miten ihmeessä olette uskaltaneet synnyttää??!

Mulla on ihan järjetön synnytyspelko (taustalla juurikin masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä ynnä muita pelkotiloja), joten todennäköisesti en tule ikinä hankkimaan lapsia.

Mutta joka tapauksessa en vaan voi käsittää, miten ihmeessä se lapsi voi mahtua ulos pimpistä. Ja miten käsittämättömän paljon sen täytyy sattua! :o Kun jo normaalia isompi k*llikin sattuu.... Ja minulla on persreikäkin niin lähellä pimppiä että todennäköisesti repeäisin niskaan asti.... Huh. Kaikki alateitse synnyttäneet ovat sankareita.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa tulee loistavasti esiin se, että monet potevat synnytyspelkoa. Tuon sairaalloisen alatiesynnytyksen kammoksumisen nimi on tosiaan synnytyspelko ja se liittyy moniin muihin psykiatrisiin häiriöihin, kuten ahdistushäiriöön, masennukseen, syömishäiriöön ja ajatukseen siitä, että ei itse osaa/kykene synnyttämään oikein ja vaurioittaa vauvaansa. Synnytyspelosta voitte lukea täältä. Apua on mahdollista saada:

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Jjjust. Siihen ei hirveästi "osaaminen" liity jos jokin menee vituiksi.

Meillä kävi niin, että synnytys käynnistyi lapsiveden menolla, mutta lähes vuorokausi myöhemmin aukeaminen ei edistynyt ja kohtuun pääsi rikkoutuneiden sikiökalvojen takia bakteeri tjs. ja aiheutti vahinkoa.

Lopputuloksena sikiöllä havaittiin alkava hapenpuute ja takykardia, omat tulehdusarvonikin alkoivat nousta. Aika äkäiseen lähdettiin leikkaussaliin ja ripeän toiminnan ansiosta lapseni syntyi yhdeksän pisteen terveenä poikana.

Synnytys on loppujenlopuksi todella vaarallista, et todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Se on ollut ja on edelleen yleinen kuolinsyy, sitä ei kannata yhtään vähätellä. Omassakin tapauksessa poikani olisi kuollut ilman sektiovalmiutta , minun "synnytysosaamisellani" ei olisi ollut siihen osaa eikä arpaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti siksi, etten ikinä pienessä mielessänikään voinut kuvitella, että synnytys tai ylipäänsä mikään voi sattua niin helvetisti. Luulin oikeasti että kuolen siihen kipuun, ja menin ihan paniikkiin, tärisin, oksentelin, tajukin meni välillä. Mieletön helvetti. Ja kyllä, tytär (nyt 10v) on jäänyt ainokaiseksi. Ei ikinä enää.

Mua ihmetyttää kivunlievityksen taso Suomessa. Synnytykseen ja muihin rajuimpiin toimenpiteisiin annetaan vaan vähän jotain esilääkettä. Sitten joihinkin pienempiin kiputiloihin saa kasan kasisatasta buranaa ja hampaan poraamisessakin saa halutessaan tujut puudutteet.

Kai siinä on sekin, että synnytyksessä ei voi ihan mitä tahansa antaa, koska kaikki menee suoraan vauvaankin. Olen se joka on ollut vatsan avoleikkauksessa ja synnyttänyt alakautta ilman kipulääkkeitä, ja mulle kyllä siinä vatsaleikkauksessa annettiin tosi tujut kipulääkkeet sekä ennen että jälkeen. Synnytykseen en ehtinyt saada mitään, jälkikäteen sain kyl kipulääkettä kun tikit oli kipeät, mutta uskon että oli vauvalle parempi syntyä ilman kipulääkkeitä, ainakin kätilö oli tätä mieltä (itse olisin kyllä halunnut kivunlievitystä mutta synnytys oli nopea joten en saanut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti siksi, etten ikinä pienessä mielessänikään voinut kuvitella, että synnytys tai ylipäänsä mikään voi sattua niin helvetisti. Luulin oikeasti että kuolen siihen kipuun, ja menin ihan paniikkiin, tärisin, oksentelin, tajukin meni välillä. Mieletön helvetti. Ja kyllä, tytär (nyt 10v) on jäänyt ainokaiseksi. Ei ikinä enää.

Mua ihmetyttää kivunlievityksen taso Suomessa. Synnytykseen ja muihin rajuimpiin toimenpiteisiin annetaan vaan vähän jotain esilääkettä. Sitten joihinkin pienempiin kiputiloihin saa kasan kasisatasta buranaa ja hampaan poraamisessakin saa halutessaan tujut puudutteet.

Kyllä synnytyksessä on tarjolla loistavia kipulääkkeitä, joten älä yleistä. Monia vaan ei voida antaa, jos tulee sairaalaan, kun synnytys on jo pitkällä. Silti useita voidaan antaa. Minä en käytännössä kokenut kipua synnytyksessäni, sain mm. epiduraalin kolme kertaa ja ilokaasu auttoi hyvin. Ihan hyvä kokemus oli eikä mitään pelkoja jäänyt. Nuorena naisena ja normaalipainoisena kun synnyttää, niin valtaosa synnytyksistä menee hyvin. Vanhemmalla iällä ja ylipainoisena myös sektion riskit ovat suuremmat.

Kuka saa, kuka ei (kipulääkkeitä siis). Älä itse yleistä. Olen nuori ja normaalipainoinen, ja silti synnytys oli aivan epäinhimillisen hirveä. Kipulääkkeiden "saatavuus" on ihan myös siitä kätilöstäkin ja hänen asenteestaan kiinni, valitettavasti. 

Mä kärsin raskauden puolivälistä lähtien niin monista erilaisita kivuista (ennenaikaisia supistuksia, iskias, liitoskivut...) että todella voimakkaat supistuksetkin tuntuivat ihan tervetulleilta - tiesinpä ainakin, että kohta ne muut kivut loppuisivat. Ponnistusvaiheessa oli niin hyvät puudutukset päällä, että se oli oikeasti lähes täysin kivuton kokemus.

Enpä hirveemmin ajatellut sitä etukäteen. Loppuraskaudesta vain toivoi että vauva tulisi jo ulos ja kun supistukset alkoi niin pystyi keskittymään vain sen lapsen ulos saattamiseen. Avautumisvaihe oli aika perseestä, mutta itse ponnistusvaihe oli vain epämukava olo jonka toivoi olevan ohi pian (yksilöllistä). Nyytti sylissä kipua ei edes tuntenut. Tämä siis tyypiltä, joka asuu maassa jossa sektioita ei tehdä huvikseen, eikä mitään kivunlievitystä käytetä kuin pakosta.

Jos vertaan kokemustani leikkauksesta kipulääkityksellä tähän synnytykseen, niin jälkimmäinen oli paljon miellyttävämpi ja olin tolpillani heti. Kaikista hirvein ja kivuliain kokemukseni on kuitenkin keskenmenon jälkeinen käynnistetty synnytys. En sitten tiedä kuuluisiko sen mennä niin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaikki 3 lasta tulleet sektiolla, juurikin tuon takia. Mulle lääkäri sanoi, ettei ketään pakoteta synnyttämään alakautta.

Kuinka monta lasta voi synnyttää sektiolla kun ole ymmärtänyt että joka kerralla kohtu on leikkaushaavan kohdalta ohuempi ja silloin synnytykseen liittyy lisää riskejä. Kuinka pitkä väli sunnytyksissäsi oli ja millainen jälki jäi haavan kohdalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa tulee loistavasti esiin se, että monet potevat synnytyspelkoa. Tuon sairaalloisen alatiesynnytyksen kammoksumisen nimi on tosiaan synnytyspelko ja se liittyy moniin muihin psykiatrisiin häiriöihin, kuten ahdistushäiriöön, masennukseen, syömishäiriöön ja ajatukseen siitä, että ei itse osaa/kykene synnyttämään oikein ja vaurioittaa vauvaansa. Synnytyspelosta voitte lukea täältä. Apua on mahdollista saada:

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Jjjust. Siihen ei hirveästi "osaaminen" liity jos jokin menee vituiksi.

Meillä kävi niin, että synnytys käynnistyi lapsiveden menolla, mutta lähes vuorokausi myöhemmin aukeaminen ei edistynyt ja kohtuun pääsi rikkoutuneiden sikiökalvojen takia bakteeri tjs. ja aiheutti vahinkoa.

Lopputuloksena sikiöllä havaittiin alkava hapenpuute ja takykardia, omat tulehdusarvonikin alkoivat nousta. Aika äkäiseen lähdettiin leikkaussaliin ja ripeän toiminnan ansiosta lapseni syntyi yhdeksän pisteen terveenä poikana.

Synnytys on loppujenlopuksi todella vaarallista, et todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Se on ollut ja on edelleen yleinen kuolinsyy, sitä ei kannata yhtään vähätellä. Omassakin tapauksessa poikani olisi kuollut ilman sektiovalmiutta , minun "synnytysosaamisellani" ei olisi ollut siihen osaa eikä arpaa. 

Synnytys on kuitenkin todella luonnollinen tapahtuma ja valtaosalla naisista menee vallan hyvin. Eihän se usein kivaa ole. Sektiossa on kuitenkin äidille hyvin paljon suuremmat riskit kuin alatiesynnytyksessä. Alatiesynnytetyillä lapsilla on tilastollisesti vähemmän syöpää (synnytys aktivoi fagosyyttisolujen muodostuksen), erityisesti lapsuusiän leukemiaa, heillä on vähemmän mielenterveysongelmia (alatiesynnytys on stressi myös vauvalle ja yhdistetty parempaan stressinsietokykyyn aikuisena ja siten vähentyneeseen mielenterveysongelmien riskiin) sekä vauva saa synnytyksessä äidin normaaliflooran, joka edistää suoliston terveyttä läpi elämän ja vähentää erilaisia tulehduksia. Niin se vain on, että alatiesynnytyksen onnistuessa sen hyödyt vauvalle ovat tieteellisesti aivan kiistattomat.

Vierailija kirjoitti:

Enpä hirveemmin ajatellut sitä etukäteen. Loppuraskaudesta vain toivoi että vauva tulisi jo ulos ja kun supistukset alkoi niin pystyi keskittymään vain sen lapsen ulos saattamiseen. Avautumisvaihe oli aika perseestä, mutta itse ponnistusvaihe oli vain epämukava olo jonka toivoi olevan ohi pian (yksilöllistä). Nyytti sylissä kipua ei edes tuntenut. Tämä siis tyypiltä, joka asuu maassa jossa sektioita ei tehdä huvikseen, eikä mitään kivunlievitystä käytetä kuin pakosta.

Jos vertaan kokemustani leikkauksesta kipulääkityksellä tähän synnytykseen, niin jälkimmäinen oli paljon miellyttävämpi ja olin tolpillani heti. Kaikista hirvein ja kivuliain kokemukseni on kuitenkin keskenmenon jälkeinen käynnistetty synnytys. En sitten tiedä kuuluisiko sen mennä niin.

Missä maassa ei tehdä sektiolla huvikseen eikä anneta kipulääkkeitä? Haluan vain osata kiertää kyseisen maan kaukaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaikki 3 lasta tulleet sektiolla, juurikin tuon takia. Mulle lääkäri sanoi, ettei ketään pakoteta synnyttämään alakautta.

Kuinka monta lasta voi synnyttää sektiolla kun ole ymmärtänyt että joka kerralla kohtu on leikkaushaavan kohdalta ohuempi ja silloin synnytykseen liittyy lisää riskejä. Kuinka pitkä väli sunnytyksissäsi oli ja millainen jälki jäi haavan kohdalle?

Lapsiahan voi synnyttää vaikka kuinka monta, mutta seurantatutkimuksissa 30% sektioiduista naisista kohtu on ohentunut jo ensimmäisen sektion jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että kohtu voi revetä missä tahansa raskauden vaiheessa ja esim. supistukset voivat aiheuttaa massiivisen verenvuodon ja lapsen sekä äidin menehtymisen. Jos istukka kiinnittyy sektioarpeen, käy usein huonosti. Monilla usein sektioiduilla naisilla on lopulta reikä kohdussa sektioarven kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä 45:een. Sektiossa sattuu vielä synnytyksen jälkeen, se arpi ja se että oletbihan sekasin kun lapsi tulee maailmaan, ei sekään niin kivaa ole. Olin synnytyksen jälkeen heti kivuton, hyvinvoiva ja sain lapsen heti syliin. Tutulla oli sektio ja se haava sattuu ja paljon.

Itse olin sektiossa vähän pihalla, mutta kyseessä oli kiireellinen sektio ja olin supistuskipuihin ehtinyt saada vaikka mitä troppeja. Unilääkettäkin, kun piti yrittää nukkua siinä onnistumatta (oksensin siitä tosin osan pois). Lisäksi olin todella väsynyt. Suunnitellussa sektiossahan olisi ollut vain epiduraali tai spinaalipuudute, eli ei olisi tehnyt sekavaa oloa.

Muttamutta... sekavasta olosta huolimatta muistan sektiosta kirkkaimmin kolme asiaa: sen kun kuulin verhon takaa rääkäisyn ja tajusin vauvani olevan nyt maailmassa ja hän on elossa (sekä ilmeisen terve pontevasta vastalauseesta päätellen), sen kun hänet näytettiin minulle pesemättömänä ja sen kun sain hänet pestynä hetkeksi rinnalleni, ennenkuin vietiin isänsä luo odottelemaan.

Mitään muuta minun ei tarvitsekaan leikkauksesta muistaa, nuo tärkeimmät jäivät elävästi mieleeni väsymyksestä ja lääkehuuruista huolimatta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaikki 3 lasta tulleet sektiolla, juurikin tuon takia. Mulle lääkäri sanoi, ettei ketään pakoteta synnyttämään alakautta.

Kuinka monta lasta voi synnyttää sektiolla kun ole ymmärtänyt että joka kerralla kohtu on leikkaushaavan kohdalta ohuempi ja silloin synnytykseen liittyy lisää riskejä. Kuinka pitkä väli sunnytyksissäsi oli ja millainen jälki jäi haavan kohdalle?

Mun veljen vaimo joutunut ahtaan lantion takia synnyttämään kaikki sektiolla, lapset on 6v, 3v ja nyt vauva, enempää ei  kuulemma "saa" tehdä.

Olen aina turvautunut ajatukseen, että miljoonat naiset ennen minua ovat synnyttäneet. Jos he ovat sen kestäneet, kestän minäkin. Olen pyrkinyt hyväksymään sen ajatuksen, että naisena se on kohtaloni, vaikka nykyisin sen voi halutessaan toki välttääkin. 

Lasta tehdessä en osannut enkä jaksanut ajatella niin pitkälle kuin synnyttäminen. Se vain oli minulle jotain, mitä piti tehdä, että voi lapsen saada. En siis ajatellut sen kummemmin tulevaa kipua tai synnytyksen yksityiskohtia. Esikoistakin menin synnyttämään ilman, että olisin siihen mitenkään erityisesti valmistautunut. En käynyt synnytysvalmennuksessa tai ottanut selvää erilaisista kivunlievitysmenetelmistä. En edes tiennyt, mistä sairaalan ovesta menen synnyttämään. Ihan hyvin meni synnytys. En saanut/halunnut kivunlievitystä vaikka olin ennakkoon sen verran ajatellut, että otan jos tarvitsen. 

Minun tapani on siis vain olla ajattelematta koko asiaa. Se on jotain, mikä on pakko käydä läpi kun sen aika tulee. Toinen synnytys oli ensimmäistä kamalampi, jopa traumaattinen, mutta silti vain tein kolmannen. Pelkäsin kyllä, mutta edelleen se oli jotain, mikä on pakko tehdä saadakseen lapsen. Synnytys kestää muutamasta tunnista pariin vuorokauteen, lapsi taas on elämässäsi toivottavasti aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä 45:een. Sektiossa sattuu vielä synnytyksen jälkeen, se arpi ja se että oletbihan sekasin kun lapsi tulee maailmaan, ei sekään niin kivaa ole. Olin synnytyksen jälkeen heti kivuton, hyvinvoiva ja sain lapsen heti syliin. Tutulla oli sektio ja se haava sattuu ja paljon.

Itse olin sektiossa vähän pihalla, mutta kyseessä oli kiireellinen sektio ja olin supistuskipuihin ehtinyt saada vaikka mitä troppeja. Unilääkettäkin, kun piti yrittää nukkua siinä onnistumatta (oksensin siitä tosin osan pois). Lisäksi olin todella väsynyt. Suunnitellussa sektiossahan olisi ollut vain epiduraali tai spinaalipuudute, eli ei olisi tehnyt sekavaa oloa.

Muttamutta... sekavasta olosta huolimatta muistan sektiosta kirkkaimmin kolme asiaa: sen kun kuulin verhon takaa rääkäisyn ja tajusin vauvani olevan nyt maailmassa ja hän on elossa (sekä ilmeisen terve pontevasta vastalauseesta päätellen), sen kun hänet näytettiin minulle pesemättömänä ja sen kun sain hänet pestynä hetkeksi rinnalleni, ennenkuin vietiin isänsä luo odottelemaan.

Mitään muuta minun ei tarvitsekaan leikkauksesta muistaa, nuo tärkeimmät jäivät elävästi mieleeni väsymyksestä ja lääkehuuruista huolimatta :)

Minä odotan myös osaltani, että pääsen omalle tyttärelleni kertomaan hänen synnytyksestään. Synnytykseni kesti 17h oli tosi ihana ja ainutlaatuinen kokemus. Äidin synnytyksestä on kiva kuulla etenkin, jos ja kun tytär itse joskus synnyttää. Ainakin minusta oli kiva kuulla omasta synnytyksestäni (kun itse synnyin) ja vertailla suvun naisten synnytyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa tulee loistavasti esiin se, että monet potevat synnytyspelkoa. Tuon sairaalloisen alatiesynnytyksen kammoksumisen nimi on tosiaan synnytyspelko ja se liittyy moniin muihin psykiatrisiin häiriöihin, kuten ahdistushäiriöön, masennukseen, syömishäiriöön ja ajatukseen siitä, että ei itse osaa/kykene synnyttämään oikein ja vaurioittaa vauvaansa. Synnytyspelosta voitte lukea täältä. Apua on mahdollista saada:

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Jjjust. Siihen ei hirveästi "osaaminen" liity jos jokin menee vituiksi.

Meillä kävi niin, että synnytys käynnistyi lapsiveden menolla, mutta lähes vuorokausi myöhemmin aukeaminen ei edistynyt ja kohtuun pääsi rikkoutuneiden sikiökalvojen takia bakteeri tjs. ja aiheutti vahinkoa.

Lopputuloksena sikiöllä havaittiin alkava hapenpuute ja takykardia, omat tulehdusarvonikin alkoivat nousta. Aika äkäiseen lähdettiin leikkaussaliin ja ripeän toiminnan ansiosta lapseni syntyi yhdeksän pisteen terveenä poikana.

Synnytys on loppujenlopuksi todella vaarallista, et todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Se on ollut ja on edelleen yleinen kuolinsyy, sitä ei kannata yhtään vähätellä. Omassakin tapauksessa poikani olisi kuollut ilman sektiovalmiutta , minun "synnytysosaamisellani" ei olisi ollut siihen osaa eikä arpaa. 

Synnytys on kuitenkin todella luonnollinen tapahtuma ja valtaosalla naisista menee vallan hyvin. Eihän se usein kivaa ole. Sektiossa on kuitenkin äidille hyvin paljon suuremmat riskit kuin alatiesynnytyksessä. Alatiesynnytetyillä lapsilla on tilastollisesti vähemmän syöpää (synnytys aktivoi fagosyyttisolujen muodostuksen), erityisesti lapsuusiän leukemiaa, heillä on vähemmän mielenterveysongelmia (alatiesynnytys on stressi myös vauvalle ja yhdistetty parempaan stressinsietokykyyn aikuisena ja siten vähentyneeseen mielenterveysongelmien riskiin) sekä vauva saa synnytyksessä äidin normaaliflooran, joka edistää suoliston terveyttä läpi elämän ja vähentää erilaisia tulehduksia. Niin se vain on, että alatiesynnytyksen onnistuessa sen hyödyt vauvalle ovat tieteellisesti aivan kiistattomat.

Tunnen henkilön kuka on syntynyt luonnollisesti mutta kenelle tuli syöpä sekö mielenterveysongelmia eli ei siihen pysty synnytystavalla vaikuttamaan. Uskon että alatiesynntys on jollakin tavalla "parempi" sillä luonto on sen näin luonut toimimaan eivätkö eläimetkään synnytä sektiolla vaan ihan omassa rauhassa luonnollisen synnytyksen. Toki lääketiede on antanut meille ihmisille valinnanvapauden tähän liittyen mikä on hyvä jos ei halua synnyttää alateitse. Itse todennäköisesti valitsisin sektion jos joskus olisin raskaana mutta ei silti sen valitseminen oikeuta haukkumaan alatiesynnytystä sillä siitä toipuu normaalisti nopeammin jos komplikaatioita ei oteta huomioon ja nainen voi alkaa elämään ns normaalia elämää nopeammin kuin sektion jälkeen. Luonto tietää mikä on loppujen lopuksi se parempi vaihtoehto vaikka se ei sina onnistuisikaan eli naisen olisi tahdostaan riippumatta taivuttava sektioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa tulee loistavasti esiin se, että monet potevat synnytyspelkoa. Tuon sairaalloisen alatiesynnytyksen kammoksumisen nimi on tosiaan synnytyspelko ja se liittyy moniin muihin psykiatrisiin häiriöihin, kuten ahdistushäiriöön, masennukseen, syömishäiriöön ja ajatukseen siitä, että ei itse osaa/kykene synnyttämään oikein ja vaurioittaa vauvaansa. Synnytyspelosta voitte lukea täältä. Apua on mahdollista saada:

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Jjjust. Siihen ei hirveästi "osaaminen" liity jos jokin menee vituiksi.

Meillä kävi niin, että synnytys käynnistyi lapsiveden menolla, mutta lähes vuorokausi myöhemmin aukeaminen ei edistynyt ja kohtuun pääsi rikkoutuneiden sikiökalvojen takia bakteeri tjs. ja aiheutti vahinkoa.

Lopputuloksena sikiöllä havaittiin alkava hapenpuute ja takykardia, omat tulehdusarvonikin alkoivat nousta. Aika äkäiseen lähdettiin leikkaussaliin ja ripeän toiminnan ansiosta lapseni syntyi yhdeksän pisteen terveenä poikana.

Synnytys on loppujenlopuksi todella vaarallista, et todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Se on ollut ja on edelleen yleinen kuolinsyy, sitä ei kannata yhtään vähätellä. Omassakin tapauksessa poikani olisi kuollut ilman sektiovalmiutta , minun "synnytysosaamisellani" ei olisi ollut siihen osaa eikä arpaa. 

Synnytys on kuitenkin todella luonnollinen tapahtuma ja valtaosalla naisista menee vallan hyvin. Eihän se usein kivaa ole. Sektiossa on kuitenkin äidille hyvin paljon suuremmat riskit kuin alatiesynnytyksessä. Alatiesynnytetyillä lapsilla on tilastollisesti vähemmän syöpää (synnytys aktivoi fagosyyttisolujen muodostuksen), erityisesti lapsuusiän leukemiaa, heillä on vähemmän mielenterveysongelmia (alatiesynnytys on stressi myös vauvalle ja yhdistetty parempaan stressinsietokykyyn aikuisena ja siten vähentyneeseen mielenterveysongelmien riskiin) sekä vauva saa synnytyksessä äidin normaaliflooran, joka edistää suoliston terveyttä läpi elämän ja vähentää erilaisia tulehduksia. Niin se vain on, että alatiesynnytyksen onnistuessa sen hyödyt vauvalle ovat tieteellisesti aivan kiistattomat.

Tunnen henkilön kuka on syntynyt luonnollisesti mutta kenelle tuli syöpä sekö mielenterveysongelmia eli ei siihen pysty synnytystavalla vaikuttamaan. Uskon että alatiesynntys on jollakin tavalla "parempi" sillä luonto on sen näin luonut toimimaan eivätkö eläimetkään synnytä sektiolla vaan ihan omassa rauhassa luonnollisen synnytyksen. Toki lääketiede on antanut meille ihmisille valinnanvapauden tähän liittyen mikä on hyvä jos ei halua synnyttää alateitse. Itse todennäköisesti valitsisin sektion jos joskus olisin raskaana mutta ei silti sen valitseminen oikeuta haukkumaan alatiesynnytystä sillä siitä toipuu normaalisti nopeammin jos komplikaatioita ei oteta huomioon ja nainen voi alkaa elämään ns normaalia elämää nopeammin kuin sektion jälkeen. Luonto tietää mikä on loppujen lopuksi se parempi vaihtoehto vaikka se ei sina onnistuisikaan eli naisen olisi tahdostaan riippumatta taivuttava sektioon.

Kysymyksessähän on siis tieteellinen yleistys, eli ei se tarkoita, että kukaan alatiesynnytetyistä ei sairastuisi syöpään tai saisi mielenterveysongelmia. Heillä niitä on kuitenkin tilastollisesti merkitävällä tavalla vähemmän kuin sektiolla syntyneillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaikki 3 lasta tulleet sektiolla, juurikin tuon takia. Mulle lääkäri sanoi, ettei ketään pakoteta synnyttämään alakautta.

Kuinka monta lasta voi synnyttää sektiolla kun ole ymmärtänyt että joka kerralla kohtu on leikkaushaavan kohdalta ohuempi ja silloin synnytykseen liittyy lisää riskejä. Kuinka pitkä väli sunnytyksissäsi oli ja millainen jälki jäi haavan kohdalle?

Mun veljen vaimo joutunut ahtaan lantion takia synnyttämään kaikki sektiolla, lapset on 6v, 3v ja nyt vauva, enempää ei  kuulemma "saa" tehdä.

Luin jostain että Victoria beckham on synnyttänyt kaikki 4 sektiolla eli aika huima määrä!

Ei se kivunlievitys itsestäänselvyys ole vaikka kuinka kaikki haluaisivat sen sulle suoda. 

t. skolioosiselkäinen mamma jolla 2 kertaa epäonnistuneet epiduraalit kokeneista lääkäreistä huolimatta

Vierailija kirjoitti:

Ai että olette oikein "synnyttäneet" sektiolla... Just joo, se vauva on vaan leikattu teistä ulos ja te ette ole laittaneet tikkua ristiin asian eteen.

Jokainen synnyttää niinkuin parhaaksi näkee eikä kenenkään tarvitse haukkua toisten valintaa todella lapsellista! Molempiin liittyy riskejä ja myös hyviäkin puolia eli kukaan ei voi toiselle sanoa että sinä teit väärin ja minä tein oikein!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa tulee loistavasti esiin se, että monet potevat synnytyspelkoa. Tuon sairaalloisen alatiesynnytyksen kammoksumisen nimi on tosiaan synnytyspelko ja se liittyy moniin muihin psykiatrisiin häiriöihin, kuten ahdistushäiriöön, masennukseen, syömishäiriöön ja ajatukseen siitä, että ei itse osaa/kykene synnyttämään oikein ja vaurioittaa vauvaansa. Synnytyspelosta voitte lukea täältä. Apua on mahdollista saada:

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Jjjust. Siihen ei hirveästi "osaaminen" liity jos jokin menee vituiksi.

Meillä kävi niin, että synnytys käynnistyi lapsiveden menolla, mutta lähes vuorokausi myöhemmin aukeaminen ei edistynyt ja kohtuun pääsi rikkoutuneiden sikiökalvojen takia bakteeri tjs. ja aiheutti vahinkoa.

Lopputuloksena sikiöllä havaittiin alkava hapenpuute ja takykardia, omat tulehdusarvonikin alkoivat nousta. Aika äkäiseen lähdettiin leikkaussaliin ja ripeän toiminnan ansiosta lapseni syntyi yhdeksän pisteen terveenä poikana.

Synnytys on loppujenlopuksi todella vaarallista, et todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Se on ollut ja on edelleen yleinen kuolinsyy, sitä ei kannata yhtään vähätellä. Omassakin tapauksessa poikani olisi kuollut ilman sektiovalmiutta , minun "synnytysosaamisellani" ei olisi ollut siihen osaa eikä arpaa. 

Synnytys on kuitenkin todella luonnollinen tapahtuma ja valtaosalla naisista menee vallan hyvin. Eihän se usein kivaa ole. Sektiossa on kuitenkin äidille hyvin paljon suuremmat riskit kuin alatiesynnytyksessä. Alatiesynnytetyillä lapsilla on tilastollisesti vähemmän syöpää (synnytys aktivoi fagosyyttisolujen muodostuksen), erityisesti lapsuusiän leukemiaa, heillä on vähemmän mielenterveysongelmia (alatiesynnytys on stressi myös vauvalle ja yhdistetty parempaan stressinsietokykyyn aikuisena ja siten vähentyneeseen mielenterveysongelmien riskiin) sekä vauva saa synnytyksessä äidin normaaliflooran, joka edistää suoliston terveyttä läpi elämän ja vähentää erilaisia tulehduksia. Niin se vain on, että alatiesynnytyksen onnistuessa sen hyödyt vauvalle ovat tieteellisesti aivan kiistattomat.

Jos poikani olisi kuollut, niin ei hirveästi lohduttaisi se että "suurin osa synnytyksistä menee ihan kivasti".

Toinen lapsi jos joskus tulee, niin se on muuten suunniteltu sektio. Nyt liippasi liian läheltä, että olisi käynyt todella pahasti.