Mies petti ja jätti. Lapsi vihainen

Jännästi unohdetaan, että pienikin lapsi näkee ja ymmärtää asioita hyvin. Jos lapsi tietää, ettei isä osallistu elatukseen niin kyllähän hän ymmärtää mitä se tarkoittaa aika nopeasti. Eikä asiasta ole mitään syytä valehdella isän eduksi tai edes välttämättä kertoa, paitsi jos lapsi kysyy. Valehtelulla menettää kaikki ihmissuhteet.

Jos isä osallistuu lasten hoitoon vain hänelle ”määrättyinä” ajankohtina jos hänellä ei ole silloin muuta tekemistä. Ei lapsen tarvitse kovin vanha olla, että ymmärtää tämänkin.

Miksi lapsen pitäisi olla tekemisissä isänsä kanssa vain sen takia että on hänen isä? Jos itse aikuisena ihmisenä törmään tuollaiseen verrattavaan käytökseen, en mikään ole missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jatkossa. Näinhän täälläkin kaikille (narskujen kohteeksi) joutuneille opastetaan. Miksi sitten uhrata lapsi?

8-12v lasta kuunnellaan haluaako tavata etävänhempaa, tai vaikka vaihtaa hänen luokseen asumaan. Kyse kun ei ole vanhemman oikeudesta tavata lasta vaan lapsen oikeudesta tavata vanhempaa. Jos ei halua, niin ei halua. Itse antaisin lapsen päättää, ja seuraisin tilannetta vaikka vuoden tai kaksi ja sitten ehdottelisin asiaa uudelleen. Isähän tässä menettää kaikista eniten ja on se t*****s joka ei tajua tekojaan.

N20 (nro 127)

Minulle rahvaalle miehelle nousi pala kurkkuun kirjoituksestasi. Olet selvästi todella fiksu ja ajattelevainen nuori nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.

Miksi avoimuudesta aina luullaan ettei ihmiset osaa puhua "lasten tasolla"? En todellakaan usko että AP on lapsille "antanut paukkua" että iskä meni p*nee toista muijaa ja jättää meidät. Asiallisesti voi kertoa, että isä on rakastunut nyt tuohon uuteen naiseen ja muuttaa hänen luo eikä siksi enää asu täällä. Lapsi ymmärtää totuuden, koska PAHINTA mitä voi lapselle tehdä on jättää kokonaan kertomatta.

Minulle kerrottiin 9-vuotiaana, että isin ja äidin on parempi nyt asua erillään ja olla kavereita, mutta että molemmat rakastavat meitä lapsia aina. Ajattelin, että kiva juttu, ehkä ne vielä muuttaa yhteen myöhemmin kun eivät riitele edes! Iskällä oli jo uusi nainen (jolla oli minua kolme vuotta vanhempi lapsi samassa koulussa) tässä vaiheessa, mutta en osannut yhdistää pisteitä. Pienissä koulupiireissä kuitekin sen vanhemman lapsen kaverit alkoivat nopeasti naljailemaan, että miltä tuntuu kun oma iskä rikkoo kaksi perhettä. Olisin mieluummin halunnut sen totuuden ihan vanhemmiltani. Monta vuotta esitin tietämätöntä, kunnes sitten 14-vuotiaana voin tuosta piilottelusta niin pahoin, että kapinoin oikein kunnolla. En myöskään suostunut tapaamaan isääni pariin vuoteen. Äitiäni syytin siitä, että hän antoi minun luottaa isään nuo vuodet, vaikka tiesi totuuden. Se hiersi kovasti välejämme ja tuntui pahimmassa teinimyllerryksessä siltä, ettei yhteenkään aikuiseen voi luottaa.

Nykyään olen väleissä molempien vanhempieni kanssa. Ymmärrän että he tekivät parhaansa ja yrittivät suojella, mutta tulen aina olemaan sitä mieltä, että oikein ja ajatuksella kerrottu totuus on lapselle aina parempi kuin tunteiden säästäminen.

Ei TODELLAKAAN VOI kertoa alakouluikäisille lapsille että isä on rakastunut toiseen ja muuttaa nyt hänen luokseen. Tuosta seuraa aivan varmasti, ja kuten ap sen viestillään todistaa oikeaksi, sellainen trauma lapselle jota ei hetkessä käydäkään läpi. Taidanpa pyytää poistoa tältä ketjulta koska tässä yllytetään raakuuteen lapsia kohtaan.!!

Miksei muka voi kun se kerran on totuus? Tässä tapauksrssa johon vastasit ongelmia aiheutti se, ettei rehellisesti kerrottu iskän lähtevän toisen perheen iskäksi eikä se, että äiti ja isä ei enää rakasta toisiaan. Ongelma olu se että eron todellinen syy salattiin lapsen tunteiden säästämiseksi.

Ei vaan ap:n lapsen ongelma on se että lapsille on kerrottu isän pettäneen ja jättäneen HEIDÄT.

Apn lapsi on kuullut totuuden ja sillä hyvä. Näinhän on käynyt. Pettäjä ja jättäjä selitelköön itse miksi jätti perheensä. Petetyn ja jätetyn ei tarvitse silotella toisen käytöstä.

Kannattaa myös lukea se viesti, johon hurskastelusi kohdistit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.

Miksi avoimuudesta aina luullaan ettei ihmiset osaa puhua "lasten tasolla"? En todellakaan usko että AP on lapsille "antanut paukkua" että iskä meni p*nee toista muijaa ja jättää meidät. Asiallisesti voi kertoa, että isä on rakastunut nyt tuohon uuteen naiseen ja muuttaa hänen luo eikä siksi enää asu täällä. Lapsi ymmärtää totuuden, koska PAHINTA mitä voi lapselle tehdä on jättää kokonaan kertomatta.

Minulle kerrottiin 9-vuotiaana, että isin ja äidin on parempi nyt asua erillään ja olla kavereita, mutta että molemmat rakastavat meitä lapsia aina. Ajattelin, että kiva juttu, ehkä ne vielä muuttaa yhteen myöhemmin kun eivät riitele edes! Iskällä oli jo uusi nainen (jolla oli minua kolme vuotta vanhempi lapsi samassa koulussa) tässä vaiheessa, mutta en osannut yhdistää pisteitä. Pienissä koulupiireissä kuitekin sen vanhemman lapsen kaverit alkoivat nopeasti naljailemaan, että miltä tuntuu kun oma iskä rikkoo kaksi perhettä. Olisin mieluummin halunnut sen totuuden ihan vanhemmiltani. Monta vuotta esitin tietämätöntä, kunnes sitten 14-vuotiaana voin tuosta piilottelusta niin pahoin, että kapinoin oikein kunnolla. En myöskään suostunut tapaamaan isääni pariin vuoteen. Äitiäni syytin siitä, että hän antoi minun luottaa isään nuo vuodet, vaikka tiesi totuuden. Se hiersi kovasti välejämme ja tuntui pahimmassa teinimyllerryksessä siltä, ettei yhteenkään aikuiseen voi luottaa.

Nykyään olen väleissä molempien vanhempieni kanssa. Ymmärrän että he tekivät parhaansa ja yrittivät suojella, mutta tulen aina olemaan sitä mieltä, että oikein ja ajatuksella kerrottu totuus on lapselle aina parempi kuin tunteiden säästäminen.

Ei TODELLAKAAN VOI kertoa alakouluikäisille lapsille että isä on rakastunut toiseen ja muuttaa nyt hänen luokseen. Tuosta seuraa aivan varmasti, ja kuten ap sen viestillään todistaa oikeaksi, sellainen trauma lapselle jota ei hetkessä käydäkään läpi. Taidanpa pyytää poistoa tältä ketjulta koska tässä yllytetään raakuuteen lapsia kohtaan.!!

Miksei muka voi kun se kerran on totuus? Tässä tapauksrssa johon vastasit ongelmia aiheutti se, ettei rehellisesti kerrottu iskän lähtevän toisen perheen iskäksi eikä se, että äiti ja isä ei enää rakasta toisiaan. Ongelma olu se että eron todellinen syy salattiin lapsen tunteiden säästämiseksi.

Ei vaan ap:n lapsen ongelma on se että lapsille on kerrottu isän pettäneen ja jättäneen HEIDÄT.

Niinhän se onkin tehnyt. Valitsi mielummin asua toisen naisen ja tämän perheen luona, kuin omansa. Mitä tuota kaunistelemaan.

Olen ollut lapsi, jonka isä hylkäsi erossa.

Koskaan en ole syyttänyt itseäni vanhempien erosta, enkä oikeastaan siitäkään, että isä hylkäsi minut, mutta totta kai asia on ollut vaikea käsitellä ja kantaa ja onhan se sellaisen jonkinlaisen huonommuudentunteen synnyttänyt. 

Mutta perheen hajotessa voisi asiat jakaa perheyksikön sijaan pienempiin yksiköihin eli vanhempien väliseen suhteeseen ja kummankin vanhemman suhteen jokaiseen lapseen. Minun näkökulmastani katsottuna lapselle on olennaisempaa saada riittävää tukea hänen vanhempisuhteensa käsittelyyn kuin jaksaa ruotia vanhempien eron syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.

Miksi avoimuudesta aina luullaan ettei ihmiset osaa puhua "lasten tasolla"? En todellakaan usko että AP on lapsille "antanut paukkua" että iskä meni p*nee toista muijaa ja jättää meidät. Asiallisesti voi kertoa, että isä on rakastunut nyt tuohon uuteen naiseen ja muuttaa hänen luo eikä siksi enää asu täällä. Lapsi ymmärtää totuuden, koska PAHINTA mitä voi lapselle tehdä on jättää kokonaan kertomatta.

Minulle kerrottiin 9-vuotiaana, että isin ja äidin on parempi nyt asua erillään ja olla kavereita, mutta että molemmat rakastavat meitä lapsia aina. Ajattelin, että kiva juttu, ehkä ne vielä muuttaa yhteen myöhemmin kun eivät riitele edes! Iskällä oli jo uusi nainen (jolla oli minua kolme vuotta vanhempi lapsi samassa koulussa) tässä vaiheessa, mutta en osannut yhdistää pisteitä. Pienissä koulupiireissä kuitekin sen vanhemman lapsen kaverit alkoivat nopeasti naljailemaan, että miltä tuntuu kun oma iskä rikkoo kaksi perhettä. Olisin mieluummin halunnut sen totuuden ihan vanhemmiltani. Monta vuotta esitin tietämätöntä, kunnes sitten 14-vuotiaana voin tuosta piilottelusta niin pahoin, että kapinoin oikein kunnolla. En myöskään suostunut tapaamaan isääni pariin vuoteen. Äitiäni syytin siitä, että hän antoi minun luottaa isään nuo vuodet, vaikka tiesi totuuden. Se hiersi kovasti välejämme ja tuntui pahimmassa teinimyllerryksessä siltä, ettei yhteenkään aikuiseen voi luottaa.

Nykyään olen väleissä molempien vanhempieni kanssa. Ymmärrän että he tekivät parhaansa ja yrittivät suojella, mutta tulen aina olemaan sitä mieltä, että oikein ja ajatuksella kerrottu totuus on lapselle aina parempi kuin tunteiden säästäminen.

Ei TODELLAKAAN VOI kertoa alakouluikäisille lapsille että isä on rakastunut toiseen ja muuttaa nyt hänen luokseen. Tuosta seuraa aivan varmasti, ja kuten ap sen viestillään todistaa oikeaksi, sellainen trauma lapselle jota ei hetkessä käydäkään läpi. Taidanpa pyytää poistoa tältä ketjulta koska tässä yllytetään raakuuteen lapsia kohtaan.!!

Miksei muka voi kun se kerran on totuus? Tässä tapauksrssa johon vastasit ongelmia aiheutti se, ettei rehellisesti kerrottu iskän lähtevän toisen perheen iskäksi eikä se, että äiti ja isä ei enää rakasta toisiaan. Ongelma olu se että eron todellinen syy salattiin lapsen tunteiden säästämiseksi.

Ei vaan ap:n lapsen ongelma on se että lapsille on kerrottu isän pettäneen ja jättäneen HEIDÄT.

Niinhän se onkin tehnyt. Valitsi mielummin asua toisen naisen ja tämän perheen luona, kuin omansa. Mitä tuota kaunistelemaan.

En vetäisi mutkia noin suoraksi. Että vanhemman olisi pakko asua epäterveessä suhteessa lasten vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 6 kun vanhempani erosivat. Syytä ei kerrottu tai ei ainakaan muista, mutta kyllä minäkin jo sen ikäisenä ymmärsin, että jotain outoa on kun iskä muutti toisen naisen luo, jota sitten iskä kutsui Jenni-kaveriksi. En tuon ikäisenä osannut sanoa mikä kuviossa mätti, mutta kyllä minäkin tajusin että nyt ei kaikki ole oikein, miksi iskä muutti meidän luota Jenni-kaverin luo ja pussailee nyt häntä eikä äitiä. Äiti ei koskaan puhunut isästä tai Jenni-kaverista pahaa.

Sain vasta aikuisena tietää isäni kuoleman jälkeen, että hän ei suostunut maksamaan kovasta palkastaan huolimatta äidilleni elatusmaksuja penniäkään ennen käräjöintiä, sillä "koki avioehdon koskevan myös lapsia". Näin käräjäoikeuden papereista luettuna. Koskaan ei äitini valittanut, iskällä oli hulppeita taloja ja ulkomaanreissuja, äidin kanssa asuttiin kaupungin kaksiossa niin, että minä sain makkarin ja äiti nukkui vuodesohvalla olohuoneessa. Silti jaksoi aina tsempata, että kiva kun pääset iskän luo viikonloppuna kokemaan kaikkea hauskaa! Iskän luona olin pitkälti omissa oloissani, Jenni-kaveri vaihtui aika nopeasti uuteen ja niitä naisia pyöritellessä ei minulle kauheasti aikaa jäänyt. Kyllä sitä teininä tajusi kuka oikeasti rakasti minua pyytteettömästi ja halusi minun parastani.

Täytyy myöntää, että jälkikäteen harmitti miten paljon aikaa hukkasin siihen ukkoon nyt kun tiedän miten vähän hän minusta oikeasti välitti. Jos olisin saanut tietää käräjöinnistä ja pettämisestä ja muusta aikaisemmin, olisi todennäköisesti katkaissut välit ja käyttänyt mieluummin nuo isän viikonloput äitini kanssa. Katkera fiilis jäi kun ei voi isältä enää edes näistä kysyä.

N 20

Jälkeenpäin on helpompi arvioida, miten olisi kannattanut toimia, mutta ei se aina siinä tilanteessa ole vanhemmalle kovin helppoa. Omat tunteet ovat päällä, ja sitä sitten helposti luottaa asiantuntijoiden mielipiteisiin, joiden mukaan eron syitä ei saisi kaataa lasten päälle eikä mustamaalata toista vanhempaa. Joitain asioita on myös tosi vaikea ylipäätään selittää lapsille. Erosin lasten ollessa pieniä pääasiassa sen takia, että heidän isänsä käyttäytyi uhkaavasti eikä asiaan tullut terapialla muutosta. Fyysisessä mielessä tilanne oli aika lievää vielä ainakin siinä vaiheessa, enkä esim. ehtinyt saada turpaani. Mies lähinnä muistutteli puheissaan väkivallan mahdollisuudesta, jos asiat eivät mene hänen tahtomallaan tavalla. Olen lasten kysyessä yrittänyt selittää jotain ympäripyöreätä, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, mikä olisi oikea tapa. Minähän olen tietysti virallisesti syyllinen tähän eroon. 

Olet rehellinen ja kerrot lapsillesi, että miehesi kontrolloi ja uhkaili väkivallalla ja sinusta ei tuntunut enää turvalliselta elää hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Jännästi unohdetaan, että pienikin lapsi näkee ja ymmärtää asioita hyvin. Jos lapsi tietää, ettei isä osallistu elatukseen niin kyllähän hän ymmärtää mitä se tarkoittaa aika nopeasti. Eikä asiasta ole mitään syytä valehdella isän eduksi tai edes välttämättä kertoa, paitsi jos lapsi kysyy. Valehtelulla menettää kaikki ihmissuhteet.

Jos isä osallistuu lasten hoitoon vain hänelle ”määrättyinä” ajankohtina jos hänellä ei ole silloin muuta tekemistä. Ei lapsen tarvitse kovin vanha olla, että ymmärtää tämänkin.

Miksi lapsen pitäisi olla tekemisissä isänsä kanssa vain sen takia että on hänen isä? Jos itse aikuisena ihmisenä törmään tuollaiseen verrattavaan käytökseen, en mikään ole missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jatkossa. Näinhän täälläkin kaikille (narskujen kohteeksi) joutuneille opastetaan. Miksi sitten uhrata lapsi?

8-12v lasta kuunnellaan haluaako tavata etävänhempaa, tai vaikka vaihtaa hänen luokseen asumaan. Kyse kun ei ole vanhemman oikeudesta tavata lasta vaan lapsen oikeudesta tavata vanhempaa. Jos ei halua, niin ei halua. Itse antaisin lapsen päättää, ja seuraisin tilannetta vaikka vuoden tai kaksi ja sitten ehdottelisin asiaa uudelleen. Isähän tässä menettää kaikista eniten ja on se t*****s joka ei tajua tekojaan.

Minäkään en käsitä miksi lapsille pitäisi väkisin uskotella heidän isänsä olevan hyvä isä, jos ei sitä todellisuudessa ole. Joo, lapsi voi kokea siitä huonommuuta, että vika on hänessä, mutta turhat toiveet ja sitä seuraavat jatkuvat pettymyksen kyllä ihan yhtä lailla hajottaa sitä lasta. Käytös ei kohtaa uskoteltuja asioita ja se on mielestäni paljon tärkeämpää, kuin sanat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.

Miksi avoimuudesta aina luullaan ettei ihmiset osaa puhua "lasten tasolla"? En todellakaan usko että AP on lapsille "antanut paukkua" että iskä meni p*nee toista muijaa ja jättää meidät. Asiallisesti voi kertoa, että isä on rakastunut nyt tuohon uuteen naiseen ja muuttaa hänen luo eikä siksi enää asu täällä. Lapsi ymmärtää totuuden, koska PAHINTA mitä voi lapselle tehdä on jättää kokonaan kertomatta.

Minulle kerrottiin 9-vuotiaana, että isin ja äidin on parempi nyt asua erillään ja olla kavereita, mutta että molemmat rakastavat meitä lapsia aina. Ajattelin, että kiva juttu, ehkä ne vielä muuttaa yhteen myöhemmin kun eivät riitele edes! Iskällä oli jo uusi nainen (jolla oli minua kolme vuotta vanhempi lapsi samassa koulussa) tässä vaiheessa, mutta en osannut yhdistää pisteitä. Pienissä koulupiireissä kuitekin sen vanhemman lapsen kaverit alkoivat nopeasti naljailemaan, että miltä tuntuu kun oma iskä rikkoo kaksi perhettä. Olisin mieluummin halunnut sen totuuden ihan vanhemmiltani. Monta vuotta esitin tietämätöntä, kunnes sitten 14-vuotiaana voin tuosta piilottelusta niin pahoin, että kapinoin oikein kunnolla. En myöskään suostunut tapaamaan isääni pariin vuoteen. Äitiäni syytin siitä, että hän antoi minun luottaa isään nuo vuodet, vaikka tiesi totuuden. Se hiersi kovasti välejämme ja tuntui pahimmassa teinimyllerryksessä siltä, ettei yhteenkään aikuiseen voi luottaa.

Nykyään olen väleissä molempien vanhempieni kanssa. Ymmärrän että he tekivät parhaansa ja yrittivät suojella, mutta tulen aina olemaan sitä mieltä, että oikein ja ajatuksella kerrottu totuus on lapselle aina parempi kuin tunteiden säästäminen.

Ei TODELLAKAAN VOI kertoa alakouluikäisille lapsille että isä on rakastunut toiseen ja muuttaa nyt hänen luokseen. Tuosta seuraa aivan varmasti, ja kuten ap sen viestillään todistaa oikeaksi, sellainen trauma lapselle jota ei hetkessä käydäkään läpi. Taidanpa pyytää poistoa tältä ketjulta koska tässä yllytetään raakuuteen lapsia kohtaan.!!

Miksei muka voi kun se kerran on totuus? Tässä tapauksrssa johon vastasit ongelmia aiheutti se, ettei rehellisesti kerrottu iskän lähtevän toisen perheen iskäksi eikä se, että äiti ja isä ei enää rakasta toisiaan. Ongelma olu se että eron todellinen syy salattiin lapsen tunteiden säästämiseksi.

Ei vaan ap:n lapsen ongelma on se että lapsille on kerrottu isän pettäneen ja jättäneen HEIDÄT.

Niinhän se onkin tehnyt. Valitsi mielummin asua toisen naisen ja tämän perheen luona, kuin omansa. Mitä tuota kaunistelemaan.

En vetäisi mutkia noin suoraksi. Että vanhemman olisi pakko asua epäterveessä suhteessa lasten vuoksi?

Ja mitään sellaistahan minä en sanonut. Samalla tavalla keksit täysin päästäsi epäterveen suhteen tässä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 6 kun vanhempani erosivat. Syytä ei kerrottu tai ei ainakaan muista, mutta kyllä minäkin jo sen ikäisenä ymmärsin, että jotain outoa on kun iskä muutti toisen naisen luo, jota sitten iskä kutsui Jenni-kaveriksi. En tuon ikäisenä osannut sanoa mikä kuviossa mätti, mutta kyllä minäkin tajusin että nyt ei kaikki ole oikein, miksi iskä muutti meidän luota Jenni-kaverin luo ja pussailee nyt häntä eikä äitiä. Äiti ei koskaan puhunut isästä tai Jenni-kaverista pahaa.

Sain vasta aikuisena tietää isäni kuoleman jälkeen, että hän ei suostunut maksamaan kovasta palkastaan huolimatta äidilleni elatusmaksuja penniäkään ennen käräjöintiä, sillä "koki avioehdon koskevan myös lapsia". Näin käräjäoikeuden papereista luettuna. Koskaan ei äitini valittanut, iskällä oli hulppeita taloja ja ulkomaanreissuja, äidin kanssa asuttiin kaupungin kaksiossa niin, että minä sain makkarin ja äiti nukkui vuodesohvalla olohuoneessa. Silti jaksoi aina tsempata, että kiva kun pääset iskän luo viikonloppuna kokemaan kaikkea hauskaa! Iskän luona olin pitkälti omissa oloissani, Jenni-kaveri vaihtui aika nopeasti uuteen ja niitä naisia pyöritellessä ei minulle kauheasti aikaa jäänyt. Kyllä sitä teininä tajusi kuka oikeasti rakasti minua pyytteettömästi ja halusi minun parastani.

Täytyy myöntää, että jälkikäteen harmitti miten paljon aikaa hukkasin siihen ukkoon nyt kun tiedän miten vähän hän minusta oikeasti välitti. Jos olisin saanut tietää käräjöinnistä ja pettämisestä ja muusta aikaisemmin, olisi todennäköisesti katkaissut välit ja käyttänyt mieluummin nuo isän viikonloput äitini kanssa. Katkera fiilis jäi kun ei voi isältä enää edes näistä kysyä.

N 20

Jälkeenpäin on helpompi arvioida, miten olisi kannattanut toimia, mutta ei se aina siinä tilanteessa ole vanhemmalle kovin helppoa. Omat tunteet ovat päällä, ja sitä sitten helposti luottaa asiantuntijoiden mielipiteisiin, joiden mukaan eron syitä ei saisi kaataa lasten päälle eikä mustamaalata toista vanhempaa. Joitain asioita on myös tosi vaikea ylipäätään selittää lapsille. Erosin lasten ollessa pieniä pääasiassa sen takia, että heidän isänsä käyttäytyi uhkaavasti eikä asiaan tullut terapialla muutosta. Fyysisessä mielessä tilanne oli aika lievää vielä ainakin siinä vaiheessa, enkä esim. ehtinyt saada turpaani. Mies lähinnä muistutteli puheissaan väkivallan mahdollisuudesta, jos asiat eivät mene hänen tahtomallaan tavalla. Olen lasten kysyessä yrittänyt selittää jotain ympäripyöreätä, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, mikä olisi oikea tapa. Minähän olen tietysti virallisesti syyllinen tähän eroon. 

Kerrot lastesi isän käyttäneen henkistä väkivaltaa ja uhkailua sinua kohtaan ,josta syystä et tuntenut oloasi turvalliseksi. Terapiasta huolimatta tilanne ei muuttunut ja siksi erositte.

Ihan naurettavaa tämä ap:n syyttely. Ei sen petetyn tarvitse kertoa tuon ikäisille lapsille yhtään mitään, jos puoliso muuttaa suoraan uuden kumppanin kanssa yhteen. Vanhempien parisuhdeongelmia ei kuulu kaataa lasten niskaan, mutta siltä osin kun tapahtumien kulku on ilmeistä, on lapsella ihan täysi oikeus olla vihainen. On oikeastaan hirmu yleistä, että teini-ikäiset eroperheen lapset kantavat kaunaa lähteneelle osapuolelle vaikkei kolmatta olisi kuvioissakaan. Ymmärtääkseni vielä niin päin, että erityisen tyypillisesti pojat kantavat kaunaa lähteneille isille. Vastuusta tästä ei voi kaataa sen jätetyn niskaan vaan teinilläkin on oikeus muodostaa mielipide omasta vanhemmastaan ja hänen toiminnastaan. Ihan turha siinä on viisastella, että nämä on aikuisen juttuja eikä kuulu sinulle. Jokainen ihminen saa muodostaa mielipiteen toisesta ihmisestä vapaasti valitsemillaan perusteilla, myös silloin kun kyseessä on oma vanhempi. Jos ei arvosta perheensä jättäneitä niin sitten ei arvosta, ei voi pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 6 kun vanhempani erosivat. Syytä ei kerrottu tai ei ainakaan muista, mutta kyllä minäkin jo sen ikäisenä ymmärsin, että jotain outoa on kun iskä muutti toisen naisen luo, jota sitten iskä kutsui Jenni-kaveriksi. En tuon ikäisenä osannut sanoa mikä kuviossa mätti, mutta kyllä minäkin tajusin että nyt ei kaikki ole oikein, miksi iskä muutti meidän luota Jenni-kaverin luo ja pussailee nyt häntä eikä äitiä. Äiti ei koskaan puhunut isästä tai Jenni-kaverista pahaa.

Sain vasta aikuisena tietää isäni kuoleman jälkeen, että hän ei suostunut maksamaan kovasta palkastaan huolimatta äidilleni elatusmaksuja penniäkään ennen käräjöintiä, sillä "koki avioehdon koskevan myös lapsia". Näin käräjäoikeuden papereista luettuna. Koskaan ei äitini valittanut, iskällä oli hulppeita taloja ja ulkomaanreissuja, äidin kanssa asuttiin kaupungin kaksiossa niin, että minä sain makkarin ja äiti nukkui vuodesohvalla olohuoneessa. Silti jaksoi aina tsempata, että kiva kun pääset iskän luo viikonloppuna kokemaan kaikkea hauskaa! Iskän luona olin pitkälti omissa oloissani, Jenni-kaveri vaihtui aika nopeasti uuteen ja niitä naisia pyöritellessä ei minulle kauheasti aikaa jäänyt. Kyllä sitä teininä tajusi kuka oikeasti rakasti minua pyytteettömästi ja halusi minun parastani.

Täytyy myöntää, että jälkikäteen harmitti miten paljon aikaa hukkasin siihen ukkoon nyt kun tiedän miten vähän hän minusta oikeasti välitti. Jos olisin saanut tietää käräjöinnistä ja pettämisestä ja muusta aikaisemmin, olisi todennäköisesti katkaissut välit ja käyttänyt mieluummin nuo isän viikonloput äitini kanssa. Katkera fiilis jäi kun ei voi isältä enää edes näistä kysyä.

N 20

Jälkeenpäin on helpompi arvioida, miten olisi kannattanut toimia, mutta ei se aina siinä tilanteessa ole vanhemmalle kovin helppoa. Omat tunteet ovat päällä, ja sitä sitten helposti luottaa asiantuntijoiden mielipiteisiin, joiden mukaan eron syitä ei saisi kaataa lasten päälle eikä mustamaalata toista vanhempaa. Joitain asioita on myös tosi vaikea ylipäätään selittää lapsille. Erosin lasten ollessa pieniä pääasiassa sen takia, että heidän isänsä käyttäytyi uhkaavasti eikä asiaan tullut terapialla muutosta. Fyysisessä mielessä tilanne oli aika lievää vielä ainakin siinä vaiheessa, enkä esim. ehtinyt saada turpaani. Mies lähinnä muistutteli puheissaan väkivallan mahdollisuudesta, jos asiat eivät mene hänen tahtomallaan tavalla. Olen lasten kysyessä yrittänyt selittää jotain ympäripyöreätä, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, mikä olisi oikea tapa. Minähän olen tietysti virallisesti syyllinen tähän eroon. 

Olet rehellinen ja kerrot lapsillesi, että miehesi kontrolloi ja uhkaili väkivallalla ja sinusta ei tuntunut enää turvalliselta elää hänen kanssaan.

Iän myötä tuossa voi myös saada elämänoppia siitä, että asioilla on aina kaksi puolta. Avioliitto ja ero koettiin eri tavoin isän ja eri tavoin äidin silmin katsottuna. 

En ole koskaan saanut kuulla selitystä vanhempieni välirikosta, mutta olen aina vaistonnut, että isässä oli jotain sellaista, että hänen kanssaan voi olla erittäin vaikea elää, vaikka periaatteessa olikin mukava eikä mikään raivohullu alkkis tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännästi unohdetaan, että pienikin lapsi näkee ja ymmärtää asioita hyvin. Jos lapsi tietää, ettei isä osallistu elatukseen niin kyllähän hän ymmärtää mitä se tarkoittaa aika nopeasti. Eikä asiasta ole mitään syytä valehdella isän eduksi tai edes välttämättä kertoa, paitsi jos lapsi kysyy. Valehtelulla menettää kaikki ihmissuhteet.

Jos isä osallistuu lasten hoitoon vain hänelle ”määrättyinä” ajankohtina jos hänellä ei ole silloin muuta tekemistä. Ei lapsen tarvitse kovin vanha olla, että ymmärtää tämänkin.

Miksi lapsen pitäisi olla tekemisissä isänsä kanssa vain sen takia että on hänen isä? Jos itse aikuisena ihmisenä törmään tuollaiseen verrattavaan käytökseen, en mikään ole missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jatkossa. Näinhän täälläkin kaikille (narskujen kohteeksi) joutuneille opastetaan. Miksi sitten uhrata lapsi?

8-12v lasta kuunnellaan haluaako tavata etävänhempaa, tai vaikka vaihtaa hänen luokseen asumaan. Kyse kun ei ole vanhemman oikeudesta tavata lasta vaan lapsen oikeudesta tavata vanhempaa. Jos ei halua, niin ei halua. Itse antaisin lapsen päättää, ja seuraisin tilannetta vaikka vuoden tai kaksi ja sitten ehdottelisin asiaa uudelleen. Isähän tässä menettää kaikista eniten ja on se t*****s joka ei tajua tekojaan.

Minäkään en käsitä miksi lapsille pitäisi väkisin uskotella heidän isänsä olevan hyvä isä, jos ei sitä todellisuudessa ole. Joo, lapsi voi kokea siitä huonommuuta, että vika on hänessä, mutta turhat toiveet ja sitä seuraavat jatkuvat pettymyksen kyllä ihan yhtä lailla hajottaa sitä lasta. Käytös ei kohtaa uskoteltuja asioita ja se on mielestäni paljon tärkeämpää, kuin sanat. 

Mitä nopeammin lapsi hyväksyy sen ,että isä on huono ja vailinainen ja kaikki johtuu isästä itsestään niin sen parempi. Lapselle riittää yksin rehellinen rakastava aikuinen

Vierailija kirjoitti:

”Isi ei voi nyt tulla ylioppilasjuhliisi kun isi on väsynyt nussittuaan sinua nuorempaa tyttöystäväänsä koko yön viagran voimalla.”

Ihanan katkeraa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.

Miksi avoimuudesta aina luullaan ettei ihmiset osaa puhua "lasten tasolla"? En todellakaan usko että AP on lapsille "antanut paukkua" että iskä meni p*nee toista muijaa ja jättää meidät. Asiallisesti voi kertoa, että isä on rakastunut nyt tuohon uuteen naiseen ja muuttaa hänen luo eikä siksi enää asu täällä. Lapsi ymmärtää totuuden, koska PAHINTA mitä voi lapselle tehdä on jättää kokonaan kertomatta.

Minulle kerrottiin 9-vuotiaana, että isin ja äidin on parempi nyt asua erillään ja olla kavereita, mutta että molemmat rakastavat meitä lapsia aina. Ajattelin, että kiva juttu, ehkä ne vielä muuttaa yhteen myöhemmin kun eivät riitele edes! Iskällä oli jo uusi nainen (jolla oli minua kolme vuotta vanhempi lapsi samassa koulussa) tässä vaiheessa, mutta en osannut yhdistää pisteitä. Pienissä koulupiireissä kuitekin sen vanhemman lapsen kaverit alkoivat nopeasti naljailemaan, että miltä tuntuu kun oma iskä rikkoo kaksi perhettä. Olisin mieluummin halunnut sen totuuden ihan vanhemmiltani. Monta vuotta esitin tietämätöntä, kunnes sitten 14-vuotiaana voin tuosta piilottelusta niin pahoin, että kapinoin oikein kunnolla. En myöskään suostunut tapaamaan isääni pariin vuoteen. Äitiäni syytin siitä, että hän antoi minun luottaa isään nuo vuodet, vaikka tiesi totuuden. Se hiersi kovasti välejämme ja tuntui pahimmassa teinimyllerryksessä siltä, ettei yhteenkään aikuiseen voi luottaa.

Nykyään olen väleissä molempien vanhempieni kanssa. Ymmärrän että he tekivät parhaansa ja yrittivät suojella, mutta tulen aina olemaan sitä mieltä, että oikein ja ajatuksella kerrottu totuus on lapselle aina parempi kuin tunteiden säästäminen.

Ei TODELLAKAAN VOI kertoa alakouluikäisille lapsille että isä on rakastunut toiseen ja muuttaa nyt hänen luokseen. Tuosta seuraa aivan varmasti, ja kuten ap sen viestillään todistaa oikeaksi, sellainen trauma lapselle jota ei hetkessä käydäkään läpi. Taidanpa pyytää poistoa tältä ketjulta koska tässä yllytetään raakuuteen lapsia kohtaan.!!

Miksei muka voi kun se kerran on totuus? Tässä tapauksrssa johon vastasit ongelmia aiheutti se, ettei rehellisesti kerrottu iskän lähtevän toisen perheen iskäksi eikä se, että äiti ja isä ei enää rakasta toisiaan. Ongelma olu se että eron todellinen syy salattiin lapsen tunteiden säästämiseksi.

Ei vaan ap:n lapsen ongelma on se että lapsille on kerrottu isän pettäneen ja jättäneen HEIDÄT.

Niinhän se onkin tehnyt. Valitsi mielummin asua toisen naisen ja tämän perheen luona, kuin omansa. Mitä tuota kaunistelemaan.

En vetäisi mutkia noin suoraksi. Että vanhemman olisi pakko asua epäterveessä suhteessa lasten vuoksi?

Asian voi hpitaa myös oikein. Eli rautalangasta taas pitää vääntää. Pistetään edellinen suhde pakettiin, erotaan, annetaan lapsen tottua uuteen tilanteeseen ja sitten ryhdytään vonkaamaan uusia pilluja.

Teini-ikäistä ei pitäisi pakottaa toiselle vanhemmalleen. Eikä sen toisen vanhemman pitäisi vastuuttaa exää oman vanhemmuutensa tukemiseen. Aikuisen ihmisen tulee kyetä hoitamaan se vanhemmuus, eikä odottaa tukea itsensä ja lasten välisille suhteille. Lähivanhemman ei pidä haukkua tai kuormittaa lasta omalla pettymyksellä ja vihalla.

Toisaalta pidän täysin vastuuttomana sitä, että juopoille ja hakkaajille annetaan lapsia viikonlopuiksi. Ihanko oikeasti luullaan, ettei toinen  eronneena juo, tai hakkaa. Vai onko päättäjillä sellainen lapsellinen  käsitys, ettei kumppanin hakkaaja hakkaisi lapsia? Saatika, ettei lapset joutuisi näkemään uuteen kumppaniin kohdistuvaa väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännästi unohdetaan, että pienikin lapsi näkee ja ymmärtää asioita hyvin. Jos lapsi tietää, ettei isä osallistu elatukseen niin kyllähän hän ymmärtää mitä se tarkoittaa aika nopeasti. Eikä asiasta ole mitään syytä valehdella isän eduksi tai edes välttämättä kertoa, paitsi jos lapsi kysyy. Valehtelulla menettää kaikki ihmissuhteet.

Jos isä osallistuu lasten hoitoon vain hänelle ”määrättyinä” ajankohtina jos hänellä ei ole silloin muuta tekemistä. Ei lapsen tarvitse kovin vanha olla, että ymmärtää tämänkin.

Miksi lapsen pitäisi olla tekemisissä isänsä kanssa vain sen takia että on hänen isä? Jos itse aikuisena ihmisenä törmään tuollaiseen verrattavaan käytökseen, en mikään ole missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jatkossa. Näinhän täälläkin kaikille (narskujen kohteeksi) joutuneille opastetaan. Miksi sitten uhrata lapsi?

8-12v lasta kuunnellaan haluaako tavata etävänhempaa, tai vaikka vaihtaa hänen luokseen asumaan. Kyse kun ei ole vanhemman oikeudesta tavata lasta vaan lapsen oikeudesta tavata vanhempaa. Jos ei halua, niin ei halua. Itse antaisin lapsen päättää, ja seuraisin tilannetta vaikka vuoden tai kaksi ja sitten ehdottelisin asiaa uudelleen. Isähän tässä menettää kaikista eniten ja on se t*****s joka ei tajua tekojaan.

Minäkään en käsitä miksi lapsille pitäisi väkisin uskotella heidän isänsä olevan hyvä isä, jos ei sitä todellisuudessa ole. Joo, lapsi voi kokea siitä huonommuuta, että vika on hänessä, mutta turhat toiveet ja sitä seuraavat jatkuvat pettymyksen kyllä ihan yhtä lailla hajottaa sitä lasta. Käytös ei kohtaa uskoteltuja asioita ja se on mielestäni paljon tärkeämpää, kuin sanat. 

Eikö lapsi saa itse määritellä mitä mieltä hän on vanhemmistaan?

Lapsen pitää tuntea samoin kuin äiti/isä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vetäisi mutkia noin suoraksi. Että vanhemman olisi pakko asua epäterveessä suhteessa lasten vuoksi?

No silloinhan se ero ei johdu toisesta perheestä, vaan siitä epäterveestä suhteesta jos näin on. Siitä sitten kantaa vastuun se, joka epäterveyden aiheuttaa.

Vierailija kirjoitti:

”Isi ei voi nyt tulla ylioppilasjuhliisi kun isi on väsynyt nussittuaan sinua nuorempaa tyttöystäväänsä koko yön viagran voimalla.”

Suom. huom. "Isi ei voi tulla, koska äiti ei halua häntä juhliisi."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännästi unohdetaan, että pienikin lapsi näkee ja ymmärtää asioita hyvin. Jos lapsi tietää, ettei isä osallistu elatukseen niin kyllähän hän ymmärtää mitä se tarkoittaa aika nopeasti. Eikä asiasta ole mitään syytä valehdella isän eduksi tai edes välttämättä kertoa, paitsi jos lapsi kysyy. Valehtelulla menettää kaikki ihmissuhteet.

Jos isä osallistuu lasten hoitoon vain hänelle ”määrättyinä” ajankohtina jos hänellä ei ole silloin muuta tekemistä. Ei lapsen tarvitse kovin vanha olla, että ymmärtää tämänkin.

Miksi lapsen pitäisi olla tekemisissä isänsä kanssa vain sen takia että on hänen isä? Jos itse aikuisena ihmisenä törmään tuollaiseen verrattavaan käytökseen, en mikään ole missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jatkossa. Näinhän täälläkin kaikille (narskujen kohteeksi) joutuneille opastetaan. Miksi sitten uhrata lapsi?

8-12v lasta kuunnellaan haluaako tavata etävänhempaa, tai vaikka vaihtaa hänen luokseen asumaan. Kyse kun ei ole vanhemman oikeudesta tavata lasta vaan lapsen oikeudesta tavata vanhempaa. Jos ei halua, niin ei halua. Itse antaisin lapsen päättää, ja seuraisin tilannetta vaikka vuoden tai kaksi ja sitten ehdottelisin asiaa uudelleen. Isähän tässä menettää kaikista eniten ja on se t*****s joka ei tajua tekojaan.

Minäkään en käsitä miksi lapsille pitäisi väkisin uskotella heidän isänsä olevan hyvä isä, jos ei sitä todellisuudessa ole. Joo, lapsi voi kokea siitä huonommuuta, että vika on hänessä, mutta turhat toiveet ja sitä seuraavat jatkuvat pettymyksen kyllä ihan yhtä lailla hajottaa sitä lasta. Käytös ei kohtaa uskoteltuja asioita ja se on mielestäni paljon tärkeämpää, kuin sanat. 

Eikö lapsi saa itse määritellä mitä mieltä hän on vanhemmistaan?

Lapsen pitää tuntea samoin kuin äiti/isä?

Eikä äiti tai isä saisi ruokkia ajatusta, että se (sika) jätti MEIDÄT. Se jätti sen toisen vanhemman ja sitten alkaa uusi tarina siitä, miten uusissa olosuhteissa saadaan ylläpidettyä suhde sen lähteneen vanhemman ja lapsen/lapsien välillä.