Millaista on lievä väkivalta, jonka vielä hyväksyisit, parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on oikein kunnollinen mies. Sellainen joka kantaa vastuunsa perheestä ja kotitöistä. Vuosia sitten oikein pitkään kestäneen riitaisan vaiheen jälkeen miehellä keitti riitatilanteessa niin pahasti yli, että hän uhkasi vetää minua turpiin. Mies lähti tulemaan, tuli ihan iholle kiinni ja oli aivan raivoissaan. Minä kiljuin, että nyt jos lyö, tulee ensin poliisi ja sitten avioero. Mies ei lyönyt. Mitä tästä seurasi? Puolentoista vuoden pariterapia. Paljon keskustelua. Aivan hilkulla avioero. Aika nihkeää pitkään parisuhteessa. Mutta: mies ei ole tuon jälkeen uhkaillut kertaakaan. Ei juurikaan edes korottanut ääntä. Meillä asian pitkällinen käsittely auttoi. Olen myös antanut tapahtuneen miehelle anteeksi, hän on aidosti katunut tekoaan.

AP, kipinkapin terapiaan. Mies mukaan.

Hienosti sivuutit roolisi tuossa tilanteessa. Kenties mies yksin riiteli? Pohtiko mies kertaakaan, että jos vielä nalkutat niin tulee eropaperit postissa?

nro 100, kommenttisi kuulostaa tutulta, mutta en ole noin pitkällä ja ehkä ei ikinä menekään pahemmaksi.

Aloin miettiä rajoja nyt, kun tosiaan ainoa asia mitä pelkään on se, etten tunnista rajoja enää. Toinen mitä pelkään on myös se, että en pystyisi eroamaan, jos suhde oikeasti muuttuisi väkivaltaiseksi. Tunnen jo olevani riippuvainen miehestä henkisesti, olen todella koukussa. Tuntuu vaikealta ajatukselta erota, vaikka oikeasti alkaisi olla väkivaltaa.

Kiitos kommenteista, olen saanut niistä ajattelemisen aihetta. Silti yhä tuntuu, että tapahtuneet näyttävät näin irrallisiksi kirjoitettuna erilaiselta kuin miltä ne tuntuvat elävässä elämässä. On hyvä kuitenkin saada ulkopiolista näkökulmaa. Tunnistan sen, että minäkin ilmeisesti häpeän, koska en ole kertonut noista kiinnipitämisistä ja tökkimisistä kenellekään. Jos syvällä sisimmässä tuntisin, että olivat ihan mitättömiä juttuja, niin niistä voisi vaikka rupatella avoimesti sukulaisten kahvikekkereillä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on oikein kunnollinen mies. Sellainen joka kantaa vastuunsa perheestä ja kotitöistä. Vuosia sitten oikein pitkään kestäneen riitaisan vaiheen jälkeen miehellä keitti riitatilanteessa niin pahasti yli, että hän uhkasi vetää minua turpiin. Mies lähti tulemaan, tuli ihan iholle kiinni ja oli aivan raivoissaan. Minä kiljuin, että nyt jos lyö, tulee ensin poliisi ja sitten avioero. Mies ei lyönyt. Mitä tästä seurasi? Puolentoista vuoden pariterapia. Paljon keskustelua. Aivan hilkulla avioero. Aika nihkeää pitkään parisuhteessa. Mutta: mies ei ole tuon jälkeen uhkaillut kertaakaan. Ei juurikaan edes korottanut ääntä. Meillä asian pitkällinen käsittely auttoi. Olen myös antanut tapahtuneen miehelle anteeksi, hän on aidosti katunut tekoaan.

AP, kipinkapin terapiaan. Mies mukaan.

Hienosti sivuutit roolisi tuossa tilanteessa. Kenties mies yksin riiteli? Pohtiko mies kertaakaan, että jos vielä nalkutat niin tulee eropaperit postissa?

Joo olin rasittava ja pitkään oltiin riidelty samasta asiasta. Yhtä lailla sitä avioeroa pohti mieskin. Väkivallalla ei vaan ratkaista mitään, ei edes kummankaan rasittavia tapoja. Tuon prosessin jälkeen se on molemmille kirkkaasti selvää. Nyttemmin ollaan pitkään jo oltu onnellisia, onneksi jaksettiin n hankalat vaiheet liitossa.

Vierailija kirjoitti:

Riiia kirjoitti:

Mä en hyväksyisi mitään ulkonäön haukkumista tai huorittelua. Mut joku käsistä pitäminen on ihan ok, en siihen kuole 😂

Ämmä saa olla ruma kuin riihipiru ja hypätä yhtenään vieraissa, vaan sitä ei saa sanoa ääneen? Käsistä saa kuitenkin pitää kiinni sellaisessakin tilanteessa, että myöhäsyy bussista ja tärkeästä tapaamisesta, vaikka työhaastattelusta?

Kuoletko sinä sitten ulkonäön haukkumiseen? Harvemmin haukkuminen etenee tapoksi, jos itsemurhaa ei lasketa.

What? Mitä oletuksia? Ensinnäkin tiedän pareja joissa mies suutuksissaan haukkuu naistaan huoraksi ja läskiksi, vaikkei nainen ole kumpaakaan. Ja jos olisi lihava niin varmasti näkisi sen peilistä. Ulkonäön haukkuminen on todella lapsellista ja varmasti muistaisin ne sanat aina.

Käsistä kiinni pitäminen on usein ihan kunnollisen riidan yhteydessä, eikä me tosiaan riidellä usein, varsinkaan tilanteessa ennen työhaastattelua tms.

En vaan koe sitä mitenkään ahdistava. Useimmiten koko riita loppuu siihen.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on todella rauhallinen yleensä, ja juurikin keskustelee tunteistaan ja puhutaan paljon. Hän nimenomaan syvästi halveksii miehiä, jotka harrastavat parisuhteessa väkivaltaa! Ei koskaan huuda tai hauku, ei käytä alkoholia tms. Toisaalta esim puuttuu jonkin verran ulkonäkööni kriittisessä mielessä. On kuitenkin rakastava kaikkia ns heikloja kohtaan. Pysähtyy auttamaan vahingoittuneita eläimiä luonnossa jne on tosi hyvä ihminen.

En jotenkin pysty samaistumaan tuohon täällä maalattuun kuvaan väkivaltaisesta miehestä. Outoa siksi, että jouduin asiaa edes pohtimaan. Ehkä sekin on kuitenkin tyypillistä, eihän kukaan jäisi suhtee

seen ns hirviön kanssa. Minulla on sekin tyypillinen asenne nyt, että -tuskin se voi enää toistua koskaan ja -jos se oikeasti alkaisi toistua ja muuttua oikeaksi väkivallaksi, niin eroaisin sitten.

Alan ymmärtää tällaista ongelmaa ja siinä tilanteessa olevia paremmin, aikaisemmin olin ihan "nollatoleranssi"-linhalla.

ap

Ap, sinulla on se ajatusvirhe, että ajattelet vaihtoehtojen olevan joko sietää ja jatkaa muuten hyväksi kokemassasi parisuhteessa tai olla lähteä. Kokemasi ovat olleet väkivaltaa. Tee seuraava ajatuskoe: voisiko miehesi tehdä noin työpaikallaan alaiselleen? Tai opettaja oppilaalle? Miksi nämä olisivat väkivaltaa, jolla on seurakset, mutta tuo teidän kotinne sisällä tapahtuva ei olisi?

Vaihtoehtoja on. Olet alkanut pohtimaan tilannetta. Mistä oikein on kyse? Tyypillisestä fyysisen väkivallan alkamisesta avioliiton myötä. Huolestuttavaa on myös, että mies ei muista, silloin hän on ollut eräänlaisessa minipsykoosissa tapahtuman aikaan. Jokainen väkivaltatilanne aiheuttaa miehelle uuden dissosiaation, lisää todellisuuden pilkkomista ja näin syntyy yhä enemmän alttiutta väkivaltaisuuteen, sen "pimenemisen" aiheuttaa yhä useampi triggeri, se voi olla vaikka pelko sinun silmissäsi tai mielleyhtymä, väärä ele tai joki muu kokemus.

Hyvä uutinen on, että jos nyt reippaasti lähdette käsittelemään tätä, niin väkivalta voidaan saada nopeasti vähenemään. Ilman ulkopuolista apua tilanteen koheneminen on epätodennäköistä. Jotkut pelastaa Jeesus ja toiset ikääntyminen. Apua voitte hakea esimerkiksi Turvakotien avopalveluista, Jussi-toiminnasta tai muusta kriisikeskuksesta, jossa osataan tehdä väkivaltatyötä. Nämä ovat anonyymeja ja yleensä ilmaisia palveluja. Myös jotkut yksityiset psykoterapeutit voivat osata auttaa. Tämä on paras vakuutus teidän tulevaisuutta varten. Apua hakiessa kukaan ei ryhdy syyttämään miestä väkivaltaiseksi kusipääksi, ei tuomita, vaan koitetaan auttaa eteenpäin. Itse voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Naisten Linjaan, joka on tarkoitettu väkivaltaa kokeneille naisille. Saisit vielä rauhassa käsitellä tätä tapahtumaa.

Pahinta, mitä voit nyt tehdä, on vaieta. Että et kerro luotettavalle ystävälle, ette keskenänne enää puhu ja vaan tsempaatte. Se isku on sitten kova, kun seuraava kerta tulee - oli se sitten lievää tai vakavaa. Luottamus menee.

Ps. anonyymit aputahot tarkoittavat sitä, että asiat eivät mene rikostutkintaan, kun henkilötietoja ei tarvitse antaa.

En hyväksy mitään toimintaa, jonka tarkoitus on satuttaa minua. En fyysistä tai henkistä. Tiedän, että olen tiukka sillä tosiaan edes riidan aikana minulle ei voi laukoa mitään loukkaavaa, enkä niin tee itsekään. Riidellään toisinaan, mutta hienosti mies osaa pysyä asiassa ja käsittelee ainoastaan toimintaani, ei persoonaani. Välillä saatetaan leikkimielellä töniä, tarttua käsistä tai muuten nujuta, mutta sen tarkoitus on naurattaa (ja joskus kiihottaa), ei satuttaa.

Monesti ne miehet, jotka eniten korostavat etteivät hyväksy parisuhdeväkivaltaa, ovat niitä joilla sitten "pimenee" toisinaan. Muiden ei tarvitse korostaa itsestäänselvää asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Riiia kirjoitti:

Mä en hyväksyisi mitään ulkonäön haukkumista tai huorittelua. Mut joku käsistä pitäminen on ihan ok, en siihen kuole 😂

Ämmä saa olla ruma kuin riihipiru ja hypätä yhtenään vieraissa, vaan sitä ei saa sanoa ääneen? Käsistä saa kuitenkin pitää kiinni sellaisessakin tilanteessa, että myöhäsyy bussista ja tärkeästä tapaamisesta, vaikka työhaastattelusta?

Kuoletko sinä sitten ulkonäön haukkumiseen? Harvemmin haukkuminen etenee tapoksi, jos itsemurhaa ei lasketa.

Omituinen vastaus.Jos mies on sitä mieltä että nainen on ruma ja vielä huorakin,muuttuvatko nämä asiat ääneen sanomalla? Tai miksi mies ylipäätään olisi sellaisen "ämmän" kanssa?

Ja mitä tulee käsistä pitelemiseen,tässä puhuttiin lähisuhdeväkivallasta,joten liittyisiköhän se kiinnipitely vaikka riitatilanteeseen,tai niin kuin ap:n tapauksessa,jonkinlaiseen kumppanin "nuhteluun",sellaisissa tilanteissa luultavasti muutenkin myöhästyy menoistaan vaikka ei fyysisesti kiinni pitäisikään.

Haukkuminen on henkistä väkivaltaa,käsiksi käyminen fyysistä.Jotkut hyväksyvät toisen,jotkut molemmat,jotkut eivät kumpaakaan.Jännä kun jonkun täytyy aina alkaa nussia pilkkua muuten hyvissä ketjuissa.

Tuo kommentti,jossa sanottiin että vaihtoehdot eivät ole a)jatka suhdetta ja hyväksy väkivalta tai b)älä hyväksy väkivaltaa vaan voi valita myös c)jatka suhdetta,mutta älä hyväksy väkivaltaa,hankkikaa apua,oli viisasta tekstiä.Aika karu ajatus tosiaan,että jos suhde toimii mutta siinä on yksi -vaikkakin tärkeä - asia joka ei toimi,niin heti pitää heittää koko suhde menemään.Ei ihme,että nykyään erotaan niin helposti,jos ei olla valmiita yhtään näkemään vaivaa.Tietysti,jos se väkivaltainen osapuoli ei itse näe ongelmaa tai halua siihen apua,ei auta muu kuin eroaminen,sen ei kuitenkaan tarvitse olla ykkösvaihtoehto.

Itse ajattelisin, että jos kerran (tai muutaman) tekisi jotain, jota puoliso katuu ja ymmärtää tehneensä väärin, ymmärtäisin johtuvan vain esim. väsymyksestä, pinnan palamisesta tms. Mutta jos olisi jatkuvaa, pahenisi aina tai puoliso ei ymmärrä tehneensä väärin, sellaista en kyllä katsoisi pitempään. Mutta jokainen tuntee omalla tavallaan, eikä ole väärin erota jo ensimmäisen vääriin, jos pelkää tai kokee olonsa vähääkään uhatuksi. Oman kodin tulisi olla turvallinen paikka aina, niin aikuisille kuin lapsillekin. Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa en kyllä katsoisi hetkeäkään, sillä omat vanhempani "kasvattivat" kurittamalla. Sellaista en vain hyväksyisi, lapsi ei osaa itse määrittää rajojaan, mitä hyväksyy, joten siinä suhteessa tulisi olla ehdoton nollatoleranssi!

Jos mies ei suostu nyt mihinkään terapiaan ongelman hoitamiseksi, niin tilanne tulee jatkumaan ja pahenemaan. Samalla sinun sietokykysi väkivaltaa kohtaan kasvaa samaa vauhtia kuin itsetunto vähenee. Pian mitkään väkivaltakohtaukset eivät tunnu  kovin pahalta, haet syytä niihin itsestäsi, vaikka syy on aina ja VAIN ainoastaan lyöjässä. Ota huomioon myös että kun miehelläsi pimahtaa ja hän käy käsiksi sinuun, voit vahingossa kaatua ja satuttaa itsesi tosi pahastikin. Väkivalta on aina mustavalkoinen asia, se ei ole harmaata aluetta jossa voisi sanoa, että toisaalta on huono asia että mies lyö, mutta toisaalta on siinä jotain hyvääkin!

Kävin eilen keskustelua miehen kanssa, että mikä saa hänet suuttumaan niin pahasti kuin silloin. Kuulemma se, "jos tahallani änkyröin". Eli selkeä valta- ja kontrollikysymys näköjään. Olen nyt jotenkin fiksoitunut tähän käsiksi käymiseen, kun en tiedä oliko se ainoa kerta vai toistuuko.

Joten olen nyt jo muutaman tunnin ajan tahallani jättänyt tekemättä sitä hänestä tärkeää asiaa tänään, eli en ole vastannut puhelimeen, kun hän on päivän aikana soittanut. Toisaalta ihmettelen, onko tässä järkeä suututtaa tahallaan ja pilata vähintään loppuiltaa ja ehkä paria seuraavaa päivää miehen mökötyksellä, joka sieltä vähintään tulee, toisaalta haluan nähdä toistuuko tuo, että käy käsiksi. Onko tämä ihan hullua? Varmaan on.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kävin eilen keskustelua miehen kanssa, että mikä saa hänet suuttumaan niin pahasti kuin silloin. Kuulemma se, "jos tahallani änkyröin". Eli selkeä valta- ja kontrollikysymys näköjään. Olen nyt jotenkin fiksoitunut tähän käsiksi käymiseen, kun en tiedä oliko se ainoa kerta vai toistuuko.

Joten olen nyt jo muutaman tunnin ajan tahallani jättänyt tekemättä sitä hänestä tärkeää asiaa tänään, eli en ole vastannut puhelimeen, kun hän on päivän aikana soittanut. Toisaalta ihmettelen, onko tässä järkeä suututtaa tahallaan ja pilata vähintään loppuiltaa ja ehkä paria seuraavaa päivää miehen mökötyksellä, joka sieltä vähintään tulee, toisaalta haluan nähdä toistuuko tuo, että käy käsiksi. Onko tämä ihan hullua? Varmaan on.

ap

No tavallaan ymmärrän,että "änkyröimällä" testaat miehen reaktiota,mutta eihän tuo tervettä ole.Mitä jos mies suuttuu enemmän kuin viimeksi ja käy kovakouraisemmin käsiksi? Aiotko odottaa että sinulta lyödään hampaat kurkkuun,ennen kuin uskot että suhteessasi käytetään väkivaltaa(sekä henkistä että fyysistä). Omapa on suhteesi,mutta itselleni olisi ihan pätevä syy lähteä "toimivasta" suhteesta siksi,että mies on ihan joku muu kuin luulin(valtaa käyttävä kontrollifriikki).

No en kyllä hyväksyis minkäänlaista fyysistä kontaktia satuttamis- tai halventamismielessä. Kyllä minullakin voi riidan aikana volyymi nousta, jos tuntuu, ettei sanomiseni mene perille, mutta nimittelyä ja törkeyksiä en harrasta, enkä sietäisi puolisoltakaan. Väkivaltaa en katselisi hetkeäkään. Vaikka olisi kuinka suuttunut, niin minulle on käsittämätöntä, että sitä mukamas rakastamaansa ihmistä haluaisi satuttaa tai halventaa. Se EI ole rakkautta! Pitää tosiaan mennä vintti pimeäksi, että noin tekee, tai sitten ei rakasta ollenkaan. Molemmat vaihtoehdot on yhtä huonoja suhteen jatkumisen kannalta.

Mulle voi antaa piiskaa millon vaan!

Vierailija kirjoitti:

Kävin eilen keskustelua miehen kanssa, että mikä saa hänet suuttumaan niin pahasti kuin silloin. Kuulemma se, "jos tahallani änkyröin". Eli selkeä valta- ja kontrollikysymys näköjään. Olen nyt jotenkin fiksoitunut tähän käsiksi käymiseen, kun en tiedä oliko se ainoa kerta vai toistuuko.

Joten olen nyt jo muutaman tunnin ajan tahallani jättänyt tekemättä sitä hänestä tärkeää asiaa tänään, eli en ole vastannut puhelimeen, kun hän on päivän aikana soittanut. Toisaalta ihmettelen, onko tässä järkeä suututtaa tahallaan ja pilata vähintään loppuiltaa ja ehkä paria seuraavaa päivää miehen mökötyksellä, joka sieltä vähintään tulee, toisaalta haluan nähdä toistuuko tuo, että käy käsiksi. Onko tämä ihan hullua? Varmaan on.

ap

Sun suhde kuulostaa ihan pimeältä. Miksi se puhelimeen vastaaminen on miehellesi niin tärkeää? Onko hän mustasukkainen ja kyttää sinun tekemisiäsi vai mitä? Kuulostaa tosi kontrolloivalta tyypiltä. En katselis tuollaista hetkeäkään.

Noh, tuli kotiin erittäin vihaisena. Ei käynyt käsiksi, mutta vittuili. Kysyin mitä etoa viime kertaan ja kuulemma se, että osasi odottaa tätä ja oli ehtinyt asennoitua kolo päivän, muuten olisi kuulemma voinut toimia samoin kuin viimeksi.

Kuulemma se loukkaa häntä, että en vastannut puhelimeen, mutta en vieläkään ymmärrä. Kyllä kyse on jostain vallasta ja kontrolloinnista.

Kysyin, onko hän pahoillaan siitä, että tarttui viimeksi kiinni. Kuulemma ei ole, ei ole tarvetta anteeksipyyntöön. Eikä kuulemma edes tarttunut kovin kovaa. Kysyin säikähtikö itse sitä se, että "pimahti". Kuulemma ei oikeadti kunnolla pimahtnut vaan tiesi ihan mitä teki. Kuulemma ei tarvitse pelätä, että hän pahoinpitelusi minua ikinä.Ei osaa sanoa, mikä asia mahdollisesti jatkossa saa suuttumaan yhtä paljon, sen kuulemma näkee sitten. Ei ole osoittanut katumusta tms vaan ollut pikemminkin koko illan hieman uhitteleva, mm. arvostellut ulkonäköäni kaksi kertaa jo parin tunnin sisään.

Aion jatkaa keskustelua myöhemmin, mutta on tuossa miettimistä. Minusta vähättely ja katumattomuus eli tuon viimeisen kappaleen kuvaus on ehkä huolestuttavinta.

ap

Eli hänen mielestään ansaitsit väkivaltaa, koska ei halua edes pyytää anteeksi. Minä vaatisin miestä menemään terapiaan, tuosta kontrolloinnista ja väkivaltataipumuksesta pitää päästä eroon, muuten se vaan pahenee.

Keskusteltiin ja mies onnistui vakuuttamaan minut siitä, että minäkin suuttuisin, jos hän kylmästi ei haluaisi kuunnella, jos minulla on asiaa. Eli syyllisti. Olin pahoillani. Sitten uhriutui, että nyt varmaan pidän häntä mielenvikaisena himomurhaajana. Vakuutin, että en pidä. Sitten hän pani mua ja pyysi silittämään uneen.

Käsitän, että meni jotenkin pieleen, mutta oli todella vaikea perustella asiapohjaisesti näkökulmaani, pointtini ikäänkuin vedittyivät keskustelussa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kävin eilen keskustelua miehen kanssa, että mikä saa hänet suuttumaan niin pahasti kuin silloin. Kuulemma se, "jos tahallani änkyröin". Eli selkeä valta- ja kontrollikysymys näköjään. Olen nyt jotenkin fiksoitunut tähän käsiksi käymiseen, kun en tiedä oliko se ainoa kerta vai toistuuko.

Joten olen nyt jo muutaman tunnin ajan tahallani jättänyt tekemättä sitä hänestä tärkeää asiaa tänään, eli en ole vastannut puhelimeen, kun hän on päivän aikana soittanut. Toisaalta ihmettelen, onko tässä järkeä suututtaa tahallaan ja pilata vähintään loppuiltaa ja ehkä paria seuraavaa päivää miehen mökötyksellä, joka sieltä vähintään tulee, toisaalta haluan nähdä toistuuko tuo, että käy käsiksi. Onko tämä ihan hullua? Varmaan on.

ap

Hyvä tavaton, etkö sinä älyä mistä tässä on kyse?! Lue uudestaan omat kirjoituksesi oikein ajatuksen kanssa. Olen lihavoinut niistä olennaista.

 Tuossa sinä katsot miehen suuttumisen omaksi syyksi, eli tahallasi ... Ei hyvä nainen, ajattele nyt tätä asiaa vaikka niin, että tämä tapahtuisi jollekin muulle, vaikka tyttärellesi tai äidillesi.

Ole nyt aivan rehellinen itsellesi ja kerro, millä keinolla sinä voit estää tulevat käsiksi käymiset. Niin, muuttumalla erilaiseksi, toimimalla niin kuin mies vaatii, vastaamalla päivällä puheluihin ...

Huomaatko itse, että puhelut päivällä ovat sinun toimintasi kontrollointia? Ei riitä tekstari tai muu viesti, johon voit vastata kun ehdit, vaan sinun pitää nimenomaan PUHUA miehen kanssa, jotta ... niin, miksi?

Minä niin toivon, että tämä olisi provo! Tarina kun etenee hyvän provon tapaan ja odotamme jatkoa.

Pelkään kuitenkin , että ei ole. Onneksi sentään huomaat itsekin, että "meni jotenkin pieleen". Näin ulkopuolisena voimme valaista, että mietipä ihan tarkkaan, kumpi teistä tekikään väärin ja kumpi teistä on se, jonka näin sivullisen mielestä pitäisi pyytää anteeksi.