Millaista on lievä väkivalta, jonka vielä hyväksyisit, parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä raja menee siinä, että oikeasti pelkää.

Se, että nainen "pelkää" miestä tai naiset yleisesti pelkäävät "puskissa lymyäviä raiskaajia", ei kerro miesten pahuudesta kollektiivisesti vaan siitä että naisilla ei ole testosteronia lisäämissä rohkeutta. Yrittäkää nyt saatana miesvihassanne ymmärtää, että pelko on teidä oma ominaisuus ja heikkous, ei miesten syytä.

Oho,päästiin sivulle 5 ennen kuin miesvihajankkaaja löysi ketjun :D 

Kummallinen logiikka sinulla.Naiset pelkäävät puskaraiskauksia,joita siis näkee päivittäin uutisissa,eli on ihan aiheellinen pelko,"miesviha"kiihkoilijan mielestä se tarkoittaa että naiset pitävät miehiä pahoina? :O

Ovathan ne raiskaajamiehet pahoja,vaikka koko miessukupuoli ei olisi.Ja jos parisuhteessa esimerkiksi riidan aikana toinen käyttäytyy uhkaavasti,niin että toista pelottaa,on ihan tervettä vetää lähisuhdeväkivallan raja siihen eikä odottaa että väkivallasta tulee fyysistä.Tämäkään ei liity mitenkään miesvihaan,joka on olemassa vain pääsi sisällä.

Kerrotko miksi miehet eivät pelosta täristen horkkaa kadulla ja lenkkipoluilla vaikka MIEHET KOHTAVAT väkivaltaa naisia enemmän? Ottakaa nyt saatana joskus vastuu omista teoista tai edes tunteistanne.

Niin että jos nainen pelkää väkivaltaista miestä,naisessa on jotakin vikaa?

Ei kukaan sanonut,että naiset pelosta täristen kulkevat kaduilla.Tässä ketjussa on puhuttu siitä,miten pahaksi väkivalta suhteessa "saa" mennä,jonkun mielestä jo se että joutuu pelkääämään väkivaltaa jossakin tilanteessa,jossa väkivalta on todennäköistä,on syy lähteä suhteesta.Edelleenkään kaikki naiset eivät pelkää kaikkia miehiä tai kadulla kulkemista muualla kuin Miesvihaharhamaailmassa.

Missä vaiheessa se puskassa olematon mies on väkivaltainen vaikka naiset sitä pelkäävät? Jos mies sormella tökkäsee naista tai pitää käsistä kiinni riidan aikana riehuvaa naista niin heti on väkivaltaa?

Henkinen väkivalta on yhtä pahaa kuin fyysinen, miettikää miten vähän suhteita ylipäätään olisi jos miehet jättäisivät naisensa ensimmäisestä nalkutusesta tai pihtaamisesta.

Ei tökkäissyt, vaan tökki. Ei riidan aikana, vaan yllättäen, nainen ei riidellyt, ei riehunut, eikä "tarvinnut" kiinni pitämistä. Paljastui, ettei nainen ollut tehnyt jotain yleisesti ottaen vähäpätöistä, mutta jonkun oikun vuoksi miehelle tärkeää asiaa, jonka mies halusi kontrolloida tehdyksi. Lue aloitus uusiksi.

Aloituksesta sivuten: henkisessä väkivallassa nyt on hieman aste-eroja. Roskapussista huomauttaminen on hieman eri asia kuin esimerkiksi ruma nimittely, lyttäävä kritiikki tai väkivallalla uhkaaminen. Jos olet näihin jälkimmäisiin syyllistynyt, ei haluttomuuskaan ole henkistä väkivaltaa, vaan ymmärrettävä reaktio henkiseen väkivaltaan.

Mököttäminen eli mykkäkoulu riitojen jälkeen on koetellut rajoja. Paljon sen vaikutuksista suhteeseen oon joutunut selventämään ja sellainen puolison vaikeneminen onkin vähentynyt. Kai sen jotenkin olen hyväksynyt, kun en kerran ole poiskaan muuttanut. Fyysisestä väkivallasta ei kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttaminen on väkivaltaa myös. Omalla kohdallani suhteissani nalkuttamista ja fyysistä väkivaltaa ovat kyllä harrastaneet naiset. No nykyään ei tarvitse enää "pelätä" fyysistä väkivaltaa mutta jatkuvaa henkistä kylläkin. Itse asiassa henkinen tuntuu pahemmalle kuin satunnaiset fyysiset kiukuttelut joista olen joutunut kärsimään.

Oletko ollut monenkin miehen kanssa suhteissa, kun haluat korostaa, että miehet eivät tätä kokemustesi mukaan harrasta?

Hyvä kysymys.

Vastaus on selvä, jos tapaa uuden miehen. Mutta mitä tehdä, kun on jo naimisissa?

Minun ex harrasti henkistä väkivaltaa syyllistämällä ja manipuloimalla. Ei mennyt 20 vuoden aikana pahemmaksi, vaan pysyi samana. Olisiko pitänyt erota sen vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.
Vastaus on selvä, jos tapaa uuden miehen. Mutta mitä tehdä, kun on jo naimisissa?

Minun ex harrasti henkistä väkivaltaa syyllistämällä ja manipuloimalla. Ei mennyt 20 vuoden aikana pahemmaksi, vaan pysyi samana. Olisiko pitänyt erota sen vuoksi?

Riippuu siitä, miten sietämätön tilanne on. Jos sen todella kokee väkivaltana, joka kohtuuttomasti vie voimia ja aiheuttaa ongelmia, ihan hyvä syy se olisi erota.

Se tiukka kiinnipito muuttuu helposti ravisteluksi tai nyrkillä mottaamiseksi. Haluatko todella odottaa, että tilanne kärjistyy siihen, että ole pian eri-ikäisillä mustelmilla, jota sitten yrität selitellä parhain päin (kaapin ovi, liukas piha jne.) ja peitellä paksulla meikillä? Rakkaussuhteeseen ei koskaan kuulu minkäänlainen väkivalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa. Kaikenlainen fyysinen päällekäyminen riidan (tai muun konfliktin aikana) on väärin, jos se loukkaa sinun koskemattomuuttasi ja koet sen vääränä. Suosittelen antamaan miehelle palautetta, ja seuraavalla kerralla pistät pelin poikki.

Olette ilmeisesti samaa mieltä asiasta toisinkinpäin? Nainen töytäisee mies rinnuksiin suutuksissaan riidan aikana ---> mies jättää naisen ja tämä tilanne meni oikein?

Meillä käytäisiin ainakin aika helvetin perusteelliset parisuhdekeskustelut jos vaimo alkaisi töniä. Ja aika poikkeuksellisesti sillä kertaa minun aloitteestani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa. Kaikenlainen fyysinen päällekäyminen riidan (tai muun konfliktin aikana) on väärin, jos se loukkaa sinun koskemattomuuttasi ja koet sen vääränä. Suosittelen antamaan miehelle palautetta, ja seuraavalla kerralla pistät pelin poikki.

Olette ilmeisesti samaa mieltä asiasta toisinkinpäin? Nainen töytäisee mies rinnuksiin suutuksissaan riidan aikana ---> mies jättää naisen ja tämä tilanne meni oikein?

Kyllä, olen samaa mieltä myös toisinpäin. Jos minä ikinä käyn millään tavalla kumppaniini kiinni, se on keskustelun ja ehkä jopa eron paikka, sillä minkäänasteinen väkivalta (en nyt tarkoita bdsm-seksiä, se on ok jos kyseessä on molempien yhteinen sopimus) ei kuulu suhteeseen, ja kumpikaan osapuoli suhteessa ei sitä todellakaan ansaitse. Jos satuttaisin kumppaniani, saattaisin erota jopa itse, sillä en voi hyväksyä itsestäni rakkaideni satuttamista koskaan, missään tilanteessa. Itsensä on osattava hillitä.

En hyväksy minkäänlaista tahallista väkivaltaa, jonka tarkoituksena on satuttaa, säikäyttää, uhata tai pelotella.

Ei väkivaltaa voi eikä kuulu sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa. Kaikenlainen fyysinen päällekäyminen riidan (tai muun konfliktin aikana) on väärin, jos se loukkaa sinun koskemattomuuttasi ja koet sen vääränä. Suosittelen antamaan miehelle palautetta, ja seuraavalla kerralla pistät pelin poikki.

Olette ilmeisesti samaa mieltä asiasta toisinkinpäin? Nainen töytäisee mies rinnuksiin suutuksissaan riidan aikana ---> mies jättää naisen ja tämä tilanne meni oikein?

Kyllä ehdottomasti. Mua veti riidan aikana aikanaan tauluun avokkaalla ex-mimmi silleen että korvissa piippasi hetken aikaa. Refleksinä nousi oma käsi, mutta laskin samoin tein sen alas. Totesin, että jos olisin vetänyt takasin sulta olisi lähtenyt pari hammasta ja lopetin riidan sekä suhteen siihen. En ole ikinä tätä katunut pätkääkään.

Taidan hyväksyä jo liikaa, mies saattaa tukistaa, lyödä persiille ihan täysillä ja pitää käsistä kiinni. Saatan itse antaa luunapin ja mies kostaa 😁 Pitäis varmaan rauhoittua. Aika moni on nollatoleranssin kannalla. Tilastot puhuu kuitenkin toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa. Kaikenlainen fyysinen päällekäyminen riidan (tai muun konfliktin aikana) on väärin, jos se loukkaa sinun koskemattomuuttasi ja koet sen vääränä. Suosittelen antamaan miehelle palautetta, ja seuraavalla kerralla pistät pelin poikki.

Olette ilmeisesti samaa mieltä asiasta toisinkinpäin? Nainen töytäisee mies rinnuksiin suutuksissaan riidan aikana ---> mies jättää naisen ja tämä tilanne meni oikein?

Meillä käytäisiin ainakin aika helvetin perusteelliset parisuhdekeskustelut jos vaimo alkaisi töniä. Ja aika poikkeuksellisesti sillä kertaa minun aloitteestani.

Joku pässi tätäkin jo alapeukuttaa?

Vitttuilla voi, koskea ei.

Mä en hyväksyisi mitään ulkonäön haukkumista tai huorittelua. Mut joku käsistä pitäminen on ihan ok, en siihen kuole 😂

En hyväksy mitään väkivaltaa. Kuitenkin jos joku äärimmäisessä stressitilanteessa esimerkiksi heittää tavaroita (ei ketään ihmistä tai eläintä päin), niin en katso, että se on aina merkki väkivaltaisesta luonteesta. Eli sen voisin antaa mennä tilanteen piikkiin.

Tosin. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 16 vuotta ja on kaksi lasta. Mieheni on sellainen, joka aina hoitaa tilanteet rauhallisesti ja harvoin hermostuu. Meillä on loistava, suureen rakkauteen perustuva suhde. Joten jos hän yhden kerran tekisi jotain lievästi väkivaltaista, niin varmasti lähtisin selvittämään asiaa muuten kuin eron kautta ja olisin valmis sen antamaan anteeksi. Toisesta kerrasta lähtisin, samoin jos hän tekisi jotain voimakkaasti väkivaltaista.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on todella rauhallinen yleensä, ja juurikin keskustelee tunteistaan ja puhutaan paljon. Hän nimenomaan syvästi halveksii miehiä, jotka harrastavat parisuhteessa väkivaltaa! Ei koskaan huuda tai hauku, ei käytä alkoholia tms. Toisaalta esim puuttuu jonkin verran ulkonäkööni kriittisessä mielessä. On kuitenkin rakastava kaikkia ns heikloja kohtaan. Pysähtyy auttamaan vahingoittuneita eläimiä luonnossa jne on tosi hyvä ihminen.

En jotenkin pysty samaistumaan tuohon täällä maalattuun kuvaan väkivaltaisesta miehestä. Outoa siksi, että jouduin asiaa edes pohtimaan. Ehkä sekin on kuitenkin tyypillistä, eihän kukaan jäisi suhtee

seen ns hirviön kanssa. Minulla on sekin tyypillinen asenne nyt, että -tuskin se voi enää toistua koskaan ja -jos se oikeasti alkaisi toistua ja muuttua oikeaksi väkivallaksi, niin eroaisin sitten.

Alan ymmärtää tällaista ongelmaa ja siinä tilanteessa olevia paremmin, aikaisemmin olin ihan "nollatoleranssi"-linhalla.

ap

Minäkin olin aikaisemmin nollatoleranssilinjalla. Sitten tapasin "elämäni rakkauden" ja vuoden päästä oltiin tilanteessa missä mies käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ensimmäisestä "ylilyönnistä" niin kuin itse niitä kutsuin, kun en halunnut myöntää että se on väkivaltaa, itkin vaan ja hämmentyneenä etsin syitä itsestäni.  hän osasi hyvitellä niin kauniisti. Katui virheitään. Silloin tulin tähän samaan tulokseen kuin ap, että ehkä minäkään en vain ole enää nollatoleranssilinjalla, ehkä minäkin ymmärrän nyt elämää ja maailmaa enemmän ja syvällisemmin, ehkä asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia?

Valitettavasti kävi niin kuin yleensä tarinoissa, ei loppunut käytös siihen. Siksi nykyään olen sitä mieltä, että ei kannata jäädä odottamaan toistuuko tapaus. Sillä sitten kun ne tapaukset toistuu, kuvio ei olekaan enää niin selvä. Sitten tulee jo häpeä. Ei kehtaa kertoa läheisille todellisuutta suhteen tilasta. Ei ilkeä kertoa mitä on käynyt, kun on jo aiemmin sietänyt sitä.  Fyysistä väkivaltaa tai uhkailua käyttävä ihminen käyttää usein myös henkistä väkivaltaa.. uhri muuttuu tossuksi ja huonoitsetuntoiseksi ihmiseksi. Omalla kohdalla väkivalta vain paheni niin että kerran sitten hajosi asunnosta kiinteitä kalusteita sen seurauksena. Silloin havahduin ja halusin erota miehestä, tuntui että ei tämä voi olla normaalia. Ero ei ollutkaan niin helppo juttu, sillä tunsin kirjaimellisesti kuolevani ilman miestäni. Mies oli saanut minut henkisesti alistettua ja koukkuun. Siitä tapahtumasta puoli vuotta myöhemmin kuitenkin onnistuin eroamaan, kun sain ensin omille läheisilleni kerrottua, mitä kaikkea mies on tehnyt minulle. Heidän tukensa avulla pääsin sitten eroon kumppanista.

Lyhyesti: kannattaa kuunnella niitä omia tuntemuksia jotka nyt herää. Jos herää ajatuksia: "tämä ei ole se mies kehen rakastuin, en tunne tätä ihmistä, tämä ei ole normaalia, onko kaikilla tälläistä? miksi minä?" ja jos tuntee pelkoa, ei kannata jäädä odottamaan paheneeko asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo kokenut väkivaltaisen suhteen. Siksi nykyään nollatoleranssi.

Vahingossa huitaisemisen tms. hyväksyn. Mitään tahallista en.

Selitä "vahingossa huitaiseminen".

Oho, ihan vahingossa lipsahti toi nyrkki sun silmään.

Ööh, no esimerkiksi kesken seksin tökkäsin vahingossa miestä silmään. Oli aika ikävää, mutta ei suuttunut, koska en todellakaan tarkoittanut niin. Puhuin siis ihan aidoista vahingoista joissa satuttaa toista. Ja silloin pyydetään anteeksi.

No eihän se ole väkivaltaa! Luitko sä aloitusta ollenkaan?

Mitä se sormella silmään tökkiminen on, jos ei väkivaltaa?

Minulla on oikein kunnollinen mies. Sellainen joka kantaa vastuunsa perheestä ja kotitöistä. Vuosia sitten oikein pitkään kestäneen riitaisan vaiheen jälkeen miehellä keitti riitatilanteessa niin pahasti yli, että hän uhkasi vetää minua turpiin. Mies lähti tulemaan, tuli ihan iholle kiinni ja oli aivan raivoissaan. Minä kiljuin, että nyt jos lyö, tulee ensin poliisi ja sitten avioero. Mies ei lyönyt. Mitä tästä seurasi? Puolentoista vuoden pariterapia. Paljon keskustelua. Aivan hilkulla avioero. Aika nihkeää pitkään parisuhteessa. Mutta: mies ei ole tuon jälkeen uhkaillut kertaakaan. Ei juurikaan edes korottanut ääntä. Meillä asian pitkällinen käsittely auttoi. Olen myös antanut tapahtuneen miehelle anteeksi, hän on aidosti katunut tekoaan.

AP, kipinkapin terapiaan. Mies mukaan.

> tämä ei ole se mies kehen rakastuin, en tunne tätä ihmistä, tämä ei ole normaalia, onko kaikilla tälläistä?

Minä olen tässä tilanteessa. Ja tuntuu, etten ole valmis eroamaan. Vielä. Mut koetan tavalla tai toisella pohjustaa asiaa niin, et jossain vaiheessa ehkä olen valmis. Toivottavasti en liian myöhään. Käymme lisäksi pariterapiassa (kuten olemme tehneet aiemminkin, mut ajatus, jos tällä kertaa asiat muuttuisivat.)

  MaijaPK

p.s. Meillä on se tavallinen tarina, et suvantokausina menee hyvin, paremmin kuin hyvin, mies huomioi  jne. Kunnes miehellä napsahtaa, iskee varttihulluus.