Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni tuhoaa minut. Kokemuksia kaipailen.
10.02.2016 |
Tiedän. Tämä ei ole mikään asiantuntijafoorumi ja varmaan minun pitäisi tehdä itse asialle pian jotain, mutta olen jotenkin niin rikki, että se halvaannuttaa minut paikalleen. Olin ennen hirveän vahva ihminen ja nyt tunne mitä olen alkanut tuntea lähes kokoajan on hermostuneisuus ja pelko.
Haluaisin tietää onko kellään kokemusta tällaisesta suhteessa ja käsitystä mistä se voisi johtua. Olen ihminen joka hakee syitä asioille, mietin pitkään ja haluaisin kai kuulla millaista muilla on ollut jotta saisin tähän palapeliin jotain selvyyttä. Olen alkanut epäillä, että tässä on taustalla jotain tavanomaista ilkeyttä enemmän, ehkä jokin persoonallisuushäiriö tai en tiedä. Kuullostaako tämä siltä?
Olen parisuhteessa vaikean ihmisen kanssa. Olen koko ajan hermostunut ja tunnen pelkoa, että teen jotakin mikä kääntyy minua vastaan. Peitän paljon tunteitani, että toinen ei tekisi mitään tällaista, mutta tästä seuraa ainoastaan omalla kohdallani tasaisin väliajoin täysin musertavaa hajoamista.
Puolisoni piirteitä on esimerkiksi mustasukkaisuus jolla hän onkin onnistunut rajoittamaan minua. Lopulta olenkin omaksunut rajoittamisen jo ihan itse, teen sitä välttääkseni syytökset, mutta saan niitä kuitenkin. Yleensä kysyy "onko sulla joku toinen" tai "kenes luo nyt menet" silloin, kun erehdyn osoittamaan pahan oloni. Minähän en tosiaankaan oikein missään käy ja lähes kaikki ystävyyssuhteet olen pistänyt aiempaan nähden lähes jäähylle, mitään perustetta ei ylipäänsä epäilyille ole.
Puolisoni vetää minulta muutenkin "maton jalkojen alta" todella taitavasti. Hän saattaa pyytää minua kertomaan miltä minusta tuntuu (koska varmaan huomaa, että peittelen tunteitani) ja mitä ajattelen. Hän haluaa, että teen näin "ennenkuin räjähtää" (se tasainen hajoamiseni tässä suhteessa). Jos kuitenkin näin teen, esimerkiksi kirjoitan kirjeen, niin puolisoni saattaa sanoa: "en mä sun raapustuksia halua lukea" eli olen kirjeeseen upottanut syviä ajatuksiani ja hän mitätöi sen noin. Toinen mitä hän usein samassa tilanteessa on, jos puhuen kerron, että sanoo suunnilleen näin: "olet itsestäsi liikoja luuleva akateeminen" tai "mikä ihmistuntija sä muka kuvittelet olevasi, et sä ole". Olen opiskellut ihmistieteitä ja siksi kai haluaa mitätöidä juuri sitä, koska tietää sen olevan minulle tärkeää.
Hän haluaa muutenkin tehdä kaiken minkä koen tärkeäksi turhaksi. Minulla on harrastus johon olen palailemassa (tämänkin lopetin, koska oli niin mustasukkainen) ja tätä harrastusta ei voi harrastaa yksin. Se vaatii useita ihmisiä. Tämä harrastus on ollut minulle ihan älyttömän tärkeä ja tekee minulle todella hyvää. En saa mistään samaa tunnetta, se on suorastaan aivolääkettä minulle. Puolisoni iskee tähänkin "ai, tarvitko nyt opettajan itsellesi sitten". Tiedän jo kokemuksesta tällä tarkoittavan, että ei pidä jos minua opettaisi vastakkaista sukupuolta oleva henkilö ja ennen pitkään jos näin olisi, saisin kuulla asiasta. Eli saa minut nykyisin jo näin pienestä stressaamaan ja pelkäämään tuota (turhaa) reaktiota, jonka vielä aikoo sopivan tilaisuuden tullen käyttää.
Hän tuntuu manipuloivan minua muutenkin suoraan ja epäsuoraan. Hän syyllistää minua ja käyttäytyy ristiriitaisesti (esim. "kerro tunteistasi" ja jos niin teen niin mitätöi ja litistää ne täysin, samalla myös minut ja sen mitä edustan). Hän löytää minusta kaikki herkät pisteeni, esim. menneet parisuhteeni ja niissä tapahtuneet (minusta riippumattomat) karikot hän pistää syykseni "eipä ihme, että sun suhteet on meneet pieleen" jne.
Hän myös uhkailee minua. Jos kerron ajatuksistani ja tunteistani hän saattaa sanoa, että "pitäisikö soittaa x tai x ja kertoa mitä sä sanot / ajattelet", nämä x ja x ovat hänen sukulaisiaan ja siten minunkin tuttujaaan, läheisestikin. Eli haluaa vaientaa minut uhkailemalla mustamaalaamisellani.
En tiedä mitä tehdä. Olen ihan rikki ja täysin yksin. Nämä on tällaisia pieniä yksittäisiä juttuja, en edes viitsi kertoa mitä kaikkea mustasukkaisuuden nimissä on tapahtunut, mutta uskon, että osaatte lukea jo rivin välistä mitä se tällaisen henkilön kohdalla voisi olla.
Kertokaa jos teillä on kokemusta tällaisesta ihmistyypistä tai osaatte yhdistää tämän toiminnan johonkin, esim. persoonallisuushäiriöön, traumaan mihin vain. Itsetuntoni on mennyttä, mietin nyt jo hyvin itsetuhoisiakin juttuja. Senkin puolisoni varmaan arvaa, koska sanoo minulle "sulla on kuule asiat paljon paremmin, kuin luuletkaan". Onko?
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös eksä, jonka kanssa olin naimisissa 20 vuotta, joka osasi sekoittaa pääni. Tein niin tai näin, oli se aina väärinpäin. Ja tuo kyseenalaistaminen oli aina mukana: mistä luulet olevasi oikeassa? Et sinä tiedä totuutta. Sä luulet vain olevasi jokin pyhimys..... Avioliitto kaatui miehen sivusuhteeseen, ja kuulin olevani vain ahdasmielinen länsimainen nainen.
Erosta on nyt vuosia, ja meni monta vuotta ennenkuin opin näkemään kuinka tuhoavaa ihmiselle on, kun toinen ihminen kyseenalaistaa ajatukset ja tunteet, kaiken, mitä sisimmässä on. Loppupeleissä meillä ei ole yhtään mitään kuin sisimpämme. Minun tunteeni ovat oikeita minulle. Minun kokemukseni on absoluuttinen totuus. Miehen kokemus on totuus hänen itselleen, mutta ei minulle.
Vuosia kesti oppia, että minulla on oikeus tuntea mitä tunnen. Minulla on oikeus haluta, mitä haluan. Minulla on oikeus ajatella, mitä ajattelen. Ainoa asia, mihin minulla ei ole oikeutta, on se että satutan toista ihmistä. Mutta kaikkeen muuhun minulla on oikeus.
Vuosien varrella olen sisäistänyt oikeuteni ja ymmärtänyt, että miehen käytös ei ollutkaan minun syyni. Olen myös oppinut, että tunteita pitää AINA kuunnella. Tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Tunne on se navigaattori. Se on se totuus.
Äärimmäisen hyvä kirjoitus, josta me kaikki persoonallisuushäiriöisen uhrit saamme voimaa, kun tämän tajuamme! Kiitos tästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kirjoittamasi seikat eivät ole pikku asioita. Ja siltikin ne ovat varmaan vain murusia meressä?
Mieheni on kuvailemasi kaltainen ihminen. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä. Voin kertoa, että mahdollisuus kasvuun yhdessä on, mutta se ei ole helppoa. Suosittelisin ennemmin kääntymään ja juoksemaan pois.
Olin seitsemän vuotta samankaltaisessa suhteessa, jossa mies myös petti minua useita kymmeniä kertoja, kävi huorissa, tuhosi minulle tärkeitä tavaroita ja muutaman kerran kävi käsiksi.
Silti ihminen jotenkin osaa aina selitellä itselleen, ettei voi lähteä. Miksei voi? En ymmärrä vieläkään niitä omia ajatuksiani.
Mulla meni kaksi vuotta kerätessä rohkeutta erota. Kaduin lähtöäni eron jälkeen heti ja vielä viikkoja sen jälkeen. Onneksi jokin alitajunnassani kai pakotti minut blokkaamaan miehen elämästäni täysin.
Toivon, että pystyt keräämään yhtä paljon rohkeutta kuin minä ja vaan tekemään sen päätöksen. Sitten voit laittaa omaa kotiasi, harrastaa mitä haluat, tehdä mitä haluat, lähteä milloin haluat. Sinun ei tarvitse pelätä kotiin mennessä tai sieltä lähtiessä. Positiiviset puolet yksinolossa voittaa, vaikka kuinka kuvittelet rakastavasi häntä, ja että hän rakastaisi sinua.
Tsemppiä, ihan tosi paljon. Sitä tulet tarvitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kirjoittamasi seikat eivät ole pikku asioita. Ja siltikin ne ovat varmaan vain murusia meressä?
Mieheni on kuvailemasi kaltainen ihminen. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä. Voin kertoa, että mahdollisuus kasvuun yhdessä on, mutta se ei ole helppoa. Suosittelisin ennemmin kääntymään ja juoksemaan pois.
Miten saat miehesi tajuamaan oman käyttäytymisen? Muutis tapahtuu vasta, kun näkee oman ayyllisyytensä. Tässä ketjussa miehet vain syyllistävät muita, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.
>Sitten kun siitä suhteesta saa lähdettyä, tai ainakin tekee taas yhden kerran lähtemisyrityksen, niin tyypille ei millään käy että tämä oli tässä ja meillähän onkin mennyt ihan totaalisen päin helvettiä jo vuosia!
Ei ei ei, kun pitää vielä nähdä ja "keskustella asiat selviksi" . - Mitkä helvatan asiat, johan sä kerroit mulle uesita kertoja yöllä ja päivällä miten epäkelpo ja viallinen ihmisen sikiö minä olenkaan. Mitä selväksi keskusteltavaa siinä vielä voi olla, kysyy normaalijärkinen.
Sitten pitää vielä ja vielä keskustella ja "kyllähän aikuisen ihmisen pitää pystyä puhumaan". Ai niinkö pitää, joo varmaan. Sun kans se vaan menee niin että sinä puhut ja minä kuuntelen.
Sitten alkaa vänkääminen jostain mikroskooppisen pienestä ja merkityksettömästä tavarasta joka pitää välttämättä saada takaisin, "kun sehän on mun ostama ja mun". Niinpä kyllä, mutta toisaalta me asuttiin minun maksamassa asunnossa, etkä muistaakseni alkuaikojen jälkeen pannut penniäkään esim. ruokaan tai puhtauteen. Että sikäli joku vispilä tai ruuvimeisseli on hyttysen paskakikkare sun egosi valtameressä.
Missään tekemisissä millään verukkeella ei pidä olla. Yhteenkään tekstiviestiin ei pidä vastata ollenkaan, siis yhtään. Sitten kun tulee viestejä että "voisit edes vaivaantua vastaamaan" ja "normaali käytöstavat yleensä ihmiset vastaa" niin niihinkään ei pidä vastata edes huutomerkillä.
Täydellinen hiljaisuus vaan. Ja kaikki numerot ja osoitetiedot pimeiksi. Toki se saa aina jostain jollain nyyhkytarinalla ne kaivettua kavereilta tai suvulta. Jos sukulaiset tietäis miten se niistä puhui ja miten paljon halveksi mun alatyylistä sukuani, niin ne ei kuuntelis sen paskatarinoita ja nyyhkyjuttua pätkääkään.
Paljon on paskaa virrannut aurasillan alta niinsanotusti. Eikä se paska lopu mutta itsensä voi pelastaa ettei tarvi siihen hukkua. Elämä on niin paljon parempaa ilman tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kirjoittamasi seikat eivät ole pikku asioita. Ja siltikin ne ovat varmaan vain murusia meressä?
Mieheni on kuvailemasi kaltainen ihminen. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä. Voin kertoa, että mahdollisuus kasvuun yhdessä on, mutta se ei ole helppoa. Suosittelisin ennemmin kääntymään ja juoksemaan pois.
Miten saat miehesi tajuamaan oman käyttäytymisen? Muutis tapahtuu vasta, kun näkee oman ayyllisyytensä. Tässä ketjussa miehet vain syyllistävät muita, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.
Kaiken inhottavuuden ja negatiivisten asioiden keskellä molemmilla meistä on kuitenkin ollut halua kehittyä. Ja rakkautta. En näe asiaa niin, että jompi kumpi meistä olisi syyllinen ja toinen uhri. Pikemminkin suhteemme on se uhri. Pahaa tekevien toimintatapojen uhri.
t. 223
Voi että kunpa netti olisi ollut tällainen jo silloin, kun itse repäisin itseni irti tuhoisasta kumppanista. Tekee se silti hyvää saada lukea vertaistarinoita näin jälkikäteenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kirjoittamasi seikat eivät ole pikku asioita. Ja siltikin ne ovat varmaan vain murusia meressä?
Mieheni on kuvailemasi kaltainen ihminen. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä. Voin kertoa, että mahdollisuus kasvuun yhdessä on, mutta se ei ole helppoa. Suosittelisin ennemmin kääntymään ja juoksemaan pois.
Miten saat miehesi tajuamaan oman käyttäytymisen? Muutis tapahtuu vasta, kun näkee oman ayyllisyytensä. Tässä ketjussa miehet vain syyllistävät muita, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.
Kaiken inhottavuuden ja negatiivisten asioiden keskellä molemmilla meistä on kuitenkin ollut halua kehittyä. Ja rakkautta. En näe asiaa niin, että jompi kumpi meistä olisi syyllinen ja toinen uhri. Pikemminkin suhteemme on se uhri. Pahaa tekevien toimintatapojen uhri.
t. 223
Hups tässä oli väärä numero. Tuon ^ kirjoitti siis viestin nro 230 kirjoittaja. t. 230
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kirjoittamasi seikat eivät ole pikku asioita. Ja siltikin ne ovat varmaan vain murusia meressä?
Mieheni on kuvailemasi kaltainen ihminen. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä. Voin kertoa, että mahdollisuus kasvuun yhdessä on, mutta se ei ole helppoa. Suosittelisin ennemmin kääntymään ja juoksemaan pois.
Miten saat miehesi tajuamaan oman käyttäytymisen? Muutis tapahtuu vasta, kun näkee oman ayyllisyytensä. Tässä ketjussa miehet vain syyllistävät muita, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.
Kaiken inhottavuuden ja negatiivisten asioiden keskellä molemmilla meistä on kuitenkin ollut halua kehittyä. Ja rakkautta. En näe asiaa niin, että jompi kumpi meistä olisi syyllinen ja toinen uhri. Pikemminkin suhteemme on se uhri. Pahaa tekevien toimintatapojen uhri.
t. 223
Silti: molempien pitää nähdä tilanne. Esim naraisiti ei näe omaa omaa syllisyyttään. Kaikki on aina toisen ihmisen vikaa.
Kuten tommy hellsten on sanonut: vain terve ihminen kokee sairaudentuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenhän käy lasten huoltajuuden jakaminen narsistin kanssa? Onko kellään kokemusta? Mies yrittää jo yhdessä ollessa kääntää lapsia minua vastaan. Mollaa ja haukkuu.
-se perheellinen joka jakoi spostinsa täällä
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän käy lasten huoltajuuden jakaminen narsistin kanssa? Onko kellään kokemusta? Mies yrittää jo yhdessä ollessa kääntää lapsia minua vastaan. Mollaa ja haukkuu.
-se perheellinen joka jakoi spostinsa täällä
Vaikeaa tulee olemaan. Sen voin ennustaa.
Tulee ihan varmasti jatkamaan tuota jo aloittamaansa lasten manipulointia ja sua vastaan kääntämistä: haukkuu, valehtelee, tekeytyy hyväksi vanhemmaksi, maalaa susta kuvaa petollisena hylkääjänä... Mutta vain siksi aikaa, kun se palvelee hänen omia motiivejaan ja kiillottaa hänen sädekehäänsä tiettyjen ihmisten silmissä. Kun ero on todellisuutta, alkaa rahasta vänkääminen: sunhan pitää tietysti maksaa lapsien elatuksesta hänelle. Vaikka todellisuus olisi ollut mitä vaan tähän asti.
Ilman tappelua et tule selviämään. Toivottavasti lapset ovat niin vanhoja ja omilla aivoillaan ajattelevia, että osaavat kyseenalaistaa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän käy lasten huoltajuuden jakaminen narsistin kanssa? Onko kellään kokemusta? Mies yrittää jo yhdessä ollessa kääntää lapsia minua vastaan. Mollaa ja haukkuu.
-se perheellinen joka jakoi spostinsa täällä
Vaikeaa tulee olemaan. Sen voin ennustaa.
Tulee ihan varmasti jatkamaan tuota jo aloittamaansa lasten manipulointia ja sua vastaan kääntämistä: haukkuu, valehtelee, tekeytyy hyväksi vanhemmaksi, maalaa susta kuvaa petollisena hylkääjänä... Mutta vain siksi aikaa, kun se palvelee hänen omia motiivejaan ja kiillottaa hänen sädekehäänsä tiettyjen ihmisten silmissä. Kun ero on todellisuutta, alkaa rahasta vänkääminen: sunhan pitää tietysti maksaa lapsien elatuksesta hänelle. Vaikka todellisuus olisi ollut mitä vaan tähän asti.
Ilman tappelua et tule selviämään. Toivottavasti lapset ovat niin vanhoja ja omilla aivoillaan ajattelevia, että osaavat kyseenalaistaa asioita.
Pieniä ovat vielä. :(
Mitä lastenvalvojat tai lastensuojelu voivat tälläisessä asiassa tehdä? En halua että lapset sairastuvat ja kärsivät.
Jep, muita viestejä lukematta, todellakin seurustelet pahemman kerran sairaan ihmisen kanssa, persoonallisuushäiriöinen sekä narsisti.
Tuttu tilanne, koska oma läheinenkin sellaisen kanssa yrittää seurustella jo toista kertaa, yhtä huonolla menestyksellä.
Eroon sellaisesta ihmisestä ja äkkiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumppanillasi voi olla persoonallisuushäiriö. En tosin ymmärrä, mitä väliä ongelman nimellä on, tärkeintä on, että lähdet ja äkkiä. Paremmaksi tuo ei muutu, ja usein tällaisissa tapauksissa astuu myös ruumiillinen väkivalta kuvaan viimeistään siinä vaiheessa, kun mies uskoo saaneensa naisen lopullisesti satimeen ja nainen on esimerkiksi raskaana.
Tiedän näistä paljon työni kautta.
Paljon rohkeutta sinulle!
Miten nämä tällaiset ihmiset sitten lopulta saavat narsismi- tai jonkun vastaavan diagnoosin? Antaako sen lääkäri? Vai terapeutti? Ja sanotaanko se vain päin naamaa? Hankalaahan näitä voi toki olla terapiaan saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en jaksa lukea yhtään viestiä tästä, en edes ap:n. Luin vain otsikon ja yksinkertainen ohjeeni on ERO.
Kukaan aikuinen ihminen ei voi eikä saa olla niin vässykkä, että joku toinen vaan tuhoaa sinut. Olet todella itse sairas, jos annat toisen ihmisen tuhota sinut millään tavalla. Jollet osaa erota, niin hanki apua, edunvalvoja itsellesi tai hakeudu psykiatriselle sisälle ja tule ulos vasta kun pystyt itse vastaamaan omasta itsestäsi.
Ihan järkyttävää näin vapaassa maassa kuin meillä, että on kasvava lauma ihmisiä, joiden puoliso/lapsi/anoppi tuhoaa heidän elämänsä. Joka kulmalla kuulee, että mun ex oli varmaan narsisti, mun mies on narsisti mun anoppi on narsisti jne.... mikä helvetin pakko on sit roikkua siinä, jos pahalta tuntuu? Pois vaan ja oma elämä kehiin ja jollei päästä pois, niin soitto poliisille tai 112, jo rupee tapahtumaan.
Asiat eivät ole noin yksinkertaisia, vaikka ratkaisu onkin eli ottaa ero rääkkääjästään.
Oikeat narsistit ja psykopaatit ovat niin ovelia veikkoja ja saijoja, että sellaisen kynsiin joutuessaan on todella ihmeissään ja hämillään. Viimeinen teko on kanssaihmisten syyllistämiset kuten vässykäksi ja sairaaksiksi uhrin nimitteleminen.
No mut onhan nää aina kimppasairauksia, toinen määrää -> toinen alistuu yms...
Ja sitten suurin ongelma on tuo ihmeellinen mätä ajatus "asiat eivät ole niin yksinkertaisia". Asiat ovat juuri niin yksinkertaisia, jos on paha olla. Meillä on tällä hetkellä niin vapaa maa ja niin hyvä sosiaaliturva, että pakkoliittoja ei ole. Hätätapauksissa vaikka vaihtaa nimensä ja muuttaa (pitäen osoitteen salaisena), poliisi auttanee, jos joku todella niin pahasti vainoaa. Useimmiten nämä ns. tuhoaja narsistit eivät kuitenkaan lähde vainoamaan niin pahasti. Sellainenkin ajatus on sitä ihmeellistä monimutkaistamisen soopaa "en voi erota, kun sitten se yöllä murtautuu mun kotiin ,vaikka vaihtaisin lukot ja ehkä hakkaa mut, koska sille tulee niin jätetty olo ja niin ikävä mua". Voin kertoa, että jotain tän suuntaista äitini pyöritteli päässään kun olin lapsi, ja roikkui väkivaltaisessa avioliitossa. Vaan, kun lopulta tuli ero, niin vainosiko isäni häntä? Ei, ei vainonnut. Saatiin olla ihan rauhassa ja koskaan ei isä enää ottanut meihin oma-aloitteisesti yhteyttä. Ja mikä vielä "hauskinta", äitini oli tästä yllättynyt ja pettynyt ja odotteli pitkään isän palaavan joko pyytelemään anteeksi tai hakkaamaan lisää. Isäni tekoja en puolustele pätkääkään, mutta en myöskään tällaista asioiden monimutkaistajaa kuin äitini (joka sittemmin yhä uudelleen on päätynyt häiriintyneisiin parisuhteisiin).
Ero vaan on liian helppo ratkaisu. Monesta on paljon jännempää olla siinä huonossa suhteessa, syyllistää omista ongelmistaan sitä puolisoa jne....
Parempaa jatkoa ap:lle toivotellen! Mutta ongelmat eivät lopu, jollei niitä itse halua lopettaa. Pätee muuhunkin kuin parisuhteeseen.
Kyseessä ei luultavasti ollut narsisti vaan muuten vaan väkivaltainen. Oikea narsisti / psykopaatti hyökkää kaikilta rintamalta. Väkivaltainen voi olla muutenkin.
Tunteeko joku tässä ketjussa 48 vuotta vanhan lakimiehen Helsingistä?