Hulluin/erikoisin sääntö, jonka tiedät jossain perheessä olevan?

Nuorena kävin yhden kaverin luona kylässä ja jäi mieleen, että heillä oli vain kaksi joulukalenteria (4 lasta) eli jokatoinen päivä sai avata luukun. Ja kalenrerit oli niitä n.5mk kalentereita. Myöskään ei saanut vieraille tarjota mitään syömistä, jäi mieleen kun oli iso vadillinen jotain mokkapaloja tms niin ei saanut ottaa kun äiti oli laskenut ne. Ihan normaalit työssäkäyvät vanhemmat.

Up

Ellei ollut kuumetta, niin sairaana kouluun. Monesti jouduin kesken koulupäivän lähtemään, esim. kerran pyörryin aamunavauksessa missä seistään koulun salissa. No äiti haki aina ja tuli ihan hirveät torumiset, koska esitin "kipeää".

Ex-poikaystävän kotoa muistan yöninjailut. Myöhään illalla ja yöllä sai toki tehdä mitä haluaa, kunhan ei päästänyt yhtään mitään ääntä, kun isä oli niin herkkäuninen. Heillä oli käytävässä sellainen liikkeentunnistuslamppu, joka piti pienen naks-äänen mennessään päälle, ja se oli jo liikaa. Piti ninjailla seiniä pitkin kulkiessaan. Vessaan mennessä piti laittaa paperia veden päälle ja kusta matalalta pöntön reunaa pitkin. Vessaa ei tietenkään voinut vetää eikä käsiä pestä. Kuulin tästä poikaystävältä vasta muutaman kerran perheessä yövierailtuani, ja olin jo päässäni ihmetellytkin yöllä tai aamulla vessassa käydessäni että ettekö te helvetti osaa vetää vessaa... Olin kai mulkku vieras, ja vain varoin pitämästä ylimäärästä meteliä, ja jatkoin niin koska vanhemmat eivät minulle koskaan mitään sanoneet. Jos olisivat niin tuskin olisin mennyt enää kylään.

Omassa perheessä meillä oli pusseissa ja nimikoituina hedelmät, ja muutkin tuotteet oli tarkkaan jaettu. Jos söit "toisen perheenjäsenen ruokaa" tuli huudot, vaikka se olisi ollut jo pilaantunutta tai muuten mätää, kun kyseinen henkilö ei sitä itse syönyt. Ikinä ei saanut ottaa viimeistä tuotetta, oli se vaikka jotain yleistä kulutustavaraa, vaikka maitotilkka tai juustoviipale. En osaa nykypäivänäkään ottaa, paitsi silloin kun asuin ihan yksin.

Rahanpuutteesta tuo johtui, ei sillä. Mutta sitten oli myös sääntö, että lasista juodaan kerran, sitten tiskiin. Vaikka olisi ollut vain vettä :D Onpa loogista...

Aamupalaksi oli pakko syödä puuroa, aina. Mitään muuta ei saanut ottaa.

Meillä oli myös tuo vessapaperisääntö, 1 pala kuselle, 2-3 isommalle. En henkilökohtaisesti noudattanut, mutta kyllä sitä sinänsä valvottiin, huutoa tuli kun paperia kuluu epätavallisen nopeasti.

Suihkussa piti käydä nopeasti.

Valittaa ei saanut mistään, eikä pyytää mitään. Yleensä normaaleillekin tarpeille naurettiin. En osaa nykypäivänäkään pyytää oikein mitään, vaikka tarvitsisin.

Rangaistuksena oikeastaan ihan mistä vaan lähti usein vessan lukko. Vaikka nykyisessä vessassa onkin lukko joka pysyy siinä, on jäänyt hirveä vessassakäyntipelko.

Aina piti tulla kotiin syömään, vaikka olisit ollut kaverilla joka tarjoaa ruokaa.

Kotitöitä ei kuulemma ole pakko tehdä jos et halua rahaa (ja niistä maksettava palkkio oli muutenkin muutamia kymmeniä senttejä), mutta jos kieltäydyit, saatoit saada fyysistä kuritusta.

Jep, terapiaa tässä harkitsen :D

Heh. Unohdin mainita, että vaikka kaikki ruokatavara oli jaettu tasan kaikille ja rahasta oli puutetta, niin joka päivä oli pakko tehdä uutta lämmintä ruokaa. Siis vaikka eilistä olisi ollut jääkaapissa ihan riittämiin. Sinne se jäi, kunnes joku joskus kippasi ne roskiin. Yleensä siellä oli muutaman päivän jämät joita ei voinut syödä. Joskus myös ne jäivät ihan huoneenlämpöön, ja siitä lähtivät homeisina pois muutaman päivän päästä.

Nyt sitä miettii kuinka huonosti tuo ruokahuolto on suunniteltu, kun kaikki oli niin tarkkaa ja niukkaa ja kuitenkin ruokaa heitettiin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa saatetaan ottaa vettä juomavedeksi tai ruuanlaittoon vessan hanasta mikä on minusta todella ällöttävää.

Samaa vetthän se on kuin keittiönhanasta tulevakin

Ehkä samaa vettä mutta hana täynnä kakka ja persebakteereita jotka tarttuvat siihen veteenkin.

 

No aika harva hieroo persettään hanaan.

Joissain pers. .. perheissä harrastetaan enema juttuja?

Meillä ei talvella saanu leikkiä lumihangissa koska sotketut hanget näytti kauheelle.

Tavaroita säilötään vuosikymmeniä. Mistään ei luovuta.

Se on ylpeilyn aihe jos käyttää mahdollisimman vähän puhelinta. Ei soita kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kummallinen sääntö liittyen isämme insinööritoimistoon, joka oli kotimme yhteydessä. Oli tilanne mikävain lapset saivat mennä näihin tiloihin vain silmät sidottuna eli ovessa, joka yhdisti kodin ja tämän insinööritoimisto-osan, oli lappu "tästä vain silmät sidottuna" ja sitten vieressä oli kori, jossa oli erilaisia huiveja ja yms., joilla pystyi sitomaan silmänsä. Onneksi niissä tiloissa tarvitsi käydä harvoin. Lähinnä silloin, kun tarvitsi mennä muihin tiloihin, joihin pääsi tämän tilan kautta eikä halunnut kiertää ulkokautta. (Siis saunatiloihin pääsi vain tämän työtilan läpi sisäkautta tai sitten piti kiertää ulkoa puoli taloa ympäri)

Oli varmaan liimannut seinät täyteen jotain pornokuvia.

Minun äitini mielestä teinillekään ei saa ostaa sopivia vaatteita. Minullekin hän aina osti liian isoja vaatteita, koska niissä piti hänen mielestään olla kasvunvaraa. Noh, eräskin talvitakki oli aivan liian iso kaikki ne talvet, joina sitä käytin. En ikinä kasvanut niihin mittoihin, että se olisi ollut sopiva.

Jos joku vielä kirjoittaa letuista, poistatan tämän ketjun ylläpidolla. Suhteet on.

Lämmintä ruokaa saa illalla syödä vasta, kun isä tulee kotiin. Saatoin siis teini-ikäisenä tulla urheilutreeneistä aivan tolkuttoman nälkäisenä, mutta ruokaa ei saanut ottaa, koska koko perhe syö yhdessä sitten kun isä tulee. Söin sitten voileipiä eikä ollut nälkä ruoka-aikana. Tämä olikin ainoa poikkeus, jolloin ruokaa sai ottaa kaapista ilmoitettujen ruoka-aikojen ulkopuolella. Perheemme tytöt eivät saaneet juoda kevytmaitoa, sokerilimsaa tai tavallista juustoa, koska niistä tulee lihavaksi. Veljemme saivat :D

Meillä ei ole mitään outoja sääntöjä, mutta äidinpuolen mummin luona sitäkin enemmän...

- Saa syödä vain 2 kertaa päivässä, aamulla ja illalla klo 8. Olen diabeetikko ja syön 5 kertaa päivässä, olen syönyt aina ja tulen aina syömään, mutta vaikka pappa tietää sairaudestani, hän aina jaksaa kertoa, kuinka savotassakin syötiin vain 2 kertaa päivässä. Hän ihmetteli suuresti, miten koulussa ehditään syömään sekä lounas, että välipala. 

- Valot saa sytyttää vasta klo 23 yöllä, ettei sähköä kulu. Pappa katsoo televisiota sen 10h. Tosi kiva pimeässä tehdä läksyjä, jos sattuu siellä yöpymään. Tästä joustettiin vain kun pappa oli kylällä. Mummilla ei ole säänöjä. 

- Jos pappa on kotona, tulee toimia niin kuin naapuri toimii. Jos naapurilla ei ole valot päällä, niin ei mummilassakaan saa palaa valot. Olemme sitten pimeässä. Samasta syystä pappa menee nukkumaan klo 18, koska naapuri menee. 

- Kauppaan saa käyttää vain 5 euroa kerrallaan ja sen saman summan pitää riittää kuukauden. Jos menee yli 5e, pappa valittaa siitä, että ostaa turhia asioita kun raha ei riittänyt. 5e ei saa kuin pari maitoa ja jotain halpisruokaa. 

- Autoa ei saa lämmittää kuin 10min, koska kuluu sähköä. Ihmettelen suuresti, miten papan auto lähtee käyntiin kovalla pakkasella 10 minuutin lämmittämisen jälkeen. 

- Auton saa tankata vain muutaman kerran kuukaudessa ja bensaa saa ostaa vain 5 eurolla. Perustelu tähän on se, että muuten menee rahaa hukkaan, kun autolla ajetaan vain muutama kilometri viikossa. Mutta 5 eurolla ei paljoa ajella. 

- Kaupassa ei saa viettää aikaa. Jos mummi on kaupassa yli 2 min, pappa menee hakemaan ja valittaa, että miksi meni taas niin pitkään. 

- Ainoa asia, mitä mummi ei hyväksy, on kortinpeluu. Koska se on pakanamaista ja me emme saa olla pakanoita, koska entisaikaan kaikkien oli uskottava jumalaan xD. 

Kaverin luona on myös outo sääntö...

- Läksyjä ei saa tehdä nuorempien sisaruksien nähden, etteivät he opi mitään liian aikaisin. Samasta syystä kaveri ei ikinä saa laskea ääneen mitään, etteivät hänen 9-, 7-, ja 3-vuotiaat pikkuveljensä oppisi laskemaan vaikeita laskuja ennen kuin ne opetetaan koulussa. 

- Kaverillani on kotiintuloaika klo 17. Hän on 17v. Kaverini on erittäin ujo eikä varmasti tee mitään, mitä ei saa. Hän vaikuttaa paljon nuoremmalta. 

Itse hellariperheestä, ei kyllä mitään edellämainittuja meikki tai muita tuoterajoitteita. Itestä tuntuu että on kasvettu pellossa.

-Sunnuntaina ei saanut olla kavereita kylässä.

-Äiti varoitteli rock musiikin kuuntelusta että "rokin henki" tulee ihmiseen.

-Ei saanut piirrellä pääkalloja tai muita kuolemaan viittaavia merkintöjä koska "Jeesus kuoli ristillä", jumalanpilkkaa.

-En saanut mennä diskoihin, liittyi kai tanssin olevan syntiä?

-W.i.t.c.h. -sarjakuvan lukeminen oli kiellettyä, koska sarjassa oli noitia, jotka olivat pahoja. Harry Potter oli kuitenkin ok koska äiti tykkäsi siitä itse.

-"Miekka kivessä" tai joku muu vastaava lasten piirroselokuva oli jotenki äidin mielestä paha, joten hän nauhoitti sen päälle "Tappava ase" -elokuvan (mitä??). Myös James Bondien katseleminen ok, seksikohtauksissa vaihdettiin kanavaa hetkeksi.

-Sain korvareiäit ala-asteella, mutta kun ostin sellaiset korvikset jossa pitää olla yhtä useampi reikä korvassa, äiti sanoi ettei minulla saa koskaan olla enempää reikiä kun hänellä itsellään. Tein sitten itse reikiä lisää vähän myöhemmin ja otin tahallani vielä rustokorunkin.

-Koska meillä oli NES ja PlayStation1 pelikonsolit, ne olivat tarpeeksi. Taloon ei saanut hankkia enempää pelikoneita (joita kuitenkin ostin omilla rippirahoillani sitten salaa)

Oon ollu aikamoinen rebel ja olen edelleenkin, johtuisikohan kenties äidistä ja kaiken maailman säännöistä. Ois näitä varmaan lisääkin mut en nyt just muista. Onneks aika lieviä sääntöjä joihinkin aiemmin täällä lukemiini.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena kävin yhden kaverin luona kylässä ja jäi mieleen, että heillä oli vain kaksi joulukalenteria (4 lasta) eli jokatoinen päivä sai avata luukun. Ja kalenrerit oli niitä n.5mk kalentereita.

Joulukalenterihomma kuulostaa fiksulta. Vastapainona nämä perheet, joissa yhden lapsen käyttöön on varattu neljä joulukalenteria.

Vierailija kirjoitti:

Heh. Unohdin mainita, että vaikka kaikki ruokatavara oli jaettu tasan kaikille ja rahasta oli puutetta, niin joka päivä oli pakko tehdä uutta lämmintä ruokaa. Siis vaikka eilistä olisi ollut jääkaapissa ihan riittämiin. Sinne se jäi, kunnes joku joskus kippasi ne roskiin. Yleensä siellä oli muutaman päivän jämät joita ei voinut syödä. Joskus myös ne jäivät ihan huoneenlämpöön, ja siitä lähtivät homeisina pois muutaman päivän päästä.

Nyt sitä miettii kuinka huonosti tuo ruokahuolto on suunniteltu, kun kaikki oli niin tarkkaa ja niukkaa ja kuitenkin ruokaa heitettiin pois.

Yhdessä tuttavaperheessä mies ei koskaan voinut syödä edellisen päivän ruokaa. Vaimo ja lapset söivät. Mies paistoi itselleen pihvin.

Vierailija kirjoitti:

Saa nauraa, mutta lasten kaverit, eikä edes omat lapset ole lakki päässä sisällä.

Meillä on aina niin lämmin, että pipoa ei tarvitse.

Tämä sääntö on varmaan 99%:ssa perheistä, ainakin kirjoittamattomana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mulle uusi juttu oli tänä kesänä opittu asia että mun lapsi ei saanut soittaa tai kirjoittaa kaverilleen kuin tiettynä kellonaikana tai silloin kun kaveri kirjoitti ensin että nyt voi kirjoittaa. ei esim klo 18 jälkeen saa soittaa enää. no lapseni ei sitten pidä enää yhteyttä ollenkaan koska on tottunut siihen että saa kavereilleen soitella ja kirjoitella silloin kun on jotain asiaa tai haluu muuten vaan jutella. toki en itse anna soittaa enää 21 jälkeen ettei häiritse mutta muuten saa soitella jos haluaa

Just. Ja sinä siis opetat lapsellesi, että sellainen ihminen hylätään, joka ei vastaa heti tai ole koko ajan saatavilla. Aika kamalaa.

Juu meillä ei ole vastaavaa kännykänkäyttörajoitusta, mutta karua kuultavaa on tuo teidän perheen suhtautuminen toisten rajoitettuun someajankäyttöön.

Niin varsinkin kun itsekin rajoittaa sitä. Miksi kello 21 jälkeen ei voi viestitellä tai soittaa jos tekee sen toisia häiritsemättä? Miksi kello 18 alkaen on hullua ettei saa viestitellä mutta kello 21 alkaen ei ole hullua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni lapsuudenkodissa oli sääntö, että lapsi ei saanut koskea mihinkään ilman äidin lupaa. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että hänen äitinsä on hamstraaja ja pelkää, että "hänen tavaroitaan" heitetään salaa pois. Näitä todella arvokkaita tavaroita ovat mm. vanhat sanomalehdet joita on pinottu järkyttäviksi kasoiksi pitkin asuntoa. Yhtäkään ei saa heittää pois, koska niitä voi vielä lukea. Lisäksi sitä roinaa on ihan kaikkialla, kun mies oli lapsena hänellä ei ollut varsinaista omaa huonetta, kun kaikki tila piti täyttää äidin roinalla. Ja siis sellaista hyödytöntä kuten kirpparilta löydettyjä vauvan leluja "jos joskus tulee vauva kylään", rikkinäisiä astioita "kyllä tämän voi vielä korjata" jne...

Tämä on yksi syy siihen, miksi minä en hanki lapsia. Olisin juuri tuollainen äiti, ja tiedän, ettei se olisi lapsille kivaa. Nuorempana (teininä) olin oikeasti aika paha hamstraaja, mutta olen opetellut siitä ulos ihan ilman mitään terapioita tai ammattiapuja. Olen kyllä edelleen mielestäni pieni hamsteri, mutta en niin pahasti, että elämäni laatu tai taloni siisteys kärsisi siitä. Koen olevani nykytilanteeseeni ihan tyytyväinen.

 

Syy hamstraukseen on mielestäni omassa lapsuudessani. Minulla ei ollut käytännössä katsoen mitään omaa, ja äitini oli todella tuomitseva materialismia kohtaan. Minulla siis oli kyllä nimellisesti omat vaatteet, lelut ja sellaiset, minulla vain ei ollut päätösvaltaa omasta omaisuudestani. Kerran äitini esim. kaivoi vanhan piponi kaapin pohjalta ja antoi sen pikkusiskolleni, ja minähän loukkaannuin siitä. Äiti naureskeli minulle ja sanoi, että enhän minä sitä pipoa muutenkaan ollut enää käyttänyt, mutta minusta olisi silti ollut kunnioittavaa edes kysyä, ennen kuin "minun" omaisuuttani annetaan muille. Sama koski kaikkia lelujani, pelejäni, korujani, huoneessani olleita kalusteita, jopa ruokiani. Jos siskoni jotain halusi, niin vanhempani ottivat sen minulta kysymättä. Tarvitseeko vielä mainita, että kumpi meistä oli lemppari; 6 vuotta nuorempi, ihana ja kaunis prinsessasisko, vai iso, kömpelö, ruma peikonsikiö minä.

 

Jos joku toinen ihminen rikkoi minun omistamani asian, äitini kohautti olkiaan ja sanoi: "Sitä sattuu, hyväksy se". Ymmärtäisin sen, että sisaruksen rikkomaa tavaraa vanhemmat eivät voi korvata esimerkiksi taloudellisista syistä, mutta kun joku perheen ulkopuolinen lapsi hajotti (tahallaan tai vahingossa) minun esineeni, niin äitini ei suostunut edes pyytämään lapsen vanhemmilta korvausta. Kun minä ostin n. 50€ maksaneen pelin omilla säästöilläni, siis sen yhden ja ainoan pelin minkä ihan todella halusin, niin ei kulunut kai kahtakaan kuukautta ennen kuin äitini lainasi sen kaverinsa pojille, kielloistani huolimatta. Peli palasi kotiin naarmuisena ja kansi kastuneena. "Sitä sattuu, hyväksy se."

 

Huoneeni oli periaatteessa minun oma tilani, niin kauan kun se vanhemmilleni sopi. Sain yleensä olla ihan omassa yksityisyydessäni, mutta silloin jos tuli äidin kavereita tai kaukaisempia sukulaisia kylään ja äitini halusi esitellä talon heille, niin sinne meni yksityisyys. Äiti vei vieraat huoneeseeni ihastelemaan seiniä ja ikkunaleikkauksia kysymättä lupaani. Minulle ja minun typerälle nuoruudenkapinalleni naureskeltiin, kun itkien pyysin heitä lähtemään. Smaa silloin jos äitini vain päätti, että hän haluaa juuri nyt tulla puhumaan minun kanssani jostain arkipäiväisestä asiasta, ei puhettakaan siitä että sen olisi voinut tehdä ajalla, joka olisi sopinut myös minulle. Tai silloin, kun mielisairas isäni tuli humalassa keskellä yötä vaatimaan, että pyydän anteeksi. En edelleenkään tiedä, mistä piti pyytää anteeksi. Sama isä oli muuten syy siihen, miksi sain ensimmäisen oman hammasharjani vasta 13-vuotiaana. Siihen asti jouduin jakamaan harjan isäni kanssa, sillä hän ei välittänyt siitä, mihin harjaan tuli tarttuneeksi. Äiti ei uskonut, kun sanoin jonkun muun käyttävän harjaani, hän syytti minua valehtelusta ja huomionhakuisuudesta.

 

Ajattelette varmaan, että olin kamala lapsi, kun en edes yhtä pipoa voinut antaa tai yhtä peliä lainata, tai yksiä vieraita päästää huoneeseeni. Mutta se ei ollut se juttu. Ei kyse ollut siitä tavarasta, vaan siitä, mitä tavaroitteni ottaminen ja lainailu sai minut ajattelemaan itsestäni. Koin olevani arvoton, minulla ei ollut mitään valtaa omassa elämässäni. Jos äitini olisi käyttänyt sellaisia yksinkertaisia sanoja, kuin "saisiko", "sopisiko", "olisitko kiltti" ja "kiitos", niin mitään ongelmaa ei olisi syntynytkään. Tai jos hän olisi vaikka koputtanut huoneeni ovelle ja kysynyt, onko minulla hetki aikaa. Mutta kun ei, yleensä jouduin vain huomaamaan, että joku on huoneessani, tai että tavarani on kadonnut, tai että siskoni omistaa nyt jotakin, mikä vielä edellisenä päivänä oli minun. Ja joka kerta kun kehtasin loukkaantua tällaisista, niin äitini sai käännettyä asian niin, että minä olen paha. Minä olen liian materialistinen, että kehtaankin välittää jostain tavaroista, vaikka minulla on "rakastava" perhe. Koin olevani entistä haisevampi roska.

 

Minä opin tarrautumaan asioihini kaksin käsin, nukkuessani piilotin tärkeimpiä tavaroitani peiton sisään ja patjan alle. Kun löysin pihalta hienon lasinsirpaleen, pullonkorkin tai napin tms, niin piilotin ne huoneeni lattialistan takana olevaan salakoloon, koska siten minulla oli ainakin jotain, mitä kukaan ei voisi minulta ottaa. Jos tein jotain talon yleisessä tilassa ja halusin vaikka käydä vessassa, niin minun oli joko juostava vessareissu mahdollisimman nopeasti tai piilotettava keskeneräinen hommani huoneeseeni, sillä kun jätin tavarani vahtimatta, niin ne saattoivat hyvinkin olla palatessani rikki, tai kadonneet jäljettömiin. Minulla oli koko ajan tietyllä tavalla turvaton olo, sillä tiesin, että saatoin menettää minkä tahansa omaisuuteni hetkenä minä hyvänsä, enkä itse mahda sille mitään. Sen vuoksi minä saan nyt aikuisena aivan suunnatonta turvallisuuden tunnetta siitä, kun voin ympäröidä itseni omilla, haluamillani esineillä, tietäen että kenelläkään muulla ei ole lainmukaista oikeutta ottaa niitä. Se saa minut tuntemaan, että minulla on vaikutusvaltaa omassa elämässäni. Sen vuoksi en kestä sitä, jos joku toinen koskee tavaroihini, oli kyse sitten tietokoneesta tai banaanista. Heitän kyllä omat roskani pois aivan asianmukaisesti, mutta en siedä sitä, jos joku toinen heittää yhdenkään roskani pois, ellen sitten erikseen pyydä henkilöä tekemään niin. Voin tarjota vieraalle kahvia kahvikupistani, mutta en siedä sitä, jos joku vain menee kaapilleni ja ottaa kupin jos en kehottanut tekemään niin.

Olisi siis todella hankala aloittaa parisuhde ja viedä se niin pitkälle, että eteen tulisi yhteenmuutto. Olisi myös todella vaikea elää lasten kanssa. Minulle se on sietämätön ajatus, että ostan aamulla kuusi omenaa, ja illalla huomaankin, että jäljellä on enää neljä. En kestä, jos saavun huoneeseen, ja jokin siellä on eri tavalla kuin huoneesta viimeksi lähtiessäni. Joko minä kieltäisin perheenjäseniäni koskemasta mihinkään ja perheeni olisi sen vuoksi onneton, tai sitten antaisin perheeni elää normaalisti ja olisin itse onneton sekä jatkuvasti stressaantunut. Onneksi minua nyt ei muutenkaan kiinnosta perheen tai parisuhteen hankkiminen.

Viileä tarina hei, viileä tarina!

Meillä ei ollut mitään niin älyttömiä sääntöjä kotona ettäkö siitä olisi pahasti traumatisoitunut. Epäuskoisen surulliseksi tulin kylläkin aikaisempia juttuja lukiessa. :(

Lapsena ja nuorena ärsytti aivan valtavasti se, että kaikki vaatteista ja kengistä lähtien ostettiin kasvuvaralla. Jumalauta, yläasteellakin juoksin liikuntatunnilla kolme kokoa liian isoissa lenkkareissa ja sama juttu vaikkapa juhlissa - juhlakengät oli ihan valtavat kalossit, näytti aivan naurettavalta yhdistelmältä pieni siro tyttö jolla oli muuhun vartaloon nähden suhteettoman suuret kengät.

Sitten toinen asia mikä ärsytti oli se, kun koskaan ei mitään kieltämisiä perusteltu. Ei ikinä. Jos kysyin miksi en päässyt kaverille yökylään niin vastaus oli "ei se nyt vaan käy". Koski aivan kaikkea. Joskus muistan vetäneeni hirveät raivarit, kun en saanut perusteluita kieltäytymiselle (minulle olisi ollut tärkeää ymmärtää ja saada tietää syy), silloinkin äiti ja isä kuorossa vastasivat "No ei, kun ei!". Eikä näille kielloille siis lähestulkoon koskaan ollut mitään järkevää syytä, siis esimerkiksi että olisi ollut perheen kanssa jotain muuta sovittua menoa samana päivänä.

Kotiintuloaika oli minulla aina ihan täysi-ikäisyyteen saakka joko 20 tai oikein kovasti kinuamalla 21.00. Siinä missä kaverit saivat olla kahteen-kolmeen saakka yöllä ulkona tai toistensa luona pitämässä leffailtaa, minä lähdin aina ensimmäisenä kotiin. Lopulta "eristäydyin" porukasta kun en viitsinyt enää lähteä juttuihin mukaan ollenkaan, kun tiesin että illanviettoa suunnilleen vasta aloitellaan kun minun pitää jo alkaa tekemään lähtöä. Tähänkään en koskaan saanut perustelua, vaikka monesti sitä tivasinkin. Ja olin kiltti teini, siitä ei voinut olla kyse. Hyvä kaveriporukka, jonka minun vanhemmat myös tunsivat.

Vielä nykyäänkin on hirveän ison työn takana, että saan itseni "vietyä" johonkin mukavaan illanviettoon. Ja jos menen niin vilkuilen jatkuvasti kelloa ja olen edelleenkin se kuka sieltä ensimmäisenä lähtee kotiin. Tästä tavasta on ihan todella vaikea päästä eroon... Yksi hyvä ystävä on säilynyt lapsuudesta, josta olen tosi iloinen. Muiden kanssa välit kuihtuivat eikä uusia tuttavuuksia ole liiemmin tullut heidän tilalle. Facesta kun katselee kuvia niin tämä nuoruuden kaveriporukka (johon minäkin kuuluin omalla tavallani aikanaan) pitää edelleenkin hauskoja tyttöjen iltoja, mökkiviikonloppuja, viininmaistajaisia yms. Minä putosin porukasta jo 10 vuotta sitten pois, mutta jollakin tavalla tulee kuitenkin hyvä olo muiden puolesta. Ovat saaneet pidettyä välit hyvinä ja läheisinä, vaikka moni heistä on muuttanut muualle vuosien saatossa.

Lapsi ei saa tulla mukaan eläintarhaan koska äiti vastustaa eläinten tarhausta ja sulkemista karsinoihin.

Perheellä on kuitenkin koiria, kissoja ja hevosia. Eipä nekään ole alkuperäisessä elinympäristössään;D

1308,

Voi että tuntui pahalta kun luin tarinasi! Niin tutulta se kuulosti.

Minäkin tipuin kaveripiireistä pois ihan samoista syistä; ei yökyläilyjä ja aivan päättömät kotiintuloajat. Kerran, siis yhden kerran, sain luvan mennä yökylään ja se oli aivan hillittömän ihana ilta kun valvottiin ja juteltiin tyttöjen juttuja. Seuraavana päivänä minulle oltiin kotona vihaisia, ikäänkuin rangaistuksena kun minulla oli ollut mukavaa.

"Kyllä sinä sitten aikuisena ymmärrät", sanoi äitini.

Odottelen sitä päivää, vielä en ymmärrä vaikka olen 44!

Halaus sinulle!