miten ihmeessä olette uskaltaneet synnyttää??!

Mulla aivan sama, ei pelota seksio eikä iso leikkaus yhtään, mutta alatiesynnytys senkin edestä. En voisi kuvitellakaan.. ja pelkään ikuisia vauritoita alapäähän, jotka rikkoo seksielämän ja sitä kautta parisuhteen. Täällä tosin ei saisi seksielämää enää halutakaan, kun on jo lapsi tai ei lastaan rakasta ja miehenkin pitäisi rinnalla pysyä, vaikka pillu olisi kuin kilon kaivo tai sitä ei enää ole edes tarjolla. Mikään näistä ei ole realistisista, etenkin jos itselleen seksi on tosi tärkeää. Se ei korreloi ollenkaan sen kanssa, rakastaako lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvin tuli ulos 4-kiloinenkin. Ja aattelepas, kun on tehty jopa 6-kiloisiakin. Ja useampi kerralla, siis peräkanaa.

Kenelläkään ei ole lapsi mahaan jäänyt, ja mitään ihan hirvittäviä kipuja ei enää tarvitse kärsiä. Luonto hoitaa tehtävänsä. Ja jos on hätä, tehdään sektio.

Itse asiassa on jäänyt lapsia mahaankin. Katsoin dokumentin marokkolaisesta naisesta, joka oli raskaana 50-luvulla, mutta lapsi ei tullut ulos eikä nainen uskaltanut mennä keisarinleikkaukseen. Vauva kuoli kohtuun ja nainen uskoi vanhaan legendaan nukkuvasta lapsesta, eikä mennyt lääkäriin. 7-kymppisenä meni lääkäriin vatsakipujen takia ja sieltähän se löytyi, 46-vuotias kalkkeutunut sikiö. Ilmiö on nimeltään Lithopedion, jos kiinnostaa lukea lisää.

No joo, en ajatellut maailman historian kummallisuuksia luetella. Annan muiden päteä. Mä luen aina tarkkaan aloituksen, johon vastaan, ja se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Meinaatko, että sektion jälkeen ei satu? Väsynyt aloitus, vaikka edellisestä alatie vs. sektio keskustelusta on hieman aikaa.

Vähän riippuu. Itselleni tehtiin sektio alle kuukausi sitten (ja ei ollut ns. mukavuussektio, vaan pelastettiin lapseni henki), itse leikkaus ei tietenkään satu ja meni nopeasti ohi. Vauvankaan ahdinko ei ollut ehtinyt vielä kovin pahaksi, joten sain tulokkaan käymään rinnan päällä moikkaamassa ennenkuin vietiin isänsä luo odottamaan.

Paranemisessa ekat päivät oli pahimpia, mutta sitten alkoi huomattavasti helpottaa. Viikon jälkeen piti ihan muistutella itseäni, että olen toipilas isosta leikkauksesta ja pitäisi ottaa iisisti, sen verran helppo oli jo olla.

Yksilöllistähän nämä on, mutta itse kammoksuin sektiota etukäteen kun oli peloteltu niin paljon. Lähes joka paikasta sai kuulla, miten ekaan kuukauteen ei pärjää ollenkaan ilman apua ja tosi kipeää on jne. 

en ajatellut asiaa, en lukenut synnytystarinoita tai mitään. asennoiduin että uloshan se on saatava!

Vagina on sisältä seinistä oikeasti tunnoton. Et siis tunne sitä leviämistä. Ainoostaan jos väliliha alkaa repeämään tai joku muu paikka, voi sattua, mutta mulla ei ainakaan niin käynyt. Tosin monella käy.

Kipua tottakai on, mutta koska se ei johdu mistään sellaisesta, että jalka olisi poikki, ei se tunnu niin pahalta. Supistukset sattuu, mutta se on ihan muunlaista kipua kuin mikään muu. Siihen saa myös epiduraalin ja muita puudutuksia. Ponnistusvaihe on lyhyt, jos sen osaa, mutta kätilö auttaa tarvittaessa. Kannattaa harjoitella kotona miten lantionpohjanlihakset toimii. Mulle auttoi kun kätilö laittoi sormen vaginan suulle, niin tiesin mihin suuntaan ponnistan.

Tottakai siinä paniikki iskee, kun synnytys lähtee, mutta kyllä siitä aina selviää. Ponnistusvaihe on se oahin vaihe, jos se jatkuu ja jatkuu, mutta sitä voi onneksi harjoitella. Tärkeintä on osata myös rentouttaa alapään lihakset. Kun supistaa, puske kaikin voimin ja kun supistus loppuu, täysi rentoutus...ja aina uudestaan.

Jos ei uskalla, menee pelkopolille ja vaatii sektion. Se itseasiassa saattaa jopa auttaa uskaltamaan, kun on saanut luvan sektioon ja tietää, että sen voi halutessaan saada, mutta saattaa halutakin synnyttää, kun tulee sen aika. Joskus pelottaa sen takia, ettei koe olevan vaihtoehtoja.

Jokainen saa sektion, jos pelkää liikaa. Kun pitää päänsä, sen saa. Tietysti kannattaa olla hyvät perustelut, etsii vaikka netistä kokeiluja, koska lääkäri ilmoittaa heti aluksi, ettet sitä saa koska et tarvitse. Oikeasti ketään ei voida pakottaa synnyttää alakautta. Vähön heikoilla tosin olet, jos kerrot haluavasi sektion, koska pelkäät pillusi löystyvän. Sillon ei ole kyse pelosta, etkä sitä saa. Sanot pelkääväsi lapsen tukehtumista, jumiin jäämistä, näkeväsi joka yö painajaisia, itke vaikka siellä vähän, puhu mahdollisimman vähän ettei mene selittelyksi ja sano ettet synnytä alakautta.

Suosittelen silti alakautta synnyttämistä, koska se on oikeasti kokemus, joka kannattaa kokea.

Tasan kolme kiloinen tuli neljä vuotta sitten. Eniten synnytyksessä sattui kyllä ne voimakkaimmat supistukset... huusin ja kierin lattialla ja itkin. Sitten halusin ehdottomasti kunnon kivunlievitykset ja sainkin, niillä synnytys itsessään tuntui lähinnä ihan valtavalta paineelta kunnes teho hiipui ja se oikea kipu taas tuli kuvioihin. Seuraava kokonainen viikko oli mulle todella kivulias myös, ei voinut istua, koko ajan särki ja oli alapää tulessa jne. Olihan se aivan järkyttävää mutta samalla uskomaton hieno kokemus. Toista en kyllä alateitse synnytä, mutta siihen liittyy lähinnä se pinnalliset ja seksielämään liittyvät jutut. Ekasta synnytyksestä löysyyttä ja lihasten kadotusta oli vuosi kunnes sain alapääni ja vatsani taas hyvään kuntoon ja lantionpohjanlihakset tiukoiksi, pelkään että seuraavista synnytyksistä oikeesti se tavara menee kokonaan piloille eikä enää palaudukaan millään! Riitti että orgasmiherkkyyteni väheni aika lailla vaikka alapään ulkonäkö on ihan normaali ja lihakset saatu siihen kuntoon että pystyn pitämään hyvinkin tiukkana tavarani. En vaan voi sille mitään mutta minulle tärkeimmät asiat elämässä menee näin; 1. Perhe, 2. Seksi...! Jos raskaaksi vielä tulen niin siitä ei saa seksielämä kärsiä joten ehdottomasti seuraavaksi sektio.

Lisään vielä 45:een. Sektiossa sattuu vielä synnytyksen jälkeen, se arpi ja se että oletbihan sekasin kun lapsi tulee maailmaan, ei sekään niin kivaa ole. Olin synnytyksen jälkeen heti kivuton, hyvinvoiva ja sain lapsen heti syliin. Tutulla oli sektio ja se haava sattuu ja paljon.

Mä pelkäsin synnytystä ihan hulluna ja ajattelin ihan samoin. Mutta kun synnytys lähestyi ja raskaus meni yliajalle, niin alkoi vaan tuntua, että tulispa lapsi jo ulos ihan mitä kautta vaan. Itse synnytys oli oikeasti tosi helppo. Sain kivunlievitystä eikä sattunut oikeastaan yhtään. Olin/olen aika helvetin onnellinen, että sain synnyttää Suomessa ja sairaalassa osaavien ihmisten avustuksella.

Synnytyksen jälkeinen aika jälkivuotoineen ja kohtutulehduksineen oli paljon pahempi ja traumaattisempi kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinaatko, että sektion jälkeen ei satu? Väsynyt aloitus, vaikka edellisestä alatie vs. sektio keskustelusta on hieman aikaa.

Sattuu varmaan, mutta silti aivan eri asia. En sinänsä pelkää kipua, esim. leikkauksessa olemista jne. Mutta alakautta synnyttäminen on aivan käsittämättömän järjetön ajatus, se miten voi revetä persuksiin asti. Sen sijaan vatsan leikkaaminen auki ei kuulosta pahalta.

-ap

Ei ole eri asia. T. kummatkin kokenut

ai onko sun mielestä sama asia leikata vatsa auki/ pusertaa 3,5kg pimpistä?! Kipu voi olla sama asia mutta eihän ne nyt h*lvetti sama asia todellakaan ole. Sektiossa mitään ei tule pimpistä ulos. 

Se kipu loppuu kuin seinään kun lapsi on ulkona. Leikkauskipu jatkuu pitkään, ja joillakin jää haavan alueeseen kipuja ja tuntopuutoksia loppuelämäksi. En itse tosiaan vaihtaisi sektioon omaa 4 tunnin synnytystäni, josta ei tullut minkäänlaisia repeämiä ja jonka jälkeen olin välittömästi valmis vaikka lenkille.

Minua ei ainakaan pelota synnytys. Nyt rv 27+3 ja ennen raskautta se on pelottanut. Nyt ajattelen, että turha sitä kipua on pelätä koska en voi tietää miltä se tuntuu, sen näkee sitten. Tietysti se sattuu mutta niin myös moni muukin asia. Enemmän olen huolissani, että saadaanko poika turvallisesti ulos ilman komplikaatioita.

Naisilla on yleisesti väärä luulo, että aina synnytyksessä repeää perseeseen asti ja palautuminen kestää kuukausia. Suurin osa ei repeä pahasti ja nykyään monesti tehdään se pieni viilto puudutuksessa jotta ei tule repeämiä. Synnytys sattuu, se on totta. Mutta suurinta ehtii ja haluaa saada epiduraalipuudutuksen joka auttaa lähes kaikkia.

Itse koin kovaa kipua ennen kuin sain puudutteen. Sen jälkeen pystyin jopa torkahtelemaan ja ponnistusvaiheessakinnoli vielä puudute voimassa. Palautuminen oli nopeaa ja synnytys upea kokemus jonka muistaa lopunelämää.

Toivottavasti saan kokea syntymän ihmeen vielä uudelleenkin lähivuosina.

Alatiesynnytys on parempi ja turvallisempi sekä älä dille että lapselle. Tämän tietää kaikki. Joskus sektio on ainoa vaihtoehto mutta ei sitä kannata mukavuuden tai ylemmän löystymidtä pelkäävän argumenttien takia haluta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvin tuli ulos 4-kiloinenkin. Ja aattelepas, kun on tehty jopa 6-kiloisiakin. Ja useampi kerralla, siis peräkanaa.

Kenelläkään ei ole lapsi mahaan jäänyt, ja mitään ihan hirvittäviä kipuja ei enää tarvitse kärsiä. Luonto hoitaa tehtävänsä. Ja jos on hätä, tehdään sektio.

Itse asiassa on jäänyt lapsia mahaankin. Katsoin dokumentin marokkolaisesta naisesta, joka oli raskaana 50-luvulla, mutta lapsi ei tullut ulos eikä nainen uskaltanut mennä keisarinleikkaukseen. Vauva kuoli kohtuun ja nainen uskoi vanhaan legendaan nukkuvasta lapsesta, eikä mennyt lääkäriin. 7-kymppisenä meni lääkäriin vatsakipujen takia ja sieltähän se löytyi, 46-vuotias kalkkeutunut sikiö. Ilmiö on nimeltään Lithopedion, jos kiinnostaa lukea lisää.

Höpsistä. Jos sikiö jää kohtuun, äiti saa vaarallisen kohtutulehduksen.

Mulla on tehty kaksi elektiivistä sektiota mutta molemmilla kerroilla synnytys on käynnistynyt ennen sovittua aikaa eli olen kuitenkin päässyt kokemaan supistukset. Ja ne oli kyllä jotain niin hirveää että oksat pois.

Musta ei olis ollut alatiesynnyttäjäksi. Pelkäsin että vauvalle (tai siis vauvoille) sattuu jotain koska mulla on tosi pieni lantio. Kauhutarinat oli tehneet tehtävänsä, joten vaadin sektion.

Toisaalta ihan kiva että sain kuitenkin kokea sitä supistusvaihetta, tiesin että vauvatkin oli valmiita tulemaan ulos eikä tarvinnut "ennenaikaisesti" heitä sieltä leikata.

Tokalla kerralla sain nautiskella pidempään koska oli yö ja halusivat seurata tilannetta ja siirtää leikkausta aamuun, no vauva ei ollut samaa mieltä (enkä muuten minäkään siinä 6h tihenevien supistusten kanssa).

Leikkauksista toivuin ennätysajassa, joten en kyllä allekirjoita väitteitä että siitä kestäis muka aina toipua viikkokausia. Itse olin jalkeilla vuorokauden sisään ja kivuton ekalla kerralla n. 2vko, tokalla kerralla en tarvinnut särkylääkkeitä enää kotiin päästyäni (2,5 päivää leikkauksesta). Onhan niitäkin joilla toipuminen on kestänyt mutta on niitä kamalia kohtaloita alatiesynnyttäjissäkin.

Ihailen kyllä alatiesynnyttäjiä. Yhtä ylpeä olen omasta suorituksestani. Hyvin meni kaikin puolin ja lapset terveitä. Se on mielestäni tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä 45:een. Sektiossa sattuu vielä synnytyksen jälkeen, se arpi ja se että oletbihan sekasin kun lapsi tulee maailmaan, ei sekään niin kivaa ole. Olin synnytyksen jälkeen heti kivuton, hyvinvoiva ja sain lapsen heti syliin. Tutulla oli sektio ja se haava sattuu ja paljon.

Anteeksi, synnytin sektiolla enkä todellakaan kokenut olevani "ihan sekaisin" mistään muusta kuin onnesta, kun sain kuulla vauvani ensimmäiset parkaisut ja hänet näytille tuotiin. Olin itsekin synnytyksen jälkeen heti kivuton. Kas kummaa!  (Tiesithän että siinä leikkauksessa käytetään samoja aineita kuin mitä on tarjolla alapääsynnytykseenkin?) Kipuja koko homman jälkeen olen tuntenut vain toisena yönä sairaalassa kun hoitaja tuli käymään ja kysyin että niin saanko mä sitä lääkettä jota edellinen hoitaja oli luvannut (vuoro vaihtui juuri heidän välillään), ja tämä uusi hoitaja pitkin hampain sitä lupasi tuoda (ei btw tuonut), ei ottanut uskoakseen että tarvitsisin kipulääkkeitä. Pumppu oli siis siinä illalla otettu pois ja särkylääkkeitä annettiin vain perinteisessä pillerin muodossa. Paranin mielestäni todella nopeaa sillä olin varaunut paaaaaaaljon pahempaan ja pidempään toipilasaikaan. Melko äkkiä piti alkaa jo muistuttelemaan itselle että otapa iisisti.

En ole vielä synnyttänyt, mutta kun/jos sen aika tulee, ehdottomasti haluan tehdä sen alateitse. Haluan sen kokemuksen, lapsen isä mun vierellä. Alatiesynnytys tuntuisi, että teen sen 'työn', että saatan lapsen tähän maailmaan (ei pahalla sektion haluaville). Ja jos en sitä koe, tuntuu, etten ole mitään synnyttänyt/luonnottomalta. Haluan tuntea sen kivun ja huomata kuinka se häviää ja olla onnellinen.

Synnytykset on niin erilaisia. Itse en auennut kuin sentin kaikkien käynnistys yritysten jälkeen ja synnytin sektiolla. Tuli paha nestehukka sekä verenmyrkytys ja luulin jo kuolevani siihen leikkauspöydälle. Haluan kuitenkin vielä toisen lapsen joten ryhdytään siihen samaan rumbaan uudestaan :D eiköhän ens kerta mee paremmin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinaatko, että sektion jälkeen ei satu? Väsynyt aloitus, vaikka edellisestä alatie vs. sektio keskustelusta on hieman aikaa.

Sattuu varmaan, mutta silti aivan eri asia. En sinänsä pelkää kipua, esim. leikkauksessa olemista jne. Mutta alakautta synnyttäminen on aivan käsittämättömän järjetön ajatus, se miten voi revetä persuksiin asti. Sen sijaan vatsan leikkaaminen auki ei kuulosta pahalta.

-ap

Siinä on aika helvetin iso ero, että leikataanko alapäästä pikku viilto, ja se ommellaan, kuin että vedetään koko helvetin maha auki, kaikki ne eri kerrokset. Minä olen synnyttänyt esikoisen alakautta, ja pelotti ihan helvetisti, supistukset oli kuin menkkakipuja, työtöpoltot tuntui ikävältä paskahädältä, se pakottava työntämisen tunne oli kauhea kun pakoon ei päässyt, se kun kersa sitten tuli sieltä läpi oli niin nopeasti ohi, että ei siinä paljon ehtinyt kipuakaan tuntea, se tosiaan oli vaan se tunne että nyt se kakara pitää saada sieltä pois. Peräpukamat siitä tuli, mutta siihen on aika hyvät lääkkeet onneksi.

Sitten kun synnytin kaksoset kiireellisellä sektiolla ja maha leikattiin navan vierestä ala asti auki, niin ei ollut kiva, se jumalaton kipu kun pakotettiin menemään vessaan, ensimmäisen vuorokauden oli tiputuksessa, helvetin kovat kipulääkkeet.. järkyttävän näköinen haava joka näytti siltä että aukee hetkenä minä hyvänsä, sitten muutaman päivän päästä tuli ruhjeet esille, maha näytti siltä kuin olisi hakattu tosi pahasti, haavaa piti suihkutella kun siiltä haavasta tihkui rusehtavaa töhnää, alapää tietysti vuosi verta kuten aina synnytyksen jälkeen ym. Vuoden päästä sektiosta tuli kiinnikekivut mahaan, aina rasituksen jälkeen, tai vaan kun sohvalla makoilee niin vihlaisee välillä kuin joku varoittamatta vetäisisi sen haavan uudestaan auki, päivittäistä kipua vuosikausia, ehkä koko loppuiän, niistäkään en tiennyt etukäteen mitään. Ikinä kuuna päivänä en menisi vapaaehtoisesti sektioon.

Mikäli viilto tehtiin pystysuuntaan, niin kyseessä oli hätäsektio, ei kiireellinen sektio.

Ylipäätään tuota sektiokokemustasi ei voi verrata suunniteltuun sektioon, eikä jokaisessa tapauksessa kiireelliseen. Kummassakin tapauksessa viilto tehdään ihan alas poikittaissuunnassa.

Itselleni tehtiin kiireellinen sektio ja en tosiaan voi tuota kokemustasi allekirjoittaa. Vauvani ulosautto oli onneksi helppo, joten hänet saatiin nätisti ulos ja minun parsimiseeni meni se suurin aika leikkauksesta. Seisomaan nousin jo samana iltana (leikkaus tapahtui aamuviiden jälkeen) ja kävelyharjoituksen tein seuraavana päivänä. Liikkumista lisäsin koko ajan, vaikka aluksi olikin inhottava paine haavalla (ja ilmavaivat toivat ehkä sen pahimman tunteen, joten ei kannata hirveämmin sievistellen pidätellä siinä vaiheessa...).

Haava oli oikein siisti, tikit poistettiin viikon päästä ja paraneminen on koko ajan edistynyt hyvin. Mitään töhnää ei tosiaan ole haavasta tullut.

Särkyyn syön kahdeksan tunnin välein 1g panadolin ja 600mg buranaa, jolla kivut pysyy aisoissa. Nyt vajaa kolme viikkoa leikkauksesta en enää tarvitse niin usein.

Kävelemään olen pystynyt jo pidemmän aikaa, samoin kotiutumisen jälkeen (oltiin vauvan kanssa neljä päivää osastolla) pystyin heti tekemään keveitä kotitöitä. 

Ai että olette oikein "synnyttäneet" sektiolla... Just joo, se vauva on vaan leikattu teistä ulos ja te ette ole laittaneet tikkua ristiin asian eteen.

Mitähän kuuluu sille naiselle, joka kirjoitti täällä että synnytystuhojen jälkeen hänelle oli jouduttu laittamaan cystofix... Hän on ollut ajatuksissani.