Älykäs & koulusta helpolla selvinnyt - mitä sinusta tuli?

Vielä muita?

Työkyvyttömyyseläkeläinen monenlaisten henkisten vaivojen takia. Olen ollut jo monta vuotta. Onneksi on terapia nyt käynnissä ja alkaa herätä toivo paremmasta tulevaisuudesta pikkuhiljaa. Lapsuudenkodissani arvostettiin suorittamista, hyviä arvosanoja ja menestystä ja olinkin vanhempieni ylpeyden aihe. Olin aika onneton ja pelokas lapsi ja tosi herkkä.

Erikoislääkäri. Perhe, kolme lasta, talo ison vesistön rannalla Keski-Suomessa.

Ip-kerhon ohjaaja minusta tuli. Tosi kivaa työtä, mutta järjettömän huonosti palkattua.

Lukion päättötodistus oli täynnä kymppejä, jotka oli saatu aika minimaalisella työmäärällä. Toisaalta en ole koskaan jaksanut panostaa asioihin, ja niinpä mikään pitkä jatkokoulutus ei oikein houkutellut. Lisäksi ongelmana on se, että olen sosiaalisesti arka (tosin en lasten seurassa), jolloin en pärjäisi minkään asiantuntija-alan työmarkkinoilla.

Olen aina ollut luokkani tai ryhmäni paras opiskelija ala-asteelta yliopistoon saakka. Matemaattiset ja lukuaineet sujuivat erinomaisesti jo peruskoulussa & lukiossa, kädentaitoja, käytännöllisyyttä tai liikunnallista lahjakkuutta minulla ei ole lainkaan. En ole ollut kovinkaan ahkera koulussa; minulla on vain aina ollut tarve ymmärtää asioiden rakenteet kunnolla.

Takanani on kaksi korkeakoulututkintoa, toinen "vain" AMK:sta tosin. Ensimmäinen ammatinvalinta meni päin persettä, ja olin työssäni peräti huono. Toisen tutkinnon jälkeen työllistyin suunnitteluhommiin, joissa olen suht hyvä ja tosi onnellinen.

Minusta tuli ihan normaali valkokaulusduunari. En ole rikas.

Minulla on perhe, pitkä avioliitto ja omistusasunto. Suurin ongelma elämässäni on ollut huumeaddiktio, josta toivuin onneksi jo vuosia sitten. Käsittämätöntä on se, että olen opiskellut melko vaativiakin juttuja opioidisumussa.

Tutkija. Ja kohtuullisen tasapainoinen ihminen. Perhe ja parisuhde on, ja ystäviä.

(En tiedä, olenko erityisen älykäs, mutta koulu oli aina helppoa).

Lähihoitaja, monen mutkan kautta. Lähihoitajakin sattumalta.

Olen kyllä onnistunut kasvattamaan toisesta lapsestani samanlaisen ihmettelijän kuin itse olen. Onko älykkyyttä se että onnistuu tienaamaan paljon rahaa ja esimies asemassa?

Menin yliopistoon, jossa myös suoriuduin mielestäni liian helpolla. Toisin sanoen odotin enemmän. Minusta tuli taiteiden maisteri ja olen kiinnostavassa ja mukavassa työssä. Palkka ei ole huikea, mutta ei huonokaan. Pakko myöntää, että alisuoriudun myös työssäni. Pystyisin tekemään paljon enemmän ja paremmin, vaikka hyvin teen työni nytkin. Aina viime tipassa, koska työ on kuitenkin niin helppoa, että se riittää. Paineen alla työskentelen tehokkaimmin.

Kotona on asiat erittäin kunnossa. Elämä on turvallista ja usein vähän tylsääkin. Joskus mietin, että olenko mukavuusalueeni omaehtoinen vanki, joka on turruttanut aivonsa helppoudella...

Tuli jokapaikanhöylä, joka osaa liiankin paljon jaksaakseen kestää muiden kateutta tai odotuksia, muttei myöskään uskalla tai halua viedä taitojaan yleiseen käyttöön, koska pitäisi osata myydä itseään ja samalla aikaansa, josta olen kuitenkin raivokkaan mustasukkainen. Ei tiedä keski-ikäisenä, mitä tekisi isona. Olen vähän kaikkea, yrittäjä, opiskelija, työläinen, en mitään kunnolla. Elämäntaiteilija? Elämänvalintoja on lykätty äärirajoille, ja tietty lapsellisuus on päässyt rehottamaan vasta kun on uskaltanut päästää sen näkyviin pikkuvanhuuden takaa.

En oikein ole tyytyväinen luonteeseeni, vaikka en enää viitsi jaksaa hävetä sitä ja piiloutua teeskennellyn itsekurin ja ihan aidon itsehalveksunnan tuottaman hyvän ihmisen roolin taa. Katsotaan nyt ensin mitä näkyy ja saksitaan sitä sitten vasta. Olen vasta oppinut myöntämään itselleni kokevani negatiivisia tunteita siinä kuin muutkin. Nyt yritän tutustua niihin. Ja olen vasta alkanut jotenkin aidommin pitää ihmisistä ja havaita omat juonikkuuteni. Itsestäni pitäminen on vielä vähän vaikeaa. Eniten hämmästyttää tietty piittaamaton vastuuttomuus, jossa on jotain aika aggressiivista.

Olen kaksijakoinen tapaus, jota on vaikea muiden miellyttää mitenkään muuten kuin antamalla itsestään kaiken ja pitämällä samalla rajoistaan tiukasti kiinni. Harva osaa molemmat. Olen lopulta rakastunut samalla tapaa ristiriitaiseen ja toiselta paljon vaativaan ihmiseen, ja alkanut tajuta, miten hankalaa siinä on säilyttää oma mielenrauha ja olla ripustautumatta tai etääntymättä. Olen tehnyt molempia samaan aikaan, ja lähelleni on kertynyt lähinnä niitä, joilla on vielä kovempi tarvitsevuus, jotta he sietävät sen. Nyt on kyllä sitten tehokasta itsekasvatusta saatavana rakastetulta, mutta myös pelko, tuleeko hän mukana jos itse luovun puolustautuvuudestani, vai käyttääkö hän sen vain hyväkseen tai sulkeutuu eikä satsaa takaisin? Saatan nimittäin myös olla liiankin kärsivällinen odottaessani kuuta taivaalta, kun ei sitä kerran mitenkään muutenkaan saa. Silloin mukaudun koko lahjakkuudellani liikaa toisen tarpeisiin ja unohdan omani. Ei hyvä, ei.

Sinkku, työtön ja mt-ongelmainen DI. Jotenkin surullista, kun mulla ei ollut missään vaiheessa opintaivalta ongelmia koulujuttujen kanssa, mutta naisen saaminen ei onnistunut, vaikka miten paljon olisin panostanut

Minuakin lähinnä hymyilyttää nämä "alisuoriutujat". Minutkin on yritetty sellaiseksi määritellä. Koulu oli helppoa, opiskelu mukavaa. Olen lääketieteen lisensiaatti ja erikoislääkärin tutkintojakin pari kappaletta, mutta väitellä en viitsinyt ja toisen pääoppiaineeni tutkintoja en myöskään viitsinyt tehdä valmiiksi. Koska en alalle aikonut hakeutua töihin. En ole ollut todistusten enkä titteleidenkään perään, esimiesasemasta hankkiuduin omasta tahdostani takaisin erikoislääkäriksi, koska uralla eteneminen ja sitä myötä isompi tilipussi ei tyydyttänyt tarpeitani. 

Motivaation puute? Kunnianhimon puute? Tai sen toisenlaisuus? Elän mukavasti ja teen asioita joista pidän. Joitain asioita en ole ns. vienyt loppuun koska ei ole huvittanut. Ei se tee minusta alisuoriutujaa. Olen erittäin loistava minä.

Jos tädillä olis munat niin se olis setä. Mutta. Minä ajatten että täti ei ole alisuoriutunut setä vaan ihan hyvä täti.

Ja jos lehmillä olis siivet ne osais lentää. Mutta ei ole. Ja lehmäkään ei ole alisuoriutuva siivetönnä vaan ihan loistava lehmä.

Eväämme meillä kullakin on. Koulussa pärjäävä äly, sosiaalinen äly, kunnianhimon eri elementit ja rakenne, taustatuet, ikäkriisit. Niillä mennään ja lopputulos on se mikä on. Hymyilyttää kun joku taas kertoo miten hänestä olisi tullut vaikka se ja se, opettajatkin ihmetteli... no. Jotain ilmeisesti paketista puuttui kun ei sitten tullut sitä mitä jonkun mielestä piti. Kaikkea kun ei voi elämässä valita, ainakaan yhtä aikaa.

Koulu ja lukio meni leikiten vasurilla. Oli suorastaan tylsää ja läksyjä en jaksanut tehdä. L:n paperit silti. Nykyään IT-alalla B2B-puolella.

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitaja, monen mutkan kautta. Lähihoitajakin sattumalta.

Olen kyllä onnistunut kasvattamaan toisesta lapsestani samanlaisen ihmettelijän kuin itse olen. Onko älykkyyttä se että onnistuu tienaamaan paljon rahaa ja esimies asemassa?

Ei, sitä kutsutaan menestykseksi.

Koulu meni helpolla ulkomuistin varassa, matemaattiset aineet vähän tuotti hankaluuksia. Kolmen ällän paprut kirjoitin. Tuli TK, KK, FM, entinen pitkäaikaistyötön, nykyinen rappukäytävän siivooja.

Tähän alisuorittamiseen sanoisin, että ainakin itselläni opiskeluun vaikutti sosiaaliset ongelmat. Lukiossa olin ilman kavereita ja lintsasin paljon. Olisin halunnut aikuislukioon, jossa olisin voinut keskittyä aineisiin ilman sos. paineita. En päässyt koska olin alaikäinen. Olin masentunut. Pari kurssia kun viitsin tehdä läksyt, sain kiitettävät arvosanat. En kauaa jaksanut pitää tasoa yllä ja numerot tipahtivat. Ylioppilaaksi pääsin ekalla yrittämällä. Sen jälkeen olen tehnyt sekalaisia käytännöntöitä ja ollut työttömänä. Minulla on edelleen masennus ja haluttomuus "suorittaa" mitään. Lapsia en halua koska en olisi hyvä roolimalli ja olen köyhä. Mies on, joka onneksi ymmärtää minua ja minä häntä.

En ehdi nyt lukea muita viestejä, mutta itse olen maalla muutaman lapsen kotiäitinä, kirjoilla kuitenkin yliopistossa fysiikan ylioppilaana. Alisuoriutumisesta en ole päässyt, mutta tämä lapsiperheellisyys on kuitenkin opettanut sellaista toimeliaisuutta ja ikäkin ehkä sitten tuonut näköalaa, että uskoisin että opinnot saan ihan kunnialla päätökseen ja pääsen johonkin työhön käsiksi. Raha motivoi, ja sen tajuaminen, että ei se "kunniallinen elämä" ole lopulta ollenkaan kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Tuli jokapaikanhöylä, joka osaa liiankin paljon jaksaakseen kestää muiden kateutta tai odotuksia, muttei myöskään uskalla tai halua viedä taitojaan yleiseen käyttöön, koska pitäisi osata myydä itseään ja samalla aikaansa, josta olen kuitenkin raivokkaan mustasukkainen. Ei tiedä keski-ikäisenä, mitä tekisi isona. Olen vähän kaikkea, yrittäjä, opiskelija, työläinen, en mitään kunnolla. Elämäntaiteilija? Elämänvalintoja on lykätty äärirajoille, ja tietty lapsellisuus on päässyt rehottamaan vasta kun on uskaltanut päästää sen näkyviin pikkuvanhuuden takaa.

En oikein ole tyytyväinen luonteeseeni, vaikka en enää viitsi jaksaa hävetä sitä ja piiloutua teeskennellyn itsekurin ja ihan aidon itsehalveksunnan tuottaman hyvän ihmisen roolin taa. Katsotaan nyt ensin mitä näkyy ja saksitaan sitä sitten vasta. Olen vasta oppinut myöntämään itselleni kokevani negatiivisia tunteita siinä kuin muutkin. Nyt yritän tutustua niihin. Ja olen vasta alkanut jotenkin aidommin pitää ihmisistä ja havaita omat juonikkuuteni. Itsestäni pitäminen on vielä vähän vaikeaa. Eniten hämmästyttää tietty piittaamaton vastuuttomuus, jossa on jotain aika aggressiivista.

Olen kaksijakoinen tapaus, jota on vaikea muiden miellyttää mitenkään muuten kuin antamalla itsestään kaiken ja pitämällä samalla rajoistaan tiukasti kiinni. Harva osaa molemmat. Olen lopulta rakastunut samalla tapaa ristiriitaiseen ja toiselta paljon vaativaan ihmiseen, ja alkanut tajuta, miten hankalaa siinä on säilyttää oma mielenrauha ja olla ripustautumatta tai etääntymättä. Olen tehnyt molempia samaan aikaan, ja lähelleni on kertynyt lähinnä niitä, joilla on vielä kovempi tarvitsevuus, jotta he sietävät sen. Nyt on kyllä sitten tehokasta itsekasvatusta saatavana rakastetulta, mutta myös pelko, tuleeko hän mukana jos itse luovun puolustautuvuudestani, vai käyttääkö hän sen vain hyväkseen tai sulkeutuu eikä satsaa takaisin? Saatan nimittäin myös olla liiankin kärsivällinen odottaessani kuuta taivaalta, kun ei sitä kerran mitenkään muutenkaan saa. Silloin mukaudun koko lahjakkuudellani liikaa toisen tarpeisiin ja unohdan omani. Ei hyvä, ei.

Ihan loistavasti kirjoitettu :) Mikä Myers–Briggsin tyyppi olet? Minä olen intp.. sä tuskin olet sama, vaikka paljon minulta kuulostatkin :)

Työtön, ei koulutusta, ei lähes minkäänlaisia ihmissuhteita perheen ulkopuolella. Sama vika kuin ap:lla, hyvä kaikessa mutta ei missään paras.

Vuosi sitten aloin nostaa itseäni tästä suosta, toivottavasti nyt valmistun vaikka työllistyminen näyttää heikolta senkin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko te jotka ansaitsette "naurettavan hyvin" ansaitsette kuussa?

No sen verran paljon, etten kehtaa läheisille edes kertoa, varsinkaan tällaisina säästökuuriaikoina. N. 11 500€/kk.

Te muut, varsinkin ne, joista "ei tullut mitään".. tiedättekö oman äo:nne? Kuulostaa niin samanlaisilta meidän monen tarinat.

Asiaa on tutkittu ja todettu, että tietyn älykkyystason ihmiset ovat alttiimpia syrjäytymään ja ns. epäonnistumaan elämässä, kuin hieman keskitasoa älykkäämmät ihmiset. Sitä on vaikea olla uskomatta, koska tunnen niin monta huippuälykästä ihmistä, jotka ovat ajatelleet aivonsa solmuun, eivätkä ole kyenneet saavuttamaan elämässään mitään. Ovat juoppoja, masentuneita tai muuten vaan mt-ongelmaisia, pitkäaikaistyöttömiä, kouluttamattomia jne.. Itsekin viihtyisin parhaiten yksinäni ajatusteni ja mielipuuhieni, kuten lukemisen ja leffojen kanssa, kaikki muu tässä elämässä on vaan häiriötä.