Lue keskustelun säännöt.
Tunnen itseni arvottomaksi
26.01.2016 |
Puolisoni jäi vähän aikaa sitten kiinni pettämisestä. En olis ikinä voinut uskoa miten se voi vaikuttaa näin paljon kaikkeen. Tunnen että olen arvoton, ruma, mitätön. Muuttuuko tää enää koskaan tästä miksikään?
Päätimme yrittää jatkaa, mutta päivä päivältä tuntuu vaikeammalta. En halua kostaa mutta huomaan että kun töissä joku flirttaa niin mietin että pitäiskö. Ja sitten taas seuraavassa hetkessä että jos mua petetään niin mahdan olla niin ällöttävä etten kellekään kelpaisikaan.
Kommentit (17)
Voi ei, ap. Et ole ällöttävä, ja sä tiedät sen. Mutta kuulostaa sille, että yrität antaa liian helposti anteeksi ja siitä tuo arvottomuuden tunne kumpuaa. Se on sulla ikään kuin oravanpyörä; koska et arvosta itseäsi tarpeeksi (lapsuudesta tms johtuen) niin yrität antaa liian nopeasti anteeksi, jolloin et taaskaan arvosta itseäsi. Vihellä peli poikki! Asutteko yhdessä? Ei ehkä kannattaisi. Jos mies on arvoisesi, niin hän tulkoot vielä sinun luoksesi, ei niin, että sä pysyt hänen "rinnallaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä, kaksi lasta. Ei siis ihan helppo vain lähteä. Eikä mun rakkaus ole kadonnut, luulisin. Olo on vaan niin hirveä, en saa iloa mistään ja itsetunto on nollassa.
Ap
Jätä se. Tulee pettämään jatkossakin!
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä, kaksi lasta. Ei siis ihan helppo vain lähteä. Eikä mun rakkaus ole kadonnut, luulisin. Olo on vaan niin hirveä, en saa iloa mistään ja itsetunto on nollassa.
Ap
Oijoi. Ymmärrän, ettei olekaan helppo lähteä. Puuuh..mitähän sulle sanoisin. Sun kannattaisi ehdottomasti mennä terapiaan. Saisit sieltä näkökulmia, että mitäpä jos pärjäisitkin yksin tai miten arvostat itseäsi niin, että jos yhteenjääminen on mahdollista, niin tuo mies ja hänen tekonsa ei syö sua elävältä.
Maksisiko mies terapiasi? Katuuko? Voitte myös mennä pariterapiaan, ehkä mieluiten, mutta ei niin, että jos ei mies lähde kumpikaan ei mene. Sun täytyy tehdä jotain. Muuten sä vain pysyt jossain kuopassa ja jäät sen syvyyksiin. Sulla on kaksi lasta, heille on tärkeää, että heillä on hyvinvoiva ja itsetunnostaan huoltapitävä äiti. En siis missään nimessä syyllistä sinua itsetunnonhoidon laiminlyönnistä, vaan jos olet jotenkin alistettu, niin sen on vain loputtava. Teet sellaisesta lopun hakemall sinulle (tai haette yhdessä) apua. Ainakin sä tarttet sitä, jos mies on niin nuija, että ei aio hakea.
^ niin, sitähän mä tässä tietenkin eniten pelkään. Ja silti haluaisin uskoa että oppi virheestään. Mutta jos mun olo tulee olemaan tällainen vielä kuukausia saati vuosia niin en tiedä jaksanko. En ole koskaan ollut mustasukkainen ( mies on ollut minusta ja nyt vielä enemmän kun varmaan pelkää että kostan) enkä haluaisi alkaa epäilijäksi/kaiken kyttääväksi nytkään. En edes jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katuu, tai siis vaikuttaa katuvan, tosi paljon. Itkee, pelkää että jätän. Mutta jos pystyy pettämään ihan pokerinaamalla niin miten aitoa katumuskaan on.
Vierailija kirjoitti:
^ niin, sitähän mä tässä tietenkin eniten pelkään. Ja silti haluaisin uskoa että oppi virheestään. Mutta jos mun olo tulee olemaan tällainen vielä kuukausia saati vuosia niin en tiedä jaksanko. En ole koskaan ollut mustasukkainen ( mies on ollut minusta ja nyt vielä enemmän kun varmaan pelkää että kostan) enkä haluaisi alkaa epäilijäksi/kaiken kyttääväksi nytkään. En edes jaksaisi.
Ei se kuule riitä, että oppii virheistään. Ne on myös hyvitettävä. Tavalla tai toisella. Sun paha olo jatkuu ilman hyvitystä, ei tartte olla selvännäkijä nähdäkseen sen kaiken jo tänne asti. Ja tää ei taaskaan ole moite, vaan rakkaudella annettu kannustus. Sulla ei ole, edelleen rakkaudella sanottuna, sun hyvinvoinnille liika alistunut ajatusmallisto. Sulla on lupa muuttaa se, mutta sä et varmaankaan kykene siihen yksin.
Se on hyvä ettet ole mustasukkainen. Kosto yms. vain tekisi hallaa sinulle itsellesi, se ei nostaisi sun omanarvontuntoasi yhtään. Koska se on väärin. Sä tarttet nyt tukea, hae sitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katuu, tai siis vaikuttaa katuvan, tosi paljon. Itkee, pelkää että jätän. Mutta jos pystyy pettämään ihan pokerinaamalla niin miten aitoa katumuskaan on.
Nii-in, hyvä kysymys.
Miten sait tietää pettämisestä? Oliko sitä jatkunut kauankin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvoton olo.. Niin tuttu tunne. Meneekö se tunne edes ajoittain pois?
Oliko yhden illan juttu vai pidempi suhde? Työkaveri?
Kyllä tekee pahaa.. Onneksi miehesi katuu. Uskon että rakastaa sua ja toi on seurausta vaan lasten myötä vähentyneestä yhteisestä ajasta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut kuin kertapano päissään, sen jälkeen jotain viestejä (jotka pahentaa tekoa mun mielestä). Jäi kii kun näin viestittelyä (en stalkannut, oli puhelin auki vieressä ja viesti tuli näytölle).
Vierailija kirjoitti:
Oliko yhden illan juttu vai pidempi suhde? Työkaveri?
Kyllä tekee pahaa.. Onneksi miehesi katuu. Uskon että rakastaa sua ja toi on seurausta vaan lasten myötä vähentyneestä yhteisestä ajasta. :(
Joo, työkaveri. Itse olin tyytyväinen meidän suhteeseen ja mieskään ei osaa sanoa syytä miksi petti, vakuuttaa että on tyytyväinen muhun mutten usko. Koen että vian on oltava mussa, jollain tavalla.
Eniten sattuu kun tietää että se suhde mikä hetki sitten vielä oli ei tuu enää koskaan olemaan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa, mutta olisin varmasti itsekin ihan rikki sun tilanteessa. Voimia!
Paska teko. Tota itekin miettii mitä sitä tekis jos kävis noin. Onneks ei oo vielä tullut eteen omalle kohdalle. Jaksuja!
Työnteostakaan ei meinaa tulla mitään kun mietin että mies on samoissa tiloissa sen naisen kanssa. Tuntuu että pää hajoaa. Ja asiakaspalvelutyötä teen, pitäisi jaksaa paneutua ja hymyillä mutta ajatus katkeaa koko ajan.
Jätä se sika.