Lue keskustelun säännöt.
Olen huolissani miehen juomisesta, onko tämä normaalia? (pidin kirjaa)
03.01.2016 |
Joku täällä neuvoi pitämään kirjaa juomisesta ja niin tein. Oli huolestuttavaa huomata, että mies ei osaa olla pitkään juomatta. Mies ei ole koskaan silmiinnähden humalassa. Olen hänet kerran nähnyt oikein humalassa huojumassa, ja yritti haastaa riitaa ym oli hankalana. Samanlaisia piirteitä on havaittavissa kun on juonut paljon.
KE: 7 tölkkiä kaljaa
PE: 12 kaljaa
LA: 13 kaljaa, lasi viiniä
TI: 7 kaljaa
PE: 9 kaljaa
LA: 10 kaljaa
Tässävaiheessa yritti aloittaa elämäntaparemonttia, ja joi joka päivä viikon ajan vain lasin viiniä. Kun tajusin että lopetti kuurinsa, niin mies vain kommentoi että ei kalja ole pahaksi.
KE: kalja ja lasi viiniä
TO: lasi viiniä
PE: kalja ja lasi viiniä
LA: 5 kaljaa
SU: 6 kaljaa
MA-KE: lasi viiniä joka pvä
PE: 9 kaljaa
LA: 6 kaljaa
SU: 7 kaljaa
TI: 4 kaljaa
KE: 12 kaljaa
LA: 11 kaljaa
SU: 7 kaljaa, lasi viiniä
TI: 8 kaljaa
PE: 8 kaljaa
SU: 11 kaljaa
Havahduin itse tästä listasta. Mies oli aina väittänyt minulle, että minä pidän yllä huonoja tapojani ympäri viikkoa (eli syön karkkia) ja hän pitää kaljan juomiset viikonlopussa ja saunailloissa pari kaljaa. Lisäksi huomasin kuinka paljon hän piilotteli tölkkejä roskikseen! Mies ei itse tiedä tästä listasta ollenkaan. Kuinka muualla juodaan? Onko tämä ihan normaalia?
Kommentit (324)
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä lapsia?
Ei ole eikä luultavammin tule. En halua lapsia miehen kanssa joka ei osaa olla viikkoa juomatta. Sitäpaitsi millaisiin mittasuhteisiin juominen edes voisi paisua, kun oletettavasti stressiä tulisi lisää lapsen myötä, ja stressi tietää lisää juomisen aihetta...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaalia vaan suurkulutusta.
Kiitos näistä sanoista. Havahdun välillä siihen miten kummallisesti ajattelen asiat. Jos joku ystäväni kertoisi tällaisia asioita, neuvoisin hanet lähtemään. Mutta omalla kohdalla se on ihan kamalan hankalaa päästää irti. Uskon että moni asia elämässäni muuttuisi parempaan. Mutta tiedän myös sen että ensimmäiset kuukaudet yksin olisivat yhtä helvettiä, saati sitte muutoksen käynnistäminen. Tiedän että yritän päästä "helpon" kautta ja odottaa että mies muuttuisi sanomisistani. Mikä ei varmasti tule tapahtumaan jos nämä merkit pitää paikkansa. Minun tarvitsee vielä kerätä voimia ja uskallusta ja luoda jonkin sortin suunnitelma tulevaan, etten tipu aivan tyhjän päälle.
Ap[/quote]
Tsemppiä, toivottavasti ap saat muutoksen tehtyä. Uskon että tulet huomattavasti onnellisemmaksi. Parisuhteen tuoma "turva" on loppujen lopuksi usein vain henkistä kuvitelmaa, pärjäät takuulla itseksesikin. Joudut ehkä asumaan ahtaammin ja tinkimään menoista, mutta silti.
Ja muista, että on olemassa vielä sekin mahdollisuus, että menetettyään sinut, mies tajuaa tilanteensa ja tekee muutoksen.
Olet ilmeisesti inan alle 30 ja haaveilet ymmärtämäni perusteella perheestä. Tilaisuutesi on NYT. Nyt eikä koskaan. Jouduin itse jättämään alkoholisoituneen miehen 27-vuotiaana. Luojan kiitos että uskalsin sen tehdä. Elämällä oli sen jälkeen niin paljon parempaa tarjottavaa. Nyt 30v, olen onnellisessa parisuhteessa järkevän miehen kanssa ja ensimmäinen lapsemme syntyy huhtikuussa.
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1419301162871.html
Alkoholistin isosisko kirjottaa. Stoorilla oli (toistaiseksi) onnellinen loppu mutta vaati todellisen pohjalla käynnin jota esimerkiksi asiansa hoitava isäni tuskin tulee kokemaan vaikka kaikki hänet jättäisivät. Hyvänä pointtina kuitenkin tuo miten lähipiiri hyvää tarkoittavalla puuttumisellaan ja asioiden pelastelulla mahdollistaa juomisen.
Itsehän olen skeptinen alkkisten parantumista kohtaan, koska tosiaan oma isäni on valinnut niin monesti alkoholin ylitse oman jälkikasvunsa. Eikä edes häpeä. Vika on meissä muissa, kun emme ymmärrä.
T. 44
Erittäin hyvä teksti. Olisipa mahtavaa ettei tarvitsisi vaipua sinne pohjalle, vaan osaisi lopettaa ajoissa. Omaa ongelmaansa ei varmaan sitten näe ennenkuin on liian myöhäistä. Olen siinä samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa, että pelottaa jättää alkoholistia yksin. Kun kaikki ei nousekaan sieltä pohjalta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys teille juoppomiesten ex:ille ja nykyisillekin kohtalotovereille; Pitkäänkö teidän retkut on pitäneet niitä ns. kuivia kausia välissä? Montako kuukautta on menty juomatta ja sitten taas sorruttu entistä pahemmin? :(
Ei mun miehellä ollut koskaan mitään kuivia kausia, vähintään yks pullo kaljaa oli pakko saada töiden jälkeen, kun teki fyysistä työtä ja oli niin jano ym. Mutta alkoholisti ei myöntänyt olevansa kun kerran kävi töissä. Väitti että halutessaan voisi olla juomatta, ei vaan halunnut, ei vaikka millä maanittelin, rukoilin, uhkailin ja pyysin, ei edes sitä yhtä päivää kun vanhempani tulivat kylään tai kun oltiin heillä kylässä.
Isäni ja hänen vaimonsa olivat molemmat alkoholisteja, ja uskonnon avulla saivat kerran oltua jopa vuoden juomatta, mutta oli se kovan työn takana, lähes päivittäin kävivät jossain helluntailaisten jutuissa, yrittivät sen kaiken viinanhimon muuttaa himouskovaisuudeksi, mutta ei sekään tuonut lopullista vastausta, naisen viina vei ennenaikaiseen hautaan, ja isä sen jälkeen joi itsensä lähes hengiltä, ei päässyt millään edes vaimonsa hautajaisiin, mulle selitti että ei ollut rahaa taksiin ym. mutta uskon että oli vaan niin kännissä.
Samaa väittää miehenikin, että voi olla halutessaan juomatta, ei tuota ongelmaa. Vaan on se nähty. Ei voi olla, ja sitten keksitään ties mitä tekosyitä miksi nyt voikin juoda. Ja kun juominen on noin "normaalia" eli juo iltaisin kun tietää ettei enää ajeta autolla, eikä juo esim aamuisin , (tietääkseni) töissä ym, niin osaa selittää itsensä pois syytöksistä. Ei se silti tee sitä määrää vähemmäksi. Ja hänen mielestään se on nomaalia. Muilla ihmisillä on vain heikko toleranssi kun humaltuvat ja juovat vähemmän, näitä hän on sanonut useamminkin. Melkein ylpeillyt omalla "kestävyydellään".
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olemme tehneet sopimuksen, että jos mies haluaa kaljaa, niin minä saan karkkia ja päin vastoin. Tällä oli tarkoitus että saisimme tsempattua toisiltamme huonot tavat pois. Nyt minun herkkukaappini on jo liian täynnä, kun ei kiinnosta syödä niin paljoa karkkia, mitä mies juo kaljaa. Ja mies itse keksi tämän säännön, koska häntä ärsytti karkin syömiseni.
Satuin myös huomaamaan, että hän oli salaa minulta juonut leivontaan tarkoitettua rommia. Oli iso rommipullo, jonka oli jossain vaiheessa kumonnut tyhjäksi.
Ap
Miten aikuisella ihmisellä voi olla herkkukaappi. Taitaa olla melkoinen ongelma myös itselläsi. Olisiko juomisen syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä sanoista. Havahdun välillä siihen miten kummallisesti ajattelen asiat. Jos joku ystäväni kertoisi tällaisia asioita, neuvoisin hanet lähtemään. Mutta omalla kohdalla se on ihan kamalan hankalaa päästää irti. Uskon että moni asia elämässäni muuttuisi parempaan. Mutta tiedän myös sen että ensimmäiset kuukaudet yksin olisivat yhtä helvettiä, saati sitte muutoksen käynnistäminen. Tiedän että yritän päästä "helpon" kautta ja odottaa että mies muuttuisi sanomisistani. Mikä ei varmasti tule tapahtumaan jos nämä merkit pitää paikkansa. Minun tarvitsee vielä kerätä voimia ja uskallusta ja luoda jonkin sortin suunnitelma tulevaan, etten tipu aivan tyhjän päälle.
Ap
Tsemppiä, toivottavasti ap saat muutoksen tehtyä. Uskon että tulet huomattavasti onnellisemmaksi. Parisuhteen tuoma "turva" on loppujen lopuksi usein vain henkistä kuvitelmaa, pärjäät takuulla itseksesikin. Joudut ehkä asumaan ahtaammin ja tinkimään menoista, mutta silti.
Ja muista, että on olemassa vielä sekin mahdollisuus, että menetettyään sinut, mies tajuaa tilanteensa ja tekee muutoksen.
Suurempi mahdollisuus on kuitenkin, että mies ei muutu. Tähän kannattaa varautua eikä tuudittautua siihen, että mies muuttuisi, vaikka itselle olisikin ehkä helpompi uskotella niin. Kun sen muutoksen pitäisi kuitenkin olla pysyvä eikä vain muutaman kuukauden kuiva kausi, niin ei suin päin kannata ainakaan palata miehen luokse, vaikka mieli tekisikin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä sanoista. Havahdun välillä siihen miten kummallisesti ajattelen asiat. Jos joku ystäväni kertoisi tällaisia asioita, neuvoisin hanet lähtemään. Mutta omalla kohdalla se on ihan kamalan hankalaa päästää irti. Uskon että moni asia elämässäni muuttuisi parempaan. Mutta tiedän myös sen että ensimmäiset kuukaudet yksin olisivat yhtä helvettiä, saati sitte muutoksen käynnistäminen. Tiedän että yritän päästä "helpon" kautta ja odottaa että mies muuttuisi sanomisistani. Mikä ei varmasti tule tapahtumaan jos nämä merkit pitää paikkansa. Minun tarvitsee vielä kerätä voimia ja uskallusta ja luoda jonkin sortin suunnitelma tulevaan, etten tipu aivan tyhjän päälle.
Ap
Tsemppiä, toivottavasti ap saat muutoksen tehtyä. Uskon että tulet huomattavasti onnellisemmaksi. Parisuhteen tuoma "turva" on loppujen lopuksi usein vain henkistä kuvitelmaa, pärjäät takuulla itseksesikin. Joudut ehkä asumaan ahtaammin ja tinkimään menoista, mutta silti.
Ja muista, että on olemassa vielä sekin mahdollisuus, että menetettyään sinut, mies tajuaa tilanteensa ja tekee muutoksen.
Ahtaasti asuminen ja menoista tinkiminen ei tuota mitään ongelmaa. Eniten pelottaa kaiken muun menetys. "JOS olisinkin voinut tehdä jotain toisin ja pelastaa tilanteen", "kaikki ne vuodet hukkaan vaan sen takia", yms. Päässä pyörii vaikka mitä ajatuksia, jotka kaikki tiedän olevan täyttä soopaa, kun tärkeintä on hyvinvointi. Ja hyvinvointi ei tule siitä että mies juo jatkuvasti vain enemmän, selittelee, suuttuu, syyllistää, eikä suostu kohtaamaan ongelmia jotta niitä voisi yrittää ratkaista. Ehkä olen sitten vielä niin kiinni siinä kuvitelmassa mitä luulin miehen olevan, etten tajua millainen hän oikeasti on. Ja se että antaisin itseni tajuta asian kokonaan pelottaa minua. Ylipäätään muutoksen tekeminen, joka minun itse täytyy tehdä on pelottavaa. Mistä voi aloittaa, kehen voi tukeutua? Mies on ollut se johon tukeudun jokaisessa asiassa, kun menettäisin hänet olisin ihan hukassa. Minun pitää oppia seisomaan omilla jaloillani, jotta voin tehdä muutoksen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä raitistuminen on mahdollista ja jopa helppoa sitten kun on juonut tarpeeksi. Minulle tuo tarpeeksi oli jotakin aivan muuta kuin Ap:n ukon juominen, muutamaa kaljaa en viitsinyt edes alkaa juomaan jos muuta ei ollut, itseasiassa lopetin kaljanjuonnin kokonaan turhana. Korjasin tuonkin menetyksen viskillä, mutta olinhan olevinani tyytyväinen itseeni kun en juonut kaljaa, eihän alkoholisti tuosta vain pysty kaljanjuontia lopettamaan. Tuntuu hullulta mutta vihasin alkoholia vaikka join sitä joka päivä ja joka päivä olin jos en kännissä niin pienessä pierussa paitsi yleensä sunnuntaisin, silloin lepäsin ja senkin vain koska alko oli kiinni.
Enää en vihaa alkoholia, alkoholi on oikein käytettynä mitä mainioin aine. Minulle se ei sovi, se tuli kokeiltua eikä alkoholi sinällään minulle mitään pahaa tehnyt vaan minä itse juomalla sitä. Joidenkin mielestä alkoholismi ei ole sairaus, mutta minun mielestäni se on milen sairaus pahimmasta päästä, ei terve ihminen myrkytä itseään hitaasti ja vielä maksa siitä vuosien mittaan suuria summia.
Raitistumiseen tarvitaan oman tilanteensa rehellinen myöntäminen ja se, että myöntää myös sen, ettei selviä omin voimin. Eikä näitä tarvitse kylällä toitottaa, riittää kun ne myöntää itselleen ja lähtee hakemaan apua. Apua on saatavissa ja voi aloittaa vaikka ihan sieltä oman terveyskeskuksen päivystyksestä, sieltä saa ensiavun ja tietoa jatkosta. Kukaan ei pakota mihinkään, ei laitoshoitoon tai mihinkään muuhunkaan. Itseasiassa niihin ei nykyään edes kaikki halukkaat pääse koska kunnilla ei ole rahaa, tietysti asia on toinen jos on varaa maksaa hoito itse. Minä sain avun AA:sta, nyt on reilut 5 raitista vuotta takana ja voin sanoa, että kyllä kannatti.
Se, mitä ap voi tehdä on kuten nytkin katsella vierestä. Voi tietenkin kannustaa ja tarvittaessa vaikka kuljettaa kokouksiin tai muihin hoitoihin ja ennenkaikkea kuunnella jos miehellä on sanottavaa, kuunella ja vastata rauhallisesti, kiihkoilematta tai moittimatta entisen elämän virheistä, sekin aika tulee kun mies itse ne ottaa puheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti inan alle 30 ja haaveilet ymmärtämäni perusteella perheestä. Tilaisuutesi on NYT. Nyt eikä koskaan. Jouduin itse jättämään alkoholisoituneen miehen 27-vuotiaana. Luojan kiitos että uskalsin sen tehdä. Elämällä oli sen jälkeen niin paljon parempaa tarjottavaa. Nyt 30v, olen onnellisessa parisuhteessa järkevän miehen kanssa ja ensimmäinen lapsemme syntyy huhtikuussa.
En oikein tiedä mistä haaveilen. Olen mennyt vain päivän kerrallaan, ja yrittänyt parantaa niitä ongelmia joita on itsessäni. Niihin sentään voin vaikuttaa. En uskalla ajatella lapsen tekoa ennen kuin tuntuu sitä että osaisin olla hyvä ja vahva vanhempi lapselle. Nyt tuntuu että en ole oppinut kannattelemaan edes itseäni, joten ei sellaisen kannata tehdä lasta.
Puhumattakaan sitten miehestä. Hän ei ota kuuleviin korviinsa kun yritän puhua juomisesta ja yhteisestä vastuun jakamisesta. Yritän keskustella, ja hän tahtoo aina tulistua niin ettei puhumisesta tule mitään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1419301162871.html
Alkoholistin isosisko kirjottaa. Stoorilla oli (toistaiseksi) onnellinen loppu mutta vaati todellisen pohjalla käynnin jota esimerkiksi asiansa hoitava isäni tuskin tulee kokemaan vaikka kaikki hänet jättäisivät. Hyvänä pointtina kuitenkin tuo miten lähipiiri hyvää tarkoittavalla puuttumisellaan ja asioiden pelastelulla mahdollistaa juomisen.
Itsehän olen skeptinen alkkisten parantumista kohtaan, koska tosiaan oma isäni on valinnut niin monesti alkoholin ylitse oman jälkikasvunsa. Eikä edes häpeä. Vika on meissä muissa, kun emme ymmärrä.
T. 44
Erittäin hyvä teksti. Olisipa mahtavaa ettei tarvitsisi vaipua sinne pohjalle, vaan osaisi lopettaa ajoissa. Omaa ongelmaansa ei varmaan sitten näe ennenkuin on liian myöhäistä. Olen siinä samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa, että pelottaa jättää alkoholistia yksin. Kun kaikki ei nousekaan sieltä pohjalta.
Ap
Oman ongelman voi myöntää ehkä paremmin kun huomaa ettei lähipiiri sitä enää hyväksy, esim. työnantaja tai perhe. mutta mitä tekee sitten, se riippuu tosiaan itsestään. MInä voin pahoin ja lääkitsin itseäni alkoholilla. Aluksi olut tai kaksi illassa stressiin, sitten määrät kasvoi. Havahduin kun lähipiiri hermostui ja itsekin inhosin käytöstäni. Lopetin kokonaan viisi vuotta sitten. Omasta kokemuksesta arvioisin ettei ainakaan minulla se vähentäminen olisi onnistunut, aika pian olisin ollut samoissa määrissä ja joka tapauksessa ajatukset olisi kiertäneet juomisen ympärillä (koska saa sihauttaa ensimmäisen oluen työpäivän jälkeen). Lopettaminen onnistui ammattiavun ja vertaisten avulla. Tärkein juttu minulla oli oma motivaatio, halusin tosissaan muutosta. Ja sen sain, nyt elämäni on paljon parepaa ja tasapainoisempaa kuin juovana aikana. Ulkopuoliset voi ehkä havahduttaa ongelmallisen mutta tuo päätös elämänmuutoksesta on jokaisen itse tehtävä.
Jokainen vastaa omasta elämästään. Ap, olet jo kärsinyt isäsi alkoholismista. Mieti nyt ihan omalta kannaltasi, haluatko koko elämäsi pyörivän viinan ympärillä josta itse et edes välitä? Jos miehesi ei halua myöntää ongelmaansa tai myöntää muttei halua tehdä sille mitään taistelet hävittyä sotaa. Jos miehesi haluaa juoda se on hänen päätöksensä, sinun päätös on haluatko jäädä vierelle katsomaan hänen juomistaan. Ei helppoja päätöksiä eikä kenelläkään ole kristallipalloa jolla ennustaa tulevaisuutta. Mutta alkoholismi näyttää kehittyvän tietyn kaavan mukaan. Käy lukemassa päihdelinkissä kotikanavalla alkoholistien puolisoiden ketjuja, niistä näät miten elämä on monilla mennyt. Siellä on onnellisesti päättyviä ketjuja, niissä suurimmassa osassa tosin on päädytty eroon. JOitakin onnistumistarinoita, niissä tärkein yhdistävä juttu on ongelmaisen oma herääminen ongelmaan ja voimakas motivaatio muuttaa asiat. Keskity sinä ap omaan elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys teille juoppomiesten ex:ille ja nykyisillekin kohtalotovereille; Pitkäänkö teidän retkut on pitäneet niitä ns. kuivia kausia välissä? Montako kuukautta on menty juomatta ja sitten taas sorruttu entistä pahemmin? :(
Ei mun miehellä ollut koskaan mitään kuivia kausia, vähintään yks pullo kaljaa oli pakko saada töiden jälkeen, kun teki fyysistä työtä ja oli niin jano ym. Mutta alkoholisti ei myöntänyt olevansa kun kerran kävi töissä. Väitti että halutessaan voisi olla juomatta, ei vaan halunnut, ei vaikka millä maanittelin, rukoilin, uhkailin ja pyysin, ei edes sitä yhtä päivää kun vanhempani tulivat kylään tai kun oltiin heillä kylässä.
Isäni ja hänen vaimonsa olivat molemmat alkoholisteja, ja uskonnon avulla saivat kerran oltua jopa vuoden juomatta, mutta oli se kovan työn takana, lähes päivittäin kävivät jossain helluntailaisten jutuissa, yrittivät sen kaiken viinanhimon muuttaa himouskovaisuudeksi, mutta ei sekään tuonut lopullista vastausta, naisen viina vei ennenaikaiseen hautaan, ja isä sen jälkeen joi itsensä lähes hengiltä, ei päässyt millään edes vaimonsa hautajaisiin, mulle selitti että ei ollut rahaa taksiin ym. mutta uskon että oli vaan niin kännissä.
Samaa väittää miehenikin, että voi olla halutessaan juomatta, ei tuota ongelmaa. Vaan on se nähty. Ei voi olla, ja sitten keksitään ties mitä tekosyitä miksi nyt voikin juoda. Ja kun juominen on noin "normaalia" eli juo iltaisin kun tietää ettei enää ajeta autolla, eikä juo esim aamuisin , (tietääkseni) töissä ym, niin osaa selittää itsensä pois syytöksistä. Ei se silti tee sitä määrää vähemmäksi. Ja hänen mielestään se on nomaalia. Muilla ihmisillä on vain heikko toleranssi kun humaltuvat ja juovat vähemmän, näitä hän on sanonut useamminkin. Melkein ylpeillyt omalla "kestävyydellään".
Ap
Minä valehtelin itselleni lähes joka päivä juovani vielä tämän pullon ja huomisesta alkaa raittius, näitä elämäni viimeisiä pulloja tyhjensin satoja ellen tuhansia. Katsos juoppo löytää aina syyn juomiselleen, sen ei tarvitse olla kuin kuraantunut auto, pitäähän siihen murheeseen juoda, pestä auto ja sitten vielä päälle juhlia puhdasta autoa. Näin sitten hain oikeutuksen juomiselleni ja raittiuslupaukseni siirtymiselle taas huomiseen.
Muilla ihmisillä todellakin oli heikko toleranssi, sen huomasin minäkin. Toleranssi kehittyy juomalla tarpeekksi paljon, jotkut taitavat sillä jopa leuhkia, minulla ei siihen enää ole tarvetta, mutta sanon vain noin esimerkkinä, että minusta ei vieraampi huomannut mitään jos olin juonut pullon kossua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme tehneet sopimuksen, että jos mies haluaa kaljaa, niin minä saan karkkia ja päin vastoin. Tällä oli tarkoitus että saisimme tsempattua toisiltamme huonot tavat pois. Nyt minun herkkukaappini on jo liian täynnä, kun ei kiinnosta syödä niin paljoa karkkia, mitä mies juo kaljaa. Ja mies itse keksi tämän säännön, koska häntä ärsytti karkin syömiseni.
Satuin myös huomaamaan, että hän oli salaa minulta juonut leivontaan tarkoitettua rommia. Oli iso rommipullo, jonka oli jossain vaiheessa kumonnut tyhjäksi.
Ap
Miten aikuisella ihmisellä voi olla herkkukaappi. Taitaa olla melkoinen ongelma myös itselläsi. Olisiko juomisen syy?
Monella tuntemallani ihmisellä on herkkukaappi (tarkoitan siis yhtä hyllyä kaapista johon laitetaan kaikki herkut). On myös viinakaappeja, jota meillä ei ole. Tiedostan omat ongelmani herkkujen ym suhteen ja olen tekemässä muutosta. Nyt olen terapiassa muiden ongelmien takia. Yritän kuunnella miestäni kun hän minua ongelmistani moittii, vaikka osaan välillä olla paukapää. Yritän muuttua. Mutta minusta tuntuu että mies ei yritä yhtään. Kun hän puhuu minulle jostain ongelmastani, oletan että se on hänelle tärkeää ja yritän tehdä parhaani. Kun minä puhun hänen ongelmastaan, en koe yhtään samaa vastakaikua. Vähättelyä, korvien sulkemista ja muuta kyllä tulee. Ihmettelen miten aikuinen ihminen ei voi tajuta edes sen jälkeen kun sanon että asia on minulle tärkeä!
Ap
Kumpi menee todennäköisemmin hukkaan: tulevat viisi vuotta alkoholistin kanssa vai tulevat viisi vuotta ilman alkoholiongelmaa? Menneitä et saa takaisin etkä käännettyä hyväksi, raitustuu miehesi tai ei. Käännä katse tulevaan, mitä haluat tulevaisuudelta? Onko miehesi rakentamassa samaa tulevaisuutta vai este haaveillesi? Sinä et ole alkoholisti, sinun ei tarvitse uhrata elämääsi sille alttarille miehesi tekemien valintojen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä raitistuminen on mahdollista ja jopa helppoa sitten kun on juonut tarpeeksi. Minulle tuo tarpeeksi oli jotakin aivan muuta kuin Ap:n ukon juominen, muutamaa kaljaa en viitsinyt edes alkaa juomaan jos muuta ei ollut, itseasiassa lopetin kaljanjuonnin kokonaan turhana. Korjasin tuonkin menetyksen viskillä, mutta olinhan olevinani tyytyväinen itseeni kun en juonut kaljaa, eihän alkoholisti tuosta vain pysty kaljanjuontia lopettamaan. Tuntuu hullulta mutta vihasin alkoholia vaikka join sitä joka päivä ja joka päivä olin jos en kännissä niin pienessä pierussa paitsi yleensä sunnuntaisin, silloin lepäsin ja senkin vain koska alko oli kiinni.
Enää en vihaa alkoholia, alkoholi on oikein käytettynä mitä mainioin aine. Minulle se ei sovi, se tuli kokeiltua eikä alkoholi sinällään minulle mitään pahaa tehnyt vaan minä itse juomalla sitä. Joidenkin mielestä alkoholismi ei ole sairaus, mutta minun mielestäni se on milen sairaus pahimmasta päästä, ei terve ihminen myrkytä itseään hitaasti ja vielä maksa siitä vuosien mittaan suuria summia.
Raitistumiseen tarvitaan oman tilanteensa rehellinen myöntäminen ja se, että myöntää myös sen, ettei selviä omin voimin. Eikä näitä tarvitse kylällä toitottaa, riittää kun ne myöntää itselleen ja lähtee hakemaan apua. Apua on saatavissa ja voi aloittaa vaikka ihan sieltä oman terveyskeskuksen päivystyksestä, sieltä saa ensiavun ja tietoa jatkosta. Kukaan ei pakota mihinkään, ei laitoshoitoon tai mihinkään muuhunkaan. Itseasiassa niihin ei nykyään edes kaikki halukkaat pääse koska kunnilla ei ole rahaa, tietysti asia on toinen jos on varaa maksaa hoito itse. Minä sain avun AA:sta, nyt on reilut 5 raitista vuotta takana ja voin sanoa, että kyllä kannatti.
Se, mitä ap voi tehdä on kuten nytkin katsella vierestä. Voi tietenkin kannustaa ja tarvittaessa vaikka kuljettaa kokouksiin tai muihin hoitoihin ja ennenkaikkea kuunnella jos miehellä on sanottavaa, kuunella ja vastata rauhallisesti, kiihkoilematta tai moittimatta entisen elämän virheistä, sekin aika tulee kun mies itse ne ottaa puheeksi.
Kiitos hyvistä vinkeistä. Asiasta tekee tosiaan hankalan se että mies osaa olla melkoinen jäärä, ja lisäksi melkoinen tulisielu. Itse olen suht "kiltti" joten en sitten osaa pitää puoliani. Kunhan saisin hänet tajuamaan ettei tämä ole oikein. Hän kai pelkää että joku saisi tietää. Jos myöntää asian itselleen, niin se on jo "ongelma", joten helpompi olla myöntämättä ja elää sumussa. Olisin iloinen jos mies osaisi avautua ja keskustella minulle asioista. Se vaan ei ole koskaan onnistunut. Itse pystyn vuodattamaan murheeni, ja hän niissä auttaa, mutta jostain syystä vaikka miten yritän/olen yrittämättä niin mies ei toimi samoin. Helpompi juoda murheisiin, kai.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1419301162871.html
Alkoholistin isosisko kirjottaa. Stoorilla oli (toistaiseksi) onnellinen loppu mutta vaati todellisen pohjalla käynnin jota esimerkiksi asiansa hoitava isäni tuskin tulee kokemaan vaikka kaikki hänet jättäisivät. Hyvänä pointtina kuitenkin tuo miten lähipiiri hyvää tarkoittavalla puuttumisellaan ja asioiden pelastelulla mahdollistaa juomisen.
Itsehän olen skeptinen alkkisten parantumista kohtaan, koska tosiaan oma isäni on valinnut niin monesti alkoholin ylitse oman jälkikasvunsa. Eikä edes häpeä. Vika on meissä muissa, kun emme ymmärrä.
T. 44
Erittäin hyvä teksti. Olisipa mahtavaa ettei tarvitsisi vaipua sinne pohjalle, vaan osaisi lopettaa ajoissa. Omaa ongelmaansa ei varmaan sitten näe ennenkuin on liian myöhäistä. Olen siinä samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa, että pelottaa jättää alkoholistia yksin. Kun kaikki ei nousekaan sieltä pohjalta.
Ap
Oman ongelman voi myöntää ehkä paremmin kun huomaa ettei lähipiiri sitä enää hyväksy, esim. työnantaja tai perhe. mutta mitä tekee sitten, se riippuu tosiaan itsestään. MInä voin pahoin ja lääkitsin itseäni alkoholilla. Aluksi olut tai kaksi illassa stressiin, sitten määrät kasvoi. Havahduin kun lähipiiri hermostui ja itsekin inhosin käytöstäni. Lopetin kokonaan viisi vuotta sitten. Omasta kokemuksesta arvioisin ettei ainakaan minulla se vähentäminen olisi onnistunut, aika pian olisin ollut samoissa määrissä ja joka tapauksessa ajatukset olisi kiertäneet juomisen ympärillä (koska saa sihauttaa ensimmäisen oluen työpäivän jälkeen). Lopettaminen onnistui ammattiavun ja vertaisten avulla. Tärkein juttu minulla oli oma motivaatio, halusin tosissaan muutosta. Ja sen sain, nyt elämäni on paljon parepaa ja tasapainoisempaa kuin juovana aikana. Ulkopuoliset voi ehkä havahduttaa ongelmallisen mutta tuo päätös elämänmuutoksesta on jokaisen itse tehtävä.
Jokainen vastaa omasta elämästään. Ap, olet jo kärsinyt isäsi alkoholismista. Mieti nyt ihan omalta kannaltasi, haluatko koko elämäsi pyörivän viinan ympärillä josta itse et edes välitä? Jos miehesi ei halua myöntää ongelmaansa tai myöntää muttei halua tehdä sille mitään taistelet hävittyä sotaa. Jos miehesi haluaa juoda se on hänen päätöksensä, sinun päätös on haluatko jäädä vierelle katsomaan hänen juomistaan. Ei helppoja päätöksiä eikä kenelläkään ole kristallipalloa jolla ennustaa tulevaisuutta. Mutta alkoholismi näyttää kehittyvän tietyn kaavan mukaan. Käy lukemassa päihdelinkissä kotikanavalla alkoholistien puolisoiden ketjuja, niistä näät miten elämä on monilla mennyt. Siellä on onnellisesti päättyviä ketjuja, niissä suurimmassa osassa tosin on päädytty eroon. JOitakin onnistumistarinoita, niissä tärkein yhdistävä juttu on ongelmaisen oma herääminen ongelmaan ja voimakas motivaatio muuttaa asiat. Keskity sinä ap omaan elämääsi!
Eipä sitä kiinnostaisi koko elämää pilata viinan takia. Olin ajatellut että se riittää etten itse juo. Olin niin väärässä. Mies on yhä nukkumassa ja unirytmi rempallaan. Ja itse olen käyttänyt koko päivän tämän asian puimiseen. Ei kuulosta yhtään hyvältä. Otan ja luen noita tarinoita alkoholismin kehittymisestä. Jotenkin tuntuu että siellä saattaisi olla jotain samantyyppistä.
Ap
Ap, ensimmäinen askel toipumisessa on sen myöntäminen, että on riippuvainen. Miehesi ei siis ole valmis pääsemään eroon alkoholista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä raitistuminen on mahdollista ja jopa helppoa sitten kun on juonut tarpeeksi. Minulle tuo tarpeeksi oli jotakin aivan muuta kuin Ap:n ukon juominen, muutamaa kaljaa en viitsinyt edes alkaa juomaan jos muuta ei ollut, itseasiassa lopetin kaljanjuonnin kokonaan turhana. Korjasin tuonkin menetyksen viskillä, mutta olinhan olevinani tyytyväinen itseeni kun en juonut kaljaa, eihän alkoholisti tuosta vain pysty kaljanjuontia lopettamaan. Tuntuu hullulta mutta vihasin alkoholia vaikka join sitä joka päivä ja joka päivä olin jos en kännissä niin pienessä pierussa paitsi yleensä sunnuntaisin, silloin lepäsin ja senkin vain koska alko oli kiinni.
Enää en vihaa alkoholia, alkoholi on oikein käytettynä mitä mainioin aine. Minulle se ei sovi, se tuli kokeiltua eikä alkoholi sinällään minulle mitään pahaa tehnyt vaan minä itse juomalla sitä. Joidenkin mielestä alkoholismi ei ole sairaus, mutta minun mielestäni se on milen sairaus pahimmasta päästä, ei terve ihminen myrkytä itseään hitaasti ja vielä maksa siitä vuosien mittaan suuria summia.
Raitistumiseen tarvitaan oman tilanteensa rehellinen myöntäminen ja se, että myöntää myös sen, ettei selviä omin voimin. Eikä näitä tarvitse kylällä toitottaa, riittää kun ne myöntää itselleen ja lähtee hakemaan apua. Apua on saatavissa ja voi aloittaa vaikka ihan sieltä oman terveyskeskuksen päivystyksestä, sieltä saa ensiavun ja tietoa jatkosta. Kukaan ei pakota mihinkään, ei laitoshoitoon tai mihinkään muuhunkaan. Itseasiassa niihin ei nykyään edes kaikki halukkaat pääse koska kunnilla ei ole rahaa, tietysti asia on toinen jos on varaa maksaa hoito itse. Minä sain avun AA:sta, nyt on reilut 5 raitista vuotta takana ja voin sanoa, että kyllä kannatti.
Se, mitä ap voi tehdä on kuten nytkin katsella vierestä. Voi tietenkin kannustaa ja tarvittaessa vaikka kuljettaa kokouksiin tai muihin hoitoihin ja ennenkaikkea kuunnella jos miehellä on sanottavaa, kuunella ja vastata rauhallisesti, kiihkoilematta tai moittimatta entisen elämän virheistä, sekin aika tulee kun mies itse ne ottaa puheeksi.
Kiitos hyvistä vinkeistä. Asiasta tekee tosiaan hankalan se että mies osaa olla melkoinen jäärä, ja lisäksi melkoinen tulisielu. Itse olen suht "kiltti" joten en sitten osaa pitää puoliani. Kunhan saisin hänet tajuamaan ettei tämä ole oikein. Hän kai pelkää että joku saisi tietää. Jos myöntää asian itselleen, niin se on jo "ongelma", joten helpompi olla myöntämättä ja elää sumussa. Olisin iloinen jos mies osaisi avautua ja keskustella minulle asioista. Se vaan ei ole koskaan onnistunut. Itse pystyn vuodattamaan murheeni, ja hän niissä auttaa, mutta jostain syystä vaikka miten yritän/olen yrittämättä niin mies ei toimi samoin. Helpompi juoda murheisiin, kai.
Ap
Jos mies on jäärä, niin hänen päätään on turha yrittää kääntää. Alkoholismi vielä pahentaa sitä. Lähde nyt helvetti soikoon siitä suhteesta! Älä kuvittele, että "katson vielä seuraavaan kesään". Lähde nyt! Sä olet nuori fiksu nainen. Sulla on elämä vielä ihan kokonaan edessä ja sitä ei kannata noilla retkuilla pilata!
Elämä on liian lyhyt haitallisiin ihmissuhteisiin.
En tietenkään ole tehnyt tätä niin että mies tajuaisi. Olen vuosia pohtinut määriä ja miettinyt onko tuo normaalia. Kun pidin kirjaa, tajusin ettei ole. Täältä sain vielä lopullisen vastauksen siihen, ja tilanne on paljon pahempi kuin osasin edes yksikseni päätellä. En halua enää katsella sivusta miten mies kittaa maksaansa puhki. SE ei ole normaalia.
Ap