Lue keskustelun säännöt.
Törpöt vieraat ruokapöydässä - vertaistukiketju
Pakko päästä purkamaan kiukutusta ja mielellään kuulisin myös samankaltaisia kertomuksia hieman pölvästeistä ruokavieraista? Kuka kaatoi punaviinipullon pitkin perintötuukia ilman anteeksipyyntöä, kuka antoi lapsensa närppiä koristeet kakun päältä, kuka tyhjensi suolapurkin lautaselleen ennen maistamista? Kaikki mehevimmät ja vähemmänkin mehevät tarinat jakoon vain!
Minun tämänpäiväinen vierasärsytykseni syntyi serkkuni perheen vierailtua meillä ohikulkumatkallaan. Tapaaminen oli sovittu ja olin myös kysellyt etukäteen, onko jotain ruokarajoitteita tai erityismieltymyksiä. Ei kuulemma ole. No minä sitten tein keittiöremontin keskellä (lue liesi vaatehuoneessa, jääkaappi olohuoneessa yms.) mahdollisimman helppoa eli perheemme suosikkilaatikkoruokaa janssoninkiusausta ja mahdollisista mieltymyseroista johtuen myös kinkkukiusausta tarjolle. Salaatti ja muut lisukkeet päälle.
Janssoninkiusaus oli lastemme herkkua. Ei kuulemma ole enää. Syynä ei varmaan ole laisinkaan se, että vähän vanhemmat (lastemme ihailemat) pikkuserkut yököttelivät koko ruokailun ajan tarjoiluille. Eikä siinä vielä mitään, mutta heidän vanhempansa ei kertaakaan sanoneet, ettei ole kovin sopivaa yökötellä tarjotulle ruualle, etenkään, kun itse ei ollut pakko olla inhokkiaan metriä lähempänä.
Kommentit (1143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän 6-vuotias poika voi syödä yksin kokonaisen Saarioisten makaronilaatikon jos on kova nälkä.
Kuulostaa aika erikoiselta. En tiedä söisikö meidän 6-vuotias, kun meille ei eineslaatikkoja osteta.
No niiinpä! Kuulostaa munkin korvaan ihan hirrrrrveen erikoiselta, että 6-vuotias voi syödä lautasellisen makaronilaatikkoa, ehkä jopa santsata. Siis aivan käsittämätöntä, tulen päivittelemään tätä loppuviikon. Hienoa, ettei teille osteta eineslaatikkoja koskaan, ikinä, missään tilanteessa. Toivottavasti muistat opettaa myös lapsillesi, kuinka paljon Parempia Ihmisiä olette meihin tavallisiin pulliaisiin verrattuna tämän vuoksi.
Ensi kerralla, kun minun 6-vuotiallaani on nälkä, koirat odottavat lenkitystään, pyykit pitäisi ripustaa, paperityöt hoitaa ja kaupassa käydä ennen kuin hypätään bussiin, joka kuljettaa meidät lapsen hoitopaikalle, josta kävelen työpaikalleni (oma fima) painaakseni illan ja yön ratoksi 13 tuntia töitä, jonka jälkeen vien koirat uudestaan ulos, nukun neljä tuntia ja lähden hakemaan lapseni hoidosta, muistan kertoa hänelle, että EI, valmismakaronilaatikko on Beelsebubin keksintö, joko otat ravitsevan hedelmän tai olet syömättä. Tai sitten äiti ei nuku ensi yönä ollenkaan, vaan hauduttaa sinulle terveellistä itsetehtyä kasvismuhennosta.
Kyllä. Valmisruoat ovat saatanasta, eivät missään nimessä hyvä apu silloin, kun ei ehdi laittaa itse ruokaa, tai on vaikka reissussa. Hienoa, että kerroit meille tämän. Kirjoituksestasi oikeen huokuu ylemmyydentunto.
Hahah, hyvä! Juurikin näin! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein poikamme ristiäisiin täytekakun ja koska en ole mikään mestarileipuri sanoin etten tiedä millaista on, mutta toivottavasti maistuu. Anoppi katsoi nokkaansa nyrpistäen ja tokaisi että ehkä säkin sitten 1v synttäreille osaat tehdä paremman. Mieheni mummo (jonka näin toista kertaa) tokaisi tylysti että "helvettiäkö rupeat sitte leipomaan kun et kerta osaa?". Kumpikaan ei koskenut koko kakkuun, joka osoittautui lopulta ihan hyväksi. En edes osannut sanoa mitään, kun silmät ymmyrkäisinä tuijotin ja mietin miten kenellekään tulee mieleenkään laukoa moisia kommentteja juhlien järjestäjälle saatikka sitten vieraalle ihmiselle. 1v synttäreille ostinkin sitten pakaste täytekakun kun miehen puolen sukulaiset tulivat, omani kahvitin omatekoisen kakun kanssa. Ehkä lapsellista, mutta täytyy myöntää että hiukan otin nokkiini moisista kommenteista vaikkakin päälimmäisenä olikin myötähäpeä moisesta tilannetajuttomuudesta ja olemattomista käytöstavoista...
Ne kato luuli, että sä olet tehnyt huonon kakun koska ne ei sun mielestä ansaitse parempaa. Ottivat siis vittuiluna. Mä tiedän tämän kuvion, näitä ammattiloukkaantujia on osunut sukuuni useampia. :D
Vierailija kirjoitti:
Olen järkyttynyt. Miten moukkia ihmisiä onkaan, ja moni isäntäväki vain hiljaa möllöttää. Jotenkin sitten vielä samoja röyhkeitä ihmisiä kutsutaan uudelleen ja uudelleen kotiinsa. En ikinä ole tuollaiseen törmännyt, että rohmutaan pöydät tyhjiksi tai mennään pöytään kutsumatta tai kaivetaan toisten jääkaappia tai ihmetellään ja arvostellaan ruokia.
Sukulaisiaan on vaikea valita joten jos aikoo olla tekemisissä, usein on kutsuttava vaikka ei niin haluttaisikaan. Haluan kuitenkin että lapset saavat keskenään leikkiä ja olla.Vähän vieraampia voi jättää kutsumattakin. Ja onpa käynyt joskus niinkin että kutsutun mukana tulee avec joka ei osaa käyttäytyä. Toisaalta sehän on vain hyvä että tietää mitä on odotettavissa, ei tule yllätyksenä.
Hieman ohitse aiheesta. Itse taidan olla sitten ns. törppö vieras vanhemmilleni.
Olen allerginen voimakkaille mausteille (chilit, curry, paprika) aina kun menen vanhemmilleni kylään, on ruokana jotain tulista. Aina olen sanonut, että olen allerginen chilille, currylle, paprikalle, ja aina niitä löytyy ruuasta. Etukäteen jos ovat kysyneet mitä haluaisin syödä, vastaan ettei mitään tulista, olen allerginen. Silti ruokana on jotain tulista. Tavan kinkkukiusauksestakin löytyy chiliä ja paprikaa. Eivät vain opi. Olen joskus ehdottanut yrttejä mausteeksi kun tulen ja haluavat tarjota ruokaa, valittavat kun eivät ne miltään maistu. Laittavat chiliä lisää. Ärsyttää.
Olen oppinut syömään ennen kylään menoa, tai jos olen yötä käyn itse kaupassa ja kokkaan omat ruokani. Vanhempani aina murjottavat asiasta, kun heidän tekemä ruokansa ei kelpaa. Aivan sama monestikko muistutan ja selitän olevani allerginen.
Viestin 366 inspiroimana; itse tunnen monesti olevani joko huono, jäkättävä puoliso tai vaihtoehtoisesti huono vieras ollessani appivanhempien luona. Tätä ei siis kukaan millään tavalla "anna ymmärtää", vaan itsestäni vain tuntuu siltä. Perusongelmana on mieheni, joka jostain syystä taantuu teinipojan tasolle aina kun vierailemme hänen vanhempiensa luona.
Esimerkkejä:
Ensimmäiset kerrat kun kävimme anoppilassa vierailulla, menimme sinne noin vain, ennalta ilmoittamatta ja usein vieläpä yöksi. Tajusin vasta jälkikäteen, että mies ei ollut ilmoittanut mitään tulostamme. Aina saimme kuitenkin tuntea olevamme tervetulleita, ei siinä mitään. Jutun juonen tajuttuani aloin vaatia miestä ilmoittamaan äidilleen etukäteen, että olemme tulossa. "Joo joo" oli vastaus, ja taas sain jälkikäteen todeta ettei mokoma ollut ilmoittanut mitään. Lopulta panin kovan kovaa vasten ja sanoin että en enää lähde minnekään, jos hän ei minun kuulteni soita äidilleen. Jossain vaiheessa aloin myös itse soittamaan anopille tulostamme.
Paikan päälle päästyämme mies linnoittautuu sohvalle puhelimen tai vanhempiensa läppärin kanssa. Alkaa viestirumba paikkakunnalla vielä asuvien vanhojen kavereiden kanssa mahdollisten tapaamisten järjestämiseksi, ja siinä sivussa iltalehden tai riemurasian ihmeellisen maailman selaaminen. Vastaa perheensä kommunikaatioyrityksiin poissaolevasti yhdellä sanalla ja pitkällä viiveellä. Taaperomme vahtiminen ja muu hoito jää täysin minun kontolleni. Paitsi niinä hetkinä, kun mies havahtuu siihen että alan kettuuntua 2-vuotiaan perässä juoksemiseen ei-niin-lapsiystävällisessä asunnossa. Silloin hän huikkaa äidilleen, ja kysyy voisiko tämä vaihtaa vaipan/syöttää/muuten vain leikittää lapsenlastaan. Luoja että mua aina silloin hävettää. Ihan kuin äidillään ei muuten olisi tekemistä ruuan laiton tai kahvitusten yms kanssa. Anoppi on vieläpä sen koulukunnan naisia, jonka kunnia-asia on laittaa tarjoilut pöytään itse ilman vieraiden apua, enkä alun yritysten jälkeen enää olekaan pyrkinyt keittiöpuuhiin kovin aktiivisesti. Siinä minä sitten yritän tasapainotella sen välillä etten ole sohvalla miehen kanssa haiseva miniä joka passuuttaa paitsi itsensä, myös hoidattaa lapsensa anopilla, enkä myöskään ole nalkuttava akka joka koko ajan motkottaa miehelleen käytöstavoista (viestien siinä sivussa haluamattaan arvostelevansa anopin keskenkäänyttä kasvatusta?).
Kahvi- ja ruokapöytään miestä saa kutsua kutsumasta päästyään, kun puhelin ja/tai internetin ihmeellinen maailma on niin mukanaanvievä. Syötyään jättää astiansa pöytään ja palaa takaisin sohvalle. Mies saattaa myös kesken kaiken, milloin vain ilmoittaa että hei nyt me lähdetään tapaamaan "Mikkoa" ABC:lle, äiti vahdi "Iidaa". Jos yritän änkyttää että hei, ei tää nyt noin voi mennä, pitäisi ensin kysyä että sopiiko äidillesi, niin mies tuumaa että "tottakai sille sopii, ne näkee toisiaan muutenkin niin harvoin (mikä on totta pitkän välimatkan takia) että saavat nyt nauttia laatuajasta. Siinä on sitten mulla argumentit vähissä; miten lähteä kieltämään mummolta laatuaika lapsenlapsen kanssa?
En voi tarpeeksi korostaa, että normaalisti kotioloissa ja ihan kaikissa muissa kyläpaikossa mies on kohtelias, sosiaalinen ja mukava, joka hoitaa omat hommansa ja kantaa vastuunsa niin lapsenhoidosta kuin muistakin asioista. Samoin silloin kun meille tulee vieraita, koskien muös hänen vanhempiaan. Vain lapsuudenkodissaan häneen iskee tuo RAIVOSTUTTAVA taantuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni täällä kertoo lapsista, jotka eivät osaa käyttäytyä ruokapöydässä. Minulla on kokemusta päinvastaisesta eli eräästä tuttavaperheestä, joka pitää minusta ylitiukkaa kuria lapsilleen ruokapöydässä. Ensinnäkään lapset (12-, 10- ja 7-vuotiaat) eivät saa ottaa itse tarjottavia tai päättää, mitä haluavat, vaan vanhemmat annostelevat heille kaiken. Myöskään lisää eivät saa ottaa. He saavat aloittaa syömisen vasta, kun vanhemmat antavat luvan. Ei siis riitä, että minä paikan emäntänä antaisin luvan. Ruokailun aikana lapset eivät saa puhua mitään, ellei heitä joku aikuinen nimeltä puhuttele. Tällöin saa vastata kyseisen aikuisen esittämään kysymykseen, mutta siihenkin täytyy vastata mahdollisimman lyhyesti, höpöttelemään ei saa jäädä. Kun on syönyt, täytyy istua hiljaa ryhdikkäästi paikallaan eteenpäin tuiottaen. Pöydästä saa nousta vasta, kun omat vanhemmat antavat luvan. Tällöin lasten tulee sanoa, "kiitos tarjouluista" ja poistua suorinta tietä keittiöstä.
Vierailija kirjoitti:
Viestin 366 inspiroimana; itse tunnen monesti olevani joko huono, jäkättävä puoliso tai vaihtoehtoisesti huono vieras ollessani appivanhempien luona. Tätä ei siis kukaan millään tavalla "anna ymmärtää", vaan itsestäni vain tuntuu siltä. Perusongelmana on mieheni, joka jostain syystä taantuu teinipojan tasolle aina kun vierailemme hänen vanhempiensa luona.
Esimerkkejä:
Ensimmäiset kerrat kun kävimme anoppilassa vierailulla, menimme sinne noin vain, ennalta ilmoittamatta ja usein vieläpä yöksi. Tajusin vasta jälkikäteen, että mies ei ollut ilmoittanut mitään tulostamme. Aina saimme kuitenkin tuntea olevamme tervetulleita, ei siinä mitään. Jutun juonen tajuttuani aloin vaatia miestä ilmoittamaan äidilleen etukäteen, että olemme tulossa. "Joo joo" oli vastaus, ja taas sain jälkikäteen todeta ettei mokoma ollut ilmoittanut mitään. Lopulta panin kovan kovaa vasten ja sanoin että en enää lähde minnekään, jos hän ei minun kuulteni soita äidilleen. Jossain vaiheessa aloin myös itse soittamaan anopille tulostamme.
Paikan päälle päästyämme mies linnoittautuu sohvalle puhelimen tai vanhempiensa läppärin kanssa. Alkaa viestirumba paikkakunnalla vielä asuvien vanhojen kavereiden kanssa mahdollisten tapaamisten järjestämiseksi, ja siinä sivussa iltalehden tai riemurasian ihmeellisen maailman selaaminen. Vastaa perheensä kommunikaatioyrityksiin poissaolevasti yhdellä sanalla ja pitkällä viiveellä. Taaperomme vahtiminen ja muu hoito jää täysin minun kontolleni. Paitsi niinä hetkinä, kun mies havahtuu siihen että alan kettuuntua 2-vuotiaan perässä juoksemiseen ei-niin-lapsiystävällisessä asunnossa. Silloin hän huikkaa äidilleen, ja kysyy voisiko tämä vaihtaa vaipan/syöttää/muuten vain leikittää lapsenlastaan. Luoja että mua aina silloin hävettää. Ihan kuin äidillään ei muuten olisi tekemistä ruuan laiton tai kahvitusten yms kanssa. Anoppi on vieläpä sen koulukunnan naisia, jonka kunnia-asia on laittaa tarjoilut pöytään itse ilman vieraiden apua, enkä alun yritysten jälkeen enää olekaan pyrkinyt keittiöpuuhiin kovin aktiivisesti. Siinä minä sitten yritän tasapainotella sen välillä etten ole sohvalla miehen kanssa haiseva miniä joka passuuttaa paitsi itsensä, myös hoidattaa lapsensa anopilla, enkä myöskään ole nalkuttava akka joka koko ajan motkottaa miehelleen käytöstavoista (viestien siinä sivussa haluamattaan arvostelevansa anopin keskenkäänyttä kasvatusta?).
Kahvi- ja ruokapöytään miestä saa kutsua kutsumasta päästyään, kun puhelin ja/tai internetin ihmeellinen maailma on niin mukanaanvievä. Syötyään jättää astiansa pöytään ja palaa takaisin sohvalle. Mies saattaa myös kesken kaiken, milloin vain ilmoittaa että hei nyt me lähdetään tapaamaan "Mikkoa" ABC:lle, äiti vahdi "Iidaa". Jos yritän änkyttää että hei, ei tää nyt noin voi mennä, pitäisi ensin kysyä että sopiiko äidillesi, niin mies tuumaa että "tottakai sille sopii, ne näkee toisiaan muutenkin niin harvoin (mikä on totta pitkän välimatkan takia) että saavat nyt nauttia laatuajasta. Siinä on sitten mulla argumentit vähissä; miten lähteä kieltämään mummolta laatuaika lapsenlapsen kanssa?
En voi tarpeeksi korostaa, että normaalisti kotioloissa ja ihan kaikissa muissa kyläpaikossa mies on kohtelias, sosiaalinen ja mukava, joka hoitaa omat hommansa ja kantaa vastuunsa niin lapsenhoidosta kuin muistakin asioista. Samoin silloin kun meille tulee vieraita, koskien muös hänen vanhempiaan. Vain lapsuudenkodissaan häneen iskee tuo RAIVOSTUTTAVA taantuminen.
Olisin voinut kirjoittaa lähes vastaavan vuodatuksen. Ei helvetti, että ottaa päähän. Onneksi ei käydä anoppilaan kauhean usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä kertoo lapsista, jotka eivät osaa käyttäytyä ruokapöydässä. Minulla on kokemusta päinvastaisesta eli eräästä tuttavaperheestä, joka pitää minusta ylitiukkaa kuria lapsilleen ruokapöydässä. Ensinnäkään lapset (12-, 10- ja 7-vuotiaat) eivät saa ottaa itse tarjottavia tai päättää, mitä haluavat, vaan vanhemmat annostelevat heille kaiken. Myöskään lisää eivät saa ottaa. He saavat aloittaa syömisen vasta, kun vanhemmat antavat luvan. Ei siis riitä, että minä paikan emäntänä antaisin luvan. Ruokailun aikana lapset eivät saa puhua mitään, ellei heitä joku aikuinen nimeltä puhuttele. Tällöin saa vastata kyseisen aikuisen esittämään kysymykseen, mutta siihenkin täytyy vastata mahdollisimman lyhyesti, höpöttelemään ei saa jäädä. Kun on syönyt, täytyy istua hiljaa ryhdikkäästi paikallaan eteenpäin tuiottaen. Pöydästä saa nousta vasta, kun omat vanhemmat antavat luvan. Tällöin lasten tulee sanoa, "kiitos tarjouluista" ja poistua suorinta tietä keittiöstä.
Onpa tiukkaa tosiaan. Lapsista tuskin kasvaa tuolla menetelmällä Kovin keskustelutaitoisia aikuisia, kun noin puhumista rajoitetaan. Pulisevatko perheen aikuiset kuitenkin normaalisti pöydässä?
Eräs ystävä pariskuntä törttöilee pöydässä, sotkee, valittaa, röyhtäilee, ei kiitä yms.
Kerran päätimme lähteä ryhmänä ravintolaan. Minä ja mieheni, eräs toinen ystävä pariskunta ja tuo törttö-pari. Ajattelimme toisen pariskunnan kanssa, että törttö-pari ei uskaltaisi tai kehtaisi valittaa ravintolassa.
Voitta varmaan arvata? Tarjoilijoille huitomista napsutellen, menusta valittamista, ähkimistä kun ruoka oli liian "fäntsyy" ja tarjoilija oli koko ajan häiritsemässä. Kallistakin oli muka. Eivät ole köyhiä perus palkkaisia ilman lapsia tai lainoja ja ravintola oli normaali hintainen. Annos 15-30€.
Kävin toisen ystäväni kanssa illan päätteeksi vielä pahoittelemassa törttö-pariskunnan puolesta (unohdin muka hanskani ja lähdimme niitä hakemaan ovelta). Paikka kun nyt kuitenkin on vakio paikkojamme.
Eipä ole tullut enää käytyä heidän kanssaa syömässä tai tullut kutsutuksi syömään meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä kertoo lapsista, jotka eivät osaa käyttäytyä ruokapöydässä. Minulla on kokemusta päinvastaisesta eli eräästä tuttavaperheestä, joka pitää minusta ylitiukkaa kuria lapsilleen ruokapöydässä. Ensinnäkään lapset (12-, 10- ja 7-vuotiaat) eivät saa ottaa itse tarjottavia tai päättää, mitä haluavat, vaan vanhemmat annostelevat heille kaiken. Myöskään lisää eivät saa ottaa. He saavat aloittaa syömisen vasta, kun vanhemmat antavat luvan. Ei siis riitä, että minä paikan emäntänä antaisin luvan. Ruokailun aikana lapset eivät saa puhua mitään, ellei heitä joku aikuinen nimeltä puhuttele. Tällöin saa vastata kyseisen aikuisen esittämään kysymykseen, mutta siihenkin täytyy vastata mahdollisimman lyhyesti, höpöttelemään ei saa jäädä. Kun on syönyt, täytyy istua hiljaa ryhdikkäästi paikallaan eteenpäin tuiottaen. Pöydästä saa nousta vasta, kun omat vanhemmat antavat luvan. Tällöin lasten tulee sanoa, "kiitos tarjouluista" ja poistua suorinta tietä keittiöstä.
Onpa tiukkaa tosiaan. Lapsista tuskin kasvaa tuolla menetelmällä Kovin keskustelutaitoisia aikuisia, kun noin puhumista rajoitetaan. Pulisevatko perheen aikuiset kuitenkin normaalisti pöydässä?
Joo, perheen aikuiset pulisevat normaalisti ruokapöydässä. He perustelevat rajoitusta sillä, että "ei niitä lasten höpötyksiä tarvitse kylässä kenenkään kuunnella. He voivat vapaasti puhella omia juttujaan sitten kotona."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, joskus närppii, kun pojan synttäreille teen hikihatussa sataa sorttia (no okei, en ihan), jotka laitetaan pöytään. Kutsu sukulaisille on kaikille samaan aikaan. Koska kaikki eivät mahdu pöytään kerralla, mutta tuleja ja tasoja on järjestetty kämppään.
Joka ainoa kerta, pojan pikkuserkkujen äiti istuttaa lapsosensa, itsensä ja miehensä "seisovaan pöytään", ja perhe viihtyy - kauan. Ja syö ja syä ja syö... Ei siinä mitään, mutta muut jäävät ihan oikeasti ilman, kun armas perhe tykkää jostain sortista, niin tyhjentävät koko vadin (joka oli kyllä mitoitettu 15:lle sivistyneelle). Viimeksi tämän perheen isä (aikuinen, ei siis pojat) riensi pöytään närppimään ennen kuin ketään oli pyydetty kahville. Samaisen perheen lapset myös haalivat sitä sun tätä ja rääpivät miten sattuu. Jämät näyttää oksennukselta. Jäljiltään saa pestä vaaleat tuolienpäälliset suklaasta (äitinsä ei kiellä, ei opasta, kun ksekittyy itse NAUTTIMAAN).
En tiedä, joko pitä jättää tämä perhe kutsumatta tai sitten pyytää heidät 2 tuntia myöhemmin tyhjäämään jämät ...
Eihän se suvun kesken ole niin muodollista, mutta jotain tapoja odottaisin. Minä en kehtaisi oman pentuni tyhjätä koko pitsavatia tai kaikkia väkerrettyjä leivoksia, kun on muitakin syöjiä.
Meillä on myös tällainen sukulaisperhe. He siis tulevat synttäreille ihan syömään. Perheen isä on tosi suuriruokainen, vetää piirakanpalasia ihan surutta armottomat määrät. Äiti samoin. Kaksi tyttöään eivät kyllä paljoa syö, mutta lastaavat tavaraa lautaselle senkin edestä. Ne sitten jäävät syömättöminä lautasille. Poika on 12-vuotias ja viime synttäreille olin ostanut lapsille Lidlin pikkupizzoja (ei niille piirakat kelpaa), niin poika kehuskeli syöneensä 20 pizzaa + tietysti muut herkut päälle. Minun on pakko mitoittaa tarjottavat tuon perheen vuoksi paljon korkeammiksi kuin oikeasti olisi aihetta. Ihan uskomatonta, niin kuin eivät olisi eläissään ruokaa saaneet. Emäntänä minusta on hienoa, että tarjottavat maistuu. Kohteliaisuushan se on. Mutta kun isää varten saa varata puoli peltiä piirakkaa (+ kaiken muun vielä päälle, se piirakka yksistään ei riitä), niin on se jo aivan liikaa. Syömään jos ollaan menossa, niin sitten syödään. Mutta juhlissa ei ole tarkoitus yhden perheen koko pöytää tyhjentää.
Tää on mulle yllätys. Mua ei ole ikinä haitannut, jos joku syö paljon. Päinvastoin. Mikä sitten olisi sopiva määrä? Entä, jos ei syökään mitään?
Kohtuus kaikessa. Mukava on, jos tarjottavat maistuu. Kohteliasta on kuitenkin katsoa, että tarjoomuksista riittää muillekin. Mitä, jos kaikki söisivät 20 pizzaa? Miten ihmeessä tarjoomuksia voi mitoittaa, jos täytyy varautua parin tyypin syövän puolet ruoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä lukiessa tulee miettineeksi, että pidetäänköhän minua törkeänä vieraana, kun harvoin juhlissa syön. Syynä kasvisruokavalio ja herkkä vatsa, en kestä maitotuotteita juurikaan, joten jätän kermakakut väliin. Kaukaisemmilta sukulaisilta tulee juhlissa ihmetystä ja kommenttia, että ota ota nyt, oli niin hyvää, eikä tuossa pastasalaatissa ollut lihaa, tonnikalaa vain! Kakkukin niin hyvää, oikein kunnon kermaa, ota nyt ota!
Onneksi omani ja mieheni lähisuku tietävät kasvissyönnistäni, joten eivät ainakaan tuputa. Päinvastoin, ennen suuria sukulounaita anoppikin varmistelee, että onhan varmasti miniälle syötävää, tarjolla tätä ja tätä...
Minulle tulee vähän paha mieli niiden vieraiden puolesta, joiden emäntä toteaa, että kasvissyöjät olkoot sitten ilman. Äitini syö vain kanaa ja kalaa, joten meidän suvussa on tullut ihan tavaksi se, että esim. pastasalaatista on lihatonkin versio/liha on erillisessä kulhossa tmv. Itse yritän aina huomioida vieraani tekemällä ruokia, joista he luultavasti pitävät, vaikken liharuokaa teekään (en yksinkertaisesti osaa). On tosi inhottavaa olla esim. pitkissä häissä, joissa saa lautaselleen vain vihersalaattia ja patonkia. Tiedän, että kaikki eivät tiedä ruokavaliostani enkä tietenkään serkunkaimansiskon häissä odota saavani erityiskohtelua, mutta ottaisin kyllä vittuiluna, jos vaikka anoppi vuosien jälkeen jättäisi minut kokonaan huomioimatta.
Ei tule heti mieleen mitään mokia ruokapöydässä, mutta mua ärsyttää kaikki tyrkyttäjät. Siis emännät/isännät, jotka tyrkyttää tarjoilujaan. Joillekin ei edes riitä se, että vieras maistaa jotain ruokapöydästä, vaan siitä syömisestä tehdään kauhea numero: "ota nyt ota nyt, miksi et syö, ota vähän lisää, ootko jollain laihiksella, etkö tykkääkään, tätä on niin paljon jäljellä". Minä kyllä tykkään oikeasti kaikesta ruuasta ja kyllä söisin, jos olisi ihan pakko. Olen hoikka ja minulla on kyllä varaa syödä. Ei minun silti tarvitse aina kaikenmaailman kissanristiäisissä pupeltaa pullahöttöä tai makeisia tai puoli pannua kahvia, ihan vain kohteliaisuudesta. Erityisesti kesällä ja joulun aikaan tulee kausia, jolloin saa paljon kutsuja eri juhliin. Ei mun tarvitse aina ahmia muodon vuoksi epäterveellistä ja epämääräistä safkaa. Ei oikein viitti aina valehdellakaan mistään allergioista tms. Ja edelleenkään en ymmärrä sitä santsiannoksen tyrkyttämistä; jos vieras on jo syönyt kerran tai maistanut joka sorttia ja kokee olevansa kylläinen (tai ei vain halua lisää, koska ei tykännyt), miksi sitä pitää tyrkyttää ja tehdä vieraan olo kiusaantuneeksi? Voin vain kuvitella, kuinka ahdistavaa tuollainen on niille, jotka oikeasti ovat ylipainoisia ja haluavat laihduttaa. Tai niille, joilla on joku ärtyneen suolen oireyhtymä tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pitää juhlat, niin isäntäväen velvollisuus on järkätä tarpeeksi syötävää. Tarkoitus kai on olla vieraanvarainen, eikä laskea palasia, jotenkin se tuntuu hiukan erikoiselta, että lasketaan kirjaimellisesti yksi/kaksi kpl per vieras, jos on kuitenkin montaa lajia tarjolla... Eihän kaikki ikinä tykkää kaikesta/jaksa syödä joka lajia, joten tuskin mikään ikinä isolla porukalla ihan tasan menee senkään vuoksi. Vieraalle tulee aika ankea olo, kun tulee pöytään ja huomaa, että oho, tässähän on kirjaimellisesti yksi pala vain jokaiselle. Viesti on tietysti selvä, mutta ei aikuisille pitäisi tarvita sellaista ilmoittaa edes sanattomasti. Vieraat saa meillä ainakin syödä niin paljon kuin haluavat, mutta mitoitan tarjoilut yleensä aina reiluksi, mutta kuitenkin kohtuulliseksi... Syöminen aloitetaan yleensä aina vasta yhtä aikaa ja jos joku laji kuitenkin loppuu niin se on sitten loppu. Yleensä kuitenkin kaikille on kaikkea, mutta en näe mitään järkeä mitoittaa tarjoiluja puolta suuremmalle porukalle, koska normaalisti siinä käy niin, ettÄ itse joutuu syömään loppuja useamman päivän... Mutta joo, meidän kaverit ei käyttäydy tuolla tavoin. Muistan vain nuoruudestani, että muutama poika oli sellanen, että heille oli jotenkin coolia täyttää lautanen kukkuralleen tai syödä pellillinen tyhjäksi, mutta oletan että hekin ovat aikuistuneet jossakin kohtaa... vaikka nyt kun tätä ketjua luin, niin hiukan herää epäilys, että mahtavatko olla, jos tuollaisia aikuisahmatteja oikeasti on olemassa, kuten jotkut kuvaavat.
Itse olen muutenkin pieniruokainen, joten syön juhlissakin vain muuutamaa lajia. Siinä ei ole mielestäni mitään loukkaavaa ettei kaikkea ota, jos kuitenkin syö iloisesti jotakin ja on sen näköinen, että nauttii juhlasta. Nuo hyi en tykkää kommentoijat ja ne jotka kieltäytyy ottamasta mitään on sitten erikseen... todella epäkohteliasta arvioida tarjoiluja negatiiviseen sävyyn. Oli syy mikä tahansa, niin kyllä kutsuvieraana nyt jotakin voi maistaa ja vaikka syödä sen niin hitaasti, ettei kukaan kiinnitä huomiota siihen, ettei syö paljon...
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa tulee miettineeksi, että pidetäänköhän minua törkeänä vieraana, kun harvoin juhlissa syön. Syynä kasvisruokavalio ja herkkä vatsa, en kestä maitotuotteita juurikaan, joten jätän kermakakut väliin. Kaukaisemmilta sukulaisilta tulee juhlissa ihmetystä ja kommenttia, että ota ota nyt, oli niin hyvää, eikä tuossa pastasalaatissa ollut lihaa, tonnikalaa vain! Kakkukin niin hyvää, oikein kunnon kermaa, ota nyt ota!
Onneksi omani ja mieheni lähisuku tietävät kasvissyönnistäni, joten eivät ainakaan tuputa. Päinvastoin, ennen suuria sukulounaita anoppikin varmistelee, että onhan varmasti miniälle syötävää, tarjolla tätä ja tätä...Minulle tulee vähän paha mieli niiden vieraiden puolesta, joiden emäntä toteaa, että kasvissyöjät olkoot sitten ilman. Äitini syö vain kanaa ja kalaa, joten meidän suvussa on tullut ihan tavaksi se, että esim. pastasalaatista on lihatonkin versio/liha on erillisessä kulhossa tmv. Itse yritän aina huomioida vieraani tekemällä ruokia, joista he luultavasti pitävät, vaikken liharuokaa teekään (en yksinkertaisesti osaa). On tosi inhottavaa olla esim. pitkissä häissä, joissa saa lautaselleen vain vihersalaattia ja patonkia. Tiedän, että kaikki eivät tiedä ruokavaliostani enkä tietenkään serkunkaimansiskon häissä odota saavani erityiskohtelua, mutta ottaisin kyllä vittuiluna, jos vaikka anoppi vuosien jälkeen jättäisi minut kokonaan huomioimatta.
Mielestäni sun ei pitäisi pahoittaa mieltäsi tai ottaa vittuiluna, jos jossain juhlissa ei tarjota sun ruokavalion mukaisia ruokia. Itsellänikin on rajoittunut ruokavalio ja on monia juhlia, joissa en vain voi syödä mitään, mutta en silti ajattele asiaa noin. Erillisen ruuan valmistaminen vain yhden tai muutaman henkilön takia vie ylimääräistä vaivaa, aikaa ja kenties rahaa. Monet erikoisruokavaliot vaativat kalliimpia tuotteita. On paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään rajoituksia eivätkä he siis aina oikeasti muista, että joukossa on joku ruokavammainen. Lisäksi monet ihmiset eivät erota esimerkiksi vegaanin ja vegetaristin ruokavaliota. Ja sitten on näitä kaikenmaailman fennolakto-obovegaaniöverirajoittuneita, joista ei ota erkkikään selvää, mitä he saavat ja eivät saa syödä. Ja sen lisäksi, että joku on esim.vegaani, hän on vieläpä nirso eikä tykkää edes kaikista vegaaniruuista. Siinäpä onkin sitten emännällä pohtimista, mitä ihmettä me tälle pojan ituhippityttärelle tarjotaan...
Mä ainakin olisin vain ihan mielissäni ja ottaisin suurena bonuksena ja imarteluna, jos joku olis tehnyt mulle mun mieltymysten mukaan ruokaa juhlissa ja kutsuilla.
Olin itse vieraana juhlissa, joissa toiset vieraat käyttäytyivät minua kohtaan törpösti. Jotkut vanhat akankäntyt haukkuivat minun kasvisruokavaliotani koko ruokailun ajan, vaikka en itse edes tehnyt asiasta mitään numeroa. Join pelkkää limpparia, kun kaikessa ruoassa oli jotain lihaperäistä, ja erehdyin vastaamaan rehellisesti, kun akat kysyivät, miksen syö. Ja Helvetti oli irti. Kasvisruokavalio on kuulemma niin typerää ja epäterveellistä, sanoivat ne kurttukäntyt, jotka painelivat tarjoilujen jälkeen ulos tupakille.
Minähän olin 15, ne huuhkajat olivat kaikki yli viidenkymmenen. Minä olin yksin, niitä oli muistaakseni 3, ellei 4.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa tulee miettineeksi, että pidetäänköhän minua törkeänä vieraana, kun harvoin juhlissa syön. Syynä kasvisruokavalio ja herkkä vatsa, en kestä maitotuotteita juurikaan, joten jätän kermakakut väliin. Kaukaisemmilta sukulaisilta tulee juhlissa ihmetystä ja kommenttia, että ota ota nyt, oli niin hyvää, eikä tuossa pastasalaatissa ollut lihaa, tonnikalaa vain! Kakkukin niin hyvää, oikein kunnon kermaa, ota nyt ota!
Onneksi omani ja mieheni lähisuku tietävät kasvissyönnistäni, joten eivät ainakaan tuputa. Päinvastoin, ennen suuria sukulounaita anoppikin varmistelee, että onhan varmasti miniälle syötävää, tarjolla tätä ja tätä...Minulle tulee vähän paha mieli niiden vieraiden puolesta, joiden emäntä toteaa, että kasvissyöjät olkoot sitten ilman. Äitini syö vain kanaa ja kalaa, joten meidän suvussa on tullut ihan tavaksi se, että esim. pastasalaatista on lihatonkin versio/liha on erillisessä kulhossa tmv. Itse yritän aina huomioida vieraani tekemällä ruokia, joista he luultavasti pitävät, vaikken liharuokaa teekään (en yksinkertaisesti osaa). On tosi inhottavaa olla esim. pitkissä häissä, joissa saa lautaselleen vain vihersalaattia ja patonkia. Tiedän, että kaikki eivät tiedä ruokavaliostani enkä tietenkään serkunkaimansiskon häissä odota saavani erityiskohtelua, mutta ottaisin kyllä vittuiluna, jos vaikka anoppi vuosien jälkeen jättäisi minut kokonaan huomioimatta.
Mielestäni sun ei pitäisi pahoittaa mieltäsi tai ottaa vittuiluna, jos jossain juhlissa ei tarjota sun ruokavalion mukaisia ruokia. Itsellänikin on rajoittunut ruokavalio ja on monia juhlia, joissa en vain voi syödä mitään, mutta en silti ajattele asiaa noin. Erillisen ruuan valmistaminen vain yhden tai muutaman henkilön takia vie ylimääräistä vaivaa, aikaa ja kenties rahaa. Monet erikoisruokavaliot vaativat kalliimpia tuotteita. On paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään rajoituksia eivätkä he siis aina oikeasti muista, että joukossa on joku ruokavammainen. Lisäksi monet ihmiset eivät erota esimerkiksi vegaanin ja vegetaristin ruokavaliota. Ja sitten on näitä kaikenmaailman fennolakto-obovegaaniöverirajoittuneita, joista ei ota erkkikään selvää, mitä he saavat ja eivät saa syödä. Ja sen lisäksi, että joku on esim.vegaani, hän on vieläpä nirso eikä tykkää edes kaikista vegaaniruuista. Siinäpä onkin sitten emännällä pohtimista, mitä ihmettä me tälle pojan ituhippityttärelle tarjotaan...
Mä ainakin olisin vain ihan mielissäni ja ottaisin suurena bonuksena ja imarteluna, jos joku olis tehnyt mulle mun mieltymysten mukaan ruokaa juhlissa ja kutsuilla.
En siis ota vittuiluna enkä pahastu, jos jossakin juhlissa ei ole minulle ruokaa. Toki se on ikävää, mutta ymmärrän kyllä ettei isäntäväki pysty kaikkia huomioimaan erikseen. Siinä kohtaa vasta ottaisin vittuiluna, jos joku joka tietäisi ruokavaliostani ja olisi paljon tekemisissä, kuten juurikin vaikka anoppi, kutsuisi syömään ja saisinkin lautaselleni vain perunoita. Meillä on aina juhlissa ajateltu niin, että aina on pari keliaakikkoa, muutama laktoosi-intolerantikko, joku joka syö vain kalaa ja joku kasvissyöjä. Tarjottavat voivat sitten olla vaikkapa kinkku-, kasvis- ja lohivoileipäkakku sen sijaan että olisi kolme kinkkuvoileipäkakkua. Näin kaikki saavat jotain. Kaikki tehty laktoosittomiksi ja gluteenittomana löytyy sitten vaikka leipää ja tuorejuustoa sekä jotain kakkua.
t. alkuperäisen kirjoittaja
Moukkamaista on myös arvostella toisten allergioita ja syömätottumuksia. Miksi et syö sitä tai tätä on ihan turhia kysymyksiä, eikä kuulu kenellekään. Kohtelias emäntä tai isäntä huomioi kaikki vieraat eikä huomauttele toisten vajavaisuuksista. Kaksi eri asiaa huom.
Kohteliasta ei ole rohmuta. Luulisi, että olisi jokaiselle selvää ettei yhtä sorttia oteta montaa. Yleensähän tarjolle laitetaan/hlö kakkuja 1pala, piirakkaa koon mukaan 1-2 palaa pikkuleipiä sitten 1-2. Jos tarjolla siis on vaikka täytekakku, kuivakakku, piirakkaa ja pikkuleipiä niin luulisi saavan ihan tarpeeksi syötävää. Ähkyyn ei ole tarkoitus juhlissa syödäkään.
Täytyy sanoa että outo kaveri sulla! Mulla myös monia allergioita, mutta en sentään toisten syömisiin puutu. Paitsi miehellä on parin tunnin pusukielto kalansyönnin jälkeen. ;) ja sitten tiedän yhden allergikon, jolla niin paha herkkyys, että sairaalareissu jos samassa huoneessa banaani.