Aikuisuus jää elämättä lasten myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Minä miellän aikuisuuteen kyllä kuuluva perhe-elämän ja omien lasten kasvattamisen, sekä vanhenemisen. Että sikäli ajattelisin aikuisuuden tai tietyn osan siitä jäävän elämättä, jos ihmisellä ei ole lapsia. Enkä tarkoita, että olisi jotenkin väärin olla hankkimatta lapsia. Mutta ne ovat sellainen asia, joita monilla aikuisena on. Samalla tavalla, kuin ei kaikki nuoretkaan biletä tai käy festareilla, mutta monet nuoret käyvät ja siksi se mielletään helposti nuoruuteen.

Itse koen lapsettomana 28v miehenä, että lasten hankkiminen pakottaisi "aikuistumaan" nyt voi elää miltei samanlaista elämää kuin teininä. Teen ehkä noin 30h työviikkoa ja vapaa-aikaa vietän puolisoni kanssa tehden ihan mitä huvittaa, urheillen, muiden harrastusten parissa tai vaikka pleikkaria pelaten. Kotitöitä on varmaan alle 50% lapsiperheen määrästä, tiskikoneen kun jaksaa pistää kerran päivässä käyntiin vähän pyykkiä pestä ja imuroida kun on likaista. 

Lasten myötä tulisi hirveä määrä lisää vastuuta, rahan menoa, töitä pitäisi tehdä enemmän ei jäisi näin tuhottamasti vapaa-aikaa. Mielestäni tuo on se mitä aikuisuus ainakin minulle tarkoittaa, oravanpyörää. 

Nuorena lasten hankkiminen on ihan ok mielestäni jos on edes kohtuullisesti rahaa ja vakaa parisuhde. Yleisin ongelma tuntuu teiniäideillä olevan se, että ne 19v jätkät eivät todellakaan ole valmiita isäksi ja parisuhde loppuu lasten myötä ja sitten ollaankin yh-äitejä ja täysin yhteiskunnan tukien varassa. 

Tuo "pääseen lapsistani eroon JO 38 vuotiaana!!!" on mielestäni typerin argumentti ikinä hankkia lapsia nuorena. Jos lähtökohta on, että odottaa pääsevänsä eroon lapsista niin kannattaa skipata koko lapsi homma ihan suoraan. Itse saan elää itselleni tuon 18-38 pätkän ja 38-xxx pätkän. 

Ja jos joku väittää, ettei lasten hankkiminen rajoita elämää niin hän valehtelee, ei tiedä mistä puhuu tai elää aika tylsää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap

No mä en ainakaan koe jääneeni mistään paitsi. Sain esikoisen kun olin 25. Sitä ennen olin ehtinyt viettää railakkaan nuoruuden/varhaisaikuisuuden. Kyllä sitä hyvin ehti kaikkea. Olin töissä 18-vuotiaasta asti joten rahaakin tuli mukavasti, pystyin lähtemään vaikka kaverin kanssa etelänmatkalle päivän varoitusajalla tms.

Olihan se ihan hauskaa joo, mutta en mä sellaista kaipaa. Nyt on lapset ja se on niin iso osa elämää ja tätä aikuisuutta, että en mä ainakaan mitään muita juttuka haikaile.

Sitä paitsi, lapsilta oppii ihan hirveesti asioita joka päivä! Vastahan tässä ollaan aikuisiksi kasvamassa itsekin. Mun mielestä on hauskaa tajuta, että omatkin vanhemmat oli varmaan ihan pihalla siitä mitä meidän lasten kanssa oikein pitäis missäkin kohtaa tehdä. Tai siis yhtä pihalla kuin nyt itse ollaan. :) oppia ikä kaikki!

Lapsien kanssa eläminen on juuri aikuisuutta parhaimmillaan.Aikuisena on kypsä ottamaan vastuuta ja myös kantamaan sitä.30 v on musta paras ikä hankkia lapsia.Viisikymppisenä lapset on hoidettu aikuisiksi ja on vielä terveyttä reissata ym kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap

Hetkellisesti sitä on vähemmän. mutta toisaalta elämään tulee paljon lisää. Itse olen saanut omaan harrastamiseen perspektiiviä kun harrastan lasteni kanssa. Enkä koe, että lasten kanssa vietetty aika olisi jotenkin omasta ajastani pois. Jos olen vaikka viikon reissussa tai työmatkalla, niin alkaa tulla sen verran ikävä lapsia ja perhettä että haluan äkkiä kotiin. Ymmärrän kyllä että lapsettomasta saattaa tuntua tuolta. Mutta itsekin mainitsit esimerkkinä tuon, että voi panostaa parisuhteeseen. Perheellisenä voi panostaa perheeseen.

Miksi hankitte niitä lapsia?? Kukaan ei niitä pakota hankkimaan :D osalle tulee kova vauvakuume, ja he ovat niitä joiden tulee hankkia lapsi! Sitten taas on niitä joilla ehkäisy vaan pettää eikä kyetä aborttiin, ja niitä jotka yhteiskunnan ''painostuksesta'' ja siks koska muutkin hankkii lapsia - nämä ovat niitä joiden EI kuulu lisääntyä. 

Tottakai lasten hankinta rajoittaa tekemisiä ihan missä iässä hyvänsä. En mä voi tulla ja mennä miten huvittaa, kun pitää hakea lapsi tarhasta ja laittaa ruokaa jne. Joskus niin voi tehdä, kun homman hoitaa mies, mutta ei joka päivä. Se on sitten eri asia, että miten sen elämän mieltää, että rajoittaako se lapsi elämää. Mun elämää ei rajoita, koska musta näin on hyvä. Mun elämää on se, että pitää huolehtia jostakusta, jonka kanssa on tosi hauska olla.

Tuo on kyllä mielenkiintoinen kysymys, että mitä siihen aikuisuuteen kuuluu. Nuo kaikki ap:n mainitsemat asiat:

"Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus"

ovat mielestäni nuoruuteen kuuluvia asioita. Nuoret ovat innokkaitta kokeilijoita ja maailman muuttajia, täynnä energiaa ja intoa ajaa itselleen tärkeitä asioita ja elää huolettomasti vailla vastuuta.

Aikuisuuteen liittyy vahvasti vastuu, vastuu myös muista ihmisistä kuin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap

Mutta aikuisuus ei jää kuitenkaan elämättä.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai lasten hankinta rajoittaa tekemisiä ihan missä iässä hyvänsä. En mä voi tulla ja mennä miten huvittaa, kun pitää hakea lapsi tarhasta ja laittaa ruokaa jne. Joskus niin voi tehdä, kun homman hoitaa mies, mutta ei joka päivä. Se on sitten eri asia, että miten sen elämän mieltää, että rajoittaako se lapsi elämää. Mun elämää ei rajoita, koska musta näin on hyvä. Mun elämää on se, että pitää huolehtia jostakusta, jonka kanssa on tosi hauska olla.

''hauska olla'' .... jepjep :'D Oikeasti kaipaat baariin kunnolla bailaamaan ja miehiä metsästämään.

Vierailija kirjoitti:

Itse koen lapsettomana 28v miehenä, että lasten hankkiminen pakottaisi "aikuistumaan" nyt voi elää miltei samanlaista elämää kuin teininä. Teen ehkä noin 30h työviikkoa ja vapaa-aikaa vietän puolisoni kanssa tehden ihan mitä huvittaa, urheillen, muiden harrastusten parissa tai vaikka pleikkaria pelaten. Kotitöitä on varmaan alle 50% lapsiperheen määrästä, tiskikoneen kun jaksaa pistää kerran päivässä käyntiin vähän pyykkiä pestä ja imuroida kun on likaista. 

 

Lasten myötä tulisi hirveä määrä lisää vastuuta, rahan menoa, töitä pitäisi tehdä enemmän ei jäisi näin tuhottamasti vapaa-aikaa. Mielestäni tuo on se mitä aikuisuus ainakin minulle tarkoittaa, oravanpyörää. 

 

Nuorena lasten hankkiminen on ihan ok mielestäni jos on edes kohtuullisesti rahaa ja vakaa parisuhde. Yleisin ongelma tuntuu teiniäideillä olevan se, että ne 19v jätkät eivät todellakaan ole valmiita isäksi ja parisuhde loppuu lasten myötä ja sitten ollaankin yh-äitejä ja täysin yhteiskunnan tukien varassa. 

 

Tuo "pääseen lapsistani eroon JO 38 vuotiaana!!!" on mielestäni typerin argumentti ikinä hankkia lapsia nuorena. Jos lähtökohta on, että odottaa pääsevänsä eroon lapsista niin kannattaa skipata koko lapsi homma ihan suoraan. Itse saan elää itselleni tuon 18-38 pätkän ja 38-xxx pätkän. 

 

Ja jos joku väittää, ettei lasten hankkiminen rajoita elämää niin hän valehtelee, ei tiedä mistä puhuu tai elää aika tylsää elämää.

Tämä on ihan totta. -ap

Itse en olisi ollut kypsä äidiksi nuorena. Oli meno päällä ja mieletön halu mennä vapaana. En halunnut edes seurustella, koska elämännälkä oli niin kova.

Lapsia tein vasta päälle kolmikymppisenä, kun koin olevani aikuinen ja vastuullinen siinä mielin, että pystyin ottamaan vastuuta parisuhteestakin.

Itse ajattelen näin, että nuoruus on niin lyhyt kausi ja sen jälkeen aikuisuus kestää vuosikymmeniä. Omalle kohdalle sopi nuoruus elää huolettomana sinkkuna, kenellä oli repussa välttämättömät tavarat matkassa, kun reissasin sinne ja tänne, minne aina halutti lähteä. Ehdin asua monella paikkakunnallaja opiskella ja matkustella.

Nyt aikuisena ei ole kiire mihinkään. Parin vuoden päästä muuttaa kuopuskin pois ja olen hitusen päälle 50v. Minulla ei ole ollut edes kiire päästä lapsista eroon ja odottaa heidän kasvamistaan.

Jollekin toiselle sopii toisenlainen tapa elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap

Mutta aikuisuus ei jää kuitenkaan elämättä.

Jää tai ei, minusta aikuisuus jä elämättä lasten myötä vähintään samassa määrin kuin nuoruuskin jää elämättä.-ap

Vierailija kirjoitti:

Aikuisuuteen liittyy vahvasti vastuu, vastuu myös muista ihmisistä kuin itsestään.

Vanhemmuuteen liittyy ilmeisellä tavalla vastuu muista ihmisistä. Siinä tuntuukin olevan useimmille vanhemmille tarpeeksi työtä. Esimerkiksi vapaaehtoistöissä, joissa vastuuta kannetaan myös muista kuin omasta perheestä, lapsettomat ovat yliedustettuina.  Tämän ymmärtää tietysti.-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap

Hetkellisesti sitä on vähemmän. mutta toisaalta elämään tulee paljon lisää. Itse olen saanut omaan harrastamiseen perspektiiviä kun harrastan lasteni kanssa. Enkä koe, että lasten kanssa vietetty aika olisi jotenkin omasta ajastani pois. Jos olen vaikka viikon reissussa tai työmatkalla, niin alkaa tulla sen verran ikävä lapsia ja perhettä että haluan äkkiä kotiin. Ymmärrän kyllä että lapsettomasta saattaa tuntua tuolta. Mutta itsekin mainitsit esimerkkinä tuon, että voi panostaa parisuhteeseen. Perheellisenä voi panostaa perheeseen.

En tiedä, mitä yrität nyt todistella, mutta eipä kai sillä niin väliä. :) -ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Ei hitto sä olet pihalla. Moni kökkii kotona ja käy silloin tällöin jossain. Moni haluaa ne lapset mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.

Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap

Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.

Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap

Mutta aikuisuus ei jää kuitenkaan elämättä.

Jää tai ei, minusta aikuisuus jä elämättä lasten myötä vähintään samassa määrin kuin nuoruuskin jää elämättä.-ap

Tämä on niin subjektiivinen näkemys meillä jokaisella. Ei tähän ole oikeaa vastausta. Lapset eivät ole olleet minulle mikään, minkä vuoksi olisi jotain jäänyt elämättä. Elämä on loppujenlopuksi aika lyhyt aika, mikä me täällä ollaan ja sitten se on hups vain pois. Elämättä mitään ei ole minulta jäänyt lasten vuoksi. Sain lisää elämää siihen lyhyeen pätkään, minkä käyn täällä maan päällä. Jos elän yhtä pitkään, kuin äitini eli, eli 89 vuotiaaksi (loppuun asti asui yksin ja pystyi hoitamaan talonsa ja kävi itse kaupassa ja teki muutkin työt. Kuoli nopeasti sydänkohtaukseen), se 20 vuotta, mitä lapset ovat asuneet elämässäni ja kodissani, on aika pieni aika. 

Mutta kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, niin kaikille ei sovi se, mikä sopi minulle. Jos kokee, että ei halua lapsia, niin onneksi se on nykyään mahdollista. Erittäin hyvä ratkaisu niille, jotka niin haluavat

Tuo edellinen, joka on päälle viidenkymmenen ja kohta kuopus muuttaa pois.