kanssasi; tämä ei ole se mies. Olet rakastunut johonkin kuvaan päässäsi, ja sijoittamalla tämän kuvan tähän miesparkaan tulet loukanneeksi (syvästi) tuon ihmisen oikeutta olla juuri oma ainutlaatuinen itsensä.

Miten niin olen millään tavalla loukannut hänä, kun hän ei edes tiedä, mitä ajattelen? Vastaa.

Ja hänen kohdallaan minä juuri ymmärsin, mitä on rakastaa toista, vaikka näkee hänen vikansa ja puuttensa. Rakastin niitä! Ymmärsin hänen sitoutumiskammoaan. En painostanut. Kerroin ihastumisestani siksi, että tilanne oli se, että emme ehkä olisi nähneet enää, ja halusin, ettei asia jää minua vaivaamaan eikä salaisuudeksi ja halusin avata sanattomana välissämme pyörineen asian.

ap

Eihän hän loukkaannu tuosta, jos ei siitä tiedä, että sillä tavalla et loukkaa häntä.. Mutta loukkaat ihmisen oikeutta olla oma itsensä toivomalla että hän olisi toisenlainen, rakastaisi sinua ja korjaisi ja parantaisi sinut. Kun hän ei ole sellainen. 

Minun "virheeni" ehkä oli se, että meninkin kritiikittömästi uskomaan tuon hänestä, kun hän halusi minulle sellaisena esiintyä niin kauan kuin se oli kivaa. Kun hän huomasi, että otinkin sen tosissani, niin sitten se ei ollut enää niin kivaa. Mun ois pitänyt jotenkin tajuta, etteihän kukaan nyt tosissaan halua toista korjata ja auttaa.

ap

Niinpä. Ei meistä ole korjaamaan toisiamme. Kuljetaan täällä elämässä pätkiä joskus jonkun toisen kanssa, mutta jokainen elää kyllä sen oman elämänsä ja on siitä itse vastuussa. Äidit kantaa toki lapsiaan alkumatkasta, kuka nyt mitenkin kykenee, mutta lapsetkin kasvavat äitiensä helmoista ja ovat sitten omassa varassaan, äidin avun ulottumattomissa... että edes siinä suhteessa ei ole loputonta valtaa eikä siten loputonta vastuutakaan.

Minusta tämä on lohdullista. Mutta jos persoonana on sillä tavalla epäkypsä, ettei halua ottaa itse vastuuta omasta kasvustaan ja onnellisuudestaan, vaan aina kaipaa vain kukkakeppiä jonka ympärille liaanina kietoutua, ei tämä ajatus olekaan lohduttava vaan pelottava.

Sinä olet epäkypsä, kun puhut noin ilkeästi muista ihmisistä. Tällä miehellä on ollut aivan hirveä äitisuhde, siellä ei ole äiti todellakaan kannatellut matkaan. Ja sinä ilkeä ihminen sälytät sen silti tämän aikuisen harteille? Aivan kuten joku ketjun alussa sanoi, jos sinua ei ole koskaan rakastettu tai kannateltu, niin et voi kannatella etkä rakastaa itsekään itseäsi. Silloin siihen tarvitaan muita, mutta älä sinä toki vaivaudu, ne ihmiset kutsutaan siihen tehtävään muutenkin, ei kenenkään kuulukaan uhrautua, koska sekään ei olisi rakkautta.

ap

Lainaamasi kommentti ei ollut ilkeä muita ihmisiä kohtaan. Omasi on; haikailemasi miehen hirveä äiti on tietysti hirveä omien kokemuksiensa vuoksi. Hän ei ole luultavasti sille asialle mitään voinut. Ehkä hänellä ei ole ollut kykyä eikä voimia eikä tilaisuutta ottaa vastuuta omasta kohtalostaan ja kehityksestään. Entä sillä miehellä? Entä sinulla itselläsi?

Miten muuten voisi olla. 

Ketä sinä rakastat muka oikeasti? Haluat hyvää vain ja ainoastaan itsellesi.

Miksei se äiti sille mitään voinut jos hänen poikansa pitää nyt voida? Vastaa.

ap

Ei tuo ole oleellinen kysymys. On tyhmää kysyä miksei äiti voinut, kun ei vaan voinut.

Ehkä ei poikakaan voi. Sitten se on vaan oi voi. Missään tapauksessa kukaan muu ei voi ottaa hänestä vastuutaan ja tehdä häntä onnelliseksi hänen puolestaan. Se vaan on niin.

Olen tästä hieman eri mieltä, mutta kuten sanoin oma keskeneräisyyteni tuli eteen miehen rakastamiseksi ja auttamiseksi. Näen kyllä edelleen, että häntä pitäisi jonkun rakastaa ja hänelle apua antaa, mutta otin torjunnat itseeni. Inhimillistä toki, mutta toivon, etten olisi ottanut. Voi ihmistä joskus rakastaa, vaikkei saa vastarakkautta. Koska näkee, että toinen tarvitsee rakkauden.

ap

Älkää enää vastatko tuon hullun juttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap kuvittelet, että olisit rakastettava kun olet kerta tyhjä, persoonasi olematon ja kehittymätön?

Kuulostat ihan suoraan sanoen ajatuksinesi käänteiseltä narsistilta. Jos et tiedä millainen se on, googlaa.

Oikeanlaisesessa seurassa uskon, että uskallan tulla esiin, enkä usko olevani sisäisesti paha. Sisälläni asuu rakastettava ihminen, joka ei ole esillä, mutta joka haluaa tulla esiin. Se on eräänlaisessa vankilassa ja kaltereissa nyt. Rakkaus poistaisi kalterit.

Saatan olla käänteinen narsisti, mutta sekään ei ole omaa "ansiotani" ja on rakkaudella korjattavissa.

ap

Ei sinua kukaan tule aidosti rakastamaan jos pysyt tuollaisena etkä ota vastuuta omasta persoonallisuudestasi ja onnellisuudestasi. Täällähän sitä on yritetty sinulle kertoa muttet kykene prosessoimaan asiaa.

Ainoastaan läheisriippuvaisen miehen voit saada, mutta se ei ole oikeaa rakkautta nähnytkään vaan epätervettä riippuvuutta. Suosittelen sinulle ihan terapiaa kun selkeästi vanhempasi eivät ole antaneet sinulle eväitä ihmissuhteisiin tarjoamalla terveen ja rakastavan lapsuuden.

Olet väärässä. Et ymmärrä rakkautta, kun väität tuollaista. Ihmiset parantaa toiset ihmiset. En minä itse. Tai itse teen sen työn, mutta toisten rakkauden avulla. Sanoihan joku tässä ketjussa löytäneensä vierelleen miehen, joka rakasti hänet ehjäksi ja kun nainen oli ehjä hän jätti miehen, koska suhde ei olisi alkanut ilman hänen rikkoutuneisuuttaan. Toki tylyä tavallaan, mutta näitähän nyt tapahtuu.

ap

Sinä täällä jankutat etkä ymmärrä. Sori, muut voivatkin olla rakastettavia mutta sinä et vielä sitä ole. Ja pahasti siltä näyttää ettet sellaiseksi kykenekään muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap kuvittelet, että olisit rakastettava kun olet kerta tyhjä, persoonasi olematon ja kehittymätön?

Kuulostat ihan suoraan sanoen ajatuksinesi käänteiseltä narsistilta. Jos et tiedä millainen se on, googlaa.

Oikeanlaisesessa seurassa uskon, että uskallan tulla esiin, enkä usko olevani sisäisesti paha. Sisälläni asuu rakastettava ihminen, joka ei ole esillä, mutta joka haluaa tulla esiin. Se on eräänlaisessa vankilassa ja kaltereissa nyt. Rakkaus poistaisi kalterit.

Saatan olla käänteinen narsisti, mutta sekään ei ole omaa "ansiotani" ja on rakkaudella korjattavissa.

ap

Ei sinua kukaan tule aidosti rakastamaan jos pysyt tuollaisena etkä ota vastuuta omasta persoonallisuudestasi ja onnellisuudestasi. Täällähän sitä on yritetty sinulle kertoa muttet kykene prosessoimaan asiaa.

Ainoastaan läheisriippuvaisen miehen voit saada, mutta se ei ole oikeaa rakkautta nähnytkään vaan epätervettä riippuvuutta. Suosittelen sinulle ihan terapiaa kun selkeästi vanhempasi eivät ole antaneet sinulle eväitä ihmissuhteisiin tarjoamalla terveen ja rakastavan lapsuuden.

Olet väärässä. Et ymmärrä rakkautta, kun väität tuollaista. Ihmiset parantaa toiset ihmiset. En minä itse. Tai itse teen sen työn, mutta toisten rakkauden avulla. Sanoihan joku tässä ketjussa löytäneensä vierelleen miehen, joka rakasti hänet ehjäksi ja kun nainen oli ehjä hän jätti miehen, koska suhde ei olisi alkanut ilman hänen rikkoutuneisuuttaan. Toki tylyä tavallaan, mutta näitähän nyt tapahtuu.

ap

Sinä täällä jankutat etkä ymmärrä. Sori, muut voivatkin olla rakastettavia mutta sinä et vielä sitä ole. Ja pahasti siltä näyttää ettet sellaiseksi kykenekään muuttumaan.

No, usko sinä ihan rauhassa noin, jos se sun oloasi helpottaa.

ap

Niin, se oli ehkä kaikkein kutkuttavinta, kun koin, että minua oikein kutsuttiin rakastamaan tätä miestä. Wow. Ehkä tämän homman anti tosiaan oli se, että havaitsen sitä kautta omat puutteeni ja koitan tehdä niille jotain, kuten joku jo aikaisemmin sanoi. Koska nyt vasta näin, mitä siihen, että kykenee rakastamaan, vaaditaan. Pitää osata rakastaa itseä. Nyt mulla on kova kiire opetella, että voin ehkä sitten joskus rakastaa jonkun, joka siihen ei äitinsä takia kykene, ehjemmäksi, jos en aivan ehjäksi kuitenkaan. Maailmaan tarvitaan rakkautta, on kokemukseni tästä. Vaikkakin sen puutteessa meinaan välillä hukkua epätoivon valtamereen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap lisää itsestäsi? Miten luonnehtisit persoonaa, luonnetta ja tapaasi elää? Haluaisin ymmärtää sinua.

Persoona olematon, kehittymätön. Luonne itseltäkin piilossa. Elän toisille mutta osaan olla terveesti itsekäs ja se tarkoittaa minän suojaamiseen vaadittavalla tavalla itsekäs. Se, mikä on minun minäni suojaamiseen tarvittavaa tervettä itsekkyyttä näyttäytyy muille ohmisille pelkästään itsekkyytenä, mutta sitä se ei ole.

ap

Ja samaa koen olleen tässä miehessä, hänen piti saada ihailua ja muille uskoteltua, että osaa auttaa tukea ja rakastaa, että joku ihailisi häntäkin, mutta kun se ei sitten jäänytkään teatteriksi minun kohdallani, vaan sanoinkin hänelle että oi, anna minulle tuota ihan oikeasti (hän on niin spurgun oloinen, että aika harva varmaan luottaa oikeasti häneen, mutta minä olin niin epätoivoinen, että luotin) niin sitten hän ei voinutkaan sitä mulle antaa. Mutta vaikka tämä hänen tekonsa vaikuttaa itsekkäältä, niin se ei sitä ole, koska hän tarvitsee senkin ihailunsa, vaikka se tekee muille pahaa. Sille pitäisi vain löytää fiksumpi muoto. Siksi haluaisin kertoa hänelle, että älä tee enää tuota, se rikkoo liikaa, sinuun voi rakastua ilmankin.

ap

Kiitos, kun vastasit. Koen ymmärtäväni sinua paremmin nyt.

Entä jos mies kärsii häpeästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap lisää itsestäsi? Miten luonnehtisit persoonaa, luonnetta ja tapaasi elää? Haluaisin ymmärtää sinua.

Persoona olematon, kehittymätön. Luonne itseltäkin piilossa. Elän toisille mutta osaan olla terveesti itsekäs ja se tarkoittaa minän suojaamiseen vaadittavalla tavalla itsekäs. Se, mikä on minun minäni suojaamiseen tarvittavaa tervettä itsekkyyttä näyttäytyy muille ohmisille pelkästään itsekkyytenä, mutta sitä se ei ole.

ap

Ja samaa koen olleen tässä miehessä, hänen piti saada ihailua ja muille uskoteltua, että osaa auttaa tukea ja rakastaa, että joku ihailisi häntäkin, mutta kun se ei sitten jäänytkään teatteriksi minun kohdallani, vaan sanoinkin hänelle että oi, anna minulle tuota ihan oikeasti (hän on niin spurgun oloinen, että aika harva varmaan luottaa oikeasti häneen, mutta minä olin niin epätoivoinen, että luotin) niin sitten hän ei voinutkaan sitä mulle antaa. Mutta vaikka tämä hänen tekonsa vaikuttaa itsekkäältä, niin se ei sitä ole, koska hän tarvitsee senkin ihailunsa, vaikka se tekee muille pahaa. Sille pitäisi vain löytää fiksumpi muoto. Siksi haluaisin kertoa hänelle, että älä tee enää tuota, se rikkoo liikaa, sinuun voi rakastua ilmankin.

ap

Kiitos, kun vastasit. Koen ymmärtäväni sinua paremmin nyt.

Entä jos mies kärsii häpeästä?

Veikkaan itseasiassa, että kärsii. En vain tiedä, miten osaisin olla ettei se olisi ongelma. Ehkä mun pitäisi olla paksunahkaisempi, mutta olen itseasiassa kuin kuoreton rapu juuri nyt. Luon kuortani uudestaan, hehheh :D Se oli sellainen kolaus. Ja ehkä minunkin sisimmässäni on häpeää. Aion työstää sitä pois.

Meissä oli kuten sanoin sen miehen kanssa aikas paljon samaa ja voi olla, että olin hänellekin kiinnostava persoona (hän oli mulle, vaikken ajatellut sitä niin) mutta en ymmärtänyt arvostaa sitä, koska ...niin en tiedä miksen. Ehkä mä ajattelin, että niitä nyt on 13 tusinassa, kiinnostavia persoonia. Vaikka ei olla ihan mistään peruspakasta kumpikaan, ehkei kumpikaan kauhean usein tapaa ns. sielunkumppania.

ap

Tämä ketjuhan on ehtymätön lähde! ☺