Työssäkäyvät valmiita mihin vain, kunhan kukaan ei saa tukia
Palstan perusteella työssäkäyvät eivät inhoa mitään niin paljon kuin sitä, että joku saa tukia. Tukia saavan ihmisen elämä on pelkkää laiskottelua ja lorvimista eikä hän koskaan tule tekemään mitään hyödyllistä. Tuet ovat pois työssäkäyvän kukkarosta ja laskevat hänen elämänlaatuaan puolella. Työssäkäyvä ihminen on eliittiä, joka ei tule koskaan elämänsä tarvitsemaan mitään tukea.
.
Olen itsekin työssäkäyvä, mutta kummastelen tätä muiden työssäkäyvien ajatusmaailmaa. Mikään ei tuota yhtä suurta tyydytystä kuin uutiset siitä, että tukia leikataan. Kyllä minustakin olisi (itsekästä mutta totta) mukavinta käyttää kaikki rahani vain itseeni ja saada vähän luksusta arkeen, mutta ymmärrän tukien tarpeen.
.
Monissa kohdissa nämä tukia vastustavat työssäkäyvät ovat lyhytnäköisiä ja jopa tyhmiä. Mielessä pyörii kuva että jokainen tukea saava on lihava, päihdeongelmainen ja sysilaiska viiden lapsen äiti, tai muuta ikävää. Sitten saadaan tyydytystä, kun tämä riistäjä ei enää pysty riistämään. Palstan keskusteluissa on aina esimerkkinä joku tapaus "kun olin lapsi, kaverini perheessä oli alkoholistiaikuinen" tai muu yksittäistapaus.
Totuus on että tukien saaminen ei kerro mitään ihmisestä. Kaupungilla ties kuka "normaalin, hyvin pärjäävän ja mukavan" näköinenkin voi saada jotain tukea.
.
Oikeasti tuista on pitkällä tähtäimellä paljonkin taloudellista hyötyä yhteiskunnalle. Oli kyse sitten mielenterveydestä, syrjäytymisestä, erilaisista kierteistä tai lasten eriarvoistumisesta... Minulle ei ole ylitsepääsemätöntä maksaa osuus palkastani turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Kyllä se minuakin epäsuorasti hyödyttää.
.
Tarkoitan tässä aloituksessa tuilla kaikkea rahallisesta tuesta erilaisiin muihin palveluihin.
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisiltä poistettaisiin tuet kaupungit palaisivat ympäri suomea ja rikollisuus (huumekauppa ja prostituutio) räjähtäisi käsiin. Myös terrorismi ja rasismi lisääntyisivät.
Kukaan ei puhu poistamisesta, vaan kohtuullistamisesta.
Kohtuullistaminen, miten? Pieniä halpoja asuntoja ei ole VS asumistuki. Asuntojen vuokrat ei laske asumistukea poistamalla vaan edullisia vuokra-asuntoja rakentamalla. Sosiaalituki on laskettu minimitoimeentulo Suomessa. Sitä leikataan jos ei ota työtä vastaan tms, eli elintapatyöttömiltä yms. Miksi on leipäjonoja? Jonottamisen ilosta? Kuinka moni on valmis leipäjonoon? Miksi palkat on niin pienet, että ne jää minimi toimeentulon alle? Meillä on spurguja jotka elää kaikkien tukien ulkopuolella. Joitakin epäkohtia on, esim. peruspäivärahaa saa vaikka puolison tulot olisi kuinka korkeat. Ennen ei näin ollut ja se oli mielestäni ihan oikeudenmukaista. Oli tietty raja puolison tuloille ennen kuin sai työkkärin rahaa (millä nimellä se nyt olikin). Nyt kummallisesti vanhempien tulot voivat vaikuttaa työmarkkinatukeen. Harkinnanvaraiset sosiaalietuudet voivat olla epäoikeudenmukaisia, paitsi esim. lääkkeiden ja sairaalamaksujen kohdalla.
Niin eli miten niitä kohtuullistettaisiin?
Väärin. Asuntojen vuokraus pitää lopettaa. Vapauttaa infra, niin että sillä ei tehdä voittoa. Asunnottomuus lopettaa rakentamalla riittävästi asuntoja.
Olet väärässä ja minä olen oikeassa.
Kovin nuorta porukkaa täällä uhoamassa, kun eivät muista miten viimeksi kävi kun pääoma otettiin yhteiskunnan omaisuudeksi. Siitäpä vasta soppa syntyi.
Aijaa. Sinä olet sitten varmaan 120 vuotta vanha?
Miksi sellaista päättelet?
Et siis tiedä mitä itse kirjoitat? Dementia?
Tiedän toki mitä kirjoitan. Ihmettelen vain sinun kirjoituksistasi tekemiäni päätelmiä. Miten kummassa saatoit päätyä siihen johtopäätökseen, että minun täytyy olla 120-vuotias? Kyllähän sinun täytyy tietää, että sellaisia ihmisiä ei liiemmin missään ole. Hyvin outo johtopäätös sinulta siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisiltä poistettaisiin tuet kaupungit palaisivat ympäri suomea ja rikollisuus (huumekauppa ja prostituutio) räjähtäisi käsiin. Myös terrorismi ja rasismi lisääntyisivät.
Kukaan ei puhu poistamisesta, vaan kohtuullistamisesta.
Kohtuullistaminen, miten? Pieniä halpoja asuntoja ei ole VS asumistuki. Asuntojen vuokrat ei laske asumistukea poistamalla vaan edullisia vuokra-asuntoja rakentamalla. Sosiaalituki on laskettu minimitoimeentulo Suomessa. Sitä leikataan jos ei ota työtä vastaan tms, eli elintapatyöttömiltä yms. Miksi on leipäjonoja? Jonottamisen ilosta? Kuinka moni on valmis leipäjonoon? Miksi palkat on niin pienet, että ne jää minimi toimeentulon alle? Meillä on spurguja jotka elää kaikkien tukien ulkopuolella. Joitakin epäkohtia on, esim. peruspäivärahaa saa vaikka puolison tulot olisi kuinka korkeat. Ennen ei näin ollut ja se oli mielestäni ihan oikeudenmukaista. Oli tietty raja puolison tuloille ennen kuin sai työkkärin rahaa (millä nimellä se nyt olikin). Nyt kummallisesti vanhempien tulot voivat vaikuttaa työmarkkinatukeen. Harkinnanvaraiset sosiaalietuudet voivat olla epäoikeudenmukaisia, paitsi esim. lääkkeiden ja sairaalamaksujen kohdalla.
Niin eli miten niitä kohtuullistettaisiin?
Väärin. Asuntojen vuokraus pitää lopettaa. Vapauttaa infra, niin että sillä ei tehdä voittoa. Asunnottomuus lopettaa rakentamalla riittävästi asuntoja.
Olet väärässä ja minä olen oikeassa.
Kovin nuorta porukkaa täällä uhoamassa, kun eivät muista miten viimeksi kävi kun pääoma otettiin yhteiskunnan omaisuudeksi. Siitäpä vasta soppa syntyi.
Mitähän se ns. pääoma yksityisillä on? Ette te "omista" sitä maata jalkojenne alla, ette te omista sitä talonrotiskoa, tsägällä omistatte ne ikean huonekalut. Se pääoma mitä joku Nalle "omistaa" on mitä suurimmissa määrin muilta kupattu.
Silti, aina ja kaikkialla, ihmiset haluuvat asua niissä maissa jossa pääoma on yksityisissä käsissä eikä yhteiskunnalla. Kumiveneet eivät seilaa Floridasta Kuubaan vaan päinvastoin. Ihmiset eivät riskeeranneet henkeään paetakseen Länsi-Saksasta Itä-Saksaan vaan sekin meni päinvastoin. Se oli Itä-Saksa, joka ampui kansalaisiaan rajalle, etteivät lähtisi.
Joko nuo ihmiset ovat kaikki tautisen tyhmiä, kun eivät tajua pääoman yhteiskunnallisen omistuksen ihanuutta, tai sitten he tajuavat sen paljon paremmin kuin sinä.
Jep, kyllä ne ihmiset ovat silmissäni suurimmaksi osaksi ns. hyödyllisiä idiootteja. Rahamiesten ihailijoita ja paskantärkeitä wannabepyrkyreitä. Naurettavaa paskaa että niillä pösilöillä olisi minkään sortin edellytyksiä muuhun kuin katkerana vinkua palstoilla muiden tukien takia. Ei sellaisista crab mentality -idiooteista koskaan tule muita kuin ns. eliitin juoksupoikia.
Vierailija kirjoitti:
Kommunismi on muistaakseni vallinnut joskus 1917 jolloin valtion omistuksessa on ollut mainitsemasi asiat.
Hiukan huonosti seuraat keskustelua. Voisit aloittaa kertaamalla mitkä asiaat on mainittu. Vain kaksi toistaiseksi. Ei ole vaikeaa miettiä sen jälkeen miten relevantti tuo 1917 tässä keskustelussa on :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktahan tuo on, että keskustelun taso on hälyyttävän matala. Mutuilua, katteettomia lupauksia, ennustuksia ja ylipäänsä arvioita perustuen omaan, pieneen otantaan.
Ottakaapa silmät käteen ja menkää etsimään tutkimustietoa asiasta, tuista ja hyvinvointivaltiosta niin ymmärrätte miksi tukien taso on nyt jo riittämätön. Fiksut ihmiset ovat miettineet näitä teitä enemmän ja korkeammilla tasoilla kuin mihin te täällä huutelijat koskaan tulette yltämään. Ja näin on juuri oikein.
Toinen tyhjäpostaus sinulta. Kiitos vaan siitäkin.
Sinähän harvinaisen kusipäältä vaikutat. Oikein tuollainen katkera vinkuja jonka olisi hyvä huolehtia ennen kaikkea omista asioistaan ja murehtia vähemmän toisten saamista tuista.
Kiittele sinä vaan rauhassa nollapostauksia. Minä en sellaiseen ryhdy. Koska yhteiskunta maksaa tukia, ovat ne automaattisesti minun asiani, eikö niin? Minun lompakostani ne ovat pois.
Voitko lopettaa tuon rasittavan jankkauksesi? Sinulla ei selvästi riitä rahkeet tämän asian pohtimiseen.
Jos rasitan sinua, voit mennä vapaasti muualle sen sijaan että yrität minua määräillä. Kommunistin elkeet sinulla, turvat vaan tukkoon muilta...
Enpä ole huomannut sinultakaan mitään pohdintaa, joten se siitä.
Tuollainen mitätön rahoituksen opiskelija ei minulle ala hyppimään silmille. Laputa nyt helvettiin pätemästä asioilla jotka ylittävät käsityskykysi.
Älkää ruokkiko trollia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän pitkään töissä käyvillä riittää työtä, jos tulonsiirrota valtiolta poistettaisiin. Ostovoima tippuis niin pahasti, että kauppoja alettais sulkea ja siitä ketjureaktiona sitten moni muukin yritys lopettaisi toimintansa.
Ei kauppoja suljettais, vaan ne ryöstettäis.
Koska metsästys, viljely ja kalastus on säänneltyä täällä Pohjois-Kor.. Suomessa.
Ai kuten kaupat kaikki ryöstetään Virossa? Sitäkö tarkoitat?
Käyt siis virossa ryöstöretkillä?
Ketjussa on joku, jota hätäännyttää että jos Suomessa tukia vähennetään niin täällä rikollisuus räjähtää silmille, kaupungit syttyvät palamaan ja kaupat r
ryöstetään. Ihan kuten Virossa, jossa on pienemmät tuet kuin meillä.Ketjussa on nyt joku tai useampi idiootti jotka autistisesti jankkaavat joko nollapostausta tai viroa. Virossa on pienemmät tuet, Virossa on myös pienemmät elinkustannukset. Huoh. Voisivatko alaikäiset ottaa etäisyyttä ketjun aiheeseen ja palata takaisin sitten kun se oma ajattelu on kypsynyt ja on jotain valideja argumentteja?
Mikä vitun ketjupoliisi sä olet? Ei hyvänen aika. Sinähän niitä nollapostauksia postailet! Eihän sulla ole miyään omaa sanottavaa, kyttäät vain muita!! Idiootti!!!
Vierailija kirjoitti:
Faktahan tuo on, että keskustelun taso on hälyyttävän matala. Mutuilua, katteettomia lupauksia, ennustuksia ja ylipäänsä arvioita perustuen omaan, pieneen otantaan.
Ottakaapa silmät käteen ja menkää etsimään tutkimustietoa asiasta, tuista ja hyvinvointivaltiosta niin ymmärrätte miksi tukien taso on nyt jo riittämätön. Fiksut ihmiset ovat miettineet näitä teitä enemmän ja korkeammilla tasoilla kuin mihin te täällä huutelijat koskaan tulette yltämään. Ja näin on juuri oikein.
No mikäs tässä on ollessa sitten? Eli hyvin ovat asiat täällä? Kumma vaan, kun nämä samat viisaat ovat tukien hyväksikäytön myöntäneet julkisesti, ja nyt aletaan systeemiä muuttaa? Miksi ihmeessä?
Esimerkkitapaus Turun Varissuolta (yleinen menettely):
Naiselta huostaanotettiin lapset, ja hän jäi yksin asumaan 3h+k asuntoon, jossa asui vuosia. Kaikki maksettiin perseen alle. Viina maistui, eikä tainnut tietää missä lapset edes ovat. Auttamisesta huolimatta kaikki sössi menemään, vaikka oli välillä pitkänkin ajan selvin päin.
Kun tukia ilmeisesti vähennettiin, alkoivat lapsetkin jo kiinnostaa.. uusi asunto saunoineen osoitettiin eri lähiöstä tälle herrantertulle, kun halusi uusiin maisemiin, kun ne lapsetkin...ja tätä koko pitkä elämä, ilman mitään "oikeita" ja hyödyllisiä muutoksia kaupungin toimesta.
Eikö todella olisi ollut jo tämän ihmisenkin kannalta viisaampaa asuttaa hänet vaikka johonkin palvelutalomuotoiseen kotiin? Kuinkahan paljon olisi yhteiskunta säästänyt? Tunsin tämän naisen, joka sanoi, että mitä turhia, kun elää ihan hyvin näin ja pätäkkää tulee vielä lisää, kun hän alkaa taas tavata lapsiaan, niin heidän "harrastuksiinkin jo palaa rahaa"...
Ja näitä kivirekiä on paljon, paljon...kunnes koko systeemin kaatavat maahan tunkeutujat, mikä saakin jo aivan käsittämättömät mittasuhteet, mitä sosiaaliturvan hyväksikäyttöön tulee...(Viisaammat tämänkin jo myöntäneet)

Se että verrataan johonkin toiseen maahan missä on erilaiset olot on aika heikko argumentti. Kyllähän joissain maissa ei tosiaan makseta mitään sosiaaliturvaa ja siellä on erilainen turvaverkosto, esim perhe pitää huolta omaisistaan ja lapset asuvat pitempään kotona yms. Kyllähän Suomessakin tietty olisi mahdollista poistaa tuet, mutta se pitäisi tapahtua hitaasti ja ei onnistu tässä sukupolvessa vielä, kun on 600 000 työtöntä ja suuri osa on riippuvainen ilman korvaavaa mahdollisuutta tulla toimeen ilman tukia. Tukien poistaminen tapahtuisi lisääntymisen myötä, uusille perheille ilmotettaisiin että heidän tulee kyetä mahdollisesti huolehtimaan lapsistaan itse ja tukia ei enää maksettaisi.
Ei ole ollenkaan heikko argumentti, kun muistaa miten Virossakin olot ovat muuttuneet viimeisten 30 vuoden aikana. Viro on itse asiassa valtavan hyvä argumentti juuri tässä kohtaa.
Tukien vähentäminen tarkoittaisi, että ihmiset joutuisivat hakemaan töitä. Maahantulijoille menevät työpaikat rupeaisivat kummasti kiinnostamaan suomalaisiakin. Lisäksi näkisimme maastamuuton voimakkaan kasvun, kun ihmisten olisi taas kerran pakko hakea elantoaan kauempaa.
A-studion reportaasi: Viron köyhien talvi

Mitähän vittua saat tuollaisesta lauantaipäivän provoilusta? Onko pikkarit märkinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän pitkään töissä käyvillä riittää työtä, jos tulonsiirrota valtiolta poistettaisiin. Ostovoima tippuis niin pahasti, että kauppoja alettais sulkea ja siitä ketjureaktiona sitten moni muukin yritys lopettaisi toimintansa.
Ei kauppoja suljettais, vaan ne ryöstettäis.
Koska metsästys, viljely ja kalastus on säänneltyä täällä Pohjois-Kor.. Suomessa.
Ai kuten kaupat kaikki ryöstetään Virossa? Sitäkö tarkoitat?
Käyt siis virossa ryöstöretkillä?
Ketjussa on joku, jota hätäännyttää että jos Suomessa tukia vähennetään niin täällä rikollisuus räjähtää silmille, kaupungit syttyvät palamaan ja kaupat ryöstetään. Ihan kuten Virossa, jossa on pienemmät tuet kuin meillä.
Ei se sinua pummia tietenkään hätäännytä. Mutta ihmisillä, jotka tekevät töitä, niin varmasti yhteiskunta rauha on tärkeää, sekä varmasti kaupat ei tykkäisi jo varastelu räjähtäisi käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisiltä poistettaisiin tuet kaupungit palaisivat ympäri suomea ja rikollisuus (huumekauppa ja prostituutio) räjähtäisi käsiin. Myös terrorismi ja rasismi lisääntyisivät.
Kukaan ei puhu poistamisesta, vaan kohtuullistamisesta.
Kohtuullistaminen, miten? Pieniä halpoja asuntoja ei ole VS asumistuki. Asuntojen vuokrat ei laske asumistukea poistamalla vaan edullisia vuokra-asuntoja rakentamalla. Sosiaalituki on laskettu minimitoimeentulo Suomessa. Sitä leikataan jos ei ota työtä vastaan tms, eli elintapatyöttömiltä yms. Miksi on leipäjonoja? Jonottamisen ilosta? Kuinka moni on valmis leipäjonoon? Miksi palkat on niin pienet, että ne jää minimi toimeentulon alle? Meillä on spurguja jotka elää kaikkien tukien ulkopuolella. Joitakin epäkohtia on, esim. peruspäivärahaa saa vaikka puolison tulot olisi kuinka korkeat. Ennen ei näin ollut ja se oli mielestäni ihan oikeudenmukaista. Oli tietty raja puolison tuloille ennen kuin sai työkkärin rahaa (millä nimellä se nyt olikin). Nyt kummallisesti vanhempien tulot voivat vaikuttaa työmarkkinatukeen. Harkinnanvaraiset sosiaalietuudet voivat olla epäoikeudenmukaisia, paitsi esim. lääkkeiden ja sairaalamaksujen kohdalla.
Niin eli miten niitä kohtuullistettaisiin?
Väärin. Asuntojen vuokraus pitää lopettaa. Vapauttaa infra, niin että sillä ei tehdä voittoa. Asunnottomuus lopettaa rakentamalla riittävästi asuntoja.
Olet väärässä ja minä olen oikeassa.
Kovin nuorta porukkaa täällä uhoamassa, kun eivät muista miten viimeksi kävi kun pääoma otettiin yhteiskunnan omaisuudeksi. Siitäpä vasta soppa syntyi.
Mitähän se ns. pääoma yksityisillä on? Ette te "omista" sitä maata jalkojenne alla, ette te omista sitä talonrotiskoa, tsägällä omistatte ne ikean huonekalut. Se pääoma mitä joku Nalle "omistaa" on mitä suurimmissa määrin muilta kupattu.
Silti, aina ja kaikkialla, ihmiset haluuvat asua niissä maissa jossa pääoma on yksityisissä käsissä eikä yhteiskunnalla. Kumiveneet eivät seilaa Floridasta Kuubaan vaan päinvastoin. Ihmiset eivät riskeeranneet henkeään paetakseen Länsi-Saksasta Itä-Saksaan vaan sekin meni päinvastoin. Se oli Itä-Saksa, joka ampui kansalaisiaan rajalle, etteivät lähtisi.
Joko nuo ihmiset ovat kaikki tautisen tyhmiä, kun eivät tajua pääoman yhteiskunnallisen omistuksen ihanuutta, tai sitten he tajuavat sen paljon paremmin kuin sinä.
Jep, kyllä ne ihmiset ovat silmissäni suurimmaksi osaksi ns. hyödyllisiä idiootteja. Rahamiesten ihailijoita ja paskantärkeitä wannabepyrkyreitä. Naurettavaa paskaa että niillä pösilöillä olisi minkään sortin edellytyksiä muuhun kuin katkerana vinkua palstoilla muiden tukien takia. Ei sellaisista crab mentality -idiooteista koskaan tule muita kuin ns. eliitin juoksupoikia.
Hyödyllinen idiootti oli muuten Leninin keksimä termi, jota hän käytti länsimaissa asuvista kommunistiälyköistä. Ihan vaan sivuhuomiona ettei käyttämäsi termin alkuperä pääse unohtumaan.
http://yle.fi/uutiset/lahes_viidennes_virolaisista_elaa_koyhyydessa/642…
Lähes viidennes Virossa asuvista elää köyhyysrajan alapuolella. Vaikeinta on vanhuksilla ja yksinhuoltajilla.
Onneksi edes oikeistohallituksemme ei halua ajaa suomalaisia samanlaiseen tilanteeseen.

Räjähtäisi käsiin kuten Virossa vai?
Vierailija kirjoitti:
http://yle.fi/uutiset/lahes_viidennes_virolaisista_elaa_koyhyydessa/642…
Lähes viidennes Virossa asuvista elää köyhyysrajan alapuolella. Vaikeinta on vanhuksilla ja yksinhuoltajilla.
Onneksi edes oikeistohallituksemme ei halua ajaa suomalaisia samanlaiseen tilanteeseen.
Missä palavat kaupungit? Missä ryöstetyt kaupat? Missä jengit?
Vierailija kirjoitti:
A-studion reportaasi: Viron köyhien talvi
Dokumentti suoraan neuvostoliitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktahan tuo on, että keskustelun taso on hälyyttävän matala. Mutuilua, katteettomia lupauksia, ennustuksia ja ylipäänsä arvioita perustuen omaan, pieneen otantaan.
Ottakaapa silmät käteen ja menkää etsimään tutkimustietoa asiasta, tuista ja hyvinvointivaltiosta niin ymmärrätte miksi tukien taso on nyt jo riittämätön. Fiksut ihmiset ovat miettineet näitä teitä enemmän ja korkeammilla tasoilla kuin mihin te täällä huutelijat koskaan tulette yltämään. Ja näin on juuri oikein.
No mikäs tässä on ollessa sitten? Eli hyvin ovat asiat täällä? Kumma vaan, kun nämä samat viisaat ovat tukien hyväksikäytön myöntäneet julkisesti, ja nyt aletaan systeemiä muuttaa? Miksi ihmeessä?
Esimerkkitapaus Turun Varissuolta (yleinen menettely):
Naiselta huostaanotettiin lapset, ja hän jäi yksin asumaan 3h+k asuntoon, jossa asui vuosia. Kaikki maksettiin perseen alle. Viina maistui, eikä tainnut tietää missä lapset edes ovat. Auttamisesta huolimatta kaikki sössi menemään, vaikka oli välillä pitkänkin ajan selvin päin.
Kun tukia ilmeisesti vähennettiin, alkoivat lapsetkin jo kiinnostaa.. uusi asunto saunoineen osoitettiin eri lähiöstä tälle herrantertulle, kun halusi uusiin maisemiin, kun ne lapsetkin...ja tätä koko pitkä elämä, ilman mitään "oikeita" ja hyödyllisiä muutoksia kaupungin toimesta.
Eikö todella olisi ollut jo tämän ihmisenkin kannalta viisaampaa asuttaa hänet vaikka johonkin palvelutalomuotoiseen kotiin? Kuinkahan paljon olisi yhteiskunta säästänyt? Tunsin tämän naisen, joka sanoi, että mitä turhia, kun elää ihan hyvin näin ja pätäkkää tulee vielä lisää, kun hän alkaa taas tavata lapsiaan, niin heidän "harrastuksiinkin jo palaa rahaa"...
Ja näitä kivirekiä on paljon, paljon...kunnes koko systeemin kaatavat maahan tunkeutujat, mikä saakin jo aivan käsittämättömät mittasuhteet, mitä sosiaaliturvan hyväksikäyttöön tulee...(Viisaammat tämänkin jo myöntäneet)
Mitäs helvetin vittua? Ihan 3h+k ja asia kuuluu sinulle vitun vertaa? Kuvailemasi kaltaiset selkeät tukien hyväksikäyttötapaukset ovat absoluuttinen vähemmistö. Nyt jotain rajaa tuohon sumutukseen ja propagandan luomiseen. Se että joku saa tukia ei tarkoita sitä että se olisi väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän pitkään töissä käyvillä riittää työtä, jos tulonsiirrota valtiolta poistettaisiin. Ostovoima tippuis niin pahasti, että kauppoja alettais sulkea ja siitä ketjureaktiona sitten moni muukin yritys lopettaisi toimintansa.
Ei kauppoja suljettais, vaan ne ryöstettäis.
Koska metsästys, viljely ja kalastus on säänneltyä täällä Pohjois-Kor.. Suomessa.
Ai kuten kaupat kaikki ryöstetään Virossa? Sitäkö tarkoitat?
Se että verrataan johonkin toiseen maahan missä on erilaiset olot on aika heikko argumentti. Kyllähän joissain maissa ei tosiaan makseta mitään sosiaaliturvaa ja siellä on erilainen turvaverkosto, esim perhe pitää huolta omaisistaan ja lapset asuvat pitempään kotona yms. Kyllähän Suomessakin tietty olisi mahdollista poistaa tuet, mutta se pitäisi tapahtua hitaasti ja ei onnistu tässä sukupolvessa vielä, kun on 600 000 työtöntä ja suuri osa on riippuvainen ilman korvaavaa mahdollisuutta tulla toimeen ilman tukia. Tukien poistaminen tapahtuisi lisääntymisen myötä, uusille perheille ilmotettaisiin että heidän tulee kyetä mahdollisesti huolehtimaan lapsistaan itse ja tukia ei enää maksettaisi.
Ei ole ollenkaan heikko argumentti, kun muistaa miten Virossakin olot ovat muuttuneet viimeisten 30 vuoden aikana. Viro on itse asiassa valtavan hyvä argumentti juuri tässä kohtaa.
Tukien vähentäminen tarkoittaisi, että ihmiset joutuisivat hakemaan töitä. Maahantulijoille menevät työpaikat rupeaisivat kummasti kiinnostamaan suomalaisiakin. Lisäksi näkisimme maastamuuton voimakkaan kasvun, kun ihmisten olisi taas kerran pakko hakea elantoaan kauempaa.
Viron asukasluku on huomattavasti pienempi puhutaan vähän reilusta miljoonasta. Työttömien määräkin on huomattavasti pienempi, ongelma ei ole mitenkään verrattavissa suhteissa. Suomessa on kohta työttömiä koko Viron maan asukasluvun verran. Suomen pahin ongelma ei ole holtittomat tuet, vaan holtiton maahanmuutto. Olisin sanonut holtiton lisääntyminen, mutta sehän ei pidä paikkaansa, kantasuomalaiset lisääntyvät erittäin vähän, mutta tänne tuodaan niin paljon porukkaa muualta että väki ja ylläpidettävät sen kuin kasvavat kasvamistaan. Pitää pistää stoppi sille lisääntymiselle ja sille miten paljon tänne tulee ihmisiä muualta, pitää saada ruokittavat suut siihen määriin mitä on vara ruokkia, ei voida puhua että nyt lopetetaan ruokkiminen kun on otettu liikaa porukkaa mitä ei voida ylläpitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisiltä poistettaisiin tuet kaupungit palaisivat ympäri suomea ja rikollisuus (huumekauppa ja prostituutio) räjähtäisi käsiin. Myös terrorismi ja rasismi lisääntyisivät.
Kukaan ei puhu poistamisesta, vaan kohtuullistamisesta.
Kohtuullistaminen, miten? Pieniä halpoja asuntoja ei ole VS asumistuki. Asuntojen vuokrat ei laske asumistukea poistamalla vaan edullisia vuokra-asuntoja rakentamalla. Sosiaalituki on laskettu minimitoimeentulo Suomessa. Sitä leikataan jos ei ota työtä vastaan tms, eli elintapatyöttömiltä yms. Miksi on leipäjonoja? Jonottamisen ilosta? Kuinka moni on valmis leipäjonoon? Miksi palkat on niin pienet, että ne jää minimi toimeentulon alle? Meillä on spurguja jotka elää kaikkien tukien ulkopuolella. Joitakin epäkohtia on, esim. peruspäivärahaa saa vaikka puolison tulot olisi kuinka korkeat. Ennen ei näin ollut ja se oli mielestäni ihan oikeudenmukaista. Oli tietty raja puolison tuloille ennen kuin sai työkkärin rahaa (millä nimellä se nyt olikin). Nyt kummallisesti vanhempien tulot voivat vaikuttaa työmarkkinatukeen. Harkinnanvaraiset sosiaalietuudet voivat olla epäoikeudenmukaisia, paitsi esim. lääkkeiden ja sairaalamaksujen kohdalla.
Niin eli miten niitä kohtuullistettaisiin?
Väärin. Asuntojen vuokraus pitää lopettaa. Vapauttaa infra, niin että sillä ei tehdä voittoa. Asunnottomuus lopettaa rakentamalla riittävästi asuntoja.
Olet väärässä ja minä olen oikeassa.
Kovin nuorta porukkaa täällä uhoamassa, kun eivät muista miten viimeksi kävi kun pääoma otettiin yhteiskunnan omaisuudeksi. Siitäpä vasta soppa syntyi.
Mitähän se ns. pääoma yksityisillä on? Ette te "omista" sitä maata jalkojenne alla, ette te omista sitä talonrotiskoa, tsägällä omistatte ne ikean huonekalut. Se pääoma mitä joku Nalle "omistaa" on mitä suurimmissa määrin muilta kupattu.
Silti, aina ja kaikkialla, ihmiset haluuvat asua niissä maissa jossa pääoma on yksityisissä käsissä eikä yhteiskunnalla. Kumiveneet eivät seilaa Floridasta Kuubaan vaan päinvastoin. Ihmiset eivät riskeeranneet henkeään paetakseen Länsi-Saksasta Itä-Saksaan vaan sekin meni päinvastoin. Se oli Itä-Saksa, joka ampui kansalaisiaan rajalle, etteivät lähtisi.
Joko nuo ihmiset ovat kaikki tautisen tyhmiä, kun eivät tajua pääoman yhteiskunnallisen omistuksen ihanuutta, tai sitten he tajuavat sen paljon paremmin kuin sinä.
Jep, kyllä ne ihmiset ovat silmissäni suurimmaksi osaksi ns. hyödyllisiä idiootteja. Rahamiesten ihailijoita ja paskantärkeitä wannabepyrkyreitä. Naurettavaa paskaa että niillä pösilöillä olisi minkään sortin edellytyksiä muuhun kuin katkerana vinkua palstoilla muiden tukien takia. Ei sellaisista crab mentality -idiooteista koskaan tule muita kuin ns. eliitin juoksupoikia.
Hyödyllinen idiootti oli muuten Leninin keksimä termi, jota hän käytti länsimaissa asuvista kommunistiälyköistä. Ihan vaan sivuhuomiona ettei käyttämäsi termin alkuperä pääse unohtumaan.
Juu, no en ole kommareihin niin tarkasti tutustunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän pitkään töissä käyvillä riittää työtä, jos tulonsiirrota valtiolta poistettaisiin. Ostovoima tippuis niin pahasti, että kauppoja alettais sulkea ja siitä ketjureaktiona sitten moni muukin yritys lopettaisi toimintansa.
Ei kauppoja suljettais, vaan ne ryöstettäis.
Koska metsästys, viljely ja kalastus on säänneltyä täällä Pohjois-Kor.. Suomessa.
Ai kuten kaupat kaikki ryöstetään Virossa? Sitäkö tarkoitat?
Se että verrataan johonkin toiseen maahan missä on erilaiset olot on aika heikko argumentti. Kyllähän joissain maissa ei tosiaan makseta mitään sosiaaliturvaa ja siellä on erilainen turvaverkosto, esim perhe pitää huolta omaisistaan ja lapset asuvat pitempään kotona yms. Kyllähän Suomessakin tietty olisi mahdollista poistaa tuet, mutta se pitäisi tapahtua hitaasti ja ei onnistu tässä sukupolvessa vielä, kun on 600 000 työtöntä ja suuri osa on riippuvainen ilman korvaavaa mahdollisuutta tulla toimeen ilman tukia. Tukien poistaminen tapahtuisi lisääntymisen myötä, uusille perheille ilmotettaisiin että heidän tulee kyetä mahdollisesti huolehtimaan lapsistaan itse ja tukia ei enää maksettaisi.
Juuri näin. Jos meinaa poistaa tuet, niin saa ensin maksaa maksamani verot takaisin. 20 vuotta x 10 000 = 200 000 +inflaatio, laitetaan nyt vaikka 300 000 tilille maksettuja veroja.
Kyllä niillä pärjää, kun sen jälkeen metsästän missä huvittaa, kalastan missä huvittaa, viljelen missä huvittaa, puita haen metsästä silloin kun huvittaa taloni lämmitykseen.
Joskushan lukijoilta vaaditaan omaa älyäkin.