Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huomenna aika raskaudenkeskeytykseen ja olo on edelleen epävarma.
14.02.2016 |
Ihan kauhea olo. Kello tikittää, eikä mulla ole mitenkään varma olo päätöksestä.
Meillä on kolme lasta, nuorin on vielä alle vuoden ja itse olemme jo lähellä neljääkymppiä.
Olen raskaana, mutta en suunnitellusti, päinvastoin, olemme olleet asiasta hyvin järkyttyneitä. Viikkoja on nyt noin 7-8.
Itse olin aluksi lapsen pitämisen puolella, mies oli ehdottomasti vastaan. Mies ei nähnyt minkäänlaisena vaihtoehtona lapsen pitämistä, sanoi, ettei kertakaikkiaan halua tätä lasta. En minäkään varsinaisesti halua, mutta abortti tuntuu hirvittävältä päätökseltä, toivoisin, että raskaus menisi itsestään kesken, ei tarvitsisi päättää keskeytyksestä, mutta lastakaan ei syntyisi. No, ei näytä menevän kesken, sikiöllä näkyi ultrassa vahva syke.
Olen mieheni kanssa yrittänyt pohtia todellista syytä keskeytykselle. Ulkoiset fasiliteetit ovat kunnossa, talous, terveys, parisuhde, työpaikat, yms. Tuntuu vain, että neljä lasta on paljon, mutta onko liian paljon? Me emme ole enää kovin nuoria, olen jo suureen ääneen julistanut kaikille, että meidän lapset ovat nyt tässä, töihinkin olen ilmoittanut palaavani. Töissä myös hieman kummasteltiin/paheksuttiin jo tätä kolmatta raskauttani.
Myös lasten ikäero ahdistaa. Kahden ensimmäisen välillä ikäeroa oli vain vuosi, elämä oli silloin aika kamalaa ja kaoottista, tuntui todella raskaalta ja ahdistavalta ensimmäiset vuodet. Arki oli yhtä kellontarkkaa aikatauluttamista ruokailuiden ja päiväunien kanssa, jotta paletti pysyi joten kuten kasassa. Oikein puistattaa ajatus kaupassakäynneistä tai kahden pienen raahaamisesta kukonlaulun aikaan päiväkotiin. Arki oli pelkkää suorittamista ja loputonta väsymystä.
Nämä isot lapset ovat nyt koululaisia ja olen todella nauttinut elämästä tämän viimeisen vauvan kanssa. On ollut ihanaa, rentoa, ei paineita, ei suorittamista, vauva on kulkenut kaikessa vanhassa helposti mukana. Nyt, jos tämä neljäs pidettäisiin olisi tuo aiempi kammottava kaaos taas edessä. Ja kahden pienen lisäksi pitäisi revetä vielä kahden koululaisenkin tarpeisiin. En todellakaan tiedä haluanko enää sellaista elämää. En tiedä olisiko se reilua kellekään lapsistamme, että tämä mukava ja leppoisa elämä (äiti kotona vauvan kanssa vastaanottamassa reippaana lapsia koulusta, ja aikaa ja energiaa todella olla kiinnostunut myös isojen lasten asioista) muuttuisi neljännen myötä hullunmyllyksi. Kyllä te tiedätte millaista elämä on kahden ihan pienen kanssa, ikäeroa tulisi nyt 1,5 vuotta.
Ja kaikki liikkuminen, lähteminen, matkustelu, kaikki. Muuttuisi ihan supervaikeaksi taas moneksi vuodeksi.
Lisäksi tiedän, että kaikki ystävät, tuttavat, sukulaiset, esimieheni, kaikki, pitäisivät neljättä lasta virheenä, hulluutena ja typeryytenä. Ja kun itsekin on niin epävarma, niin jos minkäänlaista tukea tai hyväksymntää ei ympäristöltä ole odotettavissa, niin en tiedä miten selviän.
Ja mun työ. Pidän kyllä todella suurena riskinä olla työelämästä tämänikäisenä pois vuosia. Suoranainen uraitsemurha. Ja vaikka kuinka on vakityö, niin enpä tiedä missä mallissa mun tehtäväni olisi enää vuosien päästä. Nyt se vielä on, kun olen sopinut paluusta kesän jälkeen. Jos nyt ilmoitankin toisesta äitiyslomasta putkeen, niin vain taivas tietää, miten tässä käy...
No näiden perusteella päädyimme siis keskeyttämään raskauden, vaikka se ei varsinaisesti kovin hyvältä ja helpottavalta tunnukaan. Aika sille on huomenna.
Olen sitä itkenyt valtavasti, mutta sopeutunut jo ajatukseen. Nyt kuitenkin mieheni käänsi aamulla kelkkaa ja sanoi, että hänen mielestään voisimme kuitenkin pitää vauvan, että kyllä me jotenkin selvitään.
En tajua! Jumalauta se on pari viikkoa vakaasti vaatinut, että raskaus keskeytetään ja saanut minutkin kääntymään puolelleen. Ja nyt alle vuorokausi ennen aborttia kääntääkin takkinsa täysin!
Mä en tajua nyt enää mistää mitään. En mä ole varma, että haluan tämän lapsen, mutta en ole varma haluanko sitä tappaakaan. Olimme kuitenkin jo asian päättäneet, olen käynnistänyt surutyön, hyväksynyt virheeni ja valmistautunut keskeytykseen ja elämään kolmen lapsen äitinä.
En tiedä enää mistään mitään. Kello käy.
Onko teillä mitään kommentoitavaa mun tilanteeseeni?
Ei mulla ole miehen lisäksi ketään muuta jolle asiasta voisi puhua.
Tarvitsisin kipeästi jonkun objektiivisen ihmisen mielipiteen...
Kommentit (133)
Täällä palstalla on varmasti paljon naisia, jotka ovat kokeneet tahattomia keskenmenoja tai kärsivät lapsettomuudesta. Heidän on varmaan vaikea sietää pohdiskelujasi abortista. Älä järkyty näistä kommenteista.
Muista, että päätös on sinun ja miehesi. Niin kuin joku tuossa edellä sanoi, älä dramatisoi raskaudenkeskeytystä. Mieti omat voimavarat ja ennen kaikkea sitä, mihin ja keihin haluat ne käyttää. Halaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä teillä oli ehkäisynä?
Ihan mielenkiinnosta..
Ja sinuna pitäisin lapsen. Meillä on neljä, ja siitä neljännen vauva-ajasta nautin vielä enemmän kuin kolmosen.. 😊
Lisäksi täällä vastaa moni, jolle työura ei ole tärkeä tai sitä ei ole eivätkä pysty samaistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla on varmasti paljon naisia, jotka ovat kokeneet tahattomia keskenmenoja tai kärsivät lapsettomuudesta. Heidän on varmaan vaikea sietää pohdiskelujasi abortista. Älä järkyty näistä kommenteista.
Muista, että päätös on sinun ja miehesi. Niin kuin joku tuossa edellä sanoi, älä dramatisoi raskaudenkeskeytystä. Mieti omat voimavarat ja ennen kaikkea sitä, mihin ja keihin haluat ne käyttää. Halaus
Pitäisin ehdottomasti sinuna. Itse myös pitäisin itsenänikin vielä jos tulisi vahinko. Toki ottaisin kaikki seulat ja istukkabiobsian. Olen jo myös 39 v., nuorin 5 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuossa ole mitään todellisia syitä aborttiin, ei sosiaalisia kuten yleensä. Eli kovasti luotat työpaikkaasi, jota ei tule olemaan, jos teille tulee vielä lapsi. Työelämässä ei ole mikään varmaan tällä hetkellä.
Suoraan sanoen, en näe yhtään syytä päätyä aborttiin, tai no tekosyitä.
Vierailija kirjoitti:
"En mä ole varma, että haluan tämän lapsen, mutta en ole varma haluanko sitä tappaakaan."
Huoh.. tappaa. Ok.
No mitähän muuta se sitten on jos henki otetaan pois? Nirhataan, listitään, kuolletetaan, otetaan pois päiviltä? Se on ihminen, vaikka onkin hyvin hyvin pieni vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Abortilla on seurauksensa. Se on aika jäätävää, kun tunnet sikiön putoavan vessanpönttöön ja raskaushormonit romahtaa. Kivut on järkyttävät ja vuoto voi kestää viikkoja. Se hormoneista johtuva mielialanlasku on hirveä. Sitä tyhjyyden tunnetta ei voi sanoin kuvata. Inhoat omaa peilikuvaasi joka päivä ja mahdollisesti päivä päivältä enemmän. Olet yksin tunteinesi. Aborttia kun ei voi hehkuttaa. Mies ei voi käsittää. Alat vihata miestäsi. Koet ettet ole oikeutettu suruun, koska itse teit valinnan. Suru koteloituu sisälle. Arvostuksesi koko liittoasi kohtaan kyseenalaistuu. Vihaat itseäsi naisena, inhoat seksiä vuosikausia. Jos olet varma, ettei sinulle käy kuten minulle niin mieti vielä.
Sama tilanne ja ikä muuten, mutta en ole raskaana. Pyörittelen että jaksaisinko ja voisinko vielä. Toivon että olisin, ettei tarvitsisi pähkäillä. Tee just niin kuin itsestä tuntuu. Pelkään vaan että kadut aborttia kun noin punnitset. Kannatan ajatusta aikalisästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä kummallakin on alkushokki, joka on ihan täysin normaalia. Miehesi on ajatukselle jo lämmennyt. Minusta sinulla ei olisi ollenkaan huono tilanne jos lapsen päädyt pitämään.
Oma kokemus on sellainen, että neljän kanssa on helpompaa, mitä oli ensimmäisen kanssa. Koska kaikki on jo tuttua puuhaa, tekemisen ja ajankäytön osaa optimoida jo paljon paremmin. Lisäksi se kaoottinen tunnelma äitinä olemisesta on häipynyt. Ikinä en ole katunut sitä, että lapset olen tehnyt. Tiedän, että sitä olisin katunut maailman tappiin saakka, jos olisin jonkun kohdalla tehnyt abortin.
... niin ja abortin tehneenä olet todellakin yksin. Ei ole esikoiaborttikerhoa tai muita vertaisryhmiä. Abortti on ehkä yleisesti hyväksytty tapa toimia, mutta minulle se oli vuosien häpeävankila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Abortti = murha! Miten kolmen lapsen äiti voi edes miettiä tätä vaihtoehtoa!?!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes rupes nyt vain ahneeksi. Se pitääkin nyt ykskaks saada, vaikka ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin. Pidä vain focus siinä. Ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin.
Ei tässä herranjumala mistään autosta tai kesämökistä ole kyse vaan siitä antaako sille lapselle elämän vai ei.
No miksi sille pitäisi antaa elämä? En näe mitään syitä.
Minkälainen ihminen se sinä oikein olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Abortti - ruumiisi ja sielusi muistavat sen aina. Kyse ei ole keskenmenosta. Lapsi oli tarkoitettu tulemaan juuri teille.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen pyhänä moni pitää tyhmää pikku solumöykkyä sisällään. Tai toivetta lapsesta. Vaikka se tois vain vaivaa ja vastoinkäymisiä tullessaan.
Ehdottomasti kannattaa tehdä abortti, jos on sitä mieltä, että se on vain solumöykky, josta on vain vaivaa ja vastoinkäymisiä. Sellainen ihminen ei tarvitse, eikä ansaitse lapsia elämäänsä.
Aborttikokemuksestaan kertonut jatkaa vielä. Tiedän, että joillekin abortti ei ole mikään the juttu, mutta itselleni oli, vaikka olin 100% varma asiasta aborttiin mennessäni. Luulin, että sieltä vaan tullaan kotiin, asia unohdetaan ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Kuvittelin, että tuntisin jonkun helpotuksen tunteen, kun "ongelma" on hoidettu. Ei mennyt niin. Ei mennyt, kuten muilla ehkä on mennyt. Olen käsitellyt asian, mutta silti minussa on aina alue... Joku kirjoitti, ettei aborttiapidä dramatisoida... Kerron, koska abortin seurauksista ei koskaan puhuta ääneen. Niitä kannetaan hiljaa sisällä. Abortista puhutaan joo, mutta ei niistä seurauksista. En ole mikään aborttia on murha huutelija, enkä sinua tuomitse jos sen teet. Teet sen siinä tietämyksessä mikä SINULLA on.
Aborttia ei pidä tehdä, ellei ole asiasta aivan 100% varma. Ota siis asian kanssa lisäaikaa. Itse olen ollut tekemässä aborttia, mutta juur ennen läkkeiden ottamista romahtanut vastaanotolla, alkanut itkeä ja tajunnut, etten tiedä yhtään mitä haluan. Palasin kotiin miettimään ja viikon päästä olin varma abortista. Ilman sitä lisäviikkoa empisin varmasti edelleen, oliko päätös oikea.
Päätätpä sinä pitää lapsen tai ei, älä tee mitään näin ratkaisevaa, ellet ole varma. Kumpaakaan valintaa, et voi myöhemmin muuttaa. Voimia sinulle ap!
Abortin tekevää ei sitten kohdella kuin synnyttäjää. Kohtelu voi olla hyvin tylyä ja kylmäkiskoista.
Mun mielestä on kamalaa, miten ihmiset täällä kannustavat pitämään lapsen. AP:lla on taas uusi helvetti edessä uuden vauvan kanssa ja elämä on täyttä p*skaa suoraansanottuna. Ei enää mitään omaa aikaa ja työ perseellään. Helppo näiden on täällä huudella ''pidä lapsi!!'' sinä ap itse joudut miehesi kanssa sitä kamalaa elämää elämään, ei nämä av palstailijat.
Mene aborttiin.
Alue: Aihe vapaa
Hei ap,
Lämmin tervehdys täältä. Mulla on ihan samanlainen perhe kuin teillä, taidan olla pari vuotta vanhempi.
Olen joskus pyöritellyt tuota tilannetta mielessäni, enkä tiedä mitä tekisin vastaavassa tilanteessa.
Tiedän, että koululaiset tarvitsevat myös paljon aikaa ja läsnäoloa eivätkä ole pelkästään mikään lastenhoitoresurssi, joka osaa antaa tutin. Saatteko apua joltakin ja saatteko sitä vielä monta vuotta eteenpäin?
Esimiehesi mielipiteestä en välittäisi yhtään - voi olla ettei hän edes ole enää esimiehesi, kun palaat töihin - työelämässä tapahtui usein yllättäviä asioita nopeasti.
Joku aikaisempi kirjoittaja antoi hyvän neuvon, että ottaisit viikon aikalisän ja puhuisit psykologin kanssa. Voimia mihin päätyykin, kaikki ratkaisut ovat omalla tavallaan oikeita.