Mitä asioita lapseton ei tiedä vanhemmuudesta?

Se rakkaus omaan lapseen on yksi fraasi, mutta ei sitä kaikki vanhemmatkaan tiedä tai koe.

Niskakakka on sellainen löysä uloste, joka vuotaa lapsen vaipasta ja jota löytyy nimen mukaisesti niskasta saakka. Tätä en tiennyt, ennen kuin sain oman esikoiseni. Enkä sitä, että vaipoissa on tosi isoja eroja istuvuudessa ja kuivana pitämisessä.

En tiennyt millainen jatkuva huolen tunne tulee sydämeen, en tiennyt miten paljon rahaa menee lapsiin, en tiennyt rauhoittuvani ja lopettavani bilettämisen, en tiennyt miten paljon töitä pitää tehdä parisuhteen eteen lapsiarjen keskellä, en tiennyt että pitää lopettaa omien mielihalujen täyttäminen ja keskittyä lasten tarpeisiin, en tiennyt että muutun täysin ihmisenä.

Ehkä se ei ole niinkään tietämisen kuin tuntemisen asia. Kyllähän minäkin voin sanoa tietävänni terveenä ihmisenä, että syöpään kuoleminen voi sattua varmasti kovasti, mutta en ole asiaa tuntenut. Samoin voin sanoa lapsien vanhempana tietäväni (lue:uskovani), että tahaton lapsettomuus on vaikea asia, mutta en minä ole sitä tuntenut ja kokenut. Vanhemmuuden asioista voisi mainita vaikka sen jatkuvan huolen, vaikkei siis olisi varsinaisesti juuri mitään huolia tai murheita lasten kanssa, heistä vaan on aina jotenkin pinnan alla huolissaan, ikäänkuin valmiudessa. Sellaista tunnetta en tiennyt olevan ennen kuin oli omia lapsia, sellaista tunnetta en tuntenut koskaan itsestäni, puolisosta tai oman lapsuudenperheen jäsenistä tai ystävistä. Vain lapsista. 

Ei tiedä miltä se tuntuu.

Vanhempikaan ei voi tietää millaista on olla vaikka naapurin lapsen tai lasten vanhempi. Vaikka periaatteessa tietää, niin käytännössä ei voi tietää. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja kaikki perheet ovat erilaisia. Ei voi tietää millaista on elää toisen nahoissa.

Teoriassa voi tietää paljonkin mutta ei sitä miltä todellisuus tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ei ole niinkään tietämisen kuin tuntemisen asia.

Tarkoitin tässä kyllä nimenomaan tietämistä, mutta oikein hyvä, että teet eron tietämisen ja tuntemisen (kokemisen) välille. Ne kun tosiaan ovat eri asioita. Itse ihmettelen esimerkiksi tuota kolmosen vastausta. Jotenkin pelottava ajatus, että joku voi hankkia lapsia tietämättä, että omat halut on tosiaan asetettava syrjään lasten tarpeiden tieltä. (Tosin eivät läheskään kaikki vanhemmat näin tee, joten ehkä ei pitäisi yllättyä.) -ap

Vierailija kirjoitti:

Vanhempikaan ei voi tietää millaista on olla vaikka naapurin lapsen tai lasten vanhempi..

Ihan totta. Vaikka empatia ja mielikuvitus auttavat meitä ymmärtämään toisiamme, toisen ihmisen kokemukseen ei koskaan pääse suoraan kiinni. Olemme sillä tavalla psykologisesti erillisiä olentoja. Mutta tosiaan mietin nyt enemmän sellaisia tietämisen (ei kokemisen) piiriin kuuluvia asioita. -ap

Sitä syyllisyyden ja huolten määrää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ei ole niinkään tietämisen kuin tuntemisen asia.

Tarkoitin tässä kyllä nimenomaan tietämistä, mutta oikein hyvä, että teet eron tietämisen ja tuntemisen (kokemisen) välille. Ne kun tosiaan ovat eri asioita. Itse ihmettelen esimerkiksi tuota kolmosen vastausta. Jotenkin pelottava ajatus, että joku voi hankkia lapsia tietämättä, että omat halut on tosiaan asetettava syrjään lasten tarpeiden tieltä. (Tosin eivät läheskään kaikki vanhemmat näin tee, joten ehkä ei pitäisi yllättyä.) -ap

Okei mietin uudelleen keksinkö näitä ihan oikeita tietämisen asioita, muuten kuin omalta kohdalta. En minä todellakaan tiennyt kaikkia juttuja vanhemmuudesta, en raskaudesta ja synnyttämisestäkään. En ole koskaan ollut opaskirjojen lukija, eikä ollut samaan aikaan tuttuja raskaana tai pikkulapsivaiheessa aluksi, eikä sukulaisiakaan. Olen aina ollut sellainen "katsotaan sitten"-ihminen, joka ratkoo ongelmat sitä mukaa jos niitä tulee, joten paljonkin on ollut asioita, joita olen tullut tietämään vasta sitten, kun on ollut pakko ne kohdata. Mutta varmastikin kaikki ne asiat olisi ollut tiedettävissä etukäteen ja olisi jokaisen tiedettävissä, jos ovat ottaneet selkoa. Joten vastaukseni on: en keksi sellaista asiaa, jota joku lapseton ei voisi tietää tässä asiassa. Korostan sanaa VOISI. 

Vierailija kirjoitti:

En tiennyt millainen jatkuva huolen tunne tulee sydämeen, en tiennyt miten paljon rahaa menee lapsiin, en tiennyt rauhoittuvani ja lopettavani bilettämisen, en tiennyt miten paljon töitä pitää tehdä parisuhteen eteen lapsiarjen keskellä, en tiennyt että pitää lopettaa omien mielihalujen täyttäminen ja keskittyä lasten tarpeisiin, en tiennyt että muutun täysin ihmisenä.

No tässä ei ole kyllä mulle mitään uutta, mutta taitaa johtua enemmän iästä (41) kuin lapsettomuudesta / lapsellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ei ole niinkään tietämisen kuin tuntemisen asia.

Tarkoitin tässä kyllä nimenomaan tietämistä, mutta oikein hyvä, että teet eron tietämisen ja tuntemisen (kokemisen) välille. Ne kun tosiaan ovat eri asioita. Itse ihmettelen esimerkiksi tuota kolmosen vastausta. Jotenkin pelottava ajatus, että joku voi hankkia lapsia tietämättä, että omat halut on tosiaan asetettava syrjään lasten tarpeiden tieltä. (Tosin eivät läheskään kaikki vanhemmat näin tee, joten ehkä ei pitäisi yllättyä.) -ap

Okei mietin uudelleen keksinkö näitä ihan oikeita tietämisen asioita, muuten kuin omalta kohdalta. En minä todellakaan tiennyt kaikkia juttuja vanhemmuudesta, en raskaudesta ja synnyttämisestäkään. En ole koskaan ollut opaskirjojen lukija, eikä ollut samaan aikaan tuttuja raskaana tai pikkulapsivaiheessa aluksi, eikä sukulaisiakaan. Olen aina ollut sellainen "katsotaan sitten"-ihminen, joka ratkoo ongelmat sitä mukaa jos niitä tulee, joten paljonkin on ollut asioita, joita olen tullut tietämään vasta sitten, kun on ollut pakko ne kohdata. Mutta varmastikin kaikki ne asiat olisi ollut tiedettävissä etukäteen ja olisi jokaisen tiedettävissä, jos ovat ottaneet selkoa. Joten vastaukseni on: en keksi sellaista asiaa, jota joku lapseton ei voisi tietää tässä asiassa. Korostan sanaa VOISI. 

Luulen, että tämä on aika oleellinen juttu. Itse en todellakaan ole "katsotaan sitten" -ihminen enkä voisi kuvitellakaan hankkivani lapsia ottamatta asiasta ensin perinpohjaisesti selvää. Minulle on luonnollista hankkia paljon tietoa aiheista, jotka minua kiinnostavat, ja kahta runsaammin sellaisista, joihin liittyy jokin tärkeä päätös.

Minusta minun tapani on paljon parempi kuin sellainen, jossa edes perustason juttuja lastenhankinnan vaikutuksista omaan elämään jakseta ottaa selvää. (Enkä nyt tarkotia sinua. Sinä vaikutat järkevältä ihmiseltä.) -ap

No kyllä mun mielestä en tiennyt vanhemmuudesta yhtikäs mitään, vaikka olin sisarussarjan nuorin ja kaikilla sisaruksillani oli jo lapsia ja heitä olin todella paljon hoitanut. Ja olin lisäksi ollut päiväkodissa töissä. Lapsista tiesin aika paljon kokemuksen kautta, mutta vanhemmuudesta en mitään. Tuossa joku sanoi, että muuttui ihmisenä täysin, ja kyllä mulle kävi ihan samoin ja vuosien varrella se muuttuminen, eli mun mielestä kasvaminen, jatkuu. Katson asioita paljon laajemmasta perspektiivistä kuin ennen, en pelkästään omasta näkövinkkelistä ja asiat huolettavat ihan eri tavalla, paitsi omien lasten osalta, myös ihan koko maailman osalta. Ja kaikessa tulee ne omat lapset ykkösenä, ihan kaikessa. Siis tarkoitan, lapset menevät aina itseni edelle, työn edelle, harrastusten edelelle, ystävien edelle jne. Ja tämä ei tarkoita, että olisin mikään marttyyriäiti, toki mulla on paljon muutakin kuin lapset, mutta tärkeysjärjestys on tuo.

En osannut kuvitella miten raskasta lapsiperhe-elämä voi olla, univelat, lasten sairastelut, myöhemmin kouluasiat, vaikka meillä ollaankin sairastettu varmasti keskivertoa vähemmän ja oppimisessa ei ole mitään vaikeuksia, koulukäynti-inho sen sijaan on huipussaan.

Kaikkein eniten kuitenkin on yllättänyt se järisyttävä rakkaus, mitä siihen omaan lapseen tuntee ja millaisella voimalla se vyöryy kaiken ylitse. Sitä ikäänkuin rakastuu omaan lapseensa, hetken aikaa pienen vauvan äitinä on aivan valtavan tunnemyrskyn kourissa, en voinut kuvitellakaan sitä tunnetta, sitä ei voi verrata mihinkään. Muistan miten usein tuli itku kun katselin vauvaani ja tunsin niin suurta rakkautta ja se rakkaus on juuri sellaista, että mitään ei odota siltä vauvalta ja millään muulla ei juuri sillä hetkellä ole merkitystä, koko maailma ja koko elämä on siinä. Ei sitä voi selittää, se on mun mielestä pyhää ja suorastaan jumalallista (en ole uskovainen), ehdottomasti suurin ja ihmeellisin tunne mitä koskaan olen kokenut. Rakastan miestäni ja mulla on rakkaita ystäviä, mutta se on ihan erilaista rakkautta, kuin rakkaus omaan lapseen. En tiedä, onko kaikilla näin, mutta tämä on mun kokemus.

Se, miltä se tuntuu. Pikkulapsiperheen elämä näyttää ulospäin erilaiselta kuin miltä se tuntuu.

Eivät kaikki vain tiedä tai jaksa selvittää. Tältäkin palstalta muistan aloituksen, jossa joku tuore äiti ihmetteli miten lapsi oli valvottanut jo kaksi viikkoa putkeen. Että miten se voi olla mahdollista, eivätkö lapset lopulta väsy ja nuku kokonaisia öitä. Jos tuo oli ensimmäinen yllätys, vanhemmuudesta tulee kyllä pakostakin aika rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Väitetään, ettei ihminen voi tietää, minkälaista lapsen kanssa on, ennen kuin saa lapsen itse. En tiedä, olenko sitten jotenkin tavallista valveutuneempi yksilö, mutta aika harvakseltaan sitä kuulee mitään uutta. Paljon puhuttavat isoimmat vaikeudet ja ilonaiheet ovat vuodesta toiseen samoja, ja ihmettelen, miten kukaan, jonka lähipiirissä on lisäännytty (tai joka vähän hakee tietoa asiasta), voi yllättyä vaikkapa siitä, että pienet lapset valvottavat ja että valvominen voi aiheuttaa univaikeuksia vuosiksi.

Mutta mitä sitten olisivat sellaiset asiat, joita lapseton ei oikeasti tiedä vanhemmuudesta?

Tietäminen ja asian kokeminen ovat eri asia. Sinäänsä mitään ei tullut yllätyksenä, mutta se kuinka tilanteen kokee onkin sitten eri asia.

Varmasti voi TIETÄÄ kaiken ennen lapsia. Mutta tietäminen ei ole sama kuin kokeminen, eläminen ja tunteminen.

Korostaisin myös tietämisen ja tuntemisen eroja. Kyllähän minä tiesin että lantion seutu löystyy raskauden loppumetreillä, mutta se tunne kun yrität kääntää kylkeä nostamalla lantiota ihan tavallisesti ja koko lantion seutu ja alaselkä huutaa hoosiannaa joka ikinen kerta ja luut ja niveleet valuu minne sattuu. Tai jos hetkenkin tahdot maata selälläsi niin saat melkein sydänkohtauksen ja joudut haukkomaan happea pystyasennossa minuutin verran ennen kuin pystyt puhumaan.

Sellaista kaikkea joutavaa arkista tietoa erilaisista lastenlauluyhtyeistä, eri vaunujen ominaisuuksista, kantoliinailuista, neuvoloissa asioimisesta, kasvukäyristä, sairaalan synnytys- ja lastenosastojen toiminnasta ja niin edelleen ei kyllä tule helposti kohdanneeksi lapsettomana. Toisin kuin ne isot ja tärkeät asiat, nämä ovat myös ihan turhia useimmille lapsettomille. Se, mitkä välikausihaalarit ovat parhaat, tuskin esimerkiksi vaikuttaa kenenkään lapsettoman päätökseen lasten hankinnasta.

Vastaus taitaa siis olla että ei ole mitään sellaista mitä lapseton ei voisi tietää. Kaiken voi kysyä toiselta, lukea kirjoista tai netistä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus taitaa siis olla että ei ole mitään sellaista mitä lapseton ei voisi tietää. Kaiken voi kysyä toiselta, lukea kirjoista tai netistä tms.

Ja silti jotkut ryhtyvät vanhemmuuteen tietämättä edes perusjuttuja. Minusta se on käsittämätöntä, mutta kaipa joillekin riittää tieto siitä, että ennenkin siitä on selvitty ja kyllä minäkin onnistun vanhemmuudessa kun kerran muutkin ovat. Kunpa tämä vain pitäisi paikkaansa... -ap