Lue keskustelun säännöt.
Lopetan mieheni vähättelyn heti kun hän lakkaa olemasta kolmas lapseni
15.01.2016 |
Viime syksynä minulla oli tärkeä työhön liittyvä tapaaminen, miehellä ei sen kummempia. Loogista siis oli, että juuri mies vei lapsen astmapolille kontrollikäynnille. Homma päättyi niin, että jouduin nolona soittamaan hoitajalle, koska mies ei muistanut lainkaan mistä siellä oli puhuttu ja 3,5-vuotiaalta sain "yllättäin" hieman ristiriitaista tietoa.
Tehtiin lähtöä siskoni häihin. Puin itseni, puin lapset, meikkasin, laitoin omat ja tytön hiukset, kirjoitin kortin, pakkasin tavarat. Viisi minuuttia lähtöön ja mitä tekee mies - makaa kalsareissaan sängyllä selaamassa kännykkäänsä. Ei kuulemma tiennyt, missä hänen vaatteensa ovat (ihan siellä samassa kaapissa missä kaikki muutkin miehen vaatteet) eikä viitsinyt kysyä, kun näytin niin kiireiseltä.
Järjestelen yksivuotissynttäreitä ja edellisenä iltana ehkä seitsemän aikaan huomaan, että unohdin ostaa vaniljavaahdon kakkuun. Pyydän miestä kipaisemaan sellaisen lähikaupasta (n. 300 m) tai vaihtoehtoisesti tekemään kakkupohjan valmiiksi, jotta minä voisin käydä sen hakemassa. Mies ei jaksa tehdä kumpaakaan, koska "en mä mitään synttäreitä halunnut pitää, sun idea ne oli".
Miehen nimissä olevasta autosta meni rikki yksi juttu. No, onneksi lasten päiväkoti on kävelymatkan varrella ja pääsen itse sujuvasti bussilla töihin, miehellä oli vähän hankalampaa. Meni kolme päivää eikä auton tila edennyt mitenkään, koska "ei ole ehtinyt". Kysyin sitten yhdeltä työkaverilta neuvoa ja hän sanoi että johtuu luultavasti tästä, viekää huoltoon tuonne, maksaa näin ja näin paljon. Kerroin miehelle tämän ja kuulemma työkaverini on väärässä, vika on ehdottomasti tämä ja sitä ei missään nimessä korjata noin. Noh, auto saatiin huoltamolle lopulta ja vika oli juuri se mitä työkaverini aavistelikin.
Mies vei lapset luistelemaan ja ajattelin nauttia ihanasta hiljaisesta hetkestä teekupin kanssa sohvalla. Menee alle puoli tuntia ja mies tulee lasten kanssa kotiin, kuulemma toinen lapsista kaatui heti alkumetreillä eikä halunnut jatkaa. Kysyin, että miksei laittanut kaatunutta pienempää rattaisiin ja antanut isoveljen luistella, mies vain kohautti olkiaan. Taisi kinttuja palella, kun tyhmä vaimo ei tajunnut pitää huolta siitä, että aikuinen mies laittaa riittävästi päälleen eikä lähde pelkissä ohuissa tuulihousuissa -15 asteen pakkaseen.
En missään tapauksessa sano, että kaikki miehet ovat tällaisia. Omanikaan ei ollut, ennen kuin jäin hoitamaan esikoista kotiin ja joku tuntui menneen perustavanlaatuisesti vikaan, vaikkei mitään erityistä tapahtunutkaan. Tämä mies ei kuitenkaan tämän perheen aikuisena ole vertaiseni, vaan jossain paljon matalammalla tasolla, väliportaalla minun ja lasten välissä. Tämä on myös syy siihen, miksi en miehen kärttämisestä huolimatta suostu hankkimaan kolmatta lasta itselleni hoidettavaksi ja huollettavaksi.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on ihan klassinen juttu. MInä en muutu ennen kuin sinä muutut. Kumpikaan ei ota vastuuta itsestään, vaan syyttää toista. Joskus kyseessä on tuollaiset vähäpätöiset asiat, joskus alkoholismi, milloin mitäkin. Mutta aina sama kaava; en ota vastuuta ennen kuin tuo toinen...
Juttuhan on niin, että sinä ap olet mitä olet, miehesi on mitä on. Nyt valitset ihan itse SEKÄ miehesi kanssa olemisen ETTÄ hänen vähättelynsä. Molemmat on SUN valintoja. Jonka lisäksi syytätmiestä omasta huonosta käyttäytymisestäsi. Jos ottaisit vastuun itsetäsi ja oikeasti haluaisit olla ihminen joka kohtelee puolisoaan hyvin, tekisit niin. Huolimatta siitä millainen mies on. Jos mies ei vastaa käsitystäsi miehestä jonka kanssa haluat elää, sitten et eläisi hänen kanssaan. Silloin olisit vastuullinen aikuinen. Nyt olet vastuuton, teet itsestäsi uhrin ja syytät miestäsi siitä etei elmäsi ole sellaista kuin haluat ja ettet voi käyttäytyä kuten haluat. Teillä ongelma on melko vähäinen, mutta mekanismi ihan sama kuin isommissa ongelmissa. Ja sä olet vihainen ja katkera uhriparka. Kannattais kasvaa aikuiseksi.
Juuri näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies ei saa autoaan korjautetuksi, ei jaksa tehdä mitään lapsen syntymäpäivien eteen eikä saa edes yhtä lääkärikäyntiä hoidettua. En vertaisi siihen, että laittaa eriparisen pyjaman.
Lapsen synttärit oli äidin päähänpisto, jota isä vastusti. Ei mikään yksimielisesti sovittu juttu. Miksi isän silloin pitänyt vaivautua? Ei yksivuotias synttäreistä vielä mitään ymmärrä, ja parempi ollakin sellaista mihinkään kakkuihin totuttamatta.
Ja jos auto on miehen ja hänen käytössään, niin ihan oma asiansahan se on, korjauttaako ja miten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n viestistä ei juuri käy ilmi mitkä ne syyt olivat miksi lapsen syntymä miestä niin paljon muuttui. Olisiko se perinteinen esikoisen kanssa naisille sattuva juttu, että mies jätetään nainen-vauva-kuplan ulkopuolelle, vieraaksi omaan kotiinsa.
Olen pohtinut näitä syitä itsekin. Esikoisen kohdalla raskaus oli todella vaikea, vuodelevossa viikosta 19 lähtien ja sairaalassa aivan täydessä levossa viikot 22-29. Poika syntyi lopulta viikolla 35, pienipainoisena mutta terveenä, syömistä tuettiin nenämahaletkulla ensimmäiset kolme viikkoa. Oliko se sitten vauvakuplaa, että parhaani mukaan imetin ja punnitsin, loput jompi kumpi letkutti, stressasin tuosta ruoka-asiasta todella. Toisaalta tuon hankalan alun myötä myös mies pääsi ottamaan osaa lapsen ruokintaan, eri tavalla kuin täysimetetyllä. En oikein tiedä mitä vauvakupla tarkoittaa, jos sitä, että lapsen tarpeet ovat ensisijaisia ja niihin vastataan viivyttelemättä niin sitten joo, mutta kyllä me koko ajan puhuimme myös aikuisten asioista, olimme lähekkäin, katsoimme leffoja lapsen nukkuessa ja niin edelleen. Muutos tapahtui ehkä vasta lapsen ollessa isompi, en oikein tiedä.
Tässä perheessä äiti-vauva-kupla ilmeni siten, että isukki ei enää kelvannut kuin koiraa kusettamaan tai piikillehän se olisi pitänyt viedä jos en paria viikkoa olisi asiasta tapellut. Siivotakin sai vain jos äiti oli täysin koomaväsynyt ja sen jälkeen kuunnella nalkutusta kuinka lapsi nyt pyörii paskoissa kun oli väärin siivottu (ei ollut). Kaikki vauvaan liittyvät mielipiteet teilattiin täysin ja oli turha kuvitellakaan hoitoon osallistuvansa. Sylissä sentään sai pitää, mutta jos vähän ynähtikin niin kirjamellisesti kaapattiin sylistä pois, kun "ei miehet vaan osaa." .
Onneksi toisen lapsen syntymän jälkeen superäidin rooli kävi liian raskaaksi ja isukkikin pääsi luomaan myös 3-vuotiaiseen esikoiseen suhdetta.
Voin sanoa, ettei ensimmäisen puolen vuoden jälkeen kiinnostanut juurikaan enää edes yrittää osallistua mihinkään, lähinnä koittaa olla vain mahdollisimman näkymätön. Vaikka erokin kävi välillä mielessä niin kuitenkin uskoin, että tilanne lopulta korjautuu, ja nykyään onkin asiat paremmin kuin hyvin ja perheessä kaksi tasa-arvoista aikuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetan kolmannen lapsen leikkimisen sillä siunaaman sekunnilla, kun tässä huushollissa on aidosti tilaa toiselle itsenäiselle ja vastuullisesti toimivalle aikuiselle. Vihje: itsenäinen ja vastuullinen mies ei tarkoita miestä joka tekee joka asian niin kuin nainen haluaa, juuri silloin kuin nainen haluaa. Tuohon tarkoitukseen kannattaa harkita vaikka henkilökohtaisen palvelijan palkkaamista.
Jos mies pesee kylppärin ensin ja imuroi muun kämpän vasta sitten, niin eikö tärkeintä kuitenkin ole että molemmat hommat tuli tehtyä, eikä se, että naisen mielestä olisi pitänyt imuroida ensin? Jos lapsella nyt sattuukin nukkumaan mennessä olemaan päällään pupupyjaman yläosa ja nallepyjaman alaosa, koska sen kummemmin miestä kuin lastakaan ei kiinnosta, kunhan päällä kuitenkin on pyjama, niin kannattaako tuosta meteliä nostaa?
Aloittajan mies ei saa autoaan korjautetuksi, ei jaksa tehdä mitään lapsen syntymäpäivien eteen eikä saa edes yhtä lääkärikäyntiä hoidettua. En vertaisi siihen, että laittaa eriparisen pyjaman.
Miksi miehen pitäisi saada auto korjatuksi? Ei munkaan mies saa. Semmoinen oletus on vain naisen omassa päässä. Tai lapsen syntymäpäivä- mies ei tehnyt naisen hänelle määrittelemään tehtävää. Naisilla on kumma käsitys siitä että todellisuus on sama kuin mitä heidän käsityksensä maailmasta on. Parisuhteen juju on, että sä olet kiinnostunut siitä millainen todellisuus sillä toisella on. Ja sitten rakennatte siihen väliin yhteisen arjen, jossa molempien todellisuudet kohtaa fiftyfifty. Jos ei miehen todellisuus kelpaa, niin silloin kannattaa jatkaa matkaa ja etsiä sitä vertaistaan muualta. Ovatko naiset tyhmentyneet vai mitä? Ei oo ihan todellisuudenkohtaamistaidot hallussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies ei saa autoaan korjautetuksi, ei jaksa tehdä mitään lapsen syntymäpäivien eteen eikä saa edes yhtä lääkärikäyntiä hoidettua. En vertaisi siihen, että laittaa eriparisen pyjaman.
Lapsen synttärit oli äidin päähänpisto, jota isä vastusti. Ei mikään yksimielisesti sovittu juttu. Miksi isän silloin pitänyt vaivautua? Ei yksivuotias synttäreistä vielä mitään ymmärrä, ja parempi ollakin sellaista mihinkään kakkuihin totuttamatta.
Ja jos auto on miehen ja hänen käytössään, niin ihan oma asiansahan se on, korjauttaako ja miten.
Ai niin, unohdin että me ollaan nyt AV:lla. Paikassa, jossa lapsen synttärit ovat turhaa pröystäilyä ja ihan turhaa, sanomalehtipaperiin vaan joku vanha lelu kun ei se siitä mitään tajua ja maataan koko loppu päivä sohvalla munia raaviskellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että osa miehistä heittäytyy täysin lapsen tasolle kun lapsia syntyy?
Tätä minäkin ihmettelen. Mistä se muutos tulee? Onko se jokin kirous? En tajua. Meillä kyseessä ei edes ollut se että mies olisi jätetty "ulkopuolelle". (Näitäkin naisia on, jotka kuvittelevat että vain heidän tapansa on ainoa oikea ja nalkuttavat turhasta, mutta ei ole tästä kyse läheskään aina.) Yritin kaikin tavoin rohkaista miestä hoitamaan vauvaa tai edes olemaan lapsen kanssa. Mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Mies ei vain tajua että ainoastaan huolehtimalla lapsen tarpeista syntyy suhde lapseen. Eihän se lapsi opi luottamaan missään asiassa isäänsä, jos tämä ei ikinä huolehdi ruuasta, pesuista, pukemisista ja ulkoiluista. Nyt lapsi on jo isompi, eikä mies vieläkään koskaan tee lapsen kanssa mitään lapsen ehdoilla. Ikinä ei touhua ulkona mitään sen kanssa tai leiki tai yhtään mitään. Ottaa poikaa joskus mukaan autotalliin "rakentelemaan", jos minä huolehdin että on tarpeelliset ulkovaatteet ynm., tai johonkin tapahtumaan mikä ensisijaisesti kyllä kiinnostaa häntä, ei 6-vuotiasta poikaa. Yritän sanoa ja puhua kauniisti, että kohta poika on niin iso että ei enää pyydä leikkimään. Välillä menee hermo ja sanon rumasti. Kodinhoitoon liittyvistä asioista en edes viitsi alkaa avautumaan tähän, sanon vain että mies ei tee mitään. Siis oikeasti yhtään mitään. No vessapaperirullan vaihtaa jos loppuu hänellä, hylsyn tosin saan minä sitten kiikuttaa roskakaappiin. Ja jos laitan täysinäisen roskapussin valmiiksi ulko-oven eteen, niin vie sen aamulla mennessään. Että sillä tavalla osallistuu. Sanomattakin lienee selvää että toista lasta ei tule. Ainakaan tämän miehen kanssa. Niin että te, joilla on oikeasti tasa-arvoinen parisuhde, olkaa onnellisia ja antakaa miehillenne ylimääräinen kiitoshali. Ja ennen kuin lomakkoloisija-mies alkaa räksyttään, niin todettakoon että meillä on aina maksettu puoliksi kaikki, myös silloin kun olin vanhempainvapaalla maksoin osuuteni omista säästöistäni.
Oma mieheni ei "osaa" enää paistaa edes jauhelihaa, kyselee että joko sä teet sitä ruokaa, saatan välillä sanoa, että kai sä nyt itekkin osaat jauhelihan paistaa ja makaroonit keittää.
Ei, kun kaikki pitää tehdä valmiiksi. Siivonnut ei ole aikoihin, mutta huomauttaa kyllä jos minä olen jättänyt siivoamatta, sitten vedetään herneet nenään kun sanon että osaat sinäkin varmaan välillä siivota. Puhtaat astiat on loppu ja katsoo sitten tapansa mukaan koneesta, ilme on melkoinen kun huomaa että siellä onkin likaiset, kuin se olis jotain todella ihmeellistä.
Tuo ruokajuttu on kyllä erikoinen, vaikka olis vaan pyttipannua pakasteesta, niin hän ei ryhdy sitä tekemään, vaan se olen minä joka sen käyttää pannun kautta. Onhan hän ennen minuakin jotain syönyt.
Jos ei olis lapsia, niin en tekis ruokaa vaikkapa viikkoon, alkaiskohan sitten sitä laittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se... Toki säälittää, että mihin uusavuttomana poikamiehenä sitten päätyy, mutta voivoi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetan kolmannen lapsen leikkimisen sillä siunaaman sekunnilla, kun tässä huushollissa on aidosti tilaa toiselle itsenäiselle ja vastuullisesti toimivalle aikuiselle. Vihje: itsenäinen ja vastuullinen mies ei tarkoita miestä joka tekee joka asian niin kuin nainen haluaa, juuri silloin kuin nainen haluaa. Tuohon tarkoitukseen kannattaa harkita vaikka henkilökohtaisen palvelijan palkkaamista.
Jos mies pesee kylppärin ensin ja imuroi muun kämpän vasta sitten, niin eikö tärkeintä kuitenkin ole että molemmat hommat tuli tehtyä, eikä se, että naisen mielestä olisi pitänyt imuroida ensin? Jos lapsella nyt sattuukin nukkumaan mennessä olemaan päällään pupupyjaman yläosa ja nallepyjaman alaosa, koska sen kummemmin miestä kuin lastakaan ei kiinnosta, kunhan päällä kuitenkin on pyjama, niin kannattaako tuosta meteliä nostaa?
Aloittajan mies ei saa autoaan korjautetuksi, ei jaksa tehdä mitään lapsen syntymäpäivien eteen eikä saa edes yhtä lääkärikäyntiä hoidettua. En vertaisi siihen, että laittaa eriparisen pyjaman.
Niinpä. Olisin aivan ikionnellinen jos mies siivoaisi joskus kylppärin tai edes imuroisi. Melkein itkettää kun ajattelen ja vertaan omaa tilannetta tuollaiseen. t. ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on aikuinen lapsi huolehdittavana. Olin aikoinaan tyhmä, kun uskoin kaiken mitä tuo jokelteli. Ymmärsin myöhemmin, että 110 kg on juuri sitä, millaiseksi hänen vanhempansa poikansa kasvattivat, nössöksi. Lasta en suostunut lapsen kanssa tekemään, uskoin että viaton lapsi olisi kärsinyt, kun äidiltä hermot pimahtelisi poikki. Itseäni kuvailisin nykyään romahtaneeksi, väsyneeksi ja haluaisin vain olla, niinkauan kun on pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että osa miehistä heittäytyy täysin lapsen tasolle kun lapsia syntyy?
Tätä minäkin ihmettelen. Mistä se muutos tulee? Onko se jokin kirous? En tajua. Meillä kyseessä ei edes ollut se että mies olisi jätetty "ulkopuolelle". (Näitäkin naisia on, jotka kuvittelevat että vain heidän tapansa on ainoa oikea ja nalkuttavat turhasta, mutta ei ole tästä kyse läheskään aina.) Yritin kaikin tavoin rohkaista miestä hoitamaan vauvaa tai edes olemaan lapsen kanssa. Mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Mies ei vain tajua että ainoastaan huolehtimalla lapsen tarpeista syntyy suhde lapseen. Eihän se lapsi opi luottamaan missään asiassa isäänsä, jos tämä ei ikinä huolehdi ruuasta, pesuista, pukemisista ja ulkoiluista. Nyt lapsi on jo isompi, eikä mies vieläkään koskaan tee lapsen kanssa mitään lapsen ehdoilla. Ikinä ei touhua ulkona mitään sen kanssa tai leiki tai yhtään mitään. Ottaa poikaa joskus mukaan autotalliin "rakentelemaan", jos minä huolehdin että on tarpeelliset ulkovaatteet ynm., tai johonkin tapahtumaan mikä ensisijaisesti kyllä kiinnostaa häntä, ei 6-vuotiasta poikaa. Yritän sanoa ja puhua kauniisti, että kohta poika on niin iso että ei enää pyydä leikkimään. Välillä menee hermo ja sanon rumasti. Kodinhoitoon liittyvistä asioista en edes viitsi alkaa avautumaan tähän, sanon vain että mies ei tee mitään. Siis oikeasti yhtään mitään. No vessapaperirullan vaihtaa jos loppuu hänellä, hylsyn tosin saan minä sitten kiikuttaa roskakaappiin. Ja jos laitan täysinäisen roskapussin valmiiksi ulko-oven eteen, niin vie sen aamulla mennessään. Että sillä tavalla osallistuu. Sanomattakin lienee selvää että toista lasta ei tule. Ainakaan tämän miehen kanssa. Niin että te, joilla on oikeasti tasa-arvoinen parisuhde, olkaa onnellisia ja antakaa miehillenne ylimääräinen kiitoshali. Ja ennen kuin lomakkoloisija-mies alkaa räksyttään, niin todettakoon että meillä on aina maksettu puoliksi kaikki, myös silloin kun olin vanhempainvapaalla maksoin osuuteni omista säästöistäni.
Lompakkolois-miehen ulinaa on turha torjua, hänen mukaansa sinun olisi pitänyt maksaa kaikki yhteisen kodin menot, etkä olisi saanut julmasti sortaa miestä vaatimalla tätä viemään roskat ja vaihtamaan vessapaperin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni kämppä oli tosi siiisti kun aloimme seurustelemaan, siistimpi kuin omani. Hänellä tää siivoamattomuus on alkanut sen jälkeen kun muutettiin yhteen.
Olen siis tuo jonka mies ei osaa ees jauhelihaa paistaa.
Tiskejä ei ole laittanut koneeseen ikinä kun ollaan 5v yhdessä asuttu. Ruoanlaitto rajoittuu joulukinkun paistamiseen ja sen kanssakin minä olen se jonka pitää muistuttaa, että käyppä välillä katsomassa paljonko on asteita mittarissa. Unohtaisi sen muuten uuniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että osa miehistä heittäytyy täysin lapsen tasolle kun lapsia syntyy?
Tätä minäkin ihmettelen. Mistä se muutos tulee? Onko se jokin kirous? En tajua. Meillä kyseessä ei edes ollut se että mies olisi jätetty "ulkopuolelle". (Näitäkin naisia on, jotka kuvittelevat että vain heidän tapansa on ainoa oikea ja nalkuttavat turhasta, mutta ei ole tästä kyse läheskään aina.) Yritin kaikin tavoin rohkaista miestä hoitamaan vauvaa tai edes olemaan lapsen kanssa. Mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Mies ei vain tajua että ainoastaan huolehtimalla lapsen tarpeista syntyy suhde lapseen. Eihän se lapsi opi luottamaan missään asiassa isäänsä, jos tämä ei ikinä huolehdi ruuasta, pesuista, pukemisista ja ulkoiluista. Nyt lapsi on jo isompi, eikä mies vieläkään koskaan tee lapsen kanssa mitään lapsen ehdoilla. Ikinä ei touhua ulkona mitään sen kanssa tai leiki tai yhtään mitään. Ottaa poikaa joskus mukaan autotalliin "rakentelemaan", jos minä huolehdin että on tarpeelliset ulkovaatteet ynm., tai johonkin tapahtumaan mikä ensisijaisesti kyllä kiinnostaa häntä, ei 6-vuotiasta poikaa. Yritän sanoa ja puhua kauniisti, että kohta poika on niin iso että ei enää pyydä leikkimään. Välillä menee hermo ja sanon rumasti. Kodinhoitoon liittyvistä asioista en edes viitsi alkaa avautumaan tähän, sanon vain että mies ei tee mitään. Siis oikeasti yhtään mitään. No vessapaperirullan vaihtaa jos loppuu hänellä, hylsyn tosin saan minä sitten kiikuttaa roskakaappiin. Ja jos laitan täysinäisen roskapussin valmiiksi ulko-oven eteen, niin vie sen aamulla mennessään. Että sillä tavalla osallistuu. Sanomattakin lienee selvää että toista lasta ei tule. Ainakaan tämän miehen kanssa. Niin että te, joilla on oikeasti tasa-arvoinen parisuhde, olkaa onnellisia ja antakaa miehillenne ylimääräinen kiitoshali. Ja ennen kuin lomakkoloisija-mies alkaa räksyttään, niin todettakoon että meillä on aina maksettu puoliksi kaikki, myös silloin kun olin vanhempainvapaalla maksoin osuuteni omista säästöistäni.
Lompakkolois-miehen ulinaa on turha torjua, hänen mukaansa sinun olisi pitänyt maksaa kaikki yhteisen kodin menot, etkä olisi saanut julmasti sortaa miestä vaatimalla tätä viemään roskat ja vaihtamaan vessapaperin :D
Ihan ohiksena, kovasti on lompakkolois-mies päässyt ihonne alle.
Mistähän se mahtaa pohjimmiltaan teistä itsestänne kertoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HYvät naiset, koska te lakkaatte ajattelemasta itseänne uhrina vaan otatte vastuun omasta elämästä? Jos mies on täys passattava paska, jätä se. Jos ei niin paska, sopeudu ja etsi positiivisen kautta parempaa vuorovaikutusta ja tasaveroisempaa suhdetta. Valittamisella ja nalkuttamisella pilaa myös loppuelämänsä, hyin hankalaa kääntää ajatuksia positiivisiksi jos vuosikausia märehtii perhe-elämän ankeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että osa miehistä heittäytyy täysin lapsen tasolle kun lapsia syntyy?
Tätä minäkin ihmettelen. Mistä se muutos tulee? Onko se jokin kirous? En tajua. Meillä kyseessä ei edes ollut se että mies olisi jätetty "ulkopuolelle". (Näitäkin naisia on, jotka kuvittelevat että vain heidän tapansa on ainoa oikea ja nalkuttavat turhasta, mutta ei ole tästä kyse läheskään aina.) Yritin kaikin tavoin rohkaista miestä hoitamaan vauvaa tai edes olemaan lapsen kanssa. Mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Mies ei vain tajua että ainoastaan huolehtimalla lapsen tarpeista syntyy suhde lapseen. Eihän se lapsi opi luottamaan missään asiassa isäänsä, jos tämä ei ikinä huolehdi ruuasta, pesuista, pukemisista ja ulkoiluista. Nyt lapsi on jo isompi, eikä mies vieläkään koskaan tee lapsen kanssa mitään lapsen ehdoilla. Ikinä ei touhua ulkona mitään sen kanssa tai leiki tai yhtään mitään. Ottaa poikaa joskus mukaan autotalliin "rakentelemaan", jos minä huolehdin että on tarpeelliset ulkovaatteet ynm., tai johonkin tapahtumaan mikä ensisijaisesti kyllä kiinnostaa häntä, ei 6-vuotiasta poikaa. Yritän sanoa ja puhua kauniisti, että kohta poika on niin iso että ei enää pyydä leikkimään. Välillä menee hermo ja sanon rumasti. Kodinhoitoon liittyvistä asioista en edes viitsi alkaa avautumaan tähän, sanon vain että mies ei tee mitään. Siis oikeasti yhtään mitään. No vessapaperirullan vaihtaa jos loppuu hänellä, hylsyn tosin saan minä sitten kiikuttaa roskakaappiin. Ja jos laitan täysinäisen roskapussin valmiiksi ulko-oven eteen, niin vie sen aamulla mennessään. Että sillä tavalla osallistuu. Sanomattakin lienee selvää että toista lasta ei tule. Ainakaan tämän miehen kanssa. Niin että te, joilla on oikeasti tasa-arvoinen parisuhde, olkaa onnellisia ja antakaa miehillenne ylimääräinen kiitoshali. Ja ennen kuin lomakkoloisija-mies alkaa räksyttään, niin todettakoon että meillä on aina maksettu puoliksi kaikki, myös silloin kun olin vanhempainvapaalla maksoin osuuteni omista säästöistäni.
Lompakkolois-miehen ulinaa on turha torjua, hänen mukaansa sinun olisi pitänyt maksaa kaikki yhteisen kodin menot, etkä olisi saanut julmasti sortaa miestä vaatimalla tätä viemään roskat ja vaihtamaan vessapaperin :D
Ihan ohiksena, kovasti on lompakkolois-mies päässyt ihonne alle.
Mistähän se mahtaa pohjimmiltaan teistä itsestänne kertoa?
Että asia, joka hyppää koko ajan esille, jää ihmisten mieliin?
Niin, tiedän kyllä mihin pyrit. Voin melkein nähdä miten kärkyt vastausta että pääset sanomaan sen mitä aina joku sanoo kun mitä tahansa kommentoidaa. Sano vaan, tiedät että haluat ;)
Mieheni on fiksu, korkeakoulutettu, hyvässä asemassa töissä ja aivan ihana aviomies. Hän ei kuitenkaan selviydy kodin pyörittämisestä. Hänen puolestaan kaikki voisivat nukkua samoissa lakanoissa kuukausikaupalla ja tukehtua pölyyn. Tiskata voisi (tai siis tiskikoneen laittaa päälle) vasta, kun ei ole puhtaita astioita jäljellä. Sama pätee pyykinpesuun. Jos hän on yksin lasten kanssa, tekee hän itse ruuan, mutta se on aina jotain todella epäterveellistä ja kasvikset ja hedelmät huutavat poissaoloaan. Lisäksi usein ulkoilu unohtuu. Lapset lojuvat sohvalla leffan ääressä pyjamat päällä iltapäivällä (!!!) Kotona vallitsee täysi kaaos, kun tulen kotiin. Vauva-aikana saattoi vessan nurkasta lattialta löytyä kakkainen vaippa... Itse onnistuin jotenkin saamaan äitiyslomalla aina vaipat roskikseen, kodin pidettyä muutenkin siistinä ja suht terveellistä ruokaa pöytään. Miksi tämä on miehelle mahdottomuus, vaikka lapset ovat isompia ja isompi osaa jo siivota omat lelunsa pyydettäessä?
Meillä mies alkoi jo synnärillä jättäytyä ulkopuolelle. "En viitsi kylvettää. En vaihtaa vaippaa tai pukea. Opeta sitten mulle kotona nuo jutut". Suorastaan pakotin miehen jo synnärillä osallistumaan, mutta hän oli jo itse päättänyt ettei aio osallistua. Muutenkin mies tuntuu kuvittelevan, että olen äidiksi tulon myötä myös hänelle joku äitihahmo! En ymmärrä miten hänestä on tullut tuollainen vätys.
Siivoaminen on nykyään sitä, että imuroidaan keskeltä lattiaa kerran kuukaudessa ja jätetään nurkat imuroimatta. Lattioita ei tarvitse pestä. Jos lattialle putoaa jotain, sitä ei pyyhitä heti pois vaan annetaan kuivua. Miehen oma työhuone on todella likainen ja sotkuinen. Siivoan kyllä muualta, mutta työhuoneeseen en koske. Jos mies on koko päivän hoitovuorossa, lapset katsovat koko päivän piirrettyjä yöpaita päällä ja syövät kylmiä nakkeja nälkäänsä. Hän ei lasten mieliksi tee mitään. Ainoastaan silloin mies touhuaa lasten kanssa jotain, jos toiminta on sellaista mitä hän itse haluaa tehdä. Ihanko oikeasti joku on sitä mieltä, että tuo on ok? Ehkä silloin tällöin, mutta miehen kohdalla näin tapahtuu AINA. En juuri viitsi jättää lapsia miehelle. Tästä syystä en viitsi erotakaan. Lapset olisivat käytännössä heitteillä joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin. Kaiken huippu on se, että mies kyselee minulta jatkuvasti missä hänen tavaransa ovat! Jos lähdemme juhliin, hoidan omat ja lasten vaatteet ja tarvikkeet. Puolessa välissä matkaa käännymme ympäri, kun mies huomaa pukunsa unohtuneen kotiin. Toki sieltä periltäkin voisi aina uuden puvun ostaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies ei saa autoaan korjautetuksi, ei jaksa tehdä mitään lapsen syntymäpäivien eteen eikä saa edes yhtä lääkärikäyntiä hoidettua. En vertaisi siihen, että laittaa eriparisen pyjaman.
Lapsen synttärit oli äidin päähänpisto, jota isä vastusti. Ei mikään yksimielisesti sovittu juttu. Miksi isän silloin pitänyt vaivautua? Ei yksivuotias synttäreistä vielä mitään ymmärrä, ja parempi ollakin sellaista mihinkään kakkuihin totuttamatta.
Ja jos auto on miehen ja hänen käytössään, niin ihan oma asiansahan se on, korjauttaako ja miten.
Ai niin, unohdin että me ollaan nyt AV:lla. Paikassa, jossa lapsen synttärit ovat turhaa pröystäilyä ja ihan turhaa, sanomalehtipaperiin vaan joku vanha lelu kun ei se siitä mitään tajua ja maataan koko loppu päivä sohvalla munia raaviskellen.
Niin? Minusta on järkevää järjestää lapselle synttärit siinä vaiheessa, kun lapsi itsekin niistä jo jotain tajuaa. Ei sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit tuollaisen miehen kanssa lapsentekoon. Etkö parempaa saanut
Osaatko sinä lukea? Asia kerrotaan kyllä viimeisessä kappaleessa.
Puutun tässä vaiheessa keskuteluun sen verran, että niinhän asia aina kerrotaan kuten ap:kin tekee. Mun on vaan hirveen vaikee (itsekin perheellisena naisena) uskoa, et niin monessa perheessä kuin salaman iskusta mies muuttaa aivottomaksi avuttomaksi lapseksi ja nainen itse täydellisyydeksi. En vaan ymmärrä miten niin kävisi. Ja lähes joka perheessä -kun nainen pääsee ääneen.
Mikä olis se miehen näkökulma? Tulee pakostakin mieleen tässä vaiheessa...
Huh huh. Jotenkin tyytyväinen siihen että itse naisena olen saanut hyvän ja osallistuvan isän mallin kotoa, ihan kun äidinkin. Jotenkin tuntuu että tämän avulla on osannut valita aviomies- ja isämatskun. Mulle on aina ollut itsestäänselvyys että kotityöt tehdään puoliksi, niin omassa lapsuudessakin oli. Samalla painotan kyllä että olen onnellinen siitä että itse osaan luottaa mieheen vauvan kanssa, annan hänen hoitaa ja rauhoittaa vauvan omalla tyylillään, enkä puutu siihen. Varmasti miehiä lannistaakin jos heti menee ohjaamaan ja kertoo että teet ihan väärin. Toki se olisi eri asia jos lapsen terveys on vaarassa.