Riitaa miehen kanssa omista rajoista kertomisesta
Minulla on tapana puhua miehelle illalla sängyssä mielessäni pyörivistä asioista. Varsinkin suhteen alkuaikoina mies jaksoi kuunnella, mutta sitten hän alkoi väsyä ilmeisesti puheripuleihini ja kävi niin, että hän vain yksinkertaisesti nukahti kesken lauseeni. Minusta se oli epäkunnioittavaa. Pyysin, että voisitko sanoa kun sinua alkaa väsyttää liikaa, tuntuu todella pahalta, kun nukahdat kesken lauseeni. Mies ei koskaan luvannut edes koittaa. En ymmärrä miksi. Miksei hän voi sanoa että nyt mua väsyttää? Hän jaksaa kuitenkin kuunnella eri aikoja minua, joten en voi ennustaa milloin kuorsaus alkaa kuulua.
En ole saanut miestä vieläkään sanomaan, että hän ei enää jaksa kuunnella vaan haluaa käydä nukkumaan. Meillä on muutenkin ongelmia ssitä, että mun pitäisi osata lukea miehen ajatuksia.
Kommentit (177)
Siis meillä on varmaan ongelmia isomminkin juuri tällä kommunikaatioalueella :( Haluaisin miehen kertovan millainen on, mutta mies on minusta jotenkin simpukka. No, toisaalta mun on vaikeaa kertoa millainen mä olen, koska oma minuuteni on aika olematon.
ap
Kylläpä vaikutat rasittavalta ihmiseltä. Anna miehen nukkua ja hölise joskus toiste. Ei miehen pitäisi joutua sinulle erikseen sanomaan, että haluaa nukkua sängyssä ollessaan. Kasva aikuiseksi ja hoida monologisi päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitäpaitsi mehän menemme asiassa miehen ehtojen mukaan, emmekä minun. Hän nukahtaa edelleen sanomatta mitään, jos minä luulenkin, että asiani kiinnostaa yöllä. Ei tietty pitäisi luulla, mutta olisi helpompaa olla kuvittelematta niin, jos mies sanoisi itse, ettei kiinnosta.
apElämä todellakin on helpompaa kun luulee ja kuvittelee asioita mahdollisimman vähän.
Mitä miehesi vastaa kun kysyt häneltä miksi hän ei kertonut että ei halua kuunnella vaan nukahti?Että hän halusi kuunnella. Eli sen pitäisi pyhittää kuorsaus, että halusi kuunnella. Kun enhän mä sitä tunne, että hän haluaa kuunnella, kun kuorsaaminen on mulle signaali siitä, että olen mitätön kumppanina.
apMitä miehesi siihen vastaa kun kerrot että kuorsaus on sinulle signaali siitä että olet hänelle mitätön kumppanina?
Hän nykyään syyttää minua että mun pitäisi tajuta kysyä häneltä jaksaako hän kuunnella, mikä voisi olla ratkaisu sinänsä, mutta kun minulle tulee siitä alamais-olo, että pitää pyytää lupaa puhua miehelleen.
apKuulostaa enemmän valtataistelulta kuin parisuhteelta.
Niin no sitä se tavallaan on :( En halua olla alamainen ellei toinen sano, että mun on oltava, koska hän ei muuten jaksa minua. Tai en tietty haluaisi silloinkaan olla alamainen, mutta en usko kenenkään rakastavan mua muutenkaan. Eli tasa-arvo ja kunnioitus on mulle jotain ihan hölöhölöä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja että ihmiset jaksavat riidellä joka asiasta. Ole onnellinen jos olet löytänyt jonkun ketä rakastaa ja joka rakastaa sinua, ja jos näin ei ole, eroa ja jatka elämääsi.
No eikö parisuhteissa nyt riidellä vähän joka asiasta. Miten kumpikin voisi olla heti siltään tyytyväinen toisen kaikkiin tapoihin?
apÖö ei. Olemme seurustelleet mieheni kanssa kohta 2 vuotta emmekä ole edes kinastelleet mistään. Saati riidelleet.
No mitä se nyt tähän kuuluu vitun idiootti? Ole onnellinen äläkä tule mulle puukkoa hiromaan haavaani, jossa riidellään kaikesta.
ap[/quoteEi ihme että riidellään, teillä ei saa edes nukkua kun on väsynyt.
No saa, mutta jos mä puhun, niin aika normaalia olisi ilmaista, että keskustellaan huomenna tai en jaksa nyt kuunnella tai whatever, eikä vain vaipua uneen.
apOhis : onko ap. sun sukunimi Kujanpää?
Vierailija kirjoitti:
Siis meillä on varmaan ongelmia isomminkin juuri tällä kommunikaatioalueella :( Haluaisin miehen kertovan millainen on, mutta mies on minusta jotenkin simpukka. No, toisaalta mun on vaikeaa kertoa millainen mä olen, koska oma minuuteni on aika olematon.
ap
Kannattaisiko kuitenkin aloittaa siitä oman minuuden vahvistamisesta, jos se ei onnistu kumppanin kanssa niin sitten ilman.
Luin koko ketjun. Huh huh. Tuli sellainen fiilis että APllä on huono itsetunto. Se ei kuitenkaan ole miehesi syytä, eikä hän voi sinun itsetuntoasi parantaa. Vain sinä itse voit jos oikein kovasti teet töitä sen asian eteen. Lisäksi tuli sellainenkin fiilis, että en kyllä itse ehkä uskaltaisi tuollaiselle kumppanille sanoa sitä " anteeksi mutta nyt en jaksa kuunnella kun väsyttää " lausetta mitä häneltä toivot kuulevasi. Pelkäisin että saat jonkun raivarin vaan siitäkin.
Mulla meni vähän ohi, että millaisista asioista haluaisit puhua miehellesi silloin iltaisin?
Jälleen yksi vaihtoehto, jutelkaa iltaisin niin, että katsotte toisianne. Kun miehesi silmät menevät kiinni, se on merkki että nukuttaa ja juttelun voi lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä vaikutat rasittavalta ihmiseltä. Anna miehen nukkua ja hölise joskus toiste. Ei miehen pitäisi joutua sinulle erikseen sanomaan, että haluaa nukkua sängyssä ollessaan. Kasva aikuiseksi ja hoida monologisi päivällä.
Tää on ihan totta. Itse olin nuorena samanlainen hölisijä, kun sängyssä sammui valot. Mies jaksoi aikansa yrittää kuunnella mutta sanoi sit suoraan, että voisko olla joku parempi ajankohta näille? Kyllähän se tuntui aluksi pahalta mutta ymmärsin yskän. Tosin sittemmin välit ovat viilentyneet rajusti, olemme eroamassa. Mutta siis monologit ennen nukkumaan menoa, ilman muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni vähän ohi, että millaisista asioista haluaisit puhua miehellesi silloin iltaisin?
No välillä otan esiin asioita meidän suhteeseen liittyen, niissä kuorsaaminen tuntuu pahimmalta. Joskus puhun omasta prosessistani jossa olen ja silloin ymmärrän paremmin, että ei niin jaksa kuunnella. Ja tajuan muutenkin jos ei mies jaksa, mutta en ymmärrä, ettei sitä voi sanoa. Opettaa ikään kuin minulle miten haluaa itseään kohdeltavan. "Älä hölise minulle enää yöllä. Haluan nukkua". Mutta ehkä mun kuuluisi vain tajuta se opettamattakin :(

NYT PÄÄSIT LOPPULAUSEESSA ASIAN YTIMEEN !!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meillä on varmaan ongelmia isomminkin juuri tällä kommunikaatioalueella :( Haluaisin miehen kertovan millainen on, mutta mies on minusta jotenkin simpukka. No, toisaalta mun on vaikeaa kertoa millainen mä olen, koska oma minuuteni on aika olematon.
apKannattaisiko kuitenkin aloittaa siitä oman minuuden vahvistamisesta, jos se ei onnistu kumppanin kanssa niin sitten ilman.
No teen sitäkin kyllä paraikaa. Saa nähdä jos vahvistuu niin paljon, etten tartte koko miestä. En kyllä tiedä, mikä hyvä juttu sekään elämässä sitten on. En tiedä.

apNYT PÄÄSIT LOPPULAUSEESSA ASIAN YTIMEEN !!!
Joo jääkööt mies sitten yksin vetämään käteen kun mä lähden.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se muuttuu kidutukseksi jos et anna nukkua kun nukuttaa, Aloita aikaisemmin tai jos jää kesken niin puhu aamiaisella
Antaisin nukkua, mutta kysymys oli miksi mies ei ilmaise, että on väsynyt vaan vain alkaa kuorsata?
Siksi, kun hän nukahtaa niin nopeasti, että ei ehdi sanoa.
No ei hän ole aamulla pahoillaan, että nukahti kesken lauseeni. Jos olisi vain noin kun sanot, niin luulisi, että olisi jopa häpeissään, jota ei siis tarvitse olla, jos nukahtaa nopeammin kuin ehtii tajutakaan. Mutta epäilen, että huomaa kyllä väsymyksensä, mutta ignooraako minut kun vain nukahtaa.
ap
Hehhe, vähän vaikee uskoo että tää ap on ihan tosissaan. Jos olet, vaikuttaa siltä että olet kokenut elämässäsi traumaattisia hylkäämisiä ja sun pitäis kyllä ehdottomasti mennä terapiaan niitä selvittämään. Jos haluat pitää parisuhteesi. Siis ihan tosissaanko ajattelet, että miehen pitäis väkisin yrittää pysyä hereillä ja kuunnella sun jorinoita ja jos nukahtaa niin pyytää väsymystään anteeksi....? Itse suhtaudut miehen tarpeisiin varsin epäkunnioittavasti. Jos jatkat tuota rataa, äijäsi vaihtaa kuule pian petiin missä saa nukkua silloin kun nukuttaa. Lapsellista ajatella että joku ihminen jaksaisi ilta illan perään kuunnella toisen loputonta tajunnanvirtaa päivän kulusta. Johan se on jonkinsortin häirintää.
Vierailija kirjoitti:
Olen esimerkiksi eri mieltä mieheni kanssa siitä, pitäisikö astiat laittaa suoraa koneeseen haisemaan vai täyttää tiskikone kerralla mutta ei me siitä riidellä. Kumpikin tietää että toinen on eri mieltä ja kunnioittaa toisen tapaa. Tässä nyt yksi esimerkki.
Tiskit laitetaan koneeseen, koneen luukku pidetään vähän auki niin ei ala tiskit homehtua ja haista. Voitte olla samaa mielstä. Ei tarvitse kiittää.
135; Mies voisi välttää anteeksipyytämistarpeen sanomalla ettei jaksa enää kuunnella. Ja varmaan on ongelmieni taustalla hylkäämistä. Syytätkö siitä minua?
ap
Aivan sama jos mies jättää, en mä ole häneen koskaan liittynytkään.
ap
[/quote]
>No en välillä aikoihin jutellutkaan. Nyt on taas viimeaikoina tapahtunut sitä. Silloin muistin että aikaisemmin tätä tapahtui jatkuvasti ja alkoi vituttaa ne vanhatkin kaunat. Mies ei ole koskaan pahoitellut, aivan kuin ei käsittäisi, miten loukkaavaa se on. Haluaa siis tahallaan pitää mua loukkaantumisen tilassa, tunnen. Vaikka ehkä ei loogisesti ajateltuna sitten tahallaan, jos ei edes tajua, miten mua on loukannut. Hankalampi homma :/
>Mitä miehesi siihen vastaa kun kerrot että kuorsaus on sinulle signaali siitä että olet hänelle mitätön kumppanina?
>Hän nykyään syyttää minua että mun pitäisi tajuta kysyä häneltä jaksaako hän kuunnella, mikä voisi olla ratkaisu sinänsä, mutta kun minulle tulee siitä alamais-olo, että pitää pyytää lupaa puhua miehelleen.
ap[/quote]
Minäkin loukkaantusin, jos mieheni nukahtaisi kesken minun jutteluni, mutta ymmärtäisin kyllä, että se on ihan luonnollista. Jotkut nukahtavat helpommin kuin toiset. Vetäisin siitä välittömästi sellaisen johtopäätöksen, että suojellakseni itseäni loukkaantumiselta, en juttelisi sängyssä pitkään, enkä varsinkaan mitään tärkeää. Minulle ei tulisi mieleenkään siirtää vastuuta toiselle, että jos minä haluan jutella, sen toisen täytyy osata etukäteen sanoa, jos on vaarana, että hän nukahtaa kesken kaiken. Se nukahtaminen kun on melko normaalia ja odotettavaa, kun ihminen makaa sängyssä.
Sinun miehesi ei ehkä ollut maailman huomaavaisin tuon nukahtamisen jälkiselvittelyissä (en voi oikeasti tietää miten homma meni, kun en ollut paikalla), mutta ihmiset ovat erilaisia ja jos sinä haluat että teidän liitto toimii, sinun kannattaisi opetella antamaan anteeksi ja unohtamaan. Erimielisyydetkin voivat jäädä ratkaisematta eikä tavoitteena tulisikaan olla "voittajan" löytyminen vaan se, että asioihin löytyy toimiva käytäntö, edes jollain lailla sidettävä kompromissi, jos ei muuta.
Jos sinä haluat tietää onko mies oikeasti kiinnostunut sinun jutuistasi, ei kannata vetää johtopäätöksiä tilanteista, joissa mies on väsynyt, nälkäinen, kiireinen tai vihainen. Se on rakkautta, ettei vaadi puolisoltaan mahdottomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meillä on varmaan ongelmia isomminkin juuri tällä kommunikaatioalueella :( Haluaisin miehen kertovan millainen on, mutta mies on minusta jotenkin simpukka. No, toisaalta mun on vaikeaa kertoa millainen mä olen, koska oma minuuteni on aika olematon.
apKannattaisiko kuitenkin aloittaa siitä oman minuuden vahvistamisesta, jos se ei onnistu kumppanin kanssa niin sitten ilman.
No teen sitäkin kyllä paraikaa. Saa nähdä jos vahvistuu niin paljon, etten tartte koko miestä. En kyllä tiedä, mikä hyvä juttu sekään elämässä sitten on. En tiedä.
ap
Mistä et tiedä onko sekään sitten hyvä juttu? Minuuden vahvistuminen, se ettei tarvitse miestä joka mahdollisesti estää minuutta vahvistumasta vai jokin muu?
Kuulostaa enemmän valtataistelulta kuin parisuhteelta.