Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huomenna aika raskaudenkeskeytykseen ja olo on edelleen epävarma.
14.02.2016 |
Ihan kauhea olo. Kello tikittää, eikä mulla ole mitenkään varma olo päätöksestä.
Meillä on kolme lasta, nuorin on vielä alle vuoden ja itse olemme jo lähellä neljääkymppiä.
Olen raskaana, mutta en suunnitellusti, päinvastoin, olemme olleet asiasta hyvin järkyttyneitä. Viikkoja on nyt noin 7-8.
Itse olin aluksi lapsen pitämisen puolella, mies oli ehdottomasti vastaan. Mies ei nähnyt minkäänlaisena vaihtoehtona lapsen pitämistä, sanoi, ettei kertakaikkiaan halua tätä lasta. En minäkään varsinaisesti halua, mutta abortti tuntuu hirvittävältä päätökseltä, toivoisin, että raskaus menisi itsestään kesken, ei tarvitsisi päättää keskeytyksestä, mutta lastakaan ei syntyisi. No, ei näytä menevän kesken, sikiöllä näkyi ultrassa vahva syke.
Olen mieheni kanssa yrittänyt pohtia todellista syytä keskeytykselle. Ulkoiset fasiliteetit ovat kunnossa, talous, terveys, parisuhde, työpaikat, yms. Tuntuu vain, että neljä lasta on paljon, mutta onko liian paljon? Me emme ole enää kovin nuoria, olen jo suureen ääneen julistanut kaikille, että meidän lapset ovat nyt tässä, töihinkin olen ilmoittanut palaavani. Töissä myös hieman kummasteltiin/paheksuttiin jo tätä kolmatta raskauttani.
Myös lasten ikäero ahdistaa. Kahden ensimmäisen välillä ikäeroa oli vain vuosi, elämä oli silloin aika kamalaa ja kaoottista, tuntui todella raskaalta ja ahdistavalta ensimmäiset vuodet. Arki oli yhtä kellontarkkaa aikatauluttamista ruokailuiden ja päiväunien kanssa, jotta paletti pysyi joten kuten kasassa. Oikein puistattaa ajatus kaupassakäynneistä tai kahden pienen raahaamisesta kukonlaulun aikaan päiväkotiin. Arki oli pelkkää suorittamista ja loputonta väsymystä.
Nämä isot lapset ovat nyt koululaisia ja olen todella nauttinut elämästä tämän viimeisen vauvan kanssa. On ollut ihanaa, rentoa, ei paineita, ei suorittamista, vauva on kulkenut kaikessa vanhassa helposti mukana. Nyt, jos tämä neljäs pidettäisiin olisi tuo aiempi kammottava kaaos taas edessä. Ja kahden pienen lisäksi pitäisi revetä vielä kahden koululaisenkin tarpeisiin. En todellakaan tiedä haluanko enää sellaista elämää. En tiedä olisiko se reilua kellekään lapsistamme, että tämä mukava ja leppoisa elämä (äiti kotona vauvan kanssa vastaanottamassa reippaana lapsia koulusta, ja aikaa ja energiaa todella olla kiinnostunut myös isojen lasten asioista) muuttuisi neljännen myötä hullunmyllyksi. Kyllä te tiedätte millaista elämä on kahden ihan pienen kanssa, ikäeroa tulisi nyt 1,5 vuotta.
Ja kaikki liikkuminen, lähteminen, matkustelu, kaikki. Muuttuisi ihan supervaikeaksi taas moneksi vuodeksi.
Lisäksi tiedän, että kaikki ystävät, tuttavat, sukulaiset, esimieheni, kaikki, pitäisivät neljättä lasta virheenä, hulluutena ja typeryytenä. Ja kun itsekin on niin epävarma, niin jos minkäänlaista tukea tai hyväksymntää ei ympäristöltä ole odotettavissa, niin en tiedä miten selviän.
Ja mun työ. Pidän kyllä todella suurena riskinä olla työelämästä tämänikäisenä pois vuosia. Suoranainen uraitsemurha. Ja vaikka kuinka on vakityö, niin enpä tiedä missä mallissa mun tehtäväni olisi enää vuosien päästä. Nyt se vielä on, kun olen sopinut paluusta kesän jälkeen. Jos nyt ilmoitankin toisesta äitiyslomasta putkeen, niin vain taivas tietää, miten tässä käy...
No näiden perusteella päädyimme siis keskeyttämään raskauden, vaikka se ei varsinaisesti kovin hyvältä ja helpottavalta tunnukaan. Aika sille on huomenna.
Olen sitä itkenyt valtavasti, mutta sopeutunut jo ajatukseen. Nyt kuitenkin mieheni käänsi aamulla kelkkaa ja sanoi, että hänen mielestään voisimme kuitenkin pitää vauvan, että kyllä me jotenkin selvitään.
En tajua! Jumalauta se on pari viikkoa vakaasti vaatinut, että raskaus keskeytetään ja saanut minutkin kääntymään puolelleen. Ja nyt alle vuorokausi ennen aborttia kääntääkin takkinsa täysin!
Mä en tajua nyt enää mistää mitään. En mä ole varma, että haluan tämän lapsen, mutta en ole varma haluanko sitä tappaakaan. Olimme kuitenkin jo asian päättäneet, olen käynnistänyt surutyön, hyväksynyt virheeni ja valmistautunut keskeytykseen ja elämään kolmen lapsen äitinä.
En tiedä enää mistään mitään. Kello käy.
Onko teillä mitään kommentoitavaa mun tilanteeseeni?
Ei mulla ole miehen lisäksi ketään muuta jolle asiasta voisi puhua.
Tarvitsisin kipeästi jonkun objektiivisen ihmisen mielipiteen...
Kommentit (133)
Pidätte ainakin parin viikon mietintätauon ja tulette todennäköisesti päätymään raskauden jatkamiseen. Sitten varaatte miehelle heti ajan lääkärille ja laitatte vasektomiahakemuksen vetämään. Yksityisen kautta sen saa todella nopeastikin, mutta ehdot täyttyvät myös julkisella. Ja sitten alatte uskaltaa pikkuhiljaa iloita, laittaa huolen tunnetta syrjään ja uskoa, että te kokeneina vanhempina pärjäätte kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeä itteäs!! Menisit tappamaan viattoman vauvan. Nyt mieskin haluaa pitää sen.
Et vaan mene.
Soitat viimeistään aamusta ettet tule ja se on silä selvä.
Synti seuraa sua ikuisesti jos sinne menet piikityttämään sen.
Se vainoaa sua koko loppuelämän jos nyt tapatat sisälläsi olevan elämän.
Kirjoitin jo toiseenkin topiciin tästä. Itsekin lähes 40, ja huomenna raskauden keskeytys. Sillä erolla, ettei minulla ole vaihtoehtoja, koska olen sairastunut syöpään. Molemmat asiat selvinneet viimeisen parin viikon aikana. Itselläni on lapsia ennestään, mutta nykyisellä miehelläni ei. En tiedä, kuinka parisuhteemme tulee selviytymään, vaikka mies vakuuttaakin ettei se tämän takia pääty. Joudun siis isoon leikkaukseen 2 viikon päästä, jossa poistetaan mm. kohtu ja munasarjat.
Älä tee aborttia, jos vähänkin siltä tuntuu. En minäkään tekisi, mutta vaihtoehtoja ei nyt ole. Kyllä teidän perheenne sopeutuu uuteen tulokkaaseen! Tsemppiä ja onnea :-)
Minä menin keskeytykseen reilu vuosi sitten enkä ole katunut hetkeäkään. Meillä on kaksi lasta ja mun voimavarat rajoillaan jo nyt. Elämä on ihan hyvää ja seesteisempääkin nyt kuin vuosi sitten (vaikka edelleen on vaikeuksia ja haasteita eikä vähiten mun mielen vaikeuksien takia) ja hetken mietin, että voih, oishan se vauva tässä nyt mennyt. Mutta sitten ajattelin, että joo, se näyttää nyt sille, kun sitä vauvaa ei ole vaatimuksineen, ja olen saanut käyttää energiaani niihin asioihin, jotka vaativat sitä joka päivä eli olemassa olevat lapset ja oma mielen paranemiseni.
Itse olin tosin alusta asti sitä mieltä, että EN halua sitä vauvaa, ja mies hyväksyi mukisematta minun päätökseni, koska oltiin oltu ilman ehkäisyä mun hormoniongelmien takia ja olin koko ajan sanonut, että mitään vahinkoa en pidä. Toki minusta oli vähän surullista abortoida vauva, joka oli kuin lupaus rakkaudesta, mutta kun mä tiesin, ettei se vauva tule minua rakastamaan ehjäksi, vaan mulla pitäis olla ne rahkeet ja kun tiesin, että ei ollut. Mulle ei vain ollut tarkoitettu kolmatta lasta, tavallaan julmaa ajatella itsestään niin, mutta olen hyvin tyytyväinen, että kykenin siihen "itseäni koskevaan julmuuteen" enkä rakennellut mitään pilvilinnoja siitä, miten jaksan, koska mä vain tiedän, etten olis jaksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, vaikka aiemmin onkin ollut rankkaa kahden pienen lapsen kanssa, ei se tarkoita, että se olisi sitä nyt! Kouluikäiset lapsesi voivat varmaan auttaa pienissä arjen askareissa. Löytyykö mummoja ja ukkeja tai muita lähipiiristä, jotka voivat auttaa?
Ei pidä suotta maalailla piruja seinille eikä tehdä elämästä suoriutumista, vaikka töistä pois oleminen pelottaisikin.
Tsemppiä!
Minusta tuollaisessa tapauksessa on kyse ihmisten ahneudesta. Pitää ahnehtia hedelmöittynyt vauva, miksi? Jos ei ollut suunniteltu, ei ole haluttu, miksei sitä voi panna pois? Kuka siitä kärsis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi on ehdottomasti vastaan ja sinä et ole varma, niin sinuna kuuntelisin miestäsi 😐 Kuullostat fiksulta naiselta. Varmasti on kova paikka tuo abortti. Mutta jos lapsiluku on täynnä, niin...
Ja kuuntele miestäsi myös. Sinun päätös, joo, mutta ootte samassa veneessä.
Miehes rupes nyt vain ahneeksi. Se pitääkin nyt ykskaks saada, vaikka ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin. Pidä vain focus siinä. Ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehes rupes nyt vain ahneeksi. Se pitääkin nyt ykskaks saada, vaikka ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin. Pidä vain focus siinä. Ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin.
Ei tässä herranjumala mistään autosta tai kesämökistä ole kyse vaan siitä antaako sille lapselle elämän vai ei.
Että turha jossitella, miten "ihanaa" olisi nyt synnyttää tuokin vauva. Se on ahneutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes rupes nyt vain ahneeksi. Se pitääkin nyt ykskaks saada, vaikka ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin. Pidä vain focus siinä. Ensin olisitte pärjänneet oikein hyvin ilmankin.
Ei tässä herranjumala mistään autosta tai kesämökistä ole kyse vaan siitä antaako sille lapselle elämän vai ei.
No miksi sille pitäisi antaa elämä? En näe mitään syitä.
Tämä on sellainen asia, joka kannattaa päättää järjellä eikä tunteella. Kertomasi perusteella tunnet varmasti syyllisyyttä siitä, jos teet abortin, mutta etkö tunne syyllisyyttä siitäkin, jos jäät työttömäksi ja muut lapsesi joutuvat sitten luopumaan paljosta sinun päätöksesi vuoksi? Mitä tahansa teetkin, voit aina syytellä itseäsi. Siksi kannattaa tehdä päätös järkisyiden perusteella, koska niiden kanssa on jälkeenpäin absoluuttisesti vähemmän jossittelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monia asioita olen elämässä katunut, mutta en koskaan lasten saantia.
Vierailija kirjoitti:
Monia asioita olen elämässä katunut, mutta en koskaan lasten saantia.
Moni on katunut niitäkin. Varsinkin jos ei saa itse päättäää lukumäärää, vaan vahingotkin täytyis pitää. Suomessa on monia tyytyväisiä abortin tehneitä. Toki katuviakin.
Ihmeen pyhänä moni pitää tyhmää pikku solumöykkyä sisällään. Tai toivetta lapsesta. Vaikka se tois vain vaivaa ja vastoinkäymisiä tullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen pyhänä moni pitää tyhmää pikku solumöykkyä sisällään. Tai toivetta lapsesta. Vaikka se tois vain vaivaa ja vastoinkäymisiä tullessaan.
On sullakin sairas ajatusmaailma. Mitäs jos sunkin mutsi ois vaan poistattanut tyhmän pikku solumöykyn sisältään kun sua odotti? Ei vissiin ois ketään haitannut
Jos viikkoja on 7 - 8, niin olisiko mahdotonta, että miettisitte vielä viikon asiaa? "Pidä se vauva" -kehotuskin on helppo antaa, kun ei ole itse tuossa tilanteessa. Vaakakupissa saattaa kuitenkin olla avioliitto ja/tai isompien lasten lapsuus.
Olisiko mahdolista, että kävisit psykologin juttusilla lähipäivinä? Onko keskusteluapua saatavilla? Tarvitset jonkun joka kuuntelee sinua, mutta antaa sinulle ulkopuolisena ajatuksia ilman, että ottaa kantaa päätökseesi.
Ap kyllä sinä pärjäät neljän lapsen kanssa. Mutta abortti on myös vaihtiehto. Pui asia miehesi kanssa kunnolla ennen kuin ryhdytte mihinkään! :)
Alue: Aihe vapaa
Jos aborttiin menee, kannattaa olla täysin varma asiastaan. Ainakin kannattaa ottaa vaikka viikon aikalisä, jos yhtään epäilyttää.
Olen itse kolmen pienen lapsen äiti ja meillä on mielestämme lapsiluku täynnä. Jos vahinko sattuisi, en usko, että pystyisin aborttiin vaan sitten vaan elettäisiin neljän lapsen kanssa. En tuomitse yhtään, jos joku valitsee toisin, mutta sinäkään en kuulosta siltä, että eläisit jatkossa tyytyväisenä aborttipäätöksen kanssa. Neljä lasta ei ole mikään maailmanloppu kolmeen lapseen nähden, vaikka ei tavoitetila olisikaan.