Älykäs & koulusta helpolla selvinnyt - mitä sinusta tuli?

Alisuoriutuja tuli minustakin. Kaksi tutkintoa, kumpikaan ei ole mieluisa, mutta on käyty, koska ne olivat helppoja. Töitä en ole tehnyt kuin pari vuotta, perheeseen panostanut sitäkin enemmän. Tekisin mielelläni töitä osa-aikaisesti samassa paikassa ja pitkään. Olen kärsinyt masennuksesta, ahdistushäiriöstä ja paniikkikohtauksista.

Hah :D Voisin sanoa liki sanasta sanaan samaa, niin ihmisrauniosta kuin -suhteistakin. Hyvä kaikessa, mutten paras. En kuitenkaan ole työssä, jossa pää sauhuaa, vaan päädyin monen mutkan kautta täysin suunnittelematta alalle, jolle en koskaan kuvitellut päätyväni. Ja kuten joku muukin tuossa sanoi, minulla myös on naurettavan hyvät tulot, varsinkin ottaen huomioon sen, että olen myös alisuoriutujan malliesimerkki, eikä kunnianhimoa ainakaan uran, maineen ja mammonan suhteen.

Nyt elän kuitenkin hyvää elämää, minulta ei puutu muuta kuin se parisuhde, mutta se on ihan oma vikani. Älystä on ollut apua elämässä, enkä ilman sitä olisi tässä, mutta koulusta ei mitään iloa.. itseopiskelusta sitäkin enemmän.

Lääketieteen tohtori, pian dosentti, arvostettu erikoislääkäri, yh-äiti ja vähän erikoinen muiden mielestä. Persoonassani on paljon vialla ja minusta ei pidetä vaikka kuinka yrittäisin muuttua. Olen hyvä äiti ja hyvä lääkäri ja se riittää minulle.

Opettaja.

Asianajaja. Perhe ja ystäviä on, elän hyvää elämää.

Paljonko te jotka ansaitsette "naurettavan hyvin" ansaitsette kuussa?

Mä en ymmärrä sanaa alisuoriutuja.

Kaiketi jokainen suoriutuu siihen tasoon mihin kykenee... niillä eväillä mitä on. 

alisuoriutuja ei niin tee. Tekee vähemmän kuin mihin paukut riittää. 

Ihan oikea ongelma. Erityisesti nykyään vaivaa poikia. YOLO niin miksei vois tehdä jotain kivaa velvollisuuksien sijaan. 

Totuus tietysti on se, että oikeasti YOLO on juuri se hyvä syy oppia vastuuta ja järjenkäyttöä. 

(ja jos jollekin vieras, tuo rasittava lyhenne tulee sanoista "you only live once")

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sanaa alisuoriutuja.

Kaiketi jokainen suoriutuu siihen tasoon mihin kykenee... niillä eväillä mitä on. 

Se tarkoittaa että suoriutumisen taso on lähinna poikkeuksellisen alhaisen motivaation määrittämä, eikä älyllisten tai muiden eväiden tulos.

Kysy toki lisää jos haluat että autan.

Tässä taitaa olla pohja tällä hetkellä menossa. Opiskelu on ollut aina tosi helppoa, yliopistoonkin menin heittämällä sisälle (3% sisäänpääsy, muut tulivat valmennuskursseilta). Työelämä vei opiskeluaikana mennessään, joten maisterinpaperit jäivät saamatta. Loin loistavan uran ja tienasin paljon, sitten traumaperäinen loppuunpalaminen, josta on nyt toivuttu toista vuotta. Tai oikeastaan... en ole enää pohjalla, vaan hyvää vauhtia nousemassa jaloilleni, mutta yhteiskunnan silmissä varmaan pohjasakkaa; työtön, joka ei tällä hetkellä edes yritä työllistyä. Myös minä olen taistellut syömishäiriöiden kanssa: bulimiasta ortoreksian kautta anoreksiaan. 

Koulu ei oikeastaan kiinnostanut ollenkaan mutta meni hyvin koska oli niin helppoa. Yli 20-vuotiaana vasta menin korkeakouluun ja kävin sen nopeasti. Tienaan paljon, elän pitkässä avioliitossa ja kaksi lasta. Ilman alkoholiongelmaani kaikki olisi hyvin.

Kai minä sitten suoriuduin helpolla koulusta. Ainakin vähällä työllä. Olin tosin kova poika lintsaamaan. Arvosanat ovat kuitenkin olleet pääosin kiitettäviä kolmannesta luokasta yliopistoon asti.

Minusta tuli masennusta poteva yliherkkä pätkätyöläinen. Jälleen on viimeiset päivät menossa työsuhteessa, eikä minulla ole minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä. En myöskään sopeutunut armeijaan enkä juuri minnekään muuallekaan.

Väitöskirja jäi kesken. Into vain katosi, vaikka aluksi työ sujui mukavasti. Nyt kuluttelen aikaani chattiin, kitaransoittoon, säveltämiseen ja kirjoitteluun. Käviköhän minulle niin, etten oppinut raatamaan ja puskemaan lujasti töitä lapsena ja nuorena, kun koulusta pääsin niin vähällä?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli ensin nuori ihmisraunio, joka ei halunnut elää. Tuntui että olen hyvä kaikessa ja en missään kuitenkaan paras.

Pitkän kamppailun jälkeen tuli kuitenkin lopulta melko tasapainoinen ihminen. Rakastan haasteita ja olen työssä, jossa joka päivä pää sauhuaa. Ihmissuhteissani olen melko pitkälti epäonnistunut itsestäni johtuen.

Entä teistä?

Apteekin täti. Samaa kuin sulla, paljon henkisiä vaikeuksia, joiden takia koko elämä meinannut mennä vessasta alas. Asiat selviää pikkuhiljaa. Hyvä puoli työssäni on se, ettei se ole stressaavaa.

Pienipalkkaisessa työssä, ihan ylikoulutettu ja ylikyvykäs työtehtäviin. Mutta työympäristö on jees ja työajat mukavat. Ei ole kunnianhimoa enempään, olen enemmän kuin tyytyväinen yllättävän omaehtoiseen elämääni. Materiaa ei hirveesti ole, eikä säästöjä, mutta eipä ole harmituksen aiheitakaan hirveesti. Ja nuorena rälläsin riittävästi, hyvä niin.  :)

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sanaa alisuoriutuja.

Kaiketi jokainen suoriutuu siihen tasoon mihin kykenee... niillä eväillä mitä on. 

Ei todellakaan. Alisuoriutuja kykenisi paljon enempäänkin, mutta ei viitsi. Tai ei huvita, ei kiinnosta. Menee sieltä mistä aita on matalin, ja on tyytyväinen kun ei tarvitse nähdä vaivaa.

Voivoi, ite oon ollut just tollanen. Ala- ja yläaste ysin keskiarvolla olemattomalla vaivannäöllä. Lukion vedin ihan läskiksi, lintsailin yms. No ylioppilaaksi kuitenkin pääsin. Täytän tänä vuonna 20 ja toivon että joku koulu huolii. Motivaatiota ja kunnianhimoa ei juuri löydy, itsesääliä ja -inhoa sitäkin enemmän...

Opettaja.

Tosin opiskelu ei kauheasti napannut enää yliopistossa kun en peruskoulussa ollut oppinut tekemään akateemisten taitojen eteen mitään.

Akateeminen alisuoriutuja. Teen liian helppoa työtä. Elämäkin tylsistyttää.  Ei perhettä. 

Gradua vaille KTM, jo 13 kk:tta gradua tehnyt...vakituinen työpaikka löytyy, mutta gradu viimeistelyä vaille valmis. Viimeset kurssit käyty 2014, kandinkin tein 2.vuoden syksynä. :(

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sanaa alisuoriutuja.

Kaiketi jokainen suoriutuu siihen tasoon mihin kykenee... niillä eväillä mitä on. 

Ei taida olla ainoa asia jota sinä et ymmärrä.